Näin esityksen pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!
 |
| kuvat Heikki Järvinen, Tampereen Teatteri |
Tampereen Teatterissa sai 27.1. ensi-iltansa 1918 Teatteri taistelussa-niminen esitys, jonka keskiössä on sisällissodassa kolhuja saanut ja kymmenien ihmisten kohtalon nähnyt teatterirakennus. 28.1.1918 Tampereen teatteri suljetaan ja 3.2. se otetaan punakaartin majoitusjaoston käyttöön. Esityksessä eletään näitä hetkiä niiden alkuperäisellä tapahtumapaikalla. Päärooleja ei ole, kaikki ihmiset joiden tarinaa kerrotaan ovat tärkeitä. Oli kyseessä sitten punapäällikkö Verner Lehtimäki (Martti Manninen), hänen rakastettunsa. sairaanhoitajatar Hellä Nieminen (Pia Piltz), Soosi-Hanna (Mari Turunen), venäläinen everstiluutnantti Georgi Bulatsel (Ville Haapasalo), naiskaartilainen Iida (Ella Mettänen), teatteritalon emännöitsijä Olga Leinonen (Aliisa Pulkkinen) tai Bulatselin tulkki (Antti Tiensuu), hänen kohtalonsa ja toimintansa sodan keskellä on olennainen osa esitystä, kuten jokaisen lavalla nähtävän hahmon kohtalo ja toiminta.
Täytyy sanoa, että tämä kyllä iski ja kovaa! Odotin tätä todella paljon, ja vaikka en etukäteen edes tiennyt esityksestä kovin paljoa, lunasti se kaikki odotukset. Tässähän on 20 katsojalla mahdollisuus osallistua esitykseen ja kiertää teatteria näyttelijöiden kanssa. Varmasti ihan mahtava kokemus, en kyllä itse halunnut osallistua tähän kun luulen, että olisi minulle liian rankka juttu. Katsomossa istuskelijat saivat osallistua kierrokselle videon muodossa eikä mistään siis periaatteessa jäänyt paitsi, vaikka tietenkin on eri asia katsoa videolta, kuinka sotaan osallistunut nuori mies suree kaatunutta toveriaan kuin olla itse osa tilannetta. Suosittelen siis tätä osallistavaa kierrosta ihan ilman omaa kokemusta siitä. Varmasti hieno!
Esityksestä jäi parhaiten mieleen katsomon poikki kulkevat ja yleisön joukossa huutelevat punakaartilaiset, kolmeen kohtaan ripustetut iskulauselakanat, sotilaiden ruokailusta vastaavan Aadolf Ahon (Risto Korhonen) lukitseminen pieneen huoneeseen ja miehen avunhuudot, jotka kaikuvat teatterissa, nuorten miesten epävarmuus sodan edetessä, punaisten puolella taistelevien naisten joutuminen valkoisten käsiin, sodan tunnelma ja pauhu, koko ajan vaaniva pelko ja kuolema sekä se, miten eri tavalla jokainen suhtautuu taisteluun. Katsomoon asti tuntui, miten pelko pysäyttää paikalleen, miten oikelta tuntuva ajatus saa tarttumaan aseisiin, miten rakkaudessa voi pettyä pahastikin, miten vastuu painaa ja miten epävarma tilanne tuo helposti huonot puolet esiin kenestä tahansa. Esitys etenee sujuvasti, koko ajan tapahtuu jotain eikä silmiään saa irti näiden ihmisten tarinoista.
Kaikki hahmot oli rakennettu taitavasti historiallisten esikuviensa pohjalta, minä pidin eniten ehkä Martti Mannisen Verneristä, Risto Korhosen Aadolfista, Jukka Leistin hienosti näyttelemästä esikuntapäällikkö Tuomas Hyrskymurrosta, Kirsimarja Järvisen ylihoitajatar Aleksandra Petrovna Rogovskajasta ja Pia Piltzin Hellästä. Paljon on porukkaa lavalla, mutta jokaisesta hahmosta jää jotain mieleen, eikä kukaan huku muiden varjoon. Hienolta tyypit myös näyttävät, Mari Pajulan pukusuunnittelu on sisällissotavuoden ajassa kiinni ja näyttää tosi hyvältä ja uskottavalta, aivan kuin vaatteet olisi haettu vuoden 1918 kauppojen hyllyiltä. Myös lavastus (Marjatta Kuivasto) tukee ajankuvaa loistavasti ja lavastuksessa on tehty mahtavaa työtä koko talon osalta, lavastusta ei siis ihastella pelkästään lavalla vaan ympäri teatteria. Panostus näkyy myös Tampereen Teatterin henkilökunnan vaatteissa ja talon muussa yleisilmeessä - kaikki on kuin suoraan vuodesta 1918. Mahtavan hienoa! Joonas Tikkasen videosuunnittelu on oikein onnistunutta, videot toimivat osana tarinaa ja luovat tunnelmaa. Lisäksi ne ovat laadukkaita ja hyvin kuvattuja - hienoa työtä!
Tiivistettynä siis yksi suosikkiesityksistäni koskaan, tykkäsin tästä tosi paljon ja suosittelen ehdottomasti! Toimii myös historian kertauksena/opiskeluna, ja käsiohjelmasta (joka sekin on esityksen ajan mukainen) saa tietoa sisällissodasta ja teatterin osuudesta siinä. Plussaa myös siitä, että ennen esitystä, väliajalla ja esityksen jälkeen laulu raikaa ja tanssi tömistää teatterin lattiaa. Ei meinannut ehtiä kakkuakaan mutustaa väliajalla kun näyttelijät pistävät lauluksi, mutta tämähän on oikein positiivinen juttu! Tietysti todella kiinnostavaa nähdä esitys, joka kertoo oikeasti tapahtuneista asioista ja vieläpä siellä, missä ne ovat tapahtuneet. Historialliset jutut ovat varmaankin aikalailla kohdillaan, historia-asiantuntija Tuomas Hoppu on niistä pitänyt huolen. Anna-Elina Lyytikäisen käsikirjoitus ja ohjaus ovat mainioita, eikä esitystä voisi kuvitella erilaiseksi kuin se oli, sillä juuri tällaisena se on onnistunut, koskettava, pelottava, vakuuttava, mahtava, todenmukainen ja hauskakin.
Suuret kiitokset Tampereen Teatteri ja esityksen koko porukka, tämä oli hieno!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti