MicroMacro

kuvat (c) Susanna Salmi

Huom! Huomenna (31.7) vika show, klo 17! Menkää!

Käytiin äidin kanssa katsomassa koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistiopiskelijoiden MicroMacro-esitys tänään. 

Sirkus on yksi mun lempparitaidemuodoista, siis nimenomaan kaikki akrobatia, jongleeraus, ihmisten heittely (jolle on varmasti oma termi) ynnä muut vauhdikkaat ja vaikean näköiset temput. MicroMacrossa niitä nähtiin roppakaupalla ja koko porukka oli kyllä taitavaa. Esitys oli suunniteltu hyvin, ei ollut turhia taukoja tai jäykkkyyttä, vaan kaikki näytti sujuvan luontevasti.

Yleisöäkin otettiin mukaan, yhtä esiintyjää etsittiin yleisön joukosta ahkerasti, käsilaukkujen ja lippalakkien alta sekä minun silmälasieni takaa. Lopulta hän kuitenkin yllätti kaikki ilmestymällä itse sateenvarjon alta. Vauhdikkaimmat temput olivat minusta parhaita, mutta kaikki temput olivat vaikuttavia. 

Lavalla (vai onko se sirkusteltassa lava vai joku muu) näytti olevan hauskaa, ja hyvä fiilis välittyi katsomoon asti, itse ainakin hymyilin koko esityksen läpi. Taustamusiikit oli valittu hyvin ja ne sopivat esitykseen tosi hyvin. Onneksi ehdittiin katsomaan tämä, vaikka suunnitelmissahan se olikin. Ja ilo olikin katsoa, vuoden tai parin päästä valmistuu taitavia tyyppejä!

Esitys oli hieno, hauska ja viihdyttävä, olisin katsellut pidempäänkin ja menisin huomenna uudestaan, mutta en valitettavasti pääse.

Ukkosenjumalan poika @ Ohkolan kesäteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Ohkolan kesäteatteri!

kuvat (c) Susanna Salmi

Minun tämän kesän odotetuin esitys oli ehdottomasti Ohkolan kesäteatterin Ukkosenjumalan poika. Heti kun esitystä alettiin mainostamaan, päätin että se on nähtävä ja odotukset nousivat huippuunsa. Tänään vanhemmat lähtivät seurakseni ja startattiin auto kohti Ohkolaa.

Ukko ylijumala (Ari Lehto) on huolissaan suomalaisten uskonasioista ja lähettää poikansa Rutjan (Aatu Johansson) Suomeen käännyttämään kansan taas muinaissuomalaisten jumalien puoleen. Rutja tutustuu ihmisenä elämiseen ja perustaa mielihoitolan, jossa melkoisen yliluonnollisin keinoin saa mielen kirkkaaksi ja siinä samalla uskonnonkin kuntoon.

Ohkolassa on aina onnistuttu, ainakin aina kun minä olen siellä käynyt. Ja kuten odottaa sopii, onnistuttiin tälläkin kertaa. Ihastuin lavastukseen heti kun näin siitä ensimmäisen kuvan, ja livenä koko homma näytti vielä paremmalta. Lavastus taipuu yllättävänkin moneksi ja mielikuvitusta ratkaisuissa on käytetty. Puvustuksesta puhumattakaan! Ai että millaisia kamppeita porukalla on päällä! Jumalilla on varsin kekseliäät vaatteet, esimerkiksi Ahdilla (Jyri Pekonen) on hienot räpylät ja Ajattaralla (Nita Laine) ihanat liehumekot. Ja Rutjalla hieno turkki.

Rutjaa näyttelevän Aatu Johanssonin näin kolme vuotta sitten Aurinko laskee länteen-esityksessä (jonka muuten kävin katsomassa kolme kertaa) ja hän oli siinä tosi hyvä, ja niin on nytkin. Rutja on kiinnostava tyyppi, vähän sellainen poikamainen ja kärsimätön, mutta kunnianhimoinen ja uskottava. Johansson tekee hienon roolin, Rutjasta on helppo pitää ja hahmo on sekä hauska että vakava, eli onnistunut tulkinta.

Rutja hankkimassa opetuslasta

Sampsa Ronkaista, eli Rutjan "alter egoa/ihmisvastiketta/varakehoa" näyttelee Vesa Saralehto, joka tekee myös hyvän roolin. Sampsa on alussa vähän ahdingossa, kun rahat ovat tiukalla ja naapurin Nyberg (Ari Lehto) haluaisi peltoon salaojaa, metsästä puita ja vaikka mitä muuta. Kun Rutja saapuu ja Sampsa pääsee jumalalliseen kehoon, hän saa ihan uutta itsevarmuutta. Sampsan sisko Anelma (Saila Smith) ja puoliso, varsin vähäpuheinen neitokainen Sirkka (Terhi Toivanen) ovat sellainen kaksikko että huh huh! Kovatahtoisia naisia, siinä ovat niin Rutja kuin Sampsakin helisemässä. 

Pakko nostaa vielä Ägräs (Kimmo Virtanen), ilmeisesti siis monenlaisen hedelmällisyyden jumala, voi jestas mikä tyyppi. Johtunee toki myös hepun ulkoasusta, käykäähän itse katsomassa ja toteamassa. Ja mikä poliisi (Tito Martinez)! En tiedä miten suhtautuisin jos tuollainen konstaapeli tulisi vastaan. Koko näyttelijäporukka on mahtava, kaikista olisi hyvää sanottavaa, hieno jengi kasassa! Vaikka moni tekee monta roolia, ovat kaikki silti löytäneet jokaiselle hahmolle oman jutun.

En oikein tiennyt mitä odottaa, koska en tiennyt tarinasta paljoa mitään. Juoni kulki reippaasti eteenpäin eikä hetkeksikään tullut tylsää. Koko ajan tapahtui jotain ja välillä ehkä liikaakin, kun ei meinannut ehtiä katsoa missä mitäkin tapahtuu. Tarina on itsessään kiinnostava ja pitää otteessaan, en osannut odottaa, että Rutja opettelee ihmisten tavoille, mutta se olikin toimiva juttu ja hauska myös. Yleisöä otettiin vähän mukaankin, Huikka Tuukkanen (Kimmo Virtanen) eli siis joku mainostamiseen erikoistunut tyyppi tuli ahkerasti tuijottelemaan silmiin muutamaankin kertaan ja Rutja loikkasi eturivin penkille kesäteatteria arvostelemaan.

Koko näyttämöä käytetään hyvin, Rutja kiipeilee katolla, Anelma ja Sirkka ilmaantuvat sivurakennuksesta, Sampsa piilottelee toisessa sivurakennuksessa, hahmot kulkevat myös katsomon läpi ja joka puolella liikutaan. Hienoa savua on parissa kohtaa, tosin tuuli kävi sopivasti ja oranssi savu valloitti katsomon ja peitti näkyvyyden hetkeksi, mutta olihan se upean näköistä. Vuorosanat kuuluivat hyvin ja kaikesta sai selvää. Ihan lapsikatsojille ei välttämättä sovi, sen verran rajua menoa välillä ja kirosanoja lentelee.

Rutja hiippailee katonharjalla

Kuten alussa sanoin, odotin esitykseltä paljon ja voin kyllä sanoa, että tätä kannatti odottaa. Tässä oli minulle juuri sopivasti huumoria ja vakavia juttuja, ei liian hauska eikä liian totinen esitys. Tarina on mielenkiintoinen, hahmot kiinnostavia ja omanlaisiaan ja koko juttu hyvin toteutettu. Myös teatteriseuralaisilta tuli myönteistä palautetta.

Kokonaisuudessaan siis erittäin hyvä, tykkäsin ja paljon. Nousee varmaan yhdeksi lemppariesityksistäni niistä, joita tässä vuosien varrella on tullut nähtyä. Kaikki toimii, kannattaa käydä katsomassa.

Tämä oli muuten vasta porukan kolmas näytös ja meni kuin vettä vaan, hyvin harjoiteltu siis! Ja Ohkolan kesäteatterin 60-vuotis-juhlaesitys, onnea! Meikäläinen tulee vielä uudelleen!

He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen)

Löysin Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät-kirjan vaihtohyllystä ja nappasin sen mukaani.

Kirjassa suomalainen Alina ja amerikkalainen Joe sekä heidän yhteinen lapsensa Samuel joutuvat keskelle elämää, joka lopulta ajaa parin erilleen. Joe muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin ja Alina jää Samuelin kanssa Suomeen. Myöhemmin Joe on uusissa naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä, samoin kuin Alina, jolla on kaksi pientä poikaa Samuelin lisäksi. 

Kirjassa liikutaan eri aikatasoilla ja tapahtumia kuvataan eri henkilöiden näkökulmasta, joka on toimiva ratkaisu. Kirja on aika paksu (559 sivua) ja ainakin minusta vähän hidaslukuinen, mutta pitää otteessaan. Tykkäsin tosi paljon siitä, että mukana oli myös välillä englanninkielisiä sanoja tai lauseita, jotka oli kuitenkin käännetty myös suomeksi eikä tarvinnut jäädä itse kääntelemään. Kirja sijoittuu vähän tulevaisuuteen (luulisin) ja siinä on kehitetty uusi laite, ikään kuin puhelin, mutta paljon enemmän. Laitteen nimi on iAm ja se kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja kauhistuttaa lopuksi vähän. Toivottavasti tuollaista ei vähään aikaan keksitä, minä ainakin luultavasti koukuttuisin siihen heti...

Hahmoista tykästyin eniten Samueliin, joka saa välillä turhautumaan ja välillä taas ihastelemaan tempauksiaan, hyvin kuvattu nuoren miehen ajatuksia ja tunteita keskellä elämän myllerrystä. Kun Samuel päättää alkaa puolustaa eläinten oikeuksia, minua alkoi hymyilyttää, sillä arvasin mitä oli tulossa. Juonen kulkua on siis mahdollista arvailla etukäteen, mutta yllätyksiäkin kirjaan mahtuu.

Joe on vähän ärsyttävä tyyppi, alussa varsin kunnianhimoinen ja niin koko kirjan läpi, mutta hän alkaa keskittyä myös perheeseensä enemmän. Mies on arvostettu tutkija ja fiksu isä, mutta jää vähän avuttomaksi kun eläinaktivistit ottavat hänet kohteekseen. Alina on ihan ok tyyppi, hän jää vähän taustalle enkä kehittänyt naisesta mitään selkeää kuvaa, mutta hyviä keskusteluja kirjassa oli, joissa Alina oli mukana.

Tavallisen elämän ilot ja surut sekä onnistumiset ja vaikeudet Valtonen on kuvannut varsin tarkkanäköisesti, oikea ilo lukea näin hyvin kirjoitettua hahmo- ja arkikuvausta. Juoni on hyvä, siinä tapahtuu sopivasti ja mielenkiintoisia ja monikerroksisia asioita, joita jää vielä miettimäänkin. Joskus onkin pakko laittaa kirja hetkeksi pois ja ajatella mitä juuri tapahtui, ennen kuin jatkaa taas lukemista.

Kirjassa tapahtuu aika paljon, mutta se on sen verran paksu, ettei tapahtumia ole tungettu mukaan liikaa. Minusta tuntui, että kirja loppui vähän kesken, olisin halunnut vielä muutaman sivun lisää. Tämäkin lopetus toimi, mutta jäi vähän kaivelemaan. Muuten kirja on aika onnistunut kokonaisuus, hahmot toimivat, juoni toimii ja lukukokemus toimii. Alussa ajattelin kirjan olevan vähän liian "aikuismainen" minulle, mutta tylsää ei tullut lukiessa.

Nainen junassa (Paula Hawkins)

Luin Paula Hawkinsin kirjan Nainen junassa pitkän odotuksen jälkeen, kun vihdoin sain sen mummiltani lainaksi.

Olen kuullut kirjasta paljon hyvää ja sormet syyhyten kävin siihen kiinni, mutta ei se ollutkaan niin hyvä kuin odotin. Vähän ahdistava, hieman tylsä ja täynnä elämää joka potkii päähän. Rachel kärsii juopottelusta ja haaveilee entisestä miehestään, mutta käyttää aikansa kulkemalla junalla Lontooseen ja seuraamalla täydellisen parin elämää junaradan varrella. Rachelin kehittämät Jason ja Jess,  täydelliset toisilleen, onnelliset ja rakastuneet. Kunnes Rachel näkee jotain hätkähdyttävää ja sen jälkeen Jess katoaa.

Päähenkilöitä kirjassa on kolme, Rachel, Megan ja Anna, joiden näkökulmasta tapahtumat kerrotaan. Tarinaa oli aluksi vähän vaikea seurata, koska tapahtumat hyppelivät edestakaisin ja ihmisiin viitattiin joko yleensä sanalla hän, jolloin ei tiennyt, kenestä oli kyse. Jokaisen tapahtuman edessä oli kyllä  päivämäärä, joten niitä katsomalla alkoivat tapahtumat järjestäytyä fiksusti.

Rachel on minusta ärsyttävä, jotenkin liian epätoivoinen tyyppi, joka valittaa koko ajan eikä saa itseään niskasta kiinni. Kirjan edetessä hän kuitenkin ryhdistäytyy ja on viimeisissä luvuissa jo ihan mukiinmenevä heppu. Anna on myös hieman rasittava, mutta ihan mukava hahmo ja vaikuttaa ihan fiksulta, mutta vähän sinisilmäiseltä. Megan taas on mielenkiintoinen tyyppi, josta paljastuu koko ajan lisää. Lempparihahmoni kirjassa on Scott, Meganin mies, joka on vähän reppana, mutta vaikuttaa kuitenkin hyvältä tyypiltä.

Juoni on nerokas ja yllättävä, mutta kirjaa olisi voinut vähän kai tiivistää tai muokata jotenkin, sillä alussa tapahtumat vain seuraavat toisiaan ja lukeminen on vähän puuduttavaa. Pian kuitenkin alkaa tapahtua ja kirja nostaa pisteitään, vaikkei miksikään lempikirjakseni noussutkaan. Vaikka kirja on trilleri, se ei minusta ollut järin jännittävä, vasta loppuvaiheessa alkoi vähän syke nousta kun salaisuudet alkoivat paljastumaan ja naiset joutuivat tukalaan tilanteeseen.

Vaikka en ihastunut Naiseen junassa, pidin siitä monessa kohtaa ja juoni on minusta kekseliäs ja leikittelee lukijan mielikuvituksella. Lukukokemuksena vähän ristiriitainen, toisaalta vähän ahdistava, vähän tylsä, vähän huono, mutta toisaalta taas nerokas ja otteessaan pitävä kirja.

En tiedä. Ihan hyvä kirja, mutta ei minun makuuni.

Mökkinaapurit @ Lahden Uusi Kesäteatteri

kuvat © Johannes Wilenius

Lähdettiin viettämään sadepäivää järkevästi, mites muutenkaan siis kuin kesäteatteria kohti!

Herneviljelijä, kartanonomistaja, mökkinsä herra Lasse Hiippa (Joel Mäkinen) asuu yksin ja rakastaa sitä. Vielä pitäisi sulattaa enovainaan mökki omiin tiluksiin ja rauha olisi taattu. Vaan niin ei käykään, kun sukua ja muuta porukkaa alkaa lapata mökille ja Lassen kauan vaalima yksityisyys ja henkilökohtainen rauha on mennyttä. 

Innostuin Mökkinaapureista kun näin mainoksen Cats-musikaalikonsertin käsiohjelmassa, ja päätin vakaasti suunnata Messilään heti kun mahdollista. Siispä loppu perhe matkaan ja menoksi! Olen nähnyt näistä tyypeistä muutaman eri jutuissa ja tiesin, että nyt on taitavaa porukkaa lavalla. Ja niin olikin!

Joel Mäkisen olen nähnyt Cats-musikaalikonsertissa. Hän tekee hyvän roolin ja laulaa sekä näyttelee hienosti, oikea ilo katsoa Mäkistä lavalla. Lasse Hiippa oli minun lempihahmoni, vähän mökkihöperö heppu, joka haluaa olla yksin. Aina. Ja kaikkialla. Mutta kuitenkin häneltä löytyy sellainen toinen puoli, joka ei ehkä vihaa/pelkää/kammoksu muita ihmisiä.

Peter Nybergin olen nähnyt myös Cats-musikaalikonsertissa ja voi jestas miten hyvä hän siinä oli! Ja niin oli nytkin! Ehdottomasti haluan nähdä vielä monta juttua missä Nyberg on mukana, hienoa laulua ja näyttelemistä. Toinen lempparihahmoni onkin Nybergin tulkitsema Kristian, joka vaikuttaa monipuoliselta tyypiltä. Ja mikä heppu Nybergin toinen hahmo, naapurin Alpo on! Linda Hämäläinenkin oli uusi tuttavuus. Hän tekee hyvän roolin Barbina ja on hauskaa katsottavaa, mutta pelkän huumorin lisäksi myös laulaa hienosti ja on piristävä hahmo muiden keskellä.

Anni Kajos oli mukana Mikael Saaren levynjulkaisukonsertissa tänä keväänä ja bongasin sieltä hänen kauniin lauluäänensä, josta sai Mökkinaapureissa nauttia monta kertaa. Nellin hahmoa Kajos tulkitsee hyvin ja on hyvä lisä hahmoporukkaan. Maruska Veronan olen myös nähnyt ainakin Kansallisteatterin Nummisuutareissa. Mökkinaapureissa hän tekee hyvän roolin ja laulaa hyvin myös. Veronan poliisihahmosta tykkäsin, vaikka tyyppi olikin vain hetken lavalla.

Kokonaisuudessaan näyttelijät ovat nappivalintoja, ai että miten hyvin kaikki laulavat, mahtavaa kuunneltavaa! Laulut ovat käännöskukkasia vuosien varrelta. Tykkäsin erityisesti Ensi kertaa (I Surrender) ja Prätkä ja tie (Since You've Been Gone) biiseistä, suurinta osaa en ollut ikinä kuullutkaan (en alkuperäistä enkä suomennettua versiota) joten nyt tuli monta biisiä kerralla. Korttitalo vaan (The Winner Takes It All) jäi soimaan päähän.

Tarina oli vähän ennalta-arvattava, mutta mukava seurata ja muutama yllätyskin tuli. Hahmot ovat hyviä tyyppejä, jokainen omanlaisensa ja mielenkiintoinen. Lavastus toimi hyvin ja haaveilen itselleni samanlaista riippumattoa. Tuollainen helppo ja kestävä olisi kiva... Käkikelloja oli vaikka minkälaista, mökkitunnelmaa toi tikkataulu, halkopino ja laituri. Valot toimivat hyvin muun esityksen tukena eikä kertaakaan mikään lamppu häikäissyt silmiin. Katsomosta oli hiukan vaikea nähdä joitakin kohtia, mutta se tietysti riippuu istumapaikasta ja omasta pituudesta ja edessä istuvista ihmisistä. Lähes kaiken kuitenkin näin.

Lyhyesti sanottuna siis viihdyttävä esitys, jossa on taitava näyttelijäporukka, joka myös laulaa upeasti. Juoni kulkee hyvin ja esitystä on mukavaa katsoa. Suosittelen! 

(ja olen muuten menossa uudestaankin katsomaan!)