Luin Jonas Jonassonin kirjan Lukutaidoton joka osasi laskea vähän sattumalta. Nappasin sen matkaani Helsinki-Vantaan lentokentältä viiden aikaan aamulla enkä ihan tiedä miksi. Osittain siksi, että se sopi koulun äidinkielentehtävään, osittain, koska Jonassonin edellisestä kirjasta, Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, olen kuullut paljon kehuja.
Lukutaidoton joka osasi laskea kertoo Nombeko- nimisestä tytöstä, joka kulkee pitkäån matkan Etelä-Afrikasta Ruotsiin. Matkan varrella jäädään auton alle, vangiksikin, opitaan lukemaan ja laskemaan, saadaan uusia ystäviä, suunnitellaan atomipommeja, syödään antiloopinlihaa ja kasvatetaan perunoita, sekä paljon paljon enemmän.
Takakansitekstin perusteella en tiennyt paljoakaan mitä odottaa, mutta aloitin lukemisen innokkaasti. Vaikka kirja on aika pitkä, 417 sivua, sen lukee nopeasti. Juoni kulkee selkeästi ja johdonmukaisesti sivusta toiseen, mutta Nombekon vankinaoloaikaa käsitellään mielestäni liian vähän sen pituuteen nähden. Väärinkäsityksiä ei lukijalle varmaankaan tule, ei ainakaan minulle tullut kirjan aikana. Kaikki hahmot esiteltiin hyvin ja heistä sai hyvän kuvan vaikka osa esittelyistä oli lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirja ei ole tasaisen hauska, vaan siinä on hauskoja kohtia ja lauseita, joille hekottelee hetken ja jatkaa sitten lukemista eteenpäin. Lukutaidoton on silti pääosin huvittava ja hyväntuulinen kertomus, eikä pimeimpiin tunteisiin mennäkään. Vihaa ja surua käsitellään huumorin kautta ja hurjan suuret muutokset sivuutetaan nopeasti. Pidin kirjasta koko ajan ja pidän vieläkin, mutta pikku hiljaa olen alkanut suhtautua siihen kriittisemmin. Ehkä se onkin juuri kirjan pituus - minusta tarinaa olisi voinut laajentaa ja kirjaa pidentää vielä muutamallakymmenellä sivulla, näin muutamaa tapahtumaa olisi voinut tarkastella lähemmin.
Kirjan hahmoista nautin kaikista, ai että minkälaisia tyyppejä, tykkääntykkään! Nombeko on fiksu, oivaltava, ja itsevarma olematta itserakas tai ärsyttävä. Muista hahmoista mainittakoon insinööri van der Westhuizen, joka johti atomipommiohjelmaa, käsittämättömän hyvin rakennettu herran alkoholiongelma ja ammattitaidottomuus, sekä Holger kakkonen, Nombekon poikaystävä. Ihana hahmo, fiksu ja rauhallinen, pääkoppa maalaisjärkeä täynnä. Myös Gertrud- mummeli on kiva hahmo, elämäniloinen ja kova unelmoimaan.
Juoneen vielä uudelleen, se oli siis hyvä. Jonasson kirjoittaa varmasti ja kuvaillen, varmaa ja helppolukuista tekstiä. Mahtavat ideat hänellä, sellaisia juonenkäänteitä tulee tarinan edetessä vastaan. Kaikki pommiseikkailut, han-dynastian aikaiset hanhet, presidentin kaappaukset ja olemattomat Holgerit kyllä viihdyttivät oikein olan takaa, eikä meinannut malttaa lukemista keskeyttää. Odotan kyllä Jonassonin tulevaa tuotantoa ja aion lukea Satavuotiaankin pikimmiten, taitava kirjailija tämä mies.
Yhteenvetona: Lukaiskaa kaikki ihmeessä, oivaltavan hauska ja kutkuttava romaani, saa nauraa ja ajatella tämän kirjan parissa!