Tohtori Živago @ Teatteri Provinssi

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Provinssi!

kuvat © Jarmo Elomaa

Tohtori Živago-musikaali sai ensi-iltansa 28.9.

Juri Živagon (Leevi Suominen) isä on kuollut ja taakkana on suvun nimi. Tonjan (Hilda Jaakkola) isä (Tommy Haakana) ja äiti (Eija Suomela) tarjoavat pojalle kodin ja rakkautta. Toisaalla Lara (Iisa Kallio) menettää myös isänsä, mutta äidille (Eva Sillanpää) tarjoaa lohdutusta Viktor Komarovsky (Heikki Saarinen). Vuosia myöhemmin Juri (Markus Niemi) ja Tonja (Henna-Riikka Rajaniemi) menevät naimisiin, ja juhlissa salaperäinen nainen yrittää ampua kihlaparia juhlistavan Komarovskyn. Tuo nainen on Lara (Anniina Jokinen), jolla on monta syytä vihata Komarovskyä. Pian Larakin pääsee naimisiin, sulhasena on Pasha (Esa Nummela). Sitten tulee vallankumous, ja sota repii rikki kaiken, mihin on totuttu. Jokaisen on sopeuduttava uuteen järjestykseen, eikä se ole helppoa. Tarinaan mahtuu rakkautta, petosta, pelkoa, iloa, surua ja suuria tunteita, joita kehystää Lucy Simonin säveltämä musiikki.

Pieni alustus lienee tässä yhteydessä paikallaan. Minä nimittäin rakastan Živagoa, se on minulle kaikista maailman musikaaleista tärkein ja rakkain, enkä usko, että mikään musikaali tulee koskaan merkitsemään minulle yhtä paljon. Näin Helsingin kaupunginteatterin version kymmenen kertaa, ja tarina kaiversi itselleen paikan sydämeeni ja jäi sinne oleskelemaan. Živagon musiikki, hahmot, tarina ja musikaali kokonaisuutena ovat niin täydellisen ihania, että rakastuin siihen heti ensimmäisellä kerralla täysin. Kuten totesin, katsomiskertoja tuli yhdeksän lisää enkä todellakaan kyllästynyt, päinvastoin. Kerta kerralta odotin esitystä vielä vähän enemmän ja huomasin joka kerta uusia yksityiskohtia, vivahteita, merkityksiä ja tasoja. Živagosta tuli minulle nopeasti tosi tärkeä, ja monet hienoimmat teatterihetkeni olenkin kokenut sen katsomossa tai muuten Živago-musikaaliin liittyen, pääsin kerran jopa lavasteita tutkimaan ja Jurin muistikirjaa lukemaan. Minulla on siis roppakaupalla upeita Živago-muistoja, ja osa biiseistä ja vuorosanoista muistuu edelleen mieleen ilman ongelmia. Kun tajusin Živagon tulevan Provinssiin ensi-iltaan, olin päästä varpaisiin täynnä iloa ja onnea. Sen jälkeen tosin mietiskelinkin sitä, kuinka kova tunnemyrsky onkaan luvassa, kun viiden ja puolen vuoden jälkeen palaan maailman rakkaimman tarinan pariin.

Olin myös huolissani. Mitä jos aika onkin kullannut muistot, eikä tämä ollutkaan niin hyvä? Mitä jos muistankin jotain väärin eikä tarina enää kosketa, laulut eivät ihastuta, hahmot eivät puhuttele tai jotain muuta? Kannattaako minun edes mennä katsomaan tämä vai haluanko säilyttää Živagon vain niissä muistoissa, joita minulla siitä jo on? No, okei. Totta kai minä ryntäsin katsomoon heti ensi-illassa. Tietenkään en voinut jättää tätä välistä. Olen elänyt siinä uskossa, että tuskinpa Živagoa tullaan pitkään aikaan näkemään Suomessa, sitä kun ei ole kovasti esitetty oikein missään ja onhan tämä iso tarina ja vaatii paljon saadakseen arvoisensa toteutuksen, eli ei tätä varmasti kovin helposti ohjelmistoon edes oteta. Nyt Provinssi on tarttunut tähän upeaan teokseen, ja siitä teatterille suuren suuret kiitokset. Kuinka mahtavaa, että Živago pääsee taas lavalle ja tämä tarina on mahdollista nähdä teatterissa. Kiitos Provinssi!

Käytössä on Sami Parkkisen suomennos, kuten HKT:n versiossakin. Živago on muuten niitä harvoja musikaaleja, jotka kuulostavat suomeksi paremmalta kuin alkuperäiskielellä (eli englanniksi). Kapellimestari Samuli Jokinen johtaa orkesteria varmoin ottein ja musiikki soi kauniisti ja riittävällä mahtipontisuudella. Jokinen vastaa myös musiikin sovituksesta, joka aiheutti aluksi hämmennystä, ilmeisesti muistin biisit niin hyvin että huomasin, jos sovitus oli vähän erilainen. Samoin osa vuorosanoista ja kappaleiden sanoista oli kokenut pieniä muutoksia, jotka heti vähän särähtivät korvaan. Tämä ei ole ongelma, eikä kukaan muu sitä varmaan edes huomaa, mutta minä kun uppouduin aikoinani niin syvälle HKT:n versioon, en osannut ihan ilman sen vaikutusta katsoa tätä. Mutta ei siis haitannut ollenkaan, teksti ja laulut kuulostivat hyviltä ja tarina eteni sujuvasti. Niina Suvitien lavastus ja Piritta Kämi-Conwayn puvustus luovat musikaalille onnistuneet raamit ja tarjoavat hienoja yksityiskohtia. Vesa Manninen vastaa valo- ja äänisuunnittelusta, joka toimii hyvin. Valosuunnittelussa on vähän tökkäyksiä, varsinkin se, että kohtausta vaihdetaan pimeyden kautta häiritsi, mutta se toki liittyy muuhunkin kuin pelkästään valosuunnitteluun. Äänisuunnittelu on sujuvaa, sodan ja huteran rauhan äänimaisema kuulostavat uskottavilta. Ne lavastukseen heijastettavat vuosiluvut ja paikat tuntuivat vähän turhilta, mutta eivät häirinneet sen enempää.

Živagon musiikki on kaunista, ja Samuli Jokisen kapellimestaroima orkesteri soittaa siis hienosti. Laulu sujuu näyttelijöiltä ja kappaleita on mukava kuunnella. Tuttu musiikki soljuu lumoavana, mutta pidin itseni kasassa ja vasta viimeisessä biisissä pari kyyneltä vierähti poskelle. Tosin Laran ja Tonjan kirjastoduetto, Hänen lähellään, kosketti ja syvältä. Anniina Jokinen ja Henna-Riikka Rajaniemi laulavat kauniisti ja olin aivan myyty, kiitos molemmille tästä duetosta. Muista kappaleista erityisesti Taivaan lahja, Kauniit laulut nuo, Nyt, Rakkauden virta, Aikain rantaan ja Finaali olivat hienoa kuunneltavaa, ja se Finaali sitten mursikin minut ja kaikki nostalgia ja onnellisuus virtasivat sellaisella voimalla, että silmäkulma ei pysynyt kuivana. Ja viimeistään siinä hetkessä iski varma tietoisuus siitä, että en ole kuvitellut niitä valtavia ja rakkaita muistikuvia, joita minulla Živagosta on, vaan tämä ihan oikeasti on vaan niin täydellisen hieno, että en mahda itselleni mitään vaan rakastun musikaaliin aina enemmän.

Markus Niemen Živagosta muodostuu hieman äkkipikainen, suuresti tunteva mies, jota repii kahteen suuntaan kaksi eri naista. Tonja, hänen vaimonsa, nainen, joka on ollut Jurin rinnalla lapsuudesta saakka, sekä Lara, salaperäinen Lara, joka on hyvä ja ystävällinen, inspiroiva ja hurmaava. Niemi näyttelee Jurin kamppailun toimivasti ja tuo rooliin sopivasti vimmaa ja voimaa, herkkyyttä ja rakkautta. Anniina Jokisen Lara on ihana, niin hienosti tavoitettu Laran kaikki tunteet ja ajatukset. Todella kauniisti tehty rooli, Jokinen tekee upeaa työtä. Henna-Riikka Rajaniemellä on kaunis ääni ja onnistunut ote Tonjan rooliin, varsinkin Tonjan äidinrakkaus ja tuska siitä, kuinka hän ei ole perillä Jurin asioista korostuvat. Yksi musikaalin kiinnostavimpia hahmoja on Pasha/Strelnikov, jonka roolin tulkitsee Esa Nummela. Nummela on herkullisen julma ja raaka, aatteelleen omistautunut Strelnikov ja ennen sitä aatteelleen omistautunut, mutta paljon lempeämpi ja iloisempi Pasha. Heikki Saarinen on tosi hyvä Komarovsky, taitavaa roolityötä ja hyvin tavoitettu hahmon ydin. Mainitaan vielä jo kesällä Salon Teatterin Myrskyluodon Maijassa minut hurmannut Kasper Korpela, joka tekee herkän roolin Yankona, nuorena sotilaana. Yanko on hahmona jäänyt sieltä reilun viiden vuoden takaa kirkkaasti mieleen, yksi Živagon koskettavimpia hetkiä ovat Yankon kohtaukset ja erityisesti se, kun hän toivoo rakkaan Katarinansa saavan tietää, kuinka urhea hän on sodassa ollut. Edes kaatuminen ei haittaa, kunhan Katarina saa tiedon Yankon rakkaudesta. Korpela tuo nämä koskettavat hetket lavalle hienosti, ja tulkitsee nuorta sotilasta taitavasti. Venla Hulden jäi Jelenkan roolista mieleen, oikein sujuvaa työtä. Samoin Olga Yli-Hakula kiinnitti huomion useampaan otteeseen, hyvää työtä niin Tusjan morsiamen roolissa kuin ensemblessäkin. Koko näyttelijäjoukko onnistuu mainiosti ja tuo tarinan lavalle uskottavasti ja koskettavasti.

Joonas Suominen on ohjannut Živagon Provinssin lavalle, ja hän on selvinnyt isosta urakastaan kunnialla. Koska tarina on minulle niin tuttu, muutama ohjauksellinen ratkaisu tuntui hieman hapuilevalta, mutta siitä huolimatta tarina etenee varmasti ja onnistuneesti. Parissa kohtauksessa jäi kohtauksen teho vähän uupumaan, eli tapahtumia kiirehdittiin hieman liikaa, näitä hetkiä ei kuitenkaan ollut muutamaa enempää eivätkä ne sinänsä tarinan kulkuun vaikuttaneet. Suomiselle kuitenkin pisteet tästä ohjauksesta, Živagon valtava tarina ja eri suuntiin rönsyilevät juonikulut ja yksityiskohdat ovat pysyneet kasassa ja katsomo saa ihastella ehjää ja kaunista, vaikuttavaa musikaalia. Osku Heiskasen koreografiassa riittää vauhtia ja taitoa, hienoja tanssikohtauksia joita olisi voinut pidempäänkin katsella. Näyttelijät eivät pääse helpolla mutta tanssahtelevat lavalla taitavasti ja helpon näköisesti, ilahduttavaa katsottavaa.

Oli tämä hieno. Tohtori Živago on suuri musikaali ja suuri tarina, ja se saa ansaitsemansa toteutuksen Teatteri Provinssissa. Minulle tämä oli ennen kaikkea tunteikas ja nostalginen katselukokemus, ja olen niin onnellinen, että sain vihdoin palata tämän rakkaan tarinan pariin. Koko porukka saa kiitokset, Teatteri Provinssin versio on oikein todella onnistunut ja upeaa, että teatteri on tämän ottanut ohjelmistoonsa. Kaikki työ on tehty hyvin ja lopputulos puhuu puolestaan, koskettava, kaunis ja pakahduttava musikaalikokemus, josta on helppo nauttia. Hieman ensi-iltajännitystä oli ilmassa, mutta siitä selvittiin ja kokonaisuus on vahva ja täynnä tunnetta. Hieno. Kiitos.

Tämä teksti löytyy myös Teatterimatka.fi-sivustolta.