torstai 30. elokuuta 2018

Kinky Boots @ Helsingin kaupunginteatteri

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos HKT!
kuvat © Mirka Kleemola

Kinky Bootsin ensi-ilta oli Helsingin kaupunginteatterissa tänään 30.8., mutta minä ehdin näkemään sen reilu viikko sitten koeyleisön joukossa, eli ensi-illassa nautin showsta jo toista kertaa. Eikä muuten ole ikinä nautittu näin! Kyllä sydäntä lämmitti, kun yleisö osoitti suosiotaan seisaaltaan, huusi, hurrasi ja taputti. Mahtavaa!

Charlie (Petrus Kähkönen) muuttaa Lontooseen kera ihastuttavan Nicolan (Raili Raitala) ja jättää isänsä (Kari Mattila) huolehtimaan suvun kenkätehtaasta. No, juuri kun Lontooseen ollaan asettumassa, tulee puhelu - Charlie on perinyt kenkätehtaan isänsä kuoltua. Ei siinä muu auta kun laittaa tehtaanjohtajan takki päälle ja yrittää valaa uskoa vaikeuksissa olevan kenkäbisneksen työntekijöille. Tehtaalle pitäisi keksiä joku pelastuskeino, ja äkkiä, muuten täytyy alkaa jakelemaan potkuja. Onneksi Lola (Lauri Mikkola) humauttaa Charlieta korkosaappaalla päähän ja tutustuttaa tämän drag queenien maailmaan. Siitäpä Charlie saa, hitaasti mutta varmasti, idean. Nyt löytyi kohderyhmä ja suunnittelija ja kaikki, joten pyörät pyörimään ja kinky bootseja valmistamaan! Charlien yllättävälle päätökselle eivät ihan kaikki lämpene, etenkin Don (Tero Koponen) on hankaamassa vastaan ja hän nokitteleekin kovasti Lolalle, näiden kahden erimielisyyksiä puidaan nyrkkeilykehässä asti. Charlielle aiheuttaa päänvaivaa Lontooseen jäänyt Nicola, jolla on sulhaselleen kovasti vaatimuksia ja hermotkin kireällä, kun Charlie jää tehdasta pelastamaan eikä suunnittele yhteisiä häitä. Ja sitten on vielä Lauren (Anna Victoria Eriksson), joka iskee silmänsä Charlieen ja ihastuu salamannopeasti. Ja Lolan drag enkelit (Tomi Lappi, Anton Engström, Paavo Kääriäinen, Jero Mäkeläinen, Henri Sarajärvi ja Christoffer Strandberg), jotka moneen otteeseen saapuvat ihastuttamaan tehtaan väkeä. Kaikenlaisia vaikeuksia tulee matkan varrella, mutta niistä selvitään, ainakin suurimmasta osasta. Ja paljon on myös onnistumisen ja ilon hetkiä, varsinkin, kun ensimmäinen synninpunainen saapaspari kulkee liukuhihnalla odottavien katseiden eteen. Ja vaikka mitä muuta ehtii tapahtua myös.

Kinky Boots on yksi suosikkimusikaalejani, joten tätä ensi-iltaa on odotettu malttamattomana jo pitkään. Näin Kinky Bootsin ensimmäistä kertaa Lontoossa kesäkuussa, ja brittiversio vei sydämeni täysin. Tiesin tästä musikaalista jo monta vuotta sitten, mutta vasta törmättyäni Spotifyssa sen biiseihin tutustuin tarinaan vähän enemmän ja sitten HKT ilmoittikin tuovansa shown ensi-iltaan. Siksipä se valikoitui myös Lontoonreissun katsomislistalle ja siellä näinkin sitten sellaisen spektaakkelin, etten voinut olla ajattelematta, että nyt on kyllä täällä Suomenmaassa suuret punaiset korkosaappaat täytettävänä, tämähän on ihan mieletön show! Samoin musiikki, joka on tosi hienoa, mutta myös fiksusti ja hauskasti sanoitettua, nostatti odotuksia. Eniten juuri suomennos, sillä Kinky Bootsin ollessa ensimmäinen esitys, jonka näin ensin englanniksi(/alkuperäiskielellä), suhtaudun biiseihin suuremmalla tunteella kuin yleensä musikaalisuomennoksiin. Tässä on paljon hauskoja kohtia, nokkelaa huumoria ja hauskaa sanailua, sekä hyvin kirjoitettua draamaa, joten laulujen lisäksi myös tekstin suomennos kiinnosti kovasti. Ennen katsomoon istumista odotuksia oli siis suomennoksen suhteen, mutta myös roolitus vaikutti mainiolta. Petrus Kähkönen Charliena lupaili hienoja laulusuorituksia ja hyvää roolin tulkintaa, Lauri Mikkolasta taas en tiennyt mitään, joten Lolan hahmo jäi yllätykseksi esitykseen asti. Anna Victoria Eriksson näyttelisi suosikkihahmoani Laurenia, tämä kuulosti hyvältä, kuten myös Raili Raitala Nicolana. Lolan drag enkelit olivat kovin notkeita ja vauhdikkaita ja ihastuttavia Lontoossa, joten odotin myös sitä, miten loistokkaita tyyppejä nämä suomalaiset enkelit olisivat. Ja Tero Koposen Donia odotin myös, Koponen oli minulle uusi tuttavuus, ja Don taas hahmona loistavaksi tiedetty, joten mielenkiinnolla katsoin, miten hänet oli lavalle tuotu. Lavastus, puvustus, valot ja kaikki muu tarinan ulkonäköön liittyvä herätti myös odotuksia.


No, se Lontoon esityksestä ja odotuksistani shown suhteen, ja seuraavaksi sitten tekstin pääaiheeseen, eli HKT:n Kinky Bootsiin.

Kyllä! Kyllä ja sata huutomerkkiä perään. Näin tämä tehdään, juuri näin. Kaupunginteatteri on iskenyt glittersuoneen ja tehnyt loistavasta Kinky Bootsista loistavan version, jonka luulisi houkuttelevan väkeä katsomoon läheltä ja kaukaa. Tälle toivoisi seisaltaan hurrattuja aplodeja joka illalle, niin hienosti ja taitavasti toteutettu esitys, jossa jokainen palikka on loksahtanut kohdalleen ja kaikki on hiottu loppuun. Ihanaa! Kaupunginteatterin remontista reilu vuosi sitten kuoriutunut suuri näyttämö pääsee oikeuksiinsa ja varsinkin katsomoa kiertävät äänet ovat tosi kiva juttu. Valot (William Iles) ovat tyylikkäät, kauniit ja hauskat, ja sopivat kohtauksiin hienosti. Tuomas Lampisen puvustus miellyttää silmää ja pääosin kaikki puvut ihastuttavat, varsinkin drag-vaatteet ja asusteet ovat upeita, ja kiiltoa ja kimallusta riittää. Tehdastyöläisille on riittänyt ilahduttavan erilaiset vaatteet kaikille, vaikka tyyli onkin sama. Peter Ahlqvistin lavastus on komea, kenkätehdas varsinkin on todella aidon ja uskottavan näköinen. Kimallusta riittää myös lavasteissa, ja hienoja, isoja rakennelmia on tehty paljon. Monta onnistunutta ratkaisua, ja kohtauksiin sopiva fiilis tulee näyttämön ulkoasusta. Gunilla Olsson-Karlsson on tehnyt energiset, taitavat ja sähköiset koreografiat, joissa porukka taipuu vaikka mihin ja vauhtia riittää. Joukkokohtauksissa porukka levittäytyy hyvin lavalle ja liike näyttää hienolta, varsinkin Oon Lola-biisin aikana ja Hei jee!-biisissä.


Kinky Boots on tarinaltaan ja juoneltaan vauhdikas ja etenee suurimmaksi osaksi isojen biisien ja joukkokohtausten voimalla, jolloin sen sanomaan ja herkempiin hetkiin voi olla vaikea pysähtyä, kun seuraava tanssikohtaus jo kolkuttelee nurkan takana. Nämä vakavammat hetket ovat kuitenkin tarinalle hyvin tärkeitä kokonaisuuden kannalta, ne tekevät Kinky Bootsista Kinky Bootsin, ja ne on Helsingissä tehty loistavaan tyyliin. Jos iloisissa ja riemukkaissa kohtauksissa riittää menoa ja meinikiä, näissä surullisissa/vihaisissa/pettyneissä/epäuskoisissa/luottavaisissa ja monta muuta tunnetilaa pursuavissa kohtauksissa on fiilistä vaikka ja kuinka. Musikaalit sortuvat usein vähän liiankin energiseen menoon ja siinä unohtuu sitten tarinalle tärkeä draama ja hahmojen tunteet, myös ne vaikeammat. Tätä ei nyt tapahdu, vaan suurella näyttämöllä nähdään tunteita laidasta laitaan ja katsomossa ollaan kyynel silmäkulmassa sekä naurusta ja ilosta että myös liikutuksesta. Minä tosin hymyilin koko esityksen läpi, koska Kinky Boots täytti kaikki odotukset ja selvisi jokaisesta karikosta, jonka ehdin Lontoon version perusteella tälle toteutukselle keksiä.

Petrus Kähkönen on nappivalinta Charlieksi, ihan kuten ajattelinkin. Hänen näyttelijäntyönsä tuo Charlien tärkeimmät puolet esiin, ja Kähkönen pelaa loistavasti yhteen muiden näyttelijöiden kanssa. Etenkin Lauri Mikkolan ja Kähkösen yhteiset kohtaukset toimivat luontevasti. Kuin poikansa en ois-biisi ja koko vessakohtaus on kaunis, ja loistava kohtaus on myös se, jossa Charlie puhuu suunsa puhtaaksi ja haukkuu Lolaa (vaikka hän tietysti katuu sitä jälkeenpäin, kuten pitääkin). Kähkösen Charliesta on helppo pitää, ja hänen tarinaansa seuraa mielenkiinnolla. Ja lauluääntä Kähkösellä riittää, hienoa kuunneltavaa ja Sielukas mies-biisi on erityisen komea. Lauri Mikkola täyttää Lolan glittersaappaat onnistuneesti, hän saa hahmosta irti kaiken huumorin ja nokkeluuden ja itsevarmuuden ja viehkeyden, joka on osa Lolan persoonaa. Mikkola osaa myös keskittyä Simoniin, joka ei ole itsevarma tai loistelias, vaan jää sanattomaksi hankaluuksia kohdatessaan. Tämä on Lolan/Simonin näyttelijälle tärkeää, sillä hahmosta ei muodostu kokonaiskuvaa, jos hänen esittämisessään keskitytään vain Lolaan tai Simoniin, eivätkä hahmon tunteet tai ajatukset näin tule selkeästi esiin. Mikkolalla ei ole ongelmia Lolan molempien puolten esiin tuomisessa, ja hänen roolityötään on suuri ilo katsoa. Ja hurmaavaa ja vahvaa on Mikkolan laulu, ja ihastuttava ote biiseihin. Tykkäsin myös siitä, että Lola puhui "arvokkaammin" kuin muut, tai siis sanoi minä, sinä eikä mä, sä ja niin edelleen. Vaikea selittää tähän, mutta joka tapauksessa tämä oli hyvä yksityiskohta.

Anna Victoria Eriksson on ihana Lauren, osasin odottaakin, että hän tekee roolin juuri niin hyvin kuin pitääkin. Lauren on hauska, fiksu ja sanavalmis, kunnes ihastuukin äkkiä Charlieen ja pistää lauluksi. Kovasti hymyilyttää Väärien jätkien lista-biisi, joka on yksi suosikkejani musikaalin biiseistä ja Erikssonin esittämänä siinä riittää huumoria, taitoa ja tunnetta. Tero Koposen Don on tosi hyvä, hänellä on juuri sopivan kielteinen ja väheksyvä suhtautuminen Lolaan ja mahtavaa naureskelua kavereiden kanssa Lolalle ja enkeleille. Vaikka Don onkin musikaalin "juntein" hahmo, eli hän on kovasti kenkätehtaan muutoksia vastaan eikä todellakaan edes yritä olla Lolalle mukava, Koponen tekee Donista tulkinnan, jonka edesottamuksia seuraa tyytyväisenä. Vähän ärsyttävä tyyppi siis, mutta loistavaa roolityötä! Raili Raitalan Nicola on hyvä myös, hän on päättäväinen ja valmis saamaan sen, mitä haluaa. Hieman meinaa ärsyttää, kun sulhanen vaan hengailee Northamptonissa eikä tule Lontooseen Nicolan luo, mutta onneksi neiti on itsenäinen eikä jää turhia odottelemaan. Varsin mainiosti näytelty, Nicolan mielipiteet tulevat selviksi ja Raitalan laulu on kaunista, kuten aina.

Muista tyypeistä mieleen jäivät esimerkiksi Joachim Wigelius Georgena, joka on innoissaan uudesta pomosta ja kannustaa Charlieta tehtaan johtamisessa, sekä Pat (Laura Alajääski) ja Trish (Sanna Saarijärvi), jotka tuntuvat olevan kovin ihastuneita Lolaan, mutta Trish kylläkin kannustaa Donia nyrkkeilyottelussa, joten tiedä sitten, hyväksyykö hän Lolaa heti. Ja enkelit! Voihan pitkät sääret sentään, kuinka säteilevä ja taitava joukko!

Kohtauksista pidin kovasti esimerkiksi nyrkkeilyottelusta, joka oli toteutettu loistavasti, ai että miten mahtavat kannustusjoukot molemmilla ottelijoilla, ja varsin ihastuttavia olivat myös ottelun juontaja (vai mikä se nyrkkeilyssä on?) ja eränumeron kantaja (jolle on myös varmasti joku termi). Jo mainittu vessakohtaus, jossa Charlie ja Simon uskoutuvat toisilleen ensimmäistä kertaa, on kaunis ja sopivan kiireetön, samoin Lolan laulu Jäänhän sydämees ja muutenkin koko hoitokotikohtaus. Tykkäsin myös siitä, kun Lola ja Charlie ensimmäistä kertaa tapasivat, samoin Lolan ja Donin ja Lolan ja Nicolan ensikohtaamiset. Myös alun Hyväksy itsesi-biisi ja pubikohtaus on tosi hyvä, ja onpa hauska tämän version Harry (Heikki Ranta), joka Lontoossa jäi jotenkin turhaksi hahmoksi (osittain toki siksi, etten ihan ymmärtänyt, kuka hän edes oli). Charlien lapsuudenystävä siis, kenkien maahantuoja ja kitaraansa pubissa soitteleva tyyppi, joka myös auttaa Charlieta, eli ihan olennainen tarinan kannalta. Ja hieno on musikaalin alku, Price and Son-biisillä lähdetään liikkeelle, ja tässä kohtauksessa on kiva koreografia. Charlien räyhääminen tehtaan työntekijöille ja Lolalle on loistava, paljon rohkeammin tehty tämä toisten loukkaaminen kuin Lontoossa. Pidin myös siitä, kun Nicola saapuu Richard Baileyn (Antti Timonen) kanssa esittelemään suunnitelmia tehtaan tulevaisuudelle. Hei jee!-biisi, eli kohtaus, jossa ne kinkyt bootsit ensimmäistä kertaa nähdään, on myös hieno ja ihastuttavan vauhdikas.

Hanna Kailan ja Kari Arrfmanin suomennos toimii oikein hyvin ja säilyttää teoksen huumorin, tunteet, ilmapiirin, sanoman ja hahmojen piirteet. Muutamassa biisissä jotkin sanavalinnat vähän särähtivät korvaan, mutta eivät ne vaikuttaneet musikaalikokemukseen mitenkään, joihinkin biiseihin tosin olisin ehkä kaivannut suorempaa englannista suomeksi-kääntämistä eikä pelkkää idean säilyttämistä. Ei kappaleiden suomennos kuitenkaan ole yhtään huono, vaan mainiosti niissäkin säilyy sanoitusten idea ja sanoma. Englannin kieli on minusta vain niin kaunista, että samat biisit on vähän outoa kuulla suomeksi, varsinkin kun niitä on koko vuoden englanniksi kuunnellut. Kaiken muun suomennos on ihan tosi hyvä, teksti on luontevaa ja kivaa kuunneltavaa, ja kaikki vitsit ja muut toimivat yllättävänkin hyvin myös suomeksi, on tähän ilmeisesti vähän suomalaisyleisölle sopivaa huumoria myös keksitty lisää. Mutta oikein hyvää työtä suomennoksen osalta! Samuel Harjanteen ohjaus on todella onnistunut, hän on tarttunut tärkeisiin näkökulmiin ja tuonut esille Kinky Bootsin parhaita puolia. Harjanne on selvästi loistanut etenkin yhden, kahden tai muutaman hengen kohtausten ohjaamisessa, sillä näyttelijöiden ollessa lavalla yksin tai parin muun kanssa kohtauksen tunnelma ja hahmojen fiilis levittyy katsomoon voimakkaasti. Joukkokohtauksiin Harjanne on tuonut paljon iloa ja vauhtia, mutta myös vakavaa tunnelmaa, jos kohtaus sitä vaatii. Harjanteen ohjauksessa teoksen rytmi säilyy alusta loppuun, Lontoon version arvosteluun valittelin hieman hitaiden biisien jarruttelevan koko showta, mutta tässä versiossa ei sellaisia ongelmia ollut, vaan hitaat ja vauhdikkaat biisit sopivat kaikki omille kohdilleen ja tukivat tarinan etenemistä.

Kokonaisuutena tämä on yksi hienoimpia esityksiä, joita olen kaupunginteatterissa nähnyt. Vaikka Suomessa tehdäänkin esityksiä usein korkealla tasolla, on HKT:n Kinky Boots kaikilla osa-alueillaan niin onnistunut, että siinä on muutakin kuin pelkkää laadukkaalla tasolla tehtyä työtä ja taitavaa esiintymistä - ehkäpä puhdasta teatterin taikaa. Tämä tekee siitä loistavamman esityksen kuin "pelkkä" West Endille tai Broadwaylle riittävä taso. Mutta mites sen suomalainen Kinky Boots vs. Lontoon versio? Tämä ei ainakaan kalpene brittiversiolle ollenkaan, ja monta kohtaa on tehty paremmin/hienommin/hauskemmin/koskettavammin kuin Lontoossa, ja toisin päin myös, osa kohtauksista oli Lontoossa kivempia. Hyvin voisi tämän esityksen siirtää Lontooseen kun heidän Kinky Bootsinsa loppuu tammikuussa, yhtä hienoja katselukokemuksia olivat molemmat. Mutta ehkä tämä suomalainen versio vei nyt lontoolaisesta esikuvastaan voiton kumminkin (ja ihan kirkkaasti). Kaupunginteatterin Kinky Boots on tehty suurella sydämellä, kauniilla otteella, toimivalla huumorilla ja isolla määrällä taitoa. Katsojia varmasti riittää ja toivottavasti esityksiä on luvassa paljon, tätä kelpaa katsella useaan otteeseen.

Kiitos Helsingin kaupunginteatteri. Tämä on hieno ♥


maanantai 13. elokuuta 2018

Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaiset 13.8.2018


Ihanaa, ihanaa! Teatterisyksyn odotettu avaus koitti Helsingin kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaisten merkeissä. Väkeä oli kerääntynyt paikalle sankoin joukoin, ja minusta on mahtavaa, että tilaisuus on avoin myös yleisölle, eikä pelkästään medialle. Lippuja myytiin tarjoushintaan ja jonoa näytti lipunmyyntiin olevan. Odotetuin osuus oli kuitenkin ensi-iltojen esittely suurella näyttämöllä. Teatterinjohtaja Kari Arffman toivotti yleisön tervetulleeksi ja lausuttuaan muutaman sanan päästi Kinky Boots-musikaalin jengin vauhtiin.








Ensimmäisenä kuultiin Land of Lola-biisi (en tiedä vielä suomenkielisiä nimiä, siksi nämä englanniksi), joka kuulosti suomeksi oikein hyvältä ja koko kohtaus koreografioineen ja puvustuksineen näytti lupaavalta. Lauri Mikkolan ääni sopi Lolan rooliin loistavasti ja hänen roolityötään odotan innolla, samoin esityksen muita koreografioita. Ensimmäisen maistiaisen jälkeen musikaalin ohjaaja Samuel Harjanne kertoi esityksestä ja sen teemoista ja taustasta, ja toivotti lavalle tervetulleeksi Lauri Mikkolan (Lola/Simon) ja Petrus Kähkösen (Charlie). He esittivät ihastuttavan Not My Father's Son-biisin, joka (sekin) on suosikkejani Kinky Bootsin kappaleista. Hyvältä kuulosti tämäkin biisi, ja kohtaus oli sopivan vähäeleinen ja kauniisti ohjattu, niin paljon tunnetta ilmeissä ja eleissä että huh huh! Ja miten paljon tämä ehtii vielä ensi-iltaankin kehittyä, aijai kuinka hieno juttu Kinky Boots tulee olemaan!










Kari Heiskasen ohjaama ja kirjoittama Kekkonen ja Kremlin tanssikoulu nähdään ensi-illassa 6.9.. Se kertoo Urho Kekkosesta ja noottikriisistä, Kekkosena nähdään Eero Aho. Tämä nyt ei aiheeltaan ihan herätä kiinnostustani, mutta niin vain Mannerheim ja saksalainen suudelma viime syksynä oli tosi hyvä, joten eiköhän tämäkin historiallinen esitys ole oikein mielenkiintoinen. Ainakin näyttelijäporukka on täynnä taitavia ja kokeneita tekijöitä. Helsinki Dance Companyn Huonosti vartioitu tyttö sen sijaan kiinnostaa kovasti, edelleen olen käynyt katsomassa tanssia tosi vähän ja tämä näytti hurmaavalta ja hienolta esitykseltä. Heidi Naakka tanssi sinisessä mekossaan ympäri lavaa ja upeasti tanssikin. Muutama yksisarvismies (vai mitä he olivatkaan) lavalla nähtiin.









Liisa Mustonen ohjaa pienelle näyttämölle Nukkekoti, osa 2-näytelmän (käsikirjoitus Lucas Hnath), joka jatkaa siitä, mihin Henrik Ibsenin Nukkekoti jäi, tai siis jatkaa tarinaa 15 vuotta ensimmäisen näytelmän lopun jälkeen. Minulla ei ole mitään hajua siitä, mitä Nukkekodissa tapahtuu, joten hahmot tai tarina eivät ole yhtään tuttuja. Kaikenlaista kiinnostavaa esityksessä on kuitenkin mukana, sen teemat ja aiheet kuulostivat oikein hyviltä. Lilla Teaternissa nähdään Fly Me To The Moon, jossa ovat mukana Pia Runnakko ja Linda Zilliacus. Nyt tämä esittelypätkäkin oli tekstitetty, joten kohtauksessa pysyi hyvin kärryillä. Aiheena kohtauksessa oli se, onko vessassa kuollut mies ja mitäs jos tämän eläkerahat huijattaisiin Kelalta, vaikka mies sitten olisikin oikeasti kuollut. Tämän voisin hyvin käydä katsomassa, näyttelijät vaikuttivat oikein hyviltä ja tekstityksen ansiosta ymmärrän, mitä tapahtuu. Kaasua, komisario Palmu! juhlii ensi-iltaansa suurella näyttämöllä 29.11. ja on varmastikin yhtä hyvä kuin edellinen herra Palmun seikkailu, joka kaupunginteatterin ohjelmistossa nähtiin. Tässä on mukana kivoja tyyppejä, varsinkin Heikki Ranta ja Petrus Kähkönen komisario Palmun apulaiskaksikkona herättävät odotuksia. Syntipukki, jota odotan jo tosi paljon, saa ensi-iltansa Studio Pasilassa 18.9. Tämä on kyllä varmasti yksi syksyn hauskimpia ja mielenkiintoisimpia juttuja, sillä esityksen juju on (ainakin osittain) siinä, että näyttelijöille arvotaan roolit vasta esitykseen tullessa. Siksipä kukaan ei tiedä, onko hän tänään nuori vai vanha, mies vai nainen, hyvis vai pahis ja niin edelleen. Pentti Kotkaniemi ohjaa Syntipukin.









