The Play That Goes Wrong @ Svenska Teatern

Näin esityksen medialipulla, kiitos Svenska Teatern!

kuvat © Cata Portin

Näin The Play That Goes Wrong-esityksen 26.9.

Harrastajateatteriryhmä iskee kyntensä Murha Havershamin kartanossa-nimiseen esitykseen. Kyseessä on ohjaaja Victorin (Max Forsman) ohjausdebyytti ja hän pääsee myös näyttelijänä esittämään taitojaan komisario Carterin roolissa. Homman nimi on se, että Havershamin kartanossa on tapahtunut murha, ja nuoriherra Charles (Jon Henriksen) on kuollut. Tekijää lähdetään selvittämään, mutta alusta asti tällä harrastajateatteriporukalla on mutkia matkassa ja hankaluuksia kasaantuu nopeammin kuin edellisistä selvitään. Mikään ei mene suunnitelmien mukaan, esityksen aikana ehtivät romahtaa niin näyttelijät kuin lavasteetkin. Ja mikäs olisikaan sen hauskempaa!

The Play That Goes Wrong eli Näytelmä joka menee pieleen on ollut sen verran suuri hitti, että minäkin olin ennen tätä nähnyt sen kolmesti, kaksi kertaa Tampereen Teatterissa ja kerran Lontoossa, eli tämä oli minulle jo kolmas versio samasta esityksestä. Ja mikäs siinä on katsoessa, esityshän on ihan loistava. Olen siis nähnyt tämän homman menevän pieleen nyt neljästi ja Svenska Teaternin versio oli tähän mennessä vauhdikkain ja railakkain. Ohjaus on Adde Malmbergin käsialaa ja hän on toteuttanut esityksen rytmikkäästi, nopeatempoisesti ja sulavasti. Tämä on ihan loistava komedia, minä pidän The Play That Goes Wrongista valtavasti ja Svenskanin lavalla se pääsee arvoisiinsa mittasuhteisiin, eli katastrofaalista ja hauskaa menoa on luvassa, kuten tältä esitykseltä uskaltaa odottaa. Kuten totesinkin, tämä Svenska Teaternin versio on vauhdikkain toteutus, jonka olen tästä esityksestä nähnyt, ja mitä reippaampi tahti, sitä enemmän katsomossa naurattaa, eli hyviä ratkaisuja kohtausten rytmittämisen suhteen tehty.

Teknisesti tämä on tarkka toteuttaa, ja hyvin sujuu kaiken romahtaminen. Vaikka olenkin tämän jo useasti nähnyt, on joka versiossa totta kai oma mausteensa mukana, ja tässä oli paljon yllättäviä ja hykerryttäviä teknisiä kikkoja, joita en muista edellisissä versioissa nähneeni. Lopussa odotin vähän suurempaa katastrofia, isompia räjähdyksiä tai jotain lisää, joka olisi oikein kruunannut tämän kaaoksen, mutta toki siinä oltiin jo kohdattu vaikka mitä ongelmia, eli aikamoinen kaaos vallitsi lavalla viimeisessä kohtauksessa. Tekniset ongelmat ja näyttelijäraukkojen sekä järjestäjän ja teknikon epätoivoiset yritykset selvitä niistä esitetään toimivasti ja uskottavasti, ja hauskuutta riittää katsomossa alusta loppuun. Tämä on kyllä sellainen esitys, että jos iloa ja naurua kaipaa, niin ei muuta kuin katsomoon ja nauttimaan.

Näyttelijät yltävät mainioihin suorituksiin, ja selviävät kommelluksista sujuvasti. Selväksi tulee, mitä mieltä kukakin on tästä vaikeuksien taipaleesta sekä muiden suhtautumisesta siihen. Varsinkin Dennis Nylundin hengästyttävä fyysinen ilmaisu Cecilin roolissa ihastuttaa, olipas notkeaa menoa ja aivan mahtavaa komiikkaa. Ja ihan loistava miekkailukohtaus, Nylund sekä Thomasin roolissa nähtävä Patrick Henriksen pelaavat hienosti yhteen ja tämä miekkailuhetki nousee yhdeksi esityksen kohokohdista. Emma Klingenbergin Florence on tosi onnistunut rooli, melkeinpä suosikkini näkemistäni Florence-tulkinnoista. Klingenberg ja järjestäjä-Annaa näyttelevä Nina Hukkanen tarjoilevat erityisesti esityksen loppupuolella huimaa kaksintaistelua kilpaillessaan Florencen roolista. Max Forsman tekee sujuvaa työtä komisario Carterin roolissa, samoin Mitja Sirén teknikko Torstenina. Jon Henriksenin Thomas on mainion ilmeikäs ja hyvä rooli. Simon Häger vakuuttaa Perkinsin roolissa ja naurattaa onnistuneesti luntatessaan sivistyssanoja kämmenistään.

Tekstitystä tähän ei ainakaan tällä hetkellä ole saatavilla tekijänoikeudellisista syistä, mutta heikommallakin ruotsinkielentaidolla uskaltaa kyllä mennä katsomaan. Vaikka vitsejä ja osa huumorista meneekin ohi, jos ei ymmärrä, mitä puhutaan, nojautuu esityksen komiikka kuitenkin vahvasti fyysisiin ja lavastuksellisiin hetkiin, eli varmasti saa nauraa vaikka ei kaikkia vuorosanoja ymmärtäisikään. Minulle tämä oli jo sen verran tuttu esitys, että osasin odottaa tapahtumia ja tiesin, mistä lavalla puhutaan, vaikka muutama vuorosana menikin ihan ohi. Ymmärsin kuitenkin aika paljon myös, vaikka kielitaito onkin lukion jälkeen ruostunut. Mutta mikäpä olisikaan parempi tapa kielikylpyyn kuin teatteri?

Hauskaa ja naurattavaa siis, kuten olla pitääkin! Svenska Teatern tuo The Play That Goes Wrongiin paljon vauhtia ja huimaa tekniikkaa, toteuttaen esityksen komiikan sujuvasti ja taitavasti. Yleisölle tarjotaan laadukas, ilahduttava ja tarkka esitys, jota katsoessa saa nauttia ja nauraa. Suosittelen lämpimästi, syksyn pimetessä ja synkistyessä tämä nauruterapia varmasti piristää.