tiistai 26. maaliskuuta 2019

Top 10 esitystä, jotka haluaisin nähdä Suomessa

Suomeen on vuosien varrella matkustanut musikaaleja ja näytelmiä ympäri maailman, varsinkin Broadwayltä ja West Endiltä, sieltä hittiesitykset toki suuntaavat usein muuallekkin maailman joka kolkkaan. Eivätkä syyttä, esitys, joka onnistuu hurmaamaan yleisön Lontoossa tai New Yorkissa (tai muuallakin), tekee sen yleensä missä vain ja millä vaan kielellä, joten näitä esityksiä versioidaan monessa teatterissa. Broadway ja West End ovat toki ne areenat, joilla esitettävät esitykset saavat ehkä suurimman huomion, joten sieltä yleisöä kiinnostavat esitykset ovat todennäköisesti tulossa Suomeen tai muualle pohjoismaihin jollain aikataululla, mikä on tietysti kiva. Uusia esityksiä tulee maailmalla ja Suomessa ensi-iltaan joka vuosi vaikka kuinka monta, ja niistä kaikki eivät tietenkään saavuta pitkää ikää tai innokasta fanikuntaa, mutta mukaan mahtuu aina esityksiä, joita esitetään seuraavien vuosien aikana monella kielellä. Näiden maailmalta tulevien esitysten lisäksi Suomessa pitää tehdä myös suomalaista musikaalia ja näytelmää, ja sitä tehdäänkin. Tasapaino siis tulee ehdottomasti säilyttää kotimaisten ja ulkomaisten esitysten välillä, eli vaikka tässä nyt näitä maailmalla esitettyjä esityksiä listaan ja toivon niiden joskus tulevan Suomeen, haluan jatkossakin käydä katsomassa sekä suomalaistekijöiden esityksiä että kotimaan ulkopuolelta tulevia esityksiä.

Tähän listaan olen valinnut esityksiä, joista suurinta osaa ei ole nähty Suomessa ennen, ja jotka minusta sopisivat niin tarinaltaan kuin yleisilmeeltään myös suomalaiselle yleisölle. Erityisesti listaan sellaisia teoksia, jotka saattaisivat kiinnostaa tai toimisivat varsinkin nuorelle yleisölle. Kahta viimeistä lukuunottamatta nämä ovat kaikki 2010-luvulta, eli hyvin tuoreita esityksiä.

Mielenkiinnolla kuulisin kommentteja lukijoiden unelmaesityksistä - mitä juuri sinä tahtoisit Suomen lavoilla nähdä?

1. Heathers


Vuonna 2013 Los Angelesissa ensi-iltansa saanut Heathers siirtyi Off-Broadwaylle 2014, Off West Endille 2018 ja myöhemmin samana vuonna West Endille. Vuonna 2010 sitä esitettiin New Yorkissa konserttiversiona. Lisäksi sitä on tehty Yhdysvalloissa paljon lukioissa/teatterikouluissa. Heathers on jossain vaiheessa palaamassa West Endille ja sen jälkeen se lähteekin Iso-Britannian kiertueelle. Esitys perustuu vuoden 1988 samannimiseen elokuvaan.

Veronica ja kumppanit ovat aloittelemassa kouluvuotta ja Veronica toivoo kuuluvansa suosittuun Heathers-porukkaan, sillä häntä ja hänen parasta kaveriaan Marthaa ja itse asiassa kaikkia muita, paitsi urheilijoita ja Heatherseja kiusataan koulussa. Heather Chandler, Heather Duke ja Heather McNamara ottavat Veronican mukaan jengiinsä, kun tämä pelastaa heidät jälki-istunnolta väärentämällä lupalapun. Kouluun tulee uusi poika, Jason Dean elikkä J.D., joka salaperäisyydellään ja tappelutaidoillaan hurmaa Veronican. J.D. ei ehkä olekaan niin hyvä tuttavuus, sillä yhdessä vietetyn yön jälkeen Veronica ja J.D. menevät Veronicalle suuttuneen Heather Chandlerin kotiin ja tulevat myrkyttäneeksi tämän. Ei siinä mitään, Veronica väärentää itsemurhaviestin ja homma on sillä selvä. Kuolemia tulee kuitenkin lisää ja Jason Deanin synkkyys vain pahenee, kunnes hänen murhanhimonsa alkaa olla Veronicalle liikaa ja tämä uhkaa erota koko tyypistä. Pian koulu ja kaikki oppilaat ovat vaarassa, ja Veronican täytyy puhua J.D.:lle järkeä. Mutta onnistuuko hän siinä vai joutuuko Veronica hyvästelemään koulukaverinsa ja koulurakennuksensa? Tarinaan mahtuu esimerkiksi sellaisia teemoja kuin kiusaaminen, teini-itsemurhat, väkivalta kouluissa ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Esitys käsittelee synkkiä aiheita vauhdikkaalla ja pirteällä tavalla, eli siinä riittää sekä komediaa että draamaa.

