sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Teatterinna-palkintoäänestys on nyt auki!

Äänestys on päättynyt. Voittajat julkaistaan 5.1.2020.

Teatterinna-palkintoäänestys 15.12. - 31.12.2019.

Ehdotuksia palkintojen saajaksi jätettiin mukavasti, ja huomiota saivat niin isot kuin pienetkin teatterit ympäri Suomen. Myös monet erityyliset esitykset saivat mainintoja, ja näyttelijäkategorioihin ehdotettiin monia eri esiintyjiä. Ehdolle kelpasivat siis kaikki esitykset, joita on esitetty vuoden 2019 aikana.

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättää yleisö, joka saa ehdottaa omaa suosikkiaan palkinnon saajaksi, ja kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta pääsevät mukaan äänestykseen, jossa eniten ääniä saanut ehdokas sitten valitaan voittajaksi.

Koska tämä on vasta palkinnon ensimmäinen vuosi, ei minulla ole tarjota voittajille kuin mainetta ja kunniaa sekä tietysti kunnia olla ensimmäisiä Teatterinna-palkinnon voittajia. Kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden joukosta arvotaan kuitenkin kolme onnekasta, jotka saavat pienen teatteriaiheisen palkinnon.

Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin jokaiseen kategoriaan saa ehdottaa mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja. Yksinkertaista, eikö?

Kolmen parhaan joukosta saa äänestää voittajaa välillä 15.12.-31.12. Voittajat julkaistaan sunnuntaina 5.1.2020.

Tästä linkistä pääset osallistumaan äänestykseen!

Teatterinna-palkinnon kategoriat ja kolme eniten ääniä saanutta ehdokasta vuonna 2019 ovat:

Vuoden teatteri

Tampereen Teatteri
kuva © Harri Hinkka / Tampereen Teatteri
Tampereen keskustorin laidalla sijaitsevassa Tampereen Teatterissa esitetään ohjelmistoa monipuolisesti draamasta komediaan ja musikaaleihin. Vuoden 2019 aikana yleisöä ovat ihastuttaneet esimerkiksi musikaali Notre Damen kellonsoittaja, jännitysnäytelmä Piina ja draamakomedia Elling. Teatterilla on kaksi näyttämöä ja sen yhteydessä toimii Kulttuuriravintola Kivi, jossa myös esitetään ohjelmistoa.

Kuopion kaupunginteatteri
kuva © Sami Tirkkonen
Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon mahtuu niin musikaaleja, draamaa, komediaa ja tanssiteatteri Minimin kanssa yhteistyössä esitettävä tanssiteatteritarjonta. Tämän vuoden aikana katsojat ovat saaneet nauttia muiden muassa musikaalista Cabaret, lastennäytelmästä Kolme iloista rosvoa ja näytelmästä Avioliittosimulaattori. Teatterilla on kaksi näyttämöä, Minna ja Maria, sekä molempien lämpiöt, joissa myös esityksiä esitetään. Teatteriravintola Ofelia toimii sekin Kuopion kaupungiteatterissa.

Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatteri tarjoaa yleisölle monenlaisia esityksiä kahdella näyttämöllään sekä Kellariteatterissa ja TTT-Klubilla. Vuoden 2019 kuluessa TTT on esittänyt esimerkiksi musikaalia Poikabändi, näytelmää Juhannustanssit ja lastenesitystä Pikku Vampyyri. Tampereen Työväen Teatterin ravintola tarjoaa väliaikatarjoilujen lisäksi erilaisia teatterimenuja.

Vuoden musikaali

Poikabändi (Tampereen Työväen Teatteri)
© Kari Sunnari
Poikabändi-musikaalikomedia sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa 5.9.2019. Rooleissa nähdään mm. Saska Pulkkinen, Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola, Jari Ahola ja Jonas Saari, Petra Ahola ja Heidi Kiviharju, ohjaus ja käsikirjoitus Heikki Syrjä ja Riku Suokas ja sävellys Risto Asikainen, Kristian Maukonen ja Pekka Siistonen.

"Uusi, räiskyvä musikaalikomedia Poikabändi vie meidät tähtitehtaaseen nimeltä Toijala ja sieltä maailmanmaineeseen ponnahtavan poikabändi ToiBoysin tarinaan. Se kertoo kaiken ylittävästä ystävyydestä, unelmista, yhteisön voimasta ja kysyy mikä loppujen lopuksi on tärkeintä."

Notre Damen kellonsoittaja (Tampereen Teatteri)
© Heikki Järvinen / Tampereen Teatteri
Notre Damen kellonsoittaja-musikaali sai Tampereen Teatterissa ensi-iltansa 13.9.2019. Rooleissa nähdään mm. Petrus Kähkönen, Josefin Silén, Ilkka Hämäläinen, Lari Halme ja Antti Lang. Ohjaaja Georg Malvius, käsikirjoitus Peter Parnell, musiikki Alan Menken, sanoitus Stephen Schwartz, suomennos Mikko Koivusalo.

"Notre Damen kellonsoittaja perustuu Disneyn animaatioelokuvaan ja Victor Hugon samannimiseen romaaniin. Musikaali kertoo rohkeudesta ja sorrosta, vihasta ja rakkaudesta – taistelusta paremman maailman puolesta. Sen jännittävät ja mukaansatempaavat tapahtumat sijoittuvat 1400-luvun lopun Pariisiin."

Kinky Boots (Helsingin kaupunginteatteri)
© Mirka Kleemola
Kinky Boots-musikaali sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa 30.8.2018. Rooleissa mm. Petrus Kähkönen, Lauri Mikkola, Anna Victoria Eriksson, Tero Koponen ja Raili Raitala. Ohjaus Samuel Harjanne, musiikki Cyndi Lauper, käsikirjoitus Harvey Fierstein, Geoff Deane ja Tim Firth, suomennos Kari Arfmann ja Hanna Kaila.

"Kinky Boots vie sinut vuoristoradan vauhdilla tehdashallien hämärästä muotimaailman huipulle. Isänsä konkurssin partaalla olevan kenkätehtaan perinyt Charlie on epätoivoinen kaatuvan yrityksensä kanssa. Apuun saapuu kuin luonnonvoima, glitterin ja höyhenien keskeltä, hurmaava viihdetaiteilija Lola seurueineen villin ideansa kanssa. Tämä pari, jolla ei pitäisi olla mitään yhteistä, yltää lopulta uskomattomiin saavutuksiin, joista muut vain uneksivat."

Vuoden puhenäytelmä

Työmiehen vaimo (Orimattilan Teatteri)
© Pia Simonen

Työmiehen vaimo sai ensi-iltansa Jätinpesän kesäteatterissa 29.6.2019. Rooleissa mm. Tuire Arola, Eerik Kuronen ja Reetta Jouttimäki. Ohjaus ja sovitus Tapani Kalliomäki, käsikirjoitus Minna Canth.

"Työmiehen vaimo (v.1885) on Canthin tunnetuimpia ja yhteiskunnallisesti radikaaleimpia teoksia. Se oli Suomen ensimmäinen kaupunkityöläisistä kertova näytelmä."

Riistapolku (Helsingin kaupunginteatteri)
© Laura Malmivaara
Riistapolku sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterissa 4.9.2019. Rooleissa mm. Ella Mettänen, Paavo Kinnunen, Ursula Salo ja Risto Kaskilahti. Ohjaus Lauri Maijala, käsikirjoitus Franz Xaver Kroetz, suomennos Vesa Tapio Valo.

"Mitä on oikea rakkaus ja kenellä on oikeus rakastaa? Riistapolku on julma ja arkinen kertomus lapsuuden lopusta. Se kertoo yhtä lailla vanhempien voimattomuudesta vieraaksi kasvaneen lapsensa kanssa kuin nuorten pakottavasta halusta ottaa elämä omiin käsiin."

Bernarda Alban talo (Kuopion kaupunginteatteri)
© Sami Tirkkonen
Bernarda Alban talo sai ensi-iltansa Kuopion kaupnginteatterissa 10.4.2019. Rooleissa mm. Riina Björkbacka, Ritva Grönberg, Sari Harju, Johanna Kuuva, Lina Patrikainen ja Katri-Maria Peltola. Ohjaus Anne Rautiainen, käsikirjoitus Federico García Lorca, suomennos Pentti Saaritsa.

"Bernarda Alban talo kertoo Espanjan maalaiskylien naisista. Se kertoo matriarkasta, joka leskeksi jäätyään sulkee viisi 20-40-vuotiasta tytärtään taloonsa viettämään suruaikaa ja pitämään heidät erossa maailman ja etenkin miesten houkutuksilta."

Vuoden naisnäyttelijä

Virpi Rautsiala
Virpi Rautsiala ja Ilkka Pentti, esityksessä Avioliittosimulaattori (Kuopion kaupunginteatteri) © Sami Tirkkonen
Virpi Rautsiala on nähty vuonna 2019 mm. esityksissä Avioliittosimulaattori, Bernarda Alban talo ja Cabaret (kaikki Kuopion kaupunginteatteri).

Ella Mettänen
Ella Mettänen, esityksessä Riistapolku (Helsingin kaupunginteatteri) © Tapio Vanhatalo
Ella Mettänen on vuonna 2019 esiintynyt mm. esityksissä Riistapolku (Helsingin kaupunginteatteri) ja Niskavuoren Heta (Teatteri Jurkka).

Petra Karjalainen
Jiri Rajala ja Petra Karjalainen, esityksessä Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri) © Kari Sunnari
Petra Karjalainen on vuonna 2019 nähty mm. esityksissä Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri) ja Voi veljet! (Tampereen komediateatteri).

Vuoden miesnäyttelijä

Jari Ahola
Jari Ahola, esityksessä Poikabändi (Tampereen Työväen Teatteri) © Kari Sunnari
Jari Ahola on vuonna 2019 esiintynyt mm. esityksissä Poikabändi (Tampereen Työväen Teatteri) ja Olavi Virta (Sappeen kesäteatteri).

Lasse Sandberg
Lasse Sandberg, esityksessä Gabriel, tule takaisin! (Hämeenlinnan Teatteri) © Tommi Kantanen
Lassen Sandberg on vuonna 2019 nähty mm. esityksissä Gabriel, tule takaisin! ja Hiljaiset sillat (molemmat Hämeenlinnan Teatterissa).

Mikko Rantaniva
Mikko Rantaniva, esityksessä Cabaret (Kuopion kaupunginteatteri) © Sami Tirkkonen
Mikko Rantaniva on vuoden 2019 aikana esiintynyt mm. esityksissä Äidinmaa, Cabaret ja Avioliittosimulaattori (kaikki Kuopion kaupunginteatterissa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti