Maratontanssit @ Helsingin kaupunginteatteri

 

kuvat © Noora Geagea

Näin Helsingin kaupunginteatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotannon Maratontanssit 29.4.

Seremoniamestarit Rocky Gravo (1. näytös Lauri Qvick, 2. näytös Aino Sihvonen) ja Velma (Nomi Enckell) nostattavat tunnelmaa, kun nuoret katsovat, kuka pysyy jaloillaan pisimpään. Maratontanssit tarjoavat tilaisuuden tuhanteen taalaan, ja setelinkuvat silmissä Robert Syverten (1. näytös Patrik Hvitsjö, Aapo Salonen, Veeti Vekola, 2. näytös Youssef Asad Alkhatib, Toni Nikka, Lauri Qvick) ja Gloria Beatty (1. näytös Ronja Orasta, Jessica Penttilä, Aino Sihvonen, 2. näytös Nomi Enckell, Tellervo Jalas, Meri Luukkanen) kiirehtivät tanssihalliin. Jos ei mitään muuta, kilpailu tarjoaa ilmaisen ruuan ja mahdollisuuden tulla huomatuksi. Mutta kun peli on kovaa ja säännöt armottomat, jalat verellä ja väsymys sekoittanut pään, epätoivo on läsnä yhä vahvemmin. Tanssia täytyy silti, ja kestää kaikki, sillä lopussa häämöttää palkinto ja elämä, joka ei ole jatkuvaa kamppailua. Vielä yksi tanssi, vielä yksi derby, vielä yksi hymy ja yksi sponsorilaulu. Vielä vähän.

Horace McCoyn romaaniin Ammutaanhan hevosiakin perustuvan näytelmän on näyttämölle sovittanut Ray Herman ja suomentanut Esko Elstelä. Esityksen on dramatisoinut ja ohjannut Heidi Räsänen, jonka oivallisessa ohjauksessa on hienosti vimmaa ja kiihkeyttä, epätoivoa ja viihteen monia puolia. Näyttelijäopiskelijat tuovat lavalle vauhtia, taitoa ja vahvaa tekemistä, kun tanssimaraton vie viihteen varjolla nuoret suurten kysymysten äärelle. Yhdysvalloissa 1930-luvun laman aikaan yleisöä vetäneet tanssimaratonit saattoivat kestää viikkokausia, ja katsojien silmien edessä kaikista epätoivoisimmat ja huonoimmassa asemassa olevat pistivät kehon ja mielen peliin palkinnon ja ilmaisen aterian toivossa. Tunti ja viisikymmentä minuuttia tanssia, sitten kymmenen minuutin tauko, sitten taas lattialle. Päivä ja viikko toisensa jälkeen. Räsäsen ohjauksessa ja nuorten näyttelijöiden esiintymisessä epätoivo, väsymys ja hätä paistavat kirkkaasti läpi. Köyhien ja työttömien nuorten ja menestyneiden, yleisöä viihdyttävien seremoniamestareiden välinen ero on selvä. Pienen näyttämön katsomo on asetettu katsomaan lavaa kolmelta sivulta, ja seremoniamestarin kehotuksesta yleisö kannustaa tanssijoita eteenpäin. Mutta ovatko katseen kohteena innokkaat nuoret, jotka vapaaehtoisesti lähtevät tanssikisaan, vai ihmiset, joilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta? Antti Lahden loistava koreografia rytmittää esitystä ja nostaa kierroksia jatkuvasti. Vauhtia on aina vain enemmän, ja aina vain enemmän lipsumisia ja harha-askeleita, kun kilpailu etenee. Lahden koreografiassa on tarkkuutta ja kiivautta, jossa nuoruuden energia loistaa.

Vilma Mattilan lavastuskonsepti ja Pekka Korpiniityn lavastus loihtivat näyttämölle kekseliään ja toimivan, erinomaisesti esityksen henkeen sopivan kilpailuradan. Erityiskiitos IBC-konttien käytöstä lavalla! Elina Kolehmaisen pukusuunnittelussa on mainioita yksityiskohtia ja monipuolisia asukokonaisuuksia melko kirjaimellisesti aina ryysyistä rikkauksiin, nuorten tanssikilpailijoiden kuluneista vaatteista Radiospiritin juontajien ja seremoniamestarien tyylikkäisiin asuihin. Taiteellisen opinnäytteensä tekevän Outi Vedenpään valosuunnittelu on tarkkaa ja oivaltavaa, valoa käytetään monella tavalla, eri väreissä ja myös niin, että valaistuksen tekninen puoli on esillä. Se laskeutuva valoympyrä on hieno elementti, ja toimii paitsi valollisesti, myös draamallisesti. Tarinantaju näkyy visuaalisuudessa kaikkia yksityiskohtia myöten, ja näyttämökuvissa on tosi hienoja hetkiä. Visuaaliset elementit luovat ajankuvaa ja tarinaa, ja tarjoavat oivat raamit koko tarinalle. Pidin näyttämökuvista varsinkin niissä kohtauksissa, joissa Robertia kuulustellaan, alun ja loppupuolen kohtauksissa, joissa ollaan rannalla, sekä kohtauksessa, jossa ollaan IBC-konttien sisällä.

Esityksen äänisuunnittelu, sävellys ja musiikin sovitus on Janna Hyrynkankaan käsialaa, Pieni sydän-laulun sovitus Eeppi Ursinin. Pieni sydän taustalla usein soikin, ja jää myös päähän soimaan hyvin sitkeästi. Laulu säestää tanssikohtauksia, tärkeitä hetkiä ja tunnelman muutoksia, ja toimii hienosti osana kokonaisuutta. Toinen laulu, josta tuli korvamato, on mainosrallatus Pieni Jonatan, joka ei sitten millään lakkaa soimasta päässä. "On sponsorimme Jonatan..." Musiikillisesti esityksen kappalevalinnat ovat täysosumia, ja niiden kautta teemoja laajennetaan ja tarkastellaan mainiolla tavalla. Valikoima osittain uusia, esitykseen sävellettyjä kappaleita, osittain vanhoja kappaleita esitykseen sovitettuna muodostaa soittolistan, jonka kautta moni kohtaus jää tarkasti mieleen. Näyttelijät laulavat, tanssivat ja eläytyvät musiikkiin hienolla otteella, paljaalla tunteella ja tavalla, joka tuo jokaisen musiikkivalinnan merkitykselliseksi. Erityisesti livenä lauletut laulut ovat mukana kokonaisuutena hienoissa kohtauksissa, joissa niin laulu kuin sen esittäminen, tarinan hetki ja näyttämökuva tukevat toisiaan. Hyrynkankaan äänisuunnittelussa on sopivasti tanssihallin tunnelmaa, ja varsinkin radioääni on mainio tehokeino.

Näyttelijät tekevät erinomaista ensembletyötä, jossa jokainen saa loistaa, mutta joka kohoaa erityisen vaikuttavaksi juuri siinä, miten joukko toimii yhdessä. Pidän kovasti siitä, miten esitys on roolitettu, sillä näyttelijät vaihtavat rooleja väliajalla, ja koko esityksen ajan kolme näyttelijää näyttelee samaan aikaan Robertia ja samaan aikaan Gloriaa. Ratkaisu tuo tarinat vahvemmin näkyviksi, kun samanlainen tarina kerrotaan monen esiintyjän voimin. Näyttelijät pääsevät myös tekemään laajasti erilaista roolityötä, kun tulkitsevat kahta hahmoa samassa tarinassa. Energiaa ja hienoa läsnäoloa tässä porukassa riittää, ja erityisesti näyttelijäjoukon kyky olla hetkessä ja ymmärtää roolihahmoaan teki minuun vaikutuksen. Maratontanssit ei ole helppo tarina kertoa, siinä on paljon tasoja ja paljon eri tunteita, mutta esiintyjät heittäytyvät ennakkoluulottomasti raakaan selviytymistaisteluun viihteen, laman ja epätoivon keskellä. Heidän käsissään sekä tarinan synkät sävyt että huumorin pilkahdukset ovat vahvasti esillä. Erityiskiitos tansseille, niissä on kiivautta ja hengästyttävää taistelutahtoa.

HKT:n ja Teakin Maratontanssit on kiivas, kiehtova ja karu esitys, jossa riittää hengästyttävää menoa ja hienoja roolisuorituksia. Nuorten esiintyjien vimma ja energia säteilee katsomoon saakka, ja heidän käsissään tarinan ihmiskohtaloissa näkyy kirkkaana epätoivo ja unelmat, taisteluntahto ja väsymys. Hienosti toteutettu kokonaisuus, ratkaisut toimivat ja esitys pitää otteessaan. Jos esityskausi olisi pitempi, menisin ehdottomasti uudelleen kokemaan tämän. Vahva elämys.

Esityksiä vielä 4.5. saakka, suosittelen lämpimästi!

Näin esityksen bloggajalipulla, kiitos HKT!