Priscilla @ Helsingin kaupunginteatteri

kuvat © Robert Seger

Näin Priscilla, aavikon kuningatar-musikaalin 22.9.

Tick (Lauri Mikkola), Bernadette (Clarissa Jäärni) ja Adam (Niki Rautén), kolmea sukupolvea edustavat ja urillaan eri vaiheissa olevat drag-taiteilijat, lähtevät bussilla matkaamaan Australian aavikoiden halki. Jokaisella on matkalle omat syynsä ja tavoitteensa, mutta kaksi viikkoa erämaassa bussinrämässä pakottaa kolmikon myös kohtaamaan toisensa. Matkaa rytmittävät toinen toistaan näyttävämmät drag-numerot, tutut hittibiisit ja vauhdikkaat musiikkikohtaukset.

Samannimiseen, vuoden 1994 elokuvaan perustuva musikaali on Stephan Elliottin ja Allan Scottin käsialaa, suomennoksesta vastaavat Kari Arfmann ja Sanna Niemeläinen. Suomennos on pääosin sujuva ja erityisesti vitsit ja huumori tulevat hyvin läpi käännöksessä, samoin ne vuorosanat, joilla on tärkeä merkitys. Muutama biisi hieman töksähtelee, ehkä kuitenkin vain siksi, että niitä on tottunut kuuntelemaan englanniksi. En ole nähnyt Priscilla-leffaa, mutta useampikin musikaalin biiseistä on totta kai tuttu, nämä soivat monessa paikassa. Joitakin juonenpalasia ja hahmojen piirteitä tiesin, ja olin kuullut esityksestä paljon kehuja ennen katsomoon suuntaamista. Silloin kun musikaali julkistettiin, en vielä ollut siitä kuin vähän kiinnostunut, mutta odotukset ovat jatkuvasti kasvaneet, ja viimeinen kuukausi ennen Priscillan näkemistä kului kyllä hyvin hitaasti. Mutta vihdoin koitti aika istahtaa suuren näyttämön penkkiin ja antaa bileiden alkaa. Ja bileet nämä todellakin olivat! Musikaalin on ohjannut Samuel Harjanne, joka tekee varmaa ja ammattimaista työtä, jota hänen edellisten isojen musikaalien ohjaustensa jälkeen osaa jo odottaa. Esityksessä on hyvä rytmi, ja musikaalin vauhdikkaasta bileluonteesta huolimatta ohjaus malttaa pysähtyä herkkiin hetkiin ja onnistuu kuvaamaan tunteiden kirjoa tarkasti. Myös hahmojen väliset suhteet on ohjauksessa tuotu hienosti esiin, ja kokonaisuudesta muodostuu hauska, värikäs, energinen ja lämmin show, joka viihdyttää ja ihastuttaa. Ensimmäinen puolisko tuntuu vähän epätasaiselta, mutta se saattoi johtua siitäkin, etten ollut vielä päässyt sisään musikaalin rakenteeseen. Priscilla nimittäin on juuri bilemusikaali, jollaisena sitä mainostetaankin, ja minulla kesti hetki tottua siihen, että tarina on mukana enemmänkin kehyksenä ja isot, hienot, viihdyttävät shownumerot ovat näin suuressa roolissa. Totta kai drag-numeroilla on roolinsa myös tarinallisesti, mutta laulut itsessään eivät tarinaa aina kuljeta. Sehän ei ole mikään huonous tai virhe, vaan vain osa sitä, miten tämä musikaali rakentuu. Priscillassa on kyllä myös tarinaa, ja jokaisesta päähenkilöstä saa tietää tarpeeksi, jotta tuntee saaneensa paitsi nauttia sydämensä kyllyydestä bileistä, myös tutustua kolmeen erilaiseen ihmiseen ja heidän tarinoihinsa. Kakkospuoliskolla olinkin sitten jo täysin mukana tunnelmissa, ja odotan jo malttamattomana uusintareissua Priscillan kyytiin. Liput on hankittu jo ennen tätä ensimmäistä katsomiskertaa, nyt vain lasketaan kuukausia ja viikkoja ja päiviä...

Visuaalisesti Priscillassa näyttävintä ovat puvut (Tinja Salmi), joita riittää vaikka ja minkälaisia, aina perus arkivaatteista kimaltaviin esiintymisasuihin ja alligaattoripuvuista maalipurkkeihin ja kakunpaloihin. Salmen pukusuunnittelu on mielikuvituksellista, värikästä, häikäisevän upeaa ja hauskaa. Erityisesti kaikista tyylikkäimmät drag queenien puvut hivelivät silmää, mutta kyllä myös koko pukukirjon laajuus ja kekseliäisyys teki vaikutuksen. Ihanaa värien ja kankaiden käyttöä ja tunnelmasta toiseen sopivia pukuja. Erityisplussa Felician Venus-biisin puvusta, ainakin yhden Venus-musiikkivideon fiilis hienosti läsnä. Näitä viittauksia on varmasti myös muita, leffaankin ehkä, mutta vain tämän tunnistin. Aino Hyttisen naamioinnin suunnittelu ei kalpene pukujen rinnalla, vaan aivan yhtä mielikuvituksellista ja ihastuttavaa visuaalisuutta on naamioinnissa runsaasti. William Ilesin ja Toni Haarasen valo- ja videosuunnittelu on isossa roolissa, videot tuovat lavalle karttoja ja maisemia ja pitävät bussin reitin ja roadtrip-tunnelman ilmassa. Kengurut, koalat ja teletapit vain lentelevät, kun Priscilla taittaa matkaa. Valot taas luovat nekin tunnelmaa, ja ovat moneen otteeseen aivan loistavia. Valot tuovat bilefiilistä ja loistoa musiikki- ja drag-kohtauksiin, ja toimivat hienosti yhdessä muun visuaalisuuden kanssa. Varsinkin dramaattiset valot näyttävät upeilta. Peter Ahlqvistin suunnitteleman lavastuksen pääelementtiä ja -roolia näyttelee tietenkin itse Priscilla, bussi, jolla päähenkilökolmikko matkalleen lähtee. Bussi on ihana, tekisi itsekin mieli matkata pari viikkoa sen kyydissä, vaikka matkalle sitten sattuisikin mutkia. Ja juuri sopiva bilebussi kimaltavine kankaineen ja ylellisine sisustuksineen. Ja pyörätkin pyörivät! Ahlqvistin lavastus toimii hyvin ja tarjoaa niin hienoja kuin vähän rähjäisempiäkin esiintymistiloja, erilaisia maisemia ja tapahtumapaikkoja. Lavastuksessa suosikkijuttujani Priscillan lisäksi ovat Benjin huone ja nousevat ja laskevat esiintymislavat.

Musikaalin koreografiasta vastaa Gunilla Olsson-Karlsson, jonka luomat tanssikohtaukset ovat vauhdikkaita, aistikkaita ja taidokkaita. Sekä joukkokohtauksissa että pienemmän porukan kohtauksissa koreografia on selkeää ja hallittua, ja sen tunnelma vaihtelee leikkisästä ja riemukkaasta tosi latautuneeseen ja terävään tyyliin. Ensemble pääsee koreografiassa esittelemään taitojaan usein, ja myös pääosan esittäjät saavat tanssittavakseen ja tulkittavakseen monenlaista liikekieltä. Ja onnekkaille yleisön jäsenille tarjoutuu heillekin mahdollisuus purkaa esityksen aikana kertynyttä tanssifiilistä, varmasti jäävät mieleen hetket lavalla.

Priscilla on jukebox-musikaali, jonka biisilista koostuu monista tunnetuista kappaleista, kuten It's Raining Men, I Will Survive, Girls Just Wanna Have Fun, Venus, I Love The Nightlife ja Hot Stuff. Osa biiseistä on suomennettu, pääasiassa ne, jotka selvästi kuljettavat tarinaa eteenpäin tai syventävät hahmoja, ja osa esitetään englanniksi. Ratkaisu toimii oikein hyvin, sillä biisien sanat ovat tarinan kannalta kuitenkin sen verran tärkeitä, että ne on hyvä kuulla suomeksi. Biletunnelmaa nostattaessa taas ei kielellä ole väliä, ja musiikki on niin tuttua, että tunnelma kohoaa sekä nostalgian että taitavasti esitetyn musan ansiosta. Ville Myllykosken johtama orkesteri soittaa niin bilebiisit kuin balladitkin varmasti ja puhtaasti, ja vauhtia ja energiaa sekä herkempiä hetkiä saa musiikissa nauttia molempia. Suosikkibiisejäni en pysty vain biiseinä valitsemaan, vaan ne kytkeytyvät tiukasti esitystilanteeseen. Varsinkin Et jättää mua saa mahtavine koreografioineen ja hautajaisvieraineen jäi mieleen, samoin jo HKT:n avajaiskarnevaaleilla valloittanut Länteen ja hurmaava Matkalla. Oon maajussi iloinen iski tietenkin tähän maaseudun asukkiin, ja Girls Just Wanna Have Fun on aina ihana. Illan huippuhetkiksi nousivat Venus, Kuumaa ja Yhteen kuulutaan, joka lämmittää sydäntä ja on tosi kaunis.

Priscillan myötä koitti vihdoinkin se hetki, että pääsin näkemään Niki Rauténin uudelleen lavalla. Näin hänet Vaasan kaupunginteatterin Romeo + Juliassa kolme vuotta sitten, ja silloin Rautén teki ison vaikutuksen. Ja kyllä tekee nytkin! Hänen Adaminsa on hurmaavan räiskyvä, vallaton, nokkela ja terävä, ei jää sanattomaksi ja vaikka jäisikin, niin ilmaisee kyllä tunteensa sitten vaikka eleillä tai ilmeillä. Priscillan päähenkilöiden tarinat rakentuvat aika pienissä hetkissä, ja lyhyissä dialogipätkissä ja kohtauksissa on paljon sisältöä. Rautén lukee nämä hetket tarkasti, ja tekee roolinsa yksityiskohtaisesti, sisällyttäen roolityöhönsä kaiken, mikä tekee Adamista Adamin, mistä hän haaveilee, mitä hän pelkää, mistä hän nauttii ja niin edelleen. Nuoruus on Adamissa vahvasti läsnä, viattomuuskin, vaikka hän onkin kova suustaan ja vitsailee kaikesta. Rautén tekee kokonaisen, hauskan ja koskettavan roolin, jossa riittää syvyyttä sekä aivan huimaavan hienoja drag-numeroita. Felicia kun vetäisee Venuksen niin ei voi kuin ihailla taituruutta niin laulullisesti kuin liikkeellisestikin. Ja Kuumaa (Hot Stuff) se vasta räjäyttääkin pankin, vaikka kohtaus sitten kääntyykin karumpaan suuntaan. Mutta ennen sitä koreografia ja lataus lavalla ovat huikeita. Clarissa Jäärnin jämäkän lämpimästi näyttelemä Bernadette on hurmaava, hän on jo jättänyt esiintymislavat taakseen ja suhtautuu Australian halki reissaamiseen varauksella. Jäärni tekee loistavan roolin, hän tavoittaa hienosti sen, mitä Bernadette ajattelee ja tuntee, ja tuo roolihahmonsa monet nyanssit taitavasti esiin. Erityisesti se, miten Jäärni näyttelee Bernadetten elämänkokemuksen, tekee vaikutuksen. Bernadetten ja Adamin keskinäinen piikittely menee välillä äärimmäisyyksiin ja kommentit ovat teräviä, suorastaan ilkeitä, mutta juuri se tekeekin näiden kahden erilaisen hahmon välisestä tarinasta aidon oloisen. Ja kyllä he sitten löytävät vähän yhteistäkin säveltä matkan varrella. Lauri Mikkolan sujuvasti näyttelevä Tick on se, joka kokoaa kolmikon yhteen ja innostaa heidät matkalle. Mikkola tekee varmaa roolityötä hyvällä energialla, ja on mainiosti porukan liima, se, joka sovittelee erimielisyyksiä ja pitää fiilistä yllä. Myös se, miten Mikkola näyttelee Tickin huolen ja epävarmuudet isyyteen liittyen on onnistunutta. Pääosakolmikon välinen dynamiikka on luontevaa ja uskottavaa, ja erilaisten ihmisten yhteinen matka aavikon halki tarjoaa hauskoja, yllättäviä, lämpimiä ja lempeitä hetkiä. Erinomaisesti roolitettu tämä kolmikko.

