Työmiehen vaimo @ Jätinpesän kesäteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Orimattilan Teatteri!

kuvat © Pia Simonen

Näin Työmiehen vaimo-näytelmän Jätinpesän kesäteatterissa 14.7.

Johannan (Tuire Arola) ja Riston (Eerik Kuronen) häitä tanssitaan ja yhteiselo saa alkaa. Vähän häätunnelmaa häiritsee Homsantuu (Reetta Jouttimäki), jonka Risto on jo kerran ehtinyt kihlaamaan, kunnes päättikin valita Johannan. Siinä sitten Johanna miettii, että nyt tuli tehtyä virhe, mutta pappi on jo aamenen lausunut eikä kai heti ruveta eroamaan. Niinpä häät tanssitaan loppuun, vaimo annetaan miehen vallan alle ja Risto saa ryyppyrahaksi Johannan omaisuuden. Rahat loppuvat kuitenkin nopeasti, mutta onneksi vaimo tienaa lantin sieltä ja toisen täältä, jotta miehet pääsevät anniskeluun. Pieni poikakin syntyy, ja häntä Johanna yrittää parhaansa mukaan ruokkia ja hoitaa, mutta Risto vie kaikki rahat ja muutakin, eikä Johanna meinaa jaksaa. Välillä koittavat iloisemmat hetket, mutta onni ei kauaa kestä. Sitten Risto vielä ottaa ja lähtee Homsantuun matkaan, ja jättää vaimonsa ja pienen poikansa. Johanna menettää toivonsa, hän ei enää jaksa, ei löydä voimaa pärjätäkseen yksinään.

Olipas vahva, vaikuttava ja upea esitys! Ainoa Minna Canthin näytelmä, jonka olen nähnyt, on Sylvi, lisäksi olen lukenut Anna Liisan, jotka molemmat toki naisten asemaa, tasa-arvoa ja aikansa maailmaa ja sen epäkohtia käsittelevät. Molemmista on kuitenkin jo muutama vuosi aikaa, enkä muistanut niistä muuta kuin tarkan, nokkelan ja oivaltavan tekstin, jossa riittää yksityiskohtia ja rohkeita mielipiteitä. Samalla linjalla jatkoi Työmiehen vaimo, tämä oli hieno, raastava tarina ja teksti on mahtava ja sujuvasti sovitettu. Tapani Kalliomäki vastaa niin sovituksesta kuin ohjauksesta apulaisohjaaja Laura Huhtamaan kanssa, samoin esityksen liikekieli on heidän käsialaansa, ja Kalliomäki on myös tehnyt pukusuunnittelun Ida Jokisen kanssa. Lavastuksen suunnittelu on Amadeu Vivesin. He ovat tehneet uljasta työtä, esitys on valtavan hienosti rytmitetty kokonaisuus, joka vyöryy näyttämölle voimalla eikä päästä katsojia helpolla. Näytelmä tuntuu raskaalta, mutta ei murskaa vaan puristaa sopivasti ja loihtii oikeisiin väleihin huumoria ja iloa, hentoa toivoakin, kunnes sitten särkee unelmat ja onnen. Tämä ei ole mikään kevyt esitys, eikä sitä kukaan sellaiseksi kai mielläkään. Kalliomäki työryhmineen on tarttunut tarkkanäköisesti niin miehen kuin naisen osaan esityksen ajassa, tapahtumat katsojien edessä kertovat tarinan uskottavina ja todentuntuisina. 

Kalliomäki kertoo käsiohjelmassa halunneensa tuoda esitykseen liikekielen tutkimista ja vahvaa kehollisuutta, ja tässä on kyllä osuttu ihan nappiin. Liikekielessä on luotu varsin mainioita hetkiä, Huhtamaa ja Kalliomäki ovat haastaneet näyttelijät tuomaan tarinan lavalle jokaisella solullaan ja kokonaisuus huokuu sellaista omistautumista ja ohjaajan ideoihin tarttumista, että katsomossa ei voi kuin iloita ohjaajan ja apulaisohjaajan näkemyksistä. Jokainen hahmo liikkuu eri tavalla, ja liikekieli heijastelee lavalla hienosti niin tunteita, sukupuolta, asemaa kuin ajatuksiakin. Vaikka muutamat hetket aiheuttavat yleisössä hilpeyttä, ei liikekielessä ole etsitty turhaa komiikkaa vaan se toimii tarinan tukena, joskus hienosti liioiteltunakin, ja tuo esitykseen ryhtiä ja toimivia yksityiskohtia. Ohjaus on muunkin kuin kehollisuuden valjastamisen ja vapauttamisen osalta onnistunut, esitys on upean rytmikäs, raikas, rohkea ja selkeä kokonaisuus, jossa riittää voimaa ja tunnetta. Upea, ajankuvalleen uskollinen lavastus ja pirteä, kaunis ja näppärä puvustus sekä teksti ja sen sovitus luovat näyttelijöille onnistuneet raamit tuoda lavalle otteessaan pitävä, ajatuksia herättävä ja painostava versio Työmiehen vaimosta. Vaikka näytelmä on vuodelta 1885, toteutuksessa ei ole tippaakaan jäykkää tai vakavaa vanhanaikaisuutta, vaan Orimattilan Teatteri on tarttunut esitykseen virkistävällä tavalla, turhia kaunistelematta tai arastelematta. Tämä oli minulle ensimmäinen Työmiehen vaimo, mutta en tiedä, tarvitsenko toista. Luulen, että tämä toteutus on vaikea voittaa.

Näyttelijät tekevät vahvaa työtä, tämä tarina on sen verran raastava, että se vaatii taitoa tuoda näyttämölle iso kasa erilaisia tunteita, ja niin tässä totta vie tehdään. Kylläpä välillä teki mieli sanoa Ristolle, että ei noin voi tehdä, tai Johannalle, että ota lapsi ja karkaa, jos muu ei auta. Esimerkiksi hetki Johannan ja Riston häissä, kun kaikki käänsivät apua pyytävälle Johannalle selkänsä, tiivisti minusta hienosti sen, kuinka vaimo oli näytelmän aikana miehen vallan alla, muiden avun saavuttamattomissa. Vaikka tasa-arvon kanssa on tekemistä, onneksi meno ei enää ole nyky-Suomessa tätä. Tuire Arolan Johanna on voimalla tulkittu hahmo, Arola tuo Johannan pettymyksen, surun ja hädän esille kirkkaasti ja selkeänä. Johanna on alussa niin onnellisen oloinen, hän katsoo tulevaa miestään rakastuneena ja luottavaisena, kunnes totuus iskee vastaan ja sitten on jo myöhäistä perua. Arola tavoittaa hienosti kaikki Johannan tunteet ja tuo lavalle onnistuneesti valmistellun ja tulkitun hahmon. Eerik Kurosen Risto on mainio hahmo, hän kyllä tietää, mitä saa lain puitteissa tehdä, vaikka se muuten väärältä tuntuisikin. Kuronen tekee riemukasta työtä, Risto on huoleton ja rento heppu, joka on aivan valmis elämään huoletonta ja rentoa elämää kavereidensa kanssa anniskelussa ravaten. Risto on vähän pulassa naistensa kanssa, mutta Johannaa hän pystyy käskemään, koska laki on miehen puolella. Homsantuun kanssa tilanne on toinen, sillä hän ei ole Riston vallan alla ja sen mies saa huomata. Kuronen on roolissaan todella hyvä, mahtavaa työtä. Reetta Jouttimäki Homsantuuna tekee vahvan roolin myös. Romanitaustainen Kerttu on kylän miesten ja naisten yleinen pilkka-aihe, vaikka muutama kyläläinen sentään on hänen puolellaan tai ainakin puolueeton. Kertun kohtalona tuntuu olla hylkiö, vaikka hän paremmasta elämästä haaveileekin. Elämä vaan ei tarjoa sille mahdollisuutta. Jouttimäki tuo rooliinsa tulta ja tappuraa, itsepäisyyttä ja itsenäisyyttä, mutta myös paljon herkkyyttä ja epävarmuuttaa. Kerttu on olosuhteiden uhri ja vähän liian hyväuskoinen Riston suhteen, eikä hänelle valitettavasti sitten hyvin käy.

Riston juoppojengi Toppo (Jarmo Keskevaari), Heikki (Olli Paakkanen), Kustaa (Lauri Eskola), Kössi (Ranssi Toiviainen) ja Vänni (Patrik Romppanen) on loistava porukka. Miehet ovat yhtä huoletonta ja vähän lapsellista porukkaa kuin Ristokin, ja siksipä heillä hauskaa yhdessä onkin. Toki kestohumala ja anniskeluretket parantavat mielialaa entisestään. Viisikko sekä Kuronen pelaavat hienosti yhteen, he tuovat lavalle tiiviin ja toistensa puolella olevan porukan. Mainitaan nyt erikseen vielä Keskevaari Toppona, joka esityksen loppuvaiheilla vaikuttaisi hieman pohtivan mielipiteitään ja sitä, toimiiko Risto nyt ihan oikein, sekä Romppanen Vänninä, jota tuntuu huvittavan milloin mikäkin. Suvi Pöllänen tekee vakuuttavaa työtä sekä Vappuna että rouva Vörskynä, hahmot ovat aika erilaiset ja Pöllänen löytää onnistuneesti yksityiskohtia molemmista. Kaksikko Anna-Maija (Outi-Elina Keskevaari) ja Leena-Kaisa (Berit Mäkinen) on herranpelossaan ja uskossaan hyvä rouvaduo, he ovat tottuneet elämään elämää kirkon viitoittamalla tiellä ja paheksuvat sitten syntisiä ja tuhahtelevat pettyneenä milloin kellekin. Mainitaan vielä hienon energisesti ja taitavasti esiintynyt Ilona Karppelin Katrin roolissa sekä Justus Keskevaarin ihastuttava Yrjö, joka näistä esityksen hahmoista on kaikista kivoin, vaikkakin vähän nössö, kun ei oikein sano kenellekään vastaan, vaikka ei selvästikään hyväksy kaikkia havaitsemiaan epäkohtia.

Aikamoisen hieno juttu tämä siis! Osasin ennakkoon kuulemani ja lukemani hehkutuksen perusteella odottaa melkoista tykitystä ja meininkiä, mutta silti yllätyin tulkinnan raikkaudesta ja pirteydestä. Kokonaisuudessa kaikista parasta onkin se, kuinka hienosti tässä on tavoitettu niin kaikista riehakkaimmat ja iloisimmat kuin pettyneimmät ja surullisimmatkin tunteet. Tarkkaa ja oivaltavaa teatterin tekemistä, loistava, hienosti yhteen hiileen puhaltava työryhmä ja upeasti versioitu tarina, varsin onnistunut teatteri-ilta siis!