Improa koulupäivän loppuun

Improryhmä Kolina »klick niin pääset sivuille«

koulussa keikan vetivät Suvimarja Halmetoja, Jon-Jon Geitel & Jere Kolehmainen

Meillä kävi tiistaina koulussa improteatteriryhmä Kolina vetämässä kaksi improesitystä. Itse olin katsomassa molemmat ja otin myös vähän kuvia. Esityksistä en sen enempää kerro eikä varmaan kannatakkaan, sillä improhan on aina erilaista! Kerran aikaisemmin olen improteatteria nähnyt ja sieltä muistin muutamat improt joita tiistainakin nähtiin.

Kolinalle kyllä isot kiitokset, oli mahtavan hauskaa! Suosittelen kyllä hurjan paljon jos on mahdollisuus käydä katsomassa tämän ryhmän esityksiä, varmasti saa nauraa ja nauttia. Kehuisin kyllä Kolinan maasta taivaisin ja teenkin sen, mutta jos ei jaksa lukea pelkkiä kehuja, niin sanon vain nyt että menkää katsomaan Kolinaa. Ette kadu.

Kolina oli siis oikein hyvä ja varmasti kaikilla keikkakokoonpanoilla impro on hauskaa ja sujuvaa. Nauroin paljon ja sain ison annoksen liveteatterin ihmetystä ja iloa, nyt jaksaa taas hetken! Ihan parasta improa ja aivan mahtavasti yleisökin otettiin haltuun, ei varmasti millään tunneilla istuta vielä viimeisellä koulupäivän minuutilla niin iloisen ja kiireettömän näköisenä kuin nyt. Kolinan facebook-sivuilla on uusimmat infot seuraavista keikoista, kannattaa siis seurailla sitäkin. 

En osaa nyt muuta sanoa kuin että tämä on yksi parhaista jutuista ja hauskimmista ja ihanimmista mitä olen nähnyt. Ihan mielettömän hauskaa ja mahtavaa ja kivaa! 

Pitäkää hauskaa, käykää teatterissa ja nauttikaa improsta!

jee!

Sarjahurmausta perjantai-iltana

Rauno Ahonen, Sauli Suonpää, Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti ja Asko Sarkola.
kuvat © Tapio Vanhatalo

Lähdettiin eilen isin ja mummin kanssa kohti Helsingin kaupunginteatteria ja Ladykiller- Sarjahurmaajat esitystä. Aikeissa olikin tätä mennä katsomaan, mutta lopulta se jäi kolmanneksi viimeiselle näytökselle. Saavuttiin teatterille hyvissä ajoin, tilailtiin väliajalle vähän herkkuja ja käytiin parvekekerroksen lämpiössä katsomassa Katariina kirjavaisen suunnittelemia lavastepienoismalleja, esimerkiksi Tarzanin, Kolmen iloisen rosvon ja Katto Kassisen pienoismalleja on siellä esillä, käykäähän katsomassa!

Ladykillers kertoo viiden hengen rikollisporukasta, joka asettuu asumaan hieman hömpän vanhan rouvan vuokralaisiksi. Rouva ja hänen papukaijansa ovat täydellisen ryöstösuunnitelman tiellä, mutta peitetarinat musiikin avulla, hurmaavat kohteliaisuudet ja tiukka suunnitelma saavat ryöstön etenemään.

Asko Sarkola, Risto Kaskilahti, Pirkko Mannola, Sauli Suonpää ja Mikko Kivinen.

Lavalla nähtiin paljon vähemmän porukkaa kuin mihin olen musikaalien maailmassa tottunut, silloin kun on tanssijoita ja näyttelijöitä ja vaikka ketä lavalla. Nyt tarinan keskiössä pyöri kuusi ihmistä. Rikolliskoplan johtaja, kiistaton nero, oli Asko Sarkolan näyttelemä professori Marcus. Sarkolan roolityö oli tasaisen varmaa, ja pienillä eleillä hahmosta tuli uskottava ja hauska, sekä tietysti sarjahurmaajamainen. Muita rikollisia olivat mahtava Rauno Ahonen (Louis Harvey) jota en olekaan pitkään aikaan lavalla nähnyt, ja nyt harmittaa, sillä mieshän oli todella hyvä! Mikko Kivinen (Majuri Claude Courtney) joka teki monipuolisen roolityön vaimonsa vaatteet päällä sodasta paenneena sotasankarina, Risto Kaskilahti (Desmond "Eka-Erä" Lawson) oli myös hyvä, vaikkei tuollainen hieman tyhmempi hahmo oikein iskenyt minuun. Toisella puoliajalla Eka tosin oli aika kiva. Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä on rikolliskoplan nuorin jäsen, Harry Robinson, jota näytteli Sauli Suonpää. Ja hyvin muuten näyttelikin, ihan mahtava muuntautuminen roolin sisälläkin eri tilanteissa! Suonpäätä sekä Rauno Ahosta haluan ehdottomasti nähdä lavalla enemmänkin, loistavia molemmat! 

Lavasteet olivat monipuoliset vaikka näyttivät alussa aika yksinkertaisilta. Ainoa miinus olikin katosta laskeutuva juna, sen valot olivat hieman liian kirkkaat. Juoni rullasi eteenpäin oikein rattoisasti mutta piti otteessaan eli ohjaus oli onnistunut täydellisesti, ja koko ensimmäinen puoliaika oli oikein hyväntuulinen. Toisella puoliajalla juonenkäänteiden takia rikollisporukalla tuli keskinäistä kilpailua ja tapahtumat alkoivatkin mennä vähän vakavampaan suuntaan. Paha sai palkkansa, muuta en lopusta kerro. 

