Aurinkokuninkaani @ Musiikkiteatteri Kapsäkki (vierailu)

 mainos/kutsuvieraslippu saatu työryhmältä

kuvat © Mika Tervaskangas

Näin Aurinkokuninkaani-esityksen 20.5.

Aikuinen tytär, Kertoja, (Emmi Nieminen) hakee isälleen Aurinkokuninkaalle (Emma-Sofia Hautala) lähestymiskieltoa. Hovioikeudessa tökitään, kysellään ja kyseenalaistetaan, ja tyttären tarve perustella se, että hän tarvitsee tätä, vie hänet sukellukselle peiliin, alitajuntaan, muistoihin, kaikkeen siihen mikä on ollut läsnä lapsuudesta saakka. Isän kaikkivoipaisuus, keskipisteisyys ja äkkipikaisuus, rakkauden, manipulaation ja pois työntämisen ristiriita, aikuiseksi kasvaminen keskellä perhettä, jossa on jatkuvasti varuillaan. Isä, joka piinaa ja pehmittelee, ei jätä rauhaan eikä halua olla missään tekemisissä. Sen on loputtava, tytär ajattelee. Eihän kaikki voi olla vain hänen kuvitelmaansa?

Olen seurannut Sofia Lumen (oik. Hautala) ja Liila Jokelinin kirjoittamaa Aurinkokuninkaani-esitystä sosiaalisessa mediassa aika alusta asti, ja nyt vihdoin pääsin sen myös näkemään, kun koitti ensimmäinen Helsingin vierailu. Ainakin toinen on myös tulossa, marraskuussa Teatteri Avoimissa Ovissa. Esitys käsittelee vaikeita aiheita, kuten narsismia, henkistä (ja hengellistä) väkivaltaa ja perhesuhteiden rikkoutumista, sadun- ja unenomaisen kerronnan, Eerokoalan ja Hautalan säveltämän musiikin ja Annuska Hannulan ohjauksen kautta. Minulta kesti melko kauan totutella esityksen muotoon, jossa hypitään nykyhetken ja muistojen välillä, johon osaltaan vaikutti juuri kerronnan "irrallisuus" tosimaailmasta ja tarinan nykyhetkestä. Unenomaisen, muistoihin ja niiden subjektiivisuuteen ja henkilökohtaisuuteen nojaavan tekstin ja esityksen rakenne on samaan aikaan selkeä ja katsojaa haastava, ja jotenkin se ei heti päästänyt minua sisälle kokemukseen. Joko ehdin väliajalla prosessoida näkemääni tai sitten laitettiin ns. uusi vaihde silmään, sillä kakkospuoliskoon oli huomattavasti helpompi upottautua ja kiinnittyä. Tämä juttu ehkä myös vaatii sen, että luottaa esityksen kerrontatyyliin ja katsoo sen rauhassa loppuun saakka, jolloin kokonaisuus kyllä avautuu vahvasti ja monitasoisesti. Koko ajan tämä antoi enemmän, ja lopussa ajateltavaa ja sisäistettyä oli jo roppakaupalla. Tekstissä, hahmoissa, teemoissa ja tunnelmissa on myös vertauskuvallisuutta ja läpi esityksen hienosti toisiinsa kytkeytyviä yksityiskohtia, joiden kautta kokonaisuus kasvaa ja syventyy. Suoraan Kertojalle jutteleva jumalallinen ääni jäi kuitenkin turhan irralliseksi, vaikka henkisen väkivallan ja paineen teema esityksessä läsnä onkin. 

Esittelytekstissä tämän kuvaillaan olevan groteski näyttämösatu, ja satumainen kerronta, estetiikka, sävyt ja hahmot ovat toimiva tapa tuoda käsiteltävät aiheet ja teemat lavalle. Mira Roivaisen lavastus- ja pukusuunnittelussa yhdistyy näppärästi Aurinkokuninkaan hovi ja ylellisyys, kultaiset yksityiskohdat ja näyttävät elementit, ja sitten ihan tavallisen perheen ja ihan tavallisten ihmisten koti ja arki, josya ei kuninkaallista tunnelmaa löydy etsimälläkään. Visuaalisuudessa toistuu todella hyvin tarinan teema siitä, miten yhden ihmisen vaikutus voi tuntua samalla ylivoimaiselta ja kaiken keskipisteeltä, mutta ympärillä on kuitenkin maailma, jossa mikään ei pyöri tuon yhden ihmisen ympärillä. Pukusuunnittelussa ihastelin etenkin myllynkivikauluksia, maalaustaiteellisia yksityiskohtia ja sitä, miten sujuvasti puvustuksen yksityiskohdat liittyvät kerrontaan ja tarinaan. Olli Haakanan valosuunnittelussa liikutaan onnistuneesti tarinan kerrosten välillä, ja valosuunnittelun kyky painottaa, nostaa esiin ja tehdä tarkennuksia näkyy tässä esityksessä oivallisesti. Eerokoalan ja Hautalan säveltämä musiikki tuo esitykseen väkevästi tunteita, rosoja ja tasoja, ja musiikissa on kiehtovaa sävy- ja tyylivaihtelua. Lauluja on vain muutama, mutta riittävän monta jotta niiden kautta rakentuu onnistunut musiikillinen dramaturgia ja yhteys teoksen muihin osa-alueisiin. Musiikkia taas on mukana sitten enemmän, ja sillä on vahvaa kerronnallista läsnäoloa. Erityisesti voimakkaimmat ja pauhaavimmat musiikilliset hetket jäivät mieleen. Niklas Nybom on sovittanut musiikin ja tehnyt äänisuunnittelun, ja käsitellyt sekä musiikkia että niin puhe- ja lauluääntä kuin taustaääniä taitavalla otteella.

Kahden näyttelijän teoksessa lavalla ovat Emmi Nieminen Kertojan roolissa ja Emma-Sofia Hautala useassa roolissa, mm. Aurinkokuninkaana, hovioikeuden työntekijänä ja Kertojan peilikuvana. He ovat molemmat taitavasti läsnä hahmo(i)ssaan ja esityksen tyylilajissa ja tunnelmissa, ja tuovat lavalle energiaa, joka osuu niin herkkiin kuin hurjiin kohtauksiin. Näyttelemisessä on hienosti laajalla skaalalla isoa ja korostettua ilmaisua, tarkkaa ja herkkää tekemistä, ja monipuolisuutta ja nopeaa vaihtelua hahmon, tarinan kerrosten ja tunnelman välillä. Sekä Hautalan että Niemisen roolitöissä on monitasoista, puhuttelevaa tulkinnallista syvyyttä, ja he tutkivat, rakentavat ja avaavat hahmoja mainiolla otteella. Nieminen kuljettaa roolihahmonsa lapsuudesta aikuisuuteen ja tosimaailmasta muistojen maille herkällä ja väkevällä tavalla. Hänen roolityössään lapsen tasapainottelu perheensä dynamiikan, konfliktien ja hyvien hetkien aallokossa näkyy koskettavasti, ja kaikuja siitä yltää myös aikuiseksi kasvaneen kertojan hahmoon. Myös toivon ja muutoksen mahdollisuuden Nieminen tavoittaa kauniisti. Hautala hyppää roolista toiseen taitavasti, ja hänen näyttelijäntyössään on vakuuttavaa muuntautumiskykyisyyttä. Erityisesti Aurinkokuninkaan roolissa läsnä oleva manipuloinnin ja itsekeskeisyyden taso, sekä veljen ja peilikuvan rooleissa näkyvä herkkyys tekivät Hautalan roolitöissä vaikutuksen.

Olipa kiva nähdä tämä! Esityksen aiheet tai teemat eivät ehkä kokemuksesta tee kivaa, mutta iloinen olen että sain tämän katsoa. Aurinkokuninkaani on hieno esitys, joka katsoo teemojaan kiehtovasta ja mielenkiintoisesta kulmasta, tyylilajiin ja kerronnan tapoihin luottaen ja niitä oivallisesti hyödyntäen. Kahden näyttelijän yhteistyö ja läsnäolo lavalla on luontevaa ja monikerroksista, ja esityksen tapa luoda tunnelmia ja tilanteita tekee katsomiskokemuksesta vahvan. Näytelmän eri osa-alueet musiikista visuaalisuuteen ja tekstistä ohjaukseen ovat tasapainossa, ja vaikka minulla kestikin jonkin aikaa saada tästä kiinni, oli Aurinkokuninkaani varsin puhutteleva ja ajatuksia herättävä esitys. Erityisesti tapa, jolla narsismia, perhettä, itsenäistymistä ja muistoja käsitellään, toimii tässä erinomaisesti.