Ehkä kaikki menee hyvin @ Teatteri Vanha Juko

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Vanha Juko!

kuvat © Jarno Keski-Jylhä

Teatteri Vanha Jukossa sai 28.2. kantaesityksensä Juho Gröndahlin kirjoittama Ehkä kaikki menee hyvin. Esityksessä pohditaan sitä, millainen maailma olisi, jos väkivaltaa ei käytettäisi. Miksi aseet kädessä poukkoilevia sankareita ihaillaan, vaikka väkivaltaa pidetään pahana asiana? Miksi aseista ei luovuttaisi? Miten se sitten vaikuttaisi? Lavalla on kaksi näyttelijää, Markus Karekallas ja Jarkko Mikkola. He näyttelevät monia rooleja, esimerkiksi Sokratesta, taistelevia metsoja, örkkiä ja Kullervoa.

Ensiviikolla minulla on edessä filosofian ylioppilaskirjoitukset, joten tämä Sokrates-teema sopi hyvin siltä kannalta. Tulipa esityksessä myös Platonin luolavertaus, ja väkivaltaa ja aseitakin pohdittiin varsin filosofisessa mielessä. Tämähän kävi siis melkeinpä yo-kertauksena! Hyvä niin. Paljon ajatuksia heräsi, väkivaltaisuudesta, aseista, taisteluiden siisteydestä ja siitä, kuinka paljon väkivaltaa kaikissa kirjoissa, teatterissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa oikein onkaan. Ja kyllähän vauhdikkaat taistelukohtaukset, paha saa palkkansa-jutut ja muu väkivaltaisuus kiehtoo, en kiellä sitä. Mutta mitä jos viihteessä ei olisi väkivaltaa? Ei murhia, ei taisteluita, ei pahoinpitelyitä. Vain puhumalla selvitettyjä riitoja, asianmukaisia rangaistuksia ja parempia ratkaisuja. Eikö siihen muka pystyttäisi?

Tässä mainittiin muuten se, että jos lattialle rajaa neliön, niin huoneessa olevan kissan on "pakko" mennä siihen. Ainakin jossain vaiheessa siis. Testasin tätä meidän tallikissoilla, mutta kumpikaan ei tehnyt elettäkään neliön suuntaan. Ehkäpä ne nyt kököttävät siellä neliössä sitten kun en ole näkemässä. Esityksessä pointti ei toki ollut kissoissa, vaan siinä, että sama juttu on ihmisellä ja aseella. Jos näyttämöllä on ase, sillä varmasti ammutaan jossain vaiheessa esitystä. Ja laajemmin - jos ihmisellä on ase, hän kyllä ampuu sillä, ennemmin tai myöhemmin. Ei hän ehkä pahaa tarkoita, kenties ampuu vaikka tölkkejä tarkkuutta harjoitellekseen, mutta silti. Jos asetta ei olisi, mitä sitten? Mikä olisi vaihtoehtoinen ratkaisu väkivallalle?

Markus Karekallas ja Jarkko Mikkola tekevät oikein hyvää työtä, pidin erityisesti kohtauksesta, jossa Karekallas esittää montaa klassikkohahmoa, jotka lukevat pienen pätkän eri kirjoista, esimerkiksi Kullervosta ja Sotilaspoika-runosta kuullaan katkelma. Mikkolan hahmo sitten tutustuu näihin tarinoihin. Pidempiäkin juttuja olisivat nämä kirjoista tutut hahmot voineet lukea. Hyvä on myös kituvan linnun päiviltä päästäminen ja taistelevien metsojen muutamat kohtaukset. Pidin myös esityksen lopusta, hienosti syttyivät kattoon monet pienet valot ja discopallo pyöri. Hienolta näytti örkkipuvustus ja hobittikin lavalla nähtiin, ja varsin uljas ratsu oli eräällä hahmolla myös. Monta tyyppiä lavalla pyörii, ja muutamassa kohdassa juoni oli hieman irrallinen, kun hypättiin paikasta toiseen. Esitys on tosin "väkivallattomia kohtauksia rauhan ajan Suomesta" alaotsikoltaan, eli yhtä isoa tarinaa ei ollut vaan monta pienempää, eikä juonen tarvitsekaan ihan suoraan kulkea.

Mielenkiintoinen esitys ja tärkeä aihe, sillä väkivallan poistaminen maailmasta olisi totta kai ihan tosi hieno juttu. Vaikka se ei tämän esityksen avulla toteutuisikaan, niin ainakin minut se herätti ajattelemaan, että mitäpä jos tämä joskus olisi totta? Jos joskus olisi maailma, jossa ei ensimmäiseksi oltaisi nyrkit pystyssä ja sotaan lähdössä. Sehän vasta olisi hieno juttu. Mainiota näyttelijäntyötä, hauskoja kohtia, hyviä hahmoja ja hyvä teksti. Simo Saukkolan valosuunnittelulle ja Janne Louhelaisen äänisuunnittelulle kiitokset myös, toimivat hienosti. Oikein hyvä esitys, se on aina mahtavaa kun jokin näyttämöllä nähty herättää ajatuksia, ja tämä kyllä teki niin monessa kohtaa.