kuvat © Pate Pesonius
Eilen 29.3. oli Q-teatterin Toksisen kabareen toinen livestriimi, jonka ilokseni ehdin katsomaan, ensimmäisen nimittäin missasin. Kolmaskin striimi on luvassa, huhtikuussa, silloin viimeistään kannattaa tämä huippujuttu laittaa katseluun.
Vuonna 2031 maapallolla menee huonosti ja suunta onkin otettu kohti uutta kotiplaneettaa. SS Tähtihiisi-niminen alus kuljettaa avaruuden halki porukkaa kohti mahdollisia asuinpaikkoja, mutta vaikka maailma on tuhoutumassa ja matka on jännittävä, meno aluksella ei ole ahdistunutta vaan päinvastoin. Aulabaarissa nautitaan viihteestä, kotikatsomoihin lähetellään terveisiä ja maisemakannella vilkutellaan improkilpailusta pudonneille kilpailijoille. Mutta onko ihmiskunnan mahdollista paeta vanhoja virheitään, voiko alusta aloittaa? Miksi pahuus ei seuraisi uudelle planeetalle? Onko uusi aika edes mahdollinen?
Esityksen käsikirjoitus ja ohjaus ovat Juho Mantereen käsialaa, lavalla ihastuttavat näyttelijät Miiko Toiviainen, Anna-Sofia Tuominen, Olli Riipinen, Miro Lopperi ja muusikko Henri Lyysaari, joka on myös säveltänyt esityksen musiikin. Lavastus ja puvut ovat Riina Leea Niemisen, William Iles on tehnyt valosuunnittelun ja Pekka Kiiliäinen äänisuunnittelun. Livestriimin on Mantereen lisäksi ohjannut Ville Seppänen.
Odotin tätä todella paljon, ensimmäisen striimin jälkeen luin somesta kymmeniä kehuvia kommentteja ja ajattelin että nyt minulta jäi kyllä näkemättä jotain tosi hienoa. Onneksi tämä toinen striimi toteutettiin, minäkin pääsin sitten katsomaan mistä on kyse ja mistä puhutaan. Tekijäporukkahan tässä on huiman hyvä, jo sen puolesta odotukset olivat korkealla, ja kuvien ja videoiden perusteella esitys näytti katsomisen arvoiselta. Toksinen kabaree on sovitettu striimimuotoon todella toimivasti, välillä olisin kaivannut vähän laajempaa kuvaa, mutta 95% ajasta striimimuoto toi tapahtumat ruudulle täydellisesti. Totta kai haluaisin nähdä tämän teatterissa, se olisi ihanaa (voi kunpa pääsisi pian katsomoon!), mutta striimi mahdollistaa lähikuvat, "henkilökohtaisemman" kokemuksen ja tapahtumien viemisen myös takahuoneeseen ja lavan sivuille, paikkoihin, jonne yleisö ei teatterissa yleensä voi seurata. En ole katsonut montaa livestriimiä, enemmän tallenteita, joita ei siis ole suunniteltu kameralle vaan paikan päälle, mutta Toksinen kabaree on etäteatteria parhaasta päästä. Esitys elää ruudun kautta näppärästi, monikamerakuvaus, äänestykset, kotiyleisön puhuttelu, visailu- ja keskusteluohjelma-tyyli ja lukuisat tarkasti harkitut yksityiskohdat tekevät esityskokemuksesta nautittavan ja toimivan, tästä ei jää sellaista tunnetta että jotain puuttuu. Vaikka pystyn kuvittelemaan esityksen teatterin lavalle (tai siis siellähän se tapahtui, mutta siis niin että katsoisin sen katsomossa, en kotona), en esityksen aikana kaivannut katsomoon vaan tuntui siltä, että näin tämä on tarkoitettu katsottavaksi, kotisohvalta samalla koiran kanssa leikkien ja vesisadetta kuunnellen. Mutta jos maailma tästä normalisoituu, kyllä tämä olisi mahtavaa nähdä ihan teatterissakin.
Juho Mantereen kynästä ja käsistä lähtöisin oleva esitys on alusta loppuun nokkela, fiksu, tarkka ja hauska, tässä ei hidastella eikä kaunistella, asioihin pureudutaan sillä intensiteetillä mitä ne vaativat ja tämä kannattaa. Yleisö saa nauttia upeasta esityksestä, joka ei päästä helpolla mutta joka viihdyttää ja ilahduttaa valtavasti. Mantereen ohjaus on hienovireistä, hän on rakentanut kaiken taidokkaasti eikä Toksinen kabaree horju hetkeäkään, esitys on häikäisevä ja onnistuneella otteella toteutettu, josta on kiittäminen koko timanttista työryhmää. Visuaalisesti Toksinen kabaree iski minuun vahvasti, lava näyttää superhienolta ilmalukkoineen, studiovaloineen, estradeineen, portaikkoineen ja sivuverhoineen. Valaistus sopii eri tunnelmiin mainiolla tavalla, valot tukevat tapahtumia ja tarjoavat mahdollisuuksia muun muassa päiväkirjahuoneen toteutukseen. Esityksen puvustus on upea, pidin oikeastaan kaikesta siinä. Erityisesti SS Tähtihiiden miehistön univormut miellyttävät silmää, mutta tyylikkäitä, hauskoja ja ylipäätään juuri hahmoille sopivia vaatteita nähdään joka kohtauksessa.