Eniten naurua kuului vähän vanhemmasta katsomoväestä, ilmeisesti siis kohdeyleisöstä. Nauratti minuakin, ja viihdyin oikein hyvin. Varsinkin Harry Robinsonin pillerihuuruinen siivoaminen ja pakkomielteinen siivousvimma alkoi yhdessä vaiheessa naurattaa liikaakin, vaikka kohtaus menikin jo ohi. Niin, ja muutamat repliikit olivat todella hauskoja, kuten myös ilmeet ja eleet. Hauskat tilanteet myös esitettiin hauskasti eikä menty liiallisuuksiin, joten yleisö sai nauraa. Taattua hkt:n laatua tai sinnepäin. 

Ilta sujui kivasti ja juuri sopivan mittaisen esityksen jälkeen oli mukava lähteä kotiinpäin muistelemaan jo esitystä ja sen hauskoja kohtia. Jos yhtään kiinnostaa niin kipin kapin katsomaan, enää kaksi esitystä jäljellä »25.3 sekä 28.3!«

Pirkko Mannola, Asko Sarkola, Mikko Kivinen, Sauli Suonpää, Risto Kaskilahti, Rauno Ahonen ja Heikki Sankari.

Kiitos Kaupunginteatterille jälleen yhdestä hurmaavasta kokemuksesta!

Cirque du Soleil - Quidam

 

 Eilen lähdettiin neljän aikoihin ajamaan Helsinkiin, Hartwall Arenalle ja Cirque du Soleilin Quidam- esityksen lumoihin. Joulun välipäivinä televisiosta tullut, saman ryhmän Kà - esitys oli upea jo teeveestä katsottuna, joten päätös lippujen hankkimisesta eiliselle syntyi sillä sekunnilla. 

Vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Quidam keroo tarinan nuoresta Zoè- tytöstä, jonka elämä kulkee samaa rataa joka päivä. Tytön vanhemmat eivät huomioi häntä, eikä elämältä meinaa löytyä mitään merkitystä. Ajatuksissaan Zoè seikkailee Quidamin mielikuvitukselliseen maailmaan ja tapaa hahmoja, jotka rohkaisevat häntä vapauteen.

Photo by Dave Roback

Heti esityksen alussa yleisö otettiin haltuun ja mukaan esitykseen. Vauhdikkaita tapahtumia ja ääniefektejä, sekä monipuolisesti puvustettuja, monenlaisia hahmoja nähtiin heti shown alussa ja samat hahmot kiersivät lavalla koko esityksen ajan. Lavalla oli paljon porukkaa ja tarinaa kuljetettiin eteenpäin laulun ja lavasteidenn, mutta kaikkein eniten juuri sirkuksen ja sirkustemppujen avulla. Zoèn seikkailut Quidamin maailmassa jäivät vähän taka-alalle, sillä lavalla saattoi tapahtua samaan aikaan niin paljon etten vain ehtinyt seurata jokaista esiintyjää kovin kauaa. Esitys oli mukavan mittainen, 2h 5min ja n.20min väliaikaa. 

Välillä alkoi jo tuntua siltä, että "älkää tehkö noin, se on vaarallista, olkaa nyt varovaisia" vaikka tietysti esitystä on treenattu satoja tunteja ja monia kuukausia että temput sujuvat. Mielettömän taitavaa kyllä, huh sentään! Vaikka kaikki olivatkin käsittämättömiä, aina joku on ylitse muiden. Itse pidin pojasta, joka tasapainotteli kolmea sellaista hyrräjuttua lankojen päällä, siis heitteli niitä ylös alas ja koppaili aina. Hieno oli. Ja myös mies ja nainen, jotka esittivät tasapainottelunumeron, olivat upeita. Ja myös ryhmäesitys, jossa oli kyllä vauhtia ja taitoa, ja tasapainoa sekä sellaista toisten ihmisen heittelyä että melkein hirvitti. Korokkeiden päällä tasapainoileva nainen oli todella notkea, suunnilleen suu auki tuijotin että miten se tekee ton. Lähes jokaisen esityksen kohdalla tosin ajattelin samoin, tuo ei ole oikeasti mahdollista, miten te teette tuon? Yleisöä saatiin nauratettua, yllätettyä, hämmästytettyä ja varmaan liikutettuakin. Myös muutamat onnekkaat saivat olla osana esitystä vähän enemmän, hienoa heittäytymistä!

Photo by Dave Roback

Onhan se niin, että kun tekee jotain, mitä rakastaa ja vielä noin hyvin, maailman huipputasolla, ei voi kuin ihailla. Ja hämmästellä. Ja rakastua. Ja toivoa, että pääsee katsomaan uudelleen. Meillä oli hyvät paikat lavan sivulla, joten esityksen näki hyvin ja pääsi nauttimaan joka hetkestä. 

Myös Quidamin musiikki oli mahtavaa! Volyymi oli juuri sopiva, alussa pelkäsin että se on liian lujalla mutta ei ollut. Sopiva väristys tuntui kropassa aina musiikin voimakkaimmilla kohdilla, ja nautin täysin siemauksin myös lauluista. Esityksestä kyllä huomasi, että sitä on vedetty rutiinilla jo monta vuotta, sillä temput oli hiottu vaikuttaviksi ja meno oli nopeatempoista ja rentoa. Esiintyjistä huomasi heti, että tämä on se heidän juttu. 

Quidamista löytyi se jokin, ehkä se taiteen ydin tai taika. Todellista sirkusta, todellista taidetta ja itsensä ylittämistä maailman huipulta. Upeaa ♥

Photo by Dave Roback

Quidam Suomessa vielä Turussa 22.4.-24.4.2015, liput lippupalvelusta.