Hair @ Aleksanterin teatteri

 

kuva © StepUp Skene-musiikkiteatterikoulutus

Näin Skene-musiikkiteatterikoulun Hair-musikaalin Aleksanterin teatterissa 14.8., joka oli esityksen viimeinen näytös. Tätä ei siis valitettavasti ole enää mahdollista nähdä, mutta tokihan minun täytyy esityksestä muutama sana kirjoittaa, sillä se oli loistava!

Musikaalin keskiössä on nuori hippiheimo, joka elää ja rakastaa vapaasti, vastustaen auktoriteettejä, määrättyjä rakenteita, militarismia ja vallanpitäjiä. Erilaiset ihmiset muodostavat tiiviin perheen, joka hyväksyy toisensa ja tavoittelee yhdessä rauhaa ja vapautta. Lavalla nähdään Skene 16+-ryhmä eli Kaisu Säynevirta, Valtteri Gutev, Kasper Korpela, Viljami Rosvall, Ella Ingraeus, Leo Ikhilor, Julianna Kauhaniemi, Rebekka Ilmivalta, Nelma Vapaa-Jää, Sara Kaikkonen, Luka Haikonen, Sanna Riski, Eeva Stambej, Emma Salo, Helmi Oja, Adela Ogunbor, Siiri Nurkka, Milla Rissanen, Meeri Aro, Inka Liukkonen ja Neea Frangén.

Tämä Skenen Hair oli minulla jo keväällä suunnitelmissa ja tärppilistalla, mutta silloin se koronan takia peruuntui ja siirtyi nyt elokuussa kahteen esityspäivään, eiliselle ja toissapäivälle. Onneksi porukka pääsi tätä esittämään, sillä esitys oli valtavan onnistunut, ja onneksi minä pääsin tämän näkemään, sillä tulin Hairin näkemisestä tosi onnelliseksi. Täytyy myöntää, että teatteriin meneminen oli hieman jännää ja kummallista, kun ensimmäistä kertaa suuntasin katsomoon kasvomaskin kanssa ja käsidesi laukussa, mutta ennen kaikkea oli ihan parasta päästä vihdoin aloittamaan syyskausi teatterin parissa ja nauttia huikeasta musikaalista. Aleksanterin teatterissa vallitseva epidemiatilanne on otettu huomioon turvavälein ja muin järjestelyin, ja myös ilahduttavan monella katsojalla näkyi maski päässä ja käsien pesua ja desifiointia tehtiin ahkerasti. Tuntui siis ihan turvalliselta unohtaa ulkopuolinen maailma ja uppoutua rakkauteen, vapauteen, rauhaan ja kukkaiskansan elämään nuoren hippiheimon johdolla. En ole ennen nähnyt Hair-musikaalia, enkä totta puhuen ole ollut siitä edes kovin kiinnostunut ennen viime vuotta, jolloin ekan kerran kuulin vähän Hair-biisejä livenä. Noiden kolmen kappaleen perusteella aloin ajatella, että olisihan se kiva tähänkin klassikkoon joskus tutustua, ja eilisen shown perusteella voin sanoa, että tämän parempaa versiota ei voisi ensimmäiseksi Hair-kokemuksekseen pyytää. Lavalla on sellainen määrä energiaa, iloa, vauhtia, taitoa ja asennetta, että esitys nappaa otteeseensa heti ensihetkistä lähtien ja ehtii edetessään hämmästyttämään, ihastuttamaan ja ilahduttamaan moneen otteeseen.

Esityksessä näyttelijäntyön opetuksesta ja ohjauksesta vastaa Jermo Grundström, tanssin opetuksesta koreografi Elina Lähde ja laulun opetuksesta Ville Myllykoski, Pauliina Kiuru ja Jukka Nylund. Valosuunnittelu on Tuittu Teivaisen, puvustus Wille Lipposen ja lavastuksesta ja rekvisiitasta vastaavat Maikku Lähteenmäki, Elina Lähde ja Jermo Grundström. Suomennos on Markku Salon. Jokaisella osa-alueella on onnistuttu mainiosti, esitys on tasapainossa ja tarjoaa hienon musikaalielämyksen. Ohjauksessa on valtavasti energiaa, joka säteilee kirkkaasti katsomoon saakka ja purkautuu juuri oikealla tavalla, fiilis on samaan aikaan rento ja huoleton mutta myös latautunut ja sähköinen. Ohjaus on yksityiskohtaista ja keskittyy moneen asiaan, myös siihen, mitä tapahtuu taustalla ja miten mikäkin hahmo suhtautuu tilanteisiin, joka on tosi hieno juttu. Myös pienemmät juonikuviot pääsevät esille, kun ne saavat esityksessä tarpeeksi tilaa, ja se näkyy Hairissä onnistuneesti. Koreografiat ovat sulavia ja täynnä hienoa liikettä, ja kuten ohjauksessa, myös korografiassa on paljon yksityiskohtia. Erityisesti isot joukkokohtaukset ovat hienoja, mutta aikamoisen mainioita tanssihetkiä nähdään lavalla myös pienemmän porukan esittämänä. Koreografia sopii musikaalin tunnelmaan oikein hyvin, ja myös hahmojen luonteenpiirteet näkyvät siinä, millaisia liikkeitä heille on koreografioitu. Se onkin yksi suosikkijutuistani tässä, onpa hienoa, kun koko porukan tanssiessa yhdessä jo liikekieli kertoo hahmoista ja heidän suhteistaan paljon, vaikka koreografia olisikin kaikilla sama. Tästä saa tietenkin kiittää myös esiintyjiä, jotka tuovat hahmonsa persoonan mukaan koreografiaan. Wille Lipposen puvustus sopii hippijengille hienosti ja on ihanan värikästä ja täynnä monenlaisia vaatteita. Tuittu Teivaisen valosuunnittelu on onnistunutta, ja erityisesti yksi valaistushetki jäi kirkkaasti mieleen, sellainen, jossa etualalla punaisessa valossa on meneillään sota ja takalavalla bileet värikkäissä valoissa. Hienon näköinen kohtaus!

© Wille Lipponen

Hair-heimona esiintyvät nuoret näyttelijät tekevät kaikki loistavaa työtä, ja etenkin se, miten hienosti koko porukka on sisällä tarinassa ja pysyy hahmossa aivan koko ajan, on superhienoa. Ei ole vaikea uskoa, että nämä nuoret tavoittelevat rakkautta, rauhaa ja vapautta, kun kaikki mitä lavalla tehdään ja tunnetaan, tuntuu uskottavalta ja aidolta. Hippiheimo ja sen väliset suhteet rakentuvat lavalle vaivattomasti, pienillä ilmeillä, eleillä ja liikkeillä ilmaistaan monenlaisia tunteita ja tunnelmia, ja tämän jengin käsissä Hairin hahmot astelevat lavalle erinomaisesti. Minulle tuli esitystä katsoessa nopeasti tunne siitä, että tämä on ehdottomasti sellainen musikaali, joka kuuluu nuorten esitettäväksi. Hairin hahmot ovat tietyissä asioissa niin ehdottomia, päättäväisiä, naiiveja ja varmoja, että sellaista tahdonlujuutta tai optimistisuutta harvemmin näkee varttuneemmissa ihmisissä. Hairissä on paljon hahmoja, mutta jokaisesta mainitaan ainakin muutama tieto esityksen edetessä, vaikka varsinaiseen pääosaan ei nousekaan kuin muutama tyyppi. Kukaan ei silti jää taustalle, jokainen heimon jäsen on tärkeä ja vaikuttaa paljon siihen, miten esitys lavalle muodostuu. Bergeriä, joka on eräänlainen johtajahenkinen tyyppi ja monen heimolaisen ihastus, näyttelee Valtteri Gutev. Gutev tekee kyllä sellaisen roolin että ei voi muuta kuin ihastella. Hänellä on vangitseva lavaolemus, Gutev tulkitsee hahmoaan loistavalla otteella, tanssii, laulaa ja näyttelee sujuvasti ja onnistuu roolissaan todella hyvin. Berger on hahmona vähän sellainen, etten oikein tiedä, pidänkö hänestä, mutta Gutevin käsissä tämä tyyppi meinaa kyllä varastaa huomion vähän väliä. Hieno rooli! Viljami Rosvall tekee luontevaa työtä Claudena, hän tuo kiinnostavan hahmonsa lavalle hyvällä otteella ja loistaa monessa kohtauksessa. Erityisesti esityksen loppupuolella Rosvallilla on lavalla monta tosi hyvää hetkeä ja hänen roolityötään on ilo katsoa. Ella Ingraeus tekee mainion roolin Sheilana, hänellä on kaunis ja vahva lauluääni, ja kauniin laulun lisäksi Ingraeus näyttelee roolinsa hienon tarkasti ja jollain tavalla lempeästi, se on sana joka tulee mieleen sekä Sheilasta että Ingraeuksen tyylistä tuoda hahmonsa lavalle.

Julianna Kauhaniemen Jeanie on ihana, Kauhaniemi tekee mainion roolin ja tuo esitykseen paljon hyviä juttuja. Erityiskehut Ilma-biisistä ja yleisesti siitä fiiliksestä, jolla Kauhaniemi esiintyy. Kasper Korpelan Woof on hurmaava tyyppi, valloittava persoona joka tuntuu säihkyvän positiivisuutta ja iloa. Tämä säteily näkyy selvästi, vaikka Woof olisi kohtauksessa enemmän taustalla kuin keskiössä, ja erityisesti koreografioissa Korpela loistaa. Korpela tekee roolinsa varmalla otteella ja sujuvalla tyylillä, hänen Woofinsa on huoleton ja iloinen kaikkien kaveri, jossa riittää asennetta ja aurinkoa. Leo Ikhilor näyttelee Hudia, Woofin elämän suurinta rakkautta, ja tekee tosi kivan roolin. Pidän siitä, miten näiden kahden suhde on tuotu lavalle, ja Korpelan ja Ikhilorin yhteistyö on ilahduttavan onnistunutta. Ikhilor tuo hahmoonsa paljon mainioita juttuja ja esiintyy hyvällä energialla. Rebekka Ilmivalta tekee hyvää työtä Crissyn roolissa, ja erityisesti hänen lauluäänensä ihastutti. Mainitaan vielä aivan loistava Adela Ogunbor Tanyan roolissa, onpa hänellä hienoja hetkiä lavalla, Aylenin roolin mainiolla tavalla esittävä Inka Liukkonen ja Lennyn roolissa nähtävä Luka Haikonen, joka tekee kivan roolin, sekä Emma Salo, joka tekee kaksoisroolin ja on mahtava varsinkin Hubertina.

Hairin musiikista tiesin siis tasan kolme biisiä, jotka kuulin viime vuonna musikaalikonsertissa, suomeksi siis. En tosin muistanut niistä kuin kaksi, ja niistäkin lähinnä melodian. Tykkäsin biiseistä kuitenkin, ja nyt olikin kiva kuulla muitakin kappaleita. Heti ekasta biisistä lähtien on selvää, että tämä porukka osaa muuten laulaa, ja bändi johtajanaan Ville Myllykoski osaa soittaa. Siinä vaiheessa ei sitten enää tarvinnutkaan kuin vain nauttia musiikista, joka sekin on oikein mainiota, biisit ovat hauskoja, kauniita, voimakkaita ja toiveikkaita, kuten Hair kokonaisuudessaankin on. Mieleen jäivät erityisesti Aquarius, Manchester Englannissa, Ilma, Alaspäin, Helpointahan on olla tunteeton, Hare Krishna/Be-In, Avaruuskävely, Ihminenpä luomus on ja Antaa loistaa/Manchester sekä erikoismaininnan ansaitsevat Mustat pojat ja Valkoiset pojat, jotka ovat yksi suosikkikohtauksiani koko esityksessä. Näihin kahteen biisiin on rakennettu hieno tilanne ja niin näyttelijäntyö, laulu kuin tanssikin on loistavasti kohdallaan, jolloin molemmat biisit ja niiden viesti/idea pääsevät sujuvasti näkyviin. Ja asennetta löytyy tästä kohtauksesta myös, mainio meininki! Koko kukkaiskansa on taitava laulamaan, ja monenlaiset biisit sujuvat esiintyjäporukalta ilman ongelmia, kuten myös niin soolot, duetot kuin suuremmankin joukon laulamat kappaleet. Markku Salon suomennos on sekä biiseissä että tekstissä sujuvaa ja sopii esittäjiensä suuhun, tekstin huumori, nokkeluus ja tärkeimmät pointit toimivat näppärästi suomeksi ja kaikki se rauha, rakkaus, vapaus, ilo, riemu, ystävyys ja elämä, jota Hair pursuaa, tulee suomennoksen ansiosta kirkkaasti esiin niin lauluissa kuin dialogissakin.

Vaikka Hair sai ensi-iltansa jo 1967, yli viisikymmentä vuotta sitten, suurin osa tai oikeastaan kaikki sen teemoista ovat edelleen ajankohtaisia. Toki Vietnamin sota, jolla on iso rooli esityksessä, on onneksi loppunut, mutta sota ei maailmasta ole kadonnut mihinkään. Minulle jäi mieleen erityisesti yksi vuorosana, jotenkin näin: "Tehkää mitä haluatte, kunhan ette tee pahaa." Kuulostaa hyvältä, oikealta, siltä, että noin voisi olla. Miksei olisi? Hairin hippiheimon suurimmat vaatimukset, toiveet tai unelmat, miksi niitä sitten sanookaan, eli rakkaus, vapaus ja rauha, ovat asioita, joita ihmiset ympäri maailman edelleen tavoittelevat. Samoin muiden hyväksyminen omana itsenään ja erilaisuuden hyväksyntä ovat yhä tapetilla. Hair ei siis tunnu yhtään ikääntyneeltä, vaan on yllättävän ajankohtainen ja sopii tähän(kin) aikaan vaikeuksitta. Tämä versio on kokenut (luulisin ainakin) hieman modernisointia ja muutoksia, jotka ovat kaikki varmasti tehneet esityksestä juuri tälle esiintyjäjoukolle sopivan, ainakin siltä vaikuttaisi sen perusteella, miten hyvin kaikki osaset ovat loksahtaneet kohdalleen. En suoraan sanottuna osannut odottaa, että pitäisin Hairistä näin paljon, sillä en osannut ajatella hippimeiningin ja Hairin vapauskaipuun olevan minun juttuni, mutta taas meikä oli väärässä. Hair-heimo on täynnä toinen toistaan hurmaavampia tyyppejä, musiikki on hauskaa ja mukavaa kuunnella, tarina ja hahmot ovat täynnä energiaa ja hippimeininki pitää otteessaan alusta loppuun ja tarjoaa vielä paljon ajateltavaakin. Paljon hyvää siis, ja tämän lahjakkaan tekijäporukan käsissä musikaali on ehdottoman ihastuttava ja riemastuttava teatterikokemus, ja kuten jo totesinkin, paras mahdollinen tapa tutustua Hairiin.

Kiitos koko kukkaiskansalle, tämä oli superhieno juttu! 

© Wille Lipponen