lauantai 14. heinäkuuta 2018

Liian paksu perhoseksi @ Ohkolan kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Ohkolan teatteri!
kuvat © Kimmo Virtanen
Yksi suosikkikesäteattereitani, Ohkolan nuorisoseuran pyörittämä Ohkolan kesäteatteri, juhli eilen tämän kesän ensi-iltaansa Liian paksu perhoseksi.

Kaisu (Tanja Lundsten) huomaa lehdessä ilmoituksen, jossa etsitään kauppa-apulaista Ernin (Ilkka Esselström) sekatavarakaupalle. Hän pakkaa laukkunsa, hyvästelee äitinsä (Eira Andersson) ja suuntaa kohti Ruutinojaa. Siellähän ei sitten asiat menekään niin hyvin kuin olisi toivottu, Kaisulle ei esimerkiksi ole omaa huonetta joka ilmoituksessa luvattiin. Tämä taas johtuu siitä, että Ernin äiti Ellida (Sanna Laine) ja sisko Viivi (Saila Smith) eivät suostu muuttamaan omaan kotiinsa, joka on kylläkin jo valmiiksi rakennettu järven rannalle ja muutenkin vain odottelee asukkaita. Kaisun kookas ulkomuoto ja tarmokas luonne eivät hurmaa Ernin perhettä, Ernin itsensä kylläkin. Kaisu suostuu jäämään kaupalle vuodeksi, mutta katuu päätöstään, kun vaikeuksia on eikä Kaisu löydä paikkaansa uusien tuttavuuksien keskellä. Mutta alkaahan elo Ruutinojalla lopulta sujua, ainakin hetken menee hyvin. Ja sitten tulee taas vastoinkäymisiä, isojakin.

Kalle Tahkolahti ohjasi pari vuotta sitten Ohkolaan Ukkosenjumalan pojan, josta pidin tosi paljon. Ohjaus on tällä kertaa myös hyvin onnistunut, esityksessä oli pari sellaista kohtaa, jossa oikein mietin, että onko tuo ele, ilme, katse tai liike hiottu tuollaiseksi juuri ohjauksella. Tarinakin on mainio, hauska mutta vakava ja pitää otteessaan. Kohtausten tapahtumapaikat toteutetaan suurimmaksi osaksi puupenkeillä ja matkalaukuilla, tällainen pelkistetty ratkaisu toimii hyvin. Puvustus miellyttää silmää, varsinkin Viivin vaatekappaleet, kaupunkikävelykohtauksessa nähdyt tyylikkäät takit ja naapurin isännän (Vesa Kotaviita) rento tyyli. Musiikkiakin tässä on, pidin erityisesti Puhelinlangat laulaa, Hyvännäköinen ja Ajetaan tandemilla-kappaleista. Kaikenlaista soitinta nähdään näyttämöllä, on banjoa, kitaraa, melodikaa (ilmeisesti, joku puhallettava kosketinsoitin se oli) ja muuta. Hienosti soivat biisit ja sopivat esityksen tunnelmaan.

Tanja Lundsten tekee Kaisun roolin loistavalla otteella. Kaisu on päättäväinen ihminen, jolla on huumorintaju kohdillaan ja selvät mielipiteet. Ilkka Esselström on mahtava Erni, ja Lundsten ja Esselström tekevät yhdessä hyvää työtä, Ernin ja Kaisun väliset kohtaukset ovat uskottavia ja varsinkin loppupuolen riitakohtaukset toimivat hyvin. Myös Kaisun ja Ernin perheen naisväen välille rakentuva konflikti on juonellisesti hyvä ja näyttelijät tekevät hahmoistaan juuri sopivan inhottavia, varsinkin Sanna Laineen Ellida on kovin kielteinen Kaisuun liittyvien asioiden suhteen. Erni tosin puolustaa äitiään, tämä on sairas, ja sanoo siksi suoraan mitä ajattelee. Saila Smithin Viivi pitää äitinsä puolia eikä hyväksy hänkään Kaisua, vaikka Erni koettaakin puhua tämän puolesta. Anna Tapper Annan roolissa on mainio, samoin Vesa Kotaviita monessa roolissaan, joista eniten pidin naapurin isännästä, joka ainaisten siitossonnijuttujensa ja kaljan hörppimisen jälkeen paljastui mukavaksi tyypiksi. Vahva näyttelijäporukka mukana tänäkin vuonna, mukava katsoa hyvää tarinaa kun se esitetään tarkasti ja oikeita juonenkäänteitä painottaen, hahmojen persoonallisuus tulee hyvin esille ja jokaiseen heistä pystyy samastumaan, ainakin jollain tasolla.

Ohkolan kesäteatteri on mahtavissa maalaismaisemissa, ja tällä kertaa sattui oikein kaunis ensi-iltailma, hieman lämmin ehkä, mutta ei satanut sentään. Vähän ehkä oli jännitystä ilmassa, kuten ensi-illassa pitääkin olla, mutta hyvällä sykkeellä ja energialla vedettiin tarina läpi ja yleisö tuntui viihtyvän varsin hyvin. Koska esitykseen mahtuu kaikenlaisia tunteita ja tapahtumia, sitä on tosi kiva katsoa. Tässä käsitellään niin läheisten kuolemaa, oman itsensä hyväksymistä tai enemmän vielä toisten hyväksynnän saamista/sen puuttumista, rakkautta ja surua sekä montaa muuta ihmiselämässä vastaan tulevaa juttua. Paljon hyviä aiheita, joihin keskittyä, ja hyvin on Ohkolassa toteutettu näiden pohdinta, ilman turhaa esittämistä saadaan tunteet ja ajatukset välitetyä yleisölle.

Kokonaisuudessaan siis mainiosti onnistunut esitys, katsomossa viihtyy hyvin ja otteessaan pitävän tarinan ja taitavan porukan ansiosta esitystä seuraa hymy huulilla, vaikka lavalla jotain ankeampaa tapahtuisikin. Kun teksti on hyvä ja se toteutetaan hyvin, on helppo nauttia esityksestä, tapahtui siinä sitten mitä tahansa. Nytkin siis hymyilin, vaikka lavalla oli täysi riita päällä, koska se oli hienosti toteutettu riita. Kiitokset Ohkolan teatterin tyypeille, tämä on taas kerran oikein oiva valinta kesäteatterin ohjelmistoksi, toivon paljon katsojia ja kauniita kelejä!



sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Maaninkavaara @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!
kuvat © Sebastian Rosenberg / Kapina Oy
Järvenpään teatterin tämän vuoden kesäteatteriesitys on Maaninkavaara.

Martin (Jyri Pekonen) lahjakas juoksijapoika Jarkko (Markus Peltola) katoaa kilpailumatkalla eikä poikaansa kiihkeästi valmentanut isä meinaa selvitä tragediasta. Apuun ryntää tytär Heidi (Janina Jääskeläinen), joka päättää ryhtyä juoksijaksi. Isä saa valmentaa, Heidi juoksee, ja yhdessä selvitään Jarkon katoamisesta. Äiti Sirkka (Tiina Hentunen) katselee huolissaan yläastetta lopettelevan tyttärensä treenaamista ja varoittelee, että Heidin ei pidä isänsä takia venyä äärimmäisyyksiin. Heidillä on muitakin murheita kuin pelkkä juoksu-ura, kuvataidelukio kiinnostaisi ja sitten tulee vielä ihastuminen Sakkeen (Tito Martinez), johon myös Heidin ystävä Jenna (Vesa Saralehto) on silmänsä iskenyt. Mitäs sitten, jos juokseminen ei ehkä olekaan Heidin unelma? Miten sen voi kertoa isälle?

Janina Jääskeläinen oli loistava viime kesänä Niskavuoren nuoren emännän Kustaavana, joten odotin näkeväni hänet uudelleen lavalla. Oikein mainio rooli on tämäkin, Heidi vaikuttaa aluksi ikäistään vanhemmalta, hän on niin järjestelmällisen ja päättäväisen oloinen yrittäessään saada isänsä piristymään Jarkon kadottua. Pikku hiljaa Heidi alkaa kuitenkin turhautumaan, kun treenejä on koko ajan ja vaikka minkälaisia, vieraaseen metsään vaan ilman karttaa ja menoksi, paljain jaloin pakkasella ja niin edelleen. Koulun pääsykokeisiinkin pitäisi ehtiä valmistautua, ja sitten isä menee vielä nolaamaan ihastuksen edessä. Jääskeläinen tavoittaa hienosti Heidin tunteet, tyttö haluaisi vain olla isälleen mieliksi ja pitää tämän iloisena, mutta millä hinnalla sen voi tehdä? Pidin erityisesti Heidin tunteenpurkauksista, kirosanat vaan lentelevät ja ärsyyntymisen näkee. Jyri Pekosen olen muutamassa kesäteatteriesityksessä ainakin nähnyt, mutta tässä hän tekee parhaimman roolinsa näistä minun näkemistäni. Pekonen on loistava innostuneena valmentajana, joka ei tunnu huomaavan sitä, että nyt saatettiin mennä ihan vähän liian pitkälle eikä treenaaminen enää ole Heidistä hauskaa. Mietin välillä, että olisipas ollut kiva nähdä isän ja pojan välinen treenihetki. Kuinkahan Jarkon ja Heidin suhtautuminen eri treenimuotoihin ja isän ohjeistukseen eroavat toisistaan? Pekonen ja Jääskeläinen tekevät hyvää työtä varsinkin kohtauksissa, joissa Heidi ja Martti ovat kahdestaan.

Tiina Hentusen Sirkka on onnistunut hahmo Heidin ja Martin välille, hän ei oikein pidä Martin kiivaasta treenitahdista ja suurista odotuksista, mutta uskoo, kun Heidi sanoo, että ei tässä mitään, tämä on kivaa. Mahtavaa, että myös Jarkko oli esityksessä mukana, hän tarkkaili perheensä elämää etäältä ja välillä Jarkko on läsnä, vaikkei hänen pitäisi kai olla. Niin vain tuntuu, että Heidi ja Martti näkevät molemmat Jarkon, vaikka ehkä he vain muistelevat. Markus Peltola on roolissaan varsin hyvä, Jarkko jää kiinnostavaksi hahmoksi, sillä hänen tarinaansa ei niin lavalla nähdä, vaan juoksijapojasta jää päälimmäisenä mieleen hänen katoamisensa. Tito Martinezin Sakke on hyvä tyyppi, pidin erityisesti siitä, että hän ei ollut yksi niistä, jotka Heidiä koulussa kiusasivat. Saken ja Heidin ensimmäinen kohtaaminen Saken kotona oli myös juuri sopivan nolostuttava ja huvittava. Mainitaan vielä Terhi Paloheimon rehtori, joka kovin vaivautuneena puhuu Martille kiusaamisesta, mutta karjaisee sitten kapinallisille oppilailleen, että nyt pois ne tupakat. Tunnistin kyllä piirteitä opettajista, joita minulla on ollut vuosien varrella.

Lava on saanut sinisen pinnan, se pistää aluksi silmään, mutta nopeasti väriin tottuu ja minulle ainakin tulee mieleen urheilukenttä tai juoksurata, liekö sitten tarkoituskin. Ehkäpä. Se lavan sivussa oleva lato/talo/rakennus toimii esityksissä hyvin, ja tänäkin kesänä sitä hyödynnettään onnistuneesti. Jarkko istuskelee katonharjalla, näyttelijät pääsevät sisään soittelemaan kitaraa ja muita soittimia ja punainen puupinta näyttää hienolta ja sopii esityksen tunnelmaan. Puvustuksesta huokuu urheiluhenkisyys ja etenkin maajoukkueen yhtenäinen vaatetus oli hieno. Paljon hyviä yksityiskohtia, esimerkiksi Martin mainitsemat tunnetut juoksijat, joista löytyy vähän infoa käsiohjelmastakin. Teksti on sujuvaa ja hyvin kirjoitettua, ja Samuli Reunasen ohjaus pitää juonen hyvin kasassa. Hieman tunnelma välillä hidastuu, tai pääidea tuntuu häviävän, mutta sitten palataan taas asian äärelle ja tarina on taas tarkasti kudottu kokonaisuudeksi. Nyt kun suurin vesisade sattui juuri sille hetkelle, kun Heidi seikkaili metsässä, eivät vuorosanat kuuluneet kovin hyvin. Lavalta kyllä, mutta katsomon takaviistossa puhutut jutut eivät. Onneksi mitään tärkeää ei mennyt ohi. Lauluhetkistä plussaa, samoin hauskasta painonostokohtauksesta ja koulukiusauskohtauksesta.

