Harjoituksia seuraamassa: Huokausten laakso @ Lahden Lauantainäyttämö

kuvat © Susanna Salmi

Sain Lahden Lauantainäyttämöltä kutsun tulla seuraamaan heidän 9.3. ensi-iltansa saavan Huokausten laakso-näytelmänsä harjoituksia. Lauantainäyttämö on toiminut jo vuodesta 1984, eli viime vuonna vietettiin teatterin 40-vuotisjuhlia, ja siellä tehdään kunnianhimoista ja korkeatasoista harrastajateatteria. Ilokseni treenipäivä sopi kalenteriin, joten hyppäsin junaan kohti Lahtea ja suuntasin mielenkiinnolla Pikkuteatterin katsomoon. Ensi-iltaan oli treenipäivänä enää vajaa viikko aikaa, joten paljon on jo valmiina niin lavastuksen kuin treenattujen kohtaustenkin muodossa. Hienosäätöä, harjoiteltavaa, hiottavaa, kokeiltavaa ja kerrattavaa kuitenkin riittää edelleen. Meno on näkemäni perusteella jo varmaa, tästä on tulossa hieno juttu! Näytelmän ohjaa Lauantainäyttämölle Tapani Kalliomäki, joka ohjasi myös heidän edellisen tuotantonsa, Skavabölen pojat. Tämä Huokausten laakso onkin Skavan jatko-osa, eli mukana on tuttuja hahmoja ja tunnelmaa. Olipa hauskaa päästä kulissien taakse vähän kurkkaamaan, kuinka tämä näytelmä rakentuu, ja kiva kuulla työryhmän kertomana treenikaudesta, teatterin harrastamisesta yleensä ja prosessista juuri tämän näytelmän kohdalla.

Huokausten laakso on Antti Raivion kirjoittama näytelmä, joka jatkaa siis Skavabölen pojat-näytelmän tarinaa, mutta on sille itsenäinen jatko-osa. Moni näyttelijä Lauantainäyttämön Skavasta onkin myös Huokausten laaksossa mukana, ja mukaan on tullut myös uusia esiintyjiä. Niin hahmot kuin tarinan maailma ovat siis jo suurimmalle osalle työryhmästä tuttuja edellisestä produktiosta, mutta uuden tekstin ollessa kyseessä, on treenikaudella ollut edessä myös yllätyksiä ja tehtäviä ratkaisuja ja päätöksiä. Näytelmäprojektissa liikkeelle lähtemisestä ohjaaja Kalliomäki kertoi seuraavaa: ensin valitaan teksti, sitten pidetään näyttelijöiden koe-esiintymiset ja jaetaan roolit. Nyt moni rooli olikin jo valmiiksi jaettu, sillä Skavabölen pojissa nähdyt näyttelijät esittävät samoja hahmoja myös Huokausten laaksossa. Kun kaikki näyttelijät ovat kasassa, teksti luetaan, siitä keskustellaan ja hahmotetaan kokonaisuutta. Itse treenaaminen lähtee Kalliomäen mukaan liikkeelle heti kohtauksista, joita lähestytään improvisaation, kokeilujen ja eri tekotapojen testailun kautta. Kalliomäki kertoo, että hän etsii kohtauksista niiden tärkeimmän sisällön, sen, mitä kussakin kohtauksessa pitää tulla esille, ja kohtauksen muotoa aletaan sitten rakentamaan tämän pääpointin ympärille. Tekeminen on vapaata ja kaikenlaisia ideoita on lupa kokeilla, ennen kuin toimiva tapa löytyy. Se visio tai ajatus, joka aluksi on ollut mielessä, saattaa muuttua treenien aikana paljonkin.

Lauantainäyttämön treenikausi Huokausten laakson kimpussa on alkanut syyskuun alussa, ja jatkuu aina ensi-iltaan saakka. Yhteensä treenikertoja on yli 70, ja treenit kestävät usein 4-6 tuntia. Harjoitusmäärissä produktio ei siis ammattiteatterille kalpene! Kalliomäki kehuukin porukan sitoutuneisuutta ja intoa olla mukana esityksessä – teatteri on aikaavievä harrastus, mutta ohjaaja kuvailee sydäntälämmittäväksi sitä, kuinka työryhmän kesken on muodostunut joukkuehenki ja kuinka yhdessä tekeminen toimii. Myös näyttelijöiltä ja työryhmältä kysyttäessä teatterin tekemisessä ja Huokausten laakson treenaamisessa parhaaksi ja hauskimmaksi asiaksi kerrotaan porukka ja pähkähullu huumori. Myös yhteinen teatterikupla erilaisten ihmisten kesken, toisten tukeminen ja luottamus yhdessä tekemiseen tulevat esille teatteriharrastuksen parhaina puolina. Haastavinta treeneissä on kuulemma nopeat vaihdot kulisseissa, joissa on vain vähän tilaa, kuorolaulu, ja joskus myös jaksaminen, kun treenejä on vaikkapa työpäivän jälkeen.

Seuraamissani treeneissä lähdettiin liikkeelle siitä, että roudattiin lavasteet paikoilleen ja valmisteltiin lava kohtausten harjoittelemista varten. Aikaa oli myös kuulumisten vaihtamiselle ja eväiden syömiselle, sekä roolivaatteiden miettimiselle ja tutkimiselle. Varsinaiset harjoitukset lähtivät liikkeelle kohtauksesta, johon oli viime treeneissä lopeteltu. Yhteensä sen parin tunnin aikana, jonka harjoituksissa olin, harjoiteltiin noin viittä eri kohtausta. Treeneissä keskityttiin muun muassa repliikkien ajoituksiin, painotuksiin, nyansseihin ja tauotukseen, sekä siihen, mitä repliikkien taakse latautuu ja millaisen tunnetilan kautta ne lausutaan. Tässä kokeiltiin myös eri versioita ja eri tunnelatausta, niin pelkästään replojen kohdalla kuin myös yhdistettynä näyttelijän olemukseen ja liikkumiseen lavalla. Lavalla liikkumista katsottiin noin muutenkin, kulkuja tilanteesta toiseen, asemoitumista lavalle suhteessa toisiin näyttelijöihin ja lavasteisiin, sekä vaihtojen sujuvuutta ja rytmiä. Kohtausten tekemistä ja intensiteettiä sekä dialogin dynamiikkaa testaillessa versiot saattavat olla toisistaan aika erilaisiakin, joskus uusi idea on parempi, joskus palataan vanhaan tapaan tehdä. Treeneihin mahtui myös tanssia ja sitä hieman haastavaksi mainittua kuorolaulua, joka kylläkin soi varsin hienosti. Kuorolaulun kuunneltuani minun olikin jo aika lähteä kotimatkalle, vaikka treenit vielä jatkuivatkin. Vähän olisi mieli tehnyt jäädä vakoilemaan, mitä vielä harjoitellaan, ja millaisia juttuja lavalle on tulossa... Onneksi pääsen näkemään Huokausten laakson pian vielä valmiinakin! Onpa kiva sitten nähdä nämä nyt harjoitellut kohtaukset osana kokonaisuutta, saa nähdä ovatko ne vielä muuttuneet, vai nähtiinkö seuraamissani keskiviikkotreeneissä jo lopulliset tavat tehdä näitä kohtauksia.

Kiitos kutsusta treeneihin Lauantainäyttämö, ja kiitos työryhmälle että sain tulla! Oli oikein mukavaa, harjoitusten katsominen on tosi mielenkiintoista ja avartaa myös esityskokemusta sitten kun sen aika on. Olen itsekin erityisesti nyt peksin ja käsikirjoitus-, valokuvaus-, lavastus- ja sanoitushommien myötä, mutta myös yläasteaikoinani teatteriryhmässä näytellessäni, kuluttanut aikaani teatterikuplassa ja niin treenejä katsomassa kuin itse treenaamassa. Ja onhan se ihan parasta, olla osa yhteistä prokkista ja kokea matka ekoista tapaamisista valmiiseen esitykseen. Olikin siis paitsi jännää ja kiinnostavaa nähdä, millä tavoin Lauantainäyttämöllä treenataan ja millainen meininki harjoituksissa on, myös tuttua ja inspiroivaa piipahtaa teatteriharjoituksissa. On se teatteri vaan sellainen taikamaailma ja koukuttava juttu, että vie täysin mukanaan.

Musiikkiteatterifestivaali 2023

 

Nyt on Musiikkiteatterifestivaali vuosimallia 2023 takana ja sydän täynnä kaikkea, mitä tämä tapahtuma antoi. Ai että! Kyllä musikaalifaneja hemmotellaan tällaisella kokonaisuudella, joka sisältää valtavasti kiinnostavaa ja monipuolista ohjelmaa. Järjestyksessään toinen Musiikkiteatterifestivaali järjestettiin 27.7. – 30.7. ja se koostui kursseista, workshopeista, esityksistä ja klubeista. Tässä postauksessa on luvassa fiilistelyä niistä Musiikkiteatterifestivaalin ohjelmista, joihin osallistuin. Ilokseni ehdin monenlaiseen juttuun mukaan, ja vielä useampana päivänä. Musiikkiteatterifestivaali siis järjestettiin tänä vuonna toista kertaa ikinä, ja minäkin pääsin vihdoin osallistumaan. Viime vuonna en saanut tapahtumaa millään sopimaan kalenteriin, ja kyllä harmitti. Mutta nyt on nautittu sitten senkin edestä! Kiitos festivaalin järjestäjille toimivasta tapahtumasta, ihana tunnelma ja innostunut fiilis! Musiikkiteatteri-ihmisten, niin tekijöiden kuin yleisön, keskellä on hyvä olla, kun rakkaus samaan teatterin lajiin ympäröi kaikkia. Tämä jätti inspiroituneeksi ja iloiseksi, hitsi miten hienoa musateatteria Suomessa tehdään!

Workshopit: Terapia & Rikkomaton @ Vapaan Taiteen Tila

Aloitin festivaalifiilistelyni torstaina kahden uuden suomalaisen musikaalin workshop-esityksiä seuraamalla. Nämä teokset ovat nimeltään Terapia ja Rikkomaton. Vaikka olen ehtinyt vuosien varrella katsomaan paitsi esityksiä, myös monenlaisia harjoituksia ja vaikka mitä, en ole koskaan nähnyt yhtäkään workshop-vaiheessa olevaa teosta. Uusia juttuja voi siis aina tulla vastaan! Tosi mielenkiintoista ja ihanaa oli päästä näkemään musikaaleja siinä vaiheessa, jossa ne nyt ovat, ja fiilis on myös etuoikeutettu: ihan oikeasti sain jo näin etukäteen kurkistaa tuoreiden teosten maailmaan. Kiitos siis festivaalille workshoppien mahdollistamisesta, kaikille esiintyjille upeasta työstä, ja erityisesti kiitos musikaalien tekijöille – on varmasti hyvin jännittävää tuoda uudet teokset yleisön eteen.

Ensin esitettiin Marissa Latun kirjoittama, Latun ja Jukka Nylundin säveltämä Terapia-musikaali, joka "kertoo tarinan Amandasta, joka on jäänyt elämänsä ja itsensä kanssa jumiin. Kysymykset piinaavat Amandan mieltä kun hän huomaa ensi kertaa tarkastelevansa epärehellistä elämäänsä rehellisessä valossa. Kuka tarvitsee apua? Tarvitsenko minä apua? Kuka saa voida huonosti? Kuka voi huonosti? Voiko ongelmasi olla liian pieniä hakeaksesi apua? Apua!?". Workshopissa lavalla olivat pianossa Valtteri Gutev ja Amandan roolissa Marissa Lattu.

Yhden näyttelijän teos Terapia on riemastuttavan hauska, tarkkanäköinen, koskettava ja inhimillinen esitys ihan vain siitä pienestä aiheesta, millaista on olla ihminen. Koska esitys on vielä workshop-vaiheessa, en spoilaa juonesta kuvauksessa kerrottuja aiheita enempää. Monipuoliset sävellykset, näppärä, aito ja tarkka teksti, avoimuus ja rehellisyys hurmaavat, ja tätä katsoessa tulee hyvälle mielelle ja liikutetuksi. Terapiaa, mielenterveyttä, elämää ja epävarmuuksia katsotaan monesta kulmasta, sekä viihdyttävästi että mitään kaunistelematta. Marissa Lattu tekee Amandan roolin sujuvasti ja on taitavasti tunnelman päällä, hän pitää yleisön otteessaan ja kuljettaa tarinaa ja hahmon juonikaarta herkästi. Toisin kuin Rikkomattoman kohdalla, Terapia-musikaalista on vaikeampi sanoa, kuinka valmis se on. Rikkomattomasta esitettiin ensimmäinen puolisko, jolloin tarina jäi tietysti kesken, mutta Terapia tuntui jo hyvin kokonaiselta ja valmiilta, ja tarina kulki kokonaisen kaaren. Materiaalia on varmaankin tulossa vielä lisää, mutta jo workshop-vetona Terapiasta sai paljon irti ja siitä ei tuntunut jäävän puuttumaan varsinaisesti mitään. Tilaa laajentaa tarinaa ja Amandan hahmoa toki on, ja teos hyötynee siitä kyllä. Mutta ihan kokonaiselta tämä jo nytkin tuntui, ja tarjosi hienon kokemuksen. Teoksen teksti, musiikki ja näyttelijäntyö ovat mainiossa keskustelevassa suhteessa toistensa kanssa, ja yhteistyön säestäjän ja näyttelijän välillä on oltava tarkkaa ja synkassa. Sujuvasti koko esityksen säestänyt Valtteri Gutev ja Lattu pelasivat hienosti yhteen workshopissa, ja musiikki ja tarina tukevat toisiaan onnistuneesti. Myös mukana olevat esineet ja tavarat ja niiden hyödyntäminen esityksessä toimii erinomaisesti. Valmiiksi esitykseksi kasvaessaan Terapia on varmasti hieno kokemus, tunteiden vuoristorata, naurattava ja koskettava esitys, josta löytyy samaistumispintaa monenlaisille ihmisille. Tämän aion ehdottomasti mennä katsomaan myös valmiina esityksenä.

Terapian jälkeen siirryttiin Rikkomattomaan, joka on Jussi Lukácsin säveltämä, Anna-Maija Ihanderin kirjoittama ja Aleksi Laukkosen sovittama musikaali. Se "kertoo kahden 16-vuotiaan pojan rakkaustarinan herätyskristillisen seurakuntayhteisön keskellä. Teos haastaa pohtimaan, miten yksilö voi pysyä uskollisena itselleen samalla kun kohtaa ulkopuolisuutta ja uskonnollisen yhteisön aiheuttamia paineita. Tarina pohjautuu säveltäjä Jussi Lukácsin omiin kokemuksiin ja ammentaa inspiraatiota lukuisista vastaavista tositarinoista. Teoksessa käsitellään myös eheytyshoitoja, joiden kieltäminen lailla on ajankohtainen ja tärkeä yhteiskunnallinen kysymys." Teoksen dramaturgian ovat yhdessä luoneet Lukács ja Ihander. Workshopissa musikaalista esitettiin ensimmäisen puoliskon lukuversio, kohtaukset ja kappaleet siinä vaiheessa kun ne tällä hetkellä ovat. Pianossa ja kapellimestarina nähtiin Aleksi Laukkonen, viulussa Dora Lukács ja esiintymässä Julius Suominen (tekstin luvun lisäksi myös kitara), Benjamin Klementtinen (myös cajon), Maija Mustonen, Anton Avela, Sanna Riski, Sanni Lehto, Julius Martikainen, Matleena Junttanen ja Nicolas Frimodig.

Rikkomattoman kohdalla tuli heti tunne siitä, että tässä on nyt jotain tosi hienoa, tärkeää ja vaikuttavaa tulossa. Aihe on monitasoinen, painava ja herkkä. Uskonnollinen yhteisö on juuri se, yhteisö, mutta entä jos ei sovi yhteisön muottiin? Isoja asioita, isoja kysymyksiä. Vaikka musikaali ei vielä ole valmis, se toimii tosi hyvin ja piti kyllä täysin otteessaan koko workshop-esityksensä ajan. Rakastuin heti tämän musikaalin sävellykseen, musiikki on voimakasta ja siinä on paljon tunnetta, juuri sellaista musikaalimusaa, josta pidän. Vähän myös Niin kuin taivaassa-fiilistä, ainakin ekassa biisissä, tämä on tietty plussaa. Tätä kun kuulisi ison orkesterin esittämänä... En spoilaa juonesta mitään, kuten en Terapiankaan kohdalla, mutta yleisellä tasolla tämä oli erinomaisesti tasapainossa ja heräsi hienosti eloon jo lukuversiona. Huumoria, lämpöä, rakkautta, mustasukkaisuutta, hämmennystä, liikutusta, itsensä kanssa kamppailua, koskettavia hetkiä ja valtavasti sydäntä, sitä kaikkea Rikkomaton sisältää. Tekstin vahvuus on siinä, miten sujuvasti tarina etenee ja miten aidoilta hahmot tuntuvat. Vaikka aihe on tärkeä, raskas ja raastavakin, on musikaalissa paljon hauskoja juttuja ja sellaista rentoa meininkiä ja huumoria. Varsinkin nuorten hahmojen nuoruus tuntuu hyvin samaistuttavalta, ja heidän tekemänsä päätökset ymmärrettäviltä. Moni kohtaus oli sellainen, jonka jo näin sieluni silmin valmiina lavalla, lavasteiden kera, ja sama biisien kanssa. Kolme kappaletta jäi erityisesti mieleen, ne ovat musikaalin ensimmäinen biisi, kahden päähenkilön duetto, ja päähenkilön ystävän soolo. Huikeita biisejä! Koska musikaalista esitettiin vasta ensimmäinen puolisko, en tiedä, miten tarina jatkuu (kyllä muuten haluaisin tietää! väliaika tulee just oikeassa kohdassa, mutta ei saa jättää tällaiseen jännitykseen). Toisella puoliskolla lienee luvassa samaa tunnelmaa kuin ensimmäiselläkin, mutta saattaa olla, että silmäkulma kostuu väliajan jälkeen useaankin otteeseen (näin kävi kyllä ekalla puoliskolla myös). Oli todella hienoa päästä kokemaan musikaali jo tässä vaiheessa ja muodossa, ja toivon kovasti, että Rikkomaton jatkaa elämäänsä, kasvaa kokonaiseksi musikaaliksi ja pääsee lavalle. Kun se tapahtuu, meikä on heti katsomossa. Oli myös tosi kiva nähdä Nicolas Frimodig nyt isommassa roolissa, hän teki minuun jo vaikutuksen tänä kesänä Samppalinnan 9 to 5-musikaalissa, ja niin tekee nytkin. Muu workshop-esiintyjäkaarti tekevät hekin onnistuneet tulkinnat hahmoistaan, monitasoista roolien rakentamista varsinkin päärooleissa, ja biisien kuoro-osuudet kuulostavat upeilta tämän porukan vetämänä. En millään malttaisi odottaa, että Rikkomaton esitetään uudelleen, jossain, joskus, jonkinlaisena versiona ja jonkinlaisessa valmiusvaiheessa. Haluan palata näiden hahmojen pariin, ja kuulla heidän tarinansa kokonaan.

Musikaalien kuvaukset otettu Musiikkiteatterifestivaalin sivuilta.