Ensi-iltaansa, anteeksi, ensiaamuaan, 1.11. pienen näyttämön lämpiössä viettää 12 lahjaa joulupukille. Tässä hurmaavalta vaikuttavassa esityksessä joulupukkia (Risto Kaskilahti) päätetään muistaa, sillä hän ei saa koskaan lahjoja. No nyt saa, ja jokaisena päivänä ennen joulua! Kaskilahden lisäksi mukana ovat Sofia Hilli ja Sari Haapamäki. Pullo cavaa ja aurinkoa kertoo ystävistä ja unelmien vanhainkodista. Se on lämmin komedia, jossa ystävykset matkaavat Portugaliin, josta löytyy täydellinen talo vanhuuden päivien viettoon. Hauska esitys, luulisin, ja näyttelijäporukka (Heidi Herala, Eija Vilpas, Aino Seppo, Jaana Saarinen, Sauli Suonpää ja Sanna-Jude Hyne) on taitavaa. Vihdoin saatiin lavalle myös Antti Timonen, joka on nämä avajaiset totutusti juontanut. Hänpä saapui paikalle oikein näyttävällä sisääntulolla ja komea oli myös vaatetus. Timonen kertoi ohjelmistossa jatkavista esityksistä ja vierailuista, ja päästi lavalle sitten Kinky Boots-jengin vielä yhden biisin ajaksi.









Musikaalista kuultiin Everybody Say Yeah, jonka saattelemana esityksessä mennään väliajalle, eli ensimmäisen puoliajan päättävä biisi. No nyt oli vähintäänkin oikeanlaista menoa ja meininkiä ja taitoa ja tyyliä! Loistavaa, loistavaa! Suomennos oli ehdottoman hyvä (näistä kolmesta varsinkin tässä biisissä), tanssittiin liukuhihnoilla, lavalla oli paljon porukkaa, koreografia toimi, puvustus ja lavastus näyttivät hyviltä ja mikä tärkeintä, laulu kuulosti upealta. Ja ne saappaat! Kiiltävän punaiset ja korkeat, kuten kuuluukin. Kyllä Kinky Boots vaan saa odotukset nousemaan ja hymyn huulille, ensi-iltaan ei onneksi ole enää kauaa. Mutta vielä tässä ehtii kovasti jo miettiä, miten mikäkin kohtaus, hahmo tai biisi on toteutettu.

Myös ensi-iltansa 20.9. saava Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti esiteltiin, mutta esityksestä nähtiin vain traileri, joten kuvia siitä ei ollut.

Suurelta näyttämöltä siirryttiin parvekelämpiöön moikkailemaan tuttuja ja syömään jäätelöä. Hyvin oli järjestetty sekä lämpiön mediatilaisuus että koko avajaistapahtuma, tosi kiva oli käydä ja odotan innolla syksyn teatterielämyksiä. Kiitos HKT!

Yhteiskuvat on ottanut Johanna Salmi.

Tuukka Leppänen nähdään Kaasua, komisario Palmu! ja Kinky Boots-esityksissä.
Lauri Mikkola astuu Lolan/Simonin saappaisiin Kinky Bootsissa.


Anna Victoria Eriksson näyttelee Kinky Bootsissa suosikkihahmoani Laurenia.

Antti Timonen nähdään Kinky Bootsissa ja Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti-esityksessä.

Heikki Ranta esiintyy Kinky Bootsissa Harryn roolissa ja auttaa komisario Palmua ratkomaan rikoksia Kaasua, komisario Palmu!-näytelmässä.

Nämä ihastuttavat drag enkelit hurmaavat Kinky Boots-musikaalissa.