Kaunis Veera @ Uusi Iloinen Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos UIT!

Zingali ja Veera
kuvat © Mirkku Merimaa

Uusi Iloinen Teatteri yhteistyössä Polarartistit Oy:n kanssa valloittaa Lappeenrannan linnoituksen näyttämön kolmatta kesää peräkkäin, tällä kertaa esityksellä Kaunis Veera. Minä en ole edellisinä kesinä vieraillut Lappeenrannassa, mutta nyt odotin mielenkiinnolla, millaisessa paikassa siellä esiinnytään ja minkälainen esitys on luvassa.

Romanityttö Veera (Sofia Arasola) menee Prinsessa Armaada-höyrylotjalle kahvinkeittäjäksi, kun vanhemmat Daaria (Sinikka Sokka) ja Salomo (Jussi Lampi) aikovat naittaa hänet Iso-Haagertille. Nuori nainen ei tahdo naimisiin, varsinkaan, kun hän ihastuu laivalle töihin tulevaan upseeriin Rikhardiin (Konsta Reuter). Riittää Veeralla kosijoita vielä lisääkin, hurjaluontoinen romaninuorukainen Zingali (Mikko Rantaniva) iskee silmänsä Veeraan ja aikoo saada tämän omakseen. Santarmi (Panu Vauhkonen) ehdottelee hänkin Veeralle yhteistyötä, hieman kyseenalaista sellaista. Prinsessa Armaadalle astuu myös ruhtinatar Tolkki (Sanna Kemppainen), joka haluaa saada aikaiseksi skandaalin, että pääsisi eroon omista naimakaupoistaan. Rikhardin isä Holmi (Juhani Loukkola) huomaa tilaisuutensa koittaneen, ja päättää saattaa poikansa ja ruhtinattaren yhteen. Kaikenlaista juonittelua ja rakkaussotkuja siis, ja vielä yksi kiertelevä muukalainenkin (Sami Helenius) mahtuu mukaan.

Kaunis Veera on kuulemma aika tunnettu elokuva, se on tosin niin kauan sitten tehty, etten ole siitä mitään kuullutkaan. Siihen esitys kuitenkin pohjautuu, ja on suurimmaksi osaksi uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Siksi suurin osa huumoristakin on ilmeisesti 1900-luvun puolesta välistä kotoisin. Käsiohjelmassakin mainitaan elokuvan aikakaudelleen rohkea huumori ja sen sisältämät erilaiset mustalaisvitsit. Romanikulttuurista en tiedä kovin paljoa, joten minun on vaikea sanoa, mitkä asiat esityksessä pitävät paikkansa ja mitkä olivat joko liioiteltuja tai aivan hölynpölyä. Toki jos halutaan olla alkuperäiselle tekstille ja huumorille uskollisia, niin ne siirretään nykypäivään sellaisinaan. Esityksen treeneissä on kuitenkin tehty yhteistyötä Suomen Romaniyhdistys ry:n kanssa, joten kaipa huumoria ja romanikulttuurin kuvausta on pohdittu ennen sen tuomista näyttämölle.

Mutta nyt esitykseen! Vaikka minua siis mietitytti esityksen huumori, myönnän kyllä nauraneeni ja nauttineeni katsomossa. Ja sehän kai (kesä)teatterissa aina on ideana, jos ei se nauraminen, niin ainakin nauttiminen ja viihtyminen. Tässä on tunnetut tekijät taustalla, UIT:n tuttuja hahmoja oleva Sari Siikander ohjaa, Jean S.-orkesteri vastaa musiikin soitosta ja teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen on tehnyt dramatisoinnin ja musiikin sovituksen. Koreografioista vastaa Tanssii tähtien kanssa-ohjelmastakin tuttu Mikko Ahti. Ammattilaisuus näkyy ja kuuluu, sillä loppuun asti hiotut tanssinumerot, näyttelijöiden esiintyminen ja laulaminen sekä esityksen sujuva eteneminen pitävät tunnelman yllä koko ajan. Lavastuksena toimii Prinsessa Armaada-laiva, ja sen edessä olevalla lavalla sekä laivan kannella tapahtuu suurin osa kohtauksista, vaikka hahmot liikkuvat myös katsomossa ja näyttämön sivuilla. Puvustus (Elina Riikonen) on ihastuttava, varsinkin Veeran ja muiden romaninaisten valkoinen paita-punainen hame-yhdistelmä on kaunis ja pääsee oikeuksiinsa erityisesti tanssin pyörteissä. Hieno on myös Rikhardin univormu ja ruhtinattaren loistokas hame. Ja Zingali näyttää hienolta myös!

Sofia Arasola on ehdottomasti yksi suosikkiesiintyjiäni Suomen teatterinäyttämöillä, hän on tehnyt hyvää työtä jokaisessa jutussa, jossa olen hänet nähnyt, eikä Arasola petä tälläkään kertaa. Veera on hurmaava, päättäväinen ja oikeudentajuinen, hän ei tahdo muille pahaa. Veeralla on selkeät mielipiteet siitä, tahtooko hän naimisiin ja jos, niin kenen kanssa. Arasola tekee hahmostaan hienon tulkinnan, ja laulaa ja varsinkin tanssii upeasti. Miehistä viis!-biisin koreografiasta pidin erityisen paljon. Konsta Reuterin Rikhard on tosi hyvä, Rikhard vaikuttaa rauhalliselta ja ystävälliseltä, hänelläkin on ajatus siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Rikhard joutuu taistelemaan Veerasta, sillä tytölle riittäisi ottajia. Varsinkin Zingalin ja Rikhardin välille rakentuu kilpakosijoiden asetelma. Sinikka Sokka ja Jussi Lampi ovat aivan loistavat Daaria ja Salomo, määrätietoisen Daarian rinnalla pohdiskeleva Salomo myötäilee vaimonsa sanomisia ja suhtautuu elämään hieman rauhallisemmin kuin rouvansa. Lampi saa pienillä eleillä hahmostaan paljon irti, ja yksittäiset sanatkin naurattavat. Sokan Daaria on oikein rempseä ja vahvan oloinen, hän on valmiina sanelemaan tyttärensä mieskuviot ja elämän, vaikka vahvatahtoinen tytär pistääkin äidilleen vastaan.

Mikko Rantaniva on Zingalina ihan mahtava! Kiivas nuorukainen ihastuu Veeraan, joka uskaltaa sanoa hänelle vastaan. Veera ei Zingalista niin välitä, mutta tämä ei miestä lannista, vaan hän on valmis menemään äärimmäisyyksiin Veeran saadakseen. Zingali on vähän väliä heilumassa puukon kanssa ja valmiina haastamaan riitaa, mutta lopulta hän joutuu luopumaan Veerasta, ja silloin Zingali tuntuu menettävän kaiken riidanhalunsa. Mutta onneksi paikalla on Sanna Kemppaisen ruhtinatar Tolkki, joka iskee silmänsä Zingaliin. Kemppainen tekee loistavan roolin, hän on hauska ja viihdyttävä, ja puhuu hienosti suomea ulkomaalaisittain. Mainitaan vielä Panu Vauhkonen, joka on santarmina jo vähän liikaa rakennettu hahmo, mutta toimii silti ja saa yleisössä aikaan kovasti huvittunutta naurua aina näyttämölle ilmestyessään. Tanssijoina toimivat Sami Helenius, Jutta Helenius, Sanna Salama, Helinä Kareinen ja Elias Husgafvel. Erityisesti Husgafvel (joka on tämän kevään ylioppilas kuten minäkin, onnea!) ja Jutta Helenius jäivät mieleen tanssistaan ja Husgafvel myös viulun soitostaan.

Vahvat tanssinumerot, taitavat näyttelijät, hyvät musiikkivalinnat ja tarinan sujuvuus tekevät Kauniista Veerasta onnistuneen kesäteatterielämyksen. Pidin muuten siitä, että tässä oli vanhempia biisejä sekä sitten tuoreita kappaleita, joihin oli sanoituksia vähän muutettu esitykseen sopiviksi. Osa musiikkinumeroista ei ehkä kovin paljoa tarinaa edistä, mutta kyllähän taidolla tehtyä musiikki-laulu-tanssi-kohtausta katsoo, vaikka se ei niin juonen kannalta oleellinen olisikaan. Koreografioita on pakko vielä kerran kehua, tässä on tanssia käytetty hienosti sekä joukkokohtauksissa että yksittäisten hahmojen ollessa näyttämöllä, ja varsinkin saman koreografian esittäminen samaan aikaan laivan kannella ja alempana lavalla toimii loistavasti. Välillä mietin, että ehdittiinkö tässä sinne merelle ollenkaan, kun nimenomaan laivalla ei tunnu tapahtuvan mitään, mutta samapa se. Juoni on suhteellisen selkeä ja mielenkiinto pysyy yllä tarinaa seuratessa. Kilpakosijoiden vastakkainasetteluja on mukava katsoa, samoin Veeran kapinointia vanhempiaan vastaan ja Veeran ja Rikhardin kaipuuta olla toistensa kanssa. Draamalliset ainekset siis kiinnostavat minua enemmän kuin huumorilliset hetket. Ja niinhän se on aina ollutkin, tiedän, että olen enemmän traagisten tarinoiden kuin komedioiden ystävä. Hyvin viihdyin silti tämän romanttisen musiikkikomedian parissa, ja pidin esityksestä. Taitavasti toteutettu ja lahjakkaat tekijät, tätä on mukava katsoa.

Veera ja Rikhard