Huomenna minä lähden @ Kuopion kaupunginteatteri

 

kuvat © Sampo Jaakkola

Näin Huomenna minä lähden-musikaalin 1.10.

Nuori Hilda (Reeta Vestman) on matkalla uuteen ja ihmeelliseen, kun hän astuu laivaan ja ottaa suunnan kohti Amerikkaa. Siellä odottaa uusi elämä, erilaiset tavat ja kieli, joka asettuu muuriksi ymmärryksen eteen mutta joka on opittava, jotta pärjää eikä tule huijatuksi. Mutta vaikka uudessa maassa on välillä hankalaa, on Hilda päättäväinen ja kekseliäs, ja suomalaisten yhteisö toistensa tukena. Löytyvätkö onnellisuus ja unelmat laivamatkan takaa? Sitä Hilda ja moni, moni muu merimatkalle suuntaava lähtee selvittämään.

Kari Heiskasen kirjoittama sekä ohjaama ja Mika Paasivaaran säveltämä uusi suomimusikaali kertoo unelmista, ahkeruudesta, rohkeudesta ja rakkaudesta. Suomalaissiirtolaisten, erityisesti Hildan, tarinat rakentuvat lavalle sujuvasti ja uskottavasti. Käsiohjelma tarjoaa historiallisia faktoja suomalaisista ja Amerikasta, ja on hyvä pohjustus ennen katsomoon istumista. Iloitsin siitä, miten hyvin paikoin raskasta ja vakavaa tarinaa on tasapainotettu luontevalla ja maanläheisellä huumorilla. Huumorin ja vakavuuden vaihtelut myös tekevät kohtauksista aidon oloisia ja tuovat niihin nyansseja, joka täydentää musikaalin hahmoja ja tarinaa. Heiskasen käsikirjoitus on sujuva ja tarinassa on sopivasti sekä isoja juonikuvioita että hahmojen sisäisiä kaaria. Erityisesti hahmojen kasvu on kirjoitettu hyvin. Joissakin hetkissä tarinan punainen lanka vähän mutkittelee ja kerronta keskittyy moneen asiaan samaan aikaan, tosin nämä sivujuonet yhdistyvät kokonaisuuteen melko hyvin. Ohjauksessaan Heiskanen on pitänyt kokonaisuuden aisoissa, ja tuonut tarinaan hienosti tunnelmaa ja latausta. Paasivaaran sävellys on erinomainen yhdistelmä eri musiikkityylejä ja -tunnelmia. Musiikki on komeaa kuunneltavaa, siinä on sekä hienoja kuorokohtauksia että vaikuttavia sooloja. Pidin erityisesti siitä, että mukana on niin balladeja kuin vauhdikkaita biisejäkin, ja musiikki on moneen otteeseen tosi reipasta ja pirteää. Muutenkin se, miten sävellys rakentaa tunnelmaa ja syventää tarinaa, on onnistunutta. Biiseistä suosikkejani olivat Virsikirjan kotiin jätin, Miten maailma puhuu, Alinan valssi, En pelkää kuolemaa, Girls Gotta Do, Ratsut päällä piirongin ja Finaali. Heiskasen sanoitukset kuljettavat tarinaa ja kertovat hahmoista hyvin, ja ne tavoittavat niin herkkyyden kuin huumorinkin. Välillä sanat tosin meinasivat hukkua kuorokohtauksissa, pääosin kaiken kuitenkin kuuli.

Matti Puron koreografia on tyylikästä ja terävää, ja menee todella hienosti yhteen musiikin kanssa. Musikaalin tanssiryhmä (Annika Arpiainen, Inka Luotola, Linnea Hassila, Anni Manneri, Henrietta Heiskanen, Ella Miettinen, Laura Hiltunen, Milja Murto, Pinja Kokkonen, Eliisa Nenonen, Miia Luoto ja Veera Venho) toteuttaa koreografian monenlaista liikettä varmalla ja vangitsevalla otteella. Samoin tekevät näyttelijät. Antti Mattilan lavastussuunnittelu on toimivaa ja musikaalin ajankuvaan ja maailmaan sopivaa. Lavaa käytetään hienosti syvyys- ja leveyssuunnassa, jolloin niin lavastus kuin musikaali noin kokonaisuutenakin saa tilaa ja avaruutta. Lavastus tuo lavalle näppärästi monia maisemia laivan kannelta toimitukseen ja hulppeasta talosta halpaan majoitukseen. Jaana Aron pukusuunnittelussa ajankuva näkyy myös onnistuneesti, ja vaatetus on hienon näköistä ja yksityiskohtaista, kohtauksesta ja hahmosta toiseen. Lassi Krögerin valosuunnittelu ansaitsee erityismaininnan, tosi monta hienoa ratkaisua ja valot ovat erinomaisesti yhteydessä kohtausten tyyliin ja tunnelmaan sekä musiikkiin. Jarmo Jääskeläisen videosuunnittelu tukee muuta visuaalisuutta, ja loihtii tunnelmia niin merimatkan taustalle kuin Amerikan erilaisiin maisemiinkin.

Musikaalissa on paljon hyviä hahmoja, joiden tarinaa seuraa mielellään ja joiden puolesta iloitsee ja liikuttuu. Reeta Vestmanin rohkea ja kekseliäs Hilda, joka lähtee kohti uutta uteliaana ja varmana siitä, että hän kyllä pärjää, Mikko Rantanivan hyväsydäminen ja vekkuli Lauri, Lotta Vaattovaaran rempseän hurmaava Lahja, Lina Patrikaisen säteilevä, päättäväinen, hauras Alina ja Risto Korhosen jyrkkä ja nyreä mutta kuitenkin oikeudenmukainen Nyberg ovat suosikkejani esityksen hahmogalleriasta, mainion monitasoisia ja kiinnostavia tyyppejä. Koko ensemble tekee roolinsa varmoin ottein ja tarjoaa paljon hauskoja, tarkkanäköisiä ja koskettavia tulkintoja hahmojensa elämästä. Myös hahmojen väliset kohtaamiset ja keskustelut sekä keskinäiset suhteet tuodaan lavalle onnistuneella otteella. Reeta Vestman Hildana lukee hahmoaan taitavasti. Pidin Hildassa varsinkin siitä, miten päättäväinen ja periksiantamaton hän on. Vaikka Hilda ei ehkä ihan joka tilanteessa usko itseensä tai joutuu vaikeisiin tilanteisiin, hän ei luovuta vaan keksii keinon ratkaista tilanne. Vestman tuo Hildan perusluonteen lavalle herkkävireisesti ja kirkkaasti, ja kuljettaa sitä mukana koko Hildan kasvutarinan ajan. Hildan soolibiiseihin Vestman lataa syvyyttä ja tunnetta, ja näyttelijäntyössään hän on tarkka ja kuvaa hienosti niin tarinan ilot kuin surut.

Mikko Rantaniva tekee sujuvan roolityön, pidin Laurista hahmona tosi paljon ja Rantanivan tulkinta hänestä on kokonainen ja vakuuttava. Rantaniva tuo roolityöhönsä kujeilua ja hyväntahtoista nenäkkyyttä, mutta myös vastuuntuntoa ja luotettavuutta. Todella hyvä rooli! Lotta Vaattovaaran näyttelemä Lahja on hurmaava hahmo, Vaattovaara tekee kohtauksesta toiseen taitavaa roolityötä ja tuo hahmoonsa niin napakkaa huumoria kuin lempeyttäkin. Lina Patrikaisen roolityö Alinana on tarkkanäköistä ja vivahteikasta. Alinassa ja Hildassa on riittävästi samaa, jotta he ovat uskottavat siskokset, mutta myös riittävästi eroavaisuuksia, jotta he ovat uskottavat siskokset. Patrikainen ja Vestman pelaavat hyvin yhteen ja heidän työssään näkyvät Alinan ja Hildan yhteiset muistot ja jaetut kokemukset. Risto Korhonen paikkaa sujuvasti Mr. Cooleridgen roolin, ja Nybergin roolissa tarjoilee kiinnostavan hahmon. Nyberg on ensivilkaisulla äksy ja omahyväinen toimituspomo, mutta lähemmin katsottuna hänessä on lämpöä ja ystävällisyyttä. Korhonen ottaa lavan haltuun ja tekee varman roolityön. Mainitaan vielä Mikko Paananen Vuorisena, Jesse-Joonas Kemppainen Leskisenä ja Olli-Pekka Hiltunen Kukkosena, hyvää roolityötä heiltä ja onnistuneesti rakennetut roolit. Markus Petsalon Toivo on tarinan kannalta tosi tärkeä hahmo, ja Petsalo tekee roolinsa onnistuneella otteella. Iso ensemble takaa isot ja näyttävät joukkokohtaukset ja -koreografiat sekä voimakkaat kuorokohtaukset, ja kun porukka on näin laulu- ja ilmaisuvoimaista, ovat isot kohtaukset myös isosti onnistuneita.

Huomenna minä lähden on ehdottomasti Kuopion reissun arvoinen, eli kauempaakin kannattaa lähteä tätä katsomaan. Esityksessä on paljon hyvää: on kiinnostava tarina, jossa on monenlaista tunnelmaa ja tunnetta, on monitasoiset, ihanat, mainiot hahmot, on tyylikäs koreografia, on tasapainoinen, hieno näyttämökuva, ja minulle se esityksen paras juttu – on erinomaisen onnistunut, monipuolinen ja vahva sävellys. Tätä musiikkia kuuntelisi kyllä kyllästymättä paljon, niin kivoja melodioita, mahtipontisia säveliä ja iloisia rytmejä. Hieno uusi suomimusikaali, jota katsoessa aika menee hämmästyttävän nopeasti ja jonka tunnelmissa viihtyy ja viipyilee mielellään.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kuopion kaupunginteatteri!