Mies, joka rakasti järjestystä @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos HKT!

kuvat © Tuomo Manninen

Näin esityksen 20.11.

Taneli Mäkelä esittää Mies, joka rakasti järjestystä-monologia Helsingin kaupunginteatterissa vielä 12.12. asti, ja Turun kaupunginteatterissa esityksen voi nähdä 30.1.2020 lähtien.

Olavi elää rutiiniensa mukaan, pitää huolta naapurustosta ja kummastelee nykyajan ihmisiä, jotka eivät osaa olla hyödyksi eivätkä ymmärrä sitä, miten asioiden kuuluu olla. Olavi kärsii ärsyttävien naapureiden lisäksi sydänsuruista. Hänen vaimonsa on kuollut, ja Olavi lupaa tulla vaimonsa luo pian. Itseltään on kuitenkin hankala riistää henkeä, kun koko ajan lappaa porukkaa vaatimassa apua ja tuputtamassa oudosti maustettua riisiä. Olavin naapuriin muuttavat nimittäin iranilaistaustainen Parvaneh miehensä ja lastensa kanssa, ja pikku hiljaa Parvaneh, lapset ja muut naapuruston ihmiset onnistuvat ujuttamaan ystävyyttä ja iloa Olavin elämään.

Taneli Mäkelä on ehdottomasti yksi suosikkinäyttelijöistäni. Harmittavan vähän olen ehtinyt häntä lavalla nähdä, mutta nyt olikin sitten luvassa reilut puolitoista tuntia pelkkää Mäkelän upeaa näyttämötyöskentelyä tämän ihanan esityksen parissa. Olen nähnyt leffaversion samasta tarinasta, ja pidin siitä tosi paljon, se on hauska mutta sopivan vakava, ja hahmot olivat loistavia. Siksi minua etukäteen vähän harmitti, että tämä on nimenomaan monologi. Olin myös vähän epäileväinen sen suhteen, miten tämä nyt yhden näyttelijän esittämänä voi lavalla toimia. Heti alusta asti on selvää, että kaikki huoli oli turhaa ja tämä toimii erittäin hienosti. Harvinaistakin, että sama tarina on ihan yhtä mahtava kahtena erilaisena toteutuksena, en osaa sanoa, pidänkö leffasta vai näytelmästä enemmän, mutta ei onneksi tarvitse valita vaan voi nauttia täysin siemauksin molemmista. Pidän tässä varsinkin siitä, että tarinassa riittää tosi paljon syvyyttä. Kaikkien sivuhenkilöidenkin elämästä paljastuu sen verran, että he eivät jää yksiulotteisiksi vaan heidänkin tarinansa alkavat kiinnostaa ja esityksen edetessä myös sivuhenkilöitä koskeviin kysymyksiin saa vastauksia.

Taneli Mäkelä on uskottava ja hurmaava Olavi, ärtyneen oloinen vanhus, joka tämän vähäpuheisen ja pikkutarkan kuorensa takana onkin lempeä ja ystävällinen ihminen. Mäkelä tuo Olavin erilaiset vivahteet lavalle taitavasti, hän kertoo Olavin tarinaa hauskasti, lämpimästi ja koskettavasti, katsomossa ei voi kuin ihailla Mäkelän taitavaa näyttelijäntyötä ja nauttia tästä hienosta tarinasta ja sen taitavasta esittämisestä. Olavin lisäksi Mäkelä hyppää sujuvasti kaikkien muiden hahmojen nahkoihin, ja onnistuu hykerryttävästi esittämään niin kolmevuotiaan tytön kuin naapurinrouvankin roolin. Mäkelä löytää taidokkaasti jokaisen hahmon persoonallisuuden ja tärkeimmät piirteet, ja ihan pienillä eleillä ja äänenpainon muutoksella siirrytään hahmosta toiseen sujuvasti. Ihailtavan monipuolista työtä Mäkelältä, ja laaja roolikirjo tuokin hienosti esiin sen, kuinka monenlaisia hahmoja Mäkelä osaa lavalle tuoda. Ja kissa on ihana! Vaikka sitä ei lavalla esitetäkään, tulee siitä tosi selkeä kuva tekstin perusteella. 

Ohjaajana toimii Marcus Groth, joka on tavoittanut hienosti lempeän komediallisen ilmapiirin, jonka ympärillä häilyvät menetys, suru ja synkkyys, mutta jossa on niin paljon lämpimiä juttuja, että koskettavatkin hetket pistävät hymyilemään ja koomisemmat hetket saavatkin sitten nauramaan kunnolla. Lavastus on Finnur Arnarin käsialaa ja sopii esityksen kehykseksi oikein hyvin, varsinkin itsekseen soiva piano on hieno ja muistuttaa kauniisti Olavin vaimosta. Bjarni Thorssonin pukusuunnittelu on Olaville sopivaa, ei mitenkään ihmeellistä tai monimutkaista, vaan yksinkertaisen tyylikästä. Päivi Storgårdin suomennos on tosi onnistunut, siinä kaikuu sujuvasti niin huumori kuin haikeuskin. Tähän on mahtunut sellaisiakin juttuja, jotka leffaversiosta ovat jääneet pois (niin, tämä siis perustuu Fredrik Backmanin romaaniin En man som heter Ove). Kirjassa varmaankin on niitä juttuja, joita lavalla nähdään, vaikka niitä ei elokuvassa olekaan. Täytyykin lukea myös romaani, jotta saan vielä kerran palata tämän esityksen maailmaan erilaisessa muodossa. Tosi kiva, että tähän näytelmäsovitukseen ovat valikoituneet juuri ne kohtaukset mitkä siinä ovat, sillä juuri näin tämä on loistava. Käsikirjoittajat Marie Persson Hedenius, Johan Rheborg ja Emma Bucht ansaitsevat tästä kiitoksen, samoin siitä, että teksti kulkee niin sujuvasti ja tavoittaa hienosti ilot ja surut.

Tämä kannattaa kyllä nähdä! Saa nauttia upeasta näyttelemisestä, ihanasta tarinasta ja tulee tosi hyvälle mielelle ja onnelliseksi. Olipas ihanaa, tykkäsin tästä kovin paljon.