Kokonaisuutena tämä oli oikein hyvä! Näyttelijät tekevät vahvat roolit, tarina on mielenkiintoinen ja etenee ilman suurempia karikoita ja katsomossa viihtyy mainiosti. Hyvin toteutettu esitys, jossa on tosi hyvät hahmot ja onnistunut roolitus. Hahmojen väliset suhteet ja tekemiset tuntuvat uskottavilta, varsinkin siinä sekä ohjaus että näyttelijät ovat vahvimmillaan, ihmisten välisten asioiden esittämisessä siis. Luontevia keskusteluita, iloa, surua ja kiukkua, jotka välittyvät katsojille aidon oloisina. Maaninkavaara saa minulta lämpimän suosituksen.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kaunis Veera @ Uusi Iloinen Teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos UIT!
Zingali ja Veera
kuvat © Mirkku Merimaa
Uusi Iloinen Teatteri yhteistyössä Polarartistit Oy:n kanssa valloittaa Lappeenrannan linnoituksen näyttämön kolmatta kesää peräkkäin, tällä kertaa esityksellä Kaunis Veera. Minä en ole edellisinä kesinä vieraillut Lappeenrannassa, mutta nyt odotin mielenkiinnolla, millaisessa paikassa siellä esiinnytään ja minkälainen esitys on luvassa.

Romanityttö Veera (Sofia Arasola) menee Prinsessa Armaada-höyrylotjalle kahvinkeittäjäksi, kun vanhemmat Daaria (Sinikka Sokka) ja Salomo (Jussi Lampi) aikovat naittaa hänet Iso-Haagertille. Nuori nainen ei tahdo naimisiin, varsinkaan, kun hän ihastuu laivalle töihin tulevaan upseeriin Rikhardiin (Konsta Reuter). Riittää Veeralla kosijoita vielä lisääkin, hurjaluontoinen romaninuorukainen Zingali (Mikko Rantaniva) iskee silmänsä Veeraan ja aikoo saada tämän omakseen. Santarmi (Panu Vauhkonen) ehdottelee hänkin Veeralle yhteistyötä, hieman kyseenalaista sellaista. Prinsessa Armaadalle astuu myös ruhtinatar Tolkki (Sanna Kemppainen), joka haluaa saada aikaiseksi skandaalin, että pääsisi eroon omista naimakaupoistaan. Rikhardin isä Holmi (Juhani Loukkola) huomaa tilaisuutensa koittaneen, ja päättää saattaa poikansa ja ruhtinattaren yhteen. Kaikenlaista juonittelua ja rakkaussotkuja siis, ja vielä yksi kiertelevä muukalainenkin (Sami Helenius) mahtuu mukaan.

Kaunis Veera on kuulemma aika tunnettu elokuva, se on tosin niin kauan sitten tehty, etten ole siitä mitään kuullutkaan. Siihen esitys kuitenkin pohjautuu, ja on suurimmaksi osaksi uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Siksi suurin osa huumoristakin on ilmeisesti 1900-luvun puolesta välistä kotoisin. Käsiohjelmassakin mainitaan elokuvan aikakaudelleen rohkea huumori ja sen sisältämät erilaiset mustalaisvitsit. Romanikulttuurista en tiedä kovin paljoa, joten minun on vaikea sanoa, mitkä asiat esityksessä pitävät paikkansa ja mitkä olivat joko liioiteltuja tai aivan hölynpölyä. Toki jos halutaan olla alkuperäiselle tekstille ja huumorille uskollisia, niin ne siirretään nykypäivään sellaisinaan. Esityksen treeneissä on kuitenkin tehty yhteistyötä Suomen Romaniyhdistys ry:n kanssa, joten kaipa huumoria ja romanikulttuurin kuvausta on pohdittu ennen sen tuomista näyttämölle.

Mutta nyt esitykseen! Vaikka minua siis mietitytti esityksen huumori, myönnän kyllä nauraneeni ja nauttineeni katsomossa. Ja sehän kai (kesä)teatterissa aina on ideana, jos ei se nauraminen, niin ainakin nauttiminen ja viihtyminen. Tässä on tunnetut tekijät taustalla, UIT:n tuttuja hahmoja oleva Sari Siikander ohjaa, Jean S.-orkesteri vastaa musiikin soitosta ja teatterinjohtaja Timo Kärkkäinen on tehnyt dramatisoinnin ja musiikin sovituksen. Koreografioista vastaa Tanssii tähtien kanssa-ohjelmastakin tuttu Mikko Ahti. Ammattilaisuus näkyy ja kuuluu, sillä loppuun asti hiotut tanssinumerot, näyttelijöiden esiintyminen ja laulaminen sekä esityksen sujuva eteneminen pitävät tunnelman yllä koko ajan. Lavastuksena toimii Prinsessa Armaada-laiva, ja sen edessä olevalla lavalla sekä laivan kannella tapahtuu suurin osa kohtauksista, vaikka hahmot liikkuvat myös katsomossa ja näyttämön sivuilla. Puvustus (Elina Riikonen) on ihastuttava, varsinkin Veeran ja muiden romaninaisten valkoinen paita-punainen hame-yhdistelmä on kaunis ja pääsee oikeuksiinsa erityisesti tanssin pyörteissä. Hieno on myös Rikhardin univormu ja ruhtinattaren loistokas hame. Ja Zingali näyttää hienolta myös!

Sofia Arasola on ehdottomasti yksi suosikkiesiintyjiäni Suomen teatterinäyttämöillä, hän on tehnyt hyvää työtä jokaisessa jutussa, jossa olen hänet nähnyt, eikä Arasola petä tälläkään kertaa. Veera on hurmaava, päättäväinen ja oikeudentajuinen, hän ei tahdo muille pahaa. Veeralla on selkeät mielipiteet siitä, tahtooko hän naimisiin ja jos, niin kenen kanssa. Arasola tekee hahmostaan hienon tulkinnan, ja laulaa ja varsinkin tanssii upeasti. Miehistä viis!-biisin koreografiasta pidin erityisen paljon. Konsta Reuterin Rikhard on tosi hyvä, Rikhard vaikuttaa rauhalliselta ja ystävälliseltä, hänelläkin on ajatus siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Rikhard joutuu taistelemaan Veerasta, sillä tytölle riittäisi ottajia. Varsinkin Zingalin ja Rikhardin välille rakentuu kilpakosijoiden asetelma. Sinikka Sokka ja Jussi Lampi ovat aivan loistavat Daaria ja Salomo, määrätietoisen Daarian rinnalla pohdiskeleva Salomo myötäilee vaimonsa sanomisia ja suhtautuu elämään hieman rauhallisemmin kuin rouvansa. Lampi saa pienillä eleillä hahmostaan paljon irti, ja yksittäiset sanatkin naurattavat. Sokan Daaria on oikein rempseä ja vahvan oloinen, hän on valmiina sanelemaan tyttärensä mieskuviot ja elämän, vaikka vahvatahtoinen tytär pistääkin äidilleen vastaan.

Mikko Rantaniva on Zingalina ihan mahtava! Kiivas nuorukainen ihastuu Veeraan, joka uskaltaa sanoa hänelle vastaan. Veera ei Zingalista niin välitä, mutta tämä ei miestä lannista, vaan hän on valmis menemään äärimmäisyyksiin Veeran saadakseen. Zingali on vähän väliä heilumassa puukon kanssa ja valmiina haastamaan riitaa, mutta lopulta hän joutuu luopumaan Veerasta, ja silloin Zingali tuntuu menettävän kaiken riidanhalunsa. Mutta onneksi paikalla on Sanna Kemppaisen ruhtinatar Tolkki, joka iskee silmänsä Zingaliin. Kemppainen tekee loistavan roolin, hän on hauska ja viihdyttävä, ja puhuu hienosti suomea ulkomaalaisittain. Mainitaan vielä Panu Vauhkonen, joka on santarmina jo vähän liikaa rakennettu hahmo, mutta toimii silti ja saa yleisössä aikaan kovasti huvittunutta naurua aina näyttämölle ilmestyessään. Tanssijoina toimivat Sami Helenius, Jutta Helenius, Sanna Salama, Helinä Kareinen ja Elias Husgafvel. Erityisesti Husgafvel (joka on tämän kevään ylioppilas kuten minäkin, onnea!) ja Jutta Helenius jäivät mieleen tanssistaan ja Husgafvel myös viulun soitostaan.

Vahvat tanssinumerot, taitavat näyttelijät, hyvät musiikkivalinnat ja tarinan sujuvuus tekevät Kauniista Veerasta onnistuneen kesäteatterielämyksen. Pidin muuten siitä, että tässä oli vanhempia biisejä sekä sitten tuoreita kappaleita, joihin oli sanoituksia vähän muutettu esitykseen sopiviksi. Osa musiikkinumeroista ei ehkä kovin paljoa tarinaa edistä, mutta kyllähän taidolla tehtyä musiikki-laulu-tanssi-kohtausta katsoo, vaikka se ei niin juonen kannalta oleellinen olisikaan. Koreografioita on pakko vielä kerran kehua, tässä on tanssia käytetty hienosti sekä joukkokohtauksissa että yksittäisten hahmojen ollessa näyttämöllä, ja varsinkin saman koreografian esittäminen samaan aikaan laivan kannella ja alempana lavalla toimii loistavasti. Välillä mietin, että ehdittiinkö tässä sinne merelle ollenkaan, kun nimenomaan laivalla ei tunnu tapahtuvan mitään, mutta samapa se. Juoni on suhteellisen selkeä ja mielenkiinto pysyy yllä tarinaa seuratessa. Kilpakosijoiden vastakkainasetteluja on mukava katsoa, samoin Veeran kapinointia vanhempiaan vastaan ja Veeran ja Rikhardin kaipuuta olla toistensa kanssa. Draamalliset ainekset siis kiinnostavat minua enemmän kuin huumorilliset hetket. Ja niinhän se on aina ollutkin, tiedän, että olen enemmän traagisten tarinoiden kuin komedioiden ystävä. Hyvin viihdyin silti tämän romanttisen musiikkikomedian parissa, ja pidin esityksestä. Taitavasti toteutettu ja lahjakkaat tekijät, tätä on mukava katsoa.

Veera ja Rikhard

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Kaksi puuta @ Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HUK!
kuvat © Hanna Kanerva
Hämeenlinnan uusi Kesäteatteri toi 30.6. ensi-iltaan Juha Tapion hiteillä kuorrutetun musiikkikomedian Kaksi puuta.

Harri Hemminki (Otto Kanerva) asustelee Hämeessä, pienellä paikkakunnalla, ja tekee työkseen nuohoojan hommia. Harrin pihalle ilmestyy Mira (Hanna Vahtikari), joka ilmoittaa, että naapurin tädin taloon muuttaa taiteilija Marianne Luoto-Karakowski (Ria Kataja). Tämä ärsyttää Harria naputellessaan patsaita pitkin iltaa ja muutenkin, naista kun ei niin häiritse sääntöjen tai lakien muuttuminen. Harri taas on hermostunut, kun piirinuohoussopimus tai mikä olikaan on muuttumassa ja kohta jokainen saa valita, kuka nuohoaa ja missä. Hirveää! Mukana pyörii kaikenlaista vempelettä ja ideaa keksivä Ossi (Mikko Töyssy) ja Mariannen ystävä, loistelias ilmestys Desmond (Miikka J. Anttila), sekä tietenkin Amor (Veera Tapanainen), joka yrittää pitää porukan järjestyksessä.

Käsiohjelmassa mainitaan, että tämä on "häpeämättömän romanttinen " ja "hersyvän hauska", molemmat pitävät kyllä paikkansa. Monta tosi hyvää huumorin kukkasta on tekstiin kirjoitettu ja lempikin leiskuaa monella suunnalla. Miehet kovasti sanovat, että meitähän eivät naiset hurmaa, ja naiset, varsinkin Marianne, kieltävät kaikenlaiset ihastumisen tunteet. Amorin vakuutellessa ja patistaessa alkavat Harri ja Marianne kuitenkin antaa periksi ja tunnustaa, että ehkäpä tässä jotain kipinöitä lentää puolin ja toisin. Ossi ja Mira taas kurvailevat skootterilla ja pian jo pidetään käsistä kiinni ja hymyillään lempeästi toiselle. Lavastus toimii hienosti, Harrin ja Mariannen asunnot ovat näyttämön molemmilla laidoilla ja niiden välillä ja ympärillä nämä rakastavaiset seikkailevat milloin missäkin, nähdäänpä Harri tositoimissakin nuohoomassa Mariannen katolla. Vauhtia riittää, ja juonenkäänteitä, vaikka tämä aika perinteistä kesäteatteri-rakkauskomedia-meininkiä olikin. Yllätyksiä silti riitti, sekä tietenkin Juha Tapion kappaleita. Osa biiseistä sopi tarinaan paremmin, osa ei ehkä niin hyvin, mutta oikein hyvältä ne kuulostivat ja tunnelma pysyi mainiona, varsinkin toisella puoliskolla yleisökin innostui taputtamaan ja tunnelmoimaan mukana.

Otto Kanervan Harri on mahtava, juuri sopivan jäyhä ja hiljainen jurottaja, joka pitää siitä, miten asiat ovat aina olleet, ei niinkään siitä, miten ne nyt ovat. Harri kuitenkin välillä antaa karumman ulkokuorensa rakoilla ja ajautuu varsin hyviin sananvaihtoihin Mariannen, Desmondin ja Amorin kanssa. Ja Ossin ja Harrin väliset kohtaukset ovat tosi kivoja, näiden kahden ystävyys näkyy tarinassa selvästi. Ria Katajan Marianne sopii loistavasti varsinkin Harrin vastapariksi. Räiskyvä taiteilija on kaikkea sitä, mistä Harri ei niin välitä, mutta kuitenkin juuri sitä, mitä hän haluaa. Kataja tekee hahmostaan kiinnostavan tyypin, Marianne vaikuttaa tosi mukavalta ja hauskalta, ja sellaiselta tietyllä tavalla elämästä kaikenlaista oppineelta. Hanna Vahtikarin Mira on yksi suosikeistani, hahmo on hauska ja Vahtikari tekee roolin hyvällä otteella. Miran ja Ossin väliset kohtaukset ovat ihania, niissä on huumoria ja rento tunnelma. Samoin Miran ja Harrin ensimmäinen kohtaus on esityksen hauskimpia.

Mikko Töyssyn Ossi on myös yksi suosikkihahmojani, ai että mikä tyyppi! Ja se jääkiekkolippis (en muista enään, minkä joukkueen se oli) on ihan mahtava! Hienosti Töyssy kurvailee niin skootterilla kuin autollakin, ja Ossin koko olemus tekee tästä tyypin, josta on tosi vaikea olla pitämättä. Veera Tapanaisen Amor on luultavasti suurin suosikkini, onpa siinä rempseä rakkauden henki ja varsin hyvä hahmo rakennettu! Taskumatti ja tupakka-aski ainakin löytyvät tämän cupidon varusteista... Sekä tietenkin jousipyssy ja sydämellä varustettu nuoli. Ilmeisti Amor on kuitenkin hyvä työssään, ainakin kun lopussa rakkaus tuntuu kukoistavan ja onnellisuus olevan vallalla. Miikka J. Anttila on ihastuttava Desmond, josta on pakko pitää, ja myös kilpailevana nuohoojana Rami Kärkkäisenä Anttila on tosi hyvä. Pelotti melkein, että hän vielä putoaa katolta, kun Harri yrittää häätää tunkeilijan heittelemällä tätä ties millä kivillä ja muilla.

Tarina kulkee sujuvasti ja viihdyttää, porukka laulaa ja näyttelee hienosti ja musiikki pitää tunnelman korkealla. Hyväntuulinen ote säilyy esityksen läpi ja katsomossa saa nauraa ja nauttia vailla turhia huolia. Tosi kiva oli käydä, tästä tuli iloiselle mielelle ja hahmojen kommelluksia seurasi mielellään. Huumoria on paljon, ja se toimii. Kaikki on aika lailla kohdillaan, kyllä kelpaa uudella kesäteatteriareenalla tätä esittää. Ehdottomasti siis mahtava uusi tuttavuus tämä Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri! Ensi kesänä toivottavasti taas nähdään.

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kinky Boots @ Adelphi Theatre

Scroll down for English
photos / kuvat © Matt Crockett
Kinky Boots tulee syksyllä Suomeen, joten se oli nähtävä vielä ennen sitä Lontoossa. Ja esitys muuten loppuukin Lontoossa 12. tammikuuta 2019 yli 1400:n esityksen jälkeen, eli jos meinaa vielä nähdä brittiversion niin on parempi mennä ennen sitä.

Charlie (Oliver Tompsett) perii isältään huonossa jamassa olevan kenkätehtaan ja miettii, että mitäs sille tekisi. Charlie törmää drag queen Lolaan (Simon-Anthony Rhoden), jolta hän saa idean. Miehillehän ei tehdä kestäviä korkokenkiä.... Jospa Charlien kenkätehdas alkaisi valmistaa niitä? Lolan vahva persoona ei kaikkia hurmaa, esimerkiksi Don (Sean Needham) ei tästä paljoa perusta. Charlielle aiheuttaa tehtaan lisäksi stressiä myös naimisiin halajava tyttöystävä Nicola (Cordelia Farnworth), jonka kanssa pitäisi häitä suunnitella. Kenkätehtaalla työskentelevä Lauren (Natalie McQueen) taas huomaa, että Charlie ei ehkä olekaan niin tylsä ja ujo tyyppi kuin hän on luullut, vaan itse asiassa aika valloittava. Harmi vaan, että Nicola pyörii kuvioissa. Nähdäänpä lavalla myös nyrkkeilymatsi, muotinäytös, voltti korkokengillä ja liukuhihnoilla juoksentelua.

Rakastan Kinky Bootsin biisejä, olen kuunnellut niitä nyt pitkin tätä vuotta ja tykästynyt erityisesti Take What You Got, Land of Lola, Step One, The History of Wrong Guys, What A Woman Wants, In This Corner, Soul of A Man ja Hold Me In You Heart-biiseihin (siinähän olivat melkein kaikki musikaalin kappaleet, hupsis). Nyt kun esityksen on ensin nähnyt alkuperäiskielellä ja sen näkee vasta sen jälkeen suomeksi, tekstien käännöksiä odottaa ihan eri tavalla kuin silloin, jos alkuperäiskappaleet on kuullut vain Spotifysta tai levyltä. Muutenkin odotan Suomiversiota nyt samaan aikaan innoissani ja vähän huolissani myös - kun Lontoossa tämä on säkenöivä, loistelias ja täynnä taitoa, iloa ja tunnelmaa, niin välittyykö oikeanlainen meno ja meininki myös suomalaiselle näyttämölle (ja katsomoon, Lontoossahan aina kovasti hurrataan ja tunnelmoidaan ja eletään mukana)? Syksyllähän se nähdään, mutta uskon, että tämä sopii hienosti suomalaiselle teatterikentälle ja -yleisölle.

Mutta se Lontoon esitys! Vieläkin parempi kuin odotin, hauska, koskettava, vauhdikas, tyylikäs ja yllättävä. Glitteriä ja kimallusta, mutta myös arkista aherrusta kenkätehtaalla ja huolta sen tulevaisuudesta. Hahmot ovat tosi hyviä, heillä on sopivasti taustatarinaa ja heidän tekemänsä valinnat ja päätökset on helppo ymmärtää, kukaan ei vaikuta siltä, että hänet on kirjoitettu tarinaan vain täytteeksi. Lavastus on hieno, kenkätehdas on aidon näköinen, Lolan drag-esitysten lavalla kimaltaa ja nyrkkeilykehässä vallitsee odottava tunnelma. Puvustus on onnistunut, tarinan varrelle mahtuu niin tehdastyöläisten arkivaatteita, Lolan häikäisevän kauniita mekkoja, drag enkeleiden tyylikkäitä asuja sekä totta kai toinen toistaan korkeampia korkoja ja ne punaiset saappaat.

Oliver Tompsett on loistava Charlie (vaikka odotinkin näkeväni roolissa understudy Jordan Foxin, joka esiintyi siinä roolissa West End Livessä aiemmin samana päivänä). Hänellä on rooliin hyvä ote, joka kantaa koko esityksen ajan, eikä Charliesta voi olla pitämättä. Nuorena kenkätehtaan maisemista Lontooseen karannut poika palaa takaisin Northamptoniin, menneisyyteensä pariin, kun tehdas tulee hänen omistukseensa. Siinähän on sitten tehtävää, kun kenkien teko ei kannata, tehtaan väki on kuin perhettä ja pitäisi keksiä jotain, millä pelastaa tehtaan tulevaisuus. Tompsettin Charlie on mukava tyyppi, joka osaa toimia oikein, vaikka ei ehkä tiedäkään, mitä pitäisi tehdä. Tompsett myös laulaa hienosti. Simon-Anthony Rhodenin Lola on hurmaava, Rhoden tekee Lolasta vahvan ja itsevarman esiintyjän, sanavalmiin tyypin, jolle ei kannata naljailla, koska hän osaa kyllä sanoa vastaan. Toisaalta Lola kuitenkin epäröi, hän ei ole aina varma itsestään vaan jää toisten jalkoihin. Miksei aina voi olla vahva? Rhoden osaa tuoda Lolasta esiin sekä Lolan että Simonin.

Natalie McQueenin Lauren on aivan mahtava, ja The History of Wrong Guys-biisi, jota muuten odotin kovasti, on huikea. Lauren on iloinen ja rempseä tyyppi, ja hauska myös. Yksi suosikkihahmojani tässä. Sean Needham Donina on oikein hyvä, Don on järkähtämätön eikä anna mielipiteissään periksi, mutta joskus hänenkin täytyy taipua ja todeta, että kaikki uusi ei ole pahasta. Cordelia Farnworth on tosi hyvä Nicola, sopivan päättäväinen ja määrätietoinen, hän tietää mitä haluaa eikä anna siitä periksi. Jordan Fox oli West End Livessä hyvä Charlie, mutta nyt näin hänet siis Harryn roolissa, ja siinäkin häntä on ilo katsoa. Ja myös kuunnella, laulu kuulostaa hienolta.

Kinky Boots on hurmaava musikaali, tarina on hyvä ja kulkee sujuvasti, musiikki on mahtavaa ja esitys näyttää hienolta. Näyttelijät tekevät onnistuneet roolisuoritukset, laulavat ja tanssivat taitavasti ja tuovat hahmoistaan esiin tärkeimmät piirteet. Muutama rauhallisempi biisi vähän hidasti menoa ehkä liikaakin, mutta koska tämä etenee aika vauhdikkaasti, olisi esitys tuntunut luultavasti liialliselta koheltamiselta, jos ei oltaisi välillä painettu jarrua. Nyt kokonaisuus on hyvin kasassa, yleisö pysyy tunnelmassa mukana eikä huomio herpaannu hetkeksikään (ei edes silloin, kun esitys jouduttiin keskeyttämään hetkeksi jostain syystä, jota ei yleisölle kerrottu). Koreografiat ovat suurimmaksi osaksi tosi onnistuneita, porukka levittäytyy lavalla moneen suuntaan ja vauhtia riittää, ja kylläpä hienosti tanssitaan korkeissa koroissa! Minä kun en edes osaa niillä kunnolla kävellä. Tämä nosti kyllä odotukset korkealle syksyistä Helsingin ensi-iltaa varten, enpä malttaisi odottaa että näen tarinan suomeksi yhdessä suosikkiteattereistani.


I saw Kinky Boots at Adelphi Theatre 16th of June. And hey, it's closing 12th of January next year, so go see it before it's too late!

Kinky Boots is coming to Finland this August so I decided it would be nice to see it in London, in the original language before heading to see it in Helsinki later this year. Well, now I'm looking forward to the Finnish production but I'm also a little worried - the show was so amazing in London so is it going to be good in Finland too? We'll see that in August but I trust the cast and crew here at my home country. They are going to kill it!

Charlie (Oliver Tompsett) comes back to Northampton from London when his father dies and leaves his shoe factory to Charlie. The factory is not doing great and Charlie needs to think how he can save it. Luckily he runs into drag queen Lola (Simon-Anthony Rhoden) whose high heels aren't that good. That's how Charlie could save the factory - by making high heel boots for men! Lola's personality and charm doesn't appeal to everybody, for example Don (Sean Needham) who works at the shoe factory is not her fan. Charlie has his hands full not only with the factory but also with his girlfriend Nicola (Cordelia Farnworth). Nicola wants to plan their wedding and she's not happy to share Charlie with the factory world. Lauren (Natalie McQueen), in the other hand, is really happy that Charlie is back at the factory. He may not be that shy and boring as she tought, actually Charlie is pretty charming... Too bad Nicola is in the way.

I loved the show! I love the music, I have been listening to it for a few months and my favourite songs are Take What You GotLand of LolaStep OneThe History of Wrong GuysWhat A Woman WantsIn This CornerSoul of A Man ja Hold Me In You Heart - so basically almost every one of them. Every song sounded really good, everyone on stage can really sing and also dance and act. A dream cast, I have to say. They work together well and the relationships and tensions and happy feelings between characters seem real and easy to believe. I like the story because it has elements of surprises, plot twists that aren't too easy for the spectators and also because it still has this warm feel throughout the whole show. It's easy to see why the characters make the decisions they make, but it doesn't feel like they make the choice everyone expects them to make. So, their choices feel right even though you may not expect them to make them.

Oliver Tompsett's Charlie is so nice, you can't help but like him. Charlie doesn't always know what he needs to do, but he still does the right thing, most of the time. Tompsett sings and dances with a great energy and it's fun to watch him on stage. And he works nicely with Simon-Anthony Rhoden, whose Lola is such a charming and amazing character. Lola knows ho she is, she knows how to stick for herself and she's strong. But not all the time. When Lola goes away and Simon has his turn to do things, it's not so easy anymore. Rhoden shows in a great way the "battle" or whatever between Lola and Simon. The other one is self-confident and witty, the other has insecurity that makes him weak. But they are both the same, and that what makes Lola herself, or Simon himself.

Natalie McQueen's Lauren is awesome! Lauren is my favourite character, at least in this production, and McQueen does a brilliant role. Lauren is funny and cheery, and I just love the whole scene when she sings The History Of Wrong Guys. Sean Needham does a good role, his Don is strict guy who has his opinions and he's not ready to change his mind that easily. Cordelia Farnworth is a very nice Nicola. Nicola is strong-minded, she knows what she wants and shes's ready to get it. Understudy for Charlie's role, Jordan Fox was Charlie at West End Live and I tought he would be doing the role at the show as well, but he was playing Harry, and he was very good at that role, too. And Fox sings really well, a joy to listen. Like it also is with the rest of the cast.

Kinky Boots is a charming show with lots of glitter and sparkle but also everyday life and worry about the factory's future. The story is well built and has good themes and pace, and also strong characters who have good dynamics with each other. The whole show is packed together well and it has the right amount of fun, fast scenes and a few peaceful moments, drama and comedy. The cast is great, and they're dancing in heels like pros! If only I could do that too... Well, practice makes perfect.  To sum up everything, I'll just say that Kinky Boots is awesome! Really worth a visit, there are so many good things in the show that it's quite hard not to like it. And now, after seeing the show, I have so many expectations for the Finnish premiere. Can't wait to see it!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Killer Joe @ Trafalgar Studios

Scroll down for English
photos / kuvat © Marc Brenner
Trafalgar Studios on selvästi muodostumassa kantapaikakseni Lontoossa, jo toista kertaa tänä vuonna löysin itseni sieltä teatteria katsomasta. Eikä siinä, siellä menee paljon hyviä esityksiä, kuten viimeksi näkemäni The Grinning Man ja tämä Killer Joe. Tosin suurin syy, miksi menin tätä katsomaan, oli pääroolissa nähtävä Orlando Bloom (joka ei toki huono syy ole). Pirates of the Caribbean-leffoista asti suuresti ihailemani mies livenä, teatterilavalla, Lontoossa. Totta kai se oli siis Killer Joe laitettava katsomislistalle, vaikka tämä ei missään nimessä olekaan minun tyyliseni näytelmä. Liikaa väkivaltaa ja ahdistavaa menoa, vaikkakin fiksusti kirjoitettuna ja tehtynä.

Tarina on siis se, että poika Chris (Adam Gillen) ehdottaa isälleen Anselille (Steffan Rhodri) äitinsä eli Anselin exän murhaamista perintörahojen toivossa. Chrisillä on hommaan sopiva mieskin jo katsottuna, nimittäin Killer Joe (Orlando Bloom). Hommaa vähän häiritsee pikkusisko Dottie (Sophie Cookson), jolle ei haluta äidin tapposuunnitelmasta mainita. Anselin nykyisellä vaimolla Sharlalla (Neve McIntosh) on omat salaisuutensa, jotka kietoutuvat mukaan tarinaan. Rahaa ei ole Chrisillä eikä Anselilla, joten Killer Joelle on hieman hankala maksaa. Onneksi heillä on tarjota jotain muuta - nimittäin Dottie.

Täytyy myöntää, että tätä oli kyllä ihan kiva katsoa, vaikka tunnelma menikin aika synkäksi välillä. Huumori on mustaa, mutta naurattaa silti, ja hahmojen kohtalot kiinnostavat. Hieno mutta ahdistavahko kohtaus on esimerkiksi se, kun Killer Joe painostaa Dottieta pukemaan mekon päälleen. Intensiivinen ote kohtaukseen välittyy koko katsomoon ja pienetkin ilmeet ja eleet on pakko nähdä ja katsoa, vaikkei ehkä mieli tekisikään. Jos katsoisi muualle, jäisi jostain paitsi. Tapahtumapaikkana tässä on traileriparkki ja nimenomaan Anselin ja kumppaneiden asunto. Hieman nuhjuinen ja hämyinen, parhaat päivänsä nähnyt paikka, joka ei kutsu luokseen mutta on silti koti. Lavastus on tosi hieno, yksityiskohdat ovat tarkasti mietittyjä ja näyttämökuva luo tarinaan sopivan ilmapiirin. Dialogi on mainiota kuunneltavaa, tarina etenee sujuvasti kun hahmot keskustelevat milloin mistäkin ja Simon Evansin tarkka ohjaus pitää jännitteen yllä suurimman osan ajasta. Muutama hitaampi suvantokohta tässä oli, jolloin esitys vähän junnasi paikoillaan tai lavan tapahtumat eivät vaikuttaneet niin tärkeiltä, mutta kokonaisuutena Killer Joe on ihan riittävän intensiivinen ja jännittävä trilleri-/murha-/jännitys-/rikosnäytelmä, eli ehkäpä nämä rauhallisemmat hetket ovat lopputuloksen kannalta tärkeitä.

Hieman yllättäen suosikikseni nousi loistava Adam Gillen Chrisinä. Hän tekee roolinsa hyvällä otteella, kaikki ilmeet, eleet, äänenpainot ja muu tekeminen tukee Chrisin tarinaa ja selventää hänen valintojaan. Chris on vähän sellainen nössö, hän haluaisi kyllä tehdä oikein tai ainakin toimia paremmin, mutta se on kuitenkin vähän liian hankalaa. Orlando Bloom on toki myös tosi hyvä, hänen Killer Joensa on kunnioitusta herättävä tyyppi, jota ei todellakaan haluaisi suututtaa. Bloom on roolissa rauhallisen ja rennon uhkaava, Killer Joe ei korota ääntään tai riehu, vaan saa tahtonsa läpi itsevarmalla painostamisella. Sophie Cookson on ihastuttava Dottie, hän vaikuttaa toisessa hetkessä sinisilmäiseltä ja hyväuskoiselta, mutta toisessa sitten tosi fiksulta ja terävältä. Dottie joutuu kärsimään perheen miesten suunnitelman takia, ja lopussa kaikki alkaa olla hänelle vähän liikaa. Steffan Rhodrin Ansel on aluksi vahvan ja lujan oloinen, mutta Killer Joen ilmestyttyä hänen varmuutensa alkaa ropista. Neve McIntosh on hurmaava Sharla, reipas nainen joka vaikuttaa olevan perheensä rikollisten juttujen ja ankean tunnelman yläpuolella.

Pidin tästä, vaikka suhtauduinkin tarinaan vähän skeptisesti. Minulla ei kyllä ollut ihan selvää kuvaa juonesta ennen teatteriin menemistä, mutta aika selkeästi tarina kulki ja pysyin hyvin mukana, vaikka menoa ja meininkiä oli välillä kovasti. Musta huumori toimi myös, vaikka olen luullut, etten ole sen ystävä. Taitavat näyttelijät, hyvä ohjaus ja hyvä teksti vievät aina pitkälle, oli esityksen aihe mikä tahansa. Vaikka tässä siis olikin teemoja, jotka eivät minu niin innost, riittivät onnistuneet näyttelijäsuoritukset, oikeisiin asioihin keskittyvä ohjaus ja Tracy Lettsin fiksu teksti pitämään minutkin tyytyväisenä. Ja olihan siinä se Orlando Bloom. Ja omalta mukavuusalueeltaan kannattaa muutenkin poistua, sitä saattaa vaikka yllättyä positiivisesti, kuten minä tällä kertaa. Ilmeisesti siis tällainen synkempää huumoria ja menoa sisältävä puhenäytelmä sopii minulle myös.


I saw Killer Joe at Trafalgar Studios on 15th of June.

Chris (Adam Gillen) has an idea. Let's kill mom and get her money. Chris gets his dad Ansel (Steffan Rhodri) on board and they decide that they need someone to do the job. Luckily Chris knows just the man - Killer Joe Cooper (Orlando Bloom). There is just one problem, there's no money. But there is something Chris and Ansel have to offer - Chris' little sister Dottie (Sophie Cookson). Ansels' wife Sharla (Neve McIntosh) has a secret that has big influence on the story.

To be honest, I booked tickets to this just because of Orlando Bloom (which is not a bad reason, I think). He's been one of my favourite actors since I saw him on Pirate's of the Caribbean so when tehre was a chance to see him, live, on stage, in London, I had to go. Killer Joe is not really that kind of play that I like, it's too violent and harsh for me and I never thought that this kind of black humor is for me. But it's good to step out of your comfort zone once in a while, you may be surprised in a positive way. Just like I was with Killer Joe.

Adam Gillen is absolutely brilliant as Chris, all of his gestures and face expressions, his tone and the way he moves on stage tell why Chris is who he is. I think Chris is trying to be a better person but it's just too hard for him, at least most of the time. Orlando Bloom's Killer Joe is a scary guy. He's not angry, he doesn't raise his voice or rage, he's just so self-confident that nobody wants to mess with him. Sophie Cookson's Dottie is a delightful young woman who seems a little naive but then she does something and seems like a really clever girl. She's the one to suffer from her dad and Chris' plans and it's all a little too much for her at the end. Steffan Rhodri is a great Ansel, at first he's a strong and tough man, but when Killer Joe arrives, all that toughness just melts away. Neve McIntosh's Sharla seems to be above all that crime stuff that her family is doing and she's the most joyful of the characters.

The stage looks really good, the story is set in a trailer park and the atmosphere really suits the story. Tracy Lett's writing is clever and funny, the dialog is great to listen and the story goes on without problems. There are a few slower parts in the play but they work well when you think about the whole play. Even though I was a little sceptical about Killer Joe, I went to the theater with a few expectations and they were fulfilled. The cast was amazing, the text was really good and Simon Evans' directing focused on the most important things in the story. I think I can like murder/thriller/crime play even if I don't usually go to see them, and Killer Joe has this unique, intense feeling that makes it so great to watch. The tension of the story lasts the whole time and to the very last minutes. I was surprised by the ending, which is a good thing. There are some unexpected turns in the story and they made me smile, the story is built in a clever way and it keeps the audience on the edge of their seat.

Killer Joe is a smartly written play with a great cast and director. It has good black humor, interesting plot twists, many intense scenes, nice characters and a really amazing feel trough the whole story.

torstai 21. kesäkuuta 2018

West End Live 2018 (in English)

I visited the event with a press pass, thank you West End Live!
photos and videos © Susanna Salmi

Oh what a weekend I had last week! Of course it was so nice to go to London again and see three good shows but what made my weekend especially amazing was West End Live. It's an event on Trafalgar Square where over thirty shows perform to an audience of thousands - and it's completely free! And really, really popular, there were long lines to the area many hours before the gates opened. But even though there were a lot of people watching the musicals perform, the audience was very polite and kind and there was always enough room to walk aroud and move.

I was most excited to see performances from Kinky Boots, Everybody's Talking About Jamie, Bat out of Hell, Wicked, Heathers, Eugenius!, Circolombia and Aladdin and all of them were really good and worth the wait. I also had some eye-opening experiances and nice surprises, like Matilda, Six, West End Kids and Knights of the Rose. Every show was from the top of the musical world and the cast from every musical was very talented, it's just amazing how many skilled people there are working with musicals.

The audience loved every show, but especially Heathers (how loudly can a few thousand people scream?? What an amazing feeling to stand among them and hear how much they love this story), Wicked, Matilda, Six and Everybody's Talking About Jamie. And this is according to the amount of screaming and cheering the shows got. Every one of the performances got huge ovation but some bigger than other.

So, the shows were brilliant and worth seeing, but how about the event? We don't have anything like this in Finland (at least not yet, hopefully someday) so it was kind of funny and kind of exciting to go and see what this is all about. And it was so cool! The event was really well organized, the area was clear and there were screens so people could see the performances from farther off the stage. I was so happy to see that there was a sign language interpreter translating the songs. I did think that there should have been a few more food stalls in the area and maybe a few more lanes to walk but mostly it was very comfy and enjoyable to visit West End Live. This was it's fourteenth year and it seems like there is a lot of learning and memories from the past years, because the event stayed in schedule very well, the atmosphere was so warm and friendly, everything went smoothly and even the weather was perfect.

A few special mentions. Lily-Mae Evans and Sara Munday were absolutely wonderful as Matilda on Saturday and Sunday. Luke Bayer was a joy for the eyes and ears as Jamie, I saw John McCrea in the role when I saw Everybody's Talking About Jamie but Luke was as great as John. The cast of Eugenius! seemed super happy and excited to be on stage, and oh how nice it was finally hear these songs live! I love Eugenius!, I found it on Spotify and was so bummed it had closed, but luckily they are back (and even better)! Six was a big surprise but a very nice one, what a big amount of girl power and sassiness right there! Jamie Muscato and Carrie Hope Fletcher's duet of Seventeen from Heathers was amazing, so was Jordan Fox's Soul of a Man from Kinky Boots.  I was really happy to see my favourite Fiyero Oliver Savile on stage performing with the cast of Knights of the Rose. And Defying Gravity gave me chills, as it always does.

To be honest, I don't think my visit could have been any better. This was a great first time to visit West End Live, it was all I dreamed of and even more, which is a lot. I didn't have time to see every show but those I saw were great, they had chosen great songs to perform and the presence and energy on stage and in the audience was something really cool. I really hope to be back next year, this was so fun!






with the Disney's Lion King gang! © Virpi Salmi
also found some movie guys © Virpi Salmi