keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Suomalaisen musiikkiteatterin klubi, osa 3 @ Musiikkiteatteri Kapsäkki

kuvat © Susanna Salmi
Musiikkiteatteri NYT (Panu KangasPetteri Hautala, Anni KajosPetri KnuuttilaSini Koivuniemi ja Linda Hämäläinen) ja Eeva Kontu ovat yhdistäneet voimansa ja tuoneet lavalle neljän klubi-illan konserttisarjan, eilen (16.4.) oli Suomalaisen musiikkiteatterin klubin järjestyksessään kolmas konsertti, jossa tutustuttiin suomalaiseen musiikkiteatteriin vuosilta 2010-2017 (yksi musikaali vuodelta 2018 oli myös mukana). Asiantuntijavieraana oli säveltäjä Jukka Nykänen ja paikkana Musiikkiteatteri Kapsäkki. Ensimmäisen klubin aihe oli suomalainen musiikkiteatteri viime vuosituhannella (silloin en ollut paikalla, vaan Lontoossa teatterikatsomossa) ja toinen klubi (josta olin nauttimassa) käsitteli vuosien 2000-2010 suomalaisia musikaaleja. Alkuun saatiin tiivistelmäpotpurit edeltävistä klubikerroista, ja nämä nostattivat tunnelman korkealle ja valmistelivat sitten katsojia siihen, mitä kaikkeja biisejä 2010-luvulla on Suomessa musikaaleissa kuultu.

Tämänkertaisessa klubissa kappaleita oli musikaaleista HOMO!, Kummitusjuna, SLAVA! Kunnia., Tom of Finland, Äidinmaa, Lauluja tusinalle, Photo Sapiens, Supermarsu pelastaa Itämeren silakat, Nykyisempi aika, Erottaja 17-18, Palava kaupunki, Vihan kevät, Annaliisa, Houdini, Book of Hormon-demo, Lintukoto, Viita 1949 ja Laulu on meren laulu. Näistä olin nähnyt vain viisi, ne ovat Kummitusjuna, SLAVA!, Tom of Finland, Äidinmaa ja Photo Sapiens. Kuvittelin olevani sivistyneempi suomalaisten musikaalien suhteen, mutta näköjään on paljon juttuja jäänyt kokematta. Monesta näistä olin sentään kuullut, eli moni teos oli minulla tiedossa, mutta vain näkemättä. Klubilla kuulluista biiseistä mainittakoon Pakahtuva sydän (Äidinmaa), Lentäjä (Lauluja tusinalle), Eksyksissä Ilmalassa (Photo Sapiens), Kuusi hautaa (Palava kaupunki), Malja tosirakkaudelle (Book of Hormon-demo) ja Ruoholahti (Kummitusjuna). Näistä toki Pakahtuva sydän oli ehdottomasti koko klubin kohokohta, Äidinmaa on minulle niin rakas ja tärkeä musikaali, että oli ihanaa kuulla siitä yksi biisi. Ja hienosti sen Anni Kajos ja Petteri Hautala esittivät, kiitos! Ja kun nyt Äidinmaasta aloitin, niin sen olisi toki voinut laittaa samaan syssyyn muiden sodasta kertovien musikaalien (Erottaja 17-18, Palava kaupunki & Vihan kevät) kanssa. Mutta ainakaan ei tarvinnut kauaa odotella Pakahtuvaa sydäntä kun se jo klubin alkupuolella kuultiin. Kummitusjunasta oli mahtavaa kuulla myös musiikkia, siitä tykkäsin tosi paljon kun näin sen.

Erityisen kiinnostavilta niistä musikaaleista, joita en ole nähnyt, vaikuttivat HOMO!, Vihan kevät, Book of Hormon-demo (vaikka se ei siis ilmeisesti koskaan valmiiksi esitykseksi päätynytkään) ja Lintukoto. Lintukodosta olin tosin kuullut Aina uudelleen-kappaleen, se on Yksinäisten kaupunki-nimisessä esityksessä mukana. Nämä ovat molemmat (Lintukoto ja Yksinäisten kaupunki siis) tämän klubi-illan asiantuntijavieraan Jukka Nykäsen säveltämiä, samoin Malja tosirakkaudelle-biisi. Nykäsen musiikki on valtavan hienoa, olen sitä jonkin verran kuullut ja hänellä on taito tuoda musiikkiin iso tunneskaala ja kauniita yksityiskohtia. Nykänen kertoili lavalla musikaalien sävellyksestä ja eri tavoista tehdä sitä sekä muutenkin musiikkiteatterista ja siitä, miten hän on sen pariin päätynyt.

Aina jaksaa hämmästyttää NYTin porukan taidot, taaskin he venyvät huikeisiin suorituksiin kaikissa esittämissään kappaleissa. Ja jälleen kerran joku aina välillä nappaa jonkin soittimen käteensä ja vielä säestääkin muuta porukkaa. Monipuolinen otos on klubille valittu erilaisista musikaaleista ja kappaleista, hyvin sujuvat kaiken tyyliset laulut tältä porukalta, samoin Eeva Kontulta pianon ääressä. Ja Kontu myös räppäsi ja lauloi säestämisen lisäksi. Hyvä katsaus oli tämä(kin) klubi-ilta suomalaisen musiikkiteatterin maailmaan, ja kuten viimeksi epäilinkin, uusia tuttavuuksia oli paljon luvassa. Moni säveltäjä/näyttelijä/sanoittaja tai muu henkilö näistä klubilla esitettyjen musikaalien työryhmistä taisi olla myös yleisössä, uskoisin että he tykkäävät myös nähdä musiikkiaan esitettynä myös teatterilavan ulkopuolella. Ainakin minä näin katsojana tykkäsin kovasti, enkä malta seuraavaa klubikertaa odottaa. Enkä oikein malta odottaa sitäkään, että näistä klubista käsitellyistä esityksistä tehtäisiin uusia versioita. Toki moni juttu on aika tuore, mutta jos se on hyvä, ei tarvitse turhaan odottaa, ei kun uusia toteutuksia tekemään vaan. Näistä musikaaleista Äidinmaa on ainakin saanut kantaesityksensä (Espoon kaupunginteatterissa 2017) jälkeen jo uuden ensi-illan Kuopiossa viime syksynä, ja jokin toinenkin teos oli ilmeisesti esitetty uudelleenkin, en muista mikä. Mutta luulisin, että klubi-illan perusteella voi päätellä suomalaisen musiikkiteatterin voivan oikein hyvin, niin monipuolinen ja tyylikäs kattaus oli Kapsäkissä tarjolla.

Yksi klubi-ilta on vielä Kapsäkissä jäljellä 7.5., silloin aiheena on tulevaisuuden teokset (ja myös 2018 ensi-iltansa saaneita/sävellettyjä juttuja). Tulkaahan kaikki nauttimaan suomalaisista musiikkiteatterisävelistä silloin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti