Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen @ Koskenniskan kesäteatteri

 Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Koskenniskan kesäteatteri!

kuvat © Kimmo Virtanen

Koskenniskan kesäteatterissa sai 14.6. ensi-iltansa Tuija Kososen ohjaus Tuomas Parkkisen näytelmästä Kekkonen - syntymästä kuolemattomuuteen.

Tarinan keskiössä on kukapa muu kuin itse Kekkonen (Erkki Laukkanen), jonka elämää seurataan kahden primus motorin (Leena Laaksonen ja Hanne-Mari Sintonen) juontamana. Parissa tunnissa käydään läpi aika syntymästä kuolemattomuuteen, kuten näytelmän nimikin paljastaa, aina Kekkosen lapsuudesta äiti Emilian (Susanna Määttä) ja isä Juhon (Mia-Maija Toivanen) ensimmäisenä lapsena hänen presidenttiydensä viimeisiin hetkiin. Matkan varrella törmätään moniin nimekkäisiin henkilöihin, kuten Paavot Väyrynen ja Nurmi (Atte Köngäs), kuningatar Elisabeth II (Tiina Heinonen) kuninkaallisine corgeineen (Nala) ja Paasikivet J.K. (Niina-Liisa Åhs) ja Alli (Paula Köngäs).

Olen liian nuori nostalgisoimaan Kekkosen aikaa, ja historiakiinnostukseni on suuntautunut aivan muualle kuin Suomen entisiin presidentteihin, joten en voi sanoa tietäväni Kekkosesta muita kuin tärkeimmät faktat. Mietinkin etukäteen, kuinka paljon saan esityksestä irti, kun en luultavasti tunnista politiikkaviittauksia, aikakauden tapahtumia ja muita sellaisia. Huoli oli kuitenkin turha, sillä esitys oli hauska, piti otteessaan ja opetti siinä sivussa muutaman Kekkos- ja politiikkafaktankin. Kososen ohjauksessa pakka pysyy kasassa ja vaikka ensi-iltajäykkyyttä olikin paikoin havaittavissa, esitys etenee hyvässä rytmissä ja erityisesti eri hahmot naurattavat ja ihastuttavat yleisöä. Eka puolisko on vauhdikkaampi ja ehkä myös komediapainotteisempi kuin toinen, minä pidin väliajan jälkeisestä puoliskosta enemmän, seuralaiseni taas ekasta puoliskosta. Eniten huumorista saavat toki irti he, jotka nämä tosielämästä tutut tyypit tuntevat, mutta kyllä minuakin huvitti moni lavan sattumus. Se onkin ehdottomasti yksi sekä tekstin että tämän Koskenniskan version vahvuuksista – vaikka lavan tapahtumat tai hahmot eivät ole kovin tuttuja, tarinaa katsoo tosi mielellään.

Lavastus (Kosonen ja Susanna Määttä) ja puvustus (Arja Söderlund) takaavat esitykselle toimivan visuaalisen ilmeen, ja erityisesti puvustus on osunut nappiin. Siinä yhdistyvät niin 1900-luvun tyyli aina vuosisadan alusta 80-luvun puoliväliin kuin nykyaikaiset jääkiekkopaidatkin. Esityksessä on paljon hahmoja, ja paljon myös toinen toistaan kekseliäämpiä tai juuri tietylle hahmolle sopivia vaatekappaleita. Esityksessä kuullaan myös monenlaista musiikkia, ja biisivalinnat sopivat tarinaan mainiosti. Ne myös säestävät Katariina Laineen koreografioimia ryhmätansseja, jotka istuvat puhenäytelmään oikeinkin näppärästi ja tarjoavat näyttäviä näyttämökuvia ja myös hauskoja hetkiä.

Kekkosena nähtävä Erkki Laukkanen astuu legendaarisen valtiomiehen saappaisiin varmoin ottein ja tuo rooliinsa sopivassa suhteessa sekä komiikkaa että tarkkaa draamaa. Laukkasella on hyvin hallussaan roolinsa eri piirteet, ja erityisesti esityksen loppupuolella, kun Kekkonen vanhenee ja hänen terveydentilansa heikkenee, Laukkanen tekee tosi hyvää roolityötä. Sekä Kekkosen Emilia-äitiä että Sylvi-vaimoa näyttelevä Susanna Määttä tekee kaksi vahvaa roolia, ja pidin hänen otteistaan molemmissa rooleissa kovasti. Hahmot ovat erilaisia, ja Määttä on löytänyt molemmista vivahteita, jotka tuo lavalle vakuuttavasti. Esityksen primus motoreita eli koko hommaa ohjaavia kertojia esittävät Leena Laaksonen ja Hanne-Mari Sintonen suoriutuvat tehtävästään kunnialla ja rytmittävät näytelmän etenemistä sujuvasti, ja heidän osansa on kirjoitettu näppärästi mukaan tapahtumiin.

Muun muassa innokkaasti näyttämölle ilmestyvää Paavo Väyrystä näyttelevä Atte Köngäs tekee mainioita rooleja, hän jäi mieleen paitsi Väyrysenä, myös kaupunginjohtajan roolista. Niina-Liisa Åhs tekee monta tosi hyvää roolia, samoin Vesa Parkkinen ja Tuija Heinonen, joka jäi mieleen erityisesti Matti ja Taneli Kekkosen rooleista. Koko näyttelijäporukka, joista lähes jokaisella on näyteltävänään useita rooleja, onnistuu tehtävissään ja jengi pelaa yhteen hyvällä fiiliksellä, joka heijastuu esityksestä. Minulle näytelmän paras osa ovat sen hahmot, ja Koskenniskassa jokainen hahmo, oli hän sitten pääosassa tai sivuroolissa, onnistuu olemaan merkittävä ja tuomaan tarinaan jotakin tärkeää, hauskaa tai yllättävää.

Kiitos Kekkosjengi, tämä oli mainio esitys ja mukava, viihdyttävä tapa viettää iltaa!