Ronja Ryövärintytär @ Teatteri Vanha Juko

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Teatteri Vanha Juko!

kuvat © Antti Sepponen

Teatteri Vanha Jukon ja Lahden kansanopiston teatterikoulutuksen yhteistyöesitys Ronja Ryövärintytär sai ensi-iltansa 8.2.

Ronja (Minja Koski) syntyy, ja synkän ukkosyön salama iskee Matiaksenlinnan kahtia. Isä, maiden ja metsien mahtavin ryöväripäällikkö Matias (Kasperi Nordman), on tyttärestä innoissaan. Niin on äiti Loviisakin (Maria Nissi), ja koko ryövärijoukkio. Ronja kasvaa nopeasti, opettelee miten metsissä eletään, miten varotaan syöjättäriä ja nihtejä, ja mitä kaikkea maailma pitää sisällään. Yllättäen vastaan tulee Birk (Vincent Kinnunen), Borkanpoika ja Ronjan vihollinen, tietysti, onhan hän kuullut, mitä Matias on puhunut. Borkan ryövärit ovat aivan kauheaa porukkaa, heitä pitää aina muistaa varoa. Ja nyt koko sakki on muuttanut kahtia haljenneen linnan toiselle puolelle. Voi kurjuus ja kuolema sentään! Mutta Ronja saa huomata, että kaikki ei olekaan niin mustavalkoista - hän ja Birk ystävystyvät, tulevat siskoksi ja veljeksi, ja molemmilla ryöväriklaaneilla on asiassa sulattelemista.

Olen nähnyt Ronjasta yhden version ennen tätä, viime lokakuussa Järvenpään teatterissa, ja tykästyin tarinaan kovasti silloin. Odotinkin siis Vanha Jukon esitystä innolla, oli mahtavaa palata ryövärimetsään Ronjan, Birkin, Matiaksen ja muiden pariin. Tarina oli tuoreessa muistissa, ja Vanha Jukossa siihen on ohjaaja Markus Karekallaksen ja opiskelijoiden apulaisohjaaja/näyttelijävalmentaja Timo Raidan johdolla löydetty paljon sellaisia yksityiskohtia, joita minä en vielä tiennytkään tarinasta löytyvän. Olipa kiva nähdä samasta esityksestä kaksi tulkintaa näin lähellä toisiaan, vaikka en aio sen enempää niitä lähteäkään vertailemaan. Vanha Jukon Ronja pursuilee elämäniloa, vapautta, ystävyyttä, kasvamista, tärkeitä teemoja ja rohkeutta, ja tarttuu vahvasti myös vihanpitoon, keskustelemisen vaikeuteen ja siihen, millaisia ratkaisuja kukin tekee, miksi ja mitä niistä seuraa.

Ohjaaja Karekallas on tuonut lavalle juuri sen vallattomuuden, villeyden ja vapauden sekä ihanan ilon ja ystävyyden, joka Ronjan tarinalle on olennaista ja tärkeää. Ja koska nämä teemat näkyvät niin hienosti, myös tarinan synkeämmät jutut, kuten perheiden väliset riidat ja anteeksiantamattomuus, tulevat vahvasti esiin. Karekallas työryhmineen on tarttunut tarinaan hyvällä otteella, löytäen onnistuneen tasapainon huumorin ja vakavuuden välillä. Vauhtia esityksessä riittää, tarina etenee sujuvasti ja hyvällä rytmillä, mutta silti kiireettömän tuntuisesti. Muutamiin tosi hyviin kohtauksiin jäädään sopivasti viipyilemään ja nauttimaan siitä tunnelmasta, joka niihin on rakennettu. Kohtauksiin sopivan tunnelman rakennus onkin yksi Vanha Jukon Ronja Ryövärintyttären hienouksista. Esitys käsittelee taitavasti monenlaisia tunteita ja tuo ne lavalle vahvasti. Esimerkiksi ilo ja onnellisuus sekä pettymys ja pelko ovat selkeitä, ja niitä käsitellään esityksessä hyvällä otteella ja sopivalla tyylillä. Karekallaksen ohjauksessa Ronja Ryövärintytär levittäytyy lavalle voimakkaana, vakuuttavana ja upeana teatterielämyksenä, josta löytyy roppakaupalla taitoa, hyvää energiaa ja hienosti käsiteltyjä teemoja.

Esityksen visuaalisesta ilmeestä vastaa Hanna Kaitila, jonka ideoista on syntynyt niin puvustus, lavastus kuin tarpeistokin. Hämmästyin siitä, miten isolta Vanha Jukon lava näytti, kylläpä ryöväritarinalle on annettu ja löydetty tilaa, ja upeasti visuaalisuus näyttämölle levittyykin, kuten koko tarinakin. Lavastus ja puvustus sekä muu visuaalisuus on mukavan rouheaa, se sopii ryövärifiilikseen ja antaa tarinalle toimivat puitteet. Rakennusteline on hieno! Ja se loimuava tuli ja maanalainen käytävä myös. Ryövärit näyttävät juuri siltä, että asuvat metsän keskellä, luonnossa, ja se on heidän kotinsa, niin hyvin sekä puvustus että maskeeraus heidät maisemaan sulauttaa. Minja Kosken liveäänisuunnittelu ja Janne Louhelaisen äänisuunnittelu tukevat esityksen tunnelmia, ja Antti Haikon valosuunnittelu on tarkkaa ja toimivaa, samoin Haikon videot tuovat hienon lisän tarinan kerrontaan. Moni ohjauksellinen ratkaisu on toteutettu kekseliäästi visuaalisuuden ja tekniikan kanssa, ja kokonaisuutena Ronja Ryövärintytär onnistuukin juurikin eri osa-alueidensa onnistuessa näin hyvin. 

Minja Koski on ihastuttavan rohkea ja eloisa, tarkka ja oikeudenmukainen Ronja, joka kohtaa maailman ihanan avoimesti. Ronja on fiksu ja kekseliäs, ja Koski tavoittaa hahmonsa elämänilon, pohtivan luonteen ja monet yksityiskohdat taidolla. Ronjan kasvutarina pääsee Kosken käsissä oikeuksiinsa, ja tämä ryövärintytär on lavalle rakentuvissa maisemissa kuin kotonaan. Pidin varsinkin siitä, miten Koski näyttelee Ronjan suhteen eri hahmoihin, ja miten heidän välinsä muuttuvat ja muotoutuvat sitä mukaa, kun Ronjalle selviää uusia asioita niin ryöväriydestä, isänsä halusta tuhota Borka kuin elämästä ja sen säännöistä ja epäoikeudenmukaisuuksistakin. Vincent Kinnunen on mainio Birk, nokkela ja hyväsydäminen poika, joka ystävystyy nopeasti Ronjan kanssa ja toimii hyvänä vastavoimana Ronjan hahmolle. Kinnusen näyttelijäntyö on alusta loppuun tarkkaa ja sujuvaa, hän onnistuu loistavasti sekä kevyemmissä että vakavemmissa kohtauksissa. Kinnunen eläytyy rooliinsa vaivattoman oloisesti, ja yhtä paljon kuin Kosken Ronja, on Kinnusen ryöväripoika lavan maisemissa kuin kotonaan. Ronjan ja Birkin tutustumista on ihan mahtava seurata, Kosken ja Kinnusen yhteistyö on luontevaa, ja Ronjan ja Birkin yhteinen tarina kasvaa hurmaavasti esityksen edetessä. Ja miten hienosti se molemminpuolinen epäily ja pieni naljailu on kuvattukaan, kun alussa kumpikaan ei vielä tunne toista, mutta mieli tekisi tutustua, siitäkin huolimatta, että vähän jännittää ja ihmetyttää tuo uusi tuttavuus. Ajoittain naiivi ja huoleton, ajoittain taas vakavien asioiden kanssa painiskeleva, syvä ja välittävä, aina lojaali ja vahva ystävyys-/sisaruussuhde on Ronja Ryövärintyttäressä ehdottomasti paras juttu, ja Kosken ja Kinnusen tulkinta sekä hahmoistaan että heidän välisestään siteestä on erinomaisen kaunis ja monisävyinen.

Kasperi Nordmanin Matias on itsepäinen ja ilkeäkin ryöväripäällikkö, jolla on vahva tahto ja lyhyt pinna. Vaikka Matias on koko ryöväriperheelleen hyvä ja pidetty päällikkö, ei hän tunne sääliä solvatessaan ja ärsyttäessään Borkaa, ja tässä näkyy myös se, miten Matias hoitaa konfliktitilanteet. Ei kovin hyvin. Nordman löytää hahmostaan oikeat yksityiskohdat ja tekee tasapainoisen roolin, jossa riittää mukeja paiskovaa raivoa, ilahtunutta ja onnellista elämää isänä, puolisona ja ryövärinä sekä mutkikasta itsensä tarkastelua ja kasvamista. Väkevä rooli, ja onnistunut tulkinta mielenkiintoisesta hahmosta. Maria Nissin Loviisa on voimakas ja itsevarma nainen, joka osaa hallita remuavaa ryövärijoukkoa lempeästi ja tiukasti. Nissi näyttelee Loviisaa juuri oikealla otteella, pidin hänen roolisuorituksestaan tosi paljon. Siinä on sekä sitä sydämellisyyttä että lujuutta, joka tekee Loviisan hahmosta niin mainion. Pinja Pieski on mahtava Kalju-Pietu, jolla riittää viisautta ja huumoria tilanteeseen kuin tilanteeseen. Pieski tekee varman roolin tuoden lavalle monia hyviä hetkiä. Valtteri Juvosen Borka on hänkin selvästi valmis iskemään yhteen Matiaksen kanssa, mutta Borkalla tuntuu olevan vähän harkitsevampi suhtautuminen taisteluun syöksymiseen kuin vastustajallaan. Juvonen tekee oikein hyvän roolin, samoin Tiia Lyijynen Borkan vaimona Undiksena. Christian Lairikko on ilahduttava Pikku-Plootu, olipas kivaa roolin tekemistä häneltä, ja hyvää läsnäoloa lavalla. Mainitaan vielä Mikko Kilpiä, joka on salaperäisen oloinen Rähjä, ja riemastuttava kakkiasjoukko kokonaisuudessaan. Koko porukka tekee taitavaa työtä, näyttelijät muuntautuvat sujuvasti niin pelottaviksi männiäisiksi, villihevosiksi kuin ryöväreiksikin, ja tuovat lavalle ehjän ja toimivan tarinan.

Minulle eräs esityksen tärkeimpiä hetkiä on se, kun Matias tuo vangitun Birkin kotiinsa ja käyttää tätä savustaakseen Borkan pois linnasta, sillä kohtaus paljastaa yhdestä jos toisestakin hahmosta uusia puolia, ja on juonenkin kannalta iso käänne. Tähän on luotu upean painostava ja jopa julmaksi kehittyvä tunnelma, ai että mitä valtataistelua ja erimielisyyksien tunnetta koko kohtaus täynnä. Loistavaa työtä, samoin hieno jännite on niissä kohtauksissa, kun Karhuluolaan muuttaneiden nuorten luona vierailee useampikin Ronjan perheenjäsen, ja Birk pysyttelee epäillen sivummalla. Ihana kohtaus on Ronjan ja Birkin ensitapaaminen, jossa kiusoittelua ja kilvoittelua riittää, kunnes meinaa käydä köpelösti. Onneksi ei käy, sillä tästä ensikohtaamisesta lähtee Ronjan ja Birkin yhteinen polku kohti tulevia iloja ja suruja. Pari mainiota rytmimukihetkeä mahtui mukaan, ryövärijoukko koputteli mukeilla tahtia pöytään hienosti synkassa ja sopivan riehakkaasti. Samoin onnistunut, rytmikäs taputus/jalallapolkemis-säestys on kehitetty Matiaksen ja Borkan kamppailuun. Voudin nihdit on nokkelasti toteutettu, ja männiäiset ne vasta kauhistuttavatkin. Pidin yleisesti siitä, miten notkea ja vauhdikas esitys on, ja siitä, miten kivaa sen katsominen oli. Ronja Ryövärintyttären tarinassa on paljon sävyjä, teemoja ja aiheita, joista minä pidän, ja tuntuu, että tämä versio sekä löytää ne kaikki että käsittelee niitä juuri oikealla tavalla. Esitystä on ilo katsoa, ja se hymyilyttää ja ilahduttaa kovasti vielä näin muutama päivä ensi-illan jälkeenkin.

Uusintareissu Vanha Jukon Ronja Ryövärintyttäreen on jo lähes varmasti ruksattu kalenteriin, onpa hauska palata katsomaan tätä toteutusta ryövärintyttären, ryövärinpojan ja heidän perheidensä elämästä.