torstai 22. elokuuta 2019

Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana @ Levoteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Levoteatteri!
kuvat © Niko Hallikainen
Levoteatterin Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana aloitti teatterisyyskauteni 20.8.

v*ttusaatana on esitys aikuiseksi kasvamisesta, nuoruudesta, rakkaudesta, eroamisesta, erilaisista tunteista ja ihmisistä, ja elämästä yleensä. Lavalla ovat Miika Suonperä ja Minea Lång. Työryhmään kuuluvat myös Alli AntilaHeidi BergströmAmy BurgessNiko HallikainenHenna HelasvuoSaku KaukiainenMatias KoivuniemiVille Koivuranta, Aapo NieminenIiris RiihimäkiToivo RajalaLotta RäsänenSanteri RäsänenMaija SuominenTopias ToppinenNiko Uusi-SimolaElsi VertanenJekaterina VesantoViola Virtamo ja Antti Vuorenmaa.

Olipahan mainio aloitus tälle syyskaudelle! Yllättävää, kekseliästä, uudenlaista, hauskaa, koskettavaa ja luovaa tekemistä, tosi onnistunut esitys ja hieno teatterikokemus. Tämä ei ollut yhtään sellainen kuin odotin, vaan aivan erilainen ja ihan mahtava! Levoteatteri on minulle uusi tuttavuus, se on Helsingissä toimiva nuorten tekijöiden vapaa teatteri, joka ainakin tämän perusteella tekee teatteria näppärällä, fiksulla ja kiinnostavalla otteella. Odotan mielenkiinnolla, millaisia esityksiä tältä porukalta tullaan jatkossa näkemään, luulen että aikamoisen mainioita juttuja on tulossa. Esitys tapahtui kahvila Roasbergin alakerrassa, pienessä tilassa, jonne mahtui vain muutama kymmenen ihmistä. Olipas hauska istua sohvalla esitystä katsoessa, heti vähän erilainen tunnelma kuin "oikeassa" katsomossa. Rento ja mukava fiilis siis heti ennen esitystä, ja kiva oli myös se, että esiintyjät olivat jo tilassa valmiina, kun yleisö paikalle saapui.

Ensimmäisenä kehuja tekstille, se on sujuvaa, arkisen ja uskottavan kuuloista, sopivan terävää ja nokkelaa, suorapuheistakin, mutta samalla varovaista, kiertelevää ja kaunistelevaa. Dialogi sopii näyttelijöiden suuhun, he tekevät tekstistä omansa ja kohtaukset heräävät heidän käsissään eloon hienolla tavalla. Valo- ja äänisuunnittelu on oikein onnistunutta, varsinkin valot toimivat monessa kohtauksessa upeasti tunnelman luojina ja osittain myös kertovat katsojille, mikä paikka tai tilanne on kyseessä. Valosuunnittelu pysyy hyvin hahmojen tarinan rytmissä mukana, ja sillä saadaan yllättävänkin paljon vaikutettua kokonaisuuteen. Pukusuunnittelussa on tehty hyviä ratkaisuja myös, farkkutakkien nyppiminen luo painostavia hetkiä ja vaatteiden avulla kerrotaan tarinaa, niitä puetaan ja riisutaan vimmalla, hitaasti, nopeasti, harkitusti tai harkitsematta. Tyylikkäitä asukokonaisuuksia, läpinäkyvän ja farkkukankaan yhdistelmä toimii. Lavastus on mukavan vähäeleinen, se pitää esityksen selkeänä ja raameissaan tuoden lavalle silti kaiken tarvittavan.

Esitykseen mahtuu paljon hienoja hetkiä, esimerkiksi tanssi-laulukohtaus, jossa on mahtava koreografia, tuoleja, vauhdikkaita liikkeitä ja vaikka mitä. Varsin komeaa! Ja mahtava on myös kahden ihmisen tanssi Miika Suonperän esittämänä, olipas kekseliäästi toteutettu tämä hetki! Pidin puhelinkohtauksista, joissa hahmot tuntuivat todella aidoilta ja heidän käymänsä keskustelu vaikutti siltä, että kuka tahansa voisi soittaa kaverilleen ja puhua samoista asioista (tai ehkä ei eräästä banaanista mutta noin muuten). Samoin aivan loistava oli kohtaus, jossa samoja vuorosanoja toisteltiin edestakaisin ja erilaisilla tyyleillä, jolloin sanojen sisältö sai aina vähän erilaisen merkityksen. Ihan mahtavaa! Tykkäsin myös neljännen seinän rikkomisesta ja yleisön huomioimisesta ja huomaamisesta, joka tapahtui aina yllättäen ja harkitusti, jolloin se sekä sopi esitykseen että toimi näppäränä tehokeinona.

Alussa minulla oli vähän vaikeuksia päästä perille siitä, mitä tässä nyt siis tapahtuu ja ketä nämä tyypit ovat ja mihin tuo nyt liittyi, mutta sitten sain juonen päästä kiinni ja esityksen rakenne alkoi selventyä. En tosin vieläkään ole ihan varma, että tulkitsinko nyt kaiken oikein, mutta eipä kai yhtä oikeaa tapaa olekaan ja katsoja saa tätä oman mielensä mukaan pohdiskella ja jäsennellä. Hyvin rakennettu kohtauksista tarina ja esitys, tämä toimii näin tehtynä varsin mainiosti ja on katsomiskokemuksena hyvin raikas ja yllättävä, viihdyttää ja pitää otteessaan onnistuneesti. Esitys herättää ajatuksia, siksikin, että pitää hieman pohtia mitä tapahtuu ja miten se muuhun esitykseen ja kohtauksiin heijastuu, mutta myös siksi, että esityksen teemat ovat arkisia ja luultavasti koskettavat jokaista ainakin jollain lailla. Paljon hienoja oivalluksia ja yksityiskohtia, mielenkiintoisia ratkaisuja ja ihastuttavia päätöksiä tehty esitystä rakennettaessa.

Näyttelijät tekevät hirmu hyvää työtä, he pääsevät molemmat loistamaan ja tarttuvat esitykseen luontevasti. Minea Lång on valloittava, hän on energinen, vauhdikas, hauska ja iloinen, sitten yhtäkkiä ahdistunut, hiljainen ja huolissaan, ja taas seuraavassa hetkessä lähes vauhko ja kiihtynyt. Lång hyppii upeasti tunnelmasta toiseen, tavoittaen monenlaisia tunteita ja tuoden ne katsojien eteen paljaina ja selkeinä. Lång tekee onnistunutta työtä ja häntä on hienoa katsoa lavalla. Miika Suonperä on rauhallinen ja hillitty, ystävällisen ja fiksun oloinen, mutta hänkin saa lavalla myös riehaantua, suuttua ja kiivastua. Suonperä on esityksen alusta loppuun tosi luonteva ja hyvä, hän tuo lavalle hienosti erilaisia tunnelmia, ajatuksia ja yksityiskohtia, joiden avulla hahmosta muodostuu selkeä kuva ja esitys kulkee sujuvasti. Lång ja Suonperä pelaavat hienosti yhteen, ja heidän yhteistyönsä on vaivatonta ja tukee esityksen kohtauksia onnistuneesti.

