torstai 15. elokuuta 2019

Kansallisteatterin syyskauden avajaiset 14.8.2019

Kansallisteatterin syyskauden avajaisia vietettiin 14.8.

kuvat © Susanna Salmi
Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho
Luvassa kuvapainotteinen postaus Kansallisteatterin avajaisista, paljon hienoja juttuja tulossa ensi-iltaan ja niistä minulla on ensimmäisenä vuorossa Alina.

Eniten teatterin ensi-illoista kiinnostaa juuri Alina, sen lisäksi odotan innolla näkeväni esitykset Sapiens, Kauppamatkustajan kuolema (ensi-ilta 13.11.), Pelle ja Otteita. Kaikista ohjelmistossa olevista esityksistä löytyy tietoa Kansallisteatterin sivuilta, klikkaa itsesi sinne >tästä<.




Sapiens on tarina tarinoita kertovasta ihmislajista. Se perustuu Yuval Noah Hararin teokseen, jonka pohjalta esityksen on sovittanut ja käsikirjoittanut Minna Leino. Avajaisissa nähtiin pätkä esityksestä, ja sen perusteella on lupa odottaa luontodokumenttimaista, visuaalista, yllättävää ja kiinnostavaa esitystä, jollaista ainakaan minä en usko ennen nähneeni. Yllättävän vähän häiritsivät nuo kuminaamiot, vaikka niistä aina tulee minulle hieman "outo" tunnelma, jonkinlainen kauhuleffafiilis ehkä. Mutta ei liian outoa tai kummastuttavaa, ei ollenkaan, vaan ehdottomasti hyvin mielenkiintoinen ja hieno ensi-ilta ja esitys varmasti luvassa. Ja maistiaispätkän alkaessa, Jarmo Heikkisen kertojaäänen puhuessa ja maapallon pyöriessä tuli mahtava fiilis, ihan luontodokumenttitunnelma. Odotan siis tätä innolla, tosi jännä nähdä kuinka kokonaisuus toimii ja on toteutettu. Ensi-ilta on 11.9.







Anton Tšehovin Lokki tulee ensi-iltaan 18.9. Se vaikuttaa visuaalisesti valtavan hienolta ja vahvalta, ainakin jos avajaisten yhteydessä esitetystä pätkästä pystyy mitään päättelemään. Monta hienoa näyttämökuvaa mahtui jo tähän lyhyeen maistiaiseen, varsinkin taustalle heijastettavat videot/projisoinnit näyttivät upeilta. Samoin näyttelijät vakuuttivat, liikekieltä käytettiin sujuvasti ja kohtauksiin mahtui tunnetta. Enköhän tämänkin siis suuntaa katsomaan, luulen, että vetoaa minuun erityisesti kuvallisesti ja toteutuksellisesti, ja onhan Lokki klassikkonäytelmä, joten olisikin jo aika nähdä se.




Pelle-näytelmästä en ollut ennen avajaisia niin kovin kiinnostunut, mutta lavalla nähty näyttelijäkaksikko Tomi Alatalo ja Anna Ackerman sekä Melli Maikkulan teksti saivat minut ihan toisiin ajatuksiin ja nyt tämä on minulle yksi syksyn odotetuimpia juttuja. Jotenkin niin sujuvaa ja iskevää tekstiä ja näyttelijät myös hyvässä iskussa, että ihastuin Pelleen jo tämän pienen maistiaisen perusteella. 




Alinassa minua kiinnostaa varsinkin tarina. Näytelmä kertoo Alinasta, jonka veli ajautuu riippuvuuteen ja itsetuhoon, ja siitä, kuinka Alina yrittää auttaa veljeään ja pitää elämänsä kasassa, mutta alkaa vähitellen murtua. Tämän luulisi sopivan synkkyydenjanooni ja odotankin Alinan näkemistä innolla, tämän maistiaspätkän perusteella se vaikuttaisi vastaavan odotuksiini ja näyttelijät Anna Valpuri, Pirjo Lonka ja Pyry Nikkilä vaikuttivat kertovan tarinaa hyvin myös, mahtavaa nähdä tämä kokonaan reilun viikon päästä! Ensi-ilta on 28.8.




Rakkauden päätös ja Ihmisen ääni eivät ehkä minun katsomislistalleni pääse, vaikka varsinkin Rakkauden päätös voisi olla aika mielenkiintoinen. Toki saatan eksyä näitäkin katsomaan, ei sitä koskaan tiedä. Näissä on molemmissa ranskalainen ohjaaja, Rakkauden päätöksen ohjaa Pascal Rambert ja siinä on ensi-ilta 8.11., Ihmisen äänen ohjaaja on Charles Gonzalès ja ensi-ilta 23.10.

Syksyllä pääsee vauhtiin myös Nuorten Kansallisteatteri eli Kantti, jonka ensimmäinen esitys Otteita saa ensi-iltansa 21.11. ja odotan tätä esitystä tosi paljon. Nuortenteatteri tuntuu nyt olevan jonkinlaisessa nosteessa, ainakin siitä puhutaan paljon, ja sehän on mahtavaa! Nyt siis Kansallisteatterillakin on tämä Kantti, jolle toivon pitkää ikää ja hienoja esityksiä, ja luulenpa, että niitä on luvassa. Otteita on galleriamaiseen tilaan rakennettu esitys, jonka kokemiseen voi vaikuttaa omilla valinnoillaan ja joka hyödyntää digitaalista teatteria ja tekniikkaa. Ai että! Otteita kuulostaa tosi hyvältä, ja innoissani odottelen, että pääsen kokemaan tämän.

Kiitos avajaisista Kansallisteatterille, pian nähdään katsomossa!

tiistai 13. elokuuta 2019

Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset 13.8.2019

kuvat © Johanna Salmi
Helsingin kaupunginteatteri avasi näytäntökautensa perinteisesti avajaisten merkeissä 13.8. Tällä kertaa avajaiskarnevaalit olivat tosin vähän erilailla järjestetty kuin ennen, eri esitykset ja teatterin osastot nimittäin esittäytyivät ympäri taloa, näyttämöillä ja lämpiöissä harjoitusten, esityspätkien, työryhmätapaamisten ja esimerkiksi valo-, ääni- ja näyttämötekniikan esittelyjen muodossa. Yleisö ja media saivat kiertää pisteeltä toiselle vapaasti ja olikin kiva tutustua eniten kiinnostaviin juttuihin. Hieman kiire ehkä tuli kierrellä, kun aina jämähti katsomaan harjoituksia tai ihastelemaan tarpeistoa, mutta mukava ja sujuva tapa toteuttaa avajaiset näin, ja näin teatterin eri osastot ja näyttämöt sekä lämpiöt pääsivät enemmän esiin.

Tiedot syksyn ensi-illoista ja muustakin löytyvät parhaiten HKT:n sivuilta, eli klikkaa itsesi >tästä< teatterin sivuille ohjelmistoon tutustumaan. Minä käyn tässä tekstissä läpi itseäni eniten kiinnostavat esitykset, eli paljon muutakin kuin nyt mainitut on syksyllä luvassa.

Yksi syksyn odotetuimmista ensi-illoista on tietysti Pieni merenneito-musikaali, jonka taianomaista maailmaa pääsee ihastelemaan jo pian, ensi-ilta on luvassa 29.8. Musikaalista ei haluttu paljastaa liikoja vaan jännitys säilytetään esityskauden alkuun saakka, mutta pieni maistiainen esityksestä silti saatiin ja hienolta se näytti. Varsinkin puvustus miellytti silmääni kovasti, ja toki visuaalinen ilme noin muutenkin vaikutti oikein lupaavalta. En ole musikaalin biisejä kuunnellut enkä tutustunut siihen erityisesti noin muutenkaan, mutta kiva mennä katsomaan näin tunnettua tarinaa tietämättä tai muistamatta siitä kauheasti mitään. Olen toki nähnyt Disney-leffan joskus pienenä, mutta siitä on jo aikaa enkä ole Pienen merenneidon tarinaan leffan katsomisen jälkeen palannut. Eli innolla odotan tätä juttua, luulenpa, että aikamoisen uljas ja upeasti toteutettu ja esitetty musikaali luvassa. Rooleissa ovat esimerkiksi Sonja Pajunoja (Ariel), Martti Manninen (Erik), Tero Koponen (Sebastian), Sanna Saarijärvi (Ursula) ja Mikko Vihma (Kuningas Triton).

Riistapolku-näytelmän porukka harjoitteli pienellä näyttämöllä, ja sinne jäätiinkin hetkeksi seuraamaan esityksen rakentumista. Ohjaaja Lauri Maijala sekä näyttelijät Ella Mettänen, Ursula Salo ja Risto Kaskilahti tekivät muutamaa kohtausta läpi ja kokeilivat niihin erilaisia lähestymistapoja. Tosi kiinnostavaa pitkästä aikaa katsoa harjoituksia, aina kiva nähdä esitystä siinä vaiheessa kun se ei vielä ole valmis. Riistapolku on jo kiinnostanut minua pidempään, ja sen katsominen on luvassa tässä syksyn aikana. Ensi-ilta on 4.9.


Kolmen kimppa-komediaa on tarjolla 12.9. alkaen, ja siinä rooleissa ovat Elina Hietala, Jarkko Niemi ja Olli Rahkonen. Näyttelijät ja ohjaaja Liisa Mustonen harjoittelivat suuren näyttämön lämpiössä, ja pari kohtausta ehdittiin katsoa, niiden perusteella tämä vaikuttaa hauskalta jutulta ja näyttelijät varsinkin vakuuttivat, eiköhän tämäkin ole katsomislistalla syksyn aikana.

Lisäksi ohjelmistotarjonnasta kiinnostavat erityisesti Mies, joka rakasti järjestystä ja Lauluja Broadwaylta ja West Endistä-konsertti. Tykkäsin Mies, joka rakasti järjestystä-leffasta kovasti, ja odotan tätä näyttämöversiota innolla. Esitys on HKT:n ja Turun kaupunginteatterin yhteistyö, ja pääroolissa nähdään Taneli Mäkelä. Ensi-ilta 3.10. Lauluja Broadwaylta ja West Endistä kuullaan 24.11. ja niitä esittävät HKT:n hurmaavat taiteilijat. Ai että kuinka innoissani olen tästä, toivottavasti kuullaan paljon biisejä suosikkimusikaaleistani! Olen lähiaikoina nähnyt Lontoossa monta uutta brittimusikaalia, ja niistä olisi kyllä huikeaa kuulla otteita. Olen tosin onnellinen melkolailla mitä vain musikaalimusiikkia kuullessani, eli tämä konsertti on minulle ihan täydellinen juttu. Mites tätä nyt jaksaa edes odottaa!

Kesä on mennyt kesäteattereiden parissa reippaasti, ja nyt kun nämä avajaiset ovat takana, alkaa teatterisyksykin olla jo ihan nurkan takana. Vielä muutama kesäteatteriuusinta on tällä viikolla luvassa, ja sen jälkeen onkin aika seikkailla teatterin katsomoon syksyn ensi-iltoja ihastelemaan. Ensimmäisenä näistä HKT:n jutuista on luvassa Pieni merenneito, sen näen 4.9.

Kiitos paljon avajaisista Helsingin kaupunginteatterille, ja nähdään katsomossa pian!




maanantai 12. elokuuta 2019

Urinetown @ Latoteatteri Kulissi

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kulissi!
kuvat © Petteri Aartolahti
Näin Urinetown-musikaalin 11.8.

