Scroll down for English
 |
| kuvat/photos by Pamela Raith |
Tätä se siis tarkoittaa, kun kaikki osuu ihan oikeasti kohdilleen. Lontoonreissun kohokohdaksi nousi yllättäen musikaali Aspects of Love, jonka valitsin katsottavaksi ihan vain siksi, että se oli ainoa vähänkään kiinnostava päivänäytös, jonka löysin. En tiennyt tarinasta, musiikista, hahmoista tai mistään muustakaan mitään (paitsi että sävellys on Andrew Lloyd Webberin), eli katsomoon astelin ihan tietämättömänä siitä, mitä kohta seuraisi. Oli muuten tosi kiva paikka Southwark Playhouse, pieni, hyväntuulinen ja yleisö lähellä näyttelijöitä, sinne täytyy suunnata joskus uudelleen.
Nuori Alex (Felix Mosse) houkuttelee ihailemansa näyttelijän Rosen (Kelly Price) setänsä huvilaan, ja heillä on siellä hauskaa, ja ihastumista on ilmassa puolin ja toisin. Harmi vain, paikalle ilmestyy myös Alexin setä George (Jerome Pradon), jonka aikuisempi seura kiinnostaa Rosea enemmän kuin Alexin poikamainen innostus. Alex ja Rose viihtyvät vielä kuitenkin yhdessä, kunnes Rose lähtee takaisin teatteriseurueensa luo ja Alex armeijaan. Sitten vierähtääkin pari vuotta, ja Alex palaa armeijasta setänsä kotiin, josta ei löydykään George vaan Rose. Alex on järkyttynyt tästä, onhan hänen setänsä vienyt juuri sen naisen, jota Alex niin kovasti ihailee. Alex yrittää houkutella Rosea takaisin itselleen, mutta nainen ei suostu, joten pian Alex häipyy taas. George ja Rose menevät naimisiin, ja Alex saa armeijan leirissä tietää, että heille on tulossa lapsi. Aikaa kuluu taas, nyt kaksitoista vuotta, ja Alex on katsomassa Rosen esiintymistä. Rose pyytää Alexin mukaansa Georgen luo ja siellä Alex tapaa myös serkkunsa Jennyn (Eleanor Walsh). Parin vuoden päästä huvilaan ovat kokoontuneet George, Alex, Jenny ja Rose, ja Alexin ja Jennyn välit ovat liiankin lämpimät. Alex yrittää hillitä tunteitaan nuorta serkkuaan kohtaan, mutta myös Jenny on iskenyt silmänsä serkkuunsa, eikä Alex oikein saa pidettyä tyttöä pois kimpustaan. Rose ja George tekevät kyllä hyvin selväksi, että Alexilla ei ole mitään asiaa ruokkia Jennyn tunteita. Lopulta myös Georgen ystävätär Giulietta (Madalena Alberto) kohtaa Alexin, josta hän onkin paljon kuullut. Vielä ehtii paljon tapahtua, ja ennen esityksen loppua on särkynyt niin yhden kuin toisenkin sydän.
En oikein edes tiedä, mitä tästä kirjoittaisin, en nimittäin ollut yhtään valmistautunut ihastumaan musikaaliin näin kovasti. Tämän esityksen, ja varsinkin tämän produktion, kanssa kävi nyt niin, että se ohitti jopa kaikken aikojen suosikkini Tohtori Zivagon lempimusikaalieni listalla. Moni esitys on tullut lähelle, muttei ikinä ohi, mutta tämä nyt ihan yllättäen hiipi kaikkien ennen näkemieni esitysten ohi ja vei ykköspaikan. Ja se on paljon se. Jos tämä menisi Suomessa, veikkaan, että saattaisi vähän lähteä lapasesta, katsomiskertoja saattaisi siis kertyä reippaasti. Mutta jos nyt oikein yritän, niin enköhän saa jotain analyysiä itse esityksestä aikaan.
Esityksen musiikki on kaunista, vahvaa ja tunteikasta, se soljuu tarinan läpi luontevana ja tukee juonen kulkua sujuvasti. Lloyd Webberin sävellyksistä pidän muutenkin kovasti, ja tässä musiikki pääsee hienosti oikeuksiinsa. Tässä ei oikeastaan ole yhtään kohtausta, jossa ei olisi laulua tai musiikkia taustalla, ja sävelet luovat tunnelmaa ja fiilistä toimivasti. Love Changes Everything-biisi on musikaalin tunnetuin kappale, ja hieno se onkin, suosikkini näistä biiseistä. Myös Seeing Is Believing, Everybody Loves A Hero, There Is More to Love, Hand Me The Wine and The Dice ja Anything But Lonely ovat loistavia biisejä, ja näyttelijät saavat niistä kaiken irti, kyllä on hienoa kuunnella tunteita täynnä olevaa, taitavaa laulua.
Felix Mosse Alexin roolissa on upea, hänen läsnäolonsa lavalla, kaikki ilmeet, eleet, äänenpainot, pienet yksityiskohdat, kaikki tekeminen lavalla on luontevaa ja uskottavaa. Mosse kasvattaa Alexin seitsemäntoistavuotiaasta nuorukaisesta aikuiseksi mieheksi, ja matkan varrella hänen näyttelijäntyötään ei voi kuin ihailla. Alexilla on tarinassa ehkä eniten epäonnea, varsinkin rakkaudessa, kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Mosse tuo rooliin tarkkuutta ja harkittua epävarmuutta, hänen Alexinsa on täydellinen. Erityisesti kaikki pienet hetket, nopeat mielialojen vaihtelut ja reaktiot tulevat Mosselta niin luonnostaan, että joskus ei meinaa muistaa, että hän on kaiken sen jo tehnyt monta kertaa esitys esityksen jälkeen. Laulutaitoa Mosselta löytyy myös, ja hänen laulunsa on täynnä tunnetta.
Kelly Price Rosen roolissa ihastutti varsinkin todella kauniilla lauluäänellään. Hänen lauluaan kuuntelisi vaikka ja kuinka, niin voimakkaasti ja herkästi Price laulaa. Myös näyttelijäntyö on hienoa, Rose kasvaa tarinan edetessä kuten Alex ja kaikki muut hahmotkin, ja Price tuo naisesta esiin aina vain uusia puolia. Rosea vetää eri suuntiin rakkaus näyttelemistä ja teatteriuraa kohtaan sekä rakkaus Alexiin, Georgeen ja myöhemmin Jenny-tyttäreen. Price tuo rooliin kauniisti monenlaisia tunteita, iloa, surua, vihaa, pelkoa, toivoa ja kaikkea muuta. Rose on todella mukava hahmo, hän ei ole täydellinen, mutta vaikuttaa tosi kiltiltä ja ystävälliseltä, viisaalta naiselta. Jerome Pradon on hauska George, hän tekee roolin vakaalla otteella ja on lavalla loistava. Miehen ikääntyminen läpi tarinan on uskottavaa, ja myös hänen suhtautumisensa maailmaan tulee luontevasti esille. George suree ensimmäisen vaimonsa menettämistä, mutta sekä Giulietta että varsinkin Rose ja Jenny tuovat hänen elämäänsä kauan kaivattua iloa ja vievät ajatukset pois sydänsuruista. Pradon osaa tuoda hahmonsa tunteet selvästi esille ja hänen roolityötään on ilo seurata.
Mainitaan vielä ihastuttava Eleanor Walsh Jennynä, kylläpä on hurmaavaa ja eloisaa näyttelijäntyötä, mutta myös syvempää ja intensiivisempää roolihahmon toteutusta. Jenny on vahvatahtoinen tyttö, ja hän on niin kovin ihastunut Alexiin, ettei oikein kuuntele, mitä muut neuvovat ja pyytävät. Walshin Jennyn ja Mossen Alexin väliset kohtaukset ovat mainioita, kun toinen yrittää sentään hillitä itseään ja toinen käyttää röyhkeästi hyväkseen niitä tunteita, joita tietää ilmassa olevan. Jason Kajdi on hyvä Hugona, Rosen ihailijana, jota Rose vähän käyttää hyväkseen. Rosella ja Hugolla on ilmeisesti jonkinlainen suhteenpoikanen, mutta nainen on valmis heittämään Hugon menemään, jos joku hänelle tärkeämpi tulee näkyviin. Kajdi on myös muissa rooleissa lavalla, ja varsinkin hänen tanssitaitonsa ihastuttaa. Madalena Alberto on oikein loistava Giuliettana, samoin Minal Patel Marcelina, Rosen teatteriseurueen johtajana.
Lavastus on ihastuttavan ajanmukaista (tämä siis sijoittuu vuosiin 1947-1964), näppärää, toimivaa ja silmiä hivelevää, puvustus samaten. Koreografia on nappisuoritus, ja voisin katsoa Hand Me The Wine and The Dicen tanssikohtauksen aika monta kertaa, ennen kuin kyllästyisin siihen. Vaihdoin väliajan jälkeen paikkaa, kakkosriviltä eturiviin (joka oli todella lähellä näyttelijöitä) ja vähän pelotti, että tulee vauhdikkaimmissa tanssihetkissä päähän joko kengästä tai tuolinjalasta, mutta ei sentään. Oli upeaa nähdä taitavaa työskentelyä lavalla niin läheltä, enimmilläänkin näyttelijöihin oli vain muutama metri matkaa ja lähimmillään ihan vain kymmenisen senttiä. Minä joka rakastan sitä, että tunteet näkyvät selvästi katsojille, en olisi voinut olla enemmän innoissani, sillä eturivissä (ja myös kakkosrivillä) oli oikea aitiopaikka tarkastella kaikkia ilmeitä, eleitä ja reaktioita.
Tämä oli vain kertakaikkiaan niin kaunis, upea esitys, että rakastuin siihen heti ensi hetkillä. Toivon näkeväni Aspects of Loven jossain muuallakin, ja mieluiten toki mitä pikemmin sen parempi. En olisi ihan totta uskonut, että tämä on nyt sitten se juttu, josta tulee suosikkini, mutta sehän onkin hienoa, että aina katsomoon astuessaan yllättyy. Ai että. Kylläpä vain olikin sellaista teatterin taikaa ja niin lähellä täydellistä kuin ylipäätään voi olla. Mikäli on Lontooseen menossa ennen 9. helmikuuta (tämä loppuu silloin), erittäin suuri ja lämmin suositus tälle. Kaunista, luontevaa musikaalin tekemistä, jossa ei ole mitään turhaa ja kaikki on tehty oikein. Todella hieno.
Nuori Alex (Felix Mosse) houkuttelee ihailemansa näyttelijän Rosen (Kelly Price) setänsä huvilaan, ja heillä on siellä hauskaa, ja ihastumista on ilmassa puolin ja toisin. Harmi vain, paikalle ilmestyy myös Alexin setä George (Jerome Pradon), jonka aikuisempi seura kiinnostaa Rosea enemmän kuin Alexin poikamainen innostus. Alex ja Rose viihtyvät vielä kuitenkin yhdessä, kunnes Rose lähtee takaisin teatteriseurueensa luo ja Alex armeijaan. Sitten vierähtääkin pari vuotta, ja Alex palaa armeijasta setänsä kotiin, josta ei löydykään George vaan Rose. Alex on järkyttynyt tästä, onhan hänen setänsä vienyt juuri sen naisen, jota Alex niin kovasti ihailee. Alex yrittää houkutella Rosea takaisin itselleen, mutta nainen ei suostu, joten pian Alex häipyy taas. George ja Rose menevät naimisiin, ja Alex saa armeijan leirissä tietää, että heille on tulossa lapsi. Aikaa kuluu taas, nyt kaksitoista vuotta, ja Alex on katsomassa Rosen esiintymistä. Rose pyytää Alexin mukaansa Georgen luo ja siellä Alex tapaa myös serkkunsa Jennyn (Eleanor Walsh). Parin vuoden päästä huvilaan ovat kokoontuneet George, Alex, Jenny ja Rose, ja Alexin ja Jennyn välit ovat liiankin lämpimät. Alex yrittää hillitä tunteitaan nuorta serkkuaan kohtaan, mutta myös Jenny on iskenyt silmänsä serkkuunsa, eikä Alex oikein saa pidettyä tyttöä pois kimpustaan. Rose ja George tekevät kyllä hyvin selväksi, että Alexilla ei ole mitään asiaa ruokkia Jennyn tunteita. Lopulta myös Georgen ystävätär Giulietta (Madalena Alberto) kohtaa Alexin, josta hän onkin paljon kuullut. Vielä ehtii paljon tapahtua, ja ennen esityksen loppua on särkynyt niin yhden kuin toisenkin sydän.
En oikein edes tiedä, mitä tästä kirjoittaisin, en nimittäin ollut yhtään valmistautunut ihastumaan musikaaliin näin kovasti. Tämän esityksen, ja varsinkin tämän produktion, kanssa kävi nyt niin, että se ohitti jopa kaikken aikojen suosikkini Tohtori Zivagon lempimusikaalieni listalla. Moni esitys on tullut lähelle, muttei ikinä ohi, mutta tämä nyt ihan yllättäen hiipi kaikkien ennen näkemieni esitysten ohi ja vei ykköspaikan. Ja se on paljon se. Jos tämä menisi Suomessa, veikkaan, että saattaisi vähän lähteä lapasesta, katsomiskertoja saattaisi siis kertyä reippaasti. Mutta jos nyt oikein yritän, niin enköhän saa jotain analyysiä itse esityksestä aikaan.
Esityksen musiikki on kaunista, vahvaa ja tunteikasta, se soljuu tarinan läpi luontevana ja tukee juonen kulkua sujuvasti. Lloyd Webberin sävellyksistä pidän muutenkin kovasti, ja tässä musiikki pääsee hienosti oikeuksiinsa. Tässä ei oikeastaan ole yhtään kohtausta, jossa ei olisi laulua tai musiikkia taustalla, ja sävelet luovat tunnelmaa ja fiilistä toimivasti. Love Changes Everything-biisi on musikaalin tunnetuin kappale, ja hieno se onkin, suosikkini näistä biiseistä. Myös Seeing Is Believing, Everybody Loves A Hero, There Is More to Love, Hand Me The Wine and The Dice ja Anything But Lonely ovat loistavia biisejä, ja näyttelijät saavat niistä kaiken irti, kyllä on hienoa kuunnella tunteita täynnä olevaa, taitavaa laulua.
Felix Mosse Alexin roolissa on upea, hänen läsnäolonsa lavalla, kaikki ilmeet, eleet, äänenpainot, pienet yksityiskohdat, kaikki tekeminen lavalla on luontevaa ja uskottavaa. Mosse kasvattaa Alexin seitsemäntoistavuotiaasta nuorukaisesta aikuiseksi mieheksi, ja matkan varrella hänen näyttelijäntyötään ei voi kuin ihailla. Alexilla on tarinassa ehkä eniten epäonnea, varsinkin rakkaudessa, kun mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Mosse tuo rooliin tarkkuutta ja harkittua epävarmuutta, hänen Alexinsa on täydellinen. Erityisesti kaikki pienet hetket, nopeat mielialojen vaihtelut ja reaktiot tulevat Mosselta niin luonnostaan, että joskus ei meinaa muistaa, että hän on kaiken sen jo tehnyt monta kertaa esitys esityksen jälkeen. Laulutaitoa Mosselta löytyy myös, ja hänen laulunsa on täynnä tunnetta.
Kelly Price Rosen roolissa ihastutti varsinkin todella kauniilla lauluäänellään. Hänen lauluaan kuuntelisi vaikka ja kuinka, niin voimakkaasti ja herkästi Price laulaa. Myös näyttelijäntyö on hienoa, Rose kasvaa tarinan edetessä kuten Alex ja kaikki muut hahmotkin, ja Price tuo naisesta esiin aina vain uusia puolia. Rosea vetää eri suuntiin rakkaus näyttelemistä ja teatteriuraa kohtaan sekä rakkaus Alexiin, Georgeen ja myöhemmin Jenny-tyttäreen. Price tuo rooliin kauniisti monenlaisia tunteita, iloa, surua, vihaa, pelkoa, toivoa ja kaikkea muuta. Rose on todella mukava hahmo, hän ei ole täydellinen, mutta vaikuttaa tosi kiltiltä ja ystävälliseltä, viisaalta naiselta. Jerome Pradon on hauska George, hän tekee roolin vakaalla otteella ja on lavalla loistava. Miehen ikääntyminen läpi tarinan on uskottavaa, ja myös hänen suhtautumisensa maailmaan tulee luontevasti esille. George suree ensimmäisen vaimonsa menettämistä, mutta sekä Giulietta että varsinkin Rose ja Jenny tuovat hänen elämäänsä kauan kaivattua iloa ja vievät ajatukset pois sydänsuruista. Pradon osaa tuoda hahmonsa tunteet selvästi esille ja hänen roolityötään on ilo seurata.
Mainitaan vielä ihastuttava Eleanor Walsh Jennynä, kylläpä on hurmaavaa ja eloisaa näyttelijäntyötä, mutta myös syvempää ja intensiivisempää roolihahmon toteutusta. Jenny on vahvatahtoinen tyttö, ja hän on niin kovin ihastunut Alexiin, ettei oikein kuuntele, mitä muut neuvovat ja pyytävät. Walshin Jennyn ja Mossen Alexin väliset kohtaukset ovat mainioita, kun toinen yrittää sentään hillitä itseään ja toinen käyttää röyhkeästi hyväkseen niitä tunteita, joita tietää ilmassa olevan. Jason Kajdi on hyvä Hugona, Rosen ihailijana, jota Rose vähän käyttää hyväkseen. Rosella ja Hugolla on ilmeisesti jonkinlainen suhteenpoikanen, mutta nainen on valmis heittämään Hugon menemään, jos joku hänelle tärkeämpi tulee näkyviin. Kajdi on myös muissa rooleissa lavalla, ja varsinkin hänen tanssitaitonsa ihastuttaa. Madalena Alberto on oikein loistava Giuliettana, samoin Minal Patel Marcelina, Rosen teatteriseurueen johtajana.
Lavastus on ihastuttavan ajanmukaista (tämä siis sijoittuu vuosiin 1947-1964), näppärää, toimivaa ja silmiä hivelevää, puvustus samaten. Koreografia on nappisuoritus, ja voisin katsoa Hand Me The Wine and The Dicen tanssikohtauksen aika monta kertaa, ennen kuin kyllästyisin siihen. Vaihdoin väliajan jälkeen paikkaa, kakkosriviltä eturiviin (joka oli todella lähellä näyttelijöitä) ja vähän pelotti, että tulee vauhdikkaimmissa tanssihetkissä päähän joko kengästä tai tuolinjalasta, mutta ei sentään. Oli upeaa nähdä taitavaa työskentelyä lavalla niin läheltä, enimmilläänkin näyttelijöihin oli vain muutama metri matkaa ja lähimmillään ihan vain kymmenisen senttiä. Minä joka rakastan sitä, että tunteet näkyvät selvästi katsojille, en olisi voinut olla enemmän innoissani, sillä eturivissä (ja myös kakkosrivillä) oli oikea aitiopaikka tarkastella kaikkia ilmeitä, eleitä ja reaktioita.
Tämä oli vain kertakaikkiaan niin kaunis, upea esitys, että rakastuin siihen heti ensi hetkillä. Toivon näkeväni Aspects of Loven jossain muuallakin, ja mieluiten toki mitä pikemmin sen parempi. En olisi ihan totta uskonut, että tämä on nyt sitten se juttu, josta tulee suosikkini, mutta sehän onkin hienoa, että aina katsomoon astuessaan yllättyy. Ai että. Kylläpä vain olikin sellaista teatterin taikaa ja niin lähellä täydellistä kuin ylipäätään voi olla. Mikäli on Lontooseen menossa ennen 9. helmikuuta (tämä loppuu silloin), erittäin suuri ja lämmin suositus tälle. Kaunista, luontevaa musikaalin tekemistä, jossa ei ole mitään turhaa ja kaikki on tehty oikein. Todella hieno.
So this is what it means when everything just falls in the right place! I had no idea what this thing called Aspects of Love is when I booked a ticket to go and see it. I wanted to see a matinee on the day I went to see this, and Aspects of Love was the only thing that sounded a little interesting. I did know that it had music by Andrew Lloyd Webber, and I like his other musicals, so I thought it would be nice to see this one too. I went to Southwark Playhouse excited, but not quite sure what to expect. But I was really looking forward to find out what the story is about.
A young man named Alex (Felix Mosse) has fallen in love with an actress Rose Vibert (Kelly Price), and he asks her to come with him to his villa (though it's actually his uncle's house). Alex and Rose have a great time until Alex's uncle George (Jerome Pradon) comes to the house and meets Rose. Alex is a little too young and a little too boyish, and Rose likes George's more mature company. However, Rose and Alex still spend all their time together before Rose leaves to go back to the theatre and Alex goes to the army. Two years later Alex returns to his uncle's house and Rose is there too. Alex is shocked, of course, as his uncle and the woman he loved (and still loves) are now together. Rose tells Alex she loves George, and when Alex can't get her back, he leaves the house. Rose and George get married and are having a child, and Alex hears the news in a military camp. Years go by and twelve years later Alex is in the audience when Rose performs. After the show Rose invites Alex to George's house and Alex meets his cousin Jenny (Eleanor Walsh). Two years pass and George, Alex, Rose and Jenny are at the villa. Jenny and Alex are too close by now, Jenny has a crush on Alex and even though Alex is trying to keep his young cousin away, he can't deny that there is something between them. Rose and George make it very clear that Alex has no right to encourage Jenny's feelings. Finally also George's friend Giulietta (Madalena Alberto) meets Alex, they have both heard a lot about each other but it takes many years before they are in the same place at the same time. A lot happens after that and many hearts broke before the show ends.
I did not expect this show to be the one to replace Doctor Zhivago as my all time favorite musical. Many shows have come close, but none of them have ever been that close that they would actually make it to be my favorite, but this one did it. And I had no idea that Aspects of Love would be this good, this beautiful, this stunning. In my eyes, this production is as close to perfect as it's possible to get. If this show would be running in some theatre here in Finland, I'm more than sure I would be seeing it many times, like ten or something. I don't really know what to write about something I liked this much, but I'll try to get some of my thoughts written.
Aspects of Love has really beautiful, strong, funny and emotional music that flows through the show and follows the story in a perfect way. I did know Love Changes Everything is the most famous song of this show, but I hadn't heard it before. It is a really great song and my favourite of these songs. I also loved Seeing Is Believing, Everybody Loves A Hero, There Is More to Love, Hand Me The Wine and The Dice and Anything But Lonely, and with the cast being so good at singing, it was a pleasure to listen.
Felix Mosse is amazing as Alex. He really brings the character alive, everything Alex feels or thinks is clear to the audience and every gesture, movement, smile and all the little details Mosse brings to the character make his performance feel real and true. Mosse grows Alex from a boy to a man, and it's a great experience to watch Alex's journey. Mosse has one of the best moments of the show in the beginning, his Love Changes Everything is an excellent way to start the show and he has a great voice full of emotion. Kelly Price has one of the most beautiful voices I have ever heard and it's such a treat to listen to her, especially Anything But Lonely gave me chills. Price is also brilliant as Rose, she brings something new to the character every time she is on stage and Rose seems like a real person, audience gets to know her during the story and everything that happens to her has an effect to the people watching the show.
Jerome Pradon is a funny, warm and nice George, Pradon is great on stage and it's amazing to see how he brings his character to life. George is still heartbroken after losing his first wife and Giulietta, Rose and later Jenny are the ones to bring joy and happiness to his life. Pradon shows George's aging in a credible way, he brings so many good details and things to the character that George's story is one of the most interesting things of the show. Eleanor Walsh is charming as Jenny, she's very vivid and wonderful on stage. Walsh is great as a young girl but also as the teenager Jenny grows to be, she shows how much Jenny likes Alex and how she knows that Alex likes her too, even though he tries to keep Jenny away. Jenny is very strong-minded and smart, and Walsh does superb job portraying the character.
Let's mention a few more... Jason Kajdi as Hugo, Rose's admirer, is a really good role, and Kajdi has great moments on stage outside Hugo's role, he has many smaller parts and especially Kajdi's dancing is brilliant. Madalena Alberto is lovely as Giulietta, she brings a witty and warm vibe to the character and she has a great voice as well. Minal Patel does a good job as Marcel, an actor manager, who seems to be there every time Rose needs him. The whole cast is super talented and they deliver a phenomenal performance.
Set and costume design (Jason Denvir) is beautiful, works well and fits the time the show is set (from 1947 to 1964). Choreography (Sam Spencer-Lane) is spot on, and I could watch the choreography of Hand Me The Wine and The Dice pretty many times before I'd be bored of it (if that's even possible). Jonathan O'Boyle's direction is smart, sharp and clear, he has brought the story to the stage in a way that makes the audience feel all kind of emotions and makes people fall in love with the show. O'Boyle has done amazing job, he has made so many beautiful and sensitive choices that make the show feel very real, and he has also brought strong and unpleasant feelings on stage, showing the whole range of things human life has to offer. I changed from the second row to the front row after the interval and a few times I did think someone will hit me with a chair or kick me in the face during the fast dance scenes. Luckily that didn't happen and it was awesome to sit so close to the stage, I love to see all the smiles, tears, angry faces, happy faces and all the emotions changing on people's faces and from the front row (and also from the second row) I had a great view to the stage. Southwark Playhouse is such a nice place, and I loved the fact that the audience is so close to the stage, from where I was sitting the distance between me and the performers was something from a few meters to ten inches.
Aspects of Love was just so beautiful and powerful that I loved it from the first seconds. I hope to see this show again on some other stage (of course I would love to see this production again, but it ends too fast for me) and the sooner the better. If anyone is even slightly interested to see what this thing is, I recommend it with all my heart. Aspects of Love closes in Southwark Playhouse on 9th of February so go before that. This production is magical, I think this is what theatre really is all about. This is a phenomenal production of a great musical, and I'm so so happy I decided to go and see this. And I really did not think this one would be my new favorite musical, but that's the coolest part - you never know when the theatre magic hits you.
Thank you all, it was a joy to see this.
A young man named Alex (Felix Mosse) has fallen in love with an actress Rose Vibert (Kelly Price), and he asks her to come with him to his villa (though it's actually his uncle's house). Alex and Rose have a great time until Alex's uncle George (Jerome Pradon) comes to the house and meets Rose. Alex is a little too young and a little too boyish, and Rose likes George's more mature company. However, Rose and Alex still spend all their time together before Rose leaves to go back to the theatre and Alex goes to the army. Two years later Alex returns to his uncle's house and Rose is there too. Alex is shocked, of course, as his uncle and the woman he loved (and still loves) are now together. Rose tells Alex she loves George, and when Alex can't get her back, he leaves the house. Rose and George get married and are having a child, and Alex hears the news in a military camp. Years go by and twelve years later Alex is in the audience when Rose performs. After the show Rose invites Alex to George's house and Alex meets his cousin Jenny (Eleanor Walsh). Two years pass and George, Alex, Rose and Jenny are at the villa. Jenny and Alex are too close by now, Jenny has a crush on Alex and even though Alex is trying to keep his young cousin away, he can't deny that there is something between them. Rose and George make it very clear that Alex has no right to encourage Jenny's feelings. Finally also George's friend Giulietta (Madalena Alberto) meets Alex, they have both heard a lot about each other but it takes many years before they are in the same place at the same time. A lot happens after that and many hearts broke before the show ends.
I did not expect this show to be the one to replace Doctor Zhivago as my all time favorite musical. Many shows have come close, but none of them have ever been that close that they would actually make it to be my favorite, but this one did it. And I had no idea that Aspects of Love would be this good, this beautiful, this stunning. In my eyes, this production is as close to perfect as it's possible to get. If this show would be running in some theatre here in Finland, I'm more than sure I would be seeing it many times, like ten or something. I don't really know what to write about something I liked this much, but I'll try to get some of my thoughts written.
