Vuosi 2022

Hei hei vuosi 2022, tervetuloa uusi vuosi 2023! Mutta ennen sitä, katsotaas takaisinpäin kaksitoista kuukautta ja käydään läpi vuoden 2022 teatterijuttuja ja vähän muitakin tapahtumia.

Vuonna 2022 tilastot ovat seuraavanlaiset: teatterissa kävin 47 kertaa ja näin 45 eri esitystä, lisäksi katsoin muutamia esitystallenteita. Kirjoja olen tähän mennessä lukenut 169 kappaletta, mutta vuotta on jäljellä vielä kaksi päivää ja minulla on pari kirjaa kesken, eli vielä saattaa yksi tai kaksi tulla listalle lisää. Lukemistani kirjoista (ei kaikista, mutta monesta) voi lukea fiiliksiä kirjagramin puolelta @suskilukee. Asetin vuoden alussa ensimmäistä kertaa Goodreadsissa lukutavoitteen, ja koska saldo näyttää siis jo 169/150, on tavoite kirkkaasti saavutettu. Ensi vuodelle saatan mennä suoraan kahteensataan kirjaan, suuruudenhulluus iskee... Edelleenkään en ole leffoja tai tv-sarjoja listannut, ehkä pitäisi ryhdistäytyä tämän kanssa ensi vuonna ja kirjoittaa ylös ainakin elokuvateatterissa katsomani elokuvat. Mainitaan nyt kuitenkin leffoista Everything Everywhere All at Once, Matilda ja Koulu maailman laidalla, ja tv-sarjoista Our Flag Means Death, Merlí: Sapare Aude, Mieheni vaimo ja Rebelden kakkoskausi. Paljon muutakin on varmasti tullut katsottua, mutta nämä tulivat nyt heti mieleen.

tammi-maaliskuu

Tammikuussa ja helmikuussa en käynyt teatterissa kertaakaan, enkä muistaakseni katsonut edes mitään esitystallenteita. Musikaalimusiikkia tosin kuuntelin ja paljon, erityisesti uutta tuttavuutta 1789 - Les Amants de la Bastille. Ranskamusikaalit best, ja vaikka tämä ei sitten myöhemmin katsottuna tallenteena ihan vakuuttanutkaan, biisit ovat ihan mahtavia. Olen ahkerasti opiskellut ranskaa yhden Duolingo-oppitunnin päivässä jo pari vuotta, mutta tällä menolla menee vielä kauan, että opin ymmärtämään muuta kuin yksittäisiä sanoja, hidasta puhetta ja kirjoitettua tekstiä. Niinpä musikaalibiiseissä voidaan laulaa mitä vaan, ja olen täysillä mukana jos se kuulostaa hyvältä. Helmikuussa olivat toki Salpausselän kilpailut, siellä jälleen olin vapaaehtoisena ja kisafiiliksissä mukana. Salppurilla käyminen on todellakin perinne, jota rakastan, ja koronavuoden tauon jälkeen oli mahtavaa palata yleisöön. Ja pääsin helikopterin kyytiin, kun oheisohjelmana oli yleisölennätyksiä. Oli hauskaa! Helmikuussa kävin ihan ekaa kertaa laskettelemassa, se oli hauskaa, enkä edes kaatunut! Palautin myös kandidaatintutkielmani, aiheenani oli päähenkilö Dharanin johtajuus Siiri Enorannan teoksessa Nokkosvallankumous.

Maaliskuussa teatteriin suunta kävi, vihdoinkin, ja näin kuusi eri esitystä. Niistä voi lukea enemmän tästä postauksesta, jossa vetäisen yhteen vuoden kolme ekaa kuukautta. Teatterivuoden käynnisti Järvenpään Teatterin mainio Gabriel, tule takaisin, ja muut esitykset olivat musiikkinumeroistaan mieleen jäänyt Humanistispeksi 2022: Laineita ja kohtaloita, Teatteri Jurkan monitasoinen Viikset, Kouvolan Teatterin ihastuttava Kolme iloista rosvoa, edelleen lämmöllä muistelemani, huikea Lääkiksen speksi 2022: Juuriani myöten sekä Kansallisoopperan Billy Budd, eka livenä näkemäni ooppera, joka valitettavasti ei oikein iskenyt.

maalis-kesäkuu

Huhtikuussa kävin uusintakatselemassa Helsingin kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa-musikaalin, ai että kuinka kaunis esitys tämä oli. Lisäksi katsomoon kutsuivat Järvenpään teatterin nuorten hienosti toteutettu, kiehtova Broken Heart Story sekä avaruuteen sijoittuva (!!) Teekkarispeksi 2022: Signaali.

Toukokuussa teatterikäyntejä oli kaksi, uusintareissu Lahden kaupunginteatterin onnistuneeseen Waitressiin, jota tosin katsoin tarinan ja hahmojen kannalta aika paljon kriittisemmin näin toisella katsomiskerralla, sekä Musiikkiteatteri Juvenalian Legally Blonde, joka oli ihanan pirteä, hauska ja fiksu.

Kesäkuussa käyntiin lähti kesäteatterikausi ja kävin katsomassa Kangasalan kesäteatterin näppärän Vaimoni on toista maata ja Koskenniskan kesäteatterin hauskan ja tarkan Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen. Lisäksi luvassa oli yksi vuoden odotetuimpia juttuja, nimittäin Helsingin jäähallissa pyörähtänyt Jesus Christ Superstar-musikaali ruotsalaisen areenakiertueen muodossa. Judaksena Ola Salo, Jeesuksena Peter Jöback. Tämä oli sellainen perushyvä JCS, piti otteessaan ja oli sopivan dramaattinen ja herkkä, toki areenamittoihin tehtynä. Äänentoisto ja/tai äänisuunnittelu oli vähän vaikeuksissa jäähalliolosuhteissa, joka häiritsi kokemusta, mutta onneksi biisit olivat tuttuja eli sanojen missaaminen ei haitannut. Ihan niin innoissani en ollut kuin olisin toivonut, mutta varsin hyvä eka live-JCS tämä areenaversio oli. Ja monta hienoa juttua myös, kuten Temple-biisi, lavalle omina itseinään astelevat näyttelijät jotka pukivat roolivaatteet päälleen yleisön edessä, aina tietysti Superstar, ja koko lopun ristiinnaulitseminen ja sen valosuunnittelu. Isoa, näyttävää, voimakasta – kyllähän se toimii. Kesäkuussa koitti myös elämäni toinen liveoopperakokemus, kun Taidekeskus Salmelassa sai ensiesityksensä Arto Pajun säveltämä Wiipuri-ooppera, jonka konserttiversiossa esittivät Ville Rusanen, Hanna Hoikkala, Mikael Konttinen ja Bianca Morales Pajun johtamana. Tykkäsin varsinkin musiikista, joka kuulosti varsin musikaalimaiselta, tai sellaiselta, johon musikaalibiisejä nauttineet korvani ovat tottuneet. Myös musiikkityylien yhdistelmä toimi. Wiipuri-oopperan esitykselle sattui varsin lämmin päivä, mutta helteestä huolimatta konserttiversio piti otteessaan.

Heinäkuussa teatterikäyntejä kertyi kuusi, kaikki kesäteattereita ja kaikki sellaisia, joista pidin kovasti. Esitykset olivat hurmaava Kesäyön uni Pukkilan kesäteatterissa, Salon Teatterin hieno ja vahva Liian paksu perhoseksi Vuohensaaressa, Ohkolan Teatterin tosi onnistunut Metsolat - Urjanlinna kahdesti katsottuna, Törnävän kesäteatterissa napakympisti roolitettu Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille ja Ryhmäteatterin valloittava, kekseliäs Kuten haluatte Suomenlinnan kesäteatterissa.

kesä-elokuu

Elokuussa kävin teatterissa kerran, lisäksi oli Helsingin kaupunginteatterin kauden avajaiskarnevaalit. Kesäteatterikauden päätti Orimattilan Teatterin upea Seitsemän veljestä Jätinpesän kesäteatterissa, olipa menoa! HKT:n avajaisissa saatiin esimakua syksyn ensi-illoista. Avajaisten perusteella minua kiinnosti eniten Priscilla, Kultalampi, Fanny ja Alexander, Min fantastiska väninna ja Ystäväni pelikaani. Näistä ehdin syksyn aikana katsomaan kaksi. HKT:n avajaiskarnevaalit käynnistivät perinteisesti teatterisyksyn, jota odotin innolla ja jota en kuitenkaan ollut vielä elokuussa suunnitellut kovin pitkälle. Monenlaista ja mainiota esitystä vuoden loppuun kertyi, eli oikein hyvä teatterisyksy oli edessä ja on nyt koettuna.

Syyskuussa syyskausi lähtikin sitten kunnolla käyntiin, sillä teatterikäyntejä oli yhdeksän. Nämä olivat värikäs ja vauhdikas Sherwood Tigers Keski-Uudenmaan Teatterissa, Teatteri Vanha Jukon huikea, hauska ja syvällinen Kaksi sisarta, Lahden kaupunginteatterissa ihana ja hauska Something Rotten, Kansallisteatterin klubihenkinen Hamlet, Kouvolan Teatterin kaunis Myrskyluodon Maija, Järvenpään teatterin 50-v juhlavuoden huima musikaali Titanic, Helsingin kaupunginteatterin bilemusikaali Priscilla sekä Orimattilan Teatterin sopivan jännittävä Idän pikajunan arvoitus, Jätinpesässä eli ulkoilmassa! Ekaa kertaa katsoin ulkoilmateatteria muutaman asteen lämpötilassa vilttien alla, kuumaa kaakaota siemaillen, näin vuoden loppuvaiheilla. Syyskuun viimeinen esitys oli Lahden kaupunginteatterin tasapainoinen ja taitavasti näytelty Rouva C.

Lontoo ♥

Lokakuussa teatterikäyntejä oli myös yhdeksän, näistä neljä Suomessa ja viisi Lontoossa. Suomessa näin Kuopion kaupunginteatterin uuden kotimaisen musikaalikantaesityksen Huomenna minä lähden, Lahden kaupunginteatterissa vierailleen hienon teatterilauluillan Tuulisella terassilla, Tampereen Työväen Teatterin kauniin, koskettavan Come From Away-musikaalin ja Teatteri Jurkan Hirvimetsän, joka huvitti, kosketti ja jonka hahmot olivat myös äärimmäisen tunnistettavia. Lokakuussa koitti myös mahdollisuus suunnata takaisin Lontooseen koronatauon jälkeen, ja toki mahdollisuuteen tartuin. Vaikka reissu koostui hyvin lyhyistä yöunista ja pitkistä esityspäivistä, oli se jälleen kerran ihan paras. Rakastan Lontoota, rakastan teatteria, rakastan stage door-hengailuja ja pitkiä kävelyitä kaupungin halki, rakennusten tuijottelua ja kaupungin tunnelmaa. Lontoossa näin ihan mahtavan & Juliet-musikaalin (Shaftesbury Theatre), hienosti kirjoitetun ja näytellyn The Prince-näytelmän (The Southwark Playhouse), uuden myyttejä ja nykyaikaa yhdistelevän Dido's Bar-musikaalin (DashArts), kesäteatterihupailuhenkisen The Tempestin (Shakespeare's Globe) ja vihdoinkin myös Hamiltonin (Victoria Palace Theatre). & Juliet oli ehdottomasti reissun kohokohta, olen luukuttanut sen biisejä ja katsonut videopätkiä monen monituista kertaa, ja olen onneni kukkoloilla siitä, että esitys oli livenä juuri niin hyvä kuin toivoin. Dido's Bar sen sijaan oli erityinen kokemus varsinkin siksi, että mukana ensemblessä oli näyttelijä Tuukka Leppänen, jonka olen Suomessa nähnyt monessa monessa roolissa. Esityksen takana on tekijöitä monesta maasta, myös Suomesta, ja olen tosi iloinen, että Lontoonreissuni osui Dido's Barin esityskauden kanssa yhteen.

syksyn teatterifiiliksiä

Lokakuussa olivat myös Helsingin kirjamessut, jossa pääasiassa kuuntelin haastatteluja ja keskusteluja ja kiertelin osastoja. Hankin lopulta vain kaksi kirjaa, vuoden kotimaiset suosikkini eli Elina Pitkäkankaan Sang-romaanin (ja sain siihen signeerauksen) ja Leena Paasion Harmaja luode seitsemän. Molemmille teospareille on vuonna 2023 odotettavissa päätös, en malta odottaa!

Marraskuussa kävin teatterissa kolmesti, uusia esityksiä olivat KOM-teatterin ihana, suloinen ja surullinen ReeaRuu ja Helsingin kaupunginteatterin hurja Fanny ja Alexander. Lisäksi kävin vähän extempore uusintakatselemassa HKT:n Priscillan, sillä halusin antaa sille uuden mahdollisuuden hurmata minut täysin. Menin nimittäin ensimmäisellä kerralla katsomaan Priscillaa vähän väärin odotuksin, toki mainoslauseet vuosisadan bileet ja bilemusikaalien klassikko olisivat voineet vähän vihjata, että bilefiilis on se juttu, mutta taisi mennä minulta ohi... Niinpä odotin enemmän tarinaa ja sen painottamista, mutta nyt toisella katsomiskerralla tiesin mitä on luvassa ja pystyin paremmin säätämään odotuksiani. Nautin siis täysin rinnoin hienoista musiikki- ja dragnumeroista, terävästä huumorista, taitavasta näyttelijäntyöstä, ja myös niistä vakavemmista kohtauksista ja hetkistä, joita musikaalista myös löytyy. Ja jos joku esitys piristää, niin tämä glitter- ja väri-ilotulitus. Vielä kerran (ainakin) on Priscilla-reissu luvassa keväällä, odotan innolla.

Joulukuussa suuntasin teatteriin neljästi, ja lisäksi katsoin Tampereen Työväen Teatterin Hamlet-musikaalin tallenteen, joka tuli sekä Yle Teemalta että löytyy Yle Areenasta vielä lähes vuoden ajan. Aikamoinen kotimainen kulttuuriteko tämä tallenteen tekeminen ja esittäminen, ihan mahtavaa! Isot aplodit sekä TTT:lle että Ylelle, ja kiitokset myös. Hienoa, että myös kotimaista teatteria pääsee näkemään tallenteena. Joulukuun liveteatterit olivat Teatteri Vanha Jukon upea, ajatuksia herättävä ja ajatteleva Tuntematon sotilas, Teatteri Takomon riemukas ja valloittava Ensimmäinen käsky, erityisesti näyttelijäntyön, biisien ja valosuunnittelun saralla vakuuttanut Pykälän spex 2022: Tähdenlentoja ja Svenska Teaternin hurmaava Mary Poppins, joka päätti teatterivuoden 2022.

joulukuu (+ylävasemmalla lokakuun Helsingin kirjamessut)

Joulukuussa suuntasin myös Tampereen kirjafestareille (*lippu saatu), jossa panostin ohjelmien kuuntelemiseen. Kuuntelin seuraavat keskustelut: Marisha Rasi-Koskisen, Siiri Enorannan, Ulpu-Maria Lehtisen ja Janne Puhakan haastattelut sekä Spefi NYT-keskustelun. Lisäksi oli kirjagrammaajien miitti, jonne ruokailun ja ohjelman välissä ehdin kuin ehdinkin, ja lisää kiertelyä alueella. Tampereen kirjafestarit järjestettiin ekaa kertaa viime vuonna, silloin en vielä päässyt osallistumaan. Mutta nyt pääsin, ja päivä oli tosi mukava. Tunnelma oli kupliva ja innostunut, ja kiinnostavaa ohjelmaa oli tarjolla kovasti. Vähän runsaudenpulaa olikin siinä vaiheessa, kun mietin, mitä keskusteluja menen kuuntelemaan… Lavat toimivat hyvin, sekä osastoalueella että varsinkin erillisissä huoneissa, ei ollut liian meluisaa tai hälinää vaan haastatteluihin pystyi hyvin keskittymään. Ehdottomasti palaan ensi vuonna, oli kivaa viettää kirjallisuushenkinen päivä Tampereella ja nauttia ohjelmasta ja tunnelmasta. En lopulta hankkinut yhtäkään kirjaa, ehkä vilkaisu kirjahyllyihin ja pöydälle karkotettuihin kirjapinoihin ennen messuille lähtöä vähän rajoitti ostosintoa... Mutta päivän paras saldo oli ehdottomasti monipuolisten ohjelmien kuuntelu, ja myös se, että sain Nokkosvallankumoukseeni kirjailijalta signeerauksen.

vuoden suosikkikirjat (klikkaa kuvat suuremmaksi)

Vuodelle 2023 on jo muutamat teatteriliput taskussa, ja monenlaista odotettavaa muutenkin. Gradun kirjoittamista on ainakin luvassa, lisäksi yritän panostaa esikoisromaanin kirjoittamiseen ja muutenkin kirjoittaa vieläkin enemmän ja suunnitelmallisesti. Kevään uutuuskirjoista on tekeillä tärppipostaus, samoin kevätkauden teattereista. Eikä siinä vielä kaikki! Teatterinna-palkinto nimittäin palaa kahden vuoden koronatauolta ja ehdokkaiden asettaminen starttaa 1.1.2023. Kannattaa siis uuden vuoden alussa palailla tänne tsekkaamaan ehdotuslinkki ja muistella vuoden 2022 teatterikokemuksia. Lisätietoja on luvassa 1.1.-23.

Pidemmittä puheitta, onnea vuodelle 2023!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli vuosikatsaus 2021

 Pitkään ajattelin, että noh, tässä on kohta jo tämä uusi vuosi loppu, että antaa tämän postauksen olla, mutta ei pidä katkaista hyvää perinnettä eli tässä tulee katsaus vuodesta 2021!

Something Rotten!-loppukiitokset Seinäjoella.

Vuoden 2022 ekoina kuukausina minulla oli motivaatio blogin kirjoittamiseen vähän hukassa, joten tämän vuosikatsauksen kirjoittaminenkin jäi. Tykkään kyllä kirjoittaa esitysarvioita, mutta jotenkin rutiini sekä teatterissa käymiseen että näkemästään kirjoittamiseen oli korona-aikojen epävarmuuden takia kadonnut. Kirjoitin keväällä myös kandiani (tosin se ja minä ehdimme jo valmistua), ja blogi tulee toki sitten vasta koulutyön jälkeen. Ja kun teatterit olivat jo keväällä hetkisen olleet auki, tuntui siltä, että olisi pitänyt nähdä sitä ja tätä ja pitäisi osata palata yhtä ahkeraan katsomistahtiin kuin ennen koronaa, mutta elämään oli ja on tullut toisenlainen rytmi ja olen tästäkin kokenut jos jonkinmoista identiteettikriisiä pitkin vuotta. Miten on näin helppoa pitää kuukausien taukoa teatterissa käymisestä, kun tahti oli ennen melkeinpä esitys per viikko? Rakastan teatteria ihan yhtä paljon kuin ennenkin, mutta jonkinlainen ristiriitainen olo aina välillä vallitsee. Jäänkö (tietenkin jään) paitsi vaikka mistä hyvistä jutuista? Pitäisikö mennä ja nähdä ja tehdä enemmän? Tosin tällä hetkellä tämä vähän harvempi teatteritahti tuntuu ihan hyvältä. Ehkä tämäkin on vähän hölmö juttu, jonka ajattelemiseen käyttää aikaa, sillä elämä muuttuu aina jotenkin, ja nyt muutos on se, että teatterilla on hiukkasen pienempi rooli arjessani. Pian se ehkä palaa taas isompaan roolin, tai sitten ei. Ei sillä, että tämä pieni rooli kovin pieni oikeasti olisi, sillä vaikka en joka viikko tai edes joka kuukausi käy teatterissa, musikaalibiisit soivat joka päivä ja luen ja kuuntelen teatterijuttuja monesta lähteestä. Mutta silti tuntui, että nämä ajatukset täytyi kirjoittaa tähän. Kuitenkin vuonna 2019, viimeisenä normaalina vuotena siis, kävin teatterissa enemmän kuin koskaan ennen, ja kun korona katkaisi tuon rutiinin, oli se hämmentävä, iso muutos.

< Toksinen kabaree kotisohvalta käsin

> Once-musikaalin alkujammailuja

Vuoden 2022 ensimmäiset seitsemän kuukautta ovat olleet oikein mainioita niin teatteri- kuin muussakin elämässä. Olen ehtinyt teatteriin 21 kertaa, kirjoittanut kandin ja valmistunutkin kotimaisen kirjallisuuden opintosuunnasta humanististen tieteiden kandidaatiksi, nauttinut kauniista talvesta, keväästä ja kesästä, lukenut paljon kivoja kirjoja, hoitanut hevosia ja käynyt elokuvissa. Mutta! Se tämänhetkisistä fiiliksistä, ja tämän postauksen aiheeseen, eli vuoteen 2021!

Teatteriesitykset, jotka näin vuonna 2021:

Tammikuu: ei yhtään esitystä

Helmikuu: Pieces of String (Mercury Theatre Colchester, tallenne), NSFW (KokoTeatteri, striimi)

Maaliskuu: dream online (National Theatre, striimi), Pää-sisäänkäynti (Laajasalon opiston Näyttelijäntaide I, striimi), Toksinen kabaree (Q-teatteri, striimi)

Huhtikuu: ei yhtään esitystä

Toukokuu: ei yhtään esitystä

Kesäkuu: ei yhtään esitystä

Heinäkuu: Äidinmaa (Salon Teatteri), Mies joka ei osannut sanoa ei (Ohkolan kesäteatteri)

Elokuu: Äidinmaa uudelleen, Something Rotten! (Törnävän kesäteatteri), Syntipukki (Bastionin Kesäteatteri)

Syyskuu: Waitress (Lahden kaupunginteatteri), Jäniksen vuosi (Kouvolan Teatteri), Baritonien kosto (Musiikkiteatteri Kapsäkki), Niin kuin taivaassa (Helsingin kaupunginteatteri)

Lokakuu: Palkkamurhaajan painajainen (Kouvolan Teatteri), Once (Lilla Teatern), Pintaremontti (kansallisteatteri), Kauas pilvet karkaavat (Järvenpään teatteri)

Marraskuu: Bolla (Helsingin kaupunginteatteri), Spartacus (Kansallisbaletti), Den besynnerliga händelsen med hunden om natten (Lilla Teatern), Ovista ja ikkunoista (Keski-Uudenmaan Teatteri)

Joulukuu: Pakko jakaa (Kantti - nuorten kansallisteatteri), Scream The Love Story (Teatteri Jurkka)

< Odottavissa tunnelmissa Lillanissa ennen esityksen alkua

> Pakko jakaa-hahmojulisteiden tutkimista ennen esitystä

Vaikka kävin teatterissa huomattavasti vähemmän kuin mihin olen tottunut, ehdin näkemään monipuolisesti erilaisia esityksiä, ja vieläpä monta ihan todella erinomaista juttua. Nostetaan niistä erityisesti kehuttaviksi Toksinen kabaree (loistavasti toteutettu striimi, huikea työryhmä, hieno kokonaisuus), Äidinmaa (rakastan Äidinmaata, ja Salossa on aina mainio jengi tekemässä täydellä sydämellä), Something Rotten! (hauska, kekseliäs, taidolla toteutettu + Shakespeare, mitä muuta tarvitaan?), Baritonien kosto (ihan mahtava, superhauska ja viihdyttävä esitys), Niin kuin taivaassa (kaunis ja haikea, Jakob Höglundin ohjaus tarkoittaa ainaa laatua ja suuria tunteita), Once (niin kaunis ja lämmin esitys, ai että, ja jälleen Höglundin upea ohjaus), Saprtacus (täydellinen eka livebaletti, hurja, voimakas, vaikuttava), Den besynnerliga händelsen med hunden om natten (ihana tarina, onnistunut toteutus) ja Pakko jakaa (Kantin jutut on aina mainioita, tämä oli hieno kokemus).

Suosikkikirjani vuonna 2021:

Luin/kuuntelin 112 kirjaa, joista moni oli tosi hyviä luku-/kuuntelukokemuksia ja joistain tuli kaikkien aikojen suosikkikirjojani. Muutaman kirjan luin uudelleen, pari kirjaa luin kahdesti saman vuoden aikana, muutama jäi kesken. Pääsin sukeltamaan monenlaiseen maailmaan, kuokkimaan monenlaisten hahmojen tarinaan ja kokemaan monenlaisia tunteita. Suosikkikirjojani olivat (näissä ei uudelleen luettuja): Päättymätön riemu (David Foster Wallace), Ylpeydestä (Marko Kantomaa), Lock & West (Alexander C. Eberhart), Ankeriaan testamentti (Patrik Svensson), Nikottelua (Reija Kaskiaho), Talo taivaansinisellä merellä (T.J. Klune), Perhosten aika (Emma Luoma), Matara (Matias Riikonen), Six of Crows & Crooked Kingdom (Leigh Bardugo), Hamnet (Maggie O'Farrell), Troublemakers (Catherine Barter), The Nobleman's Guide to Scandal and Shipwrecks (Mackenzi Lee) ja Aristotle and Dante Dive into the Waters of the World (Benjamin Alire Sáenz).

Suosikkielokuvani ja tv-sarjani vuonna 2021:

Olen tosi huono listaamaan näkemiäni leffoja tai katsomiani tv-sarjoja, mutta tv-sarjoista ainakin Young Royals ja Aikuiset-sarjan kakkoskausi tulevat mieleen. Elokuvista mainitaan nyt vaikkapa Spider-Man: No Way Home, Raya ja viimeinen lohikäärme, West Side Story, In The Heights ja Persian oppitunnit, ne ainakin näin viime vuonna. Tv-sarjoista pitää vielä mainita SKAM France, katsoin kaikki julkaistut kaudet hirveässä tahdissa ja ai että miten tykkäsin Skamin ranskaversiosta. Ihana!

Tämä vuosikatsaus jääköön nyt hieman totuttua lyhyemmäksi, mutta parempi se kuin ei postausta ollenkaan. Kokonaisuutena vuosi 2021 oli rento ja mukava, siihen mahtui sopivasti opiskelua, kulttuuria, maataloustöitä, hevosjuttuja ja vapaa-aikaa. Tätä vuotta 2022 on kuitenkin eletty jo sen verran monta kuukautta, että enpä meinaa viime vuodesta muistaa kuin isoimpia tai kivoimpia tapahtumia Yksi niistä oli tietenkin Äidinmaa-musikaalin näkeminen ja pitkän liveteatteritauon katkaiseminen juuri sillä musikaalilla. Toinen oli kanditutkielman kirjoittamisen aloitus, yhtä aikaa hauskaa, mielenkiintoista ja jännittävää (ja näin luovaan kirjoittamiseen tottuneelle vähän tylsääkin). Hyvien kirjojen lukemisesta ja hyvistä esityksistä ja elokuvista jäi myös hyviä muistoja, samoin balettikatsojan uran aloituksesta.

< peltotöitä, seurana varmasti joku äänikirja

> heppailua kesällä 2021

Nyt kun teattereiden syyskausi alkaa olla kulman takana, olisi aika myös seuraavalle osavuosikatsaukselle, jollaisen yritän parin viikon sisällä saada väsättyä. Syksyllä odottaa sekä paljon mielenkiintoisia esityksiä että maisteriopinnot, joten paljon jänniä juttuja luvassa!

Teatterinnan vuosi 2022: Tammi-Maaliskuu

 Koska viimeiset kaksi vuosikatsausta (vuosi 2020 ja tulossa oleva postaus vuodesta 2021, jonka yritän saada lähiaikoina valmiiksi) ovat olleet hiiitaita kirjottaa ja ilmestyneet vasta hyvän aikaa seuraavan vuoden puolella, tänä vuonna testaan tehdä kolme tai neljä osavuosikatsausta, joiden pohjalta on sitten helpompi lähteä vuoden lopussa kasaamaan koko vuoden tapahtumat kattavaa yhteenvetoa. Tässäpä siis näistä ensimmäinen!

Tammikuu ja helmikuu olivat teatterielämäni kannalta melkoisen tyhjiä, sillä en käynyt teatterissa kertaakaan (mutta musikaalimusiikkia luukutin senkin edestä, tämän hetken eniten soiva musikaali on ranskalainen 1789 - Les Amants de la Bastille. Tästä linkistä kuunteluun biisi Pour la peine, ja katseluun musiikkivideo, joita ranskalaiset tekevät innolla kyllä melkein jokaisesta musikaalibiisistä, rakastan näitä). Asia kuitenkin korjaantui maaliskuussa, johon mahtui jo kuusi teatterikäyntiä (kaksi puhenäytelmää, yksi musiikkinäytelmä, kaksi speksiä ja yksi ooppera). Nämä olivat Gabriel, tule takaisin Järvenpään teatterissa, Viikset Teatteri Jurkassa, Kolme iloista rosvoa Kouvolan Teatterissa, vuoden 2022 Humanistispeksi Laineita ja kohtaloita, v. 2022 Lääkiksen speksi Juuriani myöten ja Kansallisoopperan Billy Budd. Kirjoja olen vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lukenut/kuunnellut 41 (niistä lisää myöhemmin), elokuvissa olen käynyt muutaman kerran ja vähän seurannut tv-sarjojakin, mainitaan niistä Mieheni vaimo (Yle) ja Our Flag Means Death (HBO).

Teatteri:

Gabriel, tule takaisin (linkki postaukseen), Viikset (linkki postaukseen) ja Kolme iloista rosvoa (linkki postaukseen) ovatkin jo saaneet omat postauksensa, joten niistä en sen enempää tähän kirjoita. Hyvin erilaisia keskenään, kaikki kolme olivat hyviä katsomiskokemuksia, taitavasti toteutettuja ja tarjosivat tunteita laidasta laitaan. 

Humanistispeksiä olen kerran aiemmin käynyt katsomassa, silloin Musiikkitalossa ja nykyaikaisen tarinan merkeissä. Nyt esitys oli Linnanmäen Peacock-teatterissa (koskahan viimeksi olin siellä käynyt...) ja Laineita ja kohtaloita vei 1700-luvulle ja merimatkalle. Ihastuin speksihommaan silloin Melkein-speksin katsomossa omstart-huutojen kaikuessa ja taitavien opiskelijoiden esiintyessä. Oli myös hauskaa tunnistaa tuttuja biisejä, jotka olivat saaneet uudet sanat, ja myöskin seurata tarinaa. En oikein tiedä, miten en muka tiennyt koko speksiperinteestä mitään ennen yliopistoon menemistä, mutta jotenkin tämä huikea juttu oli mennyt ohi. Onneksi nyt tiedän mikä homma tämä on, ja aionkin suunnata vierailemaan eri speksien katsomoihin niin usein kuin mahdollista. Laineita ja kohtaloita-niminen speksi oli mainio katsomiskokemus, joskin hieman pitkäksi venähtänyt sellainen. Vaikka speksit tietysti venyvät, tämä venyi jo aika kovastikin, tosin omstartteja tuli alussa niin paljon että sekin pitkitti ns. vauhtiin pääsemistä. Tarina on toimiva, siinä nuori Frederick suuntaa isänsä jalanjäljissä merille, kapteeni Lawrence matkaa ensimmäiselle merimatkalle vaimonsa kanssa, nuoripari Edward ja Elizabeth ovat romanttisella matkalla, Daniel Heyford haluaa uusiin maisemiin ja leski Alexander Street lähtee merelle etsimään itseään. Mutta sitten tapahtuu kamalia, ja syyllistä lähdetään selvittämään. Siinä selviää yhtä ja toista niin syyllisistä kuin syyttömistäkin, ja kukaan ei merimatkan jälkeen ole entisellään. Valitettavasti käsiohjelmat olivat jo loppuneet, kun minä kävin tätä katsomassa, joten en tiedä esiintyjien nimiä, mutta erityisesti Elizabeth, kapteeni Lawrence ja vanha suola janottaa-kaksikko Edward & Daniel jäivät mieleen. Musiikkinumeroista varsinkin se shakkilaudan ympärille asetettu Danielin ja Edwardin duetto ja laivan tyrmään heitetyn naisen ensimmäinen biisi olivat tosi hienoja. Koreografiat ja laulut olivat sujuvia, näyttelijät hyviä ja kokonaisuus toimiva, ja omstartit hoidettiin sekä näyttelijöiden, tanssijoiden ja bändin kesken että lavan takana loistavalla komediantajulla.

Lääkiksen speksi 2022: Juuriani myöten (kuva © Lääkiksen speksi)

Lääkiksen speksiä suunnittelin ennen koronaa meneväni katsomaan (koska mukana oli Anna-Sofia Luoma, jonka olin nähnyt Rosvot-esityksessä), mutta se suunnitelma sitten toki kaatui. Nyt kuitenkin pari vuotta kasvaneella innolla suuntasin Peacockiin katsomaan vuoden 2022 lääkiksen speksiä Juuriani myöten (ja Luoma oli ilokseni mukana tälläkin kertaa). Ja jestas sentään mikä show tämä olikaan! Ihan huikea! Uskaltaisin jo nyt sanoa, että tämä on minulle yksi vuoden kohokohdista, vaikka kaikenlaista onkin vielä näkemättä, sen verran paljon esityksestä pidin. Tarinassa seurataan kolmen perheen enemmän tai vähemmän rikollisia puuhia, ja kuten arvata saattaa, heidän kohtalonsa kietoutuvat yhteen. Ménièren perheellä (mainio Matias Lehtovirta Benoîtin roolissa, Sofia Laine hurmaavana Célinenä, Eleonoora Wihuri loistavana Louna, varmalla otteella hahmoaan tulkitseva Claudia Danesi Odilena ja Topias Keskitalo Dominiquena, joka oli suosikkihahmoni, hänelle tapahtuu isoja asioita esityksen aikana ja myöskin Dominiquen vankila-aika jäi kiinnostamaan) on salakuljetusbisneksiä. Hatfieldit (mahtavat Luoma Donnana sekä Fredi Lagerstam Larryna ja Laura Kuha Emilynä) yrittävät vain pyörittää pientä kahvilaansa ketjujättien paineessa. Rikollisjärjestö Umbralla onkin sitten vähän kovemmat otteet (Oskari Kallioisen Roma on täydellinen hahmo, ja Roman äitiä Carmenia näytellyt Emma Kumpulehto jäi mieleen erityisesti omstarteista sekä siitä, että hän on yhdessä apulaisohjaaja Luoman kanssa ohjannut speksin taitavalla otteella ja hyvällä rytmillä). Tarina on mainio ja varsinkin hahmoista pidin kovasti, monipuolisia tyyppejä joiden kautta esitykseen on saatu mukaan erilaisia teemoja. Rikollisuus, rehellisyys, perhe, rakkaus, oman itsensä löytäminen, rohkeus ja luottamus kätkeytyvät hahmojen päätöksiin ja tekoihin, laulujen sanoihin ja tarinan jokaiseen käänteeseen onnistuneesti. Pidin myös siitä, että mukana on vakavempia tasoja, vaikka tietenkin myös meneviä biisejä ja vauhdikkaita tansseja, ja myös komiikkaa, kuten spekseihin kuuluu. Parastahan se on, kun saa sekä nauraa niin tekstin kuin omstarttien huumorille että ihastella tunteikkaita lauluja ja dramaattisia kohtauksia. Niin näyttelijäntyö, laulut, koreografia kuin visuaalisuuskin toimivat hyvin yhteen, ja kokonaisuus tarjoaa riemua pitkäksi aikaa. Ja niin tarjosivat omstartitkin, jotka sisälsivät näkemässäni esityksessä mm. lääkärihuumoria ja lavastuksen soolon sekä ranskaa ja ruotsia. Erityisesti mieleen jäi Kunpa voisin-, Saa nää reivit jatkuu!, Valheet jää- ja Kultaa ja croissantteja-biisit, huimat koreografiat (etenkin se ekan puoliskon lopun tanssikohtaus, huh miten tiivis ja painostava tunnelma, ja rullaluistimilla tanssiminen), onnistuneesti rakennetut hahmot ja kaikkien osa-alueiden saumaton yhteistyö, niin lavalla kuin kulisseissakin. Vaikka esityksen näkemisestä onkin jo pikkuisen vajaa viikko aikaa, huomaan ajattelevani sitä aina välillä ja muistavani jonkin mahtavan jutun. Tämä kanssa saakin taas surra yhtä teatterin ominaispiirrettä, eli sitä, että esityksen näkee (tavallisesti) vain kerran ja siitä jäävät pelkät muistot. Juuriani myöten oli nimittäin sellainen esitys, että todellakin olisin ollut katsomossa uudelleen jos olisin mitenkään ehtinyt. (Mutta vielä ehtii, sillä Juuriani myöten pyörähtää kiertueella huhtikuun alussa, infoa speksin sivuilla.)

Kansallisoopperan Billy Budd sai kunnian olla ensimmäinen ooppera, jonka näin livenä (eka näkemäni ooppera oli Royal Opera Housen huiman hyvä Manon Lescaut-tallenne). Etukäteen odotin tätä innolla, sillä tarina vaikutti tosi kiinnostavalta ja kuvien perusteella esitys näytti hienolta. Ja hienolta se näyttää myös livenä, visuaalisuus on komeaa ja sukellusvenemiljöö tuntuu aidolta ekalle parvellekin saakka. Musiikki on mahtipontista ja mukavaa kuunneltavaa, ja kantaa tarinaa onnistuneesti. Tarinakin on hyvä, hahmot kiinnostavia ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Silti Annilese Miskimmonin ohjaus tuntui vähän tasapaksulta, tosin en tiedä johtuuko se siitä, etten tunne oopperaa lajina, vai oliko rytmi oikeasti vähän hidas. Tarinan tarjoamat isot teemat ja tunteet eivät kuitenkaan tulleet minulle tarpeeksi lähelle, siksi esitys tuntui vähän pitkältä. Musikaaleihin tottuneena myös ihmetytti, kun musiikilla ja laululla ei tuntunut olevan melodista yhteyttä, enemmänkin sanat ja musiikin voimakkuus/rytmi/tms tuntuivat olevan yhteydessä. Mutta tämä varmaankin riippuu oopperasta, eiköhän oopperoita ole jos jonkinlaisia. Ja hyvinhän tuo toimi, oikein hyvin. Monia hyviä hetkiä Billy Buddissa kyllä oli, musiikillisesti varsinkin, ja erityisesti Tuomas Miettolan jungmanni ja Matti Turusen Dansker jäivät hahmoista mieleen. Vaikka Billy Budd ei siis ihan lähtenyt, oli tämä kuitenkin onnistunut eka oopperavierailu, vaikuttava teos. Uudelleenkin suuntaan siis oopperakatsomoon.

Kirjat:

Olen siis lukenut/kuunnellut tänä vuonna tähän mennessä 41 kirjaa. Osa on ollut varsin mainioita, osa loistavia, osa taas ei ole ihan vakuuttanut. Tässä suosikkini (ja monesta muusta teoksesta löytyy juttua kirjagramista @ suskilukee):

The Charm Offensive (Alison Cochrun)
Vuoden eka kirja, Alison Cochrunin The Charm Offensive, oli varsin hurmaava ja suloinen, tosi-tv:n deittiohjelman kulisseihin sijoittuva rakkaustarina. Tällä lähtee vuoden 2022 Helmet-lukuhaaste käyntiin (lasken mukaan myös kuunnellut teokset).

Dev on työskennellyt vuosia Ever After-deittiohjelman parissa ja rakentanut toinen toistaan ihanampia rakkaustarinoita kulisseista käsin. Nyt hän on eronnut ja saa ekana työpäivänä kuulla, että onkin vastuussa kauden prinssistä, ei tätä hurmaamaan tulleista naisista. Charlie on kauden prinssi ja etsimässä elämänsä rakkautta. Tai sitten ei. Hän tulee ohjelmaan korjatakseen uransa ja saadakseen palata työnsä pariin, julkisuuskuvaa on siis tarkoitus kiillottaa. Vaikka Charlie ei ole tehnyt mitään väärin. Mutta mitäs kun kipinät sinkoilevat ihan väärään suuntaan, Deviä kohti?

The Charm Offensive oli mainio kuuntelukokemus, Vikas Adam ja Graham Halstead (& Cassandra Campbell) herättävät tarinan henkiin ja eläytyvät hahmojensa fiiliksiin juuri sopivasti. Tarina on tosi kiva, tv-ohjelman kulissit ovat kiinnostava miljöö ja hahmot ovat ihania. Erityisesti Charlie. Tarina olisi ehkä kaivannut pikkuista tiivistystä, mutta nopeasti juoni etenee ja pitää tiukasti otteessaan. Ja onhan tämä nyt ihastuttava, söpö tarina ja pääparin rakkauden syttymistä seuraa innolla. Erityisesti ihmissuhteet ja pienet yksityiskohdat, kuten se, miten Dev oppii auttamaan Charlieta paniikkikohtauksen lähestyessä ja miten Charlie huomaa muutokset Devin mielialoissa, ovat ihan mahtavia. Tässä kirjassa on kyllä osunut kohdalleen niin tarinan alkuasetelma, hahmojen kemiat kuin juonenkäänteetkin. The Charm Offensive on suloinen ja hurmaava, hauska ja nokkela sekä lempeä ja luottavainen teos. Ihana.

Pienen hauen pyydystys (Juhani Karila)
Tämä on toinen näistä suosituista kalakirjoista (:D) jotka olen kuunnellut ja jonka maailmaan sukeltamista syystä tai toisesta viivyttelin, se toinen oli Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti (varsin mainio teos sekin). Karilan Pienen hauen pyydystys on vinkeä ja hauska tarina, kiehtova ja yllättävä ja sisältää vaikka ja mitä. Kaikki myyttiset otukset, kuten peijoonit ja hattarat ja ikisuosikkini Näkki ovat hurmaavia ja sopivat tarinaan täydellisesti. Ihmishahmot ovat myös loistavia, ja teksti etenee niin hyvässä rytmissä, ettei tätä olleenkaan malttaisi keskeyttää.

Karila kirjoittaa niin luonto-, paikka- kuin hahmokuvaustakin taitavalla, näppärällä otteella, ja loihtii olevaksi hienoja näkymiä. Suo ja hauki, sen pyydystys, itikat, kosteus, kesä... kaikki tulee hyvin lähelle, kuin itsekin olisi siellä. Ja Näkki! Näkki on suomalaisesta mytologiasta se tyyppi, johon olen useiten törmännyt kaunokirjallisuudessa, ja tämä ihanan raivostuttava ja fiksu näkin ruumiillistuma on suosikkikuvaukseni tästä myytistä. Pienen hauen pyydystys esittelee useita myyttisiä uusia tuttavuuksia, kuten peijoonin, josta pidin tosi paljon. Suomalainen mytologia on niin hienosti kietoutunut tarinan jokaiseen tasoon, että on ihastuttavaa oppia tuntemaan teoksen maailmaa ja seurata, miten hahmot navigoivat maailmassaan, jossa on niin paljon tuttuja piirteitä mutta sitten kuitenkin tämä toinen taso, jolle lukija ei arkielämässään pääse. Tai no, en koskaan ole käynyt Lapissa, mistäs tiedän vaikka siellä tulisi Näkki tai peijooni vastaan heti kun rajan ylittää.

Ripley - nopea yhteys (Annukka Salama)
Pelimaailmaa, ihmissuhteita, rytmikästä kerrontaa ja vetävä tarina - siitä on Ripley tehty. Rakastin ja rakastan edelleen Annukka Salaman Faunoidit-sarjaa, jonka luin joskus kauan sitten (tarkistin: sellaiset seitsemän vuotta on vierähtänyt) ja odotin suurella innolla Ripleyn maailmaan sukeltamista.

Päähenkilö on Isla, joka on varsin päämäärätietoinen ja fiksu lukiolainen. Hän on netissä pelatessaan tavannut Damienin, jota ei kuitenkaan halua tavata livenä ettei syvä ystävyys mene piloille. Livemaailmassa Islan huomiota vie niin koulu ja tulevaisuus, jota kohti moni kurssi vie, kuin uutena oppilaana lukioon tuleva Anton. Isla joutuu pohtimaan monenlaisia tunteita, kun niin verkossa kuin tosielämässä löytyy vahva yhteys toiseen.

Jestas kun tämä olikin hyvä! Nautin Ripleyn äänikirjana (lukija Anniina Piiparinen) tallitöiden lomassa, ja kylläpä kului aika nopsaan kirjaa kuunnellessa. Välillä nauroin ääneen ja välillä oikein pysähdyin kuuntelemaan mainioita kohtauksia. Fyysinen kirja ehti kirjastoon ja hain sen varauksesta katsellakseni sivuja, ja ihan jo lukujen otsikkokuvien takia oli kiva nähdä tämä myös paperisena. Pidän Ripleyssä oikeastaan kaikesta, sillä se etenee vakuuttavasti ja taidolla kirjoitettuna, tekee ja kertoo juuri ne jutut jotka ovat kiinnostavia ja pitää mielenkiintoa yllä koko ajan, mutta on myös mukavan arkinen ja uskottava. Kieli on sekin sujuvaa. Juoni on hyvin rakennettu ja siihen on löytynyt kivasti käänteitä, joita ei osaa odottaa, ja pelimaailma avautuu riittävästi myös siitä mitään tietämättömälle. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että ei tarvinnut henkeä pidätellä sen suhteen, kuka Damien on, mutta eipä tämä arvoitus taida olla teoksen pointtikaan. Ihmissuhteet sen sijaan pääsevät keskiöön, ja ai että miten ihanasti niitä on kuvattu! Niin Islan ja Antonin ihastumista kuin Islan kaverisuhteitakin, ja varsinkin Islan elämää isän ja pikkusiskon kanssa. Ihan mahtavaa dialogia ja perhe-elämän hetkiä, niin lämpimiä, luottavia ja aitoja. Melkeinpä parasta koko teoksessa.

Meikä siis ihastui täysillä, erittäin mainio teos. Onnistuneet teemat, kiinnostavat hahmot ja näppärästi kirjoitettu, kyllä on helppo upota tarinaan.

Ulos kopista (Janne Puhakka, Risto Pakarinen)
Jääkiekko. Siinä laji, josta jokaisella - niin intohimoisella fanilla kuin tällaisella 'en koskaan ole katsonut kokonaista peliä'-tyypillä kuten minulla - lienee jokin ajatus, kokemus tai mielipide. Näitä ajatuksia avartamaan tai herättämään sopii vuoden alussa ilmestynyt Ulos kopista.

Janne Puhakka on entinen jääkiekkoilija ja ensimmäinen suomalainen SM-liigapelaaja, joka on kertonut homoudestaan julkisesti. Ulos kopista on paitsi hänen tarinansa, myös syvempi katsaus jääkiekon (ja vähän myös muun urheilun) maailmaan, rakenteisiin ja vähemmistöjen asemaan urheilussa.

Kirjaan on haastateltu niin läheisiä, pelaajia, valmentajia, agentteja, tuomareita kuin asiantuntijoitakin. Heidän osuutensa ovat tasapainossa, ne ovat mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä, koskettavia ja yllättäviäkin. Teoksessa on useampia näkökulmia niin jääkiekkoon kuin laajemminkin elämään, ja se tarjoaa onnistuneen katsauksen siihen, millaisia rakenteita huippu-urheilussa on, millaista jääkiekkoilijan arki on, millaista on olla oma itsensä, millaista on piilotella sitä kuka on, millaisia asioita urheilu vaatii mutta myös antaa.

Erityisesti pidin Jannen osuuksista sekä Pelikaverit-, Naisleijonat- ja Asiantuntijat-luvuista. Kirja on kiinnostava ja monipuolisempi kuin odotin, joka on ehdottomasti iso plussa. En tiedä jääkiekkomaailmasta oikein mitään, mutta teos toimii silti varsin hyvin. Osa teoksen jutuista tuki sitä mielikuvaa, joka minulle on jääkiekosta syntynyt, osa taas yllätti ja osa sai korjaamaan joitain ajatuksia. Lukukokemus oli oikein hyvä, tämä on tärkeä kirja ja onnistuneesti rakennettu, mukana on monia hyviä näkökulmia ja puheenvuoroja. Suosittelen!

Maailmantyttäret (Siiri Enoranta)
Jos jonkun kirjailijan uutta teosta odotan aina yhtä innolla, on hän Siiri Enoranta. Uusimmassa ya-romaanissaan Enoranta vie utopiaan, viiden tytön ystävyyteen ja mysteeriä ratkaisemaan.

En ole koskaan ennen tainnut lukea utopiaa, dystopioita sitten senkin edestä. Virkistävää, eikä mitään pelkkää pumpulia, iloa ja valoa kuten jostain syystä pelkäsin, vaan monitasoista, koskettavaa ja kiehtovaa. Maailmankoti ja saarivaltio on rakennettu yksityiskohtaisesti, ja teoksen maailma on mielenkiintoinen. Utopiallakin voi olla ja usein kai onkin synkkä menneisyys, niin tässäkin. Se tuo tarinaan syvyyttä ja antaa toivoa - pahan jälkeen tulee hyvää.

Päähenkilöt Ritva, Zerinda, Joselina, Kaia ja Lise-Lotte ovat kaikki erilaisia, mahtavia tyyppejä, yllättäen tykkäsin heistä kaikista tosi paljon. Yleensä minulla on yksi selvä suosikki ja muut roikkuvat mukana, mutta nyt en voinut valita ketään toisen yli eikä onneksi tarvitsekaan. Jokaisella tytöllä on oma onnistunut tarinalinja ja sen lisäksi heidän ystävystymisensä ja yhteinen seikkailunsa on kauniisti, aidosti kuvattu.

Maailmantyttäret on villi, viisas ja vaivattomasti etenevä teos täynnä hienoja yksityiskohtia. Rakastin maailmanrakennusta ja olisin voinut viipyillä Maailmankodin eri kolkissa vaikka kuinka pitkään. Samoin olisin voinut viettää aikaa tyttöviisikon kanssa matkalla vielä pidempäänkin. Tarina soljuu tasapainoisesti, se onnistuu yllättämään, ilahduttamaan, naurattamaan ja lämmittämään.

Kuuntelin teoksen äänikirjana, ja lukija Laura Eklund Nhaga ansaitsee lämpimät kehut tarinan ja hahmojen eloon herättämisestä. Yleensä kaipaan eri näkökulma/kertojahahmoille omia lukijoita, mutta Eklund Nhaga tuo jokaiselle tyypille omat piirteensä ja kokonaisuus toimii tosi hyvin. Tätä oli ilo kuunnella.

Before We Disappear (Shaun David Hutchinson)
Ei montaa minuuttia kestänyt, että rakastuin tähän teokseen täysin. Seattleen, Alaska-Yukon-Pacific World's Fair Expositioniin eli maailmannäyttelyyn vuonna 1909 sijoittuvassa tarinassa taikurin apulainen Jack ja maagisten kykyjensä takia rosvon elämään pakotettu Wilhelm tapaavat, ihastuvat, ja alkavat suunnitella, miten saada Wilhelm vapaaksi elämästä, johon hänet on vangittu.

Tykkäsin tässä aikalailla kaikesta aina luontevasti kahden kertojan näkökulmaan jaetusta tarinasta maailmannäyttelyn maisemien kuvaukseen, tarinan yleisiin fiiliksiin ja teemoihin sekä taikatemppuihin, joita tarinassa tehtiin usein ja aina vaikuttavasti. Molemmat päähenkilöt ovat ihania, varsinkin vangittuna lähes koko elämänsä elänyt Wilhelm, joka vielä kaiken trauman, pelottelun, uhkailun ja pahan jälkeen uskaltaa luottaa, ystävystyä ja rakastua. Nyyh miten ihanaa. Ja Jack, mahtava, fiksu, hurmaava ja hyvä. Kahden pojan tarina kietoutuu sujuvasti yhteen, ja kasvaa tarinan edetessä luontevasti. Erityisesti kaikki Jackin ja Wilhelmin kahdenkeskiset hetket ovat mainioita, ja teoksen dialogi on erinomaista.

Pidin teoksen juonesta paljon, se on viimeistä yksityiskohtaa myöten hiottu ja harkittu, ja käänteitäkin riittää. Hahmojen taustatarinat on rakennettu tosi hyvin, ja kokonaisuus on jotenkin todella taitavasti kasattu. Tarina on vahva ja maailmanrakennus onnistunutta, ja hahmotkin on heitetty maailmaan juuri kuten kuuluukin, oikeine piirteineen ja ihmissuhteineen. Rakastin tätä kirjaa, ja hahmot pääsevät suosikki-fiktiivisten tyyppieni listalle.

kuva © Susanna Salmi

Muuta

Muuten vuosi on lähtenyt käyntiin kanditutkielmaa kirjoittaessa ja viimeisiä yliopiston kursseja suorittaessa, enää pari kuukautta ja olen kandidaatti. Hui! Ensimmäiset kolme yliopistovuotta ovat olleet hauskoja, opiskelu on niiiin kivaa ja on vaikea uskoa, että on jo aika tehdä ensimmäinen tutkielma ja valmistua. Odotan kuitenkin innolla maisteriopintoja, ja sitä, että saan vihdoin tungettua opintosuunnitelmaan myös pari kurssia ranskaa. Olen sitä tässä jo opiskellutkin kännykkäsovelluksella, mutta onhan se erilaista päästä testaamaan kielitaitoa ihmisten kanssa ja oppia "kunnolla". Ja vaikka kandin kirjoittaminen on ollut vähän rasittavaa, sillä se on niin paljon tylsempää ja puuduttavampaa kuin luova kirjoittaminen (tai blogin kirjoittaminen), odotan innolla myös gradun aloittamista. Muutamia aiheita pyörii jo mielessä... Mutta siihen on vielä yli vuosi aikaa, nyt on vielä aika muistella ekoja yliopistovuosia ja iloita siitä, että valmistun pian.

Helmikuussa oli tuttuun tapaan Salpausselän kisojen aika, ja olin tapahtumassa jo seitsemättä kertaa vapaaehtoisena. Urheilujuhlan tuntua ja iloista fiilistä oli tarjolla, ja oli mahtavaa olla taas katsomossa vuoden tauon jälkeen. Hienoja urheilusuorituksia, aurinkoinen ilma ja innokasta kannustusta, siitä oli viikonloppu tehty. Ja pääsin myös toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani ja hyppäämään helikopterin kyytiin, kun sellainen oli mahdollista. Hieno kokemus katsella talvista, auringonvalossa kylpevää Lahtea yläilmoista käsin. Helmikuun alussa kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa laskettelemassa, ja sepäs olikin hauskaa! Enkä edes kaatunut kertaakaan, vaikka uskaltauduin vähän isompiinkin rinteisiin. Lumisen talven ansiosta hiihtoladuille on suunnattu useaan otteeseen, ja suosikkivuodenaikani onkin pistänyt parastaan. Rakastan lunta ja pakkasta, ja molempia on vuoden alku tarjonnut runsaasti.

Juuri alkanut huhtikuu tulee tarjoamaan ainakin muutaman teatterikäynnin, valtavasti odottamani Heartstopper-tv-sarjan, lähes yhtä paljon odottamani Tytöt tytöt tytöt-elokuvan ja monia kirjoja, kirjastopino huojuu jo niin korkeana että sitä täytyy alkaa äkkiä purkamaan. Kandi pitää kirjoittaa valmiiksi, ja kevään merkkejä pääsee pian etsimään, vaikka lunta ja pakkasta vielä riittääkin.

Siinä kaikki tällä erää, palataan osavuosikatsauksiin muutaman kuukauden päästä. Sitä ennen luvassa on tuttuun tapaan postauksia teatterista, yritän kovasti kirjoittaa myös jonkinlaisia kirjapostauksia.

Vuosi 2020

Takana on koronavuosi 2020 ja edessä uusi vuosi 2021, tai no alkaahan tätäkin vuotta olla jo kuukausi takana. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tässä siis tulee vuosikatsaus vuodesta 2020.

Kuten aika monelle muulle, oli vuosi 2020 minullekin ihan erilainen kuin olin ajatellut, ja siksipä myös vuosikatsaus on tällä kertaa vähän erilainen kuin ennen. Vuonna 2020 teatterikäyntejä oli tietenkin vähemmän kuin ennen, ja paljon kaikenlaista muuta taas ehkä enemmän. Ainakin ehdin useammin elokuvateatteriin, minulla oli paljon enemmän vapaita iltoja ja ehdin lukemaan paljon enemmän kirjoja kuin edellisenä vuonna. Toki teatteria oli ikävä, mutta se nyt ei koronavuonna ollut mikään tärkein juttu, vaan terveenä pysyminen ja uudenlaiseen normaaliin totutteleminen saivat aika paljon tilaa kaikelta muulta. Teattereissa oli kuitenkin hoidettu koronatoimet kunnialla ja ne muutamat reissut, jotka esityksiä katsomaan loppuvuodesta tein, tuntuivat turvallisilta ja kivoilta, ei tarvinnut huolehtia kun maskit, käsidesit ja turvavälit olivat kunnossa. Vuosi 2020 ei erikoisuudestaan ja yllättävästä pysähtyneisyydestään huolimatta ollut kuitenkaan ollenkaan huono, vaan kaikenlaista kivaa ja mukavaa tapahtui enkä muistele mennyttä vuotta pahalla, vaikka innolla odotankin tulevaa.

Teatterissa kävin siis koronavuonna vain 20 kertaa, näistä 16 keväällä ja neljä syksyllä. Yhteensä näin kuitenkin noin sata eri esitystä, sillä teattereiden ollessa kiinni esitystallenteita ja livestriimejä tuli kulutettua ahkerasti, katsoin niitä n. 85 kappaletta ja ehdottomasti lasken ne kyllä vuoden teatterikokemuksiin, vaikka nautinkin esityksistä ruudun kautta. Teatterijutuista tarkemmin lisää vielä myöhemmin. Kirjoja luin/kuuntelin reilut 100 kappaletta, niistä suosikkejani olivat ehdottomasti Fredrik Backmanin Kiekkokaupunki ja Me vastaan te, lisäksi pidin tosi paljon muun muassa Betty Culleyn Three Things I Know Are True-säeromaanista, Elina Pitkäkankaan Hukan perimistä, Siiri Enorannan Josir Jalatvan eriskummallinen elämä- ja Nokkosvallankumous-teoksista, Madeline Millerin The Song of Achilles-romaanista, Terhi Tarkiaisen Pure mua-romaanista ja Alice Osemanin Heartstopper-sarjakuvista. Erityisesti äänikirjat ihastuttivat kovasti, varmaankin kuuntelin puolet kaikista vuonna 2020 nauttimistani kirjoista ja luin toisen puolikkaan. Elokuvissa (siis ihan teatterissa) kävin vuonna 2020 enemmän kuin ikinä, 27 kertaa. Suosikkileffojani olivat Emma, Eden, Metsäjätti, David Copperfieldin elämä ja teot, Ensilumi ja Wendy. Tv-sarjoista tykästyin muun muassa Kakarat-, Loikkari-, Outer Banks-, Cobra Kai-, I Am Not Okay With This-, Julie and the Phantoms- ja Never Have I Ever-sarjoihin. Vuoden suosikkikirjaani Kiekkokaupunkiin perustuva Björnstad-sarja taas oli pienoinen pettymys, sarja itsessään oli laadukas, täynnä loistavia näyttelijöitä ja onnistunutta tunnelmaa, mutta harmittavasti se ei ihan yltänyt romaanin tasolle. Tosin saman tarinan eri versioiden kohdalla on aina se vaara, etteivät kaikki sovitukset ole yhtä mahtavia, onhan tämä muidenkin sovitusten kanssa joskus todettu. Björnstadissa oli kuitenkin tosi hyvät puolensa ja pidin siitä kovasti, erityisesti lahjakkaiden nuorten näyttelijöiden työtä oli ilo katsoa.

tammi-helmikuu

Tammikuu alkoi vielä ihan normaalisti, ja vuoden alku menköön näin kuukausi kerrallaan myös tässä vuosikatsauksessa. Tammikuussa kävin teatterissa seitsemän kertaa, näistä neljästi esitystä katsomassa, lisäksi Kansallisteatterin kevään avajaisissa ja Teatteri Avoimissa Ovissa ekan ja tokan kerran harjoituksia katsomassa. Näkemäni esitykset olivat Keski-Uudenmaan Teatterin Thom Pain - tuulesta temmattu, Amélie-musikaali Turun kaupunginteatterissa, Juoruja Lahden kaupunginteatterissa ja Teatterikorkeakoulussa Shall we have a drink before I start to cry?. Näistä varsinkin Juoruja oli tosi kiva, en ole farssien ystävä mutta nyt esitys oli niin hyvin kasassa että vei täysin mukanaan ja nauratti jatkuvasti. Myös Amélie oli ihastuttava, vieläkin hymyilyttää kun muistelee musikaalin kaunista maailmaa ja suloista menoa.

Tammikuussa aloin myös (omalla mittapuullani) ahkerasti hyödyntää joululahjaksi saamaani Museokorttia, ja monenlaisissa museoissa tulikin käytyä niin tammi-, helmi- kuin maaliskuunkin aikana. Ehdin vierailla viidessä eri museossa, ne olivat Ateneum, Turun biologinen museo, Kiasma (jossa kävin kahdesti), Suomen arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo. Olen aina tykännyt museoissa kiertelystä vaikka teenkin sitä hyvin harvoin, nyt ehdin hieman rakentamaan rutiinia museokierroksille ennen koronaa, ja toivottavasti homma jatkuu sujuvasti sitten joskus kun on taas enemmän asiaa eri kaupunkeihin.

Helmikuussa kävin teatterissa yhdeksän kertaa, ja koin myös elämäni toisen ja kolmannen kerran esityksen perumisen, olen aika hyvin näiltä harmittavilta tapauksilta säästynyt siihen nähden, miten paljon teatterissa käyn. Molemmat perutut jutut pääsin kuitenkin näkemään helmikuun aikana, eli hyvin meni silti. Näkemäni esitykset olivat Täydellinen rikos? Lahden kaupunginteatterissa, Aktiivimalli Keski-Uudenmaan Teatterissa, Ronja Ryövärintytär Teatteri Vanha Jukossa, Teatteri Avointen Ovien Sontiainen - balladi koti-ikävästä, The Punchline - kuolemanpelkoa ja kevyttä kannibalismia Teakissa, Humanistispeksi Melkein, uusintareissut Nunnia ja Konnia-musikaaliin Lahden kaupunginteatterissa ja Ronja Ryövärintyttäreen Järvenpään teatterissa sekä Ainopuiston teatterin Äitee ja kilpasiskot Salpausselän kisoissa. Näistä molemmat Ronja Ryövärintyttäret olivat aivan ihania, ja oli hauska nähdä sama tarina kahtena versiona parin viikon sisällä, toki olin Järvenpään teatterin version nähnyt myös syksyllä 2019 eli muistin sen jo valmiiksi. Tämä hurmaava tarina sai kyllä tosi hyvälle mielelle sekä Lahdessa että Järvenpäässä, ja minua harmittaa kovasti, että uusintareissu Vanha Jukon Ronjaan peruuntui koronan takia, sen olisin niin mielelläni uudelleenkin nähnyt. Teatteri Avointen Ovien Sontiainen oli kiva nähdä kaksien harjoitusten katselun jälkeen kokonaan, ja se olikin varsinainen helmi esitykseksi, tykkäsin musiikkinäytelmästä paljon. Helmikuun potin räjäytti The Punchline Teakissa, ai että kuinka upea, hauska, nokkela ja ajatuksia herättävä, loistava näytelmä ja teksti! Olen superiloinen että ehdin tämän näkemään, esityksen taustalla olevalla kirjoittaja-ohjaaja-näyttelijä Emil Kihlströmillä on hämmästyttävä taito käsissään, The Punchline oli yllättävintä ja mahtavinta pitkään aikaan.

Helmikuussa olivat jälleen myös Salpausselän kisat joissa olin tuttuun tapaan vapaaehtoisena. Mainio talvitunnelma jälleen ja urheilun juhlaa, yksi vuoden kohokohdista kuten aina. Ja nappasinpa selfien yhden suosikkiurheilijoistani, eli yhdistetyssä kilpailevan Jarl Magnus Riiberin, kanssa.

maalis-huhtikuu

touko-kesäkuu

Maaliskuussa teatterivierailuja ehti kertyä kolme ennen kuin kaikki pysähtyi. Tämä kolmikko oli Poika KOM-teatterissa, Poikabändi Tampereen Työväen Teatterissa ja Minustako ministeri Espoonlahden teatterissa. Erityisen ärsyttävää oli, että Tampereen Teatterin Notre Damen kellonsoittajan näkeminen jäi parista päivästä kiinni, siitä kun kuului valtavasti hyvää, ihmettelevää, ihastelevaa ja hehkuttavaa palautetta että olisin tietenkin itsekin halunnut teoksen nähdä. No, ei voi mitään, onneksi kuitenkin ehdin monta muuta juttua näkemään ennen koronastoppia. Ja luotan siihen, että paljon kaikkea hienoa on taas luvassa kunhan pandemia jossakin vaiheessa taas antaa teatterille tilaa. Vaikka sitä tosin ihmetteleekin, miksi teatterit ovat kiinni ja aika monet muut jutut auki... Maaliskuun jutuista Poika oli yksi eniten koskaan odottamistani esityksistä, näin näytelmän englanniksi Lontoossa 2019 ja jestas kuinka hieno ja vaikuttava se oli. KOMissa esitys oli toisaalta aika erilainen mutta monesti hyvin samanlainen kuin The Son Lontoossa, ja tarina pääsi oikeuksiinsa vaikka ei ihan yhtä suurta vaikutusta minuun tehnytkään. Todella hieno esitys kuitenkin, ja vahvaa näyttelijäntyötä. TTT:n Poikabändin ehdin onneksi näkemään muutama päivä ennen koronasulkua, olisin jäänyt paitsi upeasta elämyksestä jos se olisi mennyt ohi. Juuri niin viihteellistä, hauskaa, hengästyttävää ja mahtavaa kuin osasinkin odottaa, ja ToiBoys oli täydellinen poikabändi. Yksi vuoden parhaista jutuista, hymyilyttää paljon edelleenkin.

Ja sitten... Maaliskuun puolessa välissä kaikki äkkiä muuttui, kun teatterit joutuivat sulkemaan ovensa, etäopiskelu alkoi ja olikin paljon aikaa vain olla kotona ja hämmästellä, miten koko maailma oli (ja on) saman ongelman edessä. Jo maaliskuun lopussa katselin ensimmäiset esitystallenteet ja haaveilin vielä tulossa olevasta Lontoon reissusta ja nopeasta normaaliin palaamisesta, mutta kun alkoi näyttää siltä, ettei koronatilanne niin vain hellitäkään, luovutin aina vain seuraavan peruuntuvan jutun odottamisen ja päätin nauttia tallenteista, kirjojen lukemisesta ja vapaa-ajasta, jota kotona oleskelu ja kaiken turhan liikkumisen välttäminen tarjosi. Totuin hyvin siihen, ettei joka viikko ole teatterireissuja tai paljon muitakaan reissuja mihinkään, enkä kyllä ehtinyt (ekana) koronavuotena tylsistyä, kotona riittää tekemistä niin ettei siinä ehdi pitkästyä. Huhtikuussa aloitin blogissa Viikon teatterivinkit-sarjan, jota julkaisin viisitoista viikkoa. Koronapandemia ei siihen loppunut, mutta en oikein ehtinyt tutustumaan aina seuraavan viikon tallennetarjontaan ja muihin teatterijuttuihin, joten vinkkipostaukset saivat jäädä. Viidestätoista julkaistusta postauksesta löytyy kuitenkin paljon vieläkin katsottavissa olevia juttuja, eli tutustumaan vain! Tästä linkistä näkyvät kaikki Viikon teatterivinkit-postaukset.

heinä-elokuu

Näin loppuvuoden aikana vielä neljä esitystä teatterissa, kolme elokuussa ja yhden syyskuussa. Nämä olivat Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen Salon teatterissa, Skene-musateatteriopiskelijoiden Hair Aleksanterin teatterissa, uusintareissu Kansallisteatterin Kauppamatkustajan kuolemaan ja Keikkaa pukkaa Riihimäen teatterissa. Näistä erityisesti kaksi ensimmäistä tekivät ison vaikutuksen, molemmat olivat musikaaleja ja toki niiden katsomiseen liittyi myös riemu siitä, että pääsin lähes puolen vuoden tauon jälkeen teatteriin!!! Maailman parasta. Varsinkin Hairin energia, ilo ja asenne olivat loistava, kaivattu piristys koronan keskelle.

Mutta nyt jonkinlaisia ajatuksia katsomistani tallenteista ja livestriimeistä, ja vähän pohdintaa teatterista ruudun välityksellä noin muutenkin.

Katsoin siis noin 85 eri livestriimiä ja esitystallennetta, unohdin listata niitä loppuvuodesta enkä aivan täysin muista mitä kaikkea olen katsonut, yksi tai kaksi saattaa siis unohtua. Näin tosi monta sellaista esitystä, jotka olen halunnutkin nähdä, ja valtavasti sellaisia juttuja, joita en varmasti olisi nähnyt ilman että aloin tallenteita katsoa. Minulle itselleni tallenteet toimivat tosi hyvin, vaikka teatteri on parasta paikan päällä, teatterin taika kyllä välittyi ruudunkin läpi eikä elämyksestä jäänyt puuttumaan liikaa. Plussaa oli myös vieraskielisissä esityksissä tekstitys, varsinkin Shakespearen kohdalla kieli saattaa olla mutkikasta ja musikaaleissa tekstiä tulla vauhdilla, jolloin tekstitys tukee katsomiskokemusta. Myös näytteleminen, lavastus ja muu visuaalisuus saattaa tallenteessa päästä paremmin esiin kuin paikan päällä katsoessa, sillä kamera tavoittaa yksityiskohdat tarkemmin kuin vaikkapa minun silmäni jos istun kaukana lavasta. Ja tallenteiden ehdoton parhaus on siinä, että parhaat kohdat on helppo katsoa uudelleen, tai vaikka koko esitys. Minä kun tykkään kirjoissa ja leffoissa palata suosikkikohtiini ja teatterin kohdalla se on hiukan hankalaa, mutta nyt sain nauttia tällaisesta suosikkikohtiini palaamisen luksuksesta monen hienon jutun kohdalla. Muutaman esityksen katsoin kahdesti tai kolmestikin, vähän sillä ajatuksella että no niin, tämä on viikon katsottavissa ja sen jälkeen en ehkä näe koko juttua enää koskaan, eli nyt täytyy katsoa varastoon. Vaikka ikävä siis oli teatterirakennusten uumeniin, on tallenteiden katsomisessa paljon hyvää ja jatkan varmasti niiden katsomista tästä eteenpäinkin. Ja kun tuntuu tämä koronakin jatkuvan aina vaan, niin onhan se teatteriannos jotenkin saatava.

Tallenteita katsoessani rakastuin täysin esimerkiksi Royal Shakespeare Companyn tapaan tehdä teatteria ja tulkita Shakespearen näytelmiä, erityisesti heidän The Two Gentlemen of Verona-, Cymbeline-, Othello-, Troilus and Cressida- ja The Merchant of Venice-produktionsa olivat aivan loistavia ja monesta katsoin suosikkikohtaukseni useampaan kertaan. Kunhan joskus taas voi matkustaa, aion ehdottomasti suunnata katsomaan jonkin RSC:n esityksen, jos jo ruudun välityksellä teatteri tekee näin ison vaikutuksen, ovat heidän teoksensa varmasti hurjan hienoja livenä. RSC:n esitykset ja monet muut tallenne-elämykset tarjosi Digital Theatre-niminen striimauspalvelu, josta löytyy monipuolisesti teatteria, tanssia, musiikkia ja oopperaa. Kuukausimaksulla toimii, tosi kiva systeemi. Otan tämän itselleni uudelleen jossakin vaiheessa, valikoimaan on nimittäin lisätty kiinnostavia produktioita sitten viimeisen tilauskuukauteni. Digital Theatresta bongasin myös jutun, josta tulikin samantien yksi suurimmista suosikeistani, eli Pieces of String-musikaalin. Niiiin ihana! Katsoin musikaalin ainakin kolmesti sinä aikana kun palvelua käytin, eikä sen viehätys kadonnut yhtään, päinvastoin ihastuin tarinaan, hahmoihin, musiikkiin ja kokonaisuuteen aina vain enemmän. Pieces of String on vasta pari vuotta vanha teos, ja toivon kovasti, että se saa vielä paljon esityksiä. Tämä Mercury Theatre Colchesterin produktio oli upea, ja roolitus ihan loistava. Suosikki-Shakespeareni eli Romeo ja Julia löytyi vaikka kuinka monena versiona internetin ihmeellisestä maailmasta, ja katsoinkin siitä sekä kaksi liveluettua versiota että neljä tallennetta. Näistä varsinkin RSC:n tallenne ja The Show Must Go Onlinen liveluku olivat tosi kivat, ja unkarilaisen (tai siis ranskamusikaalin unkarilaisversion) Rómeó és Júlia-musikaalin tallenne oli myös riemastuttava, just oikeaa asennetta ja vauhtia siinä.

syys-lokakuu

The Show Must Go Online oli yksi parhaista jutuista, joita koronatilanteesta syntyi. Projektissa näyttelijät ympäri maailman esittivät Zoomin välityksellä kaikki Shakespearen näytelmät, ja mukaan mahtuu myös muun muassa Shakespeare's Star Wars. Ja vaikka kaikki Shakespeare-näytelmät on nyt tehty, luvassa on ilmeisesti vielä lisää juttuja, joka on ihan mahtavaa, sillä nämä jokaviikkoiset live-esitykset ovat olleet ihan mahtavia. En ole vielä kaikkia ehtinyt kokonaan katsomaan, muutaman vasta, mutta suosikkejani tähän mennessä ovat olleet The Two Gentlemen of Verona, Romeo and Juliet ja Titus Andronicus. Kannattaa ehdottomasti tutustua, kaikki esitykset löytyvät ilmaiseksi YouTubesta. Otin muuten tallenteita katsoessani missioksi katsoa kaikki Shakespearen näytelmät vuonna 2020, mutta ihan en tavoitteeseen asti päässyt, vielä jäi 16 katsottavaksi tälle vuodelle. YouTubessa ilahdutti myös The Shows Must Go On!-kanava, joka tarjosi huippumusikaaleja katsottavaksi ja tarjoaa näitä elämyksiä edelleen. Tämä kanava sai minut tosi onnelliseksi näyttäessään From Here To Eternity-musikaalin, olen kuunnellut sen soundtrackiä ties kuinka monta kertaa ja nyt vihdoin sain nähdä myös esityksen, ai että kuinka kivaa se oli. Ja musikaalikin oli oikein hyvä, tykkäsin siitä kovasti. Muita juttuja, jotka oli kiva tältä kanavalta nähdä, olivat muun muassa Kinky Boots, Fame ja Jesus Christ Superstar, joka ei kyllä heti iskenyt mutta nykyään kuuntelen soundtrackiä usein.

Katsoin suurimman osan tallenteista/livestriimeistä joko Digital Theatresta, The Show Must Go Online- tai The Shows Must Go On!-YouTubesta, mutta yksittäisiä esityksiä katsoin monesta muustakin paikasta. Esimerkiksi Bristol Old Vic tarjosi katsottavaksi maailman parhaan The Grinning Man-musikaalin, jonka näin Lontoossa muutama vuosi sitten ja nyt tallenteena kahdesti. National Theatre laittoi myös tallenteita katsottavaksi, ja heidän A Midsummer Night's Dream-produktionsa oli huikea, uskomattoman onnistunut kokonaisuus jonka senkin katsoin kahdesti. Mitähän muita tosi hyviä oli... A Midsummer Night's Dream Globe-teatterin tallenteena oli sekin huiman kiva, ja Arts Theatressa esitetty Beautiful Thing (löytyy Digital Theatresta) oli aivan ihana. Kolmen näytelmän sarja eli The Nibroc Trilogy (sekin Digital Theatressa) oli aivan loistava, parasta puheteatteria mitä olen nähnyt, erityisesti eka osa eli Last Train To Nibroc. Vaasan kaupunginteatterin Laaki ja vainaa oli niitä harvoja kotimaisia tallenteita/striimejä joita katsoin, ja se oli tosi näppärä ja kiva, sujuva esitys, jossa ehti tapahtua tosi paljon vaikka esitys ei ollut kovin pitkä. Harmi kun en ehtinyt Laakia ja vainaata katsomaan kuin kerran, tykkäsin siitä paljon. Todella odotettu juttu oli Hamilton-musikaalin tallenne, jonka tietenkin heti katsoin kun Disney+ Suomeen saatiin, ja onhan se nyt komea. Minun piti nähdä Hamilton Lontoossa juhannuksena, mutta, no, eihän se toteutunut. Tämä tallenne kuitenkin vähän lohdutti. Disney plussasta löytyy myös suosikki-Disneymusikaalini eli Newsies, se on ihan paras! 

marras-joulukuu

Ja sitten katsaus vuoteen 2020 myös muun elämän osalta. Vuosi koostui etäopiskelusta, esitystallenteista, hevosista, kirjoista, elokuvista, vapaa-ajasta ja hyvästä fiiliksestä. Vaikka koronatilanne häilyi jatkuvasti mielessä, erityisesti keväällä ja loppuvuodesta, kesällä vähemmän, en ahdistunut siitä ja vuosi olikin tosi positiivinen. Toki maalla asuessa isot ihmisjoukot ja joukkoaltistumiset olivat kauempana, täällä on tilaa eikä elämä muuttunut kuitenkaan niin kovin paljoa. Suurin muutos oli se, ettei turhaan tullut liikuttua oikein mihinkään, mutta muuten arki oli ja on aika samanlaista kuin ennenkin koronaa. Varmasti jos asuisin jossakin kaupungissa, tilanne voisi olla toisenlainen ja stressaavampi.

Vuodesta 2020 jäi mieleen ainakin Mäntsälän uusi elokuvateatteri Cine Mäntsälä, jonka ensimmäinen asiakas sain kunnian olla ja näin varmistin itselleni myös vuoden ilmaiset elokuvakäynnit. Leffavierailut ovatkin olleet iloisia juttuja koronan keskellä, paljon hienoja elokuvia on ollut ohjelmistossa ja Cinessä turvallisuus on hyvin huolehdittu, joten mukavalla fiiliksellä on saanut leffoista nauttia. 2020 osallistuin myös Northern Script-käsikirjoituskilpailuun ja tällä kertaa pääsin myös finaaliin lyhytelokuvakässärilläni, ja vaikka ei voitto osunut kohdalle, oli finaalityöpaja tosi kiva ja inspiroiva. Olen siis kerran aiemminkin NoSi-kisaan osallistunut, mutta silloin aihe ei oikein herättänyt ideoita ja finaalipaikka jäi haaveeksi, nyt aihe inspiroi enemmän ja olikin mahtavaa päästä työstämään omaa käsikirjoitusta työpajassa annettujen kommenttien ja neuvojen pohjalta. Meille syntyi yksi suomenhevosvarsa, ihastuttava pikkumies Sulevi, hieman vanhemmat hevoslapset opettelivat ajoon ja ratsastukseen, innostuin sienestämisestä ja kerättiin viimeiset suppilovahverot pari päivää ennen joulua, kävin muutamissa tiedekuntatenteissä yliopistolla ja muuten nautin etäopetuksesta (josta tykkään vähän enemmän kuin lähiopetuksesta), kirjoittelin tarinanalkuja ja käsikirjoituspätkiä pöytälaatikkoon (tai no koneelle) ja vietin kaiken kaikkiaan oikein hyvän ja mukavan vuoden. Vuotta 2021 on nyt eletty jo hetkinen ja tähän asti parasta on ollut esimerkiksi se, että meille tuli kunnolla lunta ja talvi. Ihanaa! Rakastan lumista ja kylmää talvisäätä, ja viimeinkin sellainen vallitsee. Elokuviinkin olen kolmesti ehtinyt, vuoden eka leffa Palm Springs käynnisti elokuvavuoden positiivisella, riemastuttavalla yllätyksellä, se oli oikein mainio komedia, ja vuoden toinen elokuva Falling tarjosi sujuvaa, vahvaa draamaa, toimivan kokonaisuuden jota oli ilo katsoa. Once Upon A Time... In Hollywood sen sijaan ei kyllä lähtenyt. Parasta on myös se, että Aikuiset-sarjaan tuli kakkoskausi, ihanaa! Ja se, että pääsin ekaa kertaa ajamaan reellä meidän kolmivuotiaalla Komeljanttari-oripojalla.

Bloggaaminen kärsi viime vuonna selvästi, julkaisin puolet vähemmän postauksia kuin vuonna 2019 eikä tänne kirjoittaminen oikein inspiroinut, vaikka olisin voinut kirjoitella esimerkiksi kirja- tai leffa-arvosteluja. No, jospa se taas tästä lähtee kun innostus palailee. Bloggerin käyttöliittymän päivitys ei asiaan auttanut, tämä on kyllä paljon hankalampi ja ärsyttävämpi kuin aikaisemmin, mutta meneehän se näinkin. Laitoin myös Teatterinna-palkintohommat tauolle, vaikka vuonna 2020 tuli paljon upeita esityksiä, pitkän teatteritauon jälkeen ei oikein ollut intoa ruveta äänestystä väsäämään kun tuntui että ei ole käynyt teatterissakaan ikuisuuteen. Palataan siis palkintojen jakoon ehkä tämän vuoden lopussa, jos nyt teatteriin pääsee jossain vaiheessa palaamaan. Alkaa kyllä olla jo valtava ikävä ja surku teatteri-ihmisten ja tapahtuma-alan puolesta.

Vuodelle 2021 minulla ei ole sen suurempia odotuksia, mennään vähän kerrallaan ja katsotaan mitä tapahtuu. Teatteriin olisi toki kiva päästä, kesällä toivottavasti ainakin sillä silloin olisi luvassa maailman ihanin Äidinmaa, Salon Teatterissa. Tallenteita alan taas ahkerammin kuluttaa kunhan ehdin niitä myös katsomaan, Digital Theatre-palvelun siis ajattelin ottaa uudelleen kuukaudeksi ja nauttia valikoimiin lisätyistä esityksistä, lisäksi ainakin National Theatren suoratoistopalvelu houkuttelisi, samoin stream.theatre jossa on kiinnostavia esityksiä. Opiskelua on luvassa edelleen etänä, ja olikin tosi kivaa palata joululomalta, yliopisto-opiskelu pitää edelleen otteessaan ja on ihan parasta, että koulu on näin kivaa. Toki toivon, että koronatilanne saadaan kuriin ja jonkinlaiseen normaaliin olisi mahdollista palata, ja jossakin vaiheessa näin varmasti myös tapahtuu, toivon kovasti että pian mutta en tiedä kuinka luottavainen sen suhteen olen.

Voimaa ja tsemppiä kaikille vuodelle 2021. Kyllä tämä(kin) tästä.

Vuosi 2019 + tämä vuosikymmen

Jos et halua lukea pitkää selostusta vuoden jokaisesta kuukaudesta, siirry postauksen loppuun tsekkaamaan lista vuoden 2019 suosikkijutuistani! + yhteenveto tästä vuosikymmenestä

tammikuu 2019

Kävin teatterissa tasan 100 kertaa, näistä 86 kertaa Suomessa ja 14 kertaa Lontoossa. Eri esityksiä näin 85, 52:ssä eri teatterissa. Eli (tähän mennessä ainakin) ennätykseni teatterikäyntejä per vuosi-tilastoissa.

Kirjoja luin 54 kappaletta, mainitaan niistä The Curious Incident of the Dog in the Night-Time, The Gentleman's Guide to Vice and Virtue, The Boy Who Steals Houses, Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä, Kun minä katselen taivasta, Väkiveriset-sarja, Sudenmorsian, Tähtiketju-sarja, Rotukarja ja Aristotle And Dante Discover the Secrets of the Universe. Kesken jäi 6 kirjaa. Tänä vuonna luin paljon sekä englanniksi että suomeksi, ja lukulistalle tuli teoksia 1800-luvulta tähän päivään. Vanhoja kirjoja olen lukenut yliopiston takia, siellä on järjestelmällisesti koluttu läpi 1800-luvun ja 1900-luvun alun kirjallisuutta. Tämän myötä myös runoja on ollut lukuohjelmassa, mikä on ihan hyväkin. En pidä runoudesta kovinkaan paljoa (paitsi laulettuna, ja muutamien tiettyjen runoilijoiden teoksista), se on usein liian tulkinnoille vapaata eikä suoranaisesti kerro tarinoita, ja harvoin runous myöskään luo selkeitä hahmoja, joiden tekemisiä runo seuraa. Ei siis minun suosikkikirjallisuuslajini, mutta toki sieltäkin on kivoja tekstejä löytynyt, erityisesti Edith Södergranin ja Lauri Viidan runoista pidin, ja Vänrikki Stoolin tarinoista. Innostuin loppuvuodesta myös äänikirjojen kuuntelusta, ennen olen karttanut niitä enkä todellakaan ole ajatellut, että pystyn keskittymään tarinan kuunteluun ilman, että näen tekstin samalla edessäni. Yllättäen rakastuinkin äänikirjoihin nopeasti ja nyt ne menevätkin sujuvasti taustalla hevostallissa karsinoita siivotessa ja automatkoilla.

Vuoden aikana katsottuja elokuvia en taaskaan listannut, mutta on niitä monta katsottu, samoin tv-sarjoja olen jonkin verran seurannut. Leffoista mainittakoon nyt ainakin Tuntematon mestari, Avengers: Endgame, Hölmö nuori sydän, Call Me By Your Name, Klaus, Vilken jävla cirkus ja Maija Poppasen paluu. Ja tietenkin Cats, joka ei ollut lainkaan niin paha kuin ennakkoon luettujen kommenttien ja arvostelujen pohjalta olisi voinut olettaa. Tv-sarjoista suosikkejani olivat Atypical, Ninguém Tá Olhando (Oman onnensa nojassa), Sex Education, Rahapaja, Daybreak, On My Block, Soundtrack ja The Order, nämä ovat kaikki Netflixin sarjoja. Kotimaisista sarjoista aivan mahtavia olivat M/S Romantic ja Aikuiset, ja myös Hulun alkuperäissarja Catch-22 oli upea. Ja 9-1-1, jota vuoden viimeisinä päivinä ahkerasti katsottiin.

Tammikuussa vuoden teatterikäynnit aloitti Kansallisteatteri, jonne suuntasin kevätkauden avajaisiin tutustumaan tulevaan ohjelmistoon. Vuoden ensimmäinen esitys oli The Curious Incident of the Dog in the Night-time Piccadilly Theatressa Lontoossa, ja tämä näytelmä olikin melkoisen hieno aloitus koko vuodelle. Nautin esityksestä täysin siemauksin, tarina ja työryhmä olivat upeita ja kokonaisuus erittäin loistava. Lontoonreissu jatkui Aspects of Love- ja Company-musikaalien parissa, ja mukaan mahtui myös Doctor Faustus-näytelmä ja School of Rock-musikaali. Companyn olinkin nähnyt lokakuussa 2018 ja se oli edelleen ihana. Aspects of Love oli vuoden 2019 toinen esitys, mutta sen kanssa kävi niin, että se on myös paras esitys, jonka näin vuonna 2019. Aspects of Love oli niin lähellä täydellisyyttä kuin musikaali ylipäätään voi olla, kaikki toimi ja oli ihanaa ja kaunista ja dramaattista ja mahtavaa, ja minä olin katsomossa täysin myyty. Aspects of Love myös ohitti Tohtori Zivagon suosikkimusikaalini paikalla, ja se on iso juttu. Suomeen palattuani suuntasin vihdoin Tampereen Työväen Teatteriin Billy Elliot-musikaalia katsomaan, ja se olikin tosi hieno, ihanaa että pääsin sen näkemään. Tammikuun päätti näppärä ja toimiva Comeback-komedia. Teatteriin liittyen aloitin myös #kuuntelenmusikaalin-"haasteen" Twitterissä, siitä on tulossa oma postauksensa kunhan ehdin sen kirjoittaa.

Tammikuussa jonotettiin myös monta tuntia Amos Rex-taidemuseoon, kävin Lontoossa Avengers-koulutuksessa, joka oli siis hieno isoon rakennukseen tehty näyttely/tehtäväpaikka, jossa pääsi tutustumaan Marvelin supersankarileffoista tuttuihin hahmoihin ja harjoittelemaan taistelutilanteissa monenlaista maailman pelastamista. Kävin Lontoossa (vihdoin) ensimmäistä kertaa Tower of Londonissa. Lontoonreissusta täytyy mainita myös upea Sam Wanamaker Playhouse, jossa näin Doctor Faustuksen, jestas sentään kuinka kaunis teatteri! Ja Companyn uusintakatselun jälkeen pääsin jälleen moikkaamaan Jonathan Baileytä stage doorilla. Olipa kiva uudelleen nähdä Company ja myös kiittää Baileytä esityksestä näin toisenkin katselukerran jälkeen. Tammikuuhun mahtui myös nuorten MM-kilpailut pohjoismaisissa hiihtolajeissa, nämä olivat Lahdessa ja olin tapahtumassa vapaaehtoisena.

helmi-maaliskuu 2019

Helmikuun teatterikäynnit aloitti Järvenpään teatterin superjännittävä ja ihan mahtavan painostava ja upea murhamysteeri Eikä yksikään pelastunut. Suomalaisen musiikkiteatterin klubin kakkososa esitteli suomalaista musikaalimusiikkia vuosilta 2000-2010 Musiikkiteatteri NYTin ja Eeva Kontun voimin, ja Kulttuuriosuuskunta Kellopelin Ilta Oscareiden tapaan taas tutustutti elokuvamusiikkiin. Keski-Uudenmaan Teatterissa oli ensi-illassa ihana Viimeiset viisi vuotta-musikaali, josta pidin kovasti. Helsingin kaupunginteatteri järjesti tiedotustilaisuuden syksyn musikaaliaan, Pientä merenneitoa, koskien, ja siellä kuultiin maistiaisia tulevasta. Ilta musikaalien parissa-konsertissa kuultiin kauniita, hauskoja ja koskettavia musikaalisävelmiä, ja helmikuun teatterireissut päätti Teatteri Vanha Jukon hieno Seksimusikaali.

Helmikuuhun mahtuivat Salpausselän kilpailut, jossa tuttuun tapaan olin vapaaehtoisena mukana. Täytin 20 vuotta ja juhlin sitä - kuten tavallisesti - teatterissa, eli Oscar-konsertin parissa.

Maaliskuussa teatteriretkiä riitti, ne olivat POE! - Edgar Allan and the Psychobilly Ravens, Yhdestoista hetki, uusintareissu Sound of Musicia katsomaan, Yksinäisten kaupunki, Ikitie, Puhallus kahdesti peräkkäin ja Kaikki hienot jutut, jossa pääsin itsekin lavalle esityksen osallistavan luonteen ansiosta. Näistä mieleen jäivät erityisesti Ikitie ja Puhallus, jotka näin peräkkäisinä päivinä ja Puhalluksen sitten vielä uudelleen viikko ensimmäisen kerran jälkeen. Molemmat Lahden kaupunginteatterissa siis. LKT onkin yksi suurimpia suosikkejani varsinkin puhenäytelmäpuolella, upeaa ja laadukasta työtä sekä näiden kahden että yleisesti muidenkin esitysten kanssa. Tomi Enbuskalle erityismaininta vielä Puhalluksen Johnny Hookerin roolista.

huhtikuu 2019

Huhtikuussa teatterireissut suuntautuivat kotimaan lisäksi Lontooseen. Esityksiä olivat Rempallaan, Show Must Go On, Six, Come From Away, Emilia, Betrayal, Waitress, Vähän niinku benjihyppy ja Suomalaisen musiikkiteatterin klubi, osa 3. Erityismaininta täytyy antaa Sixille, joka oli juuri niin ihana ja mahtava kuin odotinkin, aikainen aamuherätys, lento tai pitkä päivä eivät painaneet illalla yhtään, kun tätä suuntasi katsomaan. Lontoonreissulta suurimmat kehut ansaitsee Emilia, joka oli hämmästyttävän voimakas kokemus, samaan aikaan hauska ja nerokas sekä koskettava ja ravisteleva. Waitress sen sijaan oli vähän pettymys, odotin sitä kovasti mutta musikaali ei iskenyt yhtään niin kuin ajattelin. Olihan se hyvä, ja muutama biisi varsinkin loistavia, mutta kun ei niin ei. Välillä tosin hyvä kokea myös pieniä pettymyksiä, kaikesta kun ei vaan voi pitää. Kotimaan esityksistä mainittakoon varsinkin Järvenpään teatterin nuorten mainio Vähän niinku benjihyppy sekä Musateatteriklubi ja erityisesti Petteri Hautalan ja Anni Kajoksen upeasti esittämä Pakahtuva sydän Äidinmaa-musikaalista.

Lontoonreissulla pääsin myös vaihtamaan pari sanaa yhden pitkään suosikkinäyttelijöihini kuuluneen miehen kanssa, kun Tom Hiddleston saapui stage doorille Betrayalin esityksen jälkeen. Hiddleston on minulle tuttu varsinkin Lokin roolista Marvel-leffoissa, ja monesta muusta jutusta myös, ja hän tekee usein tosi tarkkaa ja fiksua työtä roolissa kuin roolissa, joten oli mahtavaa päästä näkemään hänet lavalla ja vielä kiittää esityksestä sen jälkeen. Monta muutakin stage door-jutustelua mahtui huhtikuun Lontoonreisuun.  Huhtikuussa lähti myös pääsykoelukeminen ja pääsykokeet käyntiin, hain opiskelemaan esimerkiksi käsikirjoittamista, taiteiden tutkimusta ja englantia.

touko-kesäkuu 2019

Toukokuu alkoi Vappukonsertilla Teatteri Vanha Jukossa ja jatkui siitä viimeisellä Suomalaisen musiikkiteatterin klubilla (osa 4), esityksiin mahtuivat myös Herkkua kuin heinänteko, Pasi Was Here ja FOMO. Näin myös Cirque Du Soleilin Toruk-esityksen, mutta en laske sitä mukaan teatteriesityksiin. Lahden kaupunginteatteri + puhenäytelmä-yhdistelmä jatkoi onnistumistaan ja Pasi Was Here oli ihan loistava! Samoin RyhmisNuorten FOMO oli ihan mahtava esitys. Teemu Palosaarelle erityismaininta Hemmon roolin tekemisestä Pasi Was Heressä, tosi hienoa työtä.

Toukokuussa blogi täytti viisi vuotta, ja silloin lupailin monia Top 10-postauksia juhlavuoden kunniaksi, mutta ne ovat jääneet luonnoksiksi blogiarkiston kätköille. Kunhan ehdin, puran niitä sieltä julkaistavaksi asti.

Kesäkuussa käynnistyivät kesäteatterireissut, niitä olivat Tankki täyteen 2 - maallamuuttajat, Poikamiespankki, Rakkautta Aholassa, Katsastus, Rosvot - balladi joutomiehistä, Sellaista elämä on ja Taivaan tulet, sekä Lahden Uuden kesäteatterin järjestämä musikaaliyhteislaulutapahtuma, joka samalla oli LAUKESin viimeinen produktio. Kyllä tulee tätä teatteria ikävä, he ovat niin hienoja juttuja tehneet. Erikoismaininta täytyy antaa Rosvoille, jestas sentään kuinka komeaa ja onnistunutta työtä Taaborinvuorella tehtiin! Tosi hieno elämys, erityiskiitokset Katriina Honkasen musiikille, Petri Kauppisen koreografialle ja Santeri Kylmäniemelle ja Viivi Rättyälle heidän roolisuorituksistaan. Myös Koskenniskan kesäteatterin Katsastus ansaitsee maininnan, se oli todella mainio esitys.

Kesäkuussa oli vielä viimeiset pääsykokeet käsikirjoituspuolelle, ja ne olivat tosi kivat, vaikka en sitten sitä päässytkään opiskelemaan. Tieto opiskelupaikasta kuitenkin tuli, eli Helsingin yliopistossa odottaisivat syksyllä kotimaisen kirjallisuuden opinnot.

heinäkuu 2019

Heinäkuun teatterikäynnit aloitti Myrskyluodon Maija, joka olikin sitten ihan mahtavan hieno ja koskettava kokemus, ja ehdottomasti tämän vuoden huippuhetkiä. Kesäteatteriputki jatkui Hotelli Huminan parissa ja sitä seurasivat Työmiehen vaimo, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Perjantai on pahin, Onnellinen mies, Spamalot ja Niskavuoren naiset. Ihanan Myrskyluodon Maijan lisäksi erityismaininta Orimattilan Teatterin upealle ja intensiiviselle Työmiehen vaimolle, Ohkolan Teatterin loistavalle Onnelliselle miehelle, Seinäjoen kaupunginteatterin hillittömälle ja taitavasti toteutetulle Spamalotille ja Teatteri Päivölän riemukkaan hienolle Niskavuoren naiset-esitykselle. Heinäkuu oli hyvin lämmin, ja varsinkin kuun kaksi viimeistä esitystä, Spamalot ja Niskavuoren naiset olivat läkähdyttäviä, mutta sen verran mainioita, että helle ei häirinnyt. Erityiskiitoksia jaetaan monelle tässä, ensinnäkin koko Myrskyluodon Maijan porukalle, jonka yhteistyö oli maagisen hienoa. Myös Tapani Kalliomäki ansaitsee kiitoksia Työmiehen vaimon erinomaisesta sovituksesta ja ohjauksesta, samoin koko Spamalot-jengi loistavasta työstä ja Lumi Aunio ja Tuomas Korkia-Aho mahtavista roolisuorituksistaan Niskavuoren naisissa.

Heinäkuun ja aika lailla koko vuoden kohokohta oli Red Carpet Film Festivalin ja Ponssen järjestämä leffatyöpaja, jossa 12 nuorta ympäri Suomen saapui viikoksi leffaleirille ja teki kaksi lyhytelokuvaa. Bongasin Facebookista mainoksen tästä, luin hakuinfon kahdesti läpi, mietin hetken ja hain mukaan. Ilo oli suuri, kun sain kuulla päässeeni mukaan. Siinä sitten mummilleni asiaa hehkuttaessani tajusin, että hetkinen, tässähän lukee Vieremä, ei Vierumäki. Vieremällä ja Vierumäellä näyttävät muuten nopeasti lukien aika samalta. Olin siis niin innoissani jo hakuinfoa lukiessani, että vaihtelin paikkakuntien nimet päässäni miten sattuu, ja asia selvisi vasta kun olin jo mukaan hakenut ja päässyt. Ei siinä mitään, junaan vaan ja kohti Iisalmen lähellä sijaitsevaa Vieremää. Leffaleiri oli yksi elämäni upeimpia, mahtavimpia ja parhaimpia kokemuksia, enkä ehkä koskaan ole ollut niin iloinen ja innoissani mistään kuin lyhytelokuvaa rakentaessani kesäisellä maaseudulla hellepäivien auringonpaahteessa. Kaikki lauttasaunailut, peli- ja lauluillat, uintihetket, yhdessä tekeminen, pitkään venyneet illat ja mahtava kuvauspäivä jäivät varmasti mieleen ikuisiksi ajoiksi. Meillä oli ihan mahtava porukka ja ohjaajat, ja elokuvanteko oli tällä jengillä ihan parasta! Pääsin kokeilemaan ihan oikean elokuvan käsikirjoittamista käsikirjoitusparini kanssa, ja kyllä vaan oli upea tunne nähdä, kuinka näyttelijät toteuttivat meidän kirjoittamamme kohtaukset ja kamera tallensi ne, ja sitten niitä pääsi koneelle leikkaamaan. Teimme siis leiriläisten kesken, ohjaajien avulla, kaiken muun kuin näyttelemisen, josta vastasivat ammattilaiset. Meidän Kotiin-elokuvassa nähdään ihanat Elias Salonen ja Emma Castrén ja toisen ryhmän No Connection-leffassa yhtä ihanat Tuukka Leijavuori ja Senna Vodzogbe. Koko leffaleiriviikko meni niin onnellisissa tunnelmissa, että meinasi olla hankalaa palata arkeen, mutta onnistui se sitten. Edelleenkin muistelen kaikkea, mitä viikon aikana tapahtui, lämmöllä ja ilolla. Miten siistiä, että pääsin kokemaan tämän! Maailman parasta!

Tässä yllä meidän jengin elokuva, Kotiin. Tästä linkistä pääset katsomaan toisen ryhmän elokuvan No Connection.

elokuu 2019

Elokuussa alkoivat teattereiden syyskaudet, mutta mukaan mahtui vielä kesäteatterivierailuja. Kuun esitykset olivat Urinetown, uusintakerta Onnellisen miehen katsomossa, kahdesti uusintavierailu Rosvojen pariin, Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana, Alina sekä Kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginteatterin kauden avaukset. Erityismaininnan saa Latoteatteri Kulissin Urinetown kokonaisuutena, olipas mainio ja hauska, ihana! Myös Levoteatterin mainio Miks mä en saa olla sinkku... täytyy mainita, ja erityisesti taitava näyttelijäkaksikko Minea Lång ja Miika Suonperä. Kansallisteatterin Alina jäi myös mieleen sekä elokuun esityksistä että koko vuoden jutuista, Elli Salon hieno teksti ja varsinkin Anna Valpuri Alinan roolissa saavat minulta kiitosta. Elokuussa oli myös kauan odotettu Bianca Del Rion It's Jester Joke-show, joka oli melkoisen hauska ja hyvin Biancamainen.

Elokuu päättyi Red Carpet Film Festivaaleilla, ja siellä nähtiin ensi-illassa meidän leffaleirillä tekemämme elokuvat. Jestas sentään miten hieno tunne nähdä tarina, jota reilu kuukausi aikaisemmin suunnittelimme, kuvasimme ja leikkasimme, isolla valkokankaalla. Ihanaa. Ihanaa oli myös nähdä koko leffaleirijengi uudelleen, ja päästä kokemaan leffafestareiden tunnelmaa. Ja nähdä Hölmö nuori sydän-elokuva, joka oli upea! Elokuussa alkoi myös opiskelu reilun vuoden tauon jälkeen, kun välivuodesta nauttimisen jälkeen suuntasin yliopistoon. Opiskelu tosin ei vielä alkanut, orientaatio vasta, ja Helsingin yliopisto vaikutti heti ensimmäisten päivien perusteella mukavalta paikalta kuluttaa seuraavat vuodet.

syys-lokakuu 2019

Syyskuussa näin sellaisia esityksiä kuin Pieni merenneito, Täydellinen lauantai, Sapiens, Kolmen kimppa, Nunnia ja konnia, Villahousuhäpeä, Roulettenburg - total entertainment forever, The Play That Goes Wrong, Pelle ja Tohtori Zivago. Erityismainintoja taas muutamalle, Helsingin kaupunginteatterin Pienen merenneidon tekninen toteutus lennätyksineen ja nukkeineen ansaitsee ehdottomasti paljon ihmettelevää kiitosta, komeasti toteutettu esitys ja suuri näyttämö pääsee oikeuksiinsa. Kolmen kimppa niin ikään HKT:llä tarjosi mahtavaa komediaa, ja Jarkko Niemi erityisesti loisti lavalla. Syyskuussa oli myös ensimmäiset kaksi kertaa (ja tähän mennessä ainoat esitykset) kun näin teatteria ruotsiksi, nämä olivat Roulettenburg Teater Viiruksessa ja The Play That Goes Wrong Svenska Teaternissa. Roulettenburg oli hengästyttävän riemastuttava ja hieno, yksi vuoden suosikkejani. The Play That Goes Wrong on takuuvarma naurattaja, ja toimi myös ruotsiksi. Esitys on nyt siitä harvinaisessa asemassa, että olen nähnyt sen jo kolmella kielellä (suomi, englanti, ruotsi). Tohtori Zivago Teatteri Provinssissa taas tarjosi sellaisen nostalgiamuistelun että huh heijaa. Zivago on minulle maailman rakkain musikaali ja oli ihanaa palata sen pariin pitkästä aikaa.

Syyskuussa opiskelukin käynnistyi kunnolla, ja täytyy kyllä sanoa, että en ikinä olisi odottanut yliopiston olevan näin kiva opiskelupaikka! Eihän sitä tiedä millaisia kursseja tai tehtäviä tai tenttejä on tulevaisuudessa luvassa, mutta tähän mennessä opiskelu on ollut tosi helppoa ja mukavaa. Saattaa toki olla että olen ainakin jollain lailla oikealla alalla, jonka takia opiskelu on niin kivaa. Toki olen lukenut kirjoja aika paljon, eli kirjallisuuden opiskelu tai ainakaan kirjojen lukeminen ei mitään uutta ole, ja siksi kirjallisuutta onkin niin hauska opiskella, minä kun muutenkin lukisin erilaisia kirjoja ja pohtisin niitä, ja nyt minun "pitääkin" tehdä niin. Kivaa!

Lokakuun esitykset olivat Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden Monologit, Maailman ympäri 80 päivässä, Neljäntienristeys, Vihainen leski, Ronja Ryövärintytär, Lokki, Pomo!, Peter Pan, Herrasmieshuijarit, Great Expectations, The Son, War Horse, Falsettos ja Opus Deus. Lokakuu oli vuoden kiireisin teatterikuukausi, ja sisälsi monta koko vuoden suosikkia. Teakin näyttelijäntaiteen kolmosvuosikurssin opiskelijoiden monologit olivat tosi kivoja ja monipuolisia, Musiikkiteatteri Kapsäkin Maailman ympäri 80 päivässä oli riemukas ja sekopäinen, ihan mahtava esitys, Jussi Nikkilän ohjaukselle paljon kehuja. Lahden kaupunginteatteri jatkoi vahvaa puhenäytelmävuottaan Neljäntienristeyksellä, josta erikoismaininta Timo Välisaarelle Onnin roolissa. Järvenpään teatterin ihanasta Ronja Ryövärintyttärestä erityismaininta Lotta Enrothin Ronjalle ja Severi Joukaisen Birkille. Kouvolan teatteriinkin suunnattiin ensimmäistä kertaa, tuplapäivän muodossa, ja molemmat esitykset olivat varsin mainioita. Erityiskehut Petteri Hautalan Peter Panille ja Tuukka Raitalan Freddylle. Lontoonreissun kohokohta oli hämmästyttävän hauska ja raastavan surullinen Falsettos, josta mieleen jäi erityisesti Oliver Savile Whizzerinä. Florian Zellerin hieno teksti ja Laurie Kynastonin upea päärooli The Son-näytelmässä vaikuttivat, ja War Horse oli kokonaisuutena upea elämys. Musiikkiteatteri NYTin Opus Deus ansaitsee myös erityiskiitokset, hienoa uutta musateatteria!

marras-joulukuu 2019

Marraskuussa näin seuraavat esitykset: Kepeä elämäni, Viisi tapaa olla vapaa, Tarpeettomia ihmisiä, Kartta, Hetki lyö, Mies, joka rakasti järjestystä, Lauluja Broadwaylta ja West Endistä-konsertti, Musiikkiteatteriopiskelijoiden laulumatinea, ellen... ja Otteita. Näistä suurimmat kehut ja kiitokset saa ja ansaitsee ihanaakin ihanampi Otteita, joka oli Nuorten Kansallisteatterin eli Kantin ensimmäinen produktio. Jestas sentään miten hieno Otteita oli, ehdottomasti yksi parhaita esityksiä vuonna 2019. Otteista erityismaininnat vielä Ville Mikkoselle Johnin roolissa ja Samuel Kujalalle Mossin roolissa. Miiko Toiviaisen upea Kepeä elämäni-monologi oli hienoa nähdä, samoin HKT:n Mies, joka rakasti järjestystä eli Taneli Mäkelän loistavasti esittämä monologi. Teakin kolmosvuosikurssin ellen...-tanssiteatteriesitykselle myös kehuja, hengästyttävää, vauhdikasta ja kiehtovaa menoa. HKT:n Broadway/West End-konsertissa oli kiva kuulla mm. Falsettosin, Bright Starin ja Dear Evan Hansenin biisejä (Laura Alajääsken I'm Breaking Down-veto oli upea!) ja musateatteriopiskelijoiden laulumatineassa Teakissa hienoja vetoja kuultiin mm. Miss Saigonista, Mean Girlsistä, Waitressistä ja Hamiltonista.

Marraskuussa avautui myös Teatterinna-palkinnon ehdotusten jättäminen, ja ehdotuksia tulikin mukavasti. Keksin heti äänestyksen avattuani, mitä kaikkea olisi voinut tehdä eri tavalla, ja ensi vuoden äänestykseen tuleekin parannuksia ja muutoksia.

Joulukuun esitykset olivat Otteita uudelleen, Kauppamatkustajan kuolema, Pienen merenneidon uusintakatselu ja Romeo+Julia. Otteita saa uudelleen erityismaininnan, sekä ihanuudestaan että Samuel Kujalan ja Joel Bonsdorffin Bohemian Rhapsody-vedosta, joka oli erityisen loistava tällä toisella katsomiskerralla. Kansallisteatterin Kauppamatkustajan kuolema oli hieno, vahva teksti tulkittiin taidolla ja varsinkin Aku Hirviniemen roolisuoritus jäi kirkkaasti mieleen. Vaasan kaupunginteatteriin suunnattiin ensimmäistä kertaa, ja kyllä kannatti vähän pidemmälle teatterireissulle lähteä! Romeo+Julia oli loistava, kehuja erityisesti Jakob Höglundin ohjaukselle ja koreografialle, Oliver Kollbergin, Ville Seivon ja Niki Rauténin Romeo - Mercutio - Benvolio-kolmikolle ja esitykselle kokonaisuutena.

Joulukuussa kävin myös katsomassa Cats-elokuvan, jota odotin hieman ristiriitaisin fiiliksin. Elokuvasta on mediassa ja somessa ollut jo trailerista lähtien vaikka minkälaisia kommentteja, puolesta ja vastaan, ja ensimmäiset arviotkin ovat laajalti olleet varsin tyrmääviä. Halusin silti ehdottomasti mennä Catsin katsomaan, koska se on musikaalista tehty elokuva, joten totta kai tahdoin tietää, millainen se on. Ja minähän viihdyin oikein hyvin! Vaikka kissat vähän näyttävät oudoilta ja (minun huumorintajuuni) huonosti uppoavia (kissa)vitsejä viljelläänkin vähän liikaa, ei Cats missään nimessä ollut huono vaan oikein kiva leffa. Muutama roolisuoritus erottui joukosta edukseen (eikä kukaan näyttelijä huono ollut) ja suosikkibiisini olivat kaikki hyvin toteutettu ja laulettu. Robbie Fairchild Munkunstrapina, Laurie Davidson Mr. Mistoffeleesina ja Danny Collins Mungojerrienä varsinkin vakuuttivat. Joulukuussa Teatterinna-palkinnon voittajan äänestys avautui ja sulkeutui, ja voittajat julkaistaan 5.1.2020.

Kokonaisuutena vuosi 2019 oli teatterin ja muun elämän suhteen aikamoisen kiva. Näin ihan mahtavia esityksiä ja rakastuin teatteriin aina vaan vähän enemmän, sain kokea katsomossa kaikenlaisia tunteita ja ihailla taitavaa työskentelyä lavalla ja sen takana. Muussa elämässä isoja juttuja olivat maailman paras leffaleiri, yliopisto-opiskelun aloittaminen ja eka oma vuokra-asunto Helsingissä, ja näiden lisäksi kaikenlaisia pienempiäkin juttuja on tapahtunut. Minulla ei ole hoppua siirtyä uuteen vuoteen tai uudelle vuosikymmenelle, mutta vastaanotan vuoden 2020 uteliaana ja mielelläni. Olkoon uusi vuosi ja uusi vuosikymmen täynnä hienoja hetkiä niin teatterissa kuin elämässäkin!

Vuodelta 2020 odotan erityisesti Lilla Teaternin syksyn musikaalia (jota ei vielä ole julkaistu, mutta olen noin 99% varma siitä mikä se on ja todellakin toivon, että se myös on se joka luulen), neljää kovaa musikaalileffaa (In The Heights, Everybody's Talking About Jamie, The Prom & West Side Story) ja Svenska Teaternin Mary Poppinsia. Lontooseenkin matka käy, siellä on luvassa kesäkuussa Sunday In The Park With George (Jake Gyllenhaal lavalla!) ja toivottavasti myös &Juliet, Hamilton ja Dear Evan Hansen. Kotimaan kamaralla keväällä olisi luvassa Poikabändi, Notre Damen kellonsoittaja ja Amélie, tämä kolmikko jäi tältä vuodelta vielä katsomatta. Uusintareissu on luvassa Nunnien ja konnien pariin, ja toiveissa olisi uusia myös Ronja Ryövärintytär ja Romeo+Julia sekä Kauppamatkustajan kuolema. En ole vielä tutustunut tulevaan teatteriohjelmistoon kovin tarkasti, vaikka monen teatterin kevätohjelmisto onkin jo läpi koluttu. Innolla ja innostuneena kohti uutta teatterivuosikymmentä joka tapauksessa, en malta odottaa!

Tässä lista vuoden 2019 suosikeistani!

Suosikkimusikaalini vuonna 2019

Aspects of Love (Southwark Playhouse)
Falsettos (The Other Palace)
Billy Elliot (Tampereen Työväen Teatteri)
Myrskyluodon Maija (Salon Teatteri)
Maailman ympäri 80 päivässä (Musiikkiteatteri Kapsäkki)
Urinetown (Latoteatteri Kulissi)
Spamalot (Seinäjoen kaupunginteatteri)
Six (Arts Theatre)

Suosikkinäytelmäni vuonna 2019

Emilia (Vaudeville Theatre)
The Son (Duke of York's Theatre)
Otteita (Kansallisteatteri)
Eikä yksikään pelastunut (Järvenpään teatteri)
Ronja Ryövärintytär (Järvenpään teatteri)
Romeo+Julia (Vaasan kaupunginteatteri)
Kauppamatkustajan kuolema (Kansallisteatteri)
War Horse (National Theatre/Troubadour Theatre Wembley Park)
Alina (Kansallisteatteri)
Pasi Was Here (Lahden kaupunginteatteri)

Suosikkinäyttelijäni vuonna 2019

Ville Mikkonen (Otteita, suluissa tässä siis se esitys, jossa/joissa olen kyseisen näyttelijän nähnyt)
Aku Hirviniemi (Kauppamatkustajan kuolema, Spamalot)
Charity Wakefield (Emilia)
Laurie Kynaston (The Son)
Laura Pitt-Pulford (Falsettos)
Oliver Savile (Falsettos)
Niki Rautén (Romeo+Julia)
Teemu Palosaari (Pasi Was Here, Nunnia ja konnia)
Tomi Enbuska (Ikitie, Puhallus, Nunnia ja konnia, Neljäntienristeys)
Anna Valpuri (Alina)
Olli Riipinen (Maailman ympäri 80 päivässä, Kauppamatkustajan kuolema)
Merita Seppälä (Myrskyluodon Maija)

Suosikkiteatterini vuonna 2019

Kansallisteatteri
Helsingin kaupunginteatteri
Järvenpään teatteri
Southwark Playhouse
The Other Palace
Ohkolan Teatteri
Latoteatteri Kulissi

Suosikkikirjani vuonna 2019

The Gentleman's Guide to Vice And Virtue
The Lady's Guide to Piracy And Petticoats
The Gentleman's Guide to Getting Lucky
The Curious Incident of the Dog in the Night-time
Dear Evan Hansen
The Boy Who Steals Houses
Kun minä katselen taivasta
The Weight of A Thousand Feathers
Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä
Sudenmorsian
Aristotle And Dante Discover the Secrets of the Universe

Suosikkielokuvani vuonna 2019

Tuntematon mestari
Avengers: Endgame
Hölmö nuori sydän
Call Me By Your Name
Klaus
Vilken jävla cirkus

Suosikki tv-sarjani vuonna 2019

Aikuiset
M/S Romantic
Sex Education
Northern Rescue
Catch-22
Rahapaja
On My Block
The Order
Daybreak
Soundtrack
9-1-1

Ja sitten vielä yksi esitys/per vuosi tältä vuosikymmeneltä, oli se sitten tärkein/hienoin/paras tai muuten vain listalle poimittu

2010 Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (Helsingin kaupunginteatteri)
2011 Wicked (Helsingin kaupunginteatteri)
2012 Viulunsoittaja katolla (Helsingin kaupunginteatteri)
2013 Tohtori Zivago (Helsingin kaupunginteatteri)
2014 Tarzan (Helsingin kaupunginteatteri)
2015 Kalle Aaltonen (Hämeenlinnan teatteri)
2016 Ensimmäisen maailman viimeiset lapset (Helsingin Kellariteatteri)
2017 Äidinmaa (Espoon kaupunginteatteri)
2018 The Grinning Man (Trafalgar Studios)
2019 Aspects of Love (Southwark Playhouse)

Sittenhän se on aika sanoa kiitos tästä vuodesta ja vuosikymmenestä ja onnea ja iloa tulevalle vuodelle ja vuosikymmenelle kaikille! Hauskaa uutta vuotta!