Ylpeys ja ennakkoluulo @ Orimattilan Teatteri

 

kuvat © Pia Simonen Photography

Näin Ylpeyden ja ennakkoluulon 31.7.

Rouva Bennetillä (Annamaria Karhulahti) on viisi tytärtä, ja siis viisinkertaisesti huolia. Kaikki pitäisi saada hyviin naimisiin, ja siinä sivussa kasvatettua kunnon kansalaisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi. Mutta pääasiassa naimisiin. Herra Bennet (Vesa Teräs) kantaa tyttäriensä rakkauselämästä vähän vähemmän huolta, ja sekös rouvaa stressaa. Tyttäret Elizabeth (Reetta Jouttimäki), Jane (Emma Yildirim), Lydia (Emilia Savolainen), Mary (Liisi Vahter) ja Kitty (Emma Puodinketo) taas ovat kaikki erilaisia, ja kaikilla on omat haaveensa ja toiveensa. Kun eräisiin tanssiaisiin saapuvat herrat Bingley (Urho Notkola) ja Darcy (Justus Keskevaari), iskevät heihin silmänsä kaikki paikkakunnan naimattomat nuoret naiset. Ensimmäinen herroista onkin vallan hurmaava, mutta toisin on Darcyn laita. Miten voikin mies olla niin epämiellyttävä? Häneen ei neiti Elizabeth Bennet ainakaan ihastu.

En ole koskaan lukenut Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, tai nähnyt yhtäkään siitä tehtyä elokuva-, tv- tai teatterisovitusta. Noin. Nyt se on sanottu. Tarinasta toki tiesin jotakin, ja Austenin tuotannosta Emma-romaanin uusin elokuvasovitus on katsottuna useampaan kertaan. Mutta vieraaksi on tämä klassikkokirjailija minulle jäänyt. Varsinaista syytä ei asiaan ole, paitsi ehkä se, että en romansseja niin kovin usein lue. Mutta Austenin teokset ovat myös paljon enemmän: ne ovat kommentteja yhteiskunnasta, naisten roolista, rakkaudesta, avioliitosta, onnesta ja elämästä. Vuonna 1813 julkaistu Ylpeys ja ennakkoluulo-romaani on tarina parinsadan vuoden takaa, ja historiallinen monessa asiassa, mutta siitä löytyy myös paljon samaistuttavaa, tunnistettavaa ja tänäkin päivänä tuttua asiaa. Sillä vaikka yhteiskunta on muuttunut, jotkin tunteet pysyvät aina yhtä muuttumattomina. Jätinpesään Ylpeyden ja ennakkoluulon on Simon Readen dramatisoinnin ja Aino Piirolan suomennoksen pohjalta ohjannut Lassi Puodinketo, lavastuksesta vastaa Amadeu Vives ja puvustuksesta Johanna Immeli, Anne Heiskanen ja työryhmä.

Puodinkedon ohjauksessa on kepeyttä, hyväntuulisuutta ja huumoria, ja mukana on hienosti myös nokkeluutta, teräviä ja nopeita sananvaihtoja ja piikittelyä. Rakkaus, sisaruus, perhe, unelmat ja oikeudenmukaisuus näkyvät lavalla tarinan ja hahmojen kautta sujuvasti, ja erityisesti päähenkilöt nousevat lavalle kiinnostavina ja kokonaisina ihmisinä. Tarinan komediaa on lähestytty riemukkaasti ja siitä otetaan kaikki irti. Esityksen perustunnelma onkin iloinen ja kevyt, silti niin, että tarinan kaikki sävyt tulevat näkyviin. Tämä on komedia, hauska ja hilpeä sellainen, mutta myös suuri rakkaustarina, johon sekoittuu monia tasoja. Tahti on hieman hidas, mutta esitys ehtii kertomaan kaiken tarvittavan ja mennä tarinassa myös pintaa syvemmälle. Musiikkivalinnat ovat mainioita, erityisesti Falling Slowly Elizabethin soittamana kappaleena kantaa hienosti temaattista merkitystä. Annamaria Karhulahden kaunis lauluääni tuo esitykseen tunnelmaa. Amadeu Vivesin lavastus tarjoaa hienostuneen ja tyylikkään näyttämön, johon rakentuvat niin Bennetien kuin herra Darcyn koti, sekä kaikki muut tapahtumapaikat. Shakkilautalattia on hieno, samoin värimaailma ja upeat huonekalut. Puvustus on yhtä tyylikästä myös, ihania pukuja, kankaita ja värejä!

