Scroll down for the review in English.
 |
| kuvat/photos © HBO / Niklas Maupoix |
HBO Nordicilla sai 18.10. ensi-iltansa Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki-romaaniin perustuva viisiosainen ruotsalaissarja Björnstad, jonka viimeinen jakso ilmestyi tänään. Kirjoitin Kiekkokaupungista ja sarjan kakkososasta Me vastaan te blogiin (tästä siihen postaukseen) ja kuten tuosta tekstistä käy ilmi, Kiekkokaupunki oli melkoisen vahva ja vaikuttava lukukokemus. En olisi ikinä arvannut pitäväni romaanista näin paljon ja kirjan luettuani sarjan harteille rysähtivät valtavat odotukset. Olin samaan aikaan hyvin innoissani siitä, että romaani kääntyy tv-sarjaksi, ja huolissani siitä, kuinka tv-sovitus onnistuu tavoittamaan tarinan, maailman ja hahmot, jotka romaanissa ovat todella hienoja.
Björnstad sijoittuu pikkukaupunkiin, jossa jääkiekko on tärkeintä mitä on. Entinen NHL-kiekkoilija Peter Andersson (Ulf Stenberg) palaa vaimonsa Miran (Aliette Opheim) ja lastensa Mayan (Miriam Ingrid) ja Leon (Lukas Wetterberg) kanssa kotikaupunkiinsa ja suunnitelmissa on alkaa valmentamaan edustusjoukkuetta. Aikuiskiekkoilijat tosin ovat niin huonoja, että Peter päättää mieluummin keskittyä juniorijoukkueeseen. Hän saakin porukan valmennettavakseen ja kiinnittää huomionsa tähtipelaaja Keviniin (Oliver Dufåker). Anderssonin perheen elämä asettuu uomiinsa Björnstadissa ja arki rullaa, kunnes järkyttävä tapahtuma saa kaiken sekaisin ja kaupungin jakaantumaan kahtia.
Aluksi päätin, etten aiokaan yrittää katsoa sarjaa jotenkin erillään kirjasta, sillä tarina oli niin vahvasti muistissani, että olisin kuitenkin verrannut sarjaa kirjaan. Parin jakson jälkeen pieniä ja isompia muutoksia hahmoihin, tapahtumiin ja kerrontatapaan oli kuitenkin tullut lukuisia, ja ajattelin, että on kuitenkin parempi suhtautua sarjaan itsenäisenä teoksena, joka se tietenkin siis on. Tietenkään en kokonaan voinut olla ajattelematta romaania, Kiekkokaupunki on sen verran onnistunut kirja, että sallin itseni välillä harmitella sitä, että suosikkikohtauksiani ja -hahmojani oli jätetty pois sarjasovituksesta. Pääosin sain kuitenkin yllättyä iloisesti siitä, miten hyvin kirjan henki ja sävyt on sarjassa tavoitettu. Tv-sarjalta ei mielestäni voikaan odottaa samaa määrää vivahteita ja tasoja kuin kirjalta, jota lukiessa lukijalla on enemmän valtaa rakentaa maailmaa ja mielipiteitään kuin tv-sarjan parissa, joka valmiiksi määrää aika paljon juttuja. Kirjaan myös mahtuu paljon enemmän kuin viisiosaiseen sarjaan, joten hyviäkin asioita on tietenkin täytynyt karsia ja valita näkökulma, josta tarina kerrotaan, ja se, mikä kaikki on tärkeää ottaa mukaan, jotta tarina kantaa. Sovituksissa onkin aina haasteensa, mutta Björnstad väistelee suurimmat karikot ja välittää tarinansa oikein hyvin. Ajattelin sarjan alussa, tai siis siinä vaiheessa kun tiesin, että se on viiden jakson mittainen, että kiire tulee, jos kaikki kirjan hienoudet aiotaan ottaa mukaan. No, kaikkia kirjan juttuja ei sarjassa nähdä, mutta paljon nähdään ja hahmoja ja tapahtumia kyllä riittää. Lopputulos on yllättävänkin tasainen ja toimiva, Björnstad tavoittaa joka jaksossa ja kokonaisuutena hienon tunnelman ja etenee hyvässä rytmissä. Viimeisessä jaksossa on hätiköinnin tuntua, mutta kaiken kaikkiaan sarja on oikein onnistunut. Pidän Björnstadista tosi paljon, eikä siinä varsinaisesti ole muita vikoja kuin se, että sarja ei ole ihan niin uskollinen romaanille kuin toivoisin sen olevan. Tämä onkin sitten mielipidekysymys, jonkun muun mielestä Björnstad varmaankin toimii sarjana paremmin kuin kirjana. Olisin kaivannut sarjaan muutaman jakson lisää, jotta vielä pari hahmoa olisi voitu nostaa näkyvämmin esille, sivujuonille olisi ollut enemmän tilaa ja ehkäpä myös muutama loistava romaanin kohtaus olisi voitu tuoda sarjaankin. Björnstad toimii viisiosaisena sarjana hyvin, se pitää otteessaan, tarjoaa jännitystä, draamaa, jääkiekkoa, ihmissuhteita, koskettavia hetkiä, oikeaa ja väärää ja jos romaania ei ole lukenut, sarja voi luultavasti tehdä yhtä suuren vaikutuksen kuin mitä romaanin lukeminen teki minuun.
Björnstadin on ohjannut Peter Grönlund, joka pitää langat käsissään onnistuneesti ja käsittelee juonikuvioita sujuvalla tavalla. Grönlund on löytänyt oikeanlaisen tunnelman tapahtumien käsittelyyn, Björnstad on täynnä erilaisia ihmisiä, erilaisia tarinoita ja erilaisia tunteita, joita kaikkia lähestytään luontevalla tavalla. Grönlund on löytänyt hyvän suhteen siihen, millaisia asioita ohjauksessa painottaa, ja hänen henkilöohjauksensa ansaitsee erityiskehuja. Näyttelijät tekevät onnistunutta työtä monenlaisissa kohtauksissa ja intensiteetti säilyy kohtauksesta ja jaksosta toiseen, josta saa oivallisen näyttelijäntyön lisäksi kiittää Grönlundin tarkkaa ohjausta. Kuvaus ja leikkaus, joista harvoin sanon mitään kun en niistä varsinaisesti osaa mitään sanoa, ovat hienosti toteutettuja ja sarjaa on kiva katsoa myös teknisemmin. Björnstad sijoittuu talviaikaan, välillä kauniin, välillä synkän lumisiin maisemiin, ja sarjassa on paljon hienoja kuvia, niin maisemista kuin tapahtumista ja hahmoistakin. Yksi erinomainen juttu Björnstadissa on sarjan musiikki, joka on Johan Testadin käsialaa. Soundtrack soi kohtausten taustalla tyylillä ja osallistuu tunnelman luomiseen, juonen kuljetukseen ja hahmojen syventämiseen ihan huomaamatta. Musiikki on miellyttävää kuunneltavaa, soundtrack löytyy Spotifysta ja olen kuunnellut sitä jonkin verran, musiikki toimii siis ihan itsekseenkin ja tykkään siitä, miten painostava, intensiivinen ja sähköinen tunnelma musiikissa on, vaikka mukana on pari vähän kepeämpää biisiä, on yleinen fiilis sellainen pohjoismaisen melankolinen, ja sehän toimii minulle.
Björnstadissa ehkäpä kaikista onnistuneinta on roolitus, jokainen näyttelijä tekee loistavaa, uskottavaa ja vivahteikasta työtä ja astuu hahmonsa kenkiin taidolla. Erityisesti nuoret näyttelijät, joista moni tekee ensimmäisen tv- tai ylipäätään näyttelijäroolinsa, eläytyvät hienosti monitasoisten hahmojensa rooleihin. Miriam Ingrid tekee vahvan roolin Mayana, hän tavoittaa onnistuneesti erilaiset tunteet ja tunnelmat ja on roolissaan vakuuttava. Ingrid näyttelee vangitsevasti, hänellä on roolissaan paljon vaikeita elementtejä, mutta Ingrid käsittelee näitä elementtejä taidolla ja vaikuttavalla tavalla. Hän tuo sarjaan myös musikaalista lahjakkuutta kappaleellaan "Painted Lady", jonka Ingrid kirjoitti Mayan hahmoa varten. Oliver Dufåker tekee onnistuneen roolin Kevininä, pidän siitä, miten hän on lähestynyt hahmoaan ja millaiseksi Kevin sarjassa muodostuu. Dufåker pelaa hyvin yhteen muiden näyttelijöiden kanssa ja tuo Kevinin ruudulle sujuvasti. Ulf Stenberg näyttelee Peteriä, joka on ehkä eniten muuttunut siitä, millainen hahmo oli romaanissa. En oikein pitänyt tästä sarja-Peteristä, mutta Stenberg tekee varsin mainiota työtä. Hän näyttää hahmonsa kaikki puolet ja tekee roolinsa varmalla otteella, onnistuen kaikenlaisissa kohtauksissa hyvin. Tobias Zilliacus näyttelee Kevinin isää Matsia, tiukkaa ja jyrkkää miestä, joka vaatii pojaltaan aina parasta mutta ei oikein osoita olevansa ylpeä tämän onnistumisista. Zilliacus tekee roolinsa vakaalla otteella ja tuo hahmoonsa eri tasoja, vaikka Mats vähän näyttäytyykin vain ankaruutensa kautta, Zilliacus on löytänyt tavan tehdä hahmostaan moniulotteinen ja kiinnostava.
Roolisuoritus ja hahmo, jota odotin eniten, oli Otto Fahlgrenin Benji. Benji on suosikkihahmoni romaanissa (ja ylipäätään yksi suosikki-kirjallisuushahmojani) ja, kyllä vain, suosikkihahmoni myös sarjassa. Fahlgren tekee erinomaisen roolin, hän tuo Benjin sisäisen maailman hienosti näkyville ja tavoittaa hahmonsa nyanssit ja sävyt tarkasti. Fahlgrenilla on tosi hieno ote Benjin näyttelemiseen, hän tekee upean tarkkaa, hienovireistä ja yksityiskohtaista työtä ja onnistuu roolissaan erittäin hyvin. Aliette Opheim Mirana on oikein hyvä rooli, hän tekee luontevan roolin ja tuo Miraan kivasti tasoja. Opheim tavoittaa hyvin Miran persoonan, hänen käsissään hahmo näyttäytyy vivahteikkaana ja uskottavana. Yksi suosikkiruotsalaisnäyttelijöitäni eli Gustav Lindh oli myös kiva nähdä sarjassa mukana, hän näyttelee Benjin poikaystävää Lukasta ja tekee jälleen kerran oikein kivan roolin. Lindhillä on hahmoon kuin hahmoon juuri sellainen ote josta pidän, ja myös Lukasin roolissa hän on loistava. Lindh ja Benjiä näyttelevä Fahlgren myös pelaavat yhteen mainion onnistuneesti. Alfons Nordberg näyttelee William Lytiä ja eläytyy sujuvasti rooliinsa, Lytistä muodostuu juuri sellainen millaiseksi hänet kuvittelinkin. Samoin Sanna Niemi Anan roolissa ja Erik Lundqvist Bobona tekevät onnistunutta työtä ja tuovat hahmonsa ruudulle oikein hyvällä otteella. Najdat Rustom näyttelee Amatia ja tekee mainion roolin, Rustom tavoittaa hahmonsa tärkeimmät ominaisuudet ja tekee Amatista mukavan, kiinnostavan tyypin.
Meikähän ei ole mikään jääkiekkofani, mutta sujuva, fiktionaalinen jääkiekkopeli silloin tällöin sopii kyllä minullekin. Björnstadin jääkiekkokohtaukset ovat täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä taitoa, tästä on kiittäminen näyttelijöiden jääkiekkokokemusta sekä onnistunutta pelien koreografiointia. Myös kiihkeä oman kaupungin joukkueen kannustaminen tuntuu hyvinkin realistiselta, ja kaipa alatyylinen huutelukin saattaa jääkiekkokatsomossa tuttua olla. Autenttinen jääkiekkofiilis sarjassa kyllä vallitsee, ja sehän on hyvä juttu. Uskottavuus jatkuu myös jääkiekon ulkopuolelle ja Björnstad onkin aidon ja realistisen tuntuinen alusta loppuun (okei, karhusta keskellä talvea vähän miinusta mutta muuten). Jo useaan otteeseen mainitsemani tunnelma on yksi osa aitoutta, sarja rakentaa hienosti jokaiseen kohtaukseen sopivan ilmapiirin, joka tukee tapahtumia ja hahmoja, vaikka päätunnelma onkin painostava ja jännitteinen, mukaan mahtuu keveyttä, riemua ja iloa, joka tasapainottaa synkempää fiilistä hyvin. Björnstadista tulee mieleen toinen ruotsalaissarja eli viime vuonna ensiesitetty Eagles, joka sekin sijoittuu jääkiekkomaailmaan ja nuorten elämään. Toki nämä kaksi ovat keskenään aika erilaisia niin tarinaltaan kuin tunnelmaltaankin, mutta vähän samanlaista henkeä on molemmissa. Ruotsissa siis osataan nämä jääkiekkosarjojen tekemiset, jos Björnstadista tykkää niin kannattaa tsekata myös Eagles.
Björnstadin käännekohta tapahtuu jääkiekkojoukkueen juhlissa, kun Kevin raiskaa Mayan. Tämä ajaa kaupungin sekaisin, osa uskoo Mayaa, suurin osa uskoo Keviniä tai ei ainakaan aio sekaantua asiaan, ja jääkiekkotähti ja teinityttö joutuvat vastakkain. Seksuaalinen väkivalta on noussut monessa katsomassani/lukemassani fiktiivisessä tarinassa esille viime vuosina, ja tärkeää aihetta on käsitelty monella tavalla, usein melko onnistuneesti. Myöskään Björnstad ei onneksi kiertele tai kaartele teemojaan, vaan pureutuu asioihin todenmukaisesti. Sarja käsittelee oikeita aiheita ja oikeita ongelmia, joita ei pidäkään mitenkään kaunistellen ottaa esille, ja oikean ja väärän sekä hyvän ja pahan mustavalkoisuus ja hankaluus tulevat Björnstadissa esille selvästi. Oikeudenmukaisuus ja oikeus tuntuvat välillä mahdottomilta konsepteilta, ja toivottomuus ja turhautuminen ovat vahvasti läsnä monessa hetkessä. Kuten Kiekkokaupungissa, myös Björnstadissa nostetaan esiin myös muita teemoja, kuten homoseksuaalisuus jääkiekkopiireissä, perheen ja työn yhteensovittaminen ja sen ongelmat, vanhemmuus, ystävyys, lojaalius ja niin edelleen. Näitä käsitellään aika hyvin, osa teemoista saa enemmän huomiota ja osa vähemmän, ja niitä katsotaan erilaisista näkökulmista onnistuneella otteella. Sarja herättää ajatuksia, kysymyksiä ja varmasti myös keskustelua, ja toivottavasti kannustaa tavoittelemaan turvallisempaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa.
Björnstad tarjosi siis oikein hyvän katselukokemuksen, vaikka romaani olikin parempi, katsoin tarinan sarjanakin mielelläni ja sovitus on suurimmaksi osaksi oikein mainio. Muutama tarinalinja jää harmittavasti vähän kesken, mutta ehkäpä jatkoa on luvassa ja näiden hahmojen ja tarinoiden pariin pääsee vielä palaamaan. Jäin kaipaamaan joitain romaanin juttuja, erityisesti Benjin siskoja jotka nyt jäivät tosi vähälle ruutuajalle, ja paria hyvää kohtausta, jotka sarjassa olivat kyllä mukana mutta uusiksi kirjoitettuina. Ja, vaikka Benji & Lukas-kuvio olikin onnistunut, romaanin alkuperäinen basisti-tarinalinja olisi ollut kiva nähdä sarjassakin. Noh, jälleen kerran mielipidekysymyksiä, ja kuten todettu, sarja yllätti minut positiivisesti ja pidin siitä kovasti. Suosittelen Björnstadia kyllä sekä romaanin lukeneille että lukemattomille, sarja käsittelee rankkoja aiheitaan hyvin, tarjoaa upeita näyttelijäsuorituksia, hienoa musiikkia ja tasapainoisen, vakuuttavan kokonaisuuden, joka ansaitsee katselun. Björnstad myös onnistuu vaikeassa tehtävässään tavoittaa Kiekkokaupungin hienovireinen, vaikuttava ja ihastuttava tunnelma, joka ilokseni väreilee sarjan jokaisessa jaksossa.
Swedish drama series Beartown premiered on HBO Nordic October 18th.
Beartown is based on Fredrik Backman's novel of the same name and tells a story of a small town where the most important thing is ice hockey. I read Backman's novel and it's sequel Us Against You a few weeks before the first episode aired, and I absolutely loved both books. Beartown is an amazing novel, it's beautifully written and full of emotion, the story, the characters, the world Backman creates, everything about this book just worked for me and I never thought it would. I read Beartown because I knew it was adapted into a tv series and wanted to get to know the story a little, and obviously I ended up loving the novel, so when Beartown the tv series premiered it had a lot to live up to. I was at the same time very exited and a little worried to see how everything was going to work out, some of these characters and the story became important to me while reading the novel and I was very much looking forward to see the world of the novel coming to life on the small screen.
So, the most important thing in Björnstad is ice hockey. Peter Andersson (Ulf Stenberg), a former NHL player returns to his hometown with his wife Mira (Aliette Opheim) and children Maya (Miriam Ingrid) and Leo (Lukas Wetterberg). Peter starts coaching the town's junior hockey team, Maya and Leo start school and Mira stars in a new job as they begin their life in Björnstad as a family. When a violent act takes place in a party, the town goes into disorder and division.
At first I thought that I wouldn't even try to watch the series without comparing it to the novel because I had read Beartown so recently that I still remembered pretty much everything about it. After a couple of episodes when there had been several little and big changes to the characters and the way the story is told I decided to try and forget the book, at least as much as I could. Beartown is such an amazing book that I did let myself to feel a little disappointed when some of my favorite moments and characters from the book were left out from the series, but mostly I was surprised positively by how well the series captures the atmosphere and mood of the novel. I don't think it's even fair to expect a tv series to have all the same nuances and levels a novel has, there is much more space in a book to tell the story than in a series that has five episodes. A novel also gives the reader more freedom to build an opinion about the places, characters and things that happen while a tv series kind of determines many things, for example the way the characters look, talk and so on. Adaptations always have challenges, but Beartown tackles most of them and works pretty well delivering the story in a successful way. When I learnt that there are five episodes in Beartown I thought that the series has a lot of work ahead if everything great happening in the novel is going to be happening in the series as well. Well, not every great scene makes it into the series, but many things, characters, story lines and so on from the book of course are also in the series. Beartown is a balanced series, there is a wonderfully built atmosphere in every episode and the series proceeds in a good rhythm, only the last episode seems a little hurried but as a whole everything works well. I like Beartown a lot, and there isn't really any other problem with the series but the thing that it's not as similar compared to the novel as I would have wanted it to be. But that's a matter of opinion, I'm sure some think Beartown works better as a tv series. I wish there would have been a couple more episodes so there would have been space to bring one or two characters more into focus, some of the story lines could have had more screen time and a few very good scenes from the novel could have been included in the series. Beartown is very good as a tv series, it offers a great package of excitement, drama, ice hockey, relationships, emotional moments, right and wrong and for someone who hasn't read the novel the series might be as strong experience as reading the novel was for me.
Beartown is directed by Peter Grönlund who has done very good job. Grönlund has found a powerful way to capture everything happening in this story, his direction brings all the different story lines to focus in good balance and Grönlund wonderfully highlights the emotional aspects of the story. Especially the way Grönlund's direction deals with the characters deserves to be mentioned, the cast does great job trough the series and that has as much to do with Grönlund's way of directing as it does with the cast's talent. The cinematography and film editing (which I normally don't mention as I don't really know anything about them) need to be mentioned now, because Beartown looks really good. Beartown is set in a small town during winter, so there are many chances to enjoy beautiful shots of wintery landscape as well as well executed shots of the characters and action. One of my favorite things about Beartown is it's soundtrack by Johan Testad. The music is full of intensity, emotion and electricity and works beautifully with the other parts of the series. I've listened the soundtrack from Spotify a few times and it works perfectly as itself as well, I love how gloomy the music is, there are a few lighter songs but mostly there is a kind of Nordic melancholy present in the soundtrack and, well, that's my kind of music.
The best thing about Beartown is it's amazing cast, everyone fits their roles wonderfully and brings these characters to life with emotion and talent. Especially the young people in the cast (many of whom are making their tv and/or acting debuts) are fantastic, they are doing a great job playing their complex characters and telling the story. Miriam Ingrid as Maya does a very strong role, there is an amazing mixture of emotions and nuances in their performance, and Ingrid brings Maya to life beautifully, balancing everything there is in this character perfectly. There are hard elements in Maya's story but Ingrid deals with these elements with talent and sensitivity. Ingrid also brings musical talent to the series with "Painted Lady", a song they wrote for the character of Maya. Oliver Dufåker plays Kevin, the star player of the junior team. I really like the way Dufåker portrays his character, he does a great role and works well together with the rest of the cast. Even when Kevin isn't the nicest character, it is nice to watch Dufåker's performance. Ulf Stenberg plays Peter, a character who has probably changed the most compared to the novel. I don't like this series-Peter that much but I did like Stenberg's performance a lot, he does a very good role. Stenberg shows all the sides of his character and does a brilliant job in every scene. Tobias Zilliacus plays Mats, Kevin's strict and demanding father who always expects his son to take the win, in hockey and in life. Too bad Mats doesn't really show if he's proud of Kevin or not. Zilliacus does a good role, he manages to see behind Mats' strictness and brings nuances to the character.
There was one character I was in particular waiting to see come to life, and that was Benji, portrayed by Otto Fahlgren. Benji is one of my favorite literary characters ever, he's definitely my favorite character in Beartown the novel and, yes, he is my favorite character in the series as well. Fahlgren does an excellent role, he captures the best things about Benji with talent and shows Benji's feelings and thoughts in a superb way. There is a great amount of a kind of tenderness in Fahlgren's performance, I like the way he brings Benji to life as someone who has a lot of sides to him and all these sides are a part of who he is. It's a delight to see Aliette Opheim as Mira, Opheim brings her character to life in a genuine way and makes Mira a nuanced, interesting character. Opheim also captures Mira's personality very well. One of my favorite Swedish actors, Gustav Lindh, plays Lukas, Benji's boyfriend, and does a wonderful role. I've always liked the way Lindh brings the characters he plays to life and Lukas is no exception, Lindh's performance is a great one. Alfons Nordberg as William Lyt does a brilliant role, he brings his character to life just in the way I expected Lyt to be like. Sanna Niemi as Ana and Erik Lundqvist as Bobo both do very good roles, and so does Najdat Rustom as Amat. Rustom captures the most important things in his character and brings them to the screen in a great way.
I'm not a hockey fan, far from it, but I do enjoy a good fictional hockey game now and then. The hockey scenes in Beartown are full of speed, tension and skill and they look very real, thanks to the hockey experience of the actors and the choreography of the games. The cheering for Björnstad's team and it's players feels also real, and probably the shouting at the judges and opposing team is as well a part of the game, at least sometimes. All the hockey things in Beartown are very authentic (at least for me who doesn't know the game very well) and that's great as the game is a big part of the soul of the series. There is a lot of authenticity in the other themes the series handles as well, and Beartown feels very real from start to finish. I really love the way every episode, every scene actually, has an amazing atmosphere that strengthens everything that's happening. Although Beartown is pretty much full of tension and gloom, there are some lighter, happier moments that balance the emotions very nicely. Beartown actually reminds me of another Swedish hockey series, Eagles, which premiered last year. Even though these two are pretty different there is a same kind of feeling and atmosphere in both, and if you liked Beartown, maybe check out Eagles as well.
The biggest turning point in Beartown happens in the junior team's party where Kevin rapes Maya. This divides the town in two, there are those who believe Maya, those who believe Kevin and then those who don't want to believe anyone and rather want to stay out of it. The violent event puts the star player and the teenage girl against each other and shows that the world is not fair, justice won't always win and the world is not black and white, good and bad, right and wrong might be complicated even when they shouldn't be. Sexual violence has been a popular topic in fictional stories the last couple of years and most of these stories have dealt with their important theme in a good way. Beartown, I think, does a good job dealing with it's big themes, the series has a pretty realistic approach to everything that happens and doesn't make the world a better or worse place that it is, Beartown only tells this story and raises questions, thoughts and conversations that hopefully are a step into making the world a safer and fairer place. Beartown, the series as well as the novel, deals with other themes as well, for example being gay in the hockey world, finding time for both work and family, parenthood, friendship and loyalty.
Even though I like the novel more, I'd say Beartown is an excellent adaptation and mostly the series works very well. A few story lines kind of end before there is a real conclusion to them but maybe there is a season two coming and we get to return to Björnstad to see more of these characters. I did miss some of the things from the novel, especially Benji's sisters who don't get that much screen time in the series, and some of the novel's scenes that were included in the series were rewritten kind of too much. And, as sweet and wonderful as the Benji & Lukas story line is, it would have been fun to see the original bass player character in the series. Well, these are, again, matters of opinion. I recommend Beartown to people who have or haven't read the novel, the series deals with it's important themes in a good way, has a brilliant cast, beautiful soundtrack and a strong story that deserves to be seen.
