Broken Heart Story @ Järvenpään teatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!

kuvat © Kapina Oy

Järvenpään teatterissa sai 8.4. ensi-iltansa Järvenpään teatterin ja Järvenpään Opiston taiteen perusopetuksen nuorten yhteistyössä toteuttama Broken Heart Story.

Kirjailijalla (Erika Steiner) on ongelma, sillä hän on kadottanut Sielunsa (Milli Himanen), ja ilman Sielua ei oikein tule kirjoittamisesta mitään. Ei, vaikka oikein hyviä aiheita, kuten kapitalismi ja kuolema, olisi tarjolla. Sielu taas on rakastunut, mutta voivatko hän ja kirjailija elää elämää erillään? Broken Heart Story on tarina identiteetistä, itsenäisyydestä, yksinäisyydestä, rakkaudesta ja merkityksestä. Ketsuppia kuluu, isoja kysymyksiä pohditaan ja englantia puhuva kissa kokee kovan kohtalon. Viiksekäs nainen haluaa olla vakavasti otettu taiteilija, Sielu haluaa oman elämän, ja taustalla hurisee imuri.

Järvenpään teatterin esityksessä nuoret näyttelijät tarttuvat ohjaaja Riikka Kasperin johdolla Saara Turusen kirjoittamaan näytelmään, joka ei ole sieltä helpoimmasta päästä näin niinkuin katsojan näkökulmasta. Tarina on kuin paikkaansa etsivät palapelinpalat vaeltaisivat näyttämöllä ja yhdistyisivät vähitellen. Eri juonikuviot kyllä selviävät esityksen edetessä, ja teemoiltaan monipuolinen esitys on kiinnostavaa katsottavaa, ja pidän kyllä näytelmistä, jotka vähän haastavat katsojaa. Kohtaukset rakentuvat hyvin, ja tunnelma on tarinan läpi taitavasti viritetty. Kasperin ohjaus antaa tilaa tarinan teemoille ja kysymyksille, muttei alleviivaa niitä liikaa. Tunnin mittainen esitys tuntuu pidemmältä, ei siksi että etenisi hitaasti vaan siksi, että kohtauksia ei kiirehditä ja tarina vie mukanaan. Hanne Lindströmin lavastus on käytännöllinen ja pelkistetty, se luo näppärästi tarinan tapahtumapaikat mutta jättää lavalle paljon tilaa. Tässä esityksessä ratkaisu jättää lava monesti tyhjäksi (näyttelijöitä lukuunottamatta) on erinomaisen hyvä. Puvustus on nykyaikainen ja hahmoille sopiva, Lindström on löytänyt hahmojen vaatetukseen toimivia ratkaisuja. Irina Salosen valosuunnittelussa erityisesti välkkyvät valot ovat mainiot, ja läpi esityksen valot sopivat tunnelmaan ja vaihtuvat fiiliksen mukaan. Esityksen musiikki vaihtelee Für Elisestä Oh, Pretty Womaniin ja Rihannan Diamondsiin, ja biisivalinnat ovat tosi hyviä. Minusta on mahtavaa, kun esityksessä on sellainen kohta, jossa musiikki soi hetken sopivan lujaa ja nostattaa tunnelmaa. Mahtava on tuo tuollainen hetki myös tässä.

Lavalla nähdään seitsemän nuoren joukko, joka tuo lavalle monenlaisia hahmoja ja vie heidät erilaisiin tilanteisiin ja tunnelmiin. Pienestä ensi-iltajännityksestä huolimatta näyttelijät tekevät roolinsa sujuvasti, ja jokaisella onkin vähintään kaksi osaa esitettävänään. Paitsi ohjauksen, myös näyttelijäntyön kautta näytelmän ilmoille heittämät kysymykset pääsevät esiin ja herättävät ajattelemaan. Näyttelijät pelaavat yhteen oikein hyvin, ja yhteistyö sujuu niin kahden henkilön välisissä kuin koko ensemblen yhteisissä kohtauksissa. Erika Steinerin kirjailija on mainio hahmo, ja Steinerillä on onnistunut ote hänen esittämiseensä. Juuri oikea määrä hillittyä energiaa, tarkasti tehty roolityö. Milli Himasen Sielu on kiinnostava hahmo, ja Himanen kertoo hänen tarinansa toimivalla tavalla. Sielu on ehkä suosikkihahmoni tässä, pidin siitä, millaisia kohtauksia Sielulla esityksessä on, miten ne on lavalle tuotu ja miten Himanen ne tulkitsee. Lumi Huovisen Daisystä pidin myös paljon, sujuvaa esiintymistä ja toimiva lähestymistapa hahmoon. Hyvää työtä myös muissa rooleissa.

Nikolai Kyrön esittämä Äiti on loistava hahmo, ja Kyrö tuo tämän lavalle juuri oikealla tavalla, niin, että hahmon piirteistä saa kaiken irti. Nyt alkaa muuten ilmaantumaan porukkaa lavalle rullaluistimissa tämän tästä, kun viimeksi parisen viikkoa sitten Lääkiksen speksissä rullaluisteltiin ja nyt Kyrö rullaluisteli tarjoilijan roolissa. Tätä ennen olen vain kerran nähnyt rullaluistelua teatterissa, ja siitäkin on jo ainakin viisi vuotta. Lotta Leistola tekee tosi onnistuneen roolin Nuorena Sieluna, luontevaa esiintymistä ja hyvin rakennettu rooli. Myös kuorosta Leistola jäi mieleen. Minnea Paalasmaan Nuori Kirjailija on myös hyvä hahmo, ja Paalasmaa tekee sujuvaa työtä niin siinä roolissa kuin kuorossakin. Joonatan Pekolalla on kolme hyvää nimettyä roolia + kuoro, ja erityisesti mainiolla otteella näytelty paloittelusurmaaja jäi mieleen (niin, ja kaikki se ketsuppi). Myös Isän rooli on onnistunut, ja hyvä vastapaino Kyrön Äidille.

Broken Heart Story on mielenkiintoinen näytelmä, joka ei avaa salaisuuksiaan ensi vilkaisulla mutta palkitsee keskittyneen katsojan herättämällä ajattelemaan isoja kysymyksiä. Vaikka esitys kestää vain tunnin, se ehtii koskettamaan monia teemoja ja tekee sen tavalla, joka toimii. Järvenpään teatterissa nähdään nuorten näyttelijöiden toteuttamana esitys, jossa on paljon hyvää ja jota on mukava katsoa. Ohjaus on sujuva ja nostaa hyvin esiin näytelmän tärkeimmät jutut, ja esiintyjät sujahtavat rooleihinsa taitavasti. Broken Heart Storyssä parasta ovatkin juuri hahmot, ja tässä versiossa heistä rakentuu mielenkiintoisia, monitasoisia tyyppejä, joihin tutustuu mielellään.