lauantai 19. elokuuta 2017

Risto Räppääjä ja villi kone @ Taivallahden kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Taivallahden kesäteatteri!
kuvat © Taivallahden kesäteatteri
Risto Räppääjä ja villi kone valloittavat Taivallahden kesäteatterissa 30.8. asti.

Rauha-täti (Birgitta Taussi) on huolissaan, kun kaikki nuoret ovat kuulemma Messengerissä vai mikä Kissingeri se nyt oli ja Risto (Valtteri Gunev) ei siellä vielä ole. Niinpä Rauha hankkii Ristolle tietokoneen ja on varma, että runojahan se poika siellä huoneessaan rustaa, kun kerran viihtyy omissa oloissaan. Vähän toisenlainen meno kyllä Ristolla on. Naapurin Nelliä (Kreetta Kiviniemi) suututtaa kun Risto ei tahdo lähteä hänen kanssaan uimaan tai aikaa viettämään. Tämäpä ei kuitenkaan haittaa, sillä teinitähti-laulajapoika Ville Pyry (Pietari Panula) ihastuttaa niin Nelliä kuin muitakin fanityttöjään. Rauha-tätiä taas ihastuttaa herra Lindberg (Taneli Läykki).

Tässä oli juuri oikeanlaista menoa ja meininkiä, joka upposi varsinkin yleisössä esitystä ihastelleisiin lapsikatsojiin sekä myös minuun ja varmasti muuhunkin vähän vanhempaan katsojakuntaan. Laulua oli paljon, tanssia myös, ja lavalla tapahtui koko ajan. Hahmoista oli helppo pitää ja esityksen huumori sai sekä lapset että aikuiset nauramaan. Lavastus toimi hyvin ja hyvin mahtuivat samalle lavalle sekä tukkilaiset että Riston tyypit.

Olen nähnyt ehkä yhden tai kaksi Risto Räppääjä-leffaa enkä yhtään tiedä, mitä kaikkea Ristolle ja muille onkaan tapahtunut, mutta juonta oli helppo seurata kun periaatteessa tiesi ketä nämä tyypit ovat. Ja vaikka ei olisikaan tiennyt, niin tarinan kannalta oleellinen tuli nopeasti selväksi, vaikkei hahmojen aikaisempia sattumuksia tietäisikään. Juonessa riitti tapahtumia ja se kulki sujuvasti eteenpäin, hetkeksikään ei tullut tylsää ja juonenkäänteitä odotti innolla. Onneksi meikäläinen ei sentään noin innoissaan ole tietokoneista, vaikka välillä saatan jämähtää pidemmäksi aikaa ruudun ääreen.


Ville Pyryn konsertissa oli kyllä sellaista meininkiä, että se olisi voinut olla kenen tahansa (teini)tähden keikalta. Sä oot kiva (tai mikä hänen hittibiisinsä nimi onkaan) taas kuulosti vähän niiltä hiteiltä, joita radioissa aina soi. Minuun iski eniten biisin koreografia, jonka Pietari Panula hienosti tanssi muutaman kerran. Ja olipa muuten taitavia ja vauhdikkaita tanssikohtauksia muutama muukin, ilo katsella kun lavalla mennään eikä meinata. Ja volttikin heitettiin, siitä vastasi herra Lindberg.

Lavalla oleva porukka tekee hyvää työtä, Kreetta Kiviniemi ja Valtteri Gutev saavat hahmoistaan esiin monta puolta ja ovat lavalla varman ja rennon oloisia. Birgitta Taussin Rauha on sympaattinen ja hauska hahmo, jonka teknologiatietämys tai siis sen puuttuminen muistuttavat minua arkielämän Rauha-tädeistä. Taneli Läykki on mainio herra Lindberg, jonka tietokoneinnostus kruunaa hahmon onnistumisen. Pietari Panulan Ville Pyryllä riittäisi taatusti faneja oikeassakin elämässä.

Kokonaisuutena siis oikein onnistunut ja viihdyttävä, lapsiyleisö näytti olevan haltioissaan ja vieressäni istuneiden pikkukatsojien suusta kuului vähän väliä kehuja. Näyttelijöiden ääni, varsinkin lauluissa, kuului eturiville huonommin kuin viidennelle riville, josta katsoin tukkilaisia, mutta eturiviin vauhti ja energia välittyivät selvästi. Mistä tahansa katsottuna tätä on varmasti kuitenkin hauska ja mukava seurata.


Tukkijoella @ Taivallahden kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Taivallahden kesäteatteri!
kuvat © Kai Keränen
Taivallahden kesäteatterissa vierailin ensimmäistä kertaa viime vuonna, tänä vuonna sitten uudestaan ja luvassa oli tukkilaisromantiikkaa Tukkijoella-esityksen muodossa.

Tukkilaisporukka, johon kuuluvat Turkka (Taneli Läykki), Huotari (Pietari Panula), Oterma (Arto Kinnunen) ja Kasuri (Teemu Kärkkäinen), saapuu paikkakunnalle, jossa heidän joukkoonsa liittyy myös Tolari (Juha Lehtonen). Talokas Pietola (Kari Pietinen) ei voi sietää tukkilaisia, mutta hänen tyttärensä Katri (Kirsi Mäkelä) iskeekin silmänsä Turkkaan. Katriin on mieltynyt myös kruunun palvelija Rättäri (Antti Rytsölä). Pakkaa sekoittavat velkakirjat ja kadoksissa olevat rahat, mutta lopulta kaikki kääntyy hyvin.

Enpä tiennyt tämän juonesta tai hahmoista mitään, vaikka klassikkohan tukkilaistarina on ja monet laulut minäkin olen kuullut, en vaan ole tiennyt että ne ovat tästä. Vielä niitä honkia humisee on yksi lempparilauluistani ja se soi komeasti esityksessä pariinkin otteeseen. Laulukohtaukset soivat hienosti ja reipasta tanssahteluakin nähtiin monessa kohtauksessa. Tukkilaiset olivat valloittavia ja esityksessä riitti vauhtia sekä taitoa.

