Kartanon kesäyön unelma @ Urajärven Kartanoteatteri

kuvat © Merja Markkanen

Näin Kartanon kesäyön unelman 18.7.

Kartanonherra Hugo von Heideman (Markus Lahtinen) on menossa naimisin Lydia von den Heffin (Maria Laumola) kanssa, mutta liitto uhkaa kariutua, jälleen kerran. Hugo-herran lemmenasiat kun ovat solmussa tämän tästä. Hän pyytää apuun Puckin (Satu Tala), joka yrittää sitten hoidella rakastavaisten asioita kuntoon niin kartanon väen kuin työläistenkin kesken. Piika Helena (Jaana Huumo) pitäisi nimittäin saada yhteen muurari Juhon (Lauri Kuusrainen) kanssa, ja kirkkoherran poika Anselmi (Reetta Joska) ja aatelisneito Hermia Heinzius (Heli Järvelin) sopisivat kimppaan mainiosti. Vaan kun eivät nämä ihmiset tunnu tajuavan rakkaudesta mitään! Vaan tajuavatko sen enempää jumalatkaan? Kartanon tontut pistävät pystyyn näytelmää hääjuhlia varten, ohjaajanaan salvumies Pietari (Heidi Metsä-Keisteri). Mutta miten käy traagisen ilvinäytelmän, jos mitään häitä ei tule?

Shakespearen klassikko on kokenut urajärveläistämisen Timo Taulon käsissä, ja esityksen on tekstistä näyttämölle ohjannut Juha Suihko. Kesäyön unelma on yksi Shakespeare-suosikeistani, ja siitä harvinainen näytelmä, että uskon nähneeni siitä jo täydellisen version. Teattereiden koronatauon aikana tuli nimittäin ihan pikkuisen katseltua National Theatren vuoden 2019 produktion tallennetta, joka siis oli aivan täydellinen kokonaisuus kaikkia pieniäkin ratkaisuja myöten. Tuon version jälkeen Kesäyön unelman katsomiseen on tullut tietynlainen vapaus, kun en enää odota minkään esityksen pistävän paremmaksi. Vaikka ei sitä toki koskaan tiedä. Tämä Kartanon kesäyön unelma ei kuitenkaan liiku ihan samoissa maisemissa, sillä Shakespearen tarina ja hahmot ovat enemmänkin antamassa tekstille raameja ja mukana on aimo annos Urajärven kartanon todellista ja dramatisoitua historiaa, vähän mytologiaa ja viisi eläväistä puutarhatonttua. Minä pidän kovasti Shakespeare-modernisoinneista, ja myös sellaisista esityksistä, joissa lainataan Bardilta tarvittavaa ja karsitaan sitten kaikki muu pois, kunhan se tehdään onnistuneesti. Ja tämä Kartanon kesäyön unelmahan sopii molempiin, se tuo Kesäyön unelman urajärveläiseen kartanomaisemaan 1800-luvun loppuun, eli aikaan kolmisensataa vuotta näytelmän ensiesityksen jälkeen, ja sovittaa ja lainaa shakespearilaista komediaa sen verran, kuin tarina tarvitsee. Kesäyön unelman antamat juonenkäänteet ja hahmot on sujuvasti sovitettu kartanon maisemiin, ja yhdistelmä toimii mainiosti. Kevyt kesänäytelmä istuu maisemaan onnistuneella tavalla, kartanon pihapiiri ja taustalla liplattava järvi kruunaavat kesäillan unelman katsomisen.

Esityksessä on muutama suvantokohta, joissa ohjaus kaipaisi tiivistämistä, mutta pääosin tahti on hyvä ja esitys pitää otteessaan. Hyväntuulinen näytelmä sisältää paljon huumoria, niin Shakespearen kirjoittamaa riemukasta piikittelyä ja Bardin komedioille tyypillisiä kaksimielisyyksiä kuin kielellistä ja fyysistä komediaa. Komediallinen tekeminen onkin mainiossa iskussa, ja esityksen tunnelma säilyy hienosti alusta loppuun. Tätä katsoessa todella viihtyy, hymy kohoaa huulille jo alussa ja säilyy huulilla loppukiitoksiin saakka. Rentous ja leppoisuus kantaa, ja kokonaisuus on toimivasti kasassa. Esityksen visuaalisesta ilmeestä vastaa Anu Reijonen, jonka käsialaa on niin puku-, maskeeraus- ja kampaus- kuin lavastussuunnittelukin. Ympäröivää miljöötä hyödynnetään laajasti ja sen tarjoamien mahdollisuuksien käyttäminen esityksen raameina toimii. Lavastus rakentuukin vahvasti maalaisromanttiseen ilmeeseen ja näyttämön olemassa olevien rakennusten, aidan ja kivien varaan, mukaan otetaan penkkejä, kirnuja ja muuta sellaista, mitä tarvitaan. Hieno lavastuselementti on tonttuseurueen komea esirippu, joka tuulessa heilahtelee. Puvustuksesta löytyy niin aatelisten tyyliä kuin palvelusväen arkivaatetta, ja lisäksi tonttujen tonttuvaatteet ja ihanat hatut, ja mainiot ilvitragedian esiintymisvaatteet, kaikki toimivia ja hyvin hahmoille sopivia.

Satu Talan Puck kuljettaa tarinaa eteenpäin vähän kuin kertojan roolissa, ja yrittää saada oikeat ihmiset rakastumaan keskenään, vaikka aikamoisen hankalaa se on. Kukaan ei suostu haistelemaan kameliakukkasta oikeaan aikaan, tai varsinkaan katsomaan kukan haistelun jälkeen sitä tyyppiä, johon heidän lemmenrohdon vaikutuksesta pitäisi rakastua. Tala tekee sujuvaa roolityötä ja kommunikoi yleisön kanssa mainiosti. Hänellä on erinomainen ote rooliinsa, ja taito kertoa tarinaa kiinnostavasti. Siitä tulee vähän moitetta, että Puckin hahmossa ei oikeastaan ole sellaista ilkikurisuutta, vekkulimaisuutta ja suoranaista ilkeyttä, joka hänelle kuuluu, vaan tämä vallattomuus ja pahankurisuus on siirtynyt keijun (Stella Unga) hahmolle. Unga on roolissaan suloinen ja velmu, mainio leikkisä keijukainen, ja hauska ilkikurinen tyyppi. Silti Puckille kuuluisi arvaamaton ja kuriton luonne, nyt hän on kyllä hauska ja riemukas, mutta myös aika uskollinen ja luotettava apulainen. Markus Lahtinen tekee hyvät roolit Hugona ja Valhallan pääjumalana Ööderinä, hän tuo rooleihinsa energiaa ja komediantajua. Maria Laumola on Lydian roolissa hurmaavan itsevarma ja hienostunut neito, ja lemmenjumalatar Freijana voimakas ja vaikuttava.

Suosikkihahmoni Kesäyön unelmassa ovat aina olleet ristiin rastiin rakastunut nelikko, ja niin on tälläkin kertaa. Erityisesti Heli Järvelin Hermiana ja Jaana Huumo Helenana loistavat yhteisissä kohtauksissaan. Reetta Joska tekee tosi hyvän roolin Anselmina, hieno komediallinen ajoitus ja taito lukea hahmoa. Lauri Kuusrainen on mainio Juho, hyvin varma rakkaudestaan mutta kuitenkin ihan pihalla. Heidi Metsä-Keisteri johtaa tonttujoukkoa mainiolla energialla ja tilannekomiikan ymmärryksellä, Henna Tanner räätäli Matin roolissa huolehtii esiintymispuvuista ja repliikkien muistamisesta sujuvalla huumorilla. Marjut Tick puuseppä Puutiaisena varastaa shown useaan otteeseen Sofia-neitona, ja Rianna Taimen kankuri Niilona tekee hurmaavan roolin, hän laukoo hahmonsa kommentteja nasevasti. Christofer Rostedt palkeenparsija Huiluna täydentää tonttujoukon säveliä lurittelemalla ja pilke silmäkulmassa. Koko näyttelijäjoukko on tehtäviensä tasalla, ja erinomaisesti myös esityksen komediallisten tunnelmien tasalla. Lavalla pidetään hauskaa, ja se resonoi yleisössä, sillä nauru kupli katsomossa jatkuvasti. Myös laulupätkissä esiintyjät vakuuttavat.

Kartanon kesäyön unelma on hurmaava ja kepeä esitys, jossa huumori, romantiikka, taianomaisuus ja historia kohtaavat. Shakespearen klassikko ja Urajärven kartanon menneisyys sopivat yhteen yllättävän mainiosti, ja tarinasta tulee kiinnostava ja hauska. Lauluvoimaiset näyttelijät tekevät vaikutuksen kansanlauluja tulkitessaan, ja laulut sopivat esityksen tunnelmaan tosi hyvin, ja nousevat itse asiassa yhdeksi sen huippukohdista. Kokonaisuutena tämä esitys yllätti positiivisesti monessa kohdassa, heti shakespearilaisen ja urajärveläisen tarinan symbioosilla ja sen jälkeen monella ratkaisulla kaikilla esityksen osa-alueilla. Varsin onnistunut ensimmäinen reissu Urajärven kartanoteatteriin siis!

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Urajärven Kartanoteatteri!