Minä olen nähnyt tämän kahdesti, Theatre Royal Haymarketissa Lontoossa (eli West Endillä, bloggaus aiheesta löytyy tästä klikkaamalla) ja aikamoinen into ja rakkaus oli yleisöllä siellä tätä kohtaan. Ikinä ennen ei ole pelkkä esityksen alkaminen saanut aikaan sellaisia aplodeja kuin Heathersin katsomossa. Myös stage doorilla esityksen jälkeen parveili satapäinen lauma ihmisiä, joista moni oli käynyt esityksen katsomassa jo monta kertaa. Ja kyllä esitys kaiken fanittamisen ehdottomasti ansaitsee, se on oikein mainio. Musiikki, hahnmot ja tarina ovat hyviä, ja ainakin minä pidän enemmän musikaalin tarinasta, se on siis vähän erilainen kuin elokuvassa. Myös nimenomaan tämä brittiversio on minusta loistava, tähän on lisätty pari biisiä ja käsikirjoitus on vähän erilainen kuin amerikkalaisessa alkuperäisversiossa.

2. Everybody's Talking About Jamie


Tositarinan inspiroima brittimusikaali Everybody's Talking About Jamie sai ensi-iltansa helmikuussa 2017 Crucible Theatressa Sheffieldissä, ja siirtyi West Endille saman vuoden marraskuussa. Vuonna 2020 esitys lähtee Iso-Britannian kiertueelle. Elokuvakin tästä on tekeillä. Tämänkin olen itse asiassa nähnyt West Endillä kahdesti, bloggaus löytyy tästä.

Jamie New haaveilee drag queenin urasta ja haluaa mennä koulun tanssiaisiin mekossa. Hän ei ihan tiedä, uskaltaisiko, vaikka onkin kovin varma unelmistaan. Jamien äiti Margaret ja heidän ystävänsä Ray, Jamien ystävä Pritti sekä drag-asusteita ja vaatteita myyvä Hugo tukevat poikaa matkalla kohti unelmien toteutumista, vaikka kapuloita rattaisiin laittavat esimerkiksi järkeviä uravalintoja vaativa opettaja Miss Hedge ja kiusaaja-Dean. Jamien tielle tulee muitakin esteitä, koulun tanssiaisiin ei saisi mennä mekossa ja drag-esiintyminenkin alkaa jännittää, isä ei pidä pojastaan ja kotonakin tulee riitaa, mutta vaikeuksien kautta mennään voittoon ja lopussa onkin jo kaikilla hauskaa.

Jos Kinky Bootsin suosiosta mitään voi päätellä, tämä saattaisi olla yhtä suuri innostuksen lähde täällä Suomessa. Toki tarina on aika erilainen, mutta drag queen (tai tuleva sellainen) on molemmissa keskiössä ja samanlaista viestiä molemmat esitykset yleisölle tarjoavat. Minusta tämä on Kinky Bootsia parempi, toki nuoremmat hahmot iskevät enemmän omaan ikäluokkaani ja siksikin kiinnostavat enemmän, mutta Jamiestä tykkään myös kokonaisuutena enemmän. Varsin ihastuttava musikaali, ja tarina on oikein hyvä myös. Hahmoissa riittää monenlaista mainiota tyyppiä ja musiikki varsinkin on ihanaa.

3. Eugenius!


Eugenius! sai ensi-iltansa Off West Endillä 2018, jota ennen se oli jo esitetty konserttiversiona 2016.

Eugene suunnittelee supersankaritarinaa, josta hänen kaverinsa Feris ja Eugeneen ihastunut Janey ovat kovasti innoissaan. Eugenen isä taas on sitä mieltä, että pitäisi keskittyä kouluun ja läksyihin, eikä tuollaisia sarjakuvajuttuja piirrustella. Koulussa nörttikolmikko Eugene, Janey ja Feris eivät ole kovin suosittuja, ja Eugenen supersankaritarina innostaa suosittua porukkaa kiusaamaan häntä siitä, varsinkin kun Eugene esittelee tarinansa Theolle, joka etsii ideakilpailun voittajaa. Voittajalle aukeaa tie Hollywoodiin ja siellä Lex toteuttaa tämän parhaaksi valitun idean elokuvaksi. No, Eugene voittaa, ja siitä lähtee seikkailu Hollywoodissa, jossa kaikki ei olekaan niin taianomaista ja ihanaa, vaan leffabisnes on kovaa, tarina alkaa menemään ihan sivuraiteille ja Eugene ei tiedä mitä tekisi, kun leffa olisi kiva juttu, mutta Lex aikoo muuttaa kaiken, mitä Eugene on kirjoittanut ja suunnitellut. Kaikenlaista ehtii tapahtua, todellisuus ja tarina sekoittuvat ja Eugenen on löydettävä sisäinen supersankarinsa, jotta Lord Hector ei nirhaa koko elokuvatiimiä.

Tämänkin olen nähnyt kahdesti! Bloggaus löytyy tästä. Eugenius! oli ihana! Se on hauska, koskettava, siinä on mahtava musiikki ja hahmot ja koko show on niin loistava, että siitä nauttii täysin sydämin. Varsinkin huumorin ja koskettavien hetkien yhdistäminen on onnistunut mahtavasti, eikä tätä pystynyt katsomaan ilman leveää hymyä (eikä pysty hymyilemättä kuuntelemaankaan, on sen verran mainiota musiikkia). Yksi parhaimmista musikaaleista, joita viime vuosina olen nähnyt.

4. The Prom


The Prom sai ensi-iltansa 2016 Atlantassa ja siirtyi Broadwaylle 2018. Tätä en ole nähnyt, muutaman promovideon olen tosin esityksestä katsonut ja kuunnellut biisejä moneen otteeseen.

Emma asuu Indianassa, ja siellä häntä kiusataan, kun hän on pyytänyt tyttöä kanssaan lukion tanssiaisiin, jotka tosin perutaan, Emman takia, koska ilmeisesti koulun vanhempainyhdistys on sitä mieltä, että ei saman sukupuolisia pareja meidän tansseihin kiitos. Kaksi kuuluisaa näyttelijää etsii twitteristä jotain juttua, jonka hyväksi he voisivat toimia, koska heidän uusi shown'sa ei menesty ja heitä sanotaan itsekkääksi. Vaikuttaakseen epäitsekkäiltä he suuntaavat Indianaan Emmaa auttamaan. Emman tanssideitti Alyssa ei ole kertonut äidilleen tai muillekaan haluavansa olla Emman kanssa. Alyssan äiti sattuu olemaan vanhempaintoimikunnan johtaja. Kahden kuuluisan näyttelijän, eli Barryn ja Dee Deen joukkoon liittyvät vielä Trent ja Angie, ja he koettavat saada Indianan porukkaa hyväksymään Emman. Oikeuteen vedetty juttu tanssiaisten perumisesta päätyy siihen, että koulun pitää järjestää tanssiaiset, ja niin se tekeekin, mutta kaikki muut oppilaat menevät vanhempaintoimikunnan järjestämiin bileisiin ja Emma on yksin siellä lukion tanssiaisissa. Näyttelijät, jokainen omalla tavallaan, yrittävät vakuuttaa kaupungin porukkaa ja Emmaa siitä, että vielä kannattaa taistella tanssiaisten puolesta. Emma ja Alyssa eroavat, ja Emma tekee lauluvideon, joka leviää maailmalle, joten koulu joutuu harkitsemaan uusien tanssiaisten järjestämistä. Koululla ei kuitenkaan ole varaa bileisiin, mutta näyttelijät lahjoittavat kaikki rahaa, ja vaikka vanhempaintoimikunta ei uusia tansseja halua, kaupungin nuoret ovat muuttaneet mielensä Emman suhteen ja lopulta kaikki kääntyy hyvin.

High school(/koulu)-jutuista tykkään kovasti (kuten tästä listasta voi päätellä...), eli varmastikin olisi mieleeni tämä myös kokonaisena esityksenä, ei vain musiikin kuuntelun näkökulmasta. Tosi hauskalta tämä vaikuttaa, ainakin sanoitukset ja musiikki ovat varsin humoristisia paikoitellen, ja vauhdikasta menoa on videoilla näkynyt. Myös isoja tunteita mahtuu mukaan, iloa ja surua, rakkautta ja pettymyksiä ja kaikenlaista muuta (teini)elämää, ainakin näin päättelisin biisien perusteella.

5. Dear Evan Hansen


Dear Evan Hansen sai ensi-iltansa Washingtonissa 2015 ja Off-Broadwayllä sekä Broadwayllä 2016. Tänä vuonna se tulee ensi-iltaan West Endillä, ja silloin minäkin tämän suurta innostusta ja kehuja keränneen esityksen tulen näkemään.

Evan on teini, joka ei oikein onnistu saamaan kavereita ja hänellä on muutenkin hankalaa sosiaalisissa tilanteissa. Hänen terapeuttinsa kehottaa Evania kirjoittamaan itselleen kirjoeitä, joihin hän listaa, mikä minäkin päivänä tulee olemaan hyvää. Evanin äiti taas kehottaa poikaansa hankkimaan kavereita pyytämällä ihmisiä kirjoittamaan nimensä Evanin kipsiin, hän kun on kesällä katkaissut kätensä. Jengi palaa kesälomalta kouluun, mutta Evan ei saa nimmareita kipsiinsä. Tämä muuttuu, kun hän törmää Connoriin (toista kertaa samana päivänä) koulun tietokoneluokassa ja tämä kirjoittaa kipsiin. Connor tosin huomaa, löytäessään Evain itselleen kirjoittaman kirjeen, että tämä on kirjoittanut Connorin siskosta Zoesta (johon Evan on siis ihastunut), ja hän suuttuu ja vie kirjeen. Muutamaan päivään Connorista ei kuulu mitään, kunnes koulun rehtori kertoo, että Connor on tehnyt itsemurhan, ja hänen taskustaan on löytynyt kirje, jonka evan kirjoitti itselleen, mutta jonka nyt ajatellaan olevan Connorin kirjoittama itsemurhaviesti Evanille. Evan päätyy sitten vierailemaan Connorin perheen luona ja vahingossa hän sepittää tarinan ystävyydestään Connorin kanssa. Mukaan tulee huijaussähköpostiviestejä Evanin ja Connorin välillä, Evanin säännölliset vierailut Connorin perheen luona, rahankeruuprojekti Connorin muiston hyväksi, Evanin ja Zoen suhde, Evanin ja hänen äitinsä riitelyä sekä Evanin huijauksen paisuminen, kunnes hän lopulta tunnustaa, mistä kaikesta on valehdellut, ja silloin kaikki voi alkaa kääntymään parempaan päin.

En siis ole tätä nähnyt (paitsi aika paljon videoita lauluista, mutta ne ovat kaikki tv-ohjelmaesiintymisiä, eivät esitysvideoita. Dear Evan Hansenhan on kerännyt kehuja alusta asti eikä mikään ihme, esityksen musiikki on valtavan hienoa ja koskettavaa ja tarinakin oikein hyvä. Luin Dear Evan Hansen-romaanin, joka julkaistiin viime syksynä, ja vaikka siinä ei ihan kaikki ole samalla tavalla kuin esityksessä, aika hyvän kuvan tapahtumista sai, luulisin. Syksyllä se viimeistään selviää, kun siis Lontooseen suuntaan tästä nauttimaan. Olen jo nyt ennen esitystä ihan tosi varma, että tykkään tästä, olen ollut oikeastaan siitä asti, kun ensimmäisen biisin tästä kuulin.

6. Once


Once sai ensi-iltansa Off-Broadwayllä 2011, Broadwayllä 2012 ja West Endillä 2013. Sitä en esitetty lisäksi muun muassa Melbournessa, Soulissa ja Dublinissa. Once on toinen niistä musikaaleista, joka minulla oli ohjelmassa ihan ensimmäisellä Lontoon-reissullani (Wicked oli toinen), ja tykkäsin siitä kovasti. Varsinkin musiikki ja jotenkin tosi rennolla ja mukavalla otteella toteutettu tarina tekivät vaikutuksen. Once perustuu samannimiseen elokuvaan, kuten Heatherskin. Leffa on vuodelta 2007.

Musikaali kertoo Dublinilaisen katusoittaja/imurinkorjaajamiehen ja tsekkiläisnaisen tarinan. Nainen kuulee miehen soittavan kadulla ja alkaa juttelemaan tämän kanssa. Pian selviää, että mies aikoo lopettaa musiikin parissa, koska se muistuttaa liikaa päättyneestä suhteesta entisen, New Yorkiin muuttaneen, tyttöystävän kanssa. Nainen tuo rikkinäisen imurin miehelle korjattavaksi, ja pian he alkavat harjoitella ja tehdä musiikkia yhdessä. Nainen esittelee miehen perheelleen, ja he jatkavat musiikin soittamista ja mies tajuaa, että ehkä musiikkiuraa ei vielä kannata lopetella. Mies ja nainen sekä heidän bändinsä soittavat levy-yhtiölle, ja saavat kehuja esiintymisestään. Mies ja nainen ovat ihan rakastuneita, mutta nainen on varma, että mies voi vielä palata yhteen entisen tyttöystävänsä kanssa, ja naisen aviomies haluaa sovitella asioita hänen kanssaan, joten naisen ja miehen rakkaustarina ei ole hyvä idea. Mies lähtee New Yorkiin ex-tyttöystävänsä perässä, mutta jättää naiselle lahjaksi pianon.

En kyllä muistanut tämän juonesta paljon mitään, en siis ole Oncen tarinaan palannut kertaakaan vuoden 2013 jälkeen, eli siitä on jo kuusi vuotta aikaa. Ei ihmekään, etten nyt ihan muistanut, mistä on kyse. Sen muistin, että päähenkilöt ovat "nimeltään" Guy ja Girl, ja että mies korjaa imureita. Vauhdikkaat musiikkikohtaukset ja tietysti Falling Slowly-biisi tästä on kaikista vahviten jäänyt mieleen. Kuuntelin soundtrackin vähän aikaa sitten läpi ja olihan siellä ihastuttavia säveliä vaikka ja kuinka, ja muistojakin tulvi mieleen. Once on hurmaava musikaali, ja olisikin ehdottomasti aika sen ilmestyä myös Suomen lavoille. Ilmeisesti sitä on jo jossain vaiheessa suunniteltu, jotain sellaista muistan jostain kuulleeni, mutta vielä ei tämä ihana tarina ole meille tullut. Toivottavasti pian.

7. Hadestown


Hadestownin ensi-iltaa juhlittiin Off-Broadwayllä 2016, ja Broadwaylle se siirtyi tänä vuonna. Lisäksi se on mennyt Edmontonissa ja Lontoossa. Tätä en ole nähnyt, mutta esityksen musiikkiin olen varsin rakastunut. Ihan mahtavaa! Kannattaa pistää cast recording kuunteluun, on nimittäin aika hienoja säveliä. Musiikista vastaa siis Anaïs Mitchell.

Tarina kertoo kreikkalaisen mytologian tarinan Orfeuksesta ja Eurydikestä. Orfeus haluaa naimisiin Eurydiken kanssa ja he lupautuvatkin toisilleen. On kesä, ja Persefone (eli manalan hallitsijan Haadeen vaimo/rakastaja/elämänkumppani/maan alle pakotettu nainen) on myös maan päällä, kunnes talvi tulee, ja hänen täytyy palata Haadeen valtakuntaan maan alle taas talven ajaksi. Persefone ja Haades riitelevät suhteestaan ja Orfeus ja Eurydike taas ovat eri mieltä Orfeuksen musiikin tekemisestä, Eurydike kun tahtoisi valmistautua talveen. Näinpä Persefonelle suuttunut Haades ja Orfeukseen ärsyyntynyt Eurydike kohtaavat ja Eurydike päätyy Haadeen valtakuntaan, josta ei enää niin vain pois lähdetäkään. Orfeus lähtee pelastamaan Eurydikeä Haadeen valtakunnasta ja tarpeeksi kauniisti laulettuaan hän onkin jo lähellä tehdä sen, kunnes Orfeus-raukan itsehillintä pettää ja Eurydike tuomitaan jäämään Haadeen luo ikuisiksi ajoiksi.

Olen varmaankin joskus kuullut/lukenut Orfeuksen ja Eurydiken tarinan jostain, sillä se kuulostaa tutulta. En tosin ole pelkkien biisien kuuntelun perusteella tajunnut, mistä on kyse, vaan vasta tähän juttuun juonen kaarta etsiessäni muistin, että ai niin, tämähän oli tämä tarina. Samankaltainen juttu on musikaalissa Jasper in Deadland, ja nyt tarkemmin ajatellessani (ja netistä etsittyäni) tajusin, että sehän perustuu tähän samaan tarinaan. Loppu vain on erilainen, siinä päähenkilön itsehillintä pitää paremmin. Mutta takaisin Hadestowniin - jo musiikkinsa takia tämä hyppäsi yhdeksi suosikkimusikaaleistani, on vaan niin valtavan kauniita säveliä koko esitys täynnä. Tarina on kiinnostava ja luulisin, että tässä on kreikan mytologiaan aika raikas ote. Jos minulla on jossain vaiheessa mahdollisuus nähdä Hadestown, käyn varmasti katsomassa sen. Tämä on muuten sellainen musikaali, jonka voisin käydä katsomassa millä kielellä vain, vain koska musiikki on niin hienoa.

 8. The Curious Incident of the Dog in the Night-time


The Curious Incident of the Dog in the Night-time, joka on Suomessa nähty Tampereen Työväen Teatterissa 2014 suomenkielisellä nimellä Yöllisen koiran merkillinen tapaus, sai ensi-iltansa Off West Endillä 2012, West Endillä 2013 ja Broadwayllä 2014. Tämän lisäksi se on mennyt esimerkiksi Israelissa, Japanissa ja Australiassa. Näin tämän West Endillä ja olin esityksen aikana ja jälkeen hämmästynyt siitä, miten upea esitys oli. Bloggausta en harmi kyllä saanut ikinä aikaiseksi tästä.

15-vuotias Chistopher John Francis Boone on matemaattisesti häikäisevän lahjakas, mutta sosiaalisesti kömpelö nuorukainen, jolla vaikuttaisi olevan autismi, vaikka hänelle ei näytelmässä mitään nimenomaista diagnoosia sanota/anneta. Kun naapurin Wellington-koira murhataan, Christopher on ainoa, joka tätä rikosta ryhtyy selvittämään. Poika lähtee ulos mukavuusalueeltaan ja naapureidensa pariin tutkimaan, jos joku tietäisi koiran kohtalosta jotain. Sekä Christopherin isä että naapurit vastustavat pojan etsiväseikkailuja, mutta Christopher toteaa joidenkin sääntöjen olevan rikottavaksi tehtyjä, ja pian hänelle selviääkin, kuka Wellingtonin on tappanut. Tämä saa pojan tolaltaan, hän riitaantuu isänsä kanssa ja hän lähtee matkalle kohti Lontoota, jossa hänen äitinsä (jonka pojan isä valehteli kuolleen) asuu. Vaikean ja stressaavan matkan jälkeen Christopher pääsee perille, mutta pian hänen on palattava kotiin, koska hän haluaa suorittaa ilmeisesti ylioppilaskirjoitusten tasoiset matematiikan kokeet. Niistä tulee täydet pisteet, ja Christopher saa myös asiat sovittua isänsä kanssa. Lopuksi hän tulee vielä kertomaan, miten on ratkaissut erään matematiikkapulman vastauksen.

Curious on ihana! Ehdottomasti yksi parhaista näytelmistä, jos ei paras, jonka olen nähnyt. Huiman hienosti rakennetu tarina, kaikki yksityiskohdat ja juonenkäänteet ovat harkittuja, tarkkoja ja koskettavia, tässä ei ole mitään turhaa ja kaikki, mitä lavalla tapahtuu, on upeaa. Myös esityksen musiikki oli ihan mahtavaa, toki taitaa olla niin, että tämä musiikki on vain tässä National theatren produktiossa. Luulen kyllä, että tämä tarina on sen verran vahva, että rakastun siihen missä tahansa teatterissa, ja toivon näkeväni tämän jossain uudestaan mahdollisimman pian. Vielä vuonna 2014 (jolloin tämä siis meni Tampereella) en ollut teatterireviiriäni laajentanut Helsingin, Lahden ja muiden lähialueiden ympärille, eli en edes tiennyt, että tällainen olisi ollut mahdollista nähdä.

9. Aspects of Love



Tämän listan vanhin musikaali, Aspects of Love sai ensi-iltansa 1989 West Endillä. Lisäksi se on mennyt Broadwayllä, Lontoossa ja muualla Iso-Britanniassa useastikin ja Suomessakin kerran, Seinäjoella 1997. Näin Aspects of Love-musikaalin Southwark Playhousessa, Lontoossa (tästä bloggaukseen) ja ihastuin siihen saman tien. Esitys kiilasi jopa Tohtori Zivagon ohi suosikkimusikaalikseni, ja se on paljon se.

Nuori Alex houkuttelee ihailemansa näyttelijän Rosen setänsä huvilaan, ja heillä on siellä hauskaa, ja ihastumista on ilmassa puolin ja toisin. Harmi vain, paikalle ilmestyy myös Alexin setä George, jonka aikuisempi seura kiinnostaa Rosea enemmän kuin Alexin poikamainen innostus. Alex ja Rose viihtyvät vielä kuitenkin yhdessä, kunnes Rose lähtee takaisin teatteriseurueensa luo ja Alex armeijaan. Sitten vierähtääkin pari vuotta, ja Alex palaa armeijasta setänsä kotiin, josta ei löydykään George vaan Rose. Alex on järkyttynyt tästä, onhan hänen setänsä vienyt juuri sen naisen, jota Alex niin kovasti ihailee. Alex yrittää houkutella Rosea takaisin itselleen, mutta nainen ei suostu, joten pian Alex häipyy taas. George ja Rose menevät naimisiin, ja Alex saa armeijan leirissä tietää, että heille on tulossa lapsi. Aikaa kuluu taas, nyt kaksitoista vuotta, ja Alex on katsomassa Rosen esiintymistä. Rose pyytää Alexin mukaansa Georgen luo ja siellä Alex tapaa myös serkkunsa Jennyn. Parin vuoden päästä huvilaan ovat kokoontuneet George, Alex, Jenny ja Rose, ja Alexin ja Jennyn välit ovat liiankin lämpimät. Alex yrittää hillitä tunteitaan nuorta serkkuaan kohtaan, mutta myös Jenny on iskenyt silmänsä serkkuunsa, eikä Alex oikein saa pidettyä tyttöä pois kimpustaan. Rose ja George tekevät kyllä hyvin selväksi, että Alexilla ei ole mitään asiaa ruokkia Jennyn tunteita. Lopulta myös Georgen ystävätär Giulietta kohtaa Alexin, josta hän onkin paljon kuullut. Vielä ehtii paljon tapahtua, ja ennen esityksen loppua on särkynyt niin yhden kuin toisenkin sydän.

Ai että tämä on niin ihana ja kaunis. Lloyd Webberin musiikki on aina upeaa, ja varsinkin tässä kaikki kappaleet ovat ihastuttavia. Tarina, hahmot, musiikki ja kaikki muu on mahtavaa, enkä malta odottaa, että näen tästä joskus jonkin toisen version, vaikka olenkin hyvin varma, että se tulee tämän Southwark Playhousen version rinnalla kalpenemaan. Tuskin ihan noin täydellisesti mikään muu sovitus Aspects of Loven tarinasta tulee minun makuuni iskemään. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, ja innolla odotan, miltä tämän näkeminen seuraavalla kerralla tuntuu. Olin tosi yllättynyt siitä, miten suuren vaikutuksen esitys minuun teki, tämä on pidemmittä puheitta valtavan ihana.

10. Falsettos


Falsettos sai ensi-iltansa Broadwayllä 1992, mutta ennen sitä se oli esitetty Off-Broadwayllä kahtena erillisenä yhden näytöksen musikaalina, March Of the Falsettos (1981) ja Falsettoland (1990). Nämä kaksi muodostivat myöhemmin Falsettosin ensimmäisen ja toisen näytöksen. Myös In Trousers (1979), ensimmäinen tästä kolmen yhden näytöksen musikaalin sarjasta kertoi musikaalin päähenkilöstä, Marvinista, mutta se ei sitten päätynyt Falsettosin tarinaan mukaan, tai saattaahan siitä jotain osia olla siirtynyt myös tähän lopputulokseen, en tiedä. Falsettos on mennyt Broadwayllä uudestaan vuonna 2016 ja lisäksi siitä on tehty kaksi USA:n kiertuetta, (1993 ja 2019).

Falsettos kertoo Marvinista, joka on jättänyt vaimonsa Trinan ja poikansa Jasonin, ja karannut suhteeseen ystävänsä Whizzerin kanssa. Marvinin psykiatri Mendel alkaa tapaamaan myös Trinaa, joka sitten ihastuu Mendeliin ja päätyy tämän kanssa naimisiin. Marvin on kuitenkin siis mukana sekä Trinan että varsinkin Jasonin elämässä, vaikka hän onkin nykyään Whizzerin kanssa. Välit ex-vaimoon ovat vähän kireät ja poikakin on ajoittain hankala, mutta eteenpäin mennään ja ihan mukavaa on. Sitten Marvin hermostuu Trinan ja Mendelin hääsuunnitelmista ja tässä välissä hypätään kaksi vuotta eteenpäin. Marvin ja Whizzer ovat eronneet, Marvinin ja Trinan välit ovat huonossa jamassa ja Trina ja Mendel ovat edelleen naimisissa. Jasonin bar mitsva lähestyy ja hänen vanhempiensa täytyy sopia. Marvinilla on kaksi hyvää ystävää, pariskunta Charlotte ja Cordelia. Whizzer ilmestyy Jasonin baseball-peliin ja hän ja Marvin palaavat yhteen. Jasonin bar mitsvan järjestäminen aiheuttaa ärsyyntymistä ja kärsimättömyyttä kaikissa, mutta se väistyy, kun Whizzer sairastuu ja kaikki kokoontuvat viettämään aikaa hänen kanssaan. Välillä näyttää paremmalta ja välillä aika paljon huonommalta, ja tässä tilanteessa rakkaus, perhe, ystävät ja rakastetut nousevat suureen arvoon.

Kuuntelin Falsettosin musiikkia jossain vaiheessa, ja tiesin jo, että siitä on olemassa video. Tämä video on siis livetaltiointi, joka on esitetty Live from Lincoln Center-ohjelmassa. Siitä mieleen jäi erityisesti nerokas lavastussuunnittelu ja mainiot näyttelijäsuoritukset, vaikka esitys olikin mielestäni vähän hitaasti ohjattu. Pidin siitä silti tosi paljon. Tarinasta varsinkin, ja hahmoista. Ja varsinkin esityksen lopusta, joka on kauhean surullinen, ja juuri siksi niin hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti