Kolme iloista rosvoa @ Kouvolan Teatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kouvolan teatteri!

kuvat © TAVATON media

Kolme iloista rosvoa sai ensi-iltansa Kouvolan Teatterissa 26.3.

Kardemumman kaupungissa kelpaa asustaa, ja monenlaista porukkaa siellä asuukin. On poliisimestari Paavali (Tommi Kekarainen) rouvineen (Johanna Heimonen), leipuri (Satu Lemola), raitiovaunun kuljettaja Jytkynen (Annina Rubinstein), parturi Listi (Tiina Winter) ja makkaramestari (Otto Pilli). Säätä ennustaa vanha Tobias (Raimo Räty) ja muuten niin iloisen kaupungin känkkäränkkänä murjottaa Sohvi-täti (Satu Taalikainen). Kaupungin nuorisoa edustavat Kamomilla (Iris Veneskari) ja Tommi (Iivari Nikula). Ja sitten on tietenkin kauhistuttava rosvojoukko, Kasper (Veli-Matti Karén), Jesper (Samu Loijas) ja Joonatan (Markus Waara), ja heidän hurjan pelottava leijonansa (Matias Husgafvel). Mutta mitäs tapahtuu, kun rosvokolmikko päättää ryöstää Sohvin taloutta hoitamaan ja ruokaa laittamaan? Käykö hyvin vai huonosti? Jäävätkö rosvot kiinni?

Olen nähnyt tämän tarinan lavalla kerran aiemmin, ala-asteella ollessani, ja muistan vieläkin etten pitänyt esityksestä kovinkaan paljon, minusta se oli tylsä. Samoihin aikoihin saman kovan kohtalon koki muutama muukin lastenteatteriesitys, kun kriittisellä lapsenkatseellani niitä katselin. Mutta nyt olen vanhempi ja osaan arvostaa lapsille tehtyjä esityksiä enemmän. Tämä on hieman kummallista, mutta tosiaankin pidän lastenesityksistä paljon enemmän näin aikuisena kuin silloin kun olin kohderyhmää. Suuntasin siis innolla katsastamaan tätä Kolmea iloista rosvoa, jo oli aikakin antaa tälle musiikkinäytelmälle toinen mahdollisuus! Kouvolassa esityksen on ohjannut Olka Horila, jonka käsissä esitys on alusta loppuun vauhdikas, värikäs ja viihdyttävä kokonaisuus. Tarina saa sopivasti tilaa, esityksen teemat kuten ystävyys, ilo ja lämpö ovat vahvasti mukana kaikessa, ja katsomossa hymyilyttää. Huumori toimii edelleen, vaikka Thorbjørn Egnerin teksti on jo vuodelta 1955. Ja paljon kekseliäitä, hauskoja juttuja on esitykseen keksitty – kuten se piiitkäksi venyvä riippumattokäärö, jossa Sohvi-tätiä kuljetetaan.

Annukka Pykäläisen lavastuksessa on iloisia, kirkkaita värejä ja hurmaavaa kaupunkikuvaa, mutta myös särmää ja sopivasti sotkuisuutta. Lavastus heijastaa Kardemumman asukkaiden persoonia hyvin, ja antaa rosvotarinalle hienon tapahtumapaikan. Riikka Aurasmaan pukusuunnittelu on sekin värikästä ja ihastuttavaa, ja sopii hahmojen tyyleihin. Erotyisesti rosvojen vaatteet ovat erinomaisesti toteutettuja, jokaiselle on löytynyt omantyylinen puvustus ja rosvojen piirteitä on paitsi näyttelijäntyöttä, myös sekä puvustuksen että lavastuksen yksityiskohdissa. Esa Kurrin valosuunnittelu on kekseliästä ja varmaa, ja toimii hyvin yhteistyössä muun visuaalisuuden kanssa. Annina Rubinsteinin koreografiat sopivat esityksen yleisfiilikseen onnistuneesti. Voisin sanoa melkein varmaksi, etten ole kuullut näitä lauluja yhteentoista vuoteen, mutta kyllä vaan muistui mieleen kuinka "Kardemumman kakaroilta vitsaa säästetään" ja "hiljaa hiljaa hiivitään" ja "leijonalle silavaa, se on niin terveellistä" (viimeinen pätkä onkin sitten soinut päässä ensi-illasta lähtien). Laulut esitetään varmalla otteella ja innolla, ne ovat yksi esityksen kohokohdista.

Rosvokolmikkoa näyttelevät Karén, Loijas ja Waara tekevät onnistuneet roolisuoritukset. Jokainen on löytänyt hahmostaan kiinnostavia yksityiskohtia, ja eläytyy tekemiseen täysillä. Jokainen rosvo on aikamoisen mainio tyyppi, ja näyttelijät tuovat hahmonsa lavalle hienolla otteella, sopivalla annoksella huumoria ja sellaista veijarimaista tyyliä, joka ilahduttaa katsojia iästä riippumatta. Husgafvelin notkea leijona on tärkeä osa rovojoukkoa, ja vaikka hän ei puhua pukahda kertaakaan, on leijona mainion ilmeikäs ja hänenkin mielipiteensä tulevat selväksi. Taalikaisen tomera Sohvi-täti on hurmaava hahmo, siinä on vahvatahtoinen ja päättäväinen nainen joka ei välitä sen enempää rosvojen mahdollisesta vaarallisuudesta kuin muiden kaupunkilaisten yltiöpositiivisuudesta. Toki Sohvikin myös hymyilee ja ilostuu, erityisesti esityksen toisella puoliskolla, eli ei hän mikään ikuinen jurottaja ole. Taalikainen tekee sujuvaa työtä. Pidin kovasti myös Winterin varsin komediallisesta parturi Lististä, Pillin eläinkauppiaasta ja Heimosen poliisimestarin rouvasta. Koko näyttelijäjoukko on tasaisen vahva, he pelaavat hyvin yhteen ja erilaiset roolit tasapainottavat toisiaan. Erityisen onnistunutta esityksessä onkin se, miten jokainen rooli, iso tai pieni, saa lavalla tähtihetkensä, sillä kaikki näyttelijät tekevät paitsi omaa rooliaan, myös tuovat paljon esitykseen kokonaisuutena. Hienoa yhteistyötä siis, hyvin vahva ensemble.

Kouvolan Teatterin Kolme iloista rosvoa on onnistunut, hauska ja hurmaava esitys, jota katsoessa ei tule tylsää. Kun jokainen osa-alue on kunnossa, on lopputulos mainio, ja katsojan työksi jää nauttia ja ihailla kuinka homma toimii. Esitys etenee sellaisella vauhdilla, että hetkeksikään ei ehdi silmiään irrottaa lavan tapahtumista, mutta liian kiireellä ei hommaa vedetä läpi vaan vauhdikkuus on pelkästään positiivinen ominaisuus. Hahmot ovat monenlaisia ja hauskoja tyyppejä, näyttelijät tuovat heidät lavalle taitavasti ja visuaalisuus tarjoaa ihastuttavaa väri-ilottelua. Viihdyin! Ja Kolmen iloisen rosvon kirous on nyt murtunut, sillä tämähän on vallan valloittava tarina. Kannatti siis yhdentoista vuoden jälkeen katsoa uudelleen, josko sittenkin rosvokolmikko, Sohvi-täti ja kardemummalaiset onnistuisivat hurmaamaan minut, sillä niinhän tässä pääsi käymään.