Peter Pan @ Kouvolan teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kouvolan teatteri!

kuvat © TAVATON media

Näin Peter Panin Kouvolan teatterissa 19.10.

Peter Pan (Petteri Hautala) asuu Mikä-Mikä-maassa Helinä-keijun, Kapteeni Koukun (Nina Petelius-Lehto) ja tämän merirosvojen, kadonneiden poikien, merenneitojen, Tiikerililjan (Satu Taalikainen) ja muiden tyyppien kanssa. Eräänä päivänä Peter kadottaa Helinä-keijun ja lähtee etsimään tätä Leenan (Tiina Winter) huoneesta. Helinä löytyy, mutta se on sivuseikka, sillä Peter löytää kadonneille pojille äidin. Kun Leena suostuu hyppäämään ikkunasta ja lentämään Mikä-Mikä-maahan sisarustensa Mikon (Ella Runni) ja Jukan (Toivo Kleimola) kanssa, on seikkailu valmis alkamaan.

Peter Pan on yksi suosikkitarinoitani, se on minulle tutuin vuoden 2003 filmatisoinnista, joka onkin yksi suosikkielokuviani. Leffaa ja muutamia parhaita kohtauksia onkin sitten katseltu urakalla. Finding Neverland-leffassa toki myös Peter Panin tarina on mukana, ja luultavasti olen tämän kertomuksen kuullut jostain muustakin lähteestä. Odotin siis innolla tämän näkemistä, olinkin kuullut yhden esityksen biiseistä Suomalaisen musiikkiteatterin klubilla keväällä (jolloin ajattelin ehtiväni myös koko esityksen katsomaan kevään aikana). Parempi myöhään kun ei milloinkaan, nyt vihdoin ja viimein auto kääntyi Kouvolaa kohti ja matka Mikä-Mikä-maahan alkoi. Jo katsomoon saapuessa innostunutta sipinää ja supinaa oli havaittavissa, lapset arvuuttelivat lavalla näkyvien pehmolelujen ja huonekalujen tarkoitusta, jostain kuului tomera "Toi on se Leenan huone!", joku kuiskutteli että jännittää ja sitten saatiinkin jo auttaa Hyytelöä (Veli-Matti Karén), joka etsi Knallia (Panu Poutanen) eikä meinannut tätä mistään löytää. Katsomossahan hän piileskeli, onneksi oli tarkkaavaisia apureita, jotka paljastivat piilopaikan, niin esitys voitiin aloittaa. Minä ihastelin varsinkin Leenan ja veljiensä huoneen julisteita, siellä oli seiniin teipattuna esimerkiksi Bon Jovia ja David Bowieta.

Ihanan vauhdikkaasti ja reippaasti lähdetään liikkeelle, heti tulee selväksi, että Peter Panin tarina tuodaan lavalle energisesti, rohkeasti ja eloisasti, valloittavan kapinallisella ja nuoruuden intoa henkivällä tavalla. Sari Suomisen pukusuunnittelu on hienon näköistä ja sopii hahmoille mainiosti. Puvustuksessa on hyviä yksityiskohtia, esimerkiksi Peterin eriväriset kengännauhat, se, että Leenasta tulee aikuinen kun hän saa äitinsä aamutakin päälleen, kadonneiden poikien samaa ilmettä henkivät mutta hienosti yksilölliset vaatteet, merirosvojen bändi- ja leffapaidat ja Kapteeni Koukun upea asu. Satu Linerva vastaa peruukeista ja maskeerauksesta, ja tekee molemmissa osa-alueissa onnistunutta työtä. Sanna Halmeen värikäs lavastus on kekseliäs, lavalla riittää paljon näppäriä yksityiskohtia ja kadonneiden poikien koti näyttää upealta, juuri siltä, että siellä mellestää joukko, jolle lapsuus on ikuista eikä mistään tarvitse huolehtia. Kaikki graffitit, maalattu sohva ja värikkäät lampunvarjostimet sopivat mahtavasti tarinaan ja toivat sen heti tähän päivään. Erityismaininta laivan purjeille, ne keinuvat hienosti tuulessa. Esitys on modernisoitu sujuvasti, ohjaaja Perttu Leinosen käsissä Peter Panin tuttu sadunomaisuus ja ajaton lapsuuden ylistys säilyvät kirkkaina, mutta tarina saa hienosti vaikutteita nykyajasta, mikä onkin tosi hyvä juttu. Leinonen on löytänyt raikkaan näkökulman tunnettuun tarinaan, vaikka kertomuksen aikuisuutta karttavasta pojasta onkin kuullut monesti, riittää esityksessä yllätyksiä ja se pitää tiukasti otteessaan, aina tapahtuu jotain jännittävää, hauskaa, ilahduttavaa tai innostuttavaa eikä silmiään saa irti lavan tapahtumista.

Esityksessä on myös musiikkia, kappaleiden sävellys ja sanoitus on Iikka Kahrin. Olin siis kuullut yhden biisin musateatteriklubilla, Peter angstaa ja bailaa, ja se esitettiin lavalla hienosti ja hienossa kohtauksessa. Pidin kaikista biiseistä, mahtavaa energiaa ja asennetta niissä ja hyvät sanoitukset ja sävellykset. Enemmänkin olisin musiikkikohtauksia katsonut oikein mielelläni. Äänisuunnittelusta vastaa Kari Mitikka ja valosuunnittelusta Antti Helineva, ja kekseliäs on varsinkin Helinä-keijun toteutus, hän kun näkyy lavalla valopisteenä ja ihan helisee mennessään. Satu Taalikaisen koreografia on energistä ja sopivan sekalaista huolettomalle kadonneiden poikien joukolle, tulee uskottava fiilis siitä, että he nyt tanssivat ja liikkuvat sen mukaan, miten kutakin sillä hetkellä kiinnostaa tai innostaa. Taitavasti toteutettu kaikenlainen liikekieli ja tarinaan sopivalla tavalla.

Petteri Hautala on loistava Peter Pan, hienosti juuri niin lapsellinen, itsepäinen, holtiton, huoleton ja keskenkasvuinen kuin pitääkin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hän voisi myös tuntea, ymmärtää ja olla järkevä, ja niin hän onkin. Hautala tuo Peter Panin lavalle tarkasti, säilyttää Peterin olemuksen koko ajan, ja eläytyy rooliinsa notkean fyysisesti. Myös laulu sujuu ja Hautala oli kiva nähdä pitkästä aikaa lavalla roolissa (musateatteriklubeilla siis näin hänet viimeksi), hän tekee onnistuneen roolin ja rakentaa hahmonsa taitavasti. Tiina Winterin Leena on ihana! Leenan hahmo on siinä vuoden 2003 Peter Pan-leffassa jotenkin ärsyttävä, tiedä sitten miksi, mutta tämä Winterin tulkinta Leenasta ei ärsytä yhtään. Leena on hurmaavan vivahteikas, seikkailunhaluinen mutta järkevä ja päättäväinen, hieman äkkipikainenkin, ystävällinen tyttö, ja Winter tuo hänet lavalle tosi hyvällä otteella. Leena nousee tässä versiossa hienosti esiin, ja hänen kauttaan tarinan teemat tulevat hyvin esiin. Winter tekee sujuvan roolin ja tuo Leenan aikuistumisen lavalle hienovaraisesti. Niina Petelius-Lehdon Kapteeni Koukku on mainion ilkeä ja voitontahtoinen merirosvopäällikkö, joka ei kuitenkaan ole liian pelottava vaan aika mukavakin hahmo, tykkäsin Petelius-Lehdon tulkinnasta kovasti. Hän tekee oikein hyvän roolin myös äiti-Kultasena.

Panu Poutanen on varsin hyvä Knalli, hänellä riittää mainioita hetkiä lavalla ja Poutasen roolityötä katsoo mielellään. Veli-Matti Karén Hyytelönä tekee hykerryttävää työtä, ja kaksikko Knalli ja Hyytelö tarjoilevat sujuvaa komiikkaa moneen otteeseen, erityisesti Titanic-hetki merirosvolaivan kannella jäi mieleen. Ella Runni ja Toivo Kleimola tekevät onnistuneet roolit Mikkona ja Jukkana, ja heidän seikkailunhalunsa ja luonteva sopeutumisensa kadonneiden poikien joukkoon on hyvin näytelty. Mainitaan vielä Matias Husgafvel Pörrönä, Hannu Kivioja sekä isä-Kultasena että merirosvo-Simona ja Satu Taalikaisen Tiikerililja. Pidin siitä, miten Tiikerililjan ja Leenan välinen suhde esitettiin tässä versiossa, heillä ei ollut kovin montaa yhteistä kohtausta mutta yhteinen kiinnostus ja ärsytys Peter Pania kohtaan tuli hyvin esiin. Koko näyttelijäporukka tekee sujuvaa työtä, esitys levittäytyy esiintyjiensä käsissä lavalle ihanan kapinallisena, raikkaana, vauhdikkaana ja täynnä hienoja roolihetkiä.

Kokonaisuutena Kouvolan teatterin Peter Pan ihastutti alusta loppuun. Iloa ja innostusta näkyi niin lapsi- kuin aikuiskatsojienkin kasvoilla, ja minä hymyilin leveästi tarinaa seuratessani. Tämä on värikäs, vauhdikas ja hauska, mutta ei kevyt vaan täynnä tärkeitä yksityiskohtia ja teemoja, jotka tuovat esitykseen syvyyttä. Toki ne voi jättää taka-alalle ja nauttia merirosvoseikkailuista, kadonneiden poikien mellestyksestä ja ikuisen lapsen tarinasta ilman mitään sen suurempia opetuksia, mutta aika luontevasti esityksen teemat vauhdikkaissakin kohtauksissa häilyvät taustalla. Kun Peter lauloi "tää on Mikä-Mikä-maa, täällä touhuta saa mitä huvittaa", tuli mieleen, että teatterissahan on vähän sama juttu. Teatterissa voi taistella merirosvoja vastaan, lentää kohti toista tähteä oikealta ja siitä suoraan aamunkoittoon tai vaikka pysyä ikuisesti lapsena. Ja sehän siinä on hienoa, teatterissa mikä vaan on mahdollista ja se näkyy hienosti tässä Peter Panissa. Plussaa myös siitä, että näyttelijöitä jäi esityksen jälkeen lavalle, lapset näyttivät ahkerasti läpsivän yläfemmoja hahmojen kanssa.

Kiitos koko jengille, olipa ihanaa että tämä oli ensimmäinen versio jonka Peter Panista näin teatterissa!