Lempparihahmokseni nousi hurmaava Turkka, joka oli rehellisen ja ystävällisen oloinen, vaikka muut häntä epäilivätkin kaikenlaisesta. Taneli Läykki tekee hyvän roolin ja laulaa ja liikkuu lavalla luontevasti. Myös Huotaria näytelleen Pietari Panulan laulua ja tanssia oli ilo kuunnella ja katsella, samoin joukkokohtauksissa koko porukkaa, joka pelasi hienosti yhteen. Kalle Kotilaisen Kustaasta pidin myös, kuten Milana Misicin Annista ja Kari Pietisen Pietolasta. Hyvä porukka mukana, kiva katsoa kun lavalla osataan tehdä viihdyttävää ja nautittavaa kesäteatteria.

Tukkilaistunnelma ja aikakauden piirteet tulivat hyvin esille ja näytelmän kieltä oli kiva kuunnella. Hahmojen vaatekappaleita ihailin mielelläni ja muutenkin koko lavan ulkoasu vei suoraan tukkipoikien aikaan. Tanssikoreografiat sopivat esitykseen ja haitarin (Seppo Sarén) soitto antoi sujuvasti tahtia lauluille ja tansseille.

Esityksen aikana saatiin niin sadetta, tuulta kuin lopulta aurinkoakin, mutta tunnelma pysyi korkealla säästä huolimatta eikä katsojilla ollut katoksen suojissa mitään hätää. Onneksi ei sentään satanut kovin pitkään, niin näyttelijätkään eivät joutuneet kauaa sateessa esiintymään. Kokonaisuudessaan Tukkijoella oli hauska, vauhdikas, viihdyttävä ja valloittava esitys, jota oli mukava käydä katsomassa ja jonka pariin voisin uudestaankin suunnata.


keskiviikko 16. elokuuta 2017

Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden 2017-2018 avajaiset

Tilaisuuden juonsi perinteisesti näyttelijä Antti Timonen.
kuvat ilman muuta merkintää © Susanna Salmi

Myrskyluodon Maija


© Johanna Salmi
© Johanna Salmi
Helsingin kaupunginteatteri avasi näytäntövuotensa 14.8., ja tällä kertaa peruskorjatussa, 50-vuotta täyttävässä teatteritalossa. Tätä hetkeä on todellakin odotettu ja innoissani astelin sisään tuttuun taloon. Pääsimme kurkistamaan kulissien taaksekin, ja kiersimme pieneltä näyttämöltä lavastamon ja puvustamon kautta parvekelämpiöön. Tilat näyttivät hienoilta ja kaikkialla näkyi uusia maalipintoja, uutta teatteritekniikkaa ja peruskorjauksen vaikutuksia henkilökunnan tiloihin.

Mannerheim ja saksalainen suudelma
Kultainen vasikka
Seuraavaksi siirryimmekin tuttuun suuren näyttämön katsomoon, jossa on monet kerrat istuttu ihailemassa hienoja esityksiä, ja varmasti ihaillaan jatkossakin. Nyt esitellyssä ohjelmistossa oli monta sellaista juttua, jotka varmasti herättävät suuria tunteita ja kutsuvat katsomoon useammankin kerran.

Makupalojen joukosta minua kiinnostivat eniten toki juhlavuoden musikaali Myrskyluodon Maija, josta nähtiin lavalla hienoja ja lupaavia pätkiä, sekä pienen näyttämön Suomen hauskin mies, jota odotan tosi paljon. Muita kiinnostavia ovat uusintaensi-iltansa saava Peppi Pitkätossu, tanssiteatteriesitys Aikuisten joulukalenteri, Arena-näyttämöllä nähtävä Palkkamurhaajan painajainen sekä Lillanin Robert Jägerhorn - På riktig?

Hansu ja Pirre - mieleni minun tekevi
Suomen hauskin mies
Palkkamurhaajan painajainen
Red Nose Company & Teatteri Quo Vadis - Juoksuhaudantie, vierailuesitys Arena-näyttämöllä
© Johanna Salmi
Det ordnar sig, sapiens!

Esitysmakupalojen jälkeen siirryimme lämpiöön, jossa medialla oli mahdollisuus haastatella ja kuvailla teatteriporukkaa. Kameraan ei tällä kertaa tarttunut yhtään kuvaa, mutta muutaman tutun kanssa juteltiin hetkinen ennen kuin lähdettiin teatterilta ihastellen lämpiön ikkunoista näkyvää vihreää puistomaisemaa. Ensiviikon lauantaina on vuorossa ensimmäinen esityskokemus tässä talossa pitkästä aikaa, kun suuntaan Myrkyluodon Maijan maailmaan. Siihen asti maltan kyllä odottaa, vaikka "kotiin" olisikin mahtava palata niin pian kuin mahdollista.

Kiitos HKT avajaisista, oli kivaa, kuten aina!

Robert Jägerhorn - På riktig?
Arvoituksellisia muunnelmia
ShedHelsinki - Prinsessa Ruusunen - Paluu tulevaisuuteen
© Johanna Salmi

perjantai 11. elokuuta 2017

Hel-YA!

Pääsin tapahtumaan kutsuvieraana, kiitoksia kutsusta!
kuvat Susanna Salmi
Helsingissä, ravintola Lämmössä, järjestettiin viime lauantaina eli 5.8. Hel-Ya! - Helsinki Young Adult Literary Convention. Ohjelma alkoi kello 13.15 englanniksi keskustelulla tarinamaailmojen syntymisestä ja keskustelemassa olivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Salla Simukka, Johanna Valkama ja Erika Vik. Täytyy myöntää että ensimmäinen paneeli meni minulta vähän oli, saavuin paikalle juuri ohjelman alkaessa enkä heti ehtinyt keskittymään panelistien jutteluun. Muutama kiinnostava lause hahmojen rakentamisesta kuitenkin tavoitti korvani.