Vesivaroja nitistävä kuivuus on edennyt siihen pisteeseen, että yksityiset vessat on kielletty ja oloaan pääsee helpottamaan vain julkisiin mukavuuslaitoksiin. Asia ei tietenkään ole ihan niin yksinkertainen, vaan vessaoikeudesta saa pulittaa maksun, jonka kerää käymälöiden käyttöä kontrolloiva Urine Good Company. Ja voi sitä ken päättää mennä puskien taakse asioille - hän saa kannoilleen poliisivoimat ja rangaistukseksi matkan Kusikaupunkiin. Kusikaupunki taas on sellainen paikka, josta liikkuu vaikka minkälaisia huhuja, eikä kukaan oikein tiedä, missä se on tai mitä siellä tapahtuu. Mutta varmasti karmivaa seutua, sinne ei halua kukaan. No, kaupungin köyhälistöllä eivät varat riitä vessamaksuihin ja Bobby Strongin (Aarni Auerniitty) isä (Silke Valkeinen) lähtee poliisien matkassa Kusikaupunkiin. Tästä kiihtyneenä portaita kammoava Bobby aloittaa vallankumouksen, jonka syövereihin vedetään myös vessatyranni Caldwell B. Cladwell (Aleksi Mäenpää) ja hänen tyttärensä Hope (Taru Mäkinen), jonka kanssa Bobby kuuntelee sydämensä ääntä ja rakkauttakin riittää. Kaikenlaisia käänteitä seuraa, kunnes päästään finaaliin ja loppuhuipennukseen.

No johan! En oikein esitystä seuratessani edes osannut sanoa, mitä siitä ajattelin, mutta huomasin vähän väliä hymyileväni leveästi lavan tapahtumia katsoessani, ja loppupuolella olin jo ihan myyty. Jokainen esitys on tietysti ainutlaatuinen ja omanlaisensa, mutta Urinetown on todellakin ainutlaatuinen ja persoonallinen musikaali. Se kertoo tarinansa riemulla ja huumorilla, tietoisena musikaalissa tapahtuvista ratkaisuista ja siitä, kuinka esitys heijastuu muihin musikaaleihin ja tarinoihin. Urinetownin juonta kuljettaa vahvasti kertoja eli konstaapeli Lockstock (Sakarias Liukko), joka kertoo sekä yleisölle että hahmoille, mitä tapahtuu, milloin, miksi ja kenelle, ja myös kyseenalaistaa näitä tapahtumia ja juoniratkaisuja. Musikaalikliseiden käsittely sekä näkyvästi että rivien välistä on sujuvaa ja varsin hauskaa myös, kyllä tästä tunnistaa monia tilanteita, jotka musikaaleissa noin yleensä tulevat aina vastaan. Greg Kotisin käsikirjoitus (suomennos Matti Tolvanen) on nokkela ja hauska, terävää tekstiä moneen otteeseen ja mainio kokonaisuus. Tolvasen suomennos on sujuva ja säilyttää hienosti alkuperäistekstin nokkeluudet ja yksityiskohdat. Aihe ja tarinan kertomistapa yhdessä antavat Urinetownille raamit, joihin esitys asettuu, ja näiden raamien sisällä se muodostaa kokonaisuuden, joka on yllättävä, kiinnostava, hauska ja hurmaava, ja ihan erilainen kuin mikään muu juttu, jonka olen koskaan nähnyt.

Musiikki on Mark Hollmannin säveltämää ja hänen ja Kotisin sanoittamaa. Matti Tolvanen on suomentanut myös biisit. Melkoisen mahtipontisia, koskettavia, vauhdikkaita ja nerokkaita sanoituksia, ja suomennos soljuu mainiosti. Muutamia aivan loistavia hetkiä mahtuu sekä näihin biisien suomennoksiin että käsikirjoituksen suomennokseen, ai että mitä oivalluksia! Pieni miinus siitä, että käsiohjelmassa ei ole ollenkaan biisien nimiä, toki ne netistä sitten löytyivät. Tästä on hiukan hankala mennä suosikkikappaleitaan valitsemaan, jokainen biisi on olennainen osa juonta ja tarinaa sekä Urinetownin olemusta, ja kaiken lisäksi kappaleet ovat kaikki aika mainioita, joten musiikki noin kokonaisuutena on minun mieleeni. Erityisesti mieleen jäi silti muutama biisi, tässä ne englanninkielisillä nimillään. Cop Song elikkä Lockstockin ja Barrellin sekä poliisikuoron vetäisemä biisi sai hymyn huulille nopeasti, olipa menoa! Follow Your Heart, Hopen ja Bobbyn sydämensäseuraamisbiisi oli ihastuttava. Pidin kovasti myös kappaleista Act One Finale, Snuff That Girl, Run, Freedom, Run! ja I See A River. Laulu sujuu koko porukalta, ja sekä soolot, duetot että koko joukon laulukohtaukset kuulostavat uljailta. Bändi (Nina Salonen, Topias Tikkanen, Emma Vasala, Janne Maunu ja Jari Vähkyrä) soittaa hienosti ja musiikki kuulostaa mahtavalta.

Matti Tolvanen vastaa suomennoksen lisäksi myös musikaalin ohjauksesta, ja hän on tuonut esitykseen mukaan paljon hienoja hetkiä. Henkilöohjaus on todella sujuvaa, samoin huumorin ja sen nokkeluuden tuominen lavalle ja kokonaisuuden rakentaminen. Tolvasen ohjauksessa esitys etenee reippaassa rytmissä, tunnelmalleen uskollisena ja tyylikkäästi. Anne Joutsimäen koreografia on valtavan upea, varsinkin joukkokohtauksissa liikekieli pääsee oikeuksiinsa ja näyttelijöiden liikettä katsoo ilolla. Tosi upeita koreografioita, ja niissä säilyy sama nokkeluus, joka vallitsee Urinetownin olemuksessa muutenkin. Lavastus (Toni S. Halonen ja Marjo Riuttanen), puvustus (Silke Valkeinen) ja maskeeraus (Tea Pajukanta) sekä hiukset (Suvi Honkakoski) ovat kaikki osuneet ihan nappiin, kylläpä on visuaalisesti hieno esitys! Satu Hokan ja Mikael Minkkisen oivallinen valosuunnittelu tukee muuta visuaalisuutta tyylikkäästi, muutaman kerran oli vähän hämärää, toki se tunnelmaan sopi. Visuaalisesta ilmeestä vastaava tiimi on tehnyt esityksen tarinaan sopivia, kekseliäitä ratkaisuja, ja näyttämökuvassa riittää hienoja yksityiskohtia.


Vallankumouksellisia johtavana, ihanasilmäisenä Bobbynä nähtävä Aarne Auerniitty tekee onnistuneen roolin. Hän on selvästi omaksunut hahmonsa ominaisuudet, ja yksityiskohdat ovat kunnossa aina Bobbyn ajatuksia hienosti heijastelevista ilmeistä ja eleistä tämän ihastumisen ja rakastumisen hämmentämiin tunteisiin ja portaiden kammoamiseen. Ajattelin parikin kertaa, että mikähän ihme on taustalla siinä, kun rappusten laskeutuminen tuntui olevan Bobbylle niin ylivoimaista. Saatettiinhan se toki esityksessä kertoakin, ehkä meni minulta ohi. Mutta hyvin hauska yksityiskohta, aina kiinnitti huomion, kun nuoriherra Strong lähti rappusia alaspäin. Auerniitty laulaa ja näyttelee komeasti ja sopivalla nuoruuden sinisilmäisyydellä ja itsevarmuudella, selväksi tulee, että Bobby on valmis etsimään oikeutta ja parempia pissaamismahdollisuuksia melkein hinnalla millä hyvänsä. Eikä Bobbyn rooli pelkästään mitään komediallista tykitystä tietenkään ole, vaan koskettavia ja vakavia hetkiä mahtuu mukaan, ja Auerniitty tuo lavalle luontevasti niin hauskat kuin murheellisetkin tunteet. Sydämensä seuraamista maailman tärkeimpänä juttuna pitävän Hopen roolissa nähtävä Taru Mäkinen on loistava myös, Hope on mielenkiintoinen hahmo ja Mäkisen käsissä hän astelee lavalle hurmaavana ja naiivina, mutta oikeudentajuisena ja asioita kyseenalaistavana nuorena naisena. Hope rakastuu Bobbyyn ja haluaa tukea tätä vallankumoushommissa, mutta hän ei halua asettua isäänsä vastaan. Mäkinen laulaa taitavasti ja esiintyy uskottavasti, hänellä riittää lavalla mainioita hetkiä ja Hopen tarina on yksi suosikkejani esityksessä.

Aleksi Mäenpään vallasta nauttiva Caldwell B. Cladwell on loistava hahmo, juuri sopivan järkähtämätön ja luja tyyppi, joka kuitenkin osaa olla myös ystävällinen ja mukava, jos tilanne sitä vaatii. Herra Cladwell on hyvässä asemassa ja tietää sen, ja hän osaa käsitellä ihmisiä ja hankkia ympärilleen porukkaa, josta on hyötyä. Mäenpää tekee roolissaan erinomaista työtä. Jenny Haapalainen Penelope Pennywisen, köyhän kaupunginosan vessanhoitajan roolissa on erinomainen myös, hyvin tiukka ja päättäväinen, säälimätön nainen, joka ei todellakaan päästä ketään ilmaiseksi pissailemaan, ei, vaikka nämä kuinka kauniisti pyytäisivät. Pennywisella on kuitenkin pehmeämpi puolensa sekä salaisuus, joka esityksen edetessä paljastuu. Sakarias Liukko on oikein hyvä konstaapeli Lockstockina ja myöskin kertojana, hän ei vaikuta aluksi kovin armottomalta ja tylyltä, vaan ihan ymmärtäväiseltä, mutta aika innokkaasti Lockstock toteuttaa herra Cladwellin käskyjä ja heittelee porukkaa Kusikaupunkiin. Liukko tekee alusta loppuun tarkkaa työtä ja onnistuu roolissaan mainiosti. Samoin Olli Heikkinen Lockstockin parina, konstaapeli Barrellina tekee sujuvan roolin, monta hyvää kohtausta hänellä.

Mainitaan vielä Petra Luukkainen Pikku-Sallynä, hän tekee hyvää työtä ja Pikku-Sally on mainio hahmo, hän kyselee kertoja-Lockstockilta musikaalin etenemisestä, juonesta ja siitä, miksi nyt tehdään näin tai noin, ja tämä on esityksen luonteen kannalta tärkeä yksityiskohta, ja hauskaa myös. Aaro Viitanen senaattori Fippinä on mainio, loistava hahmo ja Viitanen toteuttaa roolinsa hienosti. Juuso Porras Hot Blades Harrynä on tosi hyvä, varsinkin esityksen loppuvaiheilla tämä Hopen nirhaamisesta haaveileva nuorimies kiinnitti huomion ja loisti lavalla, tosi hyvää tekemistä Porrakselta. Silke Valkeinen ja Jussi Gustafsson tekevät sujuvaa työtä Bobbyn vanhempina. Koko porukka on upeassa vireessä ja sisäistänyt hahmonsa hyvin, ja kaikki pelaavat yhteen loistavasti. Mahtavaa työtä koko porukalta!

Olipas kiva käydä katsomassa tämä! Tämä Kulissin versio on Urinetownin ensimmäinen suomenkielinen esitys, ja kunnialla on esityksen Suomeen tuomisesta selvitty, varmasti pääsevät tarina, musiikki, hahmot ja kokonaisuus oikeuksiinsa. Pidin tästä kovasti, olipahan yllätyksiä, varsinkin hahmojen kohtaloissa, ja paljon kaikenlaista juonenkäännettä, hauskuutta, iloa, surua, riitaa ja rakkautta. Todella hyvä! Ehdottomasti täytyy palata ensi vuonna ladolle katsomaan, mitä silloin on luvassa, sen verran mainiota menoa ja meininkiä oli tällä kertaa.

Kiitos koko jengille!