Reetta Jouttimäki tekee onnistuneen roolin Elizabethina, hän omaksuu hahmonsa luonteen sujuvasti ja tuo tämän älykkyyden, kärsimättömyyden ja päättäväisyyden lavalle tarkkanäköisesti. Justus Keskevaarin Darcy on sopivan pidättyväinen ja pöyhkeä tyyppi, Keskevaari tekee roolinsa hyvällä otteella ja kertoo paljon myös ilmein ja elein. Roolihahmon kaari rakentuu uskottavasti. Keskevaari ja Jouttimäki pelaavat taitavasti yhteen, heidän käsissään Darcyn ja Elizabethin tarina kasvaa hienosti huippuunsa. Molemminpuolinen turhautuminen, hämmennys ja ihastus on riemukasta ja herkkää, ja kun nämä kaksi vihdoin tajuavat pitävänsä toisistaan, katsojan sydän sulaa. Annamaria Karhulahti ja Vesa Teräs ovat erinomainen parivaljakko rouva ja herra Bennetin rooleissa, komediallinen ilmaisu on iskussa ja hahmot tuotu lavalle näppärästi ja tasapainossa. Karhulahti pääsee revittelemään rouva Bennetin roolissa ja tekeekin sen täysillä, Teräs tuo hahmoonsa komiikkaa eleettömämmin ja tavoittaa toteavaan sävyyn tokaistuista repliikeistään kaiken huumorin. Esityksen koomisimman hahmokolmikon täydentää Jarmo Keskevaari herra Collinsin roolissa, ai että sitä kumartelua, hatun heilahtelua ja innokkuutta! Ninni Parviainen tekee mainion roolin Charlottena, samoin Emilia Savolainen Lydiana, molemmat vakuuttavat avioliiton solmivien neitojen roolissa. Emma Yildirimin Jane on hurmaava unelmissaan ja toiveikkuudessaan, ja Liisi Vahterin Mary ja Emma Puodinkedon Kitty täydentävät onnistuneesti Bennetin sisarusparven. Urho Notkola tekee herrasmiehen roolin valloittavasti, hänen Bingleynsä on ystävällinen ja huomaavainen, vaikka ei ihan kaikkea rakkaudesta vielä tiedäkään. Niko Hietakunnas on erinomainen herra Wickham, ja Outi-Elina Keskevaari juuri niin arvovaltainen kuin lady de Bourghilta odottaisi. Koko näyttelijäporukka astuu 1800-luvun maailmaan vaivatta, ja he luovat näyttämölle hienostuneen, romanttisen ja iloisen kevyen tunnelman.

Orimattilan Teatterin Ylpeys ja ennakkoluulo on onnistunut tulkinta klassikkoromaanista, ja oikein hyvä tapa kokea tämä tarina ensimmäistä kertaa. Esitys valloittaa hyväntuulisuudellaan, ja sujuvat näyttelijäsuoritukset takaavat sen, että hahmoista kasvaa kiinnostavia ihmisiä. Rakkaustarina ja kaikki siihen liittyvä nokittelu, keskinäinen kinastelu ja alusta saakka selvä kiintymys tuodaan lavalle hyvällä otteella, ja 1800-luvun yhteiskunnan kysymykset onnesta, naisen roolista ja siitä, mikä on oikein ja tavoittelemisen arvoista, näkyy rakkausjuonten taustalla komedian keinoin esitettynä. Parasta Ylpeydessä ja ennakkoluulossa ovat tarinan hahmot, valloittavia, hauskoja, samaistuttavia ja aitoja tyyppejä, ja ihanan rohkeita unelmoimaan. Suloisen nokkela ja viisas näytelmä, joka pitää otteessaan ja ihastuttaa alusta loppuun.

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Orimattilan Teatteri!