Suomenhevosen tarina @ Keski-Uudenmaan Teatteri & Ratsastuskeskus Aino

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!

kuvat © Susanna Salmi

Keski-Uudenmaan Teatterin ja ratsastuskeskus Ainon yhteistyöesitys Suomenhevosen tarina sai ensi-iltansa eilen, 17.11.

Arvo Lahtinen (Pertti Koivula) ostaa Juhani Aholta (Antti Reini) Pekka-hevosen (Uuras ja Seppo Halttunen), joka palvelee Lahtisen perhettä pitkään, sotien, savottatöiden ja tavallisen arjen keskellä. Tarina seuraa Lahtisten perhettä Suomen itsenäistymisestä nykypäivään asti, maalta kaupunkiin, metsätöistä raveihin ja sodasta koulunpenkille. Suomenhevosen roolin muuttuminen tärkeästä työkaverista urheaan sotahevoseen, vahvasta työhevosesta vauhdikkaaseen ravuriin sekä miesten parhaasta kaverista tyttöjen ja naisten harrastuskaveriin kietoutuu saumattomasti mukaan tarinaan.

Suomen historiaa on tänä vuonna nähty teattereissa vaikka ja kuinka, mutta suomenhevosen historiaa ei ihan niin paljoa. Suomenhevosen kantakirja juhli satavuotista taivaltaan jo kymmenen vuotta sitten, Suomenmaa seuraa tänä vuonna perässä. Suomenhevosen tarina juhlistaa näitä molempia, ihan konkreettisestikin, ostetuista lipuista menee nimittäin 2 euroa sotaveteraaneille ja 2 euroa suomenhevoselle.

Juoni kulkee sujuvasti ja tarinaan mahtuu niin iloa, surua, pelkoa kuin innostusta ja vauhdikkuuttakin. Maailman ja Suomen muuttuminen ja ihmisten sopeutuminen tähän muutokseen kuvataan uskottavasti, samoin vanhempien ja lasten aseman ja käytöksen muuttuminen kohti nykyajan perheitä. Sinikka Zannonin puvustus kulkee vuosikymmenten läpi ja näyttelijät näyttävät olevan juuri siltä aikakaudelta, mikä tarinassa on sillä hetkellä käynnissä. Varsinkin sota-ajan puvustus ihastuttaa. Mikko Rantasen lavastus seuraa myös aikakausien muutosta ja onnistuu siinä hyvin.

Tässä on paljon hahmoja, seurataanhan tarinassa yhden perheen elämää noin sadan vuoden ajan. Parhaiten mieleen jäivät Antti Reini Jalona ja Jari Hämäläinen Toivona, veljesten välinen, punaiset vastaan valkoiset-asetelman aiheuttama jännite ja ajatuserot tuntuivat selvinä katsomoon asti, mutta päällimmäisenä tunteena oli kuitenkin veljesrakkaus. Pertti Koivulan Arvo oli hyvä hahmo, samoin Olga Heikkalan nuori Tuula. Seppo Halttunen tekee Pekkana varmaa työtä, hän on omaksunut hevosen eleet ja äännähdykset loistavasti. 

Molemmat hevoset, Uuras ja Kiripassi ovat nappivalintoja, ne ovat rauhallisia, kärsivällisiä ja fiksuja, mutta osaavat ottaa yleisönsä ja nauttivat esiintymisestä ja huomiosta. Uuras varastaa yleisön huomion varsinkin Toto toi, veto vei-kappaleen aikana kirmatessaan ohjastajansa Fredrik Lehdon kanssa areenan halki täysissä ravivarusteissa. Kiripassilla on tärkeä tehtävä avata jokainen uusi kohtaus vuosikymmenen vaihtuessa, vuosilukujen kertominen selventää tarinaa ja pitää katsojan ajan tasalla siitä, missä mennään ja milloin mikäkin juttu tapahtuu.

Esityksen lauluista mainittakoon Hevosen vaihto, On aivan sama, Ystävämme suomenhevonen sekä Uusi aika. Esityksen päättävä Nuori hevonen, jonka laulaa Oliver Heikkala, soi myös hienosti. Musiikki on monipuolista, siinä on vauhtia ja iloa, mutta myös rauhallisempaa ja synkempääkin tunnelmaa. Bändi (Altti Uhlenius, Jussi Hongisto, Jarkko Saarinen ja Petri Rahikkala) soittavat hyvällä otteella ja biisit kuulostavat oikein hyviltä.

Kokonaisuudessaan tämä on onnistunut, viihdyttävä ja opettavainen. Suomen historia kertautuu toimivalla tavalla, mutta ei vie huomiota tarinalta vaan kulkee sujuvasti mukana siinä. Näyttelijät onnistuvat hienosti, hevoset ottavat lavan haltuun ja ainakin minulle vähän tuntemattomammat kappaleet sopivat suurimmaksi osaksi tarinaan oikein hyvin. Onnistunut juttu, maneesikin on saatu hienosti muutettua teatterinäyttämöksi, vaikka siinä on ollut sen verran haastetta, että ennakkotiedoista poiketen paikat eivät ole numeroituja, eli istahtaa saa mihin vain. Tämä sopii hevosihmisille, joita katsomossa tuntui ainakin ensi-illassa paljon olevankin, mutta myös muille suosittelen tätä lämpimästi.

Ei-hevosihmisille muuten tiedoksi, että kun jossain lukee lämmitetty maneesi, se ei sitten ole lämmin, vaan vähän vähemmän kylmä kuin yleensä. Katsomossa kannattaa siis varautua istumaan takki päällä tai ainakin lämmin paita, ettei tule liian viileä.