Priscilla-musikaalin diivoja esittävät Johanna Försti, Maria Lund ja Jennie Storbacka, jotka vetäisevät varsin vaikuttavia laulusuorituksia. Diivat eivät todellakaan jää taustalaulajiksi, vaan varastavat shown useaan otteeseen. Mekaanikko Bobina nähtävä Risto Kaskilahti tekee onnistuneen roolin, ja pidin Bobista hahmona kovasti. Kaskilahti pelaa hyvin yhteen muiden näyttelijöiden kanssa, erityisesti yhteisissä kohtauksissa Clarissa Jäärnin kanssa. Bobin ja Bernadetten piknik on ihana! Toinen hahmo, josta pidin tosi paljon, on Tiina Peltosen näyttelemä Marion. Ihan mahtavaa, että Tickin ja Marionin avioliitto ei ole mikään nihkeä ja traaginen tapaus, vaan vaikka he eivät olekaan yhdessä, heillä on lämpimät välit ja kunnioitusta toisiaan kohtaan. Peltonen ja Mikkola ovat yhteistyössään aitoja ja tuovat roolihahmojensa yhteisen historian onnistuneesti esiin. Raili Raitala on riemukas ja räväkkä Cynthia, ja Iivari Luomala mainion päättäväinen Benji, joka ottaa poissa olleen isänsä tosi hienosti vastaan. Koskettavia ja hauskoja hetkiä, kun Tick niin varovaisesti tulee poikansa luo ja Benji on heti valmiina esittelemään hänelle kaikkea ja tarjoamassa isälleen iltasatukirjaa luettavaksi. Musikaalin ensemble on vahvan ammattitaitoinen ja tuo lavalle laulutaitoa ja varmaa koreografian toteutusta, ja monessa kohtauksessa ensemblen jäsenet tekevät hetkisen lavalla nähtävistä hahmoistaan mieleenpainuvia. Erikseen mainittakoon Teemu Sytelän mainio Miss Informaatio sekä Les Girls-kohtaus, Jack Johansson on elegantti nuori Bernadette, ja menneiden aikojen muistelu on toteutettu onnistuneella ratkaisulla.

Viihdyin Priscillan katsomossa hyvin, nauroin ja nautin ja liikutuinkin, mutta heti esityksen jälkeen en ollut vielä täysin myyty. Kuitenkin jo seuraavana päivänä mieleen putkahteli pätkiä eri kohtauksista, ja tosiaan, en malta odottaa, että näen musikaalin uudelleen. Priscillan tarina, vaikka tärkeitä teemoja, hyvää huumoria ja lämpimiä hetkiä sisältääkin, on aika kevyt minun makuuni, joten vaati selvästi vähän aikaa (no, hyvin vähän, alle vuorokauden...), että musikaali valloitti minut. Musiikkinumeroiden "irrallisuus", toisin sanoen se, että ne eivät aina kuljeta juonta, on myös asia, joka häiritsi katsomiskokemusta, mutta sekin liittyy katsomistottumuksiin ja makuasioihin. Tosin jos näistä musiikkinumeroista ei innostu, niin ihmettelen. Sen verran hienoja, isosti toteutettuja, vaikuttavia, lumoavia ja hauskoja biisejä ja kohtauksia lavalla nähdään, ja rakastuin moneen kohtaukseen kovasti. Silti suosikkihetkiäni olivat juurikin ne kaikista draamallisimmat ja tunnepitoisimmat, mutta myös ne, joissa huumori on kaikista räävittömintä ja roiseinta. Kokonaisuutena Priscilla on vaikuttava ja alusta loppuun tarkasti ja tyylillä toteutettu. Koska musikaalissa on valtavasti pukuja, paljon näyttäviä osasia ja isoja kohtauksia, on tässä varmasti ollut iso työ kaikilla lavalla ja sen takana. Kaikki työ myös palkitaan, sillä onhan tämä suuren näyttämön valtaava musikaali nyt ihan loistava show!

Kyllä Priscilla siis on kaiken lukemani hehkutuksen ansainnut, ja näistä bileistä riittää iloa pitkälle. Huimia drag-numeroita, nostalgisia diskohittejä, ihanan erilaiset päähenkilöt ja heitä upeasti tulkitsevat näyttelijät, ja komea show, jossa riittää niin vauhtia ja väriä kuin tunnetta ja lämpöäkin. Eihän tätä glitterilotulitusta ja hyvän mielen musikaalia katsoessa voi kun viihtyä ja hymyillä. Ja mikä olisi sen ihanampaa, kuin poistua katsomosta iloisena ja täynnä energiaa?

Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!