Myrskyluodon Maija @ Salon Teatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Salon Teatteri!

kuva © Mikko Pääkkönen

Salon Teatterin Myrskyluodon Maija sai ensi-iltansa Vuohensaaren kesäteatterissa 6.7.

Nuori Maija (Merita Seppälä) viettää iloista eloa kotikylässään, vailla huolia huomisesta. Vanha Maija (Ami Aspelund) kulkee nuoremman minänsä rinnalla ja vähän tuhahtelee lapsellisuudelleen ja ihmetyksilleen nyt, kun tietää paremmin. Maijalla on ihastus Magnus (Aarne Kallinen), jonka kanssa sokkoleikissä pelleillä, ja sisar Fia (Maija Tenkanen), jonka kanssa juhannustansseja tanssia. Äkkiä kaikki kuitenkin muuttuu, kun Erker (Pauli Kuisma) tuo poikansa Jannen (Roope Pelo) kosioretkelle. Eikä Janne halua Fiaa, vanhinta tytärtä, vaan Maijan. Sopimukset tehdään ja nuoret naitetaan ja lähetetään Myrskyluodolle elämää aloittamaan. Maija on epävarma itsestään ja pärjäämisestään, kuinka hän nyt osaa kaiken ja onnistuu kaikessa keskellä ei mitään, ilman mitään apua? Turhaan Maija usein huolehtii, hän ja Janne pärjäävät ja hyvin pärjäävätkin. Elämään mahtuu iloja ja suruja, ja luonto pitää huolen siitä, ettei kumpaakaan ole liikaa. Tarinaan mahtuu kokonainen elämä, Maijan elon polku, jolla astelevat kaikki hänen rakkaansa. 

Minähän en ikinä kovasti kosketu mistään, hyvin harvoin kostuu silmäkulma tai muuten herkistyy, mutta nyt olin pala kurkussa vähän väliä. Jestas sentään miten herkästi, kauniisti ja vahvasti tulkittu Maijan tarinaa! Esityksessä on kaikki kohdallaan, se on niin täynnä elämäniloa ja elämänjanoa, että katsomossa naurattaa ja itkettää ihan vain siksi, että tämä on niin hieno. Erityisen onnistunutta on työryhmän yhteistyö, selvästi tarkasti, rakkaudella ja harkiten rakennettu kokonaisuus, jossa jokainen tekee osansa ja onnistuu erinomaisesti. Yhteistyön voima tuntuu katsomoon asti, joukkokohtaukset ovat hienoja ja hahmojen vuorovaikutus ja heidän välisensä suhteet ovat uskottavia ja aidon tuntuisia. Maijan tarinaan mahtuu siis yhden ihmisen elämä, ja se on Salon Teatterin versiossa tulkittu tunteella, vivahteikkaasti ja turhia kaunistelematta. Maijan tarina on vahvan ja viisaan naisen tarina, se on tarina naisesta, joka kasvaa ja oppii, ymmärtää ja haluaa ymmärtää, on itsepäinen, lämmin ja hellä, perhettään ja luontoa raivoisasti ja lempeästi rakastava ihminen.

Ohjaaja Peter Nyberg on esikoisohjauksessaan tuonut näyttämölle raikkaan ja kauniin tulkinnan Myrskyluodon Maijasta, ja samalla ison kasan tunnetta, hyviä näkemyksiä ja taitavia yksityiskohtia. Esityksessä säilyy leikkisyys, luonnonläheisyys ja elämänilo, vaikka se saakin synkempiä, rauhallisempia ja syvempiä sävyjä Maijan vanhetessa ja tarinan kulkiessa eteenpäin. Nyberg on virittänyt taitavan työryhmänsä iskuun heti esityskauden alkuun ja löytänyt teoksesta onnistuneesti niin huumoria kuin viiltävän surullisia ja ihastuttavan rakkaudentäyteisiä hetkiä. Ja täytyy sekin sanoa, että en malta odottaa, millaista jälkeä Nyberg tuo lavalle ensi kesänä ohjatessaan silloinkin Vuohensaareen. Matti Puurtisen sävellykset kaikuvat komeasti ja herkästi, ja musiikin sovitus (Outi Ollila, Pasi Ketola ja Peter Nyberg) takaa kuulijoille riemua ja tunnetta. Olin kuullut näistä biiseistä vain muutaman ennen katsomoon astumista, mutta ne, jotka olin kuullut, olivat jo saaneet minut rakastumaan Puurtisen musiikkiin. Siksipä kuuntelinkin ilolla, kuinka hienosti sävelet soivat. Venla Viisasen koreografiaan mahtuu riehakkaita yhteistansseja, herkkiä hetkiä, lumoavaa liikettä ja taitavia ratkaisuja. Erityisesti Maijan ja Jannen häätanssi, Kuka osaa luontoa lukea-koreografia sekä Johannan ja Johanin legenda jäivät koreografiasta kirkkaimpina mieleen. Niin, ja Kuoleman (Mariella Pirhonen) liikkuminen myös. Timo A. Aallon lavastus on toimiva ja näppärä, se tuo lavalle sujuvasti niin Myrskyluodon talon kuin Maijan vanhempien kodin sekä kaiken muun maiseman, ja ympäröivä luonto on esityksessä vahvasti mukana, Vuohensaari tarjoaakin Myrskyluodon tarinalle oivallisen ympäristön. Marjo Haapasalon pukusuunnittelu tuo tarinalle selkeän ajankuvan ja heijastelee saaristoelämää, vuodenaikoja ja tapahtumia luontevasti.

kuva © Mikko Pääkkönen

Näyttelijät ovat valtavan hyviä kaikki, ja heidän työskentelyään on nautinto seurata. Merita Seppälä nuorena Maijana on loistava, hän tuo hahmoonsa kaiken sen, joka Maijan hahmolle on ominaista. Seppälä tekee tarkkaa ja vakuuttavaa työtä, hän on nopea tekemään vaihtoja niin tunnetilasta kuin tunnelmastakin toiseen, ja kaikki tapahtuu niin hienovaraisesti ja herkästi, että jokainen hetki tuntuu aidolta. Seppälän Maija on ihastuttava, vahva ja uskottava nainen, vaimo, äiti, tytär ja sisko. Näyttelijä osaa upeasti tuoda kaiken, mitä Maijalle tapahtuu, lähelle yleisöä, hänen tunteensa ovat käsinkosketeltavia ja roolissa on paljon hienoja hetkiä, esimerkiksi nuoren Maija ilo ja riemu juhannusjuhlissa, hänen epäilynsä itseään kohtaan, rakkautensa Janneen ja lapsiin ja selviytymisensä karulla Myrskyluodolla. Erityismaininta Seppälälle siitä tyhjästä, loputtoman surullisesta ja hämmentyneestä ilmeestä, kun Maija kantaa kuolleen poikansa kotiin. Olipas voimakas hetki, todella hienoa näyttelijäntyötä. Seppälällä on upea ääni, joka soi täynnä iloa ja surua, ja varsinkin Anteeksi, Mikael ja Maijan ja Jannen rakkauslaulu kuulostavat kauniilta. Ami Aspelundin vanha Maija on elämänviisautta ja -kokemusta huokuva hahmo, joka kommentoi tapahtumia joskus yllättävän kärkkäästi ja hauskastikin. Pohjimmiltaan vanha Maija kuitenkin totta kai ymmärtää nuoremman minänsä tekemät valinnat ja virheet, vaikka ne hänestä nyt tuntuvatkin pöhköiltä tai typeriltä, lapsellisiltakin. Ne valinnat ja virheet ovat muovanneet Maijalle sen elämän, jonka hän on elänyt. Aspelund tekee vakaata työtä ja on roolissaan erinomainen.

Roope Pelon Janne on oikein onnistunut roolityö, Janne on samaan aikaan huoleton ja luottaa siihen, että kaikki sujuu, mutta hän myös hermostuu nopeasti ja ahdistuu varsinkin raha-asioita pohtiessaan. Janne on mukavan oloinen tyyppi, hän on pohjattoman rakastunut Maijaan ja lapsiinsa, ja hänessä on sellaista rentoa hyväntuulisuutta, joka varmasti on tarpeen pienellä saarella luonnon keskellä asustellessa. Janne on sellainen turhia stressaamaton ja päivä kerrallaan kulkeva mies, joka tasapainottaa Maijaa, joka etsii jatkuvasti luonnon antamia merkkejä ja tulkitsee niitä pohtien, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pelo ja Seppälä sekä Aspelund pelaavat hyvin yhteen, nuoren Maijan ja Jannen rakkaus hehkuu katsomoon asti kirkkaana ja vanhan Maijan muisteloista käy myös ilmi se, kuinka tärkeä ja rakas Janne Maijalle on. Maijan äitiä näyttelevä Marjut Ruusumo ja isää näyttelevä Esa Lehtinen tekevät mainiota työtä, hahmot ovat hyvä vastavoima toisilleen ja näihin rooleihin mahtuu hauskoja hetkiä ja vakavampaa ja herkkää tunnetta. Yksi suosikkiroolisuorituksiani on Kasper Korpelan työ Maijan ja Jannen vanhimman pojan, Augustin, roolissa. Korpela tekee yksityiskohtaista, taitavaa ja luontevaa työtä, hän on uskottava ja vivahteikas August, joka, kuten kaikki muutkin, kokee niin iloa ja surua tarinan kuluessa. Erityispisteet ja aplodit kohtauksesta, jossa August kertoo isänsä pudonneen jäihin. Pojan tuska, suru ja itsesyytös leijailevat katsomoon ja tekisi vähän mieli lohduttaa ja sanoa, että ei se ollut sinun syysi. Ja tätä seuraa hienosti se, kuinka Augustin suru muuttuu huoleksi äidistä silmänräpäyksessä. Magnusta näyttelevälle Aarne Kalliselle kehuja myös, hän tekee oikein hyvää työtä ja Magnus on kiva hahmo, pidin varsinkin niistä kohtauksista, joissa Magnus vieraili Myrskyluodolla siellä kalastaessaan. Tiia Marjanen tekee sujuvaa työtä Vallborg-kummina, tosi hieno rooli ja hyvin tulkittu hahmo. Saku Nikkasen Piru täytyy myös mainita, samoin Emmy Welinin Fredrika. Niin, ja Esteri Seppälä Maijan ja Jannen esikoisen Marian roolissa. Koko porukka tekee upeaa työtä, kaikki tuovat lavalle oman panoksensa ja luovat katsojien eteen aidon oloisen, uskottavan ja koskettavan kuvan Myrskyluodon ja Simskälan elämästä ja ihmisistä.

Esityksessä riittää paljon hienoja kohtauksia ja yksityiskohtia, joita en varmaan kaikkia edes huomannut. Onneksi uusi reissu Vuohensaareen ja Myrskyluodolle on jo kovasti suunnittelussa. Pidin erityisesti Maijan ja Jannen ensihetkistä Myrskyluodolla, siitä, kuinka Maija yrittää selittää, miksi tyttöjen ei tarvitse osata kirjoittaa tai miksi miehillä on miesten työt ja naisilla naisten, tulipalokohtauksesta, siitä, kuinka kyläläiset auttavat Myrskyluotolaisia palon jälkeen, siitä, kuinka Janne ja Magnus kähinöivät haahkanmunien keräämistä koskien, siitä, kuinka kylän miehet tarjoavat Augustille vähän ryyppyä ja siitä, kuinka Johannan ja Johanin legenda esitetään, sekä suutari Ollen (Heimo Heikkinen) Piru ja papinrouva-kertomuksesta. Lisäksi kaikki traagisimmat kohtaukset, kuolemat ja surut toki tällaista kurjuutta ja synkkyyttä tarinoilta kaipaavaa ja arvostavaa katsojaa ihastuttivat, ja tässä on kyllä ansiokkaasti tartuttu synkimpiin ja vaikeimpiinkin tunteisiin, on niin koskettavaa ja kouriintuntuvaa surua ja epätoivoa muutamaan otteeseen, että ihan sisintä kiristää. Mutta vastapainona saa sitten hymyillä ja iloita hahmojen riemutessa, rakastaessa ja nauttiessa elämästä. Musiikki tuo katsojille iloa niin kauniiden, herkkien, synkkien kuin voimakkaidenkin sävelten kautta, ja kappaleet ovat toinen toistaan kauniimpia. Suosikkejani ovat Maijan ja Jannen häävalssi, Äiti, mitä sanoit, Anteeksi, Kuka osaa luontoa lukea, Merellä aina tuulee, Jannen juomalaulu ja Neitopihlaja sekä esityksen päättävä Mieli lie taipuvaa viljaa. Monta minulle mieluisaa kappaletta siis, ja todella upeasti esitettyinä, kaikki kiitokset ja suosionosoitukset sekä taitaville laulajille että muuten musiikista vastaaville.

Sanomattakin siis selvää, että nautin sydämeni kyllyydestä ja rakastuin tähän tulkintaan. Suosittelen siis kaikille ja kehotan suuntaamaan Vuohensaareen, tämä on teatteria parhaimmillaan. Upeaa, vahvaa, tunteikasta, elämäniloista ja vaikuttavaa tekemistä, hienoa katsottavaa ja täysosuma Salon Teatterilta. Tätä voisi kehua vaikka mistä, kaikilla osa-alueilla on tehty onnistunutta työtä ja lopputulos puhuu puolestaan. Salon Teatterin Myrskyluodon Maija on juuri oikealla herkkyydellä, rohkeudella, voimalla ja lempeydellä toteutettu musikaali, joka pitää katsojan syleilyssään ja jättää lopussa kyyneleen silmäkulmaan ja hymyn kasvoille. Ihana!

kuva © Henriikka Koskenniemi