Maailman ympäri 80 päivässä @ Musiikkiteatteri Kapsäkki

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kapsäkki!

kuvat © Laura Reunanen

Maailman ympäri 80 päivässä sai ensi-iltansa 2.10.

Phileas Fogg (Paavo Kerosuo) lyö Reformiklubiherrojen kanssa vetoa, että pääsee maailman ympäri 80 päivässä. Kun englantilainen lyö vetoa, hän tekee niin tosissaan, eli heti samana iltana lähdetään matkaan, ja mukaan tulee uusi palvelija Passepartout (Antti Korhonen). Siinä sitten reitti vie Intiaan, Kalkuttaan, San Franciscoon ja vaikka minne, eikä kommelluksilta vältytä. Vastaan tulee kaikenlaista porukkaa, esimerkiksi eversti Gromartry (Olli Riipinen), prinsessa Aouda (Veera Railio) ja etsivä Fix (Anna-Sofia Tuominen), joka on vakuuttunut siitä, että herra Fogg on pahamaineinen pankkirosvo. Saako Fix rosvot kiikkiin? Ehtiikö seurue maailman ympäri ajoissa? Millaisia sattumuksia matkalle mahtuu? Kaikkeen tähän ja aika paljon muuhunkin saa vastauksen parin tunnin kuluessa.

No nyt oli kyllä sen verran vauhdikasta ja sekopäistä menoa ettei tosikaan! Ai että! En ole varmaan koskaan imeytynyt tarinaan mukaan näin tiukasti, en todellakaan ehtinyt lavan tapahtumia seuratessa ajatella mitään muuta kuin sitä, kuinka hahmot selviävät tilanteista ja maailmanympärimatkastaan. Ja se oli ihanaa, viihdyin ihan loistavasti ja istuin katsomossa leveä hymy naamallani. Ja nauroin, nautin, hämmästelin, ihmettelin ja huvituin uudelleen ja uudelleen, tämä oli niin mahtava! Pidin esityksestä suunnattomasti, selvästikin minulle sopivaa hulluttelua ja hämmentävää menoa. Aika hämmentäville ulottuvuuksille mennään välillä, ihmettelin että mitä nyt tapahtuu?, sitten tajusin että totta kai tämä tapahtuu näin ja sitten olin taas ihan ihmeissäni. Kekseliäitä, hykerryttävän hauskoja ja nerokkaita ratkaisuja useampaankin otteeseen, ihan omituista menoa ja juuri sellaista kuin pitääkin. Visuaalisuus on sopivan seikkailuhenkistä ja sopii esityksen tyyliin, puvustuksesta, lavastuksesta ja naamioinnista vastaa Riitta Röpelinen ja valosuunnittelusta Tuittu Teivainen. Jestas sentään millaisia puvustuksellisia ja naamioinnillisia ratkaisuja, lisäävät vaan tätä vauhdikasta ja erikoista ja hurjaa tunnelmaa.

Jussi Nikkilän ohjaama ja dramatisoima esitys vyöryy lavalle sellaisella vauhdilla, että saa pitää penkinreunoista kiinni. Dramatisointi on nerokas, tarina säilyy selkeänä ja Nikkilän ohjauksessa esitys on hurjan hauska ja viihdyttävä. Vaikka vauhtia on koko ajan tosi paljon, ei esitys ole mitään hullua kohkaamista vaan ihan selvästi rakennettu harkiten ja ajatuksella, ja siksi lopputulos onkin näin piristävä ja riemastuttava. Tässä marssitetaan lavalle melkoinen hahmo toisensa perään ja fiksuja oivalluksia riittää niin hahmoihin, kohtausten toteuttamiseen kuin kaikenlaiseen muuhunkin liittyen. Esitystä on ilo katsoa ja ilo ja nauru kuplii katsomossa koko ajan, lapsista aikuisiin ja kaikkeen siltä väliltä ja ympäriltä. Pari kertaa muutama huumorin kukkanen vähän ihmetytti, mutta enpä enää muista mitä ne olivat, osa vitseistä jäi paremmin mieleen ja osa sitten jäi näiden nerokkaiden hauskuutuksien jalkoihin ja hieman unohtui. Eipä se haittaa, semmoista koomista tykitystä, että koko ajan sai hekotella ja mahdotonta olisikin muistaa ihan kaikki jutut, jotka hauskuuttivat. Esityksestä erottuu kyllä tärkeitäkin teemoja ja ajatuksia, eikä tämä ole kevyttä juttua vaan tarinassa on monia tasoja, ja ne pysyvät kyllä mukana humorisisissakin hetkissä. Mutta ei kaiken tarvitse niin opettavaista ollakaan, ja esityksen vahvuus on ehdottomasti sen omalaatuisessa ja eloisassa ihastuttavuudessa.

Näyttelijät heittäytyvät rooleihinsa huimalla energialla ja taidolla, olipas erikoisia ja hauskoja hahmoja. Erityisesti Olli Riipinen on huikean hyvä, upeaa fyysistä esiintymistä ja herkullisia hahmoja, jestas sentään kuinka mainiota työtä! Erityisesti satamajätkä, lokki, everstit Gromartry ja Proctor, Sullivan ja varsinkin kapteeni Speedo jäivät Riipisen roolitöistä mieleen. Niin, ja pappi ja tuomari myös. Ja mikä se huonekasvia pureskeleva heppukin oli? Ihan mahtavaa! Riipisellä riittää hahmoja, mutta hienosti jokainen on oma persoonansa ja melkoinen persoona onkin. Jestas sentään tuota Speedo-hahmoa, huh heijaa millainen tyyppi. Sellaista roolityöskentelyä Riipiseltä ihan joka hahmossa että varmasti pysyy pitkään mielessä. Antti Korhosen Passepartout on loistava myös, Korhonen ottaa hahmostaan kaiken irti ja revittelee menemään, hauskaa ja vauhdikasta työtä. Paavo Kerosuon herra Fogg on paljon rauhallisempi kuin tämä muu sekalainen seurakunta, ja Kerosuo on omaksunut hahmonsa oikein hyvin. Varsinkin Foggin vaikeudet tunteidensa ilmaisuun ja järjelliseen keskusteluun prinsessa Aoudan kanssa ihastuttivat, ja muutenkin Kerosuo tuo lavalle tosi kivan hahmon. Anna-Sofia Tuominen pääsee väläyttämään laulutaitoaan useaan otteeseen ja näyttelijäntaitoja myös, etsivä Fix on hyvin rakennettu hahmo ja Miettinen tekee sujuvaa työtä alusta loppuun, erinomainen rooli. Veera Railio prinsessa Aoudana ja muissa rooleissaan on taitava ja hauska, ihanaa viulunsoittoa ja näppärää roolityöskentelyä useammassa hahmossa, paljon mahtavia hetkiä lavalla. Koko porukka pelaa upeasti yhteen, ihme ettei lavalla hajoilla ollenkaan, melkoinen meno esityksen läpi ja ihmettelin, miten kukaan ei repeä kesken vauhdikkaiden kohtausten. Hienosti pärjätty ja jätetty nauraminen yleisön vastuulle. Ja yleisöhän nauraa, kun näyttelijät tekevät näin hauskaa työtä.

Musiikkiakin riittää ja sepäs onkin mainiota, kaikenlaisia säveliä ja soittimia ja musiikkityylejä nähdään, on räppiä, I Want To Know What Love Is suomeksi, oopperasointuja, vauhtia ja rytmiä ja hempeitä hetkiä ja vaikka ja mitä. Jokainen näyttelijä pääsee laulamaan ja soittamaan ja homma sujuu kuin tanssi, jota sitäkin nähdään, tai aikamoista liikekielellistä ilmaisua ainakin. Ja nauratti bussissa, kun sinne esityksen jälkeen astuessani soi Eye of the Tiger ja eräs nyrkkeilykohtaus oli heti mielessä. Esityksessä on monta ihan mahtavaa kohtausta, hetkeä ja yksityiskohtaa, esimerkiksi runoillen puhuva elefanttikuski, se koko pappiepisodi temppelissä, nukkuvan Passepartoutin löytävä satamajätkä ja tämä kohtaus kokonaisuudessaan, koskettimien takana viihtyvä tuomari, reformiklubikohtaukset noin yleensä ja herra Fogg puhisemassa itselleen ohjeita siitä, kuinka puhua Aoudalle. Ja iso kasa muista kohtauksia myös, ei tässä oikeastaan ole mitään heikkoja hetkiä vaan esitys on vahvaa tykitystä ensihetkistä kiitoksiin saakka.

Suosittelen Kapsäkin Maailman ympäri 80 päivässä-showta valtavasti, menkää katsomaan! Ihan mahtava, tästä saa energiaa ja iloa syksyn sateisten ja pimeiden iltojen varalle.