Aspects of Love has really beautiful, strong, funny and emotional music that flows through the show and follows the story in a perfect way. I did know Love Changes Everything is the most famous song of this show, but I hadn't heard it before. It is a really great song and my favourite of these songs. I also loved Seeing Is Believing, Everybody Loves A Hero, There Is More to Love, Hand Me The Wine and The Dice and Anything But Lonely, and with the cast being so good at singing, it was a pleasure to listen.
Felix Mosse is amazing as Alex. He really brings the character alive, everything Alex feels or thinks is clear to the audience and every gesture, movement, smile and all the little details Mosse brings to the character make his performance feel real and true. Mosse grows Alex from a boy to a man, and it's a great experience to watch Alex's journey. Mosse has one of the best moments of the show in the beginning, his Love Changes Everything is an excellent way to start the show and he has a great voice full of emotion. Kelly Price has one of the most beautiful voices I have ever heard and it's such a treat to listen to her, especially Anything But Lonely gave me chills. Price is also brilliant as Rose, she brings something new to the character every time she is on stage and Rose seems like a real person, audience gets to know her during the story and everything that happens to her has an effect to the people watching the show.
Jerome Pradon is a funny, warm and nice George, Pradon is great on stage and it's amazing to see how he brings his character to life. George is still heartbroken after losing his first wife and Giulietta, Rose and later Jenny are the ones to bring joy and happiness to his life. Pradon shows George's aging in a credible way, he brings so many good details and things to the character that George's story is one of the most interesting things of the show. Eleanor Walsh is charming as Jenny, she's very vivid and wonderful on stage. Walsh is great as a young girl but also as the teenager Jenny grows to be, she shows how much Jenny likes Alex and how she knows that Alex likes her too, even though he tries to keep Jenny away. Jenny is very strong-minded and smart, and Walsh does superb job portraying the character.
Let's mention a few more... Jason Kajdi as Hugo, Rose's admirer, is a really good role, and Kajdi has great moments on stage outside Hugo's role, he has many smaller parts and especially Kajdi's dancing is brilliant. Madalena Alberto is lovely as Giulietta, she brings a witty and warm vibe to the character and she has a great voice as well. Minal Patel does a good job as Marcel, an actor manager, who seems to be there every time Rose needs him. The whole cast is super talented and they deliver a phenomenal performance.
Set and costume design (Jason Denvir) is beautiful, works well and fits the time the show is set (from 1947 to 1964). Choreography (Sam Spencer-Lane) is spot on, and I could watch the choreography of Hand Me The Wine and The Dice pretty many times before I'd be bored of it (if that's even possible). Jonathan O'Boyle's direction is smart, sharp and clear, he has brought the story to the stage in a way that makes the audience feel all kind of emotions and makes people fall in love with the show. O'Boyle has done amazing job, he has made so many beautiful and sensitive choices that make the show feel very real, and he has also brought strong and unpleasant feelings on stage, showing the whole range of things human life has to offer. I changed from the second row to the front row after the interval and a few times I did think someone will hit me with a chair or kick me in the face during the fast dance scenes. Luckily that didn't happen and it was awesome to sit so close to the stage, I love to see all the smiles, tears, angry faces, happy faces and all the emotions changing on people's faces and from the front row (and also from the second row) I had a great view to the stage. Southwark Playhouse is such a nice place, and I loved the fact that the audience is so close to the stage, from where I was sitting the distance between me and the performers was something from a few meters to ten inches.
Aspects of Love was just so beautiful and powerful that I loved it from the first seconds. I hope to see this show again on some other stage (of course I would love to see this production again, but it ends too fast for me) and the sooner the better. If anyone is even slightly interested to see what this thing is, I recommend it with all my heart. Aspects of Love closes in Southwark Playhouse on 9th of February so go before that. This production is magical, I think this is what theatre really is all about. This is a phenomenal production of a great musical, and I'm so so happy I decided to go and see this. And I really did not think this one would be my new favorite musical, but that's the coolest part - you never know when the theatre magic hits you.
Thank you all, it was a joy to see this.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti