Mietin tätä kirjaa ostaessani, että eihän tämä nyt vain ole se sama kirja jonka olen lukenut suomeksi, ja jonka nimen olen yrittänyt saada päähäni jo parin kuukauden ajan, tästä jotenkin tuli samanlainen fiilis kansikuvasta ja takakansitekstistä. Mutta ei, tämä olikin julkaistu vasta tänä keväänä eikä The Boy Who Steals Houses ole (vielä ainakaan) suomeksi ilmestynyt. Ja se kirja, jota mietin, oli Näkymätön poika - päähenkilön nimi tosin on siinäkin Sam, ja hän huolehtii veljestään, kuten tässäkin tarinassa.
15-vuotias Sam elää kodittomana ja murtautuu taloihin, joissa nukkuu yön tai pari. Hänen autistinen isoveljensä Avery taas asuu hämärien kavereidensa kanssa, eikä Sam pidä siitä, mutta Avery tarvitsee vakautta, eikä Sam voi sitä tarjota. Kaikki muuttuu, kun Sam murtautuu taloon ja nukahtaa sinne - ja herää vasta, kun talossa asuva perhe on jo palannut kotiin. Samin hämmästykseksi kukaan ei kuitenkaan tajua, että hän on muukalainen, hänen oletetaan olevan De Laineyn perheen poikien kaveri ja talossa asuva perhe vetäisee Samin mukaan sunnuntaipäiväänsä kyselemättä. Ja Sam on onnellinen. Vähän peloissaan, kyllä. Mutta onnellinen. Tätä hän on kaivannut. Ihmisiä, jotka ovat ystävällisiä, iloisia, lämpimiä, hauskoja - ihmisiä, jotka eivät huijaa tai petä. Vielä enemmän Sam kaipaa kotia, mutta tämä talo ei voi olla se hänelle, ei, koska se on jo toisen perheen koti. Mutta huomaamattaan Sam vaeltelee aina vain uudelleen De Laineyn talon luo. Yhtäkkiä elämä on hyvää - ei vielä täydellistä, mutta parempaa kuin koskaan ennen. De Laineyn tyttärestä Moxiesta tulee Samin liittolainen, ja Sam saa kaiken, mitä on aina halunnut. Mutta Avery ei ole De Laineyn talossa. Eikä Sam voi piilotella talon työhuoneessa loputtomiin. Eikä hänen menneisyytensä jätä poikaa rauhaan. Eikä mikään hyvä kestä kauaa, sen Sam on oppinut.
Tämä on sydäntäsärkevän surullinen tarina, mutta silti tosi kiva lukea. Drews kuvaa Samin tarinan niin uskottavasti ja luontevasti, että kaikki mikä pojalle tapahtuu, tuntuu myös lukijan sisimmässä. Jos Sam on surullinen, niin tätä on ikävä lukea. Jos Sam on iloinen, tämän lukemisesta nauttii. Ja kun kaiken ilon ja surun laittaa yhteen, lukukokemus on viiltävyydestää huolimatta varsin ihastuttava. Tarina on koottu nykyhetkessä tapahtuvista kohtauksista ja before-osista, joissa Samin ja Averyn lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan, ja näin juoni rakentuu ehjäksi ja before-kohdat tuovat lukijalle ymmärrystä kaikesta siitä, mitä nykyhetkessä tapahtuu ja varsinkin miksi niin tapahtuu ja miksi Sam tekee niitä päätöksiä mitä tekee. Loppu jättää aika paljon arvailemisen varaan, tästä saa vaikka kuinka synkän tarinan tai sitten tosi iloisen ja onnellisen riippuen siitä, miten kuvittelee asioiden järjestyvän tarinan loputtua.
The Boy Who Steals Houses taitaa olla ensimmäinen kirja, jonka kohdalla on ollut täysin vaivatonta vaihtaa lukukieli suomesta englanniksi. Vaikeuksia aiheutti se, että tämä ei ollut minäkertoja vaan kaikkitietävä kertoja, mutta kielen suhteen ei ollut yhtään kankeutta edes ensimmäisillä sivuilla. Sen verran "helppoa" ja hyvin kirjoitettua tekstiä, että tarina lähti heti sujuvasti käyntiin. Muutenkin kirjan kieli on tosi hyvää, Drews kirjoittaa valtavan hienosti ja lukeminen on oikein kivaa, kun lauseet ja kappaleet seuraavat toisiaan hyvällä rytmillä. Luin tämän aika nopeasti, parissa päivässä, enkä olisi millään malttanut laskea koko kirjaa käsistäni tehdäkseni välillä jotain muuta. Tarina pitää tiukasti otteessaan ja on niin hyvä, ettei lukemista haluaisi ollenkaan lopettaa, vaikka välillä kirjassa onkin niin synkkiä juttuja, että on hetki hyvä pitää taukoa ja antaa tapahtumien upota tajuntaansa. Tätä kannattaakin vähän mietiskellä samalla kun lukee ja sen jälkeen, sillä tarinassa on paljon sellaisia vivahteita ja yksityiskohtia ja toisiinsa kietoutuvia juonenkäänteitä, että ne saattavat muuten mennä ohi.
Hahmot ovat kirjassa suosikkijuttuni, Drews on rakentanut monipuolisen hahmogallerian, josta löytyy kaikenlaisia tyyppejä. Sam-raukka on ihan loistava päähenkilö, hän ei ole mitenkään täydellinen tyyppi, mutta kohtalolla ja vaikeuksilla on iso osa siinä, miksi Sam on sellainen kun on. Sam on vasta 15-vuotias, mutta hänelle on tapahtunut niin paljon kaikkea kauheaa, että hän tuntuu aivan liian nuorelta ollakseen kokenut mitään siitä, mitä elämä on pojan tielle heittänyt. Sam on väkivaltainen ja menettää järkensä heti, jos joku kohtelee Averyä huonosti, mutta Sam ei halua olla paha tyyppi vaan hyvä veli, joka pitää Averyn turvassa. Sam ei halua muuttua isänsä kaltaiseksi eikä hän usko Averyä, joka sanoo, että Sam on samanlainen. Sam on hyväsydäminen mutta kohtalon kurjasti kohtelema talovaras, jolle toivoisi saman tien haltijakummia tai taikalamppua, joka heittäisi pojan parempaan elämään, mutta koska se ei ole mahdollista, tämä Drewsin kirjoittama tarina kelpaa Samin kohtaloksi paremmin kuin hyvin. Averystä pidin, hän toimii hyvin vastavoimana Samille ja minusta autismikuvaus on myös onnistunut, ainakin Averyn piirteet tuntuvat uskottavilta. Avery on hurmaava tyyppi, ja hän tuo tarinaan paljon toivon pilkahduksia ja huumoria, joka on hyvä, sillä Sam on sen verran synkkä, että ilman Averyä tämä tarina olisi aika paljon kurjempi. Moxie perheineen tuo kirjaan vauhtia ja tohinaa, ison perheen energia ja ystävällisyys sekä sisarusten väliset kiistat ja rakkaus ovat tärkeä osa juonta ja De Laineyn perheen kuvaukset ovat yksi tarinan parhaita osia.
Hieno kirja, ja yllättävän paljon tunteita ja asioita mahtuu yhden pojan tarinaan. Tätä oli todella nautittavaa lukea, koska tarina on oikein hyvä ja päähenkilö ihan mahtava. Koko juoni kulkee hyvin uskottavasti, ja before-osiot tuovat oman mausteensa kirjan yleistunnelmaan. Vaikka tarinaan mahtuu ikäviä. surullisia ja pelottavia juttuja, toivon kipinä pilkahtelee jokaisen sivun yllä ja loppu on hyvä, vaikka jättääkin arvailuille sijaa. Pidin lopusta kun luin sen, sitten en enää pitänytkään vaan se ärsytti, mutta nyt taas pidän siitä. Kaipaan siihen kyllä jonkinlaista lopputiivistystä, joka kertoo, että nyt tapahtui näin ja he elivät näin ja Samille tapahtui näin ja Averylle näin ja Moxielle näin, mutta toisaalta en halua tietää. Tai haluan, mutta haluan luoda loppukuvan itse, silloin se voi päivästä riippuen olla ilolla täytetty hetki tai epäonnisten sattumien sarja.
Suosittelen lukemaan tämän! Vahva lukukokemus, tämä taisi harpata yhdeksi suosikkikirjoistani eikä varmastikaan syyttä, tässä riittää niin paljon hyviä juttuja ja juuri minuun vetoavia elementtejä, että olen tosi onnellinen kun tämä lähti kirjakaupasta mukaan. Jos en olisi nähnyt tätä ya-kirjapinossa, en välttämättä olisi koskaan kuullutkaan tästä. Se olisi ollut menetys, mutta kohtalo tai mikä lie puuttui peliin ja sain nauttia tämän hienon tarinan. Ja nyt siis kannustan muitakin tutustumaan samiin ja kumppaneihin. Se on sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti