Northug - Minun tarinani (Jonas Forsang)

"Repäisyjä, actionia, buuauksia ja tappouhkauksia. Maastohiihto alkoi viimeinkin muistuttaa koko kansan urheilua."

Kirjoitan blogiin vain harvoin kirjoista, vaikka luenkin paljon. Sille ei oikeastaan ole mitään isoa syytä, musikaaleista ja näytelmistä vain syntyy tekstiä helpommin kuin paperille painetuista tarinoista. Mutta tuntuisi väärältä olla kirjoittamasta tästä kirjasta - tällä tarinalla kun on iso vaikutus myös minun elämääni.

Sananen elämäkerran päätähdestä, Petter Northugista. Norjalainen maastohiihtäjä tunnetaan parhaiten hiihdon olympia- ja MM-mitaleistaan, ylivoimaisuudestaan, loppukiristään, kohuotsikoista ja vuoden 2014 rattijuopumustuomiosta. Minulle hän on aina ollut se hiihtäjä, jonka hiihtoa olen tuijottanut jännittyneenä ja innostuneena, se hiihtäjä, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan suosikkini. Pienempänä seurasin hiihtoa ja mäkihyppyä ahkerasti, mutta penkkiurheilulle tuli muutaman vuoden tauko, kunnes innostuin taas seuraamaan laduilla kiitäviä urheilijoita. Tämä innostus johtui nimenomaan Petter Northugista. Ja sen jälkeen olenkin seurannut maailmancupin kisoja, talviolympialaisia ja MM-kisoja joka talvi, koko hiihtokauden ajan. Kaikista isoin minun elämässäni tapahtunut hiihtojuttu on kuitenkin ollut Lahti Ski Gamesissä eli Salpausselän kisoissa sekä Lahden MM-hiihdoissa vapaaehtoisena työskenteleminen, enkä usko, että olisin koskaan hakenut vapaaehtoiseksi, ellen olisi ollut vannoutunut Northug-kannattaja ennen sitä. Ja ai että sitä tunnetta, kun ensimmäisen kerran näin itse Petter Northugin kävelevän vain parin metrin päästä ohitseni keskittynyt ilme kasvoillaan kohti sprintin lähtöpaikkaa. Se oli hienoa, ja toki tunteen kruunasi sprintin kolmossija. Palkintopallisijoitus, jonka ratkaisuhetket minä näin paikan päällä.

Mutta siirrytäänpäs nyt tähän kirjaan! Northugin mietteitä ja muistoja on kirjannut Jonas Forsang, joka on Oslossa asuva toimittaja, muusikko ja kirjailija. Niin, ja varoitus tähän väliin - lainaan kirjasta muutamia kohtia (kursiivilla) ja muutenkin tässä postauksessa voi olla spoilereita, vaikka suurin osa kirjan isoimmista "kohujutuista" onkin jo monen lehden sivuilla käyty läpi. Liikkeelle lähdetään johdannolla, joka sijoittuu hetkeen 2014 ajetun kolarin jälkeen. Sopivan kiihtynyt ja jännittävä tunnelma heti alussa siis. Johdannon jälkeen tarina etenee kuitenkin tapahtumajärjestyksessä, lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen, kaikkea tätä värittää harjoittelu ja kilpaileminen, kilpaileminen ja harjoittelu, hiihto, treenit, häviäminen, uudelleen ja uudelleen, kunnes erään kerran se vihdoin tapahtuu - voitto. Ja sen jälkeen voittoja alkaa kertyä, niitä tulee lisää ja lisää. Mosvikin villieläin on herännyt.

"Kehitin uuden rutiinin koulussa. Viittasin joka päivä ja pyysin lupaa mennä vessaan. Saman tien kun astuin ulos luokkahuoneesta, juoksin käytävän päähän ja uimahallille. Tiesin, että siellä oli lukitsematon huone. Menin huoneeseen ja tein 20 istumaannousua. Sitten tein toiset 20. Ja vielä 20. Sen jälkeen juoksin takaisin luokkaan. -- Olin yhdeksänvuotias."

Tämä taitaa olla ensimmäinen elämäkerta, jonka olen lukenut. Täytyy ehdottomasti alkaa lukemaan niitä lisää, ainakin tämän perusteella tykkäsin kovasti. Totta kai siihen vaikuttaa se, että kirja kertoo kiinnostavan tarinan ihmisestä, jonka uraa olen seurannut pitkään, mutta ihmisten tarinoita omasta elämästään olisi noin muutenkin mielenkiintoista lukea. Tässä tapahtumat kerrotaan minä-kertojana, Northug itse kuvailee kaiken sen, mitä hänelle on tapahtunut, enkä usko, että kirja olisi niin onnistunut kuin se on, jos se olisi muodossa "Northug hävisi lapsena, muttei luovuttanut ja sitten hän alkoikin voittaa". Tähän väliin isot kiitokset ansiokkaalle suomennokselle, tosi sujuvalukuista ja miellyttävää tekstiä, näppärästi kääntynyt norja suomeksi. Hyvää työtä suomentajat Sirje Niitepõld ja Ida Takala. Ja Jonas Forsangille myös kehut hyvästä kirjoitustyöstä.

Sisältöä tässä ei sinänsä voi arvostella, sillä elämäkertakirja käsittelee tietysti sitä, mitä on tapahtunut, eikä tarinaa väritetä kovin paljoa. Teksti on, kuten jo mainitsin, oikein sujuvaa, ja pitää otteessaan. Myös mukana olevat kuvat on hyvin valittu, niissä on monenlaisia vaiheita Northugin elämän varrelta, pikkupojasta nykyhetkeen saakka. Kirjassa on nostettu hyviä juttuja esiin, uran tärkeimmät ja vaikeimmat hetket, isoimmat voitot, ajatukset hiihdosta, maajoukkueesta, voittamisesta, Ruotsista, uhrauksista ja elämästä yleensä. Falunin MM-kisojen jälkeisestä ajasta tähän päivään olisin kaivannut vähän enemmän tekstiä, vaikka sinä aikana ei menestystä olekaan kovasti tullut. Teoksen ulkoasusta pidän myös kovasti, se on tyylikäs ja selkeä.

"Turvatyynyt eivät aukea. Se onni onnettomuudessa, sillä silloin ne olisi jo tullut käytettyä, ja tässä vaiheessa auto lentää vielä 16 metrin matkan 38 sentin korkeudella maan pinnasta ja räsähtää suoraan tienkaiteeseen."

Aika moni asia tuli minulle yllätyksenä, varsinkin se, kuinka paljon kaikkea maailman huipulle pääseminen oikeasti vaatii. Lukemattomia harjoitustunteja, pitkiä, raskaita lenkkejä kesät talvet, isoja uhrauksia yhden asian takia. Kun kaikki pyörii sen ympärillä, että tavoitteena on olla maailman paras, jää koko muu elämä väistämättä taustalle, tai vielä enemmän - se jää kokonaan pois. Kunnes on saavuttanut kaikki tavoitteensa. Kunnes on voittanut jo vaikka ja mitä. Kunnes on vastannut kirkkaasti kaikkiin odotuksiin. Silloin haluaa ottaa rennosti. Näin kävi Northugille Oslon MM-kisojen jälkeen. Motivaatio loppui, mutta pian sen oli pakko palata. Tapahtui onnettomuus, joka muutti kaiken. Ehkä isoimmat otsikot, lööpit, uutiset ja kohujutut, joita Petter Northugista löytyy, koskevat yhtä tapahtumaa. 4. toukokuuta 2014 Northug ajoi 1,65 promillen humalassa kolarin ja jätti loukkaantuneen matkustajan autoon. Tämän jälkeen Northug päätti, että yksi asia tulisi tapahtumaan. Hän tyhjentäisi Ruotsin kultamitaleista Falunin MM-kilpailuissa.

Teeskentelin, että kaikki oli niin kuin pitikin, nousin ylös joka aamu, laitoin rullasukset jalkaani ja lähdin treenaamaan. Palasin kotiin, söin ja lepäsin, kunnes oli seuraavan treenin aika. Tein kaiken niin kuin piti. Mutta kaikki ei ollut niin kuin piti."

Falunin MM-kisojen, varsinkin viidenkymmenen kilometrin hiihdon, katsominen oli hyvin jännittävää kotisohvalla, ja varmasti vielä enemmän se raastoi hermoja kilpailupaikalla ja varsinkin kilpaladulla. Viisikymppiä on miesten hiihdon vaativin ja raskain matka, sen hiihtämiseen kuluu parisen tuntia, vaikka vauhti onkin kova. Falunissa viisikymppiä hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla, eikä sääkään suosinut kilpailijoita, sillä lunta satoi ja laduilla oli paikoin paljon irtolunta. Kirjassa kisa on kuvattu tarkasti, kaikki ne ajatukset, tunteet ja mietteet, joita Northugilla on hiihtäessä ollut. Voiton jälkeisiä ajatuksia kuvaava lyhyt kappale on yksi suosikkikohdistani koko kirjassa. Kivasti muuten käytetty imperfektiä ja preesensiä vuorotellen, varsinkin kilpailukuvauksissa asiat kerrotaan kuin ne tapahtuisivat juuri nyt. Tämä toimii hyvin, tuntuu, kuin olisi itse paikan päällä seuraamassa, miten kaikki etenee.

"Viidenkympin hiihdon jälkeen pystyn tuskin syömään. Se on aina ollut minusta kummallista. Voisi ajatella, että kroppa haluaisi silloin vain ja ainostaan energiaa, niin että pystyisi aloittamaan palautumisen. Tapasin lääkärin, joka sanoi, että kyse on sisäisestä verenvuodosta. Että sitä voi syntyä, kun pusertaa itseään niin paljon niin pitkään. Silloin ruumis ei halua ottaa ravintoa vastaan."

Tämä on sellainen kirja, jonka olen aina halunnut lukea, sitten kun se joskus ilmestyy, tai siis ehkä sellainen, että olen toivonut, että tämä joskus kirjoitetaan. Tämähän on ihan uunituore teos muutenkin, sain tietää sen julkaisuajankohdan reilut pari kuukautta sitten, ja sen jälkeen odotinkin malttamattomana, että vihdoin saan opuksen käsiini. Luin kirjan kahdessa päivässä ja palasin sen jälkeen vielä kiinnostavimpiin kohtiin uudelleen. Täytyy lukea tämä myös uudelleen, kirjan tapahtumat kun sijoittuvat aika lailla reilun 30 vuoden ajanjaksolle, eli tosi paljon ehtii sinä aikana sattua ja tapahtua, eikä kaikkea varmasti ensimmäisellä lukukerralla sisäistänyt. Vanhemmilleni tämä menee seuraavaksi lukuun, tiedä vaikka loppukin perhe innostuisi kirjan lukemaan. Minä ainakin suosittelen.

"Olin maailmanmestari."

Suosittelen tätä kaikille hiihtourheilun ystäville, Petter Northug-faneille (ja vihamiehille myös, jos joku ei hänestä niin pidä) ja kaikille, jotka tietävät, kuka on Petter Northug, tai kaikille joita kiinnostaa, kuka on Petter Northug. Ja niille, jotka haluavat lukea 13-kertaisen maailmanmestarin ja kaksinkertaisen olympiavoittajan tarinan. Ja niille, jotka arvostavat hyvin kirjoitettua tekstiä, kiinnostavaa elämäkertaa, urheilijan tarinaa tai monipuolista kuvausta matkasta lapsuudesta aikuisuuteen. Odotin tätä siis tosi paljon, ja on ihanaa sanoa, että tätä kannattikin odottaa. Tämä on mielenkiintoinen, kattava, taitavasti kirjoitettu, uskottava, koskettava, otteessaan pitävä ja lukijaa puhutteleva kuvaus pojasta, josta tuli maailman paras juuri siinä lajissa, jossa hän halusikin voittaa kaikki.

"Minut saa ihan rauhassa mitätöidä ja sanoa, että urani on ohi. Tuloslistalleni viime vuodelta saa naureskella. 48. sija. 19. sija. 97. sija. Mutta tiedän yhden asian. Olen kokenut sen aiemmin. Tiedän, mitä pitää tehdä. Joten jatkan juoksemista."