Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos KUT!
 |
| kuva © Kapina Productions |
Keski-Uudenmaan teatterissa juhlittiin Kultakausi-pienoisnäytelmän uusintaensi-iltaa 24.1.
1900-luvun alussa kolme taiteilijaa, Jean Sibelius (Kalle Tahkolahti), Helene Schjerfbeck (Elina Varjomäki) ja Akseli Gallen-Kallela (Jari Hämäläinen) kohtaavat toisensa muistellessaan edesmennyttä Eino Leinoa. Kahta kuvataiteilijaa painavat erimielisyydet, Sibelius taas tuskailee musiikkinsa merkityksen kanssa. Halosenniemen historiallisessa ympäristössä katsojien silmien eteen tuodaan kolmen suuren taiteilijan keskustelu taiteesta ja sen olemuksesta.
Jos nämä taiteilijat eivät ole etukäteen kovin tuttuja, käsiohjelmasta löytyy Sibeliuksesta, Schjerfbeckistä, Gallen-Kallelasta ja Eino Leinosta napakat tietopaketit, joista heidän elämästään saa lisäinfoa. Vaikka olen toki kaikista kuullut, on Leino minulle ehkä tutuin ja tämä näytelmän kolmikko vieraampi. Senkin takia Kultakautta oli mielenkiintoista mennä katsomaan, ja väitän oppineeni tästä ainakin jotain Suomen ja suomalaisen taiteen historiasta. Halosenniemi paikkana herätti myös kiinnostuksen, en ole ennen siellä käynyt, mutta olihan se nyt tosi hieno paikka! Täytyy joskus valoisan aikaan käydä uudelleen katsomassa.
Näyttelijäkolmikko tavoittaa esikuviensa mielenmaiseman ja olemuksen oikein hyvin, tai ainakin kuvittelen niin, mistäpä sitä tietää kun ei taiteilijoita ole itse tavannut. Lavalla kulkevat henkilöt tuntuvat kuitenkin sadan vuoden takaisilta taiteilijoilta, jotka ovat vajaaksi tunniksi palanneet kansansa pariin taiteesta keskustelemaan. Elina Varjomäen Helene Schjerfbeck nousee suosikikseni, hänen ja Jari Hämäläisen näyttelemän Akseli Gallen-Kallelan välinen jännite tulee lavalle uskottavasti ja kantaa tarinaa hyvin. Kalle Tahkolahden Sibelius yrittää hillitä kaksikon yhteenottoa ja pohtia siinä samalla sinfonioitaan. Kolmikon keskustelua taiteesta on kiehtovaa kuunnella, ja se kuulostaa siltä, kuin tulisi hahmojen esikuvien suusta.
Tämä on oikein onnistunut kurkistus kultakauden taiteilijoiden elämään, pieni pala historiaa nykypäivän ihmisille. Hienot näyttelijäsuoritukset, upea esityspaikka, hyvä teksti ja kaunista pianonsoittoa, kiitos siitä Anu Silvasti! Varsinkin Finlandia soi upeasti. Mielenkiintoinen, varsinkin jos suomalainen taidehistoria yhtään kiinnostaa, mutta vaikkei kiinnostaisikaan, saa tästä paljon irti 1900-luvun alkupuolesta ja ajan tyylistä. Hieno!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti