FOMO - Fear Of Missing Out @ Ryhmäteatteri

kuvat © Veeti Hautanen

Vielä yksi esitys, huomenna 29.5. klo 19!

RyhmisNuorten FOMO - Fear Of Missing Out on inspiroitunut Svenska Teaternin Hype-musikaalista, jota esitettiin 25 vuotta sitten. Hypen teemoja on tuotu tähän aikaan ja maailmaan sopivaksi, ja FOMO tarkastelee elämää nuorten keskuudessa ja sitä, miten nuorten maailma on muuttunut 25 vuodessa. Lavalla nähdään Nea Hokkanen, Edit Viljamaa, Zaher Husseini, Matias Löfberg, Myrsky Virmavirta, Javid Panahi, Iida Lampela, Masha Suhhareva, Saana Miettinen, Siru Summanen, Sara-Inari Pohjonen, Marie Vilkki, Jesse Gyllenbögel, Saggad Muhammed, Milana Novokmet, Janette Hirvonen, Anastassia Suhhareva ja Anna Buzakova.

Fomo eli fear of missing out tarkoittaa paitsijäämisen pelkoa, sitä, että tuntuu siltä, kuinka kaikilla muilla on aina hauskempaa juuri siellä, missä itse ei ole. Kuinka parin päivän poissaolon jälkeen on vitseistä ja sisäpiirin jutuista ihan ulkona, kuinka pitäisi revetä moneen paikkaan jotta pysyisi perillä kaikesta, kuinka tuntuu aina, että menettää jotain. Varsinkin sosiaalisen median aikakaudella fomo on vahvasti läsnä, kun näkee kuvia juhlista, kaupungilla vietetyistä päivistä, uintireissuista, hauskasta illasta tai mistä tahansa. Jostain sellaisesta, mihin ei ole itse osallistunut. Jos tietää kavereiden tekevän jotain, eikä itse pääse mukaan, on helppo tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Mitä ne nyt siellä puhuvat, mitä ne tekevät, mitä uusia juttuja ne keksivät? Ja kun ne puhuvat niistä uusista, omista jutuistaan, mitä minä sitten teen? Nauran mukana, vaikka en tiedä, mille?

Kylläpäs tämä oli mahtava! Aikamoista tykitystä alusta loppuun, silmiään ei malttanut irrottaa lavalta hetkeksikään ja koko ajan säilyi rytmikäs, selkeä ja eloisa ote nuoruuden ja elämän kuvaukseen. Lavalla nähtiin kohtauksia niin bileistä, koulusta, kaveriporukoista, ihastumisen hetkestä, ilosta, surusta, nolostuksesta ja innostumisesta. Kaikkea kehysti radio FOMO, jonka ohjelmissa ja keskusteluissa pohdittiin sitä, mitä elämä on ja mitä nuoret ajattelevat. Heti esityksen alkupuolella nähtiin varsin reipas kohtaus naisen sukupuolielinten ja niihin liittyvien
ajatusten/tutkimusten/tieteen/ideologioiden historiasta ja naisten asemasta noin yleisestikin, siinä lavalle marssitettiin muun muassa John Harvey Kellogg ja noitavainoja järjestelleet miehet. Heti esityksen alussa oli muuten selvää, että nyt mennään eikä meinata ja tarina kulkee kohti loppua vauhdikkaasti ja rohkeasti. Tuli oikein innostunut ja odottavainen olo siis ensi hetkistä lähtien, katsoin tätä suurella mielenkiinnolla ja odotin, mitä kaikkea lavalla tultaisiin näkemään.

Esitys on hyvin rakennettu, kohtaukset vaihtuvat sujuvasti ja ne esitetään hyvällä tahdilla. FOMOssa on ehkä kaikista parasta juuri se tuttuus, joka koko tarinan läpi vallitsee. Vaikka minä en varsinaisesti lukiossa osallistunut biletykseen ja (netti)juoruiluun, on kaikkeen silti helppo samaistua ja esityksessä riittää valtavasti tunnistettavia hahmoja, elämäntilanteita, yksityiskohtia, ajatuksia ja tapahtumia. Ja ne kuvataan niin luontevina ja arkisina, että ei tulisi mieleenkään epäillä, etteikö jotain samanlaista tapahtuisi kaikissa kouluissa ympäri maailman. Nuoruus ei ole joka paikassa samanlaista, mutta se on nuoruutta joka puolella. Ja jotkin piirteet siitä puskevat esiin kaikkialla, ja siksi nuoruus ja elämä ylipäätään saa tunnistettavia piirteitä kaikissa tarinoissa. Tämä tulee FOMossa hyvin esille. Esiintyjät tulevat eri taustoista, eri maista, mutta jokin on kaikille ihan sama, vaikka muuten ihmiset olisivat ihan erilaisia. Ehkä se on jokin nuoruuden tai kenties elämän ydin, en osaa sanoa. Mutta jotenkin sen lavalla näkee.

Nuori näyttelijäporukka on loistava, he tekevät esitystä taidolla, innolla ja uskottavin yksityiskohdin. Kaikki tuntuu tutulta, tämä esitys on kuin suoraan pari vuotta sitten kokemistani lukiohetkistä. No, aivan kaikkea esityksessä nähtävää ei ole minun elämässäni tapahtunut, mutta noin suunnilleen hyvin samaistuttavaa ja tuttua menoa lavalla. Ja vaikka ihan samanlaisia tilanteita ei olisikaan vastaan tullut, on esityksen yleisfiilis ja pohjavire tosi luonteva ja aito, tunnistettavaa menoa siis, kuten todettu. Hahmot ovat monipuolisia, vivahteikkaita, kiinnostavia, valloittavia ja onnistuneesti rakennettuja sekä tulkittuja. Esitykseen mahtuu vauhdikkaita koreografioita, koskettavia ja hauskoja radiossa jaettavia tarinoita, huikeita lauluhetkiä, kutkuttavia ja jännittäviä, ihastuneita katseita ja paljon muuta elämää. Näyttelijät tekevät varmaa työtä koko esityksen läpi ja tuovat lavalle vahvoja, sujuvia ja tarkasti tehtyjä kohtauksia.

Mainitaan nyt muutama esiintyjä ja kohtaus vielä erikseen. Koripallokohtaus ja varsinkin Matias Löfbergin ja Myrsky Virmavirran toisiinsa ihastuneet hahmot jäivät mieleen, ja Löfberg ja Virmavirta tekevät muutenkin aivan mahtavaa työtä läpi koko esityksen, heidän hahmojensa tarina on mainio juonikuvio ja siihen mahtuu monta hienoa kohtausta. Siru Summasen ja Nea Hokkasen laulukohtaukset ovat loistavia, samoin kohtaus, jossa Edit Viljamaan hahmo kertoo radio FOMOssa tarinansa. Pidin myös koulukohtauksesta, jossa tyypit lukivat toisistaan netissä kirjoitettuja juttuja, erityisesti Javid Panahi nousi siinä esiin. Saggad Muhammedin ja Zaher Husseinin räppitaidoille myös kehuja, samoin Marie Vilkin mainiolle työlle ruoka on valmista-kohtauksessa. Koko porukan yhteistyö on saumatonta ja sujuvaa, he ovat selvästi hioutuneet yhteen ja se näkyy, esitys näyttää tekijöiltään ja näyttelijät tuovat siihen paljon onnistuneita sävyjä.

Musiikki on menevää, kaunista, hauskaa, tarttuvaa ja hyvin esitettyä, tässä on monta hienoa laulukohtausta ja monipuolisesti erilaisia biisejä. Koreografiat ihastuttavat laulutaidon lisäksi, koreografi Soile Ojala on saanut porukan viritettyä upeisiin joukkokoreografioihin ja taitaviin yksilösuorituksiin. Ohjaaja Jonna Wikströmin ote on myös tuonut ryhmästä esiin juuri oikeita asioita, esityksen yksityiskohdat ja esiintyjien tarkka työ on onnistunutta ja taitavasti lavalle tuotua. Taustalla nähtävät videot ja kuvat sopivat tunnelmaan mainiosti, vaikka minun oli ensin vaikea kuvitella niiden tuovan esitykseen lisää arvoa. Väärässä olin, nappivalinta nämä taustalle heijastettavat jutut! Lavastus ja puvustus sopivat nykypäivään ja nuorisoon, hyvin uskottavaa ja tutun näköistä porukkaa ja maisemaa lavalla.

Muutaman kerran laulujen sanat vähän hukkuivat taustamusiikkiin, mutta tämä ei ollut suuri miinus. Ja se onkin ainoa miinus jonka keksin! FOMO on loistava esitys, se on raikas, riemukas, nokkela, varma, hauska, samaistuttava ja innostava esitys nuoruudesta, maailmasta ja elämästä, ja mikä parasta, nuorten tekemänä.

Jos huomenna ehditte, menkää! Tämä on hieno!