Erityispisteet lähtölaskennasta, eli siitä, että yleisön saliin saapuessa heijastettiin näkyville se aika, mikä esityksen alkuun oli jäljellä. Ja väliajan loppuun laskettiin minuutteja myös. Kummasti alkoi puheensorina hiljetä kun viimeiset sekunnit tikittivät kellosta pois. Ja lopputeksteille myös kiitosta, olipas hauska yksityiskohta. Kokonaisuutena tämä on siis toimiva paketti, raikas, hurmaava ja fiksu, kiinnostava ja monipuolinen esitys. En ihan tykännyt loppukohtauksesta, tai siis siitä, että se oli viimeinen kohtaus, olisin siis kaivannut vielä yhden kohtauksen ennen kuin esitys loppui. Sitä en osaa sanoa, mitä siinä sitten vielä olisi pitänyt tapahtua tai olla, mutta joka tapauksessa ihan viimeiset minuutit vähän töksähtivät. Mielipidekysymys totta kai, ja pieni paha muuten loistavassa kokonaisuudessa.

Kiitos työryhmälle ja esiintyjille, ihan huikea!

maanantai 19. elokuuta 2019

Teatteritärppejä loppuvuodelle 2019

Taas kerran on se aika vuodesta, kun sanotaan kesälle heippa ja näkemiin ja toivotetaan syksy tervetulleeksi. Vauhdikkaan kesäteatterikesän jälkeen odotan innolla loppuvuoden esityksiä, jotka alkavat pian. Monipuolisia juttuja luvassa, jälleen kerran osa jää varmasti näkemättä ja nähtyä tulee myös sellaisia juttuja, joita en osaa edes arvata kokevani.

Tässä siis esityksiä, jotka eniten kiinnostavat ja innostavat!

Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana / Levoteatteri
kuva © Niko Hallikainen
Syyskauteni aloittaa huomenna Levoteatterin Miks mä en saa olla sinkku vai enkö vaan osaa rakastaa v*ttusaatana-niminen esitys. Tämä vaikuttaa hyvin kiinnostavalta, v*ttusaatana on "esitys aikuiseksi kasvamisesta maailmassa, jossa nuoruuden halutaan jatkuvan ikuisesti. Esitys meistä, joiden rakkauskäsitys on syntynyt saduista opittujen elämänmittaisten rakkaustarinoiden ja eroperheissä kasvamisen epäpyhästä liitosta. Esitys tunteista joita ei halua käsitellä, tunteista joita ei osaa käsitellä ja tunteista joita ei enää hallitse. Esitys kehoista, jotka elävät jossakin katuojien ja pullakahvipalaverien, kuluttamisen ja nääntymisen, jatkuvan työajan ja loppumattoman vapaa-ajan, pakahduttavan rakkauden ja kehittymättömän empatiakyvyn välimaastossa. Esitys siitä, kuinka yritämme kohdata, mutta tähtäämme aina piirun verran toisistamme ohi." Paljon hyviä teemoja siis, odotan esitystä innolla.

Helsingin kaupunginteatterissa minulla on ensimmäisenä luvassa Pieni merenneito, jota odotan innolla myös. HKT:n kauden avajaisista onkin jo blogissa postaus, sieltä löytyvät minua eniten kiinnostavat jutut. Nostetaan Merenneidon lisäksi kuitenkin vielä Riistapolku ja Lauluja Broadwaylta ja West Endistä-konsertti.

Kansallisteatterin syyskauden avajaisista on niin ikään postaus blogissa, nostetaan ohjelmistosta silti muutama vielä tässä esille. Sapiens on varmasti hieno ja mielenkiintoinen esitys, sitä odotan tosi kiinnostuneena. Myös Pelle ja Kauppamatkustajan kuolema ovat katsomislistalla, samoin Alina, joka on minulla ensimmäisenä Kansallisteatterin ohjelmistosta luvassa.

Teatterikorkeakoulun esityksiä en ole ikinä käynyt katsomassa, mutta tänä syksynä siihen tulee vihdoin muutos. I Love You, You're Perfect, Now Change eli Käyttöohje kahdelle-musikaalin olen jo pitkään halunnut nähdä, ja nyt sitten on mahdollisuus! Myös 14 näyttelijäopiskelijan Monologit on katsomislistalla.

Teatteri Jurkan ohjelmistossa nähdään Riivaajat, joka on yhteistuotanto Teatteri Jurkan, Tampereen Teatterin, Turun Kaupunginteatterin ja Teatteri KSR:n kanssa. Monologissa lavalla on Markus Järvenpää ja esitys on siis sovitus Fjodor Dostojevskin teoksesta.


The Play That Goes Wrong / Svenska Teatern
kuva © Valtteri Kantanen
Svenska Teaterniinkin saatan vihdoin uskaltautua. Olen ollut sinne menossa jo useasti, mutta aina on jokin este tai muu (teko)syy tullut vastaan, mutta nyt kun tarjolla on The Play That Goes Wrong, jonka olen kahdesti nähnyt suomeksi ja kerran englanniksi, pitäisi sen jo ruotsiksikin mennä. Ja ainahan voin tekstityksen ottaa, eli enköhän viimeinkin suuntaa myös ruotsinkielistä teatteria katsomaan.

Lahden kaupunginteatterissa saadaan nauttia Nunnia ja konnia-musikaalista, jota odotan innolla. Pidän esityksen musiikista ja se on tosi kiva käydä katsomassa. Myös Neljäntienristeys kiinnostaa kovasti. Ostin Tommi Kinnusen romaanin vähän aikaa sitten, ja saatanpa lukea sen ennen esitystä ja peilata näytelmää sitten siihen, tai ehkä toisin päin. Musiikkiteatteri NYT tarjoaa Opus Deus-musikaalin, joka vaikuttaisi olevan taattua NYT-laatua. Suomalaisen musiikkiteatterin klubilla esityksestä jo vähän maistiaisia kuultiin.

Teatteri Vanha Jukossa nähdään Don Juan, jota odotan tosi innolla vaikka en oikein tiedä, mitä on luvassa. Don Juanhan on hyvin tunnettu hahmo ja olen minäkin kuullut ja lukenut juttuja, joissa tämä hahmo esiintyy, mutta silti uusi tuttavuus minulle. 7.9. Jukossa vierailee Kepeä elämäni, leikkisä monologiteos, jossa näyttämöllä on Miiko Toiviainen. Tämän haluaisin kovasti nähdä, mutta katsotaan, sopiiko aikatauluihin.

Turun kaupunginteatterissa tarjoillaan Pariisin lumoa Amélie-musikaalin muodossa. En tiedä Améliesta mitään, en ole nähnyt leffaa tai kuunnellut musikaalin biisejä, mutta ajattelinkin pitää tarinan itselleni yllätyksenä kunnes katsomoon istun siihen tutustumaan.

Tampereen Teatterissa nähdään Notre Damen kellonsoittaja-musikaali, joka kiinnostaa paljonkin. En ole Disneyn piirrettyä ainakaan kokonaan nähnyt, jotain pätkiä totta kai, mutta tarinasta tai musiikista minulla ei sen suurempaa käsitystä ole. Victor Hugon kirjaanhan tämä perustuu, ja hänen tarinansa usein kääntyvät musikaaleiksi varsin onnistuneesti, eli samaa uskaltaa tältäkin odottaa.


Poikabändi / Tampereen Työväen Teatteri
kuva © Harri Hinkka / Tampereen Työväen Teatteri
Tampereen Työväen Teatterin Poikabändiä on ihasteltu ja odoteltu jo keväästä asti, ja pian se ensi-iltaan tuleekin. Vaikuttaisi vallan hurmaavalta ja hauskalta esitykseltä, parin musiikkivideon perusteella osaan jo odottaa poikabändimenoa ja taitavaa laulua ja esiintymistä. Myös Juhannustanssit kiinnostaa kovasti, en ole Hannu Salaman romaania ikinä lukenut tai oikeastaan edes tiedä, mistä se kertoo, mutta sen toki tiedän, että Salama joutui romaanistaan jumalanpilkkasyytteeseen. Mutta innolla odotan esitystä, vaikuttaa lupaavalta.

Kouvolan Teatterissa en ole koskaan käynyt, mutta nyt olisi tarkoituksena suunnata katsomaan keväällä näkemättä jäänyt Peter Pan sekä Herrasmieshuijarit-musikaali, jonka olenkin muutama vuosi sitten Raumalla nähnyt. Peter Panista kuultiin myös maistiainen Suomalaisen musiikkiteatterin klubilla, ja tämä olisi tosi kiva käydä katsomassa, toivottavasti ehdin katsomoon. Samoin Herrasmieshuijareista pidin Raumalla, joten tämä versio olisi mukava nähdä myös.

Keski-Uudenmaan Teatterissa ensi-iltaan tulee Reko Lundánin Tarpeettomia ihmisiä. Pidän Lundánin näytelmistä, eli eiköhän tämäkin ole mieleeni.

Tohtori Živago / Teatteri Provinssi
Teatteri Provinssi tuo lavalle Tohtori Živago-musikaalin, joka on minulle ihan ehdottomasti koko loppuvuoden odotetuin esitys. Rakastan tätä musikaalia, näin HKT:n version kymmenen kertaa ja olisin istunut katsomossa vaikka toisetkin kymmenen. Živagon musiikki, tarina, hahmot ja kaikki muu iski yllättäenkin tosi vahvasti, ja kyllä melkoisen onnelliset tunnelmat oli kun huomasin tämän tulevan Provinssilla ensi-iltaan. Kylläpä on mahtavaa päästä näkemään tämä tarina ja kuulemaan tätä musiikkia pitkästä aikaa, ai että. Ihanaa!

Hämeenlinnan Teatterissa nähdään Gabriel, tule takaisin, josta pidän näytelmänä kovasti ja joka olisi siis kiva nähdä myös Hämeenlinnassa. Madaamit-näytelmä kiinnostaa sekin, vaikuttaisi hauskalta ja kekseliäältä, lämpimän humoristiselta esitykseltä.

Jyväskylän kaupunginteatteri on minulle uusi tuttavuus, siellä tuodaan ensi-iltaan Phantom - Pariisin oopperan kummitus, joka olisi kyllä hienoa nähdä. Tämähän perustuu Gaston Lerouxin romaaniin, kuten Oopperan kummitus-musikaali myös, mutta Phantom on jäänyt Oopperan kummituksen varjoon enkä minä ollut edes kuullut siitä ennen kuin tätä Jyväskylän esitystä alettiin mainostamaan. Olisi mielenkiintoista nähdä tämä, olen Oopperan kummituksen nähnyt kerran, ja olisi kiva nähdä, kuinka samanlaisia tai erilaisia nämä ovat, ja kuinka sama tarina kerrotaan erilaisen musiikin voimin.

Preludes / Southwark Playhouse
Lontooseenkin toivottavasti ehdin loppuvuoden aikana teatterista nauttimaan, katsotaan kuinka opiskelut ja muu elämä sallivat reissaamisen. Lontoossa saa ensi-iltansa kaksi musikaalia, joita molempia rakastan ja paljon, eli Falsettos ja Dear Evan Hansen. Molemmat yhdistävät upean musiikin ja hienon tarinan, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään toivottavasti molemmat, mutta Dear Evan Hansenin luultavasti ainakin, se varmastikin pysyy ohjelmistossa pitkälle ensi vuoteen. Näiden lisäksi kiinnostavat erityisesti The Son ja Preludes.

No hups, tulipas näitä paljon! Ilmeisen kiinnostavaa ja houkuttelevaa ohjelmistoa siis tarjolla monessa paikassa, onpa ihanaa päästä näkemään ja kokemaan tulevia esityksiä.

torstai 15. elokuuta 2019

Kansallisteatterin syyskauden avajaiset 14.8.2019

Kansallisteatterin syyskauden avajaisia vietettiin 14.8.

kuvat © Susanna Salmi
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho
Luvassa kuvapainotteinen postaus Kansallisteatterin avajaisista, paljon hienoja juttuja tulossa ensi-iltaan ja niistä minulla on ensimmäisenä vuorossa Alina.

Eniten teatterin ensi-illoista kiinnostaa juuri Alina, sen lisäksi odotan innolla näkeväni esitykset Sapiens, Kauppamatkustajan kuolema (ensi-ilta 13.11.), Pelle ja Otteita. Kaikista ohjelmistossa olevista esityksistä löytyy tietoa Kansallisteatterin sivuilta, klikkaa itsesi sinne >tästä<.




Sapiens on tarina tarinoita kertovasta ihmislajista. Se perustuu Yuval Noah Hararin teokseen, jonka pohjalta esityksen on sovittanut ja käsikirjoittanut Minna Leino. Avajaisissa nähtiin pätkä esityksestä, ja sen perusteella on lupa odottaa luontodokumenttimaista, visuaalista, yllättävää ja kiinnostavaa esitystä, jollaista ainakaan minä en usko ennen nähneeni. Yllättävän vähän häiritsivät nuo kuminaamiot, vaikka niistä aina tulee minulle hieman "outo" tunnelma, jonkinlainen kauhuleffafiilis ehkä. Mutta ei liian outoa tai kummastuttavaa, ei ollenkaan, vaan ehdottomasti hyvin mielenkiintoinen ja hieno ensi-ilta ja esitys varmasti luvassa. Ja maistiaispätkän alkaessa, Jarmo Heikkisen kertojaäänen puhuessa ja maapallon pyöriessä tuli mahtava fiilis, ihan luontodokumenttitunnelma. Odotan siis tätä innolla, tosi jännä nähdä kuinka kokonaisuus toimii ja on toteutettu. Ensi-ilta on 11.9.







Anton Tšehovin Lokki tulee ensi-iltaan 18.9. Se vaikuttaa visuaalisesti valtavan hienolta ja vahvalta, ainakin jos avajaisten yhteydessä esitetystä pätkästä pystyy mitään päättelemään. Monta hienoa näyttämökuvaa mahtui jo tähän lyhyeen maistiaiseen, varsinkin taustalle heijastettavat videot/projisoinnit näyttivät upeilta. Samoin näyttelijät vakuuttivat, liikekieltä käytettiin sujuvasti ja kohtauksiin mahtui tunnetta. Enköhän tämänkin siis suuntaa katsomaan, luulen, että vetoaa minuun erityisesti kuvallisesti ja toteutuksellisesti, ja onhan Lokki klassikkonäytelmä, joten olisikin jo aika nähdä se.




Pelle-näytelmästä en ollut ennen avajaisia niin kovin kiinnostunut, mutta lavalla nähty näyttelijäkaksikko Tomi Alatalo ja Anna Ackerman sekä Melli Maikkulan teksti saivat minut ihan toisiin ajatuksiin ja nyt tämä on minulle yksi syksyn odotetuimpia juttuja. Jotenkin niin sujuvaa ja iskevää tekstiä ja näyttelijät myös hyvässä iskussa, että ihastuin Pelleen jo tämän pienen maistiaisen perusteella. 




Alinassa minua kiinnostaa varsinkin tarina. Näytelmä kertoo Alinasta, jonka veli ajautuu riippuvuuteen ja itsetuhoon, ja siitä, kuinka Alina yrittää auttaa veljeään ja pitää elämänsä kasassa, mutta alkaa vähitellen murtua. Tämän luulisi sopivan synkkyydenjanooni ja odotankin Alinan näkemistä innolla, tämän maistiaspätkän perusteella se vaikuttaisi vastaavan odotuksiini ja näyttelijät Anna Valpuri, Pirjo Lonka ja Pyry Nikkilä vaikuttivat kertovan tarinaa hyvin myös, mahtavaa nähdä tämä kokonaan reilun viikon päästä! Ensi-ilta on 28.8.




Rakkauden päätös ja Ihmisen ääni eivät ehkä minun katsomislistalleni pääse, vaikka varsinkin Rakkauden päätös voisi olla aika mielenkiintoinen. Toki saatan eksyä näitäkin katsomaan, ei sitä koskaan tiedä. Näissä on molemmissa ranskalainen ohjaaja, Rakkauden päätöksen ohjaa Pascal Rambert ja siinä on ensi-ilta 8.11., Ihmisen äänen ohjaaja on Charles Gonzalès ja ensi-ilta 23.10.

Syksyllä pääsee vauhtiin myös Nuorten Kansallisteatteri eli Kantti, jonka ensimmäinen esitys Otteita saa ensi-iltansa 21.11. ja odotan tätä esitystä tosi paljon. Nuortenteatteri tuntuu nyt olevan jonkinlaisessa nosteessa, ainakin siitä puhutaan paljon, ja sehän on mahtavaa! Nyt siis Kansallisteatterillakin on tämä Kantti, jolle toivon pitkää ikää ja hienoja esityksiä, ja luulenpa, että niitä on luvassa. Otteita on galleriamaiseen tilaan rakennettu esitys, jonka kokemiseen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan ja joka hyödyntää digitaalista teatteria ja tekniikkaa. Ai että! Otteita kuulostaa tosi hyvältä, ja innoissani odottelen, että pääsen kokemaan tämän.

Kiitos avajaisista Kansallisteatterille, pian nähdään katsomossa!

tiistai 13. elokuuta 2019

Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset 13.8.2019

kuvat © Johanna Salmi
Helsingin kaupunginteatteri avasi näytäntökautensa perinteisesti avajaisten merkeissä 13.8. Tällä kertaa avajaiskarnevaalit olivat tosin vähän erilailla järjestetty kuin ennen, eri esitykset ja teatterin osastot nimittäin esittäytyivät ympäri taloa, näyttämöillä ja lämpiöissä harjoitusten, esityspätkien, työryhmätapaamisten ja esimerkiksi valo-, ääni- ja näyttämötekniikan esittelyjen muodossa. Yleisö ja media saivat kiertää pisteeltä toiselle vapaasti ja olikin kiva tutustua eniten kiinnostaviin juttuihin. Hieman kiire ehkä tuli kierrellä, kun aina jämähti katsomaan harjoituksia tai ihastelemaan tarpeistoa, mutta mukava ja sujuva tapa toteuttaa avajaiset näin, ja näin teatterin eri osastot ja näyttämöt sekä lämpiöt pääsivät enemmän esiin.

Tiedot syksyn ensi-illoista ja muustakin löytyvät parhaiten HKT:n sivuilta, eli klikkaa itsesi >tästä< teatterin sivuille ohjelmistoon tutustumaan. Minä käyn tässä tekstissä läpi itseäni eniten kiinnostavat esitykset, eli paljon muutakin kuin nyt mainitut on syksyllä luvassa.

Yksi syksyn odotetuimmista ensi-illoista on tietysti Pieni merenneito-musikaali, jonka taianomaista maailmaa pääsee ihastelemaan jo pian, ensi-ilta on luvassa 29.8. Musikaalista ei haluttu paljastaa liikoja vaan jännitys säilytetään esityskauden alkuun saakka, mutta pieni maistiainen esityksestä silti saatiin ja hienolta se näytti. Varsinkin puvustus miellytti silmääni kovasti, ja toki visuaalinen ilme noin muutenkin vaikutti oikein lupaavalta. En ole musikaalin biisejä kuunnellut enkä tutustunut siihen erityisesti noin muutenkaan, mutta kiva mennä katsomaan näin tunnettua tarinaa tietämättä tai muistamatta siitä kauheasti mitään. Olen toki nähnyt Disney-leffan joskus pienenä, mutta siitä on jo aikaa enkä ole Pienen merenneidon tarinaan leffan katsomisen jälkeen palannut. Eli innolla odotan tätä juttua, luulenpa, että aikamoisen uljas ja upeasti toteutettu ja esitetty musikaali luvassa. Rooleissa ovat esimerkiksi Sonja Pajunoja (Ariel), Martti Manninen (Erik), Tero Koponen (Sebastian), Sanna Saarijärvi (Ursula) ja Mikko Vihma (Kuningas Triton).

Riistapolku-näytelmän porukka harjoitteli pienellä näyttämöllä, ja sinne jäätiinkin hetkeksi seuraamaan esityksen rakentumista. Ohjaaja Lauri Maijala sekä näyttelijät Ella Mettänen, Ursula Salo ja Risto Kaskilahti tekivät muutamaa kohtausta läpi ja kokeilivat niihin erilaisia lähestymistapoja. Tosi kiinnostavaa pitkästä aikaa katsoa harjoituksia, aina kiva nähdä esitystä siinä vaiheessa kun se ei vielä ole valmis. Riistapolku on jo kiinnostanut minua pidempään, ja sen katsominen on luvassa tässä syksyn aikana. Ensi-ilta on 4.9.


Kolmen kimppa-komediaa on tarjolla 12.9. alkaen, ja siinä rooleissa ovat Elina Hietala, Jarkko Niemi ja Olli Rahkonen. Näyttelijät ja ohjaaja Liisa Mustonen harjoittelivat suuren näyttämön lämpiössä, ja pari kohtausta ehdittiin katsoa, niiden perusteella tämä vaikuttaa hauskalta jutulta ja näyttelijät varsinkin vakuuttivat, eiköhän tämäkin ole katsomislistalla syksyn aikana.

Lisäksi ohjelmistotarjonnasta kiinnostavat erityisesti Mies, joka rakasti järjestystä ja Lauluja Broadwaylta ja West Endistä-konsertti. Tykkäsin Mies, joka rakasti järjestystä-leffasta kovasti, ja odotan tätä näyttämöversiota innolla. Esitys on HKT:n ja Turun kaupunginteatterin yhteistyö, ja pääroolissa nähdään Taneli Mäkelä. Ensi-ilta 3.10. Lauluja Broadwaylta ja West Endistä kuullaan 24.11. ja niitä esittävät HKT:n hurmaavat taiteilijat. Ai että kuinka innoissani olen tästä, toivottavasti kuullaan paljon biisejä suosikkimusikaaleistani! Olen lähiaikoina nähnyt Lontoossa monta uutta brittimusikaalia, ja niistä olisi kyllä huikeaa kuulla otteita. Olen tosin onnellinen melkolailla mitä vain musikaalimusiikkia kuullessani, eli tämä konsertti on minulle ihan täydellinen juttu. Mites tätä nyt jaksaa edes odottaa!

Kesä on mennyt kesäteattereiden parissa reippaasti, ja nyt kun nämä avajaiset ovat takana, alkaa teatterisyksykin olla jo ihan nurkan takana. Vielä muutama kesäteatteriuusinta on tällä viikolla luvassa, ja sen jälkeen onkin aika seikkailla teatterin katsomoon syksyn ensi-iltoja ihastelemaan. Ensimmäisenä näistä HKT:n jutuista on luvassa Pieni merenneito, sen näen 4.9.

Kiitos paljon avajaisista Helsingin kaupunginteatterille, ja nähdään katsomossa pian!




maanantai 12. elokuuta 2019

Urinetown @ Latoteatteri Kulissi

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kulissi!
kuvat © Petteri Aartolahti
Näin Urinetown-musikaalin 11.8.

Vesivaroja nitistävä kuivuus on edennyt siihen pisteeseen, että yksityiset vessat on kielletty ja oloaan pääsee helpottamaan vain julkisiin mukavuuslaitoksiin. Asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen, vaan vessaoikeudesta saa pulittaa maksun, jonka kerää käymälöiden käyttöä kontrolloiva Urine Good Company. Ja voi sitä ken päättää mennä puskien taakse asioille - hän saa kannoilleen poliisivoimat ja rangaistukseksi matkan Kusikaupunkiin. Kusikaupunki taas on sellainen paikka, josta liikkuu vaikka minkälaisia huhuja, eikä kukaan oikein tiedä, missä se on tai mitä siellä tapahtuu. Mutta varmasti karmivaa seutua, sinne ei halua kukaan. No, kaupungin köyhälistöllä eivät varat riitä vessamaksuihin ja Bobby Strongin (Aarni Auerniitty) isä (Silke Valkeinen) lähtee poliisien matkassa Kusikaupunkiin. Tästä kiihtyneenä portaita kammoava Bobby aloittaa vallankumouksen, jonka syövereihin vedetään myös vessatyranni Caldwell B. Cladwell (Aleksi Mäenpää) ja hänen tyttärensä Hope (Taru Mäkinen), jonka kanssa Bobby kuuntelee sydämensä ääntä ja rakkauttakin riittää. Kaikenlaisia käänteitä seuraa, kunnes päästään finaaliin ja loppuhuipennukseen.

No johan! En oikein esitystä seuratessani edes osannut sanoa, mitä siitä ajattelin, mutta huomasin vähän väliä hymyileväni leveästi lavan tapahtumia katsoessani, ja loppupuolella olin jo ihan myyty. Jokainen esitys on tietysti ainutlaatuinen ja omanlaisensa, mutta Urinetown on todellakin ainutlaatuinen ja persoonallinen musikaali. Se kertoo tarinansa riemulla ja huumorilla, tietoisena musikaalissa tapahtuvista ratkaisuista ja siitä, kuinka esitys heijastuu muihin musikaaleihin ja tarinoihin. Urinetownin juonta kuljettaa vahvasti kertoja eli konstaapeli Lockstock (Sakarias Liukko), joka kertoo sekä yleisölle että hahmoille, mitä tapahtuu, milloin, miksi ja kenelle, ja myös kyseenalaistaa näitä tapahtumia ja juoniratkaisuja. Musikaalikliseiden käsittely sekä näkyvästi että rivien välistä on sujuvaa ja varsin hauskaa myös, kyllä tästä tunnistaa monia tilanteita, jotka musikaaleissa noin yleensä tulevat aina vastaan. Greg Kotisin käsikirjoitus (suomennos Matti Tolvanen) on nokkela ja hauska, terävää tekstiä moneen otteeseen ja mainio kokonaisuus. Tolvasen suomennos on sujuva ja säilyttää hienosti alkuperäistekstin nokkeluudet ja yksityiskohdat. Aihe ja tarinan kertomistapa yhdessä antavat Urinetownille raamit, joihin esitys asettuu, ja näiden raamien sisällä se muodostaa kokonaisuuden, joka on yllättävä, kiinnostava, hauska ja hurmaava, ja ihan erilainen kuin mikään muu juttu, jonka olen koskaan nähnyt.

Musiikki on Mark Hollmannin säveltämää ja hänen ja Kotisin sanoittamaa. Matti Tolvanen on suomentanut myös biisit. Melkoisen mahtipontisia, koskettavia, vauhdikkaita ja nerokkaita sanoituksia, ja suomennos soljuu mainiosti. Muutamia aivan loistavia hetkiä mahtuu sekä näihin biisien suomennoksiin että käsikirjoituksen suomennokseen, ai että mitä oivalluksia! Pieni miinus siitä, että käsiohjelmassa ei ole ollenkaan biisien nimiä, toki ne netistä sitten löytyivät. Tästä on hiukan hankala mennä suosikkikappaleitaan valitsemaan, jokainen biisi on olennainen osa juonta ja tarinaa sekä Urinetownin olemusta, ja kaiken lisäksi kappaleet ovat kaikki aika mainioita, joten musiikki noin kokonaisuutena on minun mieleeni. Erityisesti mieleen jäi silti muutama biisi, tässä ne englanninkielisillä nimillään. Cop Song elikkä Lockstockin ja Barrellin sekä poliisikuoron vetäisemä biisi sai hymyn huulille nopeasti, olipa menoa! Follow Your Heart, Hopen ja Bobbyn sydämensäseuraamisbiisi oli ihastuttava. Pidin kovasti myös kappaleista Act One Finale, Snuff That Girl, Run, Freedom, Run! ja I See A River. Laulu sujuu koko porukalta, ja sekä soolot, duetot että koko joukon laulukohtaukset kuulostavat uljailta. Bändi (Nina Salonen, Topias Tikkanen, Emma Vasala, Janne Maunu ja Jari Vähkyrä) soittaa hienosti ja musiikki kuulostaa mahtavalta.

Matti Tolvanen vastaa suomennoksen lisäksi myös musikaalin ohjauksesta, ja hän on tuonut esitykseen mukaan paljon hienoja hetkiä. Henkilöohjaus on todella sujuvaa, samoin huumorin ja sen nokkeluuden tuominen lavalle ja kokonaisuuden rakentaminen. Tolvasen ohjauksessa esitys etenee reippaassa rytmissä, tunnelmalleen uskollisena ja tyylikkäästi. Anne Joutsimäen koreografia on valtavan upea, varsinkin joukkokohtauksissa liikekieli pääsee oikeuksiinsa ja näyttelijöiden liikettä katsoo ilolla. Tosi upeita koreografioita, ja niissä säilyy sama nokkeluus, joka vallitsee Urinetownin olemuksessa muutenkin. Lavastus (Toni S. Halonen ja Marjo Riuttanen), puvustus (Silke Valkeinen) ja maskeeraus (Tea Pajukanta) sekä hiukset (Suvi Honkakoski) ovat kaikki osuneet ihan nappiin, kylläpä on visuaalisesti hieno esitys! Satu Hokan ja Mikael Minkkisen oivallinen valosuunnittelu tukee muuta visuaalisuutta tyylikkäästi, muutaman kerran oli vähän hämärää, toki se tunnelmaan sopi. Visuaalisesta ilmeestä vastaava tiimi on tehnyt esityksen tarinaan sopivia, kekseliäitä ratkaisuja, ja näyttämökuvassa riittää hienoja yksityiskohtia.


Vallankumouksellisia johtavana, ihanasilmäisenä Bobbynä nähtävä Aarne Auerniitty tekee onnistuneen roolin. Hän on selvästi omaksunut hahmonsa ominaisuudet, ja yksityiskohdat ovat kunnossa aina Bobbyn ajatuksia hienosti heijastelevista ilmeistä ja eleistä tämän ihastumisen ja rakastumisen hämmentämiin tunteisiin ja portaiden kammoamiseen. Ajattelin parikin kertaa, että mikähän ihme on taustalla siinä, kun rappusten laskeutuminen tuntui olevan Bobbylle niin ylivoimaista. Saatettiinhan se toki esityksessä kertoakin, ehkä meni minulta ohi. Mutta hyvin hauska yksityiskohta, aina kiinnitti huomion, kun nuoriherra Strong lähti rappusia alaspäin. Auerniitty laulaa ja näyttelee komeasti ja sopivalla nuoruuden sinisilmäisyydellä ja itsevarmuudella, selväksi tulee, että Bobby on valmis etsimään oikeutta ja parempia pissaamismahdollisuuksia melkein hinnalla millä hyvänsä. Eikä Bobbyn rooli pelkästään mitään komediallista tykitystä tietenkään ole, vaan koskettavia ja vakavia hetkiä mahtuu mukaan, ja Auerniitty tuo lavalle luontevasti niin hauskat kuin murheellisetkin tunteet. Sydämensä seuraamista maailman tärkeimpänä juttuna pitävän Hopen roolissa nähtävä Taru Mäkinen on loistava myös, Hope on mielenkiintoinen hahmo ja Mäkisen käsissä hän astelee lavalle hurmaavana ja naiivina, mutta oikeudentajuisena ja asioita kyseenalaistavana nuorena naisena. Hope rakastuu Bobbyyn ja haluaa tukea tätä vallankumoushommissa, mutta hän ei halua asettua isäänsä vastaan. Mäkinen laulaa taitavasti ja esiintyy uskottavasti, hänellä riittää lavalla mainioita hetkiä ja Hopen tarina on yksi suosikkejani esityksessä.

Aleksi Mäenpään vallasta nauttiva Caldwell B. Cladwell on loistava hahmo, juuri sopivan järkähtämätön ja luja tyyppi, joka kuitenkin osaa olla myös ystävällinen ja mukava, jos tilanne sitä vaatii. Herra Cladwell on hyvässä asemassa ja tietää sen, ja hän osaa käsitellä ihmisiä ja hankkia ympärilleen porukkaa, josta on hyötyä. Mäenpää tekee roolissaan erinomaista työtä. Jenny Haapalainen Penelope Pennywisen, köyhän kaupunginosan vessanhoitajan roolissa on erinomainen myös, hyvin tiukka ja päättäväinen, säälimätön nainen, joka ei todellakaan päästä ketään ilmaiseksi pissailemaan, ei, vaikka nämä kuinka kauniisti pyytäisivät. Pennywisella on kuitenkin pehmeämpi puolensa sekä salaisuus, joka esityksen edetessä paljastuu. Sakarias Liukko on oikein hyvä konstaapeli Lockstockina ja myöskin kertojana, hän ei vaikuta aluksi kovin armottomalta ja tylyltä, vaan ihan ymmärtäväiseltä, mutta aika innokkaasti Lockstock toteuttaa herra Cladwellin käskyjä ja heittelee porukkaa Kusikaupunkiin. Liukko tekee alusta loppuun tarkkaa työtä ja onnistuu roolissaan mainiosti. Samoin Olli Heikkinen Lockstockin parina, konstaapeli Barrellina tekee sujuvan roolin, monta hyvää kohtausta hänellä.

Mainitaan vielä Petra Luukkainen Pikku-Sallynä, hän tekee hyvää työtä ja Pikku-Sally on mainio hahmo, hän kyselee kertoja-Lockstockilta musikaalin etenemisestä, juonesta ja siitä, miksi nyt tehdään näin tai noin, ja tämä on esityksen luonteen kannalta tärkeä yksityiskohta, ja hauskaa myös. Aaro Viitanen senaattori Fippinä on mainio, loistava hahmo ja Viitanen toteuttaa roolinsa hienosti. Juuso Porras Hot Blades Harrynä on tosi hyvä, varsinkin esityksen loppuvaiheilla tämä Hopen nirhaamisesta haaveileva nuorimies kiinnitti huomion ja loisti lavalla, tosi hyvää tekemistä Porrakselta. Silke Valkeinen ja Jussi Gustafsson tekevät sujuvaa työtä Bobbyn vanhempina. Koko porukka on upeassa vireessä ja sisäistänyt hahmonsa hyvin, ja kaikki pelaavat yhteen loistavasti. Mahtavaa työtä koko porukalta!

Olipas kiva käydä katsomassa tämä! Tämä Kulissin versio on Urinetownin ensimmäinen suomenkielinen esitys, ja kunnialla on esityksen Suomeen tuomisesta selvitty, varmasti pääsevät tarina, musiikki, hahmot ja kokonaisuus oikeuksiinsa. Pidin tästä kovasti, olipahan yllätyksiä, varsinkin hahmojen kohtaloissa, ja paljon kaikenlaista juonenkäännettä, hauskuutta, iloa, surua, riitaa ja rakkautta. Todella hyvä! Ehdottomasti täytyy palata ensi vuonna ladolle katsomaan, mitä silloin on luvassa, sen verran mainiota menoa ja meininkiä oli tällä kertaa.

Kiitos koko jengille!

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Niskavuoren naiset @ Teatteri Päivölä

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Teatteri Päivölä!
kuvat Teatteri Päivölän facebookista
Näin Niskavuoren naiset-esityksen 28.7.

Niskavuoren talossa elämä kulkee raiteillaan. Vanha emäntä Loviisa (Auli Laine) pitää kattonsa alla asuvan porukan ruodussa, kukaan ei uskalla asettua hänen tielleen, tai jos uskaltaakin, nöyrtyy kyllä äkkiä. Niskavuoren Aarne (Tuomas Korkia-Aho) on naimisissa Martan (Tiia-Riikka Vuorinen) kanssa, mutta kun kylään saapuu uusi kouluneiti Ilona (Lumi Aunio), ei nuori isäntä enää Marttaansa muista vaan sydän vetää Ilonan luo eikä järki paljoa estele. Siinä sitten kylän väki vuorotellen ja yhtä aikaa paheksuu Ilonaa, jonka huoneessa yöllä ravaa miesvieraita. Eikä likka edes kerro, että kuka tai ketkä. Onhan se nyt ihan kauhea skandaali. Vielä kun Santra (Sirpa Salmi) ja Serafiina (Satu Prittinen) vakuuttavat, että se oli Niskavuoren Aarne joka siellä illalla ovesta kulki, on sekasotku valmis. Martalla on miehelleen muutama valittu sana sanottavana, ja koulun johtokuntakin kokoontuu Ilonan yksityisasioita läpikäymään ja Aarnen mainetta puhdistamaan. Juttu luisuu myös Loviisan käsistä, edes hän ei pysty tönäisemään asioita takaisin vanhoihin uomiinsa.

Kylläpäs oli upea yllätys tämä! En osannut oikein ennakkoon odottaa mitään, mutta en osannut silti aavistaakaan tällaista tykitystä. Tosi railakasta, sujuvaa, eloisaa ja nautittavaa tekemistä ja onnistuneesti tulkittu niskavuorelaisten tarinaa. Ainoa Niskavuori-homma jonka olen ennen tätä nähnyt, on Niskavuoren nuori emäntä pari vuotta sitten Järvenpäässä. Tykästyin siihen ja pidin tarinasta, ja nyt odotinkin innolla paluuta Niskavuoren tarinoiden pariin. Hieman lämmin ilma sattui esitykselle, onneksi tätä esitetään ladossa niin ei aurinko korventanut, mutta kylmä ei kyllä tullut. Esitys kuitenkin piti otteessaan eikä helteelle uhrattu montaa ajatusta näytelmän aikana, sen verran tapahtui lavalla koko ajan että piti seurata juonen kulkua ja tapahtumia keskittyneenä. Selkeästi tarina etenee, mutta herättää kyllä ajatuksia ja pohdintaa hahmojen motiiveista ja päätöksistä sekä siitä, kuka onkaan tarinan pahis tai hyvis tai onko tässä edes sellaista, kukkan kun ei ihan oikein toimi. Kiinnostavia juonikuvioita ja ansiokkaasti tulkittuina, ei mitenkään yksiselitteinen tarina tämä.

Tässä riitti sekä menoa ja meininkiä että vakavia, arvokkaita hetkiä. Monta tosi hienoa kohtausta, ohjaaja Teemu Ojanne on löytänyt hienon tavan tulkita tarinaa ja ohjata näyttelijät huippusuorituksiin. Tässä ei ole lähdetty jäykille ja vanhanaikaisuutta huokuville urille, vaan Teatteri Päivölän versio on elämänjanoinen, hauska, vauhdikas, koskettava ja hengästyttävä. Esitys on alusta loppuun vakaa ja vahva, työryhmän panos näkyy laadukkaana ja sujuvana näytelmänä, jonka katsomisesta nauttii ja ilahtuu. Sekä Eeva Mantereen ja Daria Salosen puvustus että Mauri Mikkolan, Heidi Turusen ja Milaja Rantasen lavastus antavat esitykselle aikaan sopivat ja silmiä hivelevät kehykset, jotka korkeassa ladossa näyttävät oikein komeilta. Venla Lehdon koreografia on huimaava ja energinen, varsinkin Aarnen ja Ilonan tanssihetket saavat hengästymään jo katsomossa, vauhtia riittää ja vähän jo pelottaa, että he törmäävät tuoleihin tai seiniin. Mutta niin ei toki käy, vaan liikkeet ovat taidolla toteutettuja ja ihastuttavia. Musiikkiakin tarjoillaan muutamaan otteeseen ja haitari soi sujuvasti Janne Ahosen käsissä. 

Niskavuoren Aarnena nähtävä Tuomas Korkia-Aho on ilmiömäisen hyvä. Ihan tosi mahtavaa esiintymistä, ai että kuinka tarkasti tulkittu rooli ja loistavasti niin komediallisia elementtejä ja liioittelua kuin paljon kertovia, herkkiä ja vivahteikkaita pieniä ilmeitä ja eleitä. Korkia-Aho tekee roolin joka solullaan ja tuo lavalle yksityiskohtaisen, mielenkiintoisen ja monikerroksisen hahmon. Lumi Aunio oli mukava nähdä lavalla, olen nähnyt hänet pari vuotta sitten Bonnie & Clyde-esityksessä ja siellä hän teki tosi hyvää työtä. Ja aikamoisen mainio rooli on tämä Ilona myös, kylläpä on ihastuttavaa ja nuoruuden intoa puhkuvaa tekemistä. Ilona on hurmaava hahmo, harvasanaisten kyläläisten joukossa hän on eloisa ja puhelias nuori nainen, joka osaa nauttia elämästä ja myös uskaltaa tehdä sen. Ilona on myös itsenäisen oloinen, eikä tahdo ripustautua Aarneen, vaan antaa tämän tehdä omat ratkaisunsa, vaikka toki toivookin miehen valitsevan hänet. Aunio tekee onnistuneen roolin ja tuo lavalle sopivassa suhteessa sinisilmäisyyttä, älykkyyttä, taitavia yksityiskohtia ja tarkkaa hahmon lukemista.

Auli Laineen Loviisa on arvokas ja kunnioitusta herättävä vanha emäntä. Hän ei korota ääntään tai ole muutenkaan kovin voimalla hallitsevan oloinen, Loviisassa vain on sellaista voimakkuutta, joka pitää talon muun väen ja kyläläiset aisoissa. Laine tuo rooliinsa herkkyyttä ja viisautta, mutta myös itsepäisyyttä ja muutoksen pelkoakin, Loviisa ei ole valmis luopumaan vanhoista tavoista ja perinteistä, ja tämä aiheuttaa närää niin kotiväen kuin uusien tuttavuuksienkin kanssa. Tiia-Riikka Vuorinen tekee todella hyvän roolin Marttana, hän tavoittaa hienosti hahmon ytimen ja tuo lavalle sekä omanarvontuntoa ja itsenäisyyttä että epätoivoa ja epävarmuutta. Martta ei halua antaa periksi Aarnen typeryyksille, vaan hän haluaa pitää miehensä komennossaan vaikka uhkailemalla. Martta on kuitenkin valmis antamaan anteeksi, kunhan Aarne vain parantaisi tapansa. Mainitaan vielä Vesa Tiukkanen Simolan isäntänä ja Sirpa Salmi Santrana. Oikein mainiota työtä molemmilta, samoin kuin koko porukalta muutenkin. Kaikki näyttelijät tekevät sujuvat roolit ja pitävät tarinan hienosti rytmissä ja liikkeellä.

Kokonaisuutena siis parempi kuin osasin odottaa ja todella hienosti ja raikkaasti toteutettu. Esitys on ihanan riehakas ja nuorekas, mutta siinä riittää myös synkkyyttä ja vakavia hetkiä. Tässä tartutaan teemoihin niin onnistuneesti, että katsomossa hymyilyttää jo siksi, kun kaikki toimii ja sujuu. Teatteri Päivölän versio Niskavuoren naisista on hengästyttävän hieno ja ihastuttavasti toteutettu, kylläpä oli mahtavaa nähdä tämä. Kiitos koko jengille!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Monty Pythonin Spamalot @ Törnävän kesäteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Seinäjoen kauunginteatteri!
kuvat Jukka Kontkanen / Seinäjoen kaupunginteatteri
Näin Spamalot-musikaalin 20.7.

Kuningas Arthur (Juha Hostikka) kiertää valtakuntaansa Patsyn (Lauri Ketonen) kanssa ja etsii itselleen urheaa ritarijoukkiota. Porukkaa sitten löytyykin, urheampaa ja ei niin urheaa, ja ritarijengi on kasassa. He ovat Sir Robin (Henrik Hammarberg), Sir Lancelot (Aku Hirviniemi), Sir Galahad (Olli Rahkonen) ja Sir Bedevare (Ville Orttenvuori). Jumala antaa herroille tehtävän etsiä mahtava Graalin malja, ja kuten arvata saattaa, kipon etsinnässä tulee mutkia matkaan ja lehmät (ja muut elikot) lentävät. Osuu tielle myös kovasti solvaavia ranskalaisia, ritarit jotka sanovat ni!, tornissaan vapaudesta haaveileva nuorukainen, Musta Ritari ja kauhistuttavin peto jota maa päällään kantaa, noin esimerkiksi. Sekä paljon muuta.

En ole nähnyt Monty Python and the Holy Grail-elokuvaa (Monty Pythonin hullu maailma suomeksi), tai mitään muutakaan Monty Python-juttua, enkä ole kuunnellut Spamalotin musiikkia, tosin yhden biisin (The Song That Goes Like This) olen kuullut. Tiesin kuitenkin etukäteen, että tämä juttu on melkoisessa kulttimaineessa ja varsin pähkähullua menoa olisi luvassa. Verenhimoinen jyrsijä, kopsuttelevat kookospähkinät ja solvaavat ranskalaiset tiesin jo etukäteen, moni kun on ehtinyt Spamalot-reissuaan somessa kehua ja hehkuttaa ja vähän paljastella, mitä on odotettavissa. Odotin innostuksella, että mitäs siellä nyt sitten tehdään ja tapahtuu ja kai se on hauska ja vauhdikas ja en kai ole näin innoissani turhaan. Olin nimittäin kuullut esityksestä niin paljon hyvää, että en malttanut odottaa pääseväni itse tätä nerokasta juttua todistamaan. Ja kylläpäs tämä olikin nerokas, nokkela ja fiksu esitys! Esityksen käsikirjoitus on Eric Idlen käsialaa, ja sävellys Idlen ja John Du Prezin. Suomennoksesta vastaa Mikko Koivusalo, ohjauksesta Mika Eirtovaara, koreografioista Jyri Numminen, lavastuksesta Juho Lindström  ja puvustuksesta Riikka Aurasmaa.

No jopas oli jotakin! Ihan valtavan riemukas, hauska, ihastuttava ja kekseliäs esitys! Koska en tiennyt biiseistä tai tekstistä mitään, suomennokset kuulostivat omaan korvaani varsin sujuvilta ja huumori toimi loistavasti, sitä on Suomeen ja Pohjanmaalle sijoitettu ja onnistuneesti, minua nauratti vähän väliä ja lähes kaikki vitsit olivat ihan oikeasti tosi hyviä. Kyllähän tässä naureskellaan vaikka ja mille, eikä huumori ole aina niin korrektia, mutta käsittääkseni se kuuluukin Monty Pythonin henkeen. Varsinkin teatterikliseille ja musikaalimaailmalle naureskelu oli mahtavaa! Esitys lähtee vauhdikkaasti liikkeelle, heti ensi hetkillä pyörähdetään Suomessakin läpsyttelemässä kaloilla ja sitten suunnataan takaisin Englantiin, jossa riehuu rutto ja vaikka mitä, ruumiitkin kieltäytyvät kuolemasta ja kaikenlaista muuta. Lindströmin lavastussuunnittelu ihastuttaa heti kun katsomoon istuu, puinen linna on upea, tornit pyörivät sujuvasti ja linna tuo tapahtumille hienot puitteet. Taustalla nähtävät lavastuskuvat ovat myös tosi toimivia, ne luovat näppärästi oikean tunnelman ja ovat myös esityksen yleisfiilikseen sopivia. Aurasmaan pukusuunnittelu on hurmaavaa, ihanan värikästä ja raikasta, kaunista ja silmiä hivelevää pukuloistoa nähdään lavalla. Puvustus luo jokaisellla hahmolle yksilöllisiä yksityiskohtia ja Aurasmaa on tehnyt onnistuneita ratkaisuja.

Nummisen koreografiat ovat yksi esityksen parhaita juttuja. Vauhtia riittää, ja niin riittää taitoakin. Esitykseen mahtuu monipuolisesti kaikenlaista koreografiaa, ja erityisesti joukkokohtaukset ovat mahtavia, koko porukka pistää parastaan eikä katsomossa voi kuin ihastella. Koreografia tarjoilee myös humoristisia hetkiä ja on muutenkin hyvin perillä esityksen muista osa-alueista ja tunnelmasta. Numminen nähdään myös ensemblessä mukana, ja hän tarjoilee huikeita tanssimooveja useaan otteeseen. Mika Eirtovaaran ohjaus on myös perillä kaikesta mitä tapahtuu ja mitä pitää tapahtua, jotta kaikki pysyy oikeassa vauhdissa ja esitys kasassa. Eirtovaaralla on selvästikin kyky tarttua huumoriin ja tuoda se lavalle niin, että kaikki on tehty oikein, en ole nimittäin nauranut teatterissa niin makeasti kuin hänen ohjauksiaan katsoessani, tämä ja Näytelmä joka menee pieleen Tampereen Teatterissa ovat olleet napakymppejä. Kuten totesinkin, Koivusalon suomennos on sujuva ja tuntuu olevan uskollinen alkuperäisteokselle tuoden samalla huumoriin sopivasti suomalaisuus-vivahteita.


Musiikkia tässä riittää ja se on aikamoista ilotulitusta, on vauhdikkaita kappaleita, hitaampia duettoja ja kaikenmoista muuta. Erityisesti Kalallaläpsytyslaulu, Mä oon hengissä, Tällainen laulu, Urhea Sir Robin, Mun rooli unohdettu on, Hän on Lancelot ja Finaali ihastuttivat. Koko esitys on täynnä mitä yllätyksellisempiä ja hämmästyttävämpiä juttuja, eikä musiikki tee tähän poikkeusta. Laulut ovat täynnä huumoria, mutta niitä ei heitetä leikiksi vaan vedetään moneen otteeseen korkealta ja kovaa, ammattitaidolla ja yleisöä ihastuttaen. Ja niin pitääkin.

Näyttelijät ovat kaikki taitavia ja tekevät roolinsa sujuvasti, hahmot ovat varsin monipuolisia ja heille tapahtuu hyvin kummallisia juttuja, mutta aika hyvin porukka saa pidettyä pokan. Loppuvaiheilla tuntui olevan lavallakin jo niin hauskaa, että ei ritareilla meinannut maljan etsimisestä tulla mitään. Ja sekös vasta huvitti katsomossakin, ai että miten kivaa! Ja mahtavaa, että lavalla on hauskaa, esityksestä kyllä näki, että näyttelijät pitävät sen tekemisestä ja porukka pelaakin hienosti yhteen ja tekee mahtavaa työtä. Juha Hostikka kuningas Arthurina tekee onnistunutta työtä, hän tuo lavalle hyvin valmistellun hahmon ja toteuttaa rooliinsa kuuluvaa komediaa sujuvasti tarjoten samalla komeita laulusuorituksia. Anna Victoria Eriksson on hurmaava Järven neito, hän laulaa upeasti ja tekee roolinsa juuri niin kuin se pitääkin tehdä, tuoden siihen sopivan annoksen huumoria, diivailua ja arvokkuutta. Henrik Hammarberg on mainio Sir Robin, joka ei ole aivan niin rohkea mutta yrittää kuitenkin olla. Myös Hammarberg tavoittaa hahmonsa koomisuuden sekä muut ominaisuudet onnistuneesti, ja tuo lavalle taidolla rakennetun hahmon. Ville Orttenvuori Sir Bedeveren roolissa tekee vakaata työtä ja erityisesti Bedeveren hieno Troijan jänis-suunnitelma pääsee Orttenvuoren käsissä oikeuksiinsa.

Aku Hirviniemen näkemistä uudelleen teatterilavalla olen odottanut jo muutaman vuoden, viimeksi näin hänet Kansallisteatterin Nummisuutareissa, ja silloin hän teki tosi hyvää työtä. Ja niin tekee nytkin, Sir Lancelot on mahtava hahmo ja Hirviniemi ottaa roolistaan kaiken irti, tarjoillen ritariroolinsa lisäksi useammankin makoisan sivuhenkilön, näistä mainittakoon solvauksia huuteleva ranskalaisvartija ja velho Timppa. Olli Rahkonen tuo lavalle mainion Sir Galahdin ja tekee todella onnistuneen roolin, alusta loppuun vakuuttavaa ja sujuvaa tekemistä. Lauri Ketonen on ihan mahtava Patsy, hän kopsuttelee kookospähkinöitä ja viihdyttää yleisöä taitavasti, ja Patsyllä on lavalla monta hienoa hetkeä, jotka Ketonen tulkitsee onnistuneesti. Enseblessä nähtävät Jyri Numminen, Annina Rubinstein, Eeva Markkinen ja Pihla Pohjolainen tekevät sujuvaa työtä alusta loppuun ja tuovat lavalle toinen toistaan hullunkurisempia hahmoja. Erityisesti Numminen on varastaa shown ihan täysin, varsinkin kuolemasta kieltäytyvä ruumis, joka vetelee taitavia mooveja, ja linnassaan pelastajaa kaipaileva prinssi Herbert ovat loistavia hahmoja. Niin, ja se Sir Robinia seuraileva muusikko, joka Urhea Sir Robin-kappaletta tulkitsee. 

Melkoisen sekopäistä menoa ja ah niin ihanaa! Laadukkaasti ja taitavasti tehtyä, nautittavaa kesäteatteria, joka ihastuttaa näppärällä huumorillaan, taitavilla esiintyjillään ja onnistuneella kokonaisuudella. Erityispisteet ansaitsee varsinkin lavastus ja puvustus, upea koreografia, onnistunut ohjaus ja se yhteinen ilo ja hauskuus, joka lavalta leijuu katsomonkin puolelle. Ihan mahtavaa! Kannattaa ja kannatti tulla kauempaakin, tämä on upea juttu.