Ah tämä oli ihastuttava! Olen jo hetken ajatellut, että Gent's Guide olisi mukava lukea, siitä on positiivista juttua ollut vähän joka paikassa ja kehuja ja palkintojakin kirja on napsinut monesta paikasta. Niinpä se sitten viime Lontoonreissulla oli ainoa kirja, jota oikeasti lähdin kirjakaupoista etsimään, ja heti toisessa kaupassa tärppäsi. Aloin sitten saman tien juna- ja metromatkoilla tätä tarinaa lukemaan, ja vaikka tässä yli 500 sivua onkin, kirja oli luettu vähän liiankin nopeasti. Pidin siitä valtavasti, ja olisin lukenut tarinaa eteenpäin oikein mielelläni. Onneksi The Lady's Guide to Petticoats and Piracy-niminen teos on myös julkaistu, se kertoo tämän kirjan päähekilön Montyn pikkusiskosta Felicitystä.
Gent's Guide kertoo Montystä, nuoresta ja rikkaasta englantilaismiehestä, joka suuntaa Grand Tourille. (Joka on siis 1600-1700-luvuilla harrastettu matka Euroopan halki, muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen kestänyt reissu rikkaille nuorukaisille siis. Tourin tarkoitus oli sivistää nuoria miehiä kielten, arkkitehtuurin, taiteen ja historiallisten maamerkkien parissa, ja toisaalta tarjota heille viimeinen mahdollisuus juopotteluun, bilettämiseen ja muuhun hurjasteluun ennen kotiin paluuta ja sitä, kun heidän oli aika ruveta toimiviksi yhteiskunnan jäseniksi.) Montyn seurana on hänen ihastuksensa Percy, ärsyttävä pikkusisko Felicity ja porukkaa valvova Lockwood. Monty on tyytymätön matkansa menestykseen, hän kun on suunnitellut hurmaavansa Percyn ja viettävänsä railakasta elämää, mutta nyt isä on palkannut Lockwoodin vahtimaan ja häiritsemään hauskanpitoa. Montyn matkaan tarttuu kummallinen puuesine Versaillesista ja sehän syöksee koko matkan jännittävämpiin sfääreihin, vastaan tulee maantierosvoja, merirosvoja ja mutkia matkaan, ja Lockwoodkin hukkuu siinä tohinassa. Nyt Montyllä ei enää ole ketään valvomassa juopottelua tai juhlimista, mutta muuten kaikki onkin hankalampaa.
Hurmaava kirja. Gent's Guiden juoni on todella hyvin punottu ja tarina on vahva, se kantaa koko kirjan läpi ja juonen kulut punoutuvat hyvin yhteen tarinan edetessä. Hahmot ovat moniulotteisia ja taitavasti kirjoitettua, jokaisesta selviää erityispiirteitä nopeasti ja yksilöllinen "tyyli" on varsinkin päähenkilökolmikolla, Montyllä, Percyllä ja Felicityllä. Heidän keskinäisten suhteidensa kehittyminen ja muotoutuminen on kirjan parasta antia, samoin näiden hahmojen keskustelut ja Percyn ja montyn väliset kohtaukset. Myös Montyn ja Felicityn tutustuminen toisiinsa Montyn huomatessa, että pikkusisko ei ehkä olekaan mikään pelkkä ärsyttävä pikkukakara, on hienoa luettavaa. Tässä ei ole kiirehditty minkään kohtauksen kirjoittamista, vaan tapahtumille on annettu tarpeeksi aikaa ja tarina on kerrottu väljällä rytmillä. Siksikin hahmojen ja juonen rakennus on onnistunutta, kirjailija on ottanut tarpeeksi tilaa saadakseen luotua juuri oikeanlaisen tunnelman ja jännitteen jokaiseen kohtaukseen.
Kieli on myös kivaa luettavaa, tämä on siis englanniksi (mutta ehkäpä tämä pian suomeksikin julkaistaan, jossain vaiheessa luultavasti ainakin). Koska tarina sijoittuu jonnekin 1720-luvun suuntaan, täytyy myös hahmojen puheen sopia ajankuvaan, ja dialogia ympäröivän tekstin pitää myös olla vanhahtavaa, ja näin se onkin. Yllättävän helposti sujui historiallisen fiktion lukeminen englanniksikin, vaikka muutama sana menikin ohi. Ihan helppo Gent's Guide oli siis lukea, meni näin ei-natiivilla englannillakin ihan näppärästi (alkaa huomata, että olen lukenut paljon englanniksi, kankeaa oli ensimmäisten kirjojen kohdalla vielä). Pidin siitä, että jokaisella hahmolla on omanlaisensa tyyli, niin puheessa kuin siinäkin, miten heitä kirjassa kuvataan, vaikka tämä Montyn näkökulmasta kerrotaankin.
Monty on hahmona hurmaava tyyppi, vaikka aika lapselliselta vaikuttaa siskoonsa ja Percyyn verrattuna. Montyllä ei ole ollut mitenkään ruusuilla tanssimista elämä tähän Tourille lähtöön mennessä, ja sen huomaa hänestä, vaikka nuori mies peittääkin kokemuksensa juhliin ja riekkumiseen. Monty on ystävällinen ja hyvä, hän ei tahdo pahoja juttuja kellekään eikä tee tahallaan huonoja päätöksiä, mutta kun hän vaan on vähän sellainen huoleton ja turhan railakas. Monty kasvaa tarinan edetessä ja järki pääkopassa lisääntyy kovasti, ja hän on onnellinen. Vihdoinkin. Percy nauttii myös biletyksestä ja hauskanpidosta, mutta hän on viisas siinä missä Monty on fiksu. Percystä tykkäsin heti alusta asti, hän on rauhallinen ja ystävällinen ja kestää Montyn tempauksia. Percy on siis juuri sellainen ystävä jonka Monty (tai kuka tahansa muukin) tarvitsee. Felicitystä pidin myös, ja hänestä paljastuukin varsin nokkela ja taitava tyyppi, vaikka häntä ehkä vähän tytötellään ja väheksytään alussa (tosin se voi olla sitä, että hän nyt sattuu olemaan Montyn pikkusisarus, eikä ole väliä, olisko hän veli vai sisko, pikkusisarus mikä pikkusisarus, sisaruusärsyyntyneisyyttä siis). Hahmogalleria on monipuolinen ja taitavasti kirjoitettu, kukaan ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha, ja tässä on sivuhenkilöidenkin valintoja selitetty paikoitellen aika laajasti, se on hyvä juttu. Scipio täytyy vielä hahmoista mainita, hän on kapteeni, jonka laivaan kolmikko vasten tahtoaan joutuu, mutta joka onkin sitten aika tärkeä henkilö porukan turvassa ja yhtenä kappaleena pysymisen kannalta.
Paljon hauskoja kohtia mahtuu sivuille ja tätä on ihanaa lukea, suloisia, hölmöjä, tyhmiä, kauniita ja naurattavia sattumia on tarinassa mukana. Ja sitten niitä ei niin mukavia juttuja, ja sehän minuun vetoaa, olen aika tragediajanoinen jokaisen viihdemuodon kohdalla, mutta kirjojen parissa se korostuu. Rakastan tarinoita, joissa kaikilla menee huonosti eikä kukaan ole onnellinen, mutta tähän liittyy se, että edes jonkin hahmon täytyy kokea joku henkinen herääminen tai itsensä voittaminen, jolloin kaikki kirkastuu ja tarina kääntyy parempaan suuntaan. Onnellista loppua en sen sijaan erityisesti kaipaa, vaan lähinnä sitä, että juonen täytyy olla sellaista vaikeuksien kautta voittoon-meininkiä, jossa voitto on se, että lukija ja kirjan hahmot tajuavat, mitä kannattaa tehdä toisin, jotta onnellinen elämä/hetki/loppu olisi mahdollinen. Mutta takaisin siis Gent's Guideen - tässä onnettomia hetkiä on vaikka ja kuinka, ja ne ovat ihan mahdottoman hienosti kirjoitettua. Erityisesti pidin siitä, kuinka Montyn ja hänen isänsä suhde sekä isän vaikutus Montyn elämään on kuvattu, tässä muuten sellainen juonen kulku, joka kulkee kirjan läpi hyvin luontevasti. Onnellinen loppu tähän on kuitenkin kirjoitettu, ja se onkin ihana. Mutta silti olisin vielä lisää halunnut tarinaa lukea. Tämä ei kuitenkaan ole kovin synkkää luettavaa, vaan aina mahtuu mukaan jotain hauskaa ja mukavaa, vaikka kolmikko vaikeuksia kohtaisikin. Heidän Tourinsa ei mene yhtään suunnitelmien mukaan, pelkoa, paniikkia, väsymystä, ärsyyntymistä ja riitoja tulee useasti esiin, mutta tätä kaikkea ympäröi ystävys, rakkaus, luottamus, ilo ja onnellisuus, ja ehkäpä yksi juonen kantavimpia voimia on se, kuinka Monty, Percy ja Felicity tuntuvat selviävän mistä tahansa lyömällä viisaat päänsä yhteen ja luottamalla myös tuntemattomiin ihmisiin, vaikka se heidät välillä vie myös pulaan.
Vaikka ja mitä hienoa tässä on, tiivistetään nyt tähän viimeiseen kappaleeseen ne jutut, jotka olivat suosikkejani. Ensinnäkin hahmot, varsinkin päähenkilökolmikko Monty, Percy ja Felicity, ja varsinkin Montyn ja Percyn keskinäinen suhde. Toisekseen Montyn ja hänen isänsä välit ja niiden vaikutus Montyyn. Kolmanneksi juonen kulku ja sen sujuvuus sekä tarinan onnistunut rakennus. Sitten vielä historiallinen ajankohta, niin iloisten kuin surullistenkin aiheiden tarkka ja varma käsittely, hyvä dialogi ja ehjä, harkittu kokonaisuus ansaitsevat kiitosta. Gent's Guide on kokonainen, hieno ja koskettava lukukokemus, se on taitavasti punottu tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja nuoruudesta ja se herättää ajatuksia asioista, jotka ovat läsnä vielä nykypäivänäkin.
Ihana kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti