Eikä kukaan meitä enää etsi @ Teatteri Siperia

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Teatteri Siperia!

kuvat Petri Tuhkanen

Teatteri Siperiassa sai 28.2. ensi-iltansa ilmastonmuutosta käsittelevä Eikä kukaan meitä enää etsi. Lavalla nähdään Marika Heiskanen, Karoliina Blackburn ja Jaakko Ohtonen sekä jääkarhuna Tytti Marttila.

Esitys koostuu pienistä hetkistä ja väläyksistä tavallisten ihmisten elämästä. Eräs perheenäiti (Marika Heiskanen) innostuu pelastamaan maailmaa, kun hänen poikansa (Jaakko Ohtonen) pelästyy kuullessaan dokumentista, että jääkarhuisät hukkuvat hakiessaan ruokaa pennuilleen. Visailuohjelmassa Jaajon (Karoliina Blackburn) johdolla kilpailee ilmastonmuutosta totena pitävä (Marika Heiskanen) ja valheena pitävä (Jaakko Ohtonen). Nuori mies (Jaakko Ohtonen) miettii, haluaako hän omaa lasta tällaiseen maailmaan kasvamaan. Roskiksilla käydään kamppailua siitä, onko kierrätys järkevää vaiko pelkkää omantunnon hiljentämistä? Nämä ja monet muut kohtaukset tuovat lavalle toimivan kokonaisuuden, joka saarnaa sopivasti, mutta jättää kuitenkin toiveikkaalle mielelle. Ehkä me voimme vielä vaikuttaa pallomme tulevaisuuteen.

Esitys etenee sujuvasti eikä siinä tule mitään turhia taukoja. Petri Tuhkasen pahvinen lavastus toimii loistavasti, välillä tosin häiritsi kun laatikoita siirreltiin, mutta eipä se paljoa kokonaisuudesssa haitannut. Hienoa myös, että aterimet jne. olivat pahvia! Välillä asiaa tulee paljon kerralla, mutta minulle ainakin toimii tällainen pitkäkin saarna. Mietittävää jää kyllä pitkäksi aikaa esityksen jälkeen. Mitä minä voin tehdä ja onko siitä edes hyötyä? Kannattaako kierrättää jos syö banaaneja tai alentaa huoneen lämpötilaa jos lentää lentokoneella jonnekin? Pystyykö yksittäinen ihminen edes tekemään mitään?

Näyttelijät tekevät kaikki todella hyviä rooleja. He vaihtavat hahmoa ja kohtausta jouhevasti tuoden lavalle aina samaistuttavia, tavallisia ihmisiä (ehkä haltijattaret + Pahatar eivät tavallisia ihmisiä ole mutta noin muuten). Suuret ikäluokat ovat hauskoja, samoin biojäteastian hankkimista pähkäilevät naapurit. Jaakko Ohtosen metsäretkelle lähtevä nuori mies on yksi suosikkihahmoni, samoin hänen näyttelemänsä pikkupoika. Tytti Marttilan jääkarhu ihastuttaa lavalla hienoisilla liikkeillään ja salaperäisyydellään. Karoliina Blackburnin poliitikoksi lähtevä kierrättäjänainen jää mieleen, samoin kuin Marika Heiskasen näyttelemän äidin turhautunut purkaus keskellä yötä. Hienoa työtä kaikilta.

Pidin tästä tosi paljon, en tietenkään pidä ilmastonmuutoksesta, mutta minusta on kiinnostavaa nähdä miten asiaa käsitellään esimerkiksi teatterissa tai sitten vaikka kirjoissa tai elokuvissa. Esityksestä jää sellainen sopivan syyllinen olo, että olisinhan minäkin voinut tehdä jotain enemmän ja paremmin pelastaakseni maailmaa edes vähän, mutta ei esitys silti ketään yleisössä tai muualla suoraan syyllistä. Lavalla tarjoillaan niin monia mielipiteitä ja perusteluja, että väkisinkin miettii asioita uusista näkökulmista. Hieno, toimiva teksti ja upea näyttelijäporukka kantavat tarinaa eteenpäin vahvalla otteella. Päälimmäisenä mieleen jää ajatus, että jotain on tehtävä, mutta vielä ei ole liian myöhäistä.