Toksisessa kabareessa on mukana melko paljon improvisaatiota, joka minua ilahduttaa koska improhan on parasta. Katsojilla on tietenkin mahdollisuus vaikuttaa tapahtumiin, niin ennen esitystä täytettävän kyselyn kuin tekstiviestienkin kautta, ja onnekas paikalle päässyt muutaman hengen yleisö saa myös huudella toiveitaan lavalle. Kuulin oman tapahtumapaikkaehdotukseni listalla, mutta ei improkohtaus sitten kuitenkaan sijoittunut metsälammelle vaan muualle. No, aina ei voi voittaa mutta silti sai nauttia hienoa improa, nimittäin tähän esitykseen se sopii kuin Mars avaruuteen ja viihdyttää superpaljon. Improon kuuluva jännitys, mahdollisuuksien määrä ja kekseliäistä roolisuorituksista nauttiminen on koko ajan läsnä, samoin sattuma, välillä mahtavan sattuman pyörän muodossa. Äh, olisipa pyörä pysähtynyt Hamletiin... Mutta varsin mainiosti Tuntematon sotilaskin vyöryi näyttämölle vastaamaan polttavaan kysymykseen. Klassikot saavat siis kyytiä, samoin viihteen konventiot, ja sehän on hauskaa ja terävästi toteutettua.
Esiintyjäkaarti tekee erinomaista työtä, tässä esityksessä näyttelijäntyö on jotenkin enemmän fokuksessa kuin yleensä teatterissa, koska se välittyy ruudun kautta, mutta kuitenkin vaaditaan vähän "pienempää" näyttelemistä, tai siis tekemisen ei tarvitse näkyä takariville vaan kameralle, joka on muutaman kymmenen sentin päässä. Eli näyttelijäntyössä korostuvat ehkä osittain eri asiat kuin jos tätä katsoisi teatterissa eikä ruudulta, näin luulen ja koin. Mutta siis, joka tapauksessa, porukka on varsin mainiossa vedossa ja esityksen hahmot ovat hyvissä käsissä. Olli Riipinen, Anna-Sofia Tuominen ja Miro Lopperi ovat SS Tähtihiiden kapteeni, tiedeinsinööri ja navigaattori, sekä "Thalian mestari"-kilpailun improkisaajat. Henri Lyysaari musisoi loistavaa sävellettyä ja improttua musiikkia Seppo Huvin roolissa, ja Miiko Toiviainen on "Thalian mestari"-kisan juontaja Huikka Alakuikka sekä avaruusaluksen mekaanikko. Nämä hahmot tarjoilevat kolmisen tuntia kestävän avaruusmatkan aikana tunteita ja tapahtumia laidasta laitaan, vauhdikkaasta improsta ja viihteellisestä meiningistä syvällisiin ihmisyyden, hyvyyden ja pahuuden pohdintoihin. Kaikista hahmoista paljastuu esityksessä pikku hiljaa enemmän ja enemmän, ja tykkäsin tästä tosi paljon. Jokainen hahmo on rakennettu tosi onnistuneesti, heidän kerroksensa tulevat näkyviin vähitellen ja tällä tavalla hahmoihin on mukavaa tutustua.
Olli Riipinen on varsinkin SS Tähtihiiden kapteenin roolissa todella hyvä, hän tekee vahvan roolin ja tavoittaa sujuvasti hahmonsa yksityiskohdat. Riipisen näyttelijäntyö on luontevaa, hänellä on hieno ote kaikkeen tekemiseen ja hahmojen tunne ja toiminta välittyy ruudun läpi kirkkaasti. Pidin siitä, millainen persoona kapteeni on, Riipinen tuo hahmonsa lavalle tyylillä, joka tarjoaa katsojalle mainion tilaisuuden tarkastella tätä. Myös "Thalian mestari"-kisassa Riipinen improaa näppärästi, hän tarttuu aiheisiin, tunnelmaan ja tilanteeseen sujuvalla tavalla ja tarjoaa monia huikeita hetkiä. Anna-Sofia Tuominen ihastuttaa laulullaan, erityisesti Boulevard of Broken Dreams on hieno. Tuominen tekee onnistuneet roolit, improkisaajana hän on suosikkini ja Annu ansaitsi voittonsa, hyvä kanssaäänestäjät! Tuomisella on hyvä ote esityshetkeen ja nopeat refleksit, hän on ketterästi tilanteen tasalla ja improssa tämä näkyy loistavasti. Myös tiedeinsinöörinä Tuominen tekee mainion roolin, hahmo on vakavan oloinen ja Tuominen marssittaa tämän lavalle hyvin rakennettuna tyyppinä. Mielenkiintoinen hahmo, Tuomisella on sujuvasti langat käsissään. Miro Lopperilla on myös mielenkiintoinen hahmo esitettävänä, navigaattorista paljastuu varsin merkittävä juttu esityksen aikana, ja tähän juttuun johtaneita asioita käsitellään jonkin verran. Navigaattorin sisäiset mietteet tulevat esiin sujuvasti, ja Lopperi tuo ne näyttelemisessään lähelle katsojaa. Tykkäsin tosi paljon siitä, millä tavalla Lopperi hahmoa käsittelee, hienoa roolityötä! Improkisassa on meno vauhdikasta ja kekseliästä, varsin mainioita hetkiä. Henri Lyysaari säestää esitystä taitavasti ja on tärkeässä roolissa myös musiikin lisäksi, hänen hahmonsa Seppo Huvi edustaa juontaja Alakuikan kanssa sekä SS Tähtihiiden että esityksen "kovan viihteen" osastoa, ja viihdekritiikki, viihteen eettisyys, viihteen merkitys ja niin edelleen tulevat erityisesti näiden kahden hahmon kautta esiin.
Vaikka koko jengi on ihan mahtava, on minun pakko yhden kappaleen verran hehkuttaa erityisesti Miiko Toiviaisen suoritusta. Olen nähnyt hänet lavalla monesti, mutta edellisestä kerrasta on hetki aikaa (tai no tietysti, mutta jo ennen koronaa oli hetki kulunut) ja kylläpä oli taas sellaista tykitystä että oksat pois. Toiviainen loistaa lavalla, hän tekee tarkkanäköistä ja läsnäolevaa roolityötä, poimii nyansseja paikalla olevan muutaman hengen yleisön fiiliksestä, esityksen maailmasta, improhetkistä ja, vähän tuntuu siltä, kotikatsomoistakin jollain maagisella tavalla. Huikka Alakuikka on minusta ihan mahtava hahmo, sellainen tv/viihdejuontajan malliesimerkki joka hauskuuttaa, laukoo nokkelia kommentteja ja hurmaa katsojat, mutta jossa on paljon muutakin kuin vain tv-kasvot. Toiviainen on löytänyt hahmosta syvyyttä, joka näkyy hänen roolityössään selvästi mutta lomittuu hienolla tavalla juontajan persoonaan, Huikasta on lavalla ikään kuin työ- ja siviiliversiot. Mahtirooli! Ja varsin onnistunutta työtä Toiviaiselta myös mekaanikkona, hyvin erilaisessa roolissa kuin Alakuikka. Taitavan näyttelemisen lisäksi Toiviainen laulaa komeasti, se tangomestari Sven-biisi jäi päähän soimaan (vau mitä improa, kaikki riimitkin kohdallaan) ja esityksen loppupuolella kuultu biisi oli ihan huikea.
Vaikka päällimmäinen fiilis joka esityksestä jäi on erittäin positiivinen, iloinen ja piristynyt, ei tämä mitään kevyttä menoa ollut vaan valtavasti ajatuksia heräsi vaikka mistä. Nauroin ja nautin monessa kohdassa, ja ihastelenkin sitä miten Toksiseen kabareehen on punottu nerokkaalla tavalla sekä puhdas, viihdyttämään pyrkivä viihde että todella syviä ja tiukkoja pohdintoja pahuudesta, sen ilmenemisestä, ihmisluonteesta ja ihmisen toiminnan syistä ja seurauksistakin. Esityksen aikana mietin paljon varsinkin tosi-tv:tä ja sen tirkistelykulttuuria, vaikka siihen ei esityksessä oikein viitannutkaan kuin päiväkirjahuone-tyyppinen pohdinta. SS Tähtihiiden koko missio ja sen matkustajat tuntuivat vähän ihmiskokeelta, jossa tutkitaan paitsi sitä, voiko ihmiskunta aloittaa alusta, myös sitä, millaisia ihmiset ylipäätään ovat, mitä motiiveja heillä on, millaisia syitä toimia, millaisia tunteita, ajatuksia, toiveita? Ja tietysti sitä, mikä merkitys viihteellä on. Mielenkiintoinen, mietteitä aiheuttava esitys, ja samalla hurjan hauska ja hilpeä. Loistavasti onnistunut kokonaisuus.
Iso kiitos Q-teatteri, tämä oli huikeaa nähdä! Piristi kummasti maanantai-iltaa, ja oli melkein kuin olisi ollut teatterissa, lähes samanlainen tunnelma ja ilo valtasi mielen ja tarina vei mukanaan. Jos tämä on näkemättä, suosittelen suuresti astumaan avaruusalukseen seuraavan striimauksen koittaessa!
