Sivut

lauantai 31. lokakuuta 2015

Lukutaidoton joka osasi laskea (Jonas Jonasson)


Luin Jonas Jonassonin kirjan Lukutaidoton joka osasi laskea vähän sattumalta. Nappasin sen matkaani Helsinki-Vantaan lentokentältä viiden aikaan aamulla enkä ihan tiedä miksi. Osittain siksi, että se sopi koulun äidinkielentehtävään, osittain, koska Jonassonin edellisestä kirjasta, Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi, olen kuullut paljon kehuja.

Lukutaidoton joka osasi laskea kertoo Nombeko- nimisestä tytöstä, joka kulkee pitkäån matkan Etelä-Afrikasta Ruotsiin. Matkan varrella jäädään auton alle, vangiksikin, opitaan lukemaan ja laskemaan, saadaan uusia ystäviä, suunnitellaan atomipommeja, syödään antiloopinlihaa ja kasvatetaan perunoita, sekä paljon paljon enemmän.

Takakansitekstin perusteella en tiennyt paljoakaan mitä odottaa, mutta aloitin lukemisen innokkaasti. Vaikka kirja on aika pitkä, 417 sivua, sen lukee nopeasti. Juoni kulkee selkeästi ja johdonmukaisesti sivusta toiseen, mutta Nombekon vankinaoloaikaa käsitellään mielestäni liian vähän sen pituuteen nähden. Väärinkäsityksiä ei lukijalle varmaankaan tule, ei ainakaan minulle tullut kirjan aikana. Kaikki hahmot esiteltiin hyvin ja heistä sai hyvän kuvan vaikka osa esittelyistä oli lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirja ei ole tasaisen hauska, vaan siinä on hauskoja kohtia ja lauseita, joille hekottelee hetken ja jatkaa sitten lukemista eteenpäin. Lukutaidoton on silti pääosin huvittava ja hyväntuulinen kertomus, eikä pimeimpiin tunteisiin mennäkään. Vihaa ja surua käsitellään huumorin kautta ja hurjan suuret muutokset sivuutetaan nopeasti. Pidin kirjasta koko ajan ja pidän vieläkin, mutta pikku hiljaa olen alkanut suhtautua siihen kriittisemmin. Ehkä se onkin juuri kirjan pituus - minusta tarinaa olisi voinut laajentaa ja kirjaa pidentää vielä muutamallakymmenellä sivulla, näin muutamaa tapahtumaa olisi voinut tarkastella lähemmin.

Kirjan hahmoista nautin kaikista, ai että minkälaisia tyyppejä, tykkääntykkään! Nombeko on fiksu, oivaltava, ja itsevarma olematta itserakas tai ärsyttävä. Muista hahmoista mainittakoon insinööri van der Westhuizen, joka johti atomipommiohjelmaa, käsittämättömän hyvin rakennettu herran alkoholiongelma ja ammattitaidottomuus, sekä Holger kakkonen, Nombekon poikaystävä. Ihana hahmo, fiksu ja rauhallinen, pääkoppa maalaisjärkeä täynnä. Myös Gertrud- mummeli on kiva hahmo, elämäniloinen ja kova unelmoimaan.

Juoneen vielä uudelleen, se oli siis hyvä. Jonasson kirjoittaa varmasti ja kuvaillen, varmaa ja helppolukuista tekstiä. Mahtavat ideat hänellä, sellaisia juonenkäänteitä tulee tarinan edetessä vastaan. Kaikki pommiseikkailut, han-dynastian aikaiset hanhet, presidentin kaappaukset ja olemattomat Holgerit kyllä viihdyttivät oikein olan takaa, eikä meinannut malttaa lukemista keskeyttää. Odotan kyllä Jonassonin tulevaa tuotantoa ja aion lukea Satavuotiaankin pikimmiten, taitava kirjailija tämä mies. 

Yhteenvetona: Lukaiskaa kaikki ihmeessä, oivaltavan hauska ja kutkuttava romaani, saa nauraa ja ajatella tämän kirjan parissa!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Nummisuutarit @ Kansallisteatteri

© Stefan Bremer
Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä koulun kanssa katsomaan Kansallisteatterin Nummisuutarit, joten tartui totta kai tilaisuuteen ja suuntasin Helsinkiin.

Nummisuutarit kertoo nuoresta Eskosta (Aku Hirviniemi), joka on lähdössä kosiomatkalle ihanaisen Kreetan (Johannes Holopainen) luo. Perillä selviääkin, että häät ovat jo käynnissä - ilman Eskoa. Umpirakastuneet Kreeta ja Jaakko (Paavo Kääriäinen) juhlivat onnellista päiväänsä, mutta se on Eskolle liikaa ja tämä laittaa häähuoneen uuteen uskoon. Pettynyt ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin ja tämän saa myös Esko huomata.

Esityksen alussa ajattelin heti, että tämä ei iske minuun. Tarina lähti mielestäni hitaasti liikkeelle, mutta pikku hiljaa alkoi juonen kulku nopeutua ja lavalla tapahtui. Väliajan jälkeen olin jo ihan myyty, Nummisuutarit vakuutti minut, eikä vähiten visuaalisella ilmeellään, joka oli aivan mieletön. Kaikki silhuettihahmot, alaspäin roikkuvat puut, häähuoneen tunnelma... Hienoa työtä, lavastaja Kati Lukka! Myös musiikki ja laulu, jota oli odotuksiini nähden paljon enemmän, oli mahtavaa ja voimakasta kuunneltavaa.

Jos juonesta ei tiedä mitään, voi esitystä olla kuitenkin hankala seurata. Itse en ole Nummisuutarit- kirjaa lukenut, mutta olen teoksen juoneen tutustunut kuitenkin, eli pääpiirteittäin tarina oli hallussa. Minusta esityksen heikkous olikin tietynlainen tarinan epätasaisuus tai rikkonaisuus, sillä se luultavasti tarjoaa enemmän niille, jotka tuntevat Nummisuutarit paremmin, mutta muilla voi olla vaikea yhdistää henkilöitä ja tapahtumia. Tämä ei kuitenkaan ole iso paha, ja esitystä voi silti seurata tyytyväisenä.

© Stefan Bremer
 Aku Hirviniemi Eskona oli sellainen roolisuoritus jota odotin kaikista eniten. Hirviniemi on mielestäni ollut aina todella taitava näyttelijä, mutta en ole ikinä nähnyt häntä lavalla, joten odotin innolla mitä tulisin näkemään. Enkä odottanut turhaan, sillä Hirviniemi ottaa lavan haltuun ja Esko kirmaa eteenpäin karismaattisella voimalla. Mahtava lavaenergia, joka säteili ensimmäiselle parvelle asti! Suosikkihahmokseni nousi kuitenkin Leo Honkosen näyttelemä Iivari. Komeita kohtauksia, hienoa näyttelijäntyötä. Myös Kreetana nähty Johannes Holopainen ja hänen sulhasensa Jaakko (Paavo Kääriäinen) tekivät hienot roolit, tykkäsin tosi paljon varsinkin häiden tanssikohtauksesta.

Nummisuutarit onnistuu monessa asiassa, näyttelijäporukka on monipuolista ja käsittämättömän lahjakasta, lavastuksessa nähdään paljon erilaisia ratkaisuja, musiikki on saatu upeasti mukaan ja se on voimakasta. Esitys onnistuu herättämään tunteiden kirjon, vaikka tekeekin sen salakavalasti ja hienovaraisesti. Todella nautinto katsella näin hienosti tehtyä teatteria.

Kokonaisuudessaan Nummisuutarit on visuaalisesti näyttävä, ohjauksellisesti oivaltava ja näyttelijöidensä vahvasti kuljettama huvittava, kauhistuttava ja vaikuttava tarina.

torstai 22. lokakuuta 2015

Kummitusjuna @ Helsingin kaupunginteatteri

kaikki kuvat © Jori Grönroos
Hypättiin seurueen kanssa kaupunginteatterin Kummitusjunaan enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Metromatka, erilaisia ihmisiä, paljon laulua, uusi musikaali... Okei, niitä odotellessa. Innokkaasti.

Kummitusjuna on Lauri Maijalan ja Sinna Virtasen käsikirjoittama, Anna-Mari Kähärän ja Jussi Tuurnan säveltämä, Lauri Maijalan ohjaama musikaali. Rooleissa nähdään kaupunginteatterin lauluryhmä Ochetti eli Tuukka Leppänen, Antti Timonen, Petrus Kähkönen, Janne Marja-Aho, Sanna Majuri, Ursula Salo, Emilia Nyman ja Tiina Peltonen. Musikaali kertoo metromatkasta Helsingin halki kohti Espoota, joka valitettavasti siintää vain unelmissa. Jokaisella pysäkillä kerrotaan tarinaa, ja jokainen tarina koskettaa.


Huumori viiltää ja iskee asian ytimeen, välillä hävettää nauraa. Lähes järjetön ja samalla mielettömän oivaltava Kummitusjuna herättää syvimmät pelkomme ja haaveemme, ja pilkkaa niitä silmiemme edessä tehden sen niin hienostuneen räikeästi, että ei ihan meinaa uskoa. Kuolemalle nauretaan mutta siitä myös hiljennytään. Koskettavimpia kohtauksia ovat Sanna Majurin lumen saartama mummo sekä Tuukka Leppänen ja Emilia Nyman tiikeri ja tyttö kohtauksessa. Hieno kohtaus on myös Herttoniemen hiihtäjäkohtaus. Myös Siilitien sekopäinen ja ratkiriemukas, joskin vähän synkkä pysäkki nousee esille. Lempikohtaukseni on Antti Timosen ja Tiina Peltosen pakastinepisodi, hienoa koreografiaa ja laulua! Koko näyttelijäryhmä laulaa upeasti ja joukkokohtaukset aiheuttavat kylmiä väreitä heti kun ensimmäiset soinnut kajahtavat.

Lasten musikaali Kummitusjuna ei ole, eikä se välttämättä sovi kaikille nuorille tai aikuisillekaan. Sinänsä se ei ole pelottava, mutta K16 ikäraja luultavasti tuleekin tarinan sisällöstä ja sen tietystä synkkyydestä. Mielestäni tuo suositusikäraja eli siis 16 vuotta on oikein hyvä juttu, se varmasti rajaa katsojakunnan oikeaan suuntaan. Kummitusjunassa on hyväksi myös Helsingin ympäristön tunteminen vähän laajemmin kuin mitä minä tunnen, silloin pysäkkien tarinat aukenisivat luultavasti vielä paremmin.


Kummitusjuna tarjoilee sekalaisia ihmiskohtaloita, synkkiä salaisuuksia, häpeilemätöntä huumoria, railakasta kerrontaa ja komeaa laulua. Ajatuksia kutitteleva ja tunteita tarkasteleva upea musikaali!