Viikon teatterivinkit: Digital Theatre, osa 2

Viikon teatterivinkit, osa 1
Viikon teatterivinkit, osa 2
Viikon teatterivinkit, osa 3

Digital Theatre-sivusto on tarjonnut meikäläiselle monia teatterikokemuksia nyt poikkeustilanteen aikana, ja seuraavaksi luvassa 2/2 postaus katsomisvinkkejä kyseisestä palvelusta (eka löytyy täältä). Olen katsonut sieltä tähän mennessä reilut parikymmentä esitystä, ja karsin niistä suosikkini näihin kahteen vinkkipostaukseen. Digital Theatre on tosi kiva palvelu, hinta on aika edullinen eli 9,99 puntaa/11,50 euroa kuukaudessa, tai sitten voi vuokrata kiinnostavan esityksen hintaan 7,99 puntaa. Voin suositella Digital Theatrea lämpimästi, tallenteet toimivat hyvin (muutaman esityksen kohdalla tosin on pätkimistä, onneksi harvoin) ja tarjonta on laaja, mielenkiintoinen ja monipuolinen. Teatterin lisäksi löytyy oopperaa, balettia, musiikkia ja joitakin (lyhyt)elokuvia. Näihin en ole vielä ehtinyt tutustumaan, mutta ainakin Royal Opera Housen The Nutcracker-baletin aion katsoa. Ilmaista kokeilujaksoa Digital Theatrella ei ole, mutta esityskirjastoon pystyy tutustumaan ilman kirjautumista, samoin esitysten trailerit ovat vapaasti katsottavissa. Suurimpaan osaan tallenteista saa englanninkieliset tekstitykset, minä olen tykännyt katsoa näitä tekstitettynä niin ei mene mikään kohta ohi. Musikaaleja palvelusta ei löydy kuin viisi, se on vähän harmi, mutta tuleepahan katsottua puheteatteria nyt iso annos, ja aikamoisen hienoa tarjonta on sekä puhe- että musiikkiteatterin puolella.

Viime postauksessa vinkit keskittyivät Shakespeareen, nyt luvassa on muutama ei-Shakespeare-vinkki, yksi musikaali ja neljä puhenäytelmää. Pidän näistä kaikista todella paljon, olen katsonut kaikista suosikkikohtaukseni jo moneen kertaan uudelleen ja olen ihan innoissani siitä, että (vaikka tilanne on mikä on) tulin katsoneeksi nämä esitykset. Jossain vaiheessa olisin tosin joka tapauksessa ottanut Digital Theatren kokeiluun, mutta en tiedä koska sille olisi ollut aikaa, jos teatterireissuja olisi normaaliin tapaan ollut. Joten jotain positiivista siinä, ettei pääse teatterin penkkiin istumaan - tuleepahan tutustuttua sellaisiin esityksiin, joista en muuten olisi ehkä koskaan kuullutkaan.

Pieces of String

Juoni pikaselostuksena: Jane (Carol Starks) saapuu lastensa Edin (Andy Coxon) ja Gemman (Ella Dunlop) kanssa isänsä hautajaisista tämän kotiin. Mukana on Edin miesystävä Harry (Gary Wood), joka on Janelle ongelma. Ei varsinaisesti Harry, vaan se, että hän ja Ed ovat yhdessä. Kun Rose (Marilyn Cutts) ilmaantuu ja esittäytyy hautaan saatetun Edwardin ystävän ystäväksi, alkaa Janelle pikku hiljaa paljastua asioita isästään ja tämän elämästä. Musikaali liikkuu kahdella aikatasolla, nykyajassa ja 1940-luvulla, jossa Edward (Craig Mather) ja Anna (Lauren Hall) ovat perustamassa yhteistä kotia ennen Edwardin sotaanlähtöä. Sodassa Edward tapaa Tomin (Joel Harper-Jackson) ja kaikki muuttuu. Tallenne on vuodelta 2018 Mercury Theatre Colchesterin produktiosta.

Tämä on ihana! Juuri sopivan sydäntäsärkevä ja suloinen esitys, sopivasti draamaa ja hauskoja hetkiä ja todella hyvä käsikirjoitus, sanoitus ja musiikki. Tarina vaihtelee näppärästi menneen ja nykyisen välillä, tätä tukevat hienosti koreografia ja ääni- sekä valosuunnittelu. Näyttämökuvasta pidän kovasti, lavastus on toimiva ja sopii hyvin kahteen aikaan, ja puvustus on tyylikästä varsinkin 1940-luvulla. Musiikki on tosi kaunista, ylläoleva biisi eli Standing In The Shadows on ehkä suosikkini, mutta moni muukin kappale ihastuttaa ja olenkin kuunnellut niitä ahkerasti varastoon, ennen kuin tämä Digital Theatre-tilaukseni päättyy ja voin enää vain muistella tätä ihanuutta. Täytyy kyllä vielä katsoa koko show myös uudelleen eikä vain parhaita kohtia, tämä on kokonaisuutena hieno ja harkittu, työryhmällä on katsojan ilahduttaminen ja itkettäminen hallussa. Tähän toki auttaa loistava näyttelijäkaarti. Onpahan täydellisesti roolitettu esitys, täytyy sanoa että nyt on jokainen näyttelijä osunut oikeaan hahmoa rakentaessaan. Suosikkini on Joel Harper-Jackson Tomin roolissa, ai että miten ihanaa roolityötä! Tom on superkiva hahmo, valloittava, ilkikurinen, ystävällinen, päättäväinen, fiksu ja hurmaava, ja Harper-Jackson tuo hahmonsa lavalle ihan täydellisesti. Hän tekee vivahteikasta, herkkää ja vahvaa työtä jokaisessa kohtauksessa ja siihen päälle vielä laulaa upeasti. Ja miten hienosti Harper-Jackson ja Craig Mather kertovatkaan Tomin ja Edwardin rakkaustarinaa. Saa kyllä hymy naamalla ja kyynel silmäkulmassa seurata, kuinka he tutustuvat, rakastuvat ja sitten palaavat sodan jälkeen arkeen ja ajautuvat erilleen. Mather tekee hienovaraisen roolin, hän eläytyy tapahtumiin taitavalla otteella ja rakentaa Edwardista monitasoisen, koskettavan ja hienon hahmon. Lauren Hallin roolisuoritus Annana on myös koskettava, hän tasapainoilee taitavasti innostuneen, perhettä perustavan ja uuden elämän aloittavan nuoren naisen, sotivasta miehestään huolestuneen vaimon ja sodan jälkeen asioista selvää saavan, järkyttyneen naisen tunteiden välillä. Nykyajassa pidin tosi paljon Ella Dunlopin nokkelasta ja ihastuttavasta Gemmasta, Dunlop tekee roolinsa mainiolla tavalla ja tuo jokaiseen kohtaukseen hyvää energiaa. Carol Starks on oikein hyvä Jane, Starks löytää hahmostaan sekä tiukan ja ankaran että haavoittuvaisen ja herkän puolen, ja tuo ne lavalle taidolla. Andy Coxon on hieno Ed, Coxon tekee monikerroksisen roolin ja häntä on ilo katsoa lavalla, Edistä on helppo pitää, vaikka hän ehkä reagoikin tilanteisiin vähän yllättävästi välillä. Marilyn Cutts on hauska ja koskettava vanha Rose, joka lapsuutensa tekemisiä hieman katuen saapuu paikalle, kun on jo vähän liian myöhäistä. Nicole Grumann tekee onnistuneen roolin nuorena Rosena, yksi suosikkikohtauksiani on se, kun veljensä Tomin ja tämän rakkaan Edwardin suhteesta järkyttynyt nuori Rose ja Tom riitelevät Edwardista. Pieces of String sisältä paljon tosi kivoja hetkiä, hauskoja, koskettavia, iloisia ja surullisia juttuja, jotka on toteutettu taitavasti ja harkiten. En tiennyt yhtään, mitä oli luvassa, kun klikkasin tallenteen päälle, mutta nyt olen ihan rakastunut tähän musikaaliin, ja se varmastikin menee Top 10-listalle kaikista suosikkimusikaaleistani. Olipas vaan hieno!

Nibroc-trilogia

Juoni pikaselostuksena: Nibroc-trilogia koostuu siis kolmesta näytelmästä, jotka ovat Last Train To Nibroc, See Rock City ja Gulf View Drive. Ekassa näytelmässä May (Lily Nicksay) ja Raleigh (Erik Odom) tapaavat täpötäydessä junassa ja alkavat juttelemaan. May on menossa kotiinsa, Raleigh New Yorkiin. Selviää, että he ovat kotoisin läheltä toisiaan, ja viihtyvät muutenkin toistensa seurassa. Toisessa näytelmässä May ja Raleigh ovat yhdessä, ja mukaan tulevat myös Raleighin äiti, Mrs Gill (Sharon Sharth) ja Mayn äiti, Mrs Brummett (Clarinda Ross). Suhteessa on ylä- ja alamäkiä, ja kitkaa aiheuttavat myös vanhempien ja lasten välit. Kolmannessa näytelmässä mukaan tulee vielä Raleighin sisko Treva (Faline England). Raleigh ja May asuvat Floridassa Mrs Gillin kanssa. Myös Mrs Brummett saapuu paikalle ja myöhemmin vielä Trevakin, ja eripuraa ja ärsytystä on kaikkien välillä, mutta sitäkin enemmän rakkautta, välittämistä, huolta ja lämpöä, kuten kaikissa trilogian näytelmissä. Tallenteet ovat vuosilta 2015, 2016 ja 2017 Rubicon Theatre Companyn produktioista.

Nyt ovat kyllä näkemieni puhenäytelmien aatelia nämä kaikki kolme! Ihan superhienoa tekstiä, niin vaivattomasti, luontevasti, uskottavasti ja kauniisti etenevää menoa, että nämä näytelmät katsoo ihastellen alusta loppuun. Last Train To Nibroc on näistä kolmesta suosikkini, se on teatteria ihan parhaimmillaan - upea teksti, hieno tarina ja mahtava näyttelijäkaksikko. Muuta ei tarvita koskettavaan, hauskaan, yllättävään, ihastuttavaan, vihastuttavaan ja hurmaavaan katselukokemukseen. Kaksi muuta näytelmää eivät ekalle paljoa kalpene, niissä säilyy sama hienovarainen, lämmin ja koskettava tunnelataus ja taitavasti kirjoitettu tarina, eka osa vain sattui olemaan enemmän mieleeni. Kaikki kolme ovat Arlene Huttonin käsikirjoittamia ja Katharine Farmerin ohjaamia, ja Farmer on kyllä taitavasti tavoittanut kaikki ne tasot, joita Huttonin tekstistä löytyy. Parasta näissä kaikissa kolmessa näytelmässä on se lämpö, inhimillisyys ja empatia, joka niistä huokuu, ja myös se huumorin ja vakavuuden tasapaino, joka tekee esityksistä niin sujuvia. Näyttelijät tekevät hienot roolit, nappiin on osunut roolitus myös tässä kuten Pieces of String-musikaalissakin. Lily Nicksay ja Erik Odom kasvattavat hahmonsa ensimmäisen näytelmän nuorista rakastavaisista viimeisen näytelmän toisiaan tukeviksi, rohkeiksi, viisaiksi ja tasa-arvoisiksi ihmisiksi, jotka tekevät virheitä, mutta osaavat ja haluavat myös korjata ne. Upeaa läsnäoloa, eläytymistä ja herkkyyttä molempien rooleissa, olipa hienoa nähdä samojen näyttelijöiden kertovan samojen hahmojen tarinaa kolmen loistavan näytelmän ajan. Sharon Sharth on hurmaava, hauska ja mukavan oloinen Mrs Gill, hän tekee varmaa työtä ja monikerroksisen roolin. Clarinda Ross on tosi hyvä myös, Mrs Brummett on temperamenttinen ja suorapuheinen nainen, josta Ross löytää hyvin myös syvyyttä. Faline England tekee vakuuttavan roolin Trevana, ja tuo viimeiseen näytelmään sopivasti uutta. England tekee erityisen hyvää työtä siinä, miten hän roolityössään lähestyy Trevan ja Raleighin sisaruutta. Suosittelen koko Nibroc-trilogiaa tai vähintäänkin ensimäistä osaa eli Last Train To Nibrocia, jos haluaa nähdä loistavasti kirjoitettua, ohjattua ja näyteltyä puhedraamaa. Hieno, vahvasti rakentunut ja kokonaisuutena vaikuttava näytelmätrilogia, minä olen ihan myyty.

Beautiful Thing

Juoni pikaselostuksena: Jamie (Jake Davies) ja Ste (Danny-Boy Hatchard) ovat naapureita ja hyviä kavereita. Naapurissa asuu myös Leah (Zaraah Abrahams), joka on hänkin poikien kaveri. Mukana ovat Jamien äiti Sandra (Suranne Jones) ja tämän miesystävä Tony (Oliver Farnworth). Koruttomat kotikulmat toimivat näyttämönä Jamien ja Sten rakkaustarinalle, kun he vähitellen ihastuvat ja löytävät toisensa. Tarinaan mahtuu iloja, suruja, pelkoa, rakkautta ja lämpöä, ja (spoileri, pahoittelut) onnellinen loppu.

Beautiful Thing on nimensä mukaisesti kaunis, tämä on rouhealla huumorilla, kaunistelemattomalla suoruudella ja rohkealla herkkyydellä toteutettu esitys, joka tempaisee mukaansa heti alussa. Tarinassa on synkkiä teemoja, esimerkiksi perheväkivalta, mutta positiiviset sävyt ovat suuremmassa osassa, ja Beautiful Thing jättää hyvin iloiselle mielelle. Tässä on yksi kauneimpia ja ihanimpia loppuja, joita olen näytelmissä nähnyt, vimeinen kohtaus saa tarpeeksi aikaa ja siihen rakentuu rauhallinen, lämmin ja iloinen tunnelma, johon on hyvä lopettaa tämä hieno esitys. Tämähän on aika vanha näytelmä, vuodelta 1993, ja leffaversiokin on tehty jo 1996, mutta toimii nykypäivänäkin ongelmitta. Beautiful Thing on vastaansanomattoman mainio, jotenkin tosi aito ja vilpitön näytelmä, jossa on nuoruuden sinisilmäisyyttä, ujoutta ja itsevarmuutta sekä isoja tunteita ja teemoja, jotka kaikki näyttäytyvät luontevasti tarinan edetessä. Parasta on ehkä se, miten uskottavaa kaikki huumori, ilo, suru ja lämpö on, näytelmä on ihan sen oloinen, että tämä tarina voisi sijoittua fiktiivisen todellisuuden ulkopuolellekin. Tallenne on vuodelta 2013 näytelmän 20-vuotisjuhlaesityksestä Lontoon Arts Theatresta. Tässä produktiossa on tosi hyvä lavastus, se toimii näppärästi tarinan näyttämönä ja luo juuri oikeanlaista tunnelmaa. Ohjaus on hienosti samaan aikaan tosi hienovarainen ja herkkä että vauhdikas ja hauska, tarinan monet kerrokset tulevat lavalle sujuvasti ja vakuuttavasti. Näyttelijäntyö on hienoa ja uskottavaa, koko porukka tekee luontevaa työtä tuoden lavalle taidolla rakennettuja hahmoja. Jake Davies on hurmaava Jamie, hauska, fiksu ja ystävällinen sekä tarkkanäköinen tyyppi, josta on helppo pitää. Danny-Boy Hatchard tekee suosikkiroolisuoritukseni, hän tekee tosi vahvan roolin Stenä ja tuo hänet lavalle koskettavasti ja huvittavan valloittavasti. Suranne Jones on todella hyvä Sandra, hän tekee vivahteikkaan ja onnistuneen roolin. Zaraah Abrahams tasapainottaa mainiosti Leah'n koomisuuden ja koskettavuuden, hän ei vedä hahmon hauskoja piirteitä yli eikä liioittele niitä hetkiä, jolloin Leah näyttäytyy vakavemmassa valossa. Oliver Farnworth on ihana Tony, kylläpäs hän tekee kivan roolin! Hienoa energiaa kaikissa kohtauksissa, tosi hyvää työtä. Tämäkin esitys olisi kyllä kiva katsoa uudelleen, niin ihastuttava, koskettava ja hauska näytelmä.