sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joululuukku 14

Esittelyssä Näin koulutat lohikäärmeesi 2.


Nimi Näin koulutat lohikäärmeesi 2 (How to train your dragon 2)
Ohjaaja Dean DeBlois
Päärooleissa Aksu Palmén (Jay Baruchel) Rebecca Viitala (Cate Blanchett)
Käsikirjoitus Dean DeBlois
Kesto 102min
Ikäraja K7
Juoni Öystilän väki on hyväksynyt lohikäärmeet ja kaikki elelevät onnellisina. Hikotuksesta (Baruchel/Palmén) povataan päälikköä mutta poika on eri mieltä. Hän etsii lohikäärmeensä Hampaattoman kanssa uusia paikkoja ja piirtää niistä karttoja. Yhtäkkiä he törmäävät lohikäärmeitä metsästävään joukkoon ja meinaavat joutua itsekin saaliiksi. Hikotus ja Hampaaton joutuvat erilleen muista Öystiläläisistä ja kohtaavat jonkun, joka saattaa olla tuttu jo menneisyydestä. Miten heille käy? Pystyvätkö ihmiset suojelemaan lohikäärmeitään? Kuka on Drago Veriaura?


Tykkäsin ensimmäisestäkin Näin koulutat lohikäämeesi- leffasta ja tämä oli vielä parempi. Hikotus on valtavan ihana ja Aksu Palmén on todella hyvä hänen äänekseen. Tarinan juoni on myös hyvä ja leffassa oli tosi hyviä kohtia. Alfalohikäärmet olivat vähän tyhmän näköisiä mutta ei se mitään. Hikotuksen ja Hampaattoman suhde on myös tuotu leffassa hyvin esiin ja melkein itkettää kun Hikotus huutaa Hampaattomalle. Lohikäärmeiden animointi on erittäin onnistunutta ja onhan ne nyt söpöjä. Visuaalinen ilme on hieno.

Tässä kakkososassa oli enemmän surullisempia kohtia kuin edellisessä mutta nekin olivat hienosti tehty. Tässä myös tapahtui mielestäni enemmän kuin ykkösosassa. Minusta muut Öystilän nuorisoporukasta ovat vähän yksipuolisia tyyppejä joista ei paljon luonteenpiirteitä erotu. Valka (Blachett/Viitala) uutena hahmona ei ooneksi jäänyt läpinäkyväksi vaan oli inhimillinen ja kiva tyyppi.

Lohikäärmetaistelut sun muut kuuluivat juoneen mutta vähän pitkäksi venähtivät kuitenkin. Rauhallisemmat kohtaukset olivat enemmän makuuni kuin nämä tappelut. Leffa loppui sopivasti ja jätti sopivasti kysymyksiä kolmososaan jonka ilmestymisvuosi on 2017.

Suosittelen animaatioiden ystäville ja lohikäärmeistä kiinnostuneille, tässä on hienoja niitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti