Tällä kertaa luvassa on kaksi katseluvinkkiä, jotka ovat viikon YouTubessa katsottavissa. Molemmat englanniksi, toinen on musikaali ja toinen näytelmä.
Mä rakastan tätä musikaalia! Näin The Grinning Manin Lontoossa pari vuotta sitten (tässä postaus siitä) ja ihastuin koko juttuun täysin. Tarina, hahmot, musiikki, visuaalinen ilme, yleinen fiilis ja jokainen pikku yksityiskohta ovat kohdillaan, eikä katsomossa voinut kuin nauttia. Tässähän on lyhyesti kyse siitä, että Grinpayne haluaa selvittää, kuka on vuosia sitten viiltänyt hänen suunsa ikuiseen, kammottavaan virneeseen. Tarina perustuu Victor Hugon Nauruihminen-romaaniin, mutta musikaali ei ilmeisesti ihan samalla juonella kuitenkaan etene. Liikkeelle lähdetään kuninkaallisen klovnin Barkilphedron pohjustuksella siitä, mitä tapahtuu ja missä. Tutuksi tulee nopeasti niin Grinpaynen lapsuus, kuninkaallinen perhe kuin nykytilannekin. YouTubeen tulee alkuperäinen Bristolissa esitetty versio, joka sitten ainakin vähän eri roolituksella (muista mahdollisista muutoksista en tiedä) siirtyi Lontooseen, jossa minä siis pääsin tämän näkemään. Pääosassa Grinpaynenä on Louis Maskell, joka on ihan loistava! Jo hänen takiaan kannattaa musikaali katsoa, on nimittäin niin hieno rooli että vautsi. Toki tämä on muutenkin mahtava juttu, vähän erilaista musiikkiteatteria kuin mihin olen tottunut, ja esitys, joka pitää otteessaan alusta loppuun ja jää mieleen. The Grinning Manista löytyy toinenkin suomenkielinen blogipostaus, pääset lukemaan Katrin tekstintästä.
A Midsummer Night's Dream (katsottavissa 2.7. saakka)
Linkki videoon (A Midsummer Night's Dream - Full Performance)
NT:n Dream tuli YouTubeen eilen ja katsoin sen heti. Ai että kuinka mahtava produktio tämä on! Niin täynnä energiaa, iloa, kujeilua, vauhtia, huumoria, taikaa ja rakkautta, kylläpä oli kiva katsoa. Shakespearen teos on kokenut modernisointia, ei kauheasti kielen puolesta mutta muuten kovasti, ja lähes kaikki ratkaisut ovat superhyviä. Esitys näyttää upealta, nykymusiikki sopii hommaan täydellisesti ja paketti on kasassa. Kesäyön uni on mainio näytelmä ja National Theatren versiossa se pääsee oikeuksiinsa. Fiksun ohjauksen ja hienon visuaalisen ilmeen lisäksi nappiin on osunut roolitus, sillä näyttelijät ovat kaikki todella hyviä. David Moorst on täydellinen Puck, Hammed Animashaun loistava Bottom ja Gwendoline Christie hurmaava Titania/Hippolyta. Tässä on pari ihan loistavaa kohtausta, erityisesti kaikki Bottom & Oberon-kohtaukset, Rude Mechanicals-ryhmän Pyramus & Thisbe-näytelmä sekä "Bonkers"-biisi ja tanssikohtaus. Ihastuttava, riemastuttava ja vaikuttava esitys, ei kannata missata!
Pääset lukemaan edellisen Top 10 esitystä, jotka haluaisin nähdä Suomessa-postauksen tästä linkistä.
Vaikka liveteatteri onkin tällä hetkellä suurimmaksi osaksi tauolla kaikkialla, olen luottavainen sen suhteen, että teatterintekijät pääsevät palaamaan estradille ja sen taakse ja yleisö katsomoon sitten kun sen aika on. Tuntuu siis sopivalta listata näitä "kunpa näkisin tämän esityksen joskus Suomessa"-haaveita myös koronakevään keskellä, sillä tämä tulevaisuusuneksiminen auttaa myös liveteatterin ikävään. Muutenkin aina voi, saa ja kannattaa haaveilla, eli vaikkei mitään näistä koskaan Suomessa nähtäisikään, niin on siitä hauska ainakin unelmoida.
Varsinaisestihan nämä tässä listaamani 10 esitystä eivät ole top kymppi, sillä edellinen top 10-postaus sisältää osan niistä esityksistä, jotka eniten haluaisin nähdä Suomessa. Osa tämän postauksen esityksistä taas pitäisi päivittää tuohon edelliseen listaan, jotta se vastaisi tämän hetken top kymppiä. En kuitenkaan viitsi laittaa kahteen postaukseen samoja esityksiä, eli menköön tämä "nämä 10 esitystä haluaisin nähdä Suomessa"-lista nyt top 10-otsikolla. Ja Suomessa näkemättömiä esityksiähän maailmaan mahtuu, eli saattaa olla, että näitä tällaisia postauksia on vielä lisääkin tulossa sitä mukaa kun tutustun uusiin teatterijuttuihin. Edellisestä postauksesta vielä muuten sellainen huomio, että siellä sijalla kuusi ollut Once on vihdoin ja viimein tulossa Suomeen - syksyllä Lilla Teaternissa kaikuu Falling Slowly ja muut ihanat Once-biisit!
Tällä kertaa mukana on juttuja myös ei-englanninkielisestä maailmasta, kolme kappaletta. Niistä olen nähnyt kaksi esitystaltiointina (yhtä en ollenkaan) ja kaikkien kolmen musiikkia olen ahkerasti luukutellut viime kuukausien aikana. En osaa varmaksi sanoa, mutta minusta tuntuu, että varsinkin musikaalipuolella Suomessa tehdään lähinnä englanninkielisestä maailmasta lähtösin olevia juttuja, joka jättää ulkopuolelle valtavasti hienoja esityksiä. Näytelmien kohdalla tilanne lienee tasapuolisempi ja paljon myös ei-englanninkielistä näytelmäkirjallisuutta suomennetaan ja esitetään. Vilkaisin pikaisesti näkemieni musikaalien listaa, ja siellä taitaa olla (kotimaisia musikaaleja lukuunottamatta toki) muun kuin englanninkielistä alkuperää vain itävaltalainen Vampyyrien tanssi. Toki muutama muu juttu on ei-englanninkielisistä tarinoista versioituja, kuten vaikkapa Oopperan kummitus, mutta se ei ole sama asia. En minäkään kovin hyvin tunne esimerkiksi keski-eurooppalaista musikaalimaailmaa, mutta koska sieltä lähtöisin olevia musikaaleja ei ole Suomessa (tai sen suuremmin kai Lontoossakaan) esitetty, en ole koskaan niistä kuullutkaan enkä kielimuurin takaa ole edes itsekseni tutustunut vaikkapa Ranskan tai Itävallan musikaalitarjontaan. Tänä vuonna olen vähän kyllä korjaillut asiaa, ja siksikin tälle top 10-listalle nousi jo kolme hienoa uutta tuttavuutta, kaksi ranskankielistä ja yksi saksankielinen. Olen kuitenkin aika lailla tekstitysten ja juoniselostusten varassa tutustuessani uusiin musikaaleihin, kun en sen suuremmin puhu esimerkiksi ranskaa, saksaa tai unkaria. Olisikin siis kiva nähdä näitä juttuja myös suomeksi, se kun olisi mukavin tapa löytää uusia, mainioita musikaaleja ja olisihan esitystarjonta tietenkin monipuolisempi, jos esityksiä tulisi ohjelmistoon muualtakin kuin perinteisistä osoitteista. Ehkäpä jonain päivänä, ja saattaahan olla, etten vain ole kuullut Suomessa esitettävistä ranskalais-, saksalais-, itävaltalais- tai unkarilaismusikaaleista tai muista ei-englanninkielisistä maista tulevista musikaaleista. Saa toki mainta, mikäli sellaisen on nähnyt, olisi kiva kuulla!
Tällä listalla on useampikin Shakespearen näytelmä, niitä kun olen korona-aikana paljon tallenteina katsellut ja muutamaan ihastunut kovasti. Vanhimmat tämän postauksen jutut ovat siis jo 1500-luvun lopusta ja uusin listalla oleva esitys sai ensi-iltansa 2018. Monipuolisia esityksiä, jotka syystä tai toisesta ovat minua ihastuttaneet, osa on tehnyt erityisen vahvan vaikutuksen ja noussut hienoimpien teatterikokemusteni joukkoon. Näistä listan kymmenestä esityksestä olen nähnyt kahdeksan, kaksi livenä ja muut kuusi esitystaltiointeina.
Sitten asiaan, eli olisipa hienoa nähdä seuraavat kymmenen juttua joskus kotimaankin lavoilla:
1. Roméo et Juliette, de la haine à l'amour
Vähemmän virallinen video nyt tähän, en löytänyt minkään produktion traileria tai muuta, joten mennään tällä.
Linkki videoon, enpä tiedä miksei Blogger toimi niin että videot näkyisivät myös kännykällä lukiessa...
Ranskalaismusikaali Roméo et Juliette on ihana! Tosin unkarilaisproduktio Rómeó és Júlia on enemmän mieleeni, siinä on juuri oikeanlainen asenne, energia ja meno, ai että kuinka mahtava. Toki kyseessä on sama musikaali, mutta kuten vaikkapa ylläolevalta multilanguage-videolta näkee, on unkarilainen versio hyvin erilainen (varsinkin visuaalisesti) kuin muut versiot. Näkemieni pätkien perusteella ohjaus on joka versiossa kyllä keskittynyt eri yksityiskohtiin ja hahmotkin ovat melko erilaisia eri versioissa, eli aika monipuolisesti tätä musikaalia on maailmalla tehty. Romeo ja Julia on suosikki-Shakespeareni, olen aina tykännyt siitä tosi paljon ja siksipä olisi aivan mahtavaa nähdä myös tämä musikaali joskus suomalaisella näyttämöllä. Musiikki on ihan monipuolista ja varsinkin balladit kauniita, samoin pari menevämpää biisiä jää tiukasti päähän soimaan. Käsikirjoitus on näppärä ja "korjaa" tai siis muuttaa kivasti juuri niitä kohtia, joista en ehkä Shakespearen alkuperäistekstissä niin pidä. Musikaali myös tuo tarinaan lisää tasoja ja nostaa useamman hahmon enemmän näkyville, tämä erityisesti ilahduttaa minua, näytelmän sivuhenkilöt kun ovat aina olleet enemmän suosikkejani kuin pääpari. YouTubesta löytyy sekä alkuperäinen ranskaversio että unkarilainen produktio kokonaisuudessaan englanninkielisillä teksteillä, ja iso kasa videoita muista produktioista koko musikaalin tähänastisen esityshistorian ajalta, joistain koko esitys (paitsi lontooversiosta ei löydy oikein mitään). Eivät ne välttämättä ole kaikki ihan laillisesti kuvattuja tai ladattuja, mutta eipä niitä ole poistettukaan, ja videoiden perusteella varsinkin kiertue-esityksissä moni istuu katsomossa puhelin kädessä ja kuvaa esitystä, eli ehkä se on sallittua ja näitä voi ilman suurempia tunnontuskia katsoa, vaikka muuten yritänkin bootlegejä karttaa. Jos tähän musikaaliin haluaa tutustua tarkemmin, suosittelen kuuntelemaan erityisesti biisit Verone, Les rois du monde, Le balcon, Aimer ja On dit dans la rue sekä ylläolevan videoin biisin Le Duel. Unkarilaisversio Les rois du mondesta on Lehetsz király, se kannattaa myös kuunnella (ihan paras!). Roméo et Juliette on ehdottomasti top kolmosessa niistä musikaaleista, jotka haluaisin nähdä lavalla, ja suunnittelen kyllä vakavasti matkaavani johonkin päin maailmaa katsomaan ranskaversion kiertuetta sitten kun se taas jossain vaiheessa lähtee kaupunkeja valloittamaan. Tai jospa tämä nähtäisiin Suomessa, niin ei tarvitsisi lähteä muille maille.
Pieces of String-musikaali on kaunis, surullinen, hauska, koskettava, ilahduttava ja paljon muuta. Olen katsonut sen esitystallenteena ja parhaimmat kohdat ja biisit useasti uudelleen, ja ihastun musikaaliin koko ajan enemmän. Tässä on jotenkin kaikki kohdallaan, kyllä saa katsella sydän särkyen ja kohta taas nauraen, miten kolmen sukupolven tarinat lavalla muotoutuvat. Pieces of String-musikaalin keskiössä on siis kolmen sukupolven tarina, juoni pikaisesti selitettynä menee näin: Jane saapuu lastensa Edin ja Gemman kanssa isänsä hautajaisista tämän kotiin. Mukana on Edin miesystävä Harry, joka on Janelle ongelma. Ei varsinaisesti Harry, vaan se, että hän ja Ed ovat yhdessä. Kun perheelle tuntematon vanha nainen Rose ilmaantuu ja esittäytyy hautaan saatetun Edwardin ystävän ystäväksi, alkaa Janelle pikku hiljaa paljastua asioita isästään ja tämän elämästä. Musikaali liikkuu kahdella aikatasolla, nykyajassa ja 1940-luvulla, jossa Edward ja Anna ovat perustamassa yhteistä kotia ennen Edwardin sotaanlähtöä. Sodassa Edward tapaa Tomin ja kaikki muuttuu. Hämmästyttävää, miten koskettava käsikirjoitus ja sanoitus tässä on, ihan huomaamatta alkaa suhtautumaan hahmojen kokemiin juttuihin tunteella. Musiikki on kaunista ja muutenkin koko esitys on yhdellä sanalla kuvailtuna kaunis - siinä on paljon surullista ja synkkää, mutta paljon myös iloista, suloista ja hauskaa. Paljon tunteita siis, mikäs sen parempaa. Ehdottomasti kymmenen parhaan näkemäni musikaalin joukossa, en edes tiedä, miksi tämä niin vahvasti iski minuun, mutta Pieces of String sai minut kyllä täysin rakastumaan.
Okei, näitä on kolme näytelmää, mutta ne muodostavat kokonaisuuden, eli lasketaan ne nyt yhdeksi. Nibroc-trilogia eli Last Train to Nibroc, See Rock City ja Gulf View Drive on teatteria parhaimmillaan. Olen katsonut kaikki kolme näytelmää esitystallenteina, peräkkäisinä päivinä, ja varsinkin ykkösosa on parhaita näytelmiä, joita olen koskaan nähnyt. Trilogian tarina sijoittuu vuosiin 1940-50 ja kertoo Mayn ja Raleighin (rakkaus)tarinan, joka on paljon muutakin kun vain kahden ihmisen yhteiselosta kertova juttu. Kolmen näytelmän aikana hahmot ja tarina kasvavat, saavat uusia ulottuvuuksia, tavoittavat valtavasti vivahteita ja naurattavat, koskettavat, ihastuttavat ja ihmetyttävät kohtaus toisensa jälkeen. Tämä on kyllä superhieno trilogia, vaikka siinä ei tapahtu arkisia ja melko tavallisia perhe-elämän juttuja enempää, pitävät kaikki näytelmät otteessaan ja ne voisi katsoa monesti uudelleen ihan vain siksi, että kokonaisuus on niin hyvä. Arlene Huttonin teksti on loistava, ja vaikka tämä on aika vahvasti amerikkalainen tarina, en usko, että se vähentää näytelmien viehätystä vaikka ne tehtäisiinkin jollakin muulla kielellä. Monet trilogian teemat ovat totta kai universaaleja, ja ainahan amerikkalaisia ja muun maalaisia juttuja on Suomessakin tehty, eli eivät nämä näytelmät mikään poikkeus olisi. Aidon tuntuisia tilanteita, vaivattoman vakuuttava, uskottava ja koskettava tarina ja monitasoiset hahmot, muuta ei loistava esitys kaipaa.
Tämän näin Lontoossa pari vuotta sitten, ja olen alkanut tykätä musikaalista koko ajan enemmän, vaikka esitystä katsoessani ja vielä pari viikkoa sen jälkeenkin en ollut ihan varma, mitä mieltä olen koko jutusta. Tarina kylläkin on vähän kuin Romeo ja Julia, eli lähtökohtaisesti Bat Out of Hell on toki mieleeni, ja nykyään kyllä odotan kovasti, että pääsen uudelleen sen näkemään. Musikaalin taustalla tosin on Peter Pan-tarina, ainakin enemmän kuin R&J, ja kyllähän myös aikuistumattoman pojan tarina tässä näkyy. Juoni siis menee seuraavasti: Rikkaan isänsä ja äitinsä kanssa suojattua elämää elelevä Raven kaipailee vapaata elämää ja ihastuu ikuisten nuorten joukkoa johtavaan Stratiin, jota Ravenin isä Falco sattuu vihaamaan. Tuhoon tuomitusta rakkaudestaan huolimatta nuoret eivät malta pysyä erossa toisistaan, ja harmiahan siitä seuraa. Myös moni sivuhahmo saa huomiota, ja tarinassa onkin monta tasoa. Bat Out of Hell on oikein mainio musikaali ja tarina, ja dystooppinen/post-apokalyptinen fiilis ja maisema on huikea, se esityksessä ihastutti heti ensimmäisenä. Ja kun nyt pääsin kehumaan, niin mainitaan sekin, että moni Bat Out of Hellin hahmoista on minusta parhaita musikaalihahmoja, joita on olemassa. Musikaalin musiikki on Jim Steinmanin käsialaa, eli Vampyyrien tanssi-musikaalista tuttu mies on tätäkin ollut tekemässä. Yksi sama biisikin on, eli jotain tuttua tanssi-faneille löytyy Bat Out of Hellistäkin. Musiikki on vauhdikasta, mahtipontista, voimakasta ja herkkää, ja kuulostaa ihan mahtavalta jo pelkästään kuunneltuna, ja lavalla nähtynä ja kuultuna vielä hienommalta. Tämän musikaalin soundtrack on kyllä yksi suosikeistani, olen kuunnellut sitä tosi paljon enkä vieläkään ole kyllästynyt. Lontoon versio oli kunnon spektaakkeli, isosti ja näyttävästi tehty, mutta silti niin totutettu, että tarina ja hahmot olivat keskiössä. Tosi kiva musikaali, tässä on kaikki kohdallaan ja Bat Out of Hell oli oikein ilahduttava katsomiskokemus silloin kun sen näin.
Toinenkin Romeo ja Julia tälle listalle, koska miksipä ei. En ole nähnyt tätä Joe Calarcon Shakespearen tekstistä sovittamaa esitystä koskaan, mutta sen inspiroiman elokuvan, Private Romeon, katsoin vähän aikaa sitten ja tykkäsin siitä. Tässä Romeo ja Julia-versioinnissa neljä sisäoppilaitoksessa tai muussa tiukan kurin koulussa opiskelevaa nuorukaista joko varastaa tai löytää Shakespearen Romeon ja Julian ja alkaa iltaisin esittämään siitä kohtauksia. Tyypit vuorottelevat hahmojen esittämistä ja tutkivat näytelmää, ja vähitellen näytelmän teemat ja tapahtumat sekoittuvat opiskelijoiden omaan elämään. Eikös kuulostakin hyvältä? Shakespeare's R&J on yksi sellainen näytelmä, jonka todellakin haluaisin joskus nähdä. Vaikka en siitä vielä paljoa tiedäkään ja olen nähnyt vain muutaman produktion trailerin, olen varma, että tämä on mieleeni. Ainakin näytelmä on inspiroinut mainion elokuvan, ja onhan tämä tulkinta Romeosta ja Juliasta, eli ei ihmekään, että tahtoisin esityksen nähdä. Minusta Shakespearen näytelmiä saa ja pitääkin modernisoida ja versioida sekä tulkita uudelleen, ja luulen, että tämä on hyvä osoitus siitä, miten modernisoinnin voi tehdä.
Toinenkin ranskamusikaali pääsee listalle, nimittäis Robin des Bois. Musikaali kertoo nimensä mukaisesti Robin Hoodista, mutta ei sitä perinteistä tarinaa, vaan vähän erilaisen jutun. Robinin ja Marianin/Mariannen tiet ovat eronneet, ja he ovat 15 vuotta eronsa jälkeen omien joukkioidensa johtajia. Marianin ja Robinin poika Adrien asustelee äitinsä luona eikä Robin tiedä pojasta mitään, kunnes häntä täytyy lähteä pelastamaan Nottinghamin seriffin kynsistä. Adrien nimittäin on rakastunut seriffin tyttäreen, mutta kuullessaan pojan olevan Robinin lapsi, seriffi heittää tämän tyrmään tyttärensä tunteista välittämättä, ja näin pelastusoperaatio lähtee liikkeelle. Tätä en ole nähnyt, mutta vidoita olen katsonut ja kuunnellut biisit monesti. Robin Hood on yksi suosikkitarinoistani, ja tämä kuulostaa juoniselostuksensa perusteella myös vähän Robin Hood meets Romeo & Julia-tyyppiseltä, eli juuri minulle sopivalta. Musiikki on kivaa, pari biisiä on jäänyt erityisen tiukasti päähän soimaan useiden kuunteluiden jälkeen, ja videoiden perusteella Robin des Bois on lavalla oikein komean näköinen juttu, puvustus on myös tosi hieno. Tämä kuitenkin ihastuttaa minua erityisesti tarinansa puolesta, se kuulostaa (kuten jo sanoinkin) juuri minulle sopivalta, ja toivon kovasti, että joskus saisin mahdollisuuden nähdä tämän musikaalin.
Company on itseasiassa mennyt Suomessa niinkin vähän aikaa sitten kuin viime vuonna, mutta minä toivoisin näkeväni jollakin kotimaan näyttämöllä nimenomaan tämän uuden version, jonka näin Lontoossa, eli ylläolevan trailerin mukaisen. Tässä uudessa versiossa päähenkilö on nainen, Bobbie, ja sivuhahmotkin ovat osa kokeneet muutoksia, joka on varmasti tuonut tarinan vahvemmin tähän päivään. En toki ole alkuperäisellä tyylillä toteutettua versiota koskaan nähnyt, eli en osaa siitä sanoa, millainen se on. Ei nyt varmaan mikään super vanhanaikainen, mutta luulen, että tämä uudentyylinen on kyllä parempi. Ainakin minä ihastuin näkemääni Companyyn täysin, tämä on tosi kiva musikaali ja sopivasti sekä hauska että täynnä asiaa. Homman nimi on siis se, että Bobbie on 35-vuotias ja vähän pohtii, pitäisikö hänen olla vakituisessa parisuhteessa ja naimisiin menossa, varsinkin kun tuntuu, että kaikki kaverit ovat jo asettuneet aloilleen ja enemmän tai vähemmän perustaneet perheen. Paljon kivaa huumoria, hyviä biisejä ja alusta loppuun sellainen hyväntuulinen fiilis, vaikka esitys käsitteleekin myös painavia juttuja eikä ole pelkästään naurattava komedia. Luulen, että Company sopisi suomalaisellekin lavalle aika vaivattomasti, sen tarina on sopivan monitasoinen ja kiinnostava, ja näppärä huumori sekä mainio musiikki takaavat onnistuneen kokonaisuuden.
Shakespearen Cymbeline oli minulle ihan uusi tuttavuus, kun aloin katsoa tallennetta Royal Shakespeare Companyn esityksestä vuodelta 2016. Cymbeline lienee muutenkin Shakespearen tuotannosta vähän vieraampi juttu, joten kopioin tähän muutaman viikon takaisesta teatterivinkkipostauksestani juonen pikaselostuksena (tämä on Royal Shakespeare Companyn version mukaan, eli vähän alkuperäisestä tekstistä muokattu): Innogen on mennyt naimisiin Posthumuksen kanssa, mutta koska nuorukainen on alhaisempaa syntyperää, on hänet nyt karkotettu. Innogenin äiti Cymbeline (joka on siis alkuperäisessä versiossa ilmeisesti kuningas, ei kuningatar) suunnittelee tyttärelleen sulhoksi Clotenia, joka ei tässä versiossa taida olla Innogenille sukua vaan Cymbelinen nykyisen miehen poika. Joka tapauksessa Cymbeline haluaa tyttärelleen ylhäisen miehen, ja siksi Posthumus ei käy. Italiaan karkoitettu Posthumus tapaa Iachimon, joka lyö vetoa, että pystyy viettelemään Innogenin. Iachimo lähteekin kohti Britanniaa neitoa hurmaamaan, mutta ei onnistu siinä. Hän kuitenkin saa sen verran todisteita, että pystyy vakuuttamaan Posthumukselle Innogenin olleen vieteltävissä. Kiukkuinen Posthumus käskee palvelijansa nirhaamaan petturivaimonsa, mutta palvelija Pisania paljastaa Innogenille Posthumuksen juonen, ja he keksivät suunnitelman, jonka avulla Innogen voi lähteä selvittämään, mikä ihme Posthumusta vaivaa. Innogen pukeutuu mieheksi ja lähtee sulhoaan etsimään, ja samalla Cymbelinen hallitsema Britannia ajautuu sotaan Rooman kanssa. Cloten, joka luulee olevansa menossa Innogenin kanssa naimisiin, lähtee Posthumuksen vaatteisiin pukeutuneena jäljittämään Innogenia, kun saa kuulla tämän häipyneen kotoaan. Paljon kaikenlaista tapahtuu, mukaan tulee vielä kauan kadoksissa olleita sisaruksia, pari taistelua ja väärinkäsitysten ja juonten selvittämistä, ja viimeisessä kohtauksessa sitten perataan kaikki tapahtumat auki. Cymbelinessä on vähän kaikkea - se on rakkaustarina, sotatarina, hallitsijatarina, tarina petturuudesta, epäluottamuksesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja vihasta, ja paljon muutakin näytelmään mahtuu. RSC:n versio modernisoi esitystä kivasti ja dystooppinen/post-apokalyptinen fiilis toimii, mutta tämänhän voi tehdä vaikka miten. En kyllä haluaisi nähdä mitään historiallista Cymbelineä, vaan mieluummin ainakin jotenkin nykyaikaistetun version, sellaisen, missä pääosassa on nimenomaan Posthumuksen ja Innogenin tarina ja se, miten tämä muihin hahmoihin vaikuttaa. Toki se on juonikuvio, joka saa eniten huomiota muutenkin, eli vaikka näytelmä kantaakin Innogenin vanhemman nimeä, on se ennen kaikkea nuorten rakastavaisten vaiheisiin keskittyvä juttu. Hieno näytelmä, yksi suosikeistani Shakespearen tuotannosta, ja tosi monitasoinen ja -puolinen, paljon kiehtovia näkökulmia, joihin tätä tehdessä voisi keskittyä.
Tämänkin olen nähnyt Royal Shakespeare Companyn esitystallenteena ja liveluettuna versiona Show Must Go Online-jutun esittämänä. The Two Gentlemen of Verona eli Kaksi nuorta veronalaista on Shakespearen varhaisin tai ainakin varhaisimpia näytelmiä, jota ei googlettelujeni perusteella ole Suomessa tehty usein, yhdestä produktiosta löysin tiedon. Koska tämäkin on ehkä Shakespearen tuotannosta vähän vieraampi juttu, tässä juoni pikaselostuksena: Valentine lähtee Milanoon ja Proteus, hänen paras kaverinsa, jää Veronaan. Proteus on rakastunut Juliaan ja Valentine Silviaan, ja kuten arvata saattaa, vaikeuksia aiheuttavat molemmat suhteet. Proteuksen isä päättää lähettää poikansa myös Milanoon ja sinnehän Proteus suuntaa, iloisena jälleennäkemisestään Valentinen kanssa. Valitettavasti Proteus iskee silmänsä kaverinsa ihastukseen, ja päättää hurmata Silvian itselleen. Veronaan jäänyt Julia ei hänkään jää toimettomaksi, vaan lähtee kohti Milanoa mieheksi pukeutuneena. Monenlaista juonittelua, petosta, rakkaudentuskaa, ystävyyden koettelua ja oikeudenmukaisuuden tavoittelua mahtuu tarinaan, kunnes lopulta päästään selvittelemään porukan välejä ja näytelmän tapahtumia. Kahden nuoren veronalaisen teemat muistuttavat vähän Cymbelineä ja myös Romeota ja Juliaa, jota siis myös Cymbeline muistuttaa. Kaikissa kolmessa on mukana nuorten rakkaustarina, suhteen toisen osapuolen karkotus ja enemmän tai vähemmän kielletty rakkaus, ja Kahdessa nuoressa veronalaisessa sekä Cymbelinessä petos ja ystävyys ovat tosi vahvasti mukana. Tykkään Kahdesta nuoresta veronalaisesta erityisesti siksi, että sen hahmot ovat tosi vivahteikkaita (ja ihania!) ja tapahtumissa riittää syvyyttä. Tämä on kyllä komediaksi luokiteltu, eihän tarinassa (muistaakseni) edes kuole kukaan, ja lopussa riidat aika lailla sovitaan. Minä pidän tätä enemmän tragediana, tai ainakin vakavempana kuin komedioita yleensä, koska juonessa on monia tragediallisiakin aineksia eikä ystävien petturuudelle ja muille vaikeuksille tee mieli nauraa. Riippuu tietenkin produktiosta ja siitä, mitä teemoja esitystä tehdessä painotetaan. Tarina vaatii kyllä ainakin vähän modernisointia, se on vanhanaikainen ja onhan näytelmä sen verran vanha, että vanhanaikaisuus ei sinänsä haittaa, mutta esitettäessä raikkaat ratkaisut ovat tervetulleita. Muuten Kaksi nuorta veronalaista on loistava, ja toivon näkeväni sen joskus livenäkin lavalla.
Tämän näin esitystallenteena. Itävaltalainen Mozart! kertoo nimensä mukaisesta säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartista aina tämän ihmelapsuudesta aikaiseen kuolemaan saakka. Musiikki, musikaalin siis, on komeaa, hauskaa, kaunista ja mahtipontista, samalla sopivan arvokasta säveltäjänerolle että yhtä eloisaa ja ilmeikästä kuin esityksen Mozart-hahmo. Ainakaan näkemäni versio vuodelta 2016 eli Raimund Theatren produktio ei kuitenkaan ole mikään jäykkä tai tiukan historiallinen, siinä Mozart soittaa sähkökitaraa valtavan krokotiilinkuvan edessä ja isoin kuvin maalatun pakettiauton katolla, ja muutenkin moni juttu on nykyaikainen, vaikka puvustus on osittain epookkista ja lavastus/projisoinnit 1700-luvun mukaisia. Vaikka tässä siis liikutaankin parinsadan vuoden takaisessa maailmassa, meno on viihdyttävää ja tyylikästä, pohjavire on aika synkkä mutta paljon iloa, vimmaa ja luovuutta esitykseen mahtuu. Mozart! on vauhdikas, vakava, hauska, koskettava, iloinen, valloittava ja surullinen esitys, jossa parasta on musiikki ja se, millaisena ja miten hahmot lavalla kuvataan. Tätä katsoessa aika meni kuin siivillä, selvästi siis hyvää katsottavaa.
Minkä esityksen sinä eniten haluaisit nähdä kotimaisella näyttämöllä?
Tällä viikolla jatketaan vielä kulissien takaisen maailman parissa muutaman vinkin verran, videoiden muodossa tällä kertaa.
Royal Shakespeare Company
RSC on tullut korona-aikana minulle erityisen tutuksi, sillä suurin osa katsomistani esitystallenteista on juuri heidän esityksistään, ja olenkin täysin ihastunut tähän teatteriin. Upeiden esitysten lisäksi hienoa on myös se, että lähes jokaisesta esityksestä löytyy sekä teatterin nettisivuilta (esim. tässä Romeo ja Julia-osio) että YouTubesta paljon lisämateriaalia. Nettisivuilla voi tutustua kaikkiin RSC:n versioihin tietystä näytelmästä sekä näytelmään itseensä, että ainakin useimpien näytelmien oheismateriaaliin, kuten kouluille/opettajille suunnattuihin opetusjuttuihin. YouTubesta taas löytyy vaikka mitä, kuten näyttelijä- ja tekijähaastatteluja, esitysten juonet selitettyinä, trailereita tietenkin, behind the scenes-materiaalia, pätkiä esityksistä ja monenlaista muuta.
#Näyttelijänelämää eli näyttelijä Tuukka Raitalan YouTube-kanava
Tuukka Raitalan videoissa pääsee tutustumaan näyttelijän ammattiin monipuolisesti ja mukana on paljon mielenkiintoisia näkökulmia ja faktoja. Kanavalta löytyy pätkiä esimerkiksi harjoituksista, pressitilaisuuksista, promokuvauksista ja itse esityksistä, ja lisäksi #Näyttelijänelämää FEAT-talk show-sarja, jossa on mukana mainioita vieraita. Sopivan mittaisia ja kiinnostavia videoita, joissa on hyvä meininki ja joita on kiva katsoa, suosittelen tutustumaan.
TED Talks
Etsiskelin englanninkurssille itsenäisen opiskelun osioon videoita ja TED Talksit tarjosivat muutamia kivoja teatteriaiheisia juttuja, esimerkiksi ylläolevan videon War Horse-näytelmän hevosnukeista (tässä linkki TEDiin) sekä Dear Evan Hansenin ja Hamiltonin lavastaneen David Korinsin ajatuksia lavastamisesta ja pari "Miksi sinun kannattaa lukea tämä"-videota, Myrskystä, Kesäyön unesta ja Huomenna hän tulee-näytelmästä.
National Theatre Talks
National Theatren YouTube-kanavalta löytyy paljon eri teatterintekijöiden haastatteluja ja keskusteluja, tästä linkistä pääsee tutkimaan mitä kaikkea on tarjolla. Lisäksi on trailereita ja enemmän esityksiin liittyviä juttuja, kuten "käsikirjoituksesta lavalle"-videoita sekä harjoituspätkiä.
Kansallisteatteri
Kansallisteatterin nettisivuilla on perustietoa Kansallisteatterista-osio, josta mm. historiatietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä. Teatterin YouTube-kanavalla on paljon teosesittelyjä sekä esitysten trailereita, kurkistuksia kulisseihin ja harjoitusjuttuja.
Tällä ja seuraavalla viikolla vuorossa on muutama vinkki, joiden kautta pääsee tutustumaan teatterien ja esitysten kulissien taakse.
Helsingin kaupunginteatteri
HKT:n nettisivuillla on Backstage-osio, josta löytyy muun muassa videoita teatterin eri osastojen toiminnasta, taiteilijoiden ja teatterin johdon haastatteluja ja mainio Musikaali - ideasta ensi-iltaan-video (tuossa yllä). Lisäksi teatterin YouTube-kanava tarjoaa monenlaisia juttuja, esitysten trailereiden lisäksi myös behind the scenes-materiaalia, kuten meikkitutoriaaleja, tekijöiden haastatteluja ja ensi-iltavideoita. Olen kuluttanut monia tunteja HKT:n YouTube-kanavaa katsellen, lähinä esitystrailereiden parissa mutta myös muita videoita katsoen, ja se sekä auttaa teatteri-ikävään että lisää sitä. Hyvälle tuulelle tulee erityisesti omiin suosikkiesityksiin liittyviä videoita katsellen, suosittelen kokeilemaan!
Jyväskylän kaupunginteatteri
Jyväskylän kaupunginteatterissa en ole (vielä) vieraillut, mutta toivon kovasti että pääsen syksyllä näkemään siellä West Side Story-musikaalin. Sitä ennen on kuitenkin mahdollisuus tutustua teatteriin erityisesti sen historian muodossa, sillä teatterin nettisivuilla riittää mielenkiintoista tekstiä menneistä vuosista aina 1960-luvulta tähän päivään saakka. Historia-osion lisäksi kaikenlaista kiinnostavaa löytyy myös teatterin YouTube-kanavalta, esimerkiksi ylläoleva virtuaalinen kulissikierros sekä Kysy teatterilaiselta-talk show ja teatterivlogeja. Kiinnostavia juttuja ja monenlaista näkökulmaa teatteriin, tykkään!
Turun kaupunginteatteri
Turun kaupunginteatterin sivuilta löytyy tietopaketti teatterin historiasta, kivoja vanhoja kuvia ja tiivis teksti teatterin vaiheista toisen maailmansodan ajoista nykypäivään. Lisäksi on omat juttunsa teatteritalon historiasta, turkulaisen teatterin historiasta ja teatteritalon peruskorjauksesta. Paljon kiinnostavaa tietoa, täytyykin tutustua näihin tarkemmin. Oman kurkistuksensa kulisseihin tarjoavat Kotikriitikoiden blogista, josta löytyy tekstejä esimerkiksi roolituksesta, teatterin ohjelmiston rakentamisesta ja väliaikatarjoilusta sekä tekijähaastatteluja. Monesta kulmasta asiaa teatterista, olen pitänyt näiden lukemisesta. Myös Turun kaupunginteatteri tarjoaa YouTubessa kaikenlaista, esimerkiksi talokierroksen (video yllä) sekä ensi-iltavideoita, kurkistuksia harjoituksiin ja making of-videoita.
Tällä kertaa luvassa on teatteriaiheisia Netflix-vinkkejä. Suomessa tarjonnasta ei valitettavasti löydy esitystallenteita kuten vaikkapa Yhdysvalloissa, mutta paljon muuta teatteriin tavalla tai toisella liittyvää katseltavaa on kyllä tarjolla.
Best Worst Thing That Ever Could Have Happened
Merrily We Roll Along-musikaali ei Broadwaylla ensi-iltaan tullessaan ollut mikään hitti, ja esityskausi kestikin vain viitisenkymmentä ennakkonäytöstä ja 16 varsinaista esitystä. Alkuperäisen Broadway-versionsa jälkeen musikaalia on tosin esitetty monessa paikassa, eli ei show hieman töyssyiseen alkuunsa kaatunut. Best Worst Thing That Ever Could Have Happened-dokumentissa työryhmä ja näyttelijät kertoilevat muistojaan ja ajatuksiaan musikaalin tekemisestä, mukana on paljon vanhoja videopätkiä muistelujuttujen lisäksi. Tämä oli tosi mielenkiintoinen, en ollut musikaalista kuullutkaan mutta siihen oli hauska tutustua dokumentin kautta.
Ben Platt: Live From Radio City Music Hall
Näyttelijä-laulaja Ben Platt muistetaan esimerkiksi Dear Evan Hansen-musikaalin Evan Hansenin roolin alkuperäisenä esittäjänä, siitä hän minun tietoisuuteeni ilmestyi. En ole vielä tätä konserttia katsonut, mutta vaikuttaa tosi hyvältä. Platt on mainio näyttelijä ja taitava laulaja, joten show on varmastikin nauttimisen arvoinen.
Grease & Grease 2
Grease taisi olla ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä kokemiani musikaalileffoja, ja olen aina tykännyt varsinkin sen biiseistä. En ole lavalla Greasea nähnyt vaikka parikin kertaa olisi ollut mahdollista, mutta jonain päivänä menen ihan varmasti tämän klassikon kokemaan. Leffa on oikein kiva, ja lisäksi Greasen biisejä/kohtauksia on tullut vastaan tosi monessa tv-sarjassa. Kakkososaa en ole katsonut enkä edes tiennyt sen olemassaolosta ennen kuin Netflix ehdotti sitä minulle katseltavaksi. Täytyy kyllä ensin katsoa eka osa uudelleen, mutta enköhän tuon toisenkin leffan laita jokin päivä pyörimään.
Mamma Mia & Mamma Mia: Here We Go Again
En ole nähnyt näistä kumpaakaan, ykkösosasta kyllä pätkiä mutta kakkososasta vain trailerin. Abban musa on kyllä tuttua ja ekan leffan tarina myös, mutta sekä lava- että leffaversiota olen sujuvasti vältellyt, vaikka minulla ei mitään sitä vastaan olekaan. Hyväntuulista ja piristävää musikaalijuttua kaivatessa tämä arvatenkin toimii mainiosti, eli täytynee katsella tämäkin joskus.
Opening Night
Katsoin tämän monta vuotta sitten, mutta muistaakseni leffa on hauska ja vähän sellainen näytelmä menee pieleen takahuoneissa-tyyppinen juttu. On Broadway-musikaalin ensi-ilta ja vaikeuksia tuntuu kasaantuvan, mutta show must go on ja sitä rataa. Kiva leffa ja kiva myös nähdä teatterimaailmaan sijoittuva elokuva, olen niitä aika vähän nähnyt, vaikka toki niitä paljon on olemassa.
Funny Girl
Funny Girl-musikaalista tiedän biisin tai kaksi, mutta muuten en oikein mitään. Klassikkohan tämä on ja pitäisi sivistää itseäni sen verran, että katsoisin leffan ja ehkä jonkin esitystallenteen myös. Leffa löytyy siis Netflixistä, samoin Barbra: The Music... The Mem'ries... The Magic!-niminen konserttitaltiointi Barbra Streisandin eli alkuperäisen Funny Girl-tähden (sekä leffan että musikaalin) keikkakiertueen huipennuksesta. Konsertissa kuullaan myös musikaalibiisejä, eli sopii hyvin katsottavaksi ennen tai jälkeen Funny Girlin.
American Son
Samannimiseen näytelmään perustuva American Son on hyvin näytelmällinen elokuva, en tiedä onko se yhtä hyvä kuin ilmeisesti paljon kiitosta ansainnut näytelmäversio, mutta ainakin intensiteetti välittyy ruudunkin läpi selvästi. Mukana on näytelmän alkuperäinen näyttelijäkaarti, samoin ohjaaja ja käsikirjoittaja. Tämä on tosi mielenkiintoinen juttu ja varmasti vaikuttanut leffan tekemiseen, liekö helpottanut, vaikeuttanut tai muuten muokannut sitä, miten näyttelijät ja työryhmä tekevät? American Son on hyvää katsottavaa myös Black Lives Matter-liikettä, rasismia ja epätasa-arvoa ajatellen, suosittelen.