Seuraava paneeli koski sitä, kuka kirjoittaa ja kenelle, mutta tämän paneelin aikana keskityin lähinnä maistelemaan kahvilan antimia ja ostamaan kirjoja (vaikkei minun pitänytkään ostaa mitään, hups), joten osa jutuista meni hieman ohi. Kiinnostavalta vaikutti keskustelu kuitenkin, ja hyviä puheenvuoroja. Keskustelemassa siis Antti Halme, Siri Kolu, Aki Parhamaa, Anders Vacklin, Elina Rouhiainen ja Anri Väre Lukufiilis-lehdestä.


Kello 14.45 Mintie Das haastatteli brittikirjailija Holly Bournea Skypen välityksellä. Ääni pätki paikoitellen, mutta suurin osa asioista tuli selväksi ja tästä haastattelusta inspiroituneena ostin eilen Bournen Oonko ihan normaali?-kirjan.

15.15 alkoi minua eniten kiinnostavin osuus, eli Haluatko kirjailijaksi?-kokonaisuus. Minähän muuten haluan, olen aina halunnut ja varmasti aina tulen haluamaankin, joten kuuntelin suurella mielenkiinnolla mitä aiheeseen liittyen puhuttiin. Kiinnostavaa ja kannustavaa, tarinaideoita hahmottuu päässäni koko ajan ja ehkäpä joskus joku niistä pääsee kirjan sivuille asti.


Seuraavaksi ohjelmassa oli pidempi tauko, jolloin tutustuin ostamiini kirjoihin ja mutustelin kahviosta ostamaani omenapiirakkaa. Ohjelma jatkui englanniksi keskutelulla siitä, mikä YA:ssa on parasta. Keskustelemassa olivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Juuli Niemi, Elina Rouhiainen, Salla Simukka ja Salla Juntunen. Kiinnostavaa keskustelua tässä(kin) paneelissa ja osittain samoja ajatuksia YA:sta ja kirjallisuudesta ylipäätään kuin minullakin.

Viimeisenä keskusteltiin fantasiasta tänään, ja siitä puhuivat Katri Alatalo, Sini Helminen, Elina Pitkäkangas, Erika Vik ja Nea Ojala. Hyviä pointteja ja mielenkiintoisia juttuja nousi esiin, keskustelu olisi jatkunut varmaan pitempäänkin mutta paljoa ehti paneelissa tulla nytkin asiaa. Tämän jälkeen olisivat vielä olleet Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan julkkarit, mutta minun täytyi suunnata kirjojentäyteisen päivän jälkeen kohti kotia ennen niitä.

Kokonaisuutena kiva ja mielenkiintoinen tapahtuma, kaikkea oli sopivasti ja ohjelma oli kiinnostavaa koko ajan. Salin takaosaan ei ihan kaikki kuulunut, mutta jos keskittyi pelkästään panelistien puheeseen niin keskusteluja oli helppo seurata. Kirjailijavieraat oli valittu hyvin ja paneeleissa ei ollut hiljaisia hetkiä vaan juttua riitti ja olisi välillä riittänyt enemmänkin kuin mitä rajatun ajan sisään mahtui. Hauska päivä kirjojen parissa, toivottavasti tapahtumaa vietetään vielä monta kertaa.

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Muistojenlukija (Elina Rouhiainen)

Luin kirjan arvostelukappaleena, kiitos Tammi!

Elina Rouhiaisen Muistojenlukijan julkaisua juhlitaan 5.8. Ravintola Lämmössä.

16-vuotias Kiuru näkee ihmisten muistot lintuina. Hän tapaa yllättäen joukon ihmisiä, joilla heilläkin on samankaltaisia voimia. Romaniveljekset Dai ja Nelu sekä intialaistaustainen Bollywood tuovat Kiurun maailmaan uuden ulottuvuuden. Myös Kiurun pitkäaikainen ihastus, rakas ystävä Samuel liittyy mukaan porukkaan. Pikku hiljaa salaisuudet ja arvoitukset alkavat selvitä. Mikä ihme on Väki? Mihin kaikkeen Kiuru, Dai ja muut pystyvätkään? Kuka on Punainen?

Muistojenlukijassa on paljon asioita, joista pidän todella paljon. Sujuva, mukaansatempaava tarina ja aidon tuntuiset tapahtumat saavat lukemaan aina yhden sivun lisää, vivahteikkaat, kiehtovat hahmot herättävät kiinnostuksen tutustua heihin tarkemmin ja Rouhiaisen taitavasti kirjoittamat sanat ja lauseet muodostavat ihastuttavan, jännittävän, hauskan ja eloisan kokonaisuuden. Muistojenlukijaa on miellyttävä lukea, koska kirjan tapahtumat kulkevat niin luontevasti ja hyvässä tahdissa, että lukemisen rytmi pysyy yllä koko ajan ja kirja onkin huomaamatta luettu ihan muutamassa hetkessä.

Yleensä minun on tosi helppo valita suosikkihahmo, koska joku hahmoista erottuu edukseen rivien välissä ja muiden hahmojen silmissä. Tällä kertaa en yhtään tiedä, kenestä pidin eniten, eikä se haittaa mitään. Mahtavaa, että tarinassa on monta kivaa tyyppiä! Kiuru on hieno päähenkilö, hänessä on monta puolta ja häneen on osittain myös mutkatonta samaistua. Samuelista minulla riittäisi paljonkin sanottavaa, mutta sanotaan nyt vaikka että miten mielenkiintoinen, arvoituksellinen ja hurmaava tyyppi, joka muuttuu paljon tarinan aikana, vai muuttuuko sittenkään? Ehkä Samuelista vain paljastuu asioita. Hurmaava on myös salaperäinen Dai, joka on kirjoitettu vastustamattoman hyvin. Bollywoodista pidin paljon, hän on valloittava persoona.

Olen tänä vuonna lueskellut suomalaisten kirjailijoiden young adult-kirjoja enemmän kuin ennen, sillä yleensä luen ulkomaan kirjoittajien suomennettuja teoksia. Ilahduttavan moni kirja on hurmannut ja vakuuttanut, mutta Muistojenlukija nousee (tällä hetkellä ainakin) ykköseksi, sillä pidin siitä kovasti ja haluaisin hetinyt tietää, mitä jatkossa tapahtuu. Ihastuttava on kaikesta tarinan vauhdikkuudesta, jännittävyydestä ja juonenkäänteistä huolimatta se sana, jolla Muistojenlukijaa kuvailisin. Vahva ystävyys, uudet kokemukset, pelko ja kiihtymys, rakkaus, kesäinen Helsinki ja nuorten ihmisten ilo ja suru voittavat minut puolelleen helposti, enkä malta odottaa, että saan tietää miten tarina jatkuu.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Hyvät siskot! @ Lahden Uusi Kesäteatteri

kuvat © Juha Tanhua
Laukesin viimevuotinen Mökkinaapurit vakuutti minut siitä, että näiden juttuja kannattaa käydä katsomassa useamminkin. Tämän vuoden esitys, Hyvät siskot, kertoo naisten äänioikeustaistelusta. Siskokset Ulrika (Anni Kajos) ja Helga (Annamaria Karhulahti) liittyvät Ellenin (Linda Hämäläinen) johtamaan naisasialiikkeeseen, joka ajaa Suomen naisille yhtäläisiä oikeuksia riippumatta siitä, keitä he ovat, ovatko he naimisissa, köyhiä tai varakkaita. Siskosten miehet Väinö (Panu Kangas) ja Anselmi (Osku Ärilä) joutuvat toteamaan, että viaton "harrastus" onkin isompi juttu.

Suomalaisten naisartistien musiikki soi ja lavalla naiset puolustavat oikeuksiaan ja muuttavat maailmaa. Mahtavaa! Naisenergia vyöryy katsomoon välillä sellaisella voimalla, että kylmät väreet kulkevat iholla. Heti alussa Kaija Koon Supernaiset kajahtaa vahvana lavalla ja periksiantamaton, voimakas meininki jatkuu alusta loppuun asti. Musiikki sopii tarinaan loistavasti, ja tykkäsin etenkin Siskoni, Rakasta, kärsi ja unhoita, Naiset ensin, Venäläinen ruletti ja Illanpilaaja-biiseistä.

Näyttelijät tekevät kaikki vahvaa työtä, lempihahmoa en pysty valitsemaan kun kaikissa tyypeissä oli jotain hyvää ja hienoa ja kivaa mistä tykkäsin. Hyvin yhteenpelaava ja toimiva, taitava porukka lavalla, heitä oli ilo katsoa. Katu-klubi esityspaikkana oli myös kiinnostava ja toimikin oikein hyvin, hyvä tunnelma ja kiva paikka.

Kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää teatteria. Suomen (ja maailman) historian tärkeitä tapahtumia, joista kuitenkin on jo niin kauan, että esimerkiksi äänioikeutta ja naisministerejä ja vaaleissa ehdolla olevia naisia pitää itsestäänselvyytenä, vaikka niin ei ole aina ollutkaan. Minä sain äänestää tänä vuonna ensimmäistä kertaa, ja se oli jännittävää. Aion tästä eteenpäinkin varmasti käyttää äänioikeutta, jonka eteen on tehty töitä.


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Akseli ja Elina @ Joka-teatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Joka-teatteri!
kuvat Joka-teatterin facebook-sivuilta
Täällä Pohjantähden alla-romaanista sovitettu Akseli ja Elina sai ensi-iltansa Jokelan kesäteatterissa 16.7.

Tämä alkaa tunnetuilla sanoilla, nimittäin "alussa olivat suo, kuokka ja Jussi", jotka nähdään myös lavalla. Jussi Koskela (Veikko Martiskainen) rakentaa torppaansa ja elelee Pentinkulmalla vaimonsa Alman (Riitta-Liisa Martiskainen) ja lastensa kanssa. Lapsista vanhin, Akseli (Sami Karppanen) ihastuu tarinan edetessä Kivivuoren perheen tyttäreen Elinaan (Pihla Valjakka). Elämä etenee Pentinkulmalla, koulu ja työväentalo rakennetaan ja ihmiset alkavat pikkuhiljaa ajatella niitä ajatuksia, jotka määrittävät heidän puolensa tulevassa sisällissodassa.

En ole lukenut Täällä Pohjantähden alla-trilogiaa, mutta tämän esityksen perusteella voisin hyvinkin avata kirjan joku päivä. Erityisesti monipuolinen hahmogalleria ihastutti ja juoni oli mielenkiintoinen ja tapahtumarikas. Lempparihahmoni oli Akseli Koskela, hän on kiinnostava hahmo ja punapäällikkötulevaisuus kiinnostaa minua, ehkäpä on siis oikeasti alettava lukemaan tätä tarinaa. Muistakin tyypeistä tykkäsin, näyttelijät ovat toteuttaneet omat hahmonsa oikein toimivasti ja luontevasti.

Akselin ja Elinan ihastuminen ja rakastuminen käy selväksi heti ensimmäisistä yhteisistä kohtauksista. Kaikki pitkät katseet ja leikkimielinen kiusaaminen on luonnollisen ja uskottavan oloista eikä jää epäselväksi, mitä kumpikin ajattelee. Muutenkin hahmojen väliset jännitteet ja vuorovaikutus on näytelty selkeästi ja luonteenpiirteet toimivat kaikilla hyvin. Teatterin ympäristön puut ja maalaismaisema sopivat hyvin esitykseen ja loivat omalta osaltaan tunnelmaa, onneksi sääkin suosi ensi-iltayleisöä ja aurinko porotti koko esityksen ajan.

Varsinkin koko porukan yhteiskohtaukset olivat hienoa katsottavaa, ja lopussa kaikui komeasti Täällä Pohjantähden alla. Laurilan perheen häätökohtauksesta tykkäsin erityisesti, kuten myös hääkohtauksesta ja jokaisesta laulusta, joka esityksessä oli mukana. Tietty jännittyneisyys ja ihmisten erimielisyydet olivat aistittavissa koko ajan, ne tulivat ilmi hahmojen liikkeistä ja katseista, ja muutenkin näyttelijäporukka sai luotua erilaisia tunnelmia lavalle aina pieniä juttuja muuttamalla. Pidin tästä ja varsinkin näin Suomi 100-juhlavuoteen tämä sopi erinomaisesti!


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Seitsemän veljestä @ Ryhmäteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Ryhmäteatteri!
kuvat © Tanja Ahola
Suomenlinnassa nähdään tänä kesänä Seitsemän veljestä, jonka ensi-iltaa juhlittiin 15.6. Minä ehdin paikalle eilen 4.7.

Seitsemän veljestä elikkä Juhani (Santtu Karvonen), Tuomas (Tommi Rantamäki), Aapo (Eino Heiskanen), Simeoni (Eero Ojala), Timo (Mikko Virtanen), Lauri (Miro Lopperi) ja Eero (Elias Keränen) ovat vauhdikas, kovakalloinen, toraisa ja monipuolinen porukka, joka haaveilee Männistön Venlasta (Pihla Pohjolainen), tappelee Toukolan poikien (Alvari Stenbäck, Julius Martikainen, Peter Nyberg, Arto Muukka ja Lasse Viitamäki) kanssa, vastustaa lukemaan oppimista, rakentaa talon, polttaa saunan, ampuu härkiä, oppii kuin oppiikin lukemaan ja lopulta paljastuu ihan kunnon ihmisiksi.

Tämä oli minulle tämän kesän toinen Seitsemän veljestä (ja muutenkin toinen versio, jonka olen ikinä nähnyt), joten en voinut olla vertaamatta näitä kahta tulkintaa keskenään. Molemmista tykkäsin ja molemmissa oli paljon hyvää, joten Seitsemän veljestä joko toimii minulle hyvin tai sitten olen valinnut katsottavaksi sellaiset versiot, jotka on toteutettu taidolla ja innolla.

Suomenlinnassa nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita, varsin vaikeahkon oloinen ja viihdyttävästi toteutettu kosintaretki, hauska ja vakuuttava veljesseitsikko ja vahvoja roolisuorituksia sekä nokkelaa ja kiehtovaa kesäteatteria. Katsomossa oli hyvä tunnelma koko esityksen läpi ja lavalla oli koko ajan kiinnostavaa katsottavaa, joten tylsää ei tullut hetkeksikään. Aleksis Kiven kieltä kuullaan lavalla ja sen joukkoon on ripoteltu moderniakin kieltä, tämä yhdistelmä toimii.

Suosikkiveljekseni tässä versiossa on Elias Keräsen vekkuli, nokkela, hauska ja veikeä Eero. Mahtavia ilmeitä ja eleitä, Eero on ihan loistava tyyppi ja Keränen tavoittaa hahmon tärkeimmät puolet hienosti. Myös Santtu Karvosen Juhani on mainiosti rakennettu rooli, tosi monta hyvää kohtausta ja toimivia juttuja. Eino Heiskanen tekee hyvän roolin Aapona, hän pitää vauhdikkaammat sisaruksensa kurissa ja suhtautuu asioihin järjellä. Muutkin veljekset ovat kaikki hyviä persoonia ja näyttelijät ovat kaivaneet hahmoistaan esiin hyviä puolia, jotka toimivat lavalla.

Onnistunut kokonaisuus, tykkään tästä näin esitystä seuraavana päivänä vielä enemmän kuin eilen, kun olen saanut mietiskellä ja ajatella näkemääni. Paljon toimivia hetkiä, hyvin toteutettuja kohtauksia ja hienosti yhteen pelaava näyttelijäporukka sekä tietenkin mahtavat veljekset. Hyvä, hyvä, näin se pitääkin tehdä!


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Bonnie & Clyde

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos tekijäporukalle!
kuvat © Lauri Laukkanen & Heidi Bergström
Ohjaaja Pauli Patisen koollekutsuma, helsinkiläisistä ylioppilasteatterilaisista ja Teatterikorkeakoulun opiskelijoista koostuva porukka on tehnyt Bonnie & Clyde-nimisen esityksen, jonka ensi-iltaa vietettiin Tervasaaren amfiteatterissa 1.7.

Lavalla nähdään Lumi Aunio, Eeva Kaihola ja Elias Salonen. He kaikki ovat Bonnie ja Clyde sekä omia itsejään ja erilaisia versioita erilaisista ihmisistä. Täytyy nyt heti alkuun todeta, että onpas näyttämöllä paljon nuorta energiaa, taitoa, lahjakkuutta ja hurmaavaa läsnäoloa. Kolmikko tekee vakuuttavaa työtä ja heitä on ilo seurata lavalla. Toimiva ja onnistunut roolitus siis!

Bonnie & Clyde puhuttelee ja saa miettimään. Kuka minä olen, mitä haluan ja millaisena minut muistetaan? Miten maailmaan voi vaikuttaa? Esityksessä on paljon pieniä yksityiskohtia, jotka jäävät mieleen ja niitä mietii ihan huomaamattaankin vielä muutaman päivän päästä. Jokin vuorosana, musiikin pätkä, ilme tai ele, joka herätti miettimään jo katsomossa istuessa, palaa esitystä muistellessa heti takaisin ajatuksiin. Kiinnostava esitys, josta jäi paljon ajatuksia ja mietiskeltävää.


Esityksen musiikki on Henna Helasvuon säveltämää ja sitä kuuntelee oikein mielellään. Lauluista varsinkin Point of no return ja Kato mua miellyttivät korvaani ja toimivat hienosti myös kokonaisuudessa, kuten kaikki muukin musiikki. Puvustuksesta pisteitä saavat Vita Edvards ja Stella Kylä-Liuhala, hienoja asuja lavalla olevalla kolmikolla päällään.

Tykkäsin tästä tosi paljon, minusta oli ihan mahtavaa istua katsomossa ja seurata sujuvaa, mielenkiintoista tarinaa, jota taitavat tyypit toivat katsojien eteen. Edes vesisade ja viileä ilma eivät haitanneet, ei katsomossa eikä lavalla, vaan energia ja varma ote esitykseen säilyivät. Onnistunut, toimiva ja mukaansatempaava esitys, joka ei päästä liian helpolla, mutta saa nauramaan ja nauttimaan sekä ajattelemaan. Hieno juttu!


sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Kuuluisa Kiljusen herrasväki @ Ohkolan kesäteatteri

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Ohkolan teatteri!
kuvat © Susanna Salmi
Öljymäellä sai 30.6. ensi-iltansa Kuuluisa Kiljusen herrasväki.

Kiljusen perhe on käynyt Helsingissä, ja kotiin palattuaan he saavat reissustaan laskun. Siinä onkin sitten paljon nollia, ja isä (Esa Paukku) ja äiti (Anna Tapper) ovat huolissaan siitä, että milläs tämä kaikki maksetaan. Lapset Luru (Felix Tapper), Mökö (Pihla Rantanen) ja Plättä (Antti Johansson) miettivät tapoja kerätä rahaa, kunnes keksivät, että aletaan kaivamaan öljyä, onhan paikkakin nimeltään Öljymäki joten ihme jos mustaa kultaa ei löydy. Väärinkäsitysten seurauksena Kiljusen perhe on kohta lehtien etusivulla ja heistä ollaan jo elokuvaakin tekemässä. Saadaanpa tarinaan mukaan niin kaivinkone kuin puhuva koirakin.

Kiljusten perhe ja heitä näyttelevät tyypit tekevät hyvää työtä, jokainen perheenjäsen on oma persoonansa ja näyttelijät tuovat hyvin esille oman hahmonsa luonteenpiirteitä. Kiljusille sattuu ja tapahtuu, mutta perhe pitää yhtä ja heillä on hauskaa, tämä välittyi hyvin katsomoon. Muista hahmoista mainittakoon Hanna (Sara Vainikka), elokuvaohjaaja Jone K. Kurakuskin (Ari Lehto) assistentti. Hanna on hieno hahmo, ystävällinen ja kiltti nuori nainen, joka ei halua Kiljusille mitään pahaa tai vaikeuksia. Myös elokuvaohjaaja itse on hyvä hahmo, vähän itsekäs ja kunnianhimoinen tyyppi, joka haluaa onnistua elokuvanteossa. Mieleen jäivät myös toimittajat (Emma Lehto ja Suvi-Tuuli Ihatsu) sekä kaivurin kanssa paikalle saapuneet kyläläiset (Aatu Johansson ja Sara Vainikka).

Oikein vauhdikas ja hyväntuulinen esitys oli tämä, viihdyin katsomossa ja seurasin tarinaa mielelläni. Vähän oli vielä ensi-iltajännitystä ilmassa, mutta sehän kuuluu asiaan. Puvustus, lavastus ja muut rekvisiitat sopivat juoneen hyvin, ja tarinassa oli paljon hyviä käänteitä, jotka oli toteutettu fiksusti. Vuorosanat hukkuivat välillä, kun tuuli niin paljon, mutta kesäteatterissa yleensä ollaankin aina sään armoilla. Mainio kokonaisuus, hymyilyttää ja tarina vie mukanaan. Kaikki toimii ja esitys viihdyttää, mikäs sen parempaa!

torstai 29. kesäkuuta 2017

Seitsemän veljestä @ Pesäkallion kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pesäkallion kesäteatteri!
kuvat Jarno Keski-Jylhä
Kävin Pesiksellä ensimmäistä kertaa viime vuonna ja harmittelin jo silloin, että miksi en ole tiennyt tästä paikasta aikaisemmin, kun lavalla oli niin hyvä meno ja katsomossa hauskaa. Tälläkin kertaa meno oli vauhdikasta ja katsomossa viihtyi loistavasti. Eilen (28.6.) oli siis Seitsemän veljeksen ensi-ilta, jota suuntasimme katsomaan koko perheen voimin.

Jukolan veljekset Juhani (Markus Karekallas), Tuomas (Ville Mäkinen), Aapo (Mikko Laine), Simeoni (Väinö Weckström), Timo (Stefan Andersén), Lauri (Anssi Hyvönen) ja Eero (Kalle Sulalampi) elelevät kotitalossaan Jukolassa, rähinöivät toistensa ja muiden kanssa, koettelevat voimiaan ja huolehtivat kuka mistäkin. Lukutaidoton veljessarja joutuu lukkarin oppiin, mutta karkaa koulusta ja muuttaa Impivaaraan. Siitä tarina jatkuu monenmoisten sattumusten kautta, mutta lopussa kaikki kuulostaa menneen aika hyvin.

Olen lukenut Seitsemän veljestä-romaanin joskus kolme vuotta sitten, mutta en muistanut siitä kuin sen, että Simeoni oli lempparityyppini ja lukemisessa kesti pari viikkoa. Esitys palautti joitain kirjan kohtia mieleen, mutta vaikka ei tietäisi yhtään mistä Seitsemän veljestä kertoo, lavan tapahtumiin pääsee helposti mukaan. Vauhtia ja energiaa lavalla riittää, kun veljesjoukko pistää parastaan. Esityksen musiikki on Ismo Alangon, Tuomari Nurmion, Sam ja Aarne Sihvon sekä Anssi Kelan käsialaa ja sopii mukaan loistavasti. Varsinkin Rakkaus on ruma sana, Rappiolla, Rakas rämä elämäElon mainingit ja 1972 soivat komeasti kesäillassa.

Kyselen aina teatterireissun jälkeen perheenjäseniltä, että kukas oli teidän suosikkihahmonne, mutta nyt minun oli vaikea päättää, että kukas se minun suosikkini sitten oli. Erityisesti pidin Ville Mäkisen Tuomaasta ja Mikko Laineen Aaposta, mutta sitten muistin, että ainiin tuollakin oli hyviä kohtauksia ja ainiin tämä teki tuon jutun hyvin ja tämä taas olikin hauska tyyppi ja tuo oli hieno rooli, joten en ehkä osaakaan päättää kenestä veljeksestä pidin eniten. Näyttelijät tekevät hurjan hyvää työtä, ja vaikka vähän ensi-iltajännitystä olikin ilmassa, näki selvästi, että esityskauden edetessä nämä hahmot tulevat olemaan luonteikkaita, tarkasti rakennettuja, viihdyttäviä ja omia persooniaan.

Tykkäsin tästä todella paljon, toimiva, hauska ja viihdyttävä kokonaisuus. Katsomossa on koko ajan kivaa, lavalla tapahtuu nopeassa tahdissa ja esityksen huumori toimii. Näyttelijät tekevät hienot roolit, laulavat ja liikkuvat lavalla taitavasti ja jokainen hahmo valloittaa. Bändi (Jukka Teerisaari, Aapo Ravantti, Veera Rinkinen, Joonas Mäyrä ja Stella Kullström) soittaa hienosti ja pirteästi sekä tekee myös hyviä rooleja lavan puolella. Ai niin, kehut vielä villiintyneelle sonnilaumalle, joka ahdistaa veljekset puuhun. Hieno idea sen toteutukseen! Kekseliäs, mukaansatempaava ja hauska esitys, jonka minä haluan nähdä uudelleen.

Onnea Pesäkallion kesäteatterille kymmenvuotisesta taipaleesta!

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Pokka pitää @ Koskenniskan kesäteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura!
kuvat © työryhmä, Elsa Kosonen
Koskenniskan kesäteatterissa sai 21.6. ensi-iltansa Pokka pitää-niminen näytelmä.

Emmet (Pasi Jumppanen) ohjaa harrastajateatterille brittiläistä murhamysteeriä ja yksi rooli on vielä täyttämättä. Oman arvonsa tunteva kotirouva Hyacinth Bucket (Leena Laaksonen) ottaa roolin itselleen puoliväkisin eikä siinä auta muun teatteriporukan kuin myötäillä. Murhamysteeriä ovat esittämässä myös Onslow (Erkki Laukkanen) ja Daisy (Mia-Maija Toivanen), Emmetin sisko Liz (Varpu Hapuoja) sekä herra Milson (Atte Köngäs) ja Rose (Susanna Määttä).

Pokka pitää perustuu Keeping Up Appearances tv-sarjaan, jota en kylläkään ole nähnyt eli vertailua siihen suuntaan en voinut tehdä. Esityksen perusteella voisin kyllä katsoa sarjaakin, huumori upposi ja nauratti ja viihdyin katsomossa hyvin, vaikka kesäilta olikin viileähkö. Puvustuksesta varsinkin pidin, siinä vaiheessa kun näytelmän hahmot astelivat ensimmäistä kertaa roolivaatteet päällä näyttämölle niin oikein tyylikästä porukkaa oli lavan täydeltä.

Lempparihahmoni oli ehkäpä herra Milson, jota Atte Köngäs näytteli oikein hyvin, tai sitten hiljainen Richard (Tapio Valonen) joka nähtiin lavalla muutamaan otteeseen. Hyacinth oli myös kiva hahmo, samoi Emmet ja Liz. Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, ja varsinkin Hyacinthin peitellessä identiteettiään kokin rooliasu päällään Leena Laaksonen tekee mainiota ja hauskaa työtä.

Onnistunut esitys on tämä, viihdyttävä ja hauska sekä sujuvasti etenevä. Parituntinen kului nopeasti eikä hetkeksikään tullut tylsää. Lava näytti hyvältä ja kaikki toimi, ei paljoa ensi-iltajännitystä ainakaan katsomoon asti näkynyt. Yleinen ilmapiiri oli oikein lämmin ja väliajalla sai buffetista makkaran lisäksi grillattua maissia, nam! 


lauantai 17. kesäkuuta 2017

Niskavuoren nuori emäntä @ Järvenpään teatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Järvenpään teatteri!
kuvat © Kapina Productions
Eilen (16.6.) vietettiin Niskavuoren nuoren emännän seurassa ensi-iltaa Järvenpään kesäteatterissa.

Loviisa (Paula Peltola) on Niskavuoren vanhimman pojan Juhanin (Mikko Korhonen) vaimo ja talon tuleva emäntä. Juhani taas on iskenyt silmänsä Malviinaan (Nita Laine), jonka kanssa hänellä on omat salaisuutensa ja syntinsä, joista osa on vieritetty pikkuveli Antin (Markus Peltola) niskoille. Kun Loviisalle selviää miehensä petos, hän tarttuu Niskavuoren emännän rooliin tiukasti eikä anna enää muiden määräillä.

Minä olen tähän mennessä välttynyt Niskavuorelaisten tarinoilta, vaikka toki olen niistä kuullutkin. Nyt sitten pääsin näiden tapahtumien ja hahmojen pariin, ja oli jo aikakin! Pidin tarinasta, sopivasti draamaa, vahvat hahmot ja hyvä ohjaus (Lija Fischer), joka saa esityksen etenemään sujuvasti. Näyttelijät tekevät kaikki loistavaa työtä ja esitystä on siksikin kivaa katsoa. Välillä vuorosanat meinaavat vähän hukkua, varsinkin silloin kun lentokone lentää katsomon yli, mutta lähes kaiken kuulee ja loput on helppo arvata.

Hahmoista pidin eniten Kustaavasta (Janina Jääskeläinen). Eloisa, vallaton ja ihastuttava hahmo ja hienon roolin tekee Kustaavaa näyttelevä Janina Jääskeläinen. Loppupuolella kuultu Haloo Helsingin Huuda! on tosi hyvä, Kustaava ja Iita (Anja Veck) laulavat sen. Paula Peltolan Loviisa on hieno hahmo ja monivivahteinen rooli, josta pidin kovasti. Loviisassa on jotain kiehtovaa voimaa, hän ei paljoa taivu vaikka hänelle selviääkin miehensä naisseikkailu. Paula Peltola tekee Loviisasta inspiroivan ja hieman pelottavankin vahvan naisen.

Ajattelin ensin, että en kyllä tykkää tästä Juhani-tyypistä, mutta niin vain Mikko Korhonen onnistui tekemään hahmosta mukavan ja vähän eksyneen oloisen, ja viimeistään humalassa räppääminen hurmasi. Nita Laineen Malviinasta pidin jo alusta asti, vaikka hän olikin vähän ylpeän oloinen välillä ja tuntui, syystäkin, inhoavan Loviisaa. Malviinalla menee kuitenkin aika huonosti, kun Juhani ei tahdo päästää tätä talosta pois ja Loviisa taas haluaa hänestä eroon. Nita Laine näyttelee Malviinan tunteet ja ajatukset toimivasti ja luontevasti.

Mä haluun häät, jonka Malviina ja Heta (Katja Hyry-Heikkilä) laulavat, on ihana ja kaihoisa ja kaunis, ja tykkäsin siitä oikein paljon. Malviinan laulama Elämä on ehkä parasta koko esityksessä, tekisi mieli mennä katsomaan uudelleen että kuulisi tämän uudelleen. Myös alun riehakas ja iloinen lauluhetki Ruoti-Joonaan johdolla jäi mieleen, samoin kuin Malviinan ja Juhanin paljastuminen Loviisalle ja humalassa kotiin palaava Juhani.

Kokonaisuutena tämä on vahva ja toimiva esitys, näyttelijät tekevät kaikki hienot roolit ja tarinasta on otettu parhaat palat irti niin, että kaikki tärkeä tulee sanottua ja kaikki ei-niin-tärkeä häilyy kuitenkin taustalla. Erityispisteet vielä sille, että Niskavuoren väki pukeutuu punaisiin ruutupaitoihin, hieno yksityiskohta. Tämän menisin mielelläni katsomaan uudestaankin!

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Miestä vailla @ Pukkilan kesäteatteri

Näin esityksen medialipulla, kiitos Pukkilan kesäteatteri!
kuvat © Tiina Räikkönen
Pukkilasta lähti tällä kertaa käyntiin tämä lähiseudun kesäteatterikierros, elikkä Miestä vailla oltiin 11.6.

Marketan (Raija Laakso) talo on määrätty suojelukohteeksi ja sitä pitäisi nyt alkaa remontoimaan kaiken maailman direktiivien ja sääntöjen mukaisesti. Innokasta remonttiväkeä tuntuu löytyvän kotikulmiltakin, esimerkiksi naapurin Yrjö (Tuukka Eskola) auttaisi Markettaa enemmän kuin mielellään. Lehteen kuitenkin laitetaan ilmoitus ja sen perusteella paikalle saapuu timpuri Klaus (Aki Viljanen) jota poliisi Leedsi (Markku Marjomaa) epäilee vankikarkuriksi. Talolla järjestetään myös talkoot, jolloin remonttiin liittyy muutakin porukkaa, esimerkiksi naapurin missineiti Saimi (Anu Koivisto), runoilevainen Manni (Ilmo Rantalainen) ja ihastuttava uusi naispappi Riitta (Virpi Grönlund).

Tykkäsin tästä enemmän kuin etukäteen ajattelinkaan, esitys on juuri sellaista "kesäteatterihömppää", tai siis semmoinen ei liian vakava vaan ihanan hauska ja hurmaava tapa viettää kesäiltapäivää. Tarinassa tapahtuu ja koukeroiset ihmissuhteet, huvittavat väärinkäsitykset ja herkulliset henkilöt takaavat viihdyttävän kokonaisuuden. Näyttelijät ottavat hahmoistaan kaiken irti ja erityisesti Yrjö, Manni, Melina (Tanja Lehtikuusi) ja Saimi ovat mainioita tyyppejä.

Puvustus ja lavastus toimivat hyvin ja pienillä jutuilla on saatu paljon aikaan. Tarinassa suurin rooli on kuitenkin juonella ja näyttelijöillä, jotka toteuttavat esityksen hienosti. Varsinkin Mannin ja Yrjön kaljoittelut, talkootanssit ja milloin kenenkin naisen ja miehen liehittelyt ovat viihdyttävää seurattavaa. Jännittävää seurata, kuka lopulta päätyy kenenkin seuraan.

Tämä on oikein onnistunut kokonaisuus, hauska, viihdyttävä ja mukava esitys, jota katsoo mielellään ja jonka jälkeen katsomosta lähtee hymy huulilla. Olin katsomassa porukan tokaa vetoa ensi-illan jälkeen ja sujui muuten hyvin, ei turhia kangerteluita tai taukoja, vaan meni kuin vettä vaan. Hienoa!