Seminaari: Musikaalien käsikirjoittaminen ja dramaturgia (Julian Woolford) @ Helsingin kaupunginteatterin ylälämpiö

Ei ole mikään salaisuus, että haaveilen käsikirjoittajan urasta, ja kaikkein eniten siitä, että saisin kirjoittaa teatteriin. Tämä unelma kyllä toteutuukin tällä hetkellä, kun minut valittiin aiemmin tänä vuonna Humanistispeksin käsikirjoitustiimin päälliköksi ensi vuoden speksiä kirjoittamaan (ihan parasta!). Mutta kyllä minä haluaisin kirjoittamisesta ihan oikean ammatin myös, ja tämä seminaari on taas yksi askel sitä kohti. Vähän huijarisyndrooma meinasi teatteriammattilaisten keskellä iskeä, mutta huomasin nopeasti, että pysyin seminaarissa aivan hyvin mukana, ymmärsin mistä puhutaan, ja inspiroiduin valtavasti kaikesta, mitä käytiin läpi. Vaikka en ole teatteria opiskellut muutamaa teatteritieteen kurssia enempää, niin kyllähän sitä myös jotain teoriatietoa tarttuu, kun kymmeniä esityksiä vuodessa katsoo. Luennoitsijana oli brittiläinen Julian Woolford, joka on käsikirjoittaja, ohjaaja ja pedagogi. Hän toimii musiikkiteatterin lehtorina Guildford Schoolf of Acting-koulussa. Woolford on kirjoittanut How Musicals Work-kirjan, josta on minullekin tulossa oma kappale, todella hyödyllinen ja käytännönläheinen teos, ja varmasti myös innostava. Musikaalin kirjoittaminen vaikuttaa valtavalta ja monimutkaiselta prosessilta, jossa on kaikenlaisia osia, mutta kun työmäärää pilkkoo pienempiin palasiin, ei musikaali sen kummempi ole kuin mikään muu tarina. Aina täytyy olla idea, hahmot, ydin, käänteitä, kiinnostavia yksityiskohtia ja inspiraatiota. No, saa nähdä, onko se ihan näin yksinkertaista... Musikaaliin tietenkin kuuluvat käsikirjoituksen lisäksi laulujen sanoitukset ja musiikin sävellys, mutta nekin ovat yksi palapelin osa. Minähän en ymmärrä musiikista mitään teoreettisella tasolla, eli jos joskus olen musikaalikäsikirjoituksen kanssa siinä pisteessä, että sävellys on ajankohtainen, tulee ajankohtaiseksi säveltäjän etsiminen ja taiteellisen prosessin laajentaminen. Mutta siihen menee vielä vuosia, vaikka ideoita kyllä pursuilee ja juonia on hahmoteltu valmiiksi.

Käsikirjoitusseminaari oli todella antoisa ja mielenkiintoinen, asiaa tuli paljon ja monipuolisesti, mutta sisäistettävässä muodossa tarjoiltuna. Moni käsitelty asia ja kerrottu vinkki toimii paitsi musikaalia, myös mitä tahansa muuta tarinaa kirjoittaessa. Tarinoiden vaiheita, niiden ominaisuuksia ja merkityksiä, hahmojen luonnetta ja piirteitä, laulujen paikkoja ja tyylejä, musikaalin lajeja, ja hahmon rakentamispalikoita, muun muassa näitä seminaarissa käsiteltiin. Paljon vinkkejä, käyttöön otettavia kirjoittamisen keinoja, aivoja haastavaa infoa ja työkaluja järjestelmälliseen kirjoittamiseen jäi käteen, ja seminaarista kirjoittamiini muistiinpanoihin tulee varmasti palattua useasti. Ilmeisesti tämä oli ensimmäinen Suomessa järjestetty musikaalin kirjoittamista käsittelevä seminaari koskaan, mahtavaa että tällainen oli osana festivaalin kurssitarjontaa!

Gaala: Musikaaliensi-illat Suomessa 2023–2024 @ Musiikkiteatteri Kapsäkki

kuvat © Sanna Breilin

Gaalassa kuultiin maistiaisia seuraavista kaudella 2023-2024 Suomen teattereissa nähtävistä musikaaleista: Tootsie (Lahden kaupunginteatteri), Homma hoituu - The Producers (Kuopion kaupunginteatteri), Piaf (Tampereen Teatteri), Friends! (Aleksanterin teatteri), Evita (Jyväskylän kaupunginteatteri), Paradox (Porin teatteri), Rakas Evan Hansen & Pieni merenneito (Helsingin kaupunginteatteri), Niin kuin taivaassa (Seinäjoen kaupunginteatteri), Murha kahdelle (Linnateatteri & Musiikkiteatteri Kapsäkki), Cabaret (Turun kaupunginteatteri) ja Pyöreän pöydän ritarit (Tampereen Työväen Teatteri), josta saatiin videotervehdys. Lisäksi illan päätti Samppalinnan kesäteatterin porukka, oli kiva päästä uudestaan fiilistelemään pari 9 to 5-biisiä heidän esittämänään näin reilu kuukausi musikaalin näkemisen jälkeen. Gaalan juonsivat Emilia Nyman ja Tuukka Raitala rennolla, hauskalla ja ammattimaisella otteella. Toista kertaa jaetun Vuoden musiikkiteatterintekijä-palkinnon sai ohjaaja, näyttelijä, säveltäjä, suomentaja ja teatterinjohtaja Jukka Nylund, onnea! Viime vuonna palkinnon sai säveltäjä, muusikko Henri Lyysaari.

Upea konsepti tämä, ja täyteen pakattu Kapsäkki eli mukana, innostui, nauroi, hiljeni kuuntelemaan ja hurrasi täysillä. Tunnelma oli katossa koko illan ajan, ja miten hieno tilaisuus saada nähdä kurkistuksia eri teattereiden ohjelmistoon ympäri Suomen. Minulla oli näistä esityksistä valmiina katsomislistalla Tootsie, Rakas Evan Hansen, Niin kuin taivaassa ja Cabaret. Gaala sai kiinnostumaan myös erityisesti musikaaleista Piaf, Paradox, Pyöreän pöydän ritarit ja Murha kahdelle. Kaikki esiintyjät vetivät hienosti, ja biisit kuulostivat hyviltä, niin musiikillisesti kuin suomennoksellisesti. Lähes kaikkia esityksiä säesti taidolla Marko Hilpo, kerran pianossa nähtiin Joel Mäkinen ja kerran Ville Myllykoski. Rakas Evan Hansen-musikaalin Evanit, Julius Suominen ja Petja Pulkkinen, esittivät musikaalista kappaleet Nyt ja aina ja Ikkunan taa jään, ja tekivät kyllä molemmat vaikutuksen. Petri Knuuttila ja Marko Nurmi vetäisivät loistavalla energialla kappaleen Porkan poika musikaalista Paradox, ja Annuska Hannula loi maagisen tunnelman Hymni rakkaudelle-tulkinnallaan (musikaalista Piaf). Joel Mäkisen ja Juha Pullin esittämä A Perfectly Lovely Surprise musikaalista Murha kahdelle tarjosi mainiota komediaa, samoin Lotta Vaattovaaran Got it, Flaunt it (musikaalista Homma hoituu) ja Maija Langin Phoeben biisi (musikaalista Friends). Komediaa löytyy myös Tootsie-musikaalin Lyömätön-biisistä, jonka esittivät Joel Mäkinen, Petra Pääkkönen, Nea-Maria Alanko, Ulla Paajanen, Nicolas Frimodig ja Saara-Elina Partanen. Saara Jokiahon ja Miika Laakson Evita-veto vakuutti, ja Peter Nyberg pisti kylmät väreet kulkemaan komealla tulkinnalla Niin kuin taivaassa-musikaalin Meen vaikken tahtoisikaan-kappaleesta. Miiko Toiviainen hurmasi Cabaretin Seremoniamestarin roolissa, ja esitti Uneeni jään-kappaleen vangitsevasti. 9 to 5-musikaalin Aina töitä teen ja Loistaa saan-biisit esittivät riemukkaalla otteella Niina Lahtinen, Nea-Maria Alanko, Ulla Paajanen, Titta Toivanen, Nicolas Frimodig, Riikka Nyrhilä, Leo Ikhilor ja Heidi Viljanen.

Tulevan syksyn osalta näyttää kovasti siltä, ettei ohjelmistoon ole tulossa yhtä lukuun ottamatta oikein mitään sellaista musikaalia, josta olisin todella innoissani. Tämähän ei toki tarkoita sitä, että tarjolla on vain tylsiä juttuja, vaan sitä, etten etukäteen tiedä, mikä teoksista osoittautuu kaikista innostavimmaksi. Puhenäytelmien maailmasta löytyy pari hyvinkin kiinnostavaa juttua (niistä lisää myöhemmin syksyn tärppipostauksessa, joka on tulossa tässä parin viikon sisällä), mutta musikaalien kohdalla tilanne on vähän erilainen. Moni tuleva teos on minulle ainakin jollain tasolla tuttu, mutta en ainakaan vielä ole hurahtanut niihin. Tämä saattaa kuitenkin muuttua sitten siinä vaiheessa, kun esitykset omin silmin näkee, yllätyksiä nimittäin osuu eteen aika usein tässä hommassa. Kaksi tulevaa musikaalia erottuu kuitenkin selvästi muista, ja niitä odotan erityisen innolla. Nämä ovat Niin kuin taivaassa Seinäjoella ja Cabaret Turussa. Niin kuin taivaassa on se musikaali, josta tiedän varmasti pitäväni ihan tosi paljon, ja se on myös varmasti kaunein musikaali, jonka olen koskaan nähnyt. Seinäjoki on kuitenkin sen verran kaukana, että tiedän, ettei tätä musikaalia kovin montaa kertaa pääse katsomaan, vaikka se olisi kuinka hyvä (ja varmasti todella hyvä onkin). Turkuun on vähemmän matkaa, mutta Cabaret taas on minulle aika vieras tarina, joten en osaa sanoa, miten se iskee. Mutta kaikki, mitä Jakob Höglund tekee, on yleensä aika upeaa (Cabaretissa ohjaus ja koreografia), ja työryhmä muutenkin on aika timanttinen. Muiden musikaalien kohdalla ilmassa on varovaista mielenkiintoa, mutta ei vielä valtavia odotuksia. Toisaalta ihan kivaakin mennä katsomoon ilman suuria etukäteisodotuksia, silloin voi yllättyä iloisesti ja löytää ihan uusia hienoja juttuja. Gaala näytti sen, että Suomessa tehdään tosi laadukasta, hienoa, aiheiltaan ja teemoiltaan monipuolista ja vaikuttavaa musiikkiteatteria (ja tämänhän tiesin jo etukäteen). Monipuolisuutta ei musikaalien alkuperässä toki varsinaisesti näy, mutta englanninkielisten musikaalien ylivalta näkyy, kun näistä gaalan musikaaleista 10/13 on amerikkalaisia tai brittiläisiä. Tämä ei tietenkään yllätys ole, vaan jatkaa tuttua ohjelmistokaavaa. Poikkeukset ovat kotimaiset kantaesitykset Paradox ja Pyöreän pöydän ritarit sekä ruotsalainen Niin kuin taivaassa. Kaikki tulevalla kaudella ensi-iltansa saavat musikaalit eivät gaalassa olleet mukana, mutta hieno katsaus tulevaan konsertissa saatiin, ja tämä konsepti ansaitsee isot aplodit.

Päätösklubi Ensemble Mayhem @ Bistro K

kuvat © Sanna Breilin

Musiikkiteatterifestivaali päättyi päätösklubi Ensemble Mayhemiin, jossa musiikkiteatterin ammattilaiset vetäisivät Bistro K:n tiiviissä tunnelmassa biisejä valitsemistaan musikaaleista. Meininki oli riemukas ja fiilis korkealla, kappaleita saatiin kuulla monista musikaaleista ja hienoina tulkintoina. Mieleen jäivät erityisesti Pia Piltzin ja Joonas Saaren Fine-veto musikaalista Ordinary Days ja Linda Hämäläisen ja Anni Kajoksen upea biisipotpuri sellaisista musikaalirooleista, joita he eivät ehkä koskaan tule esittämään (mutta selvästi todellakin voisivat esittää). Mukana oli ainakin Empty Chairs at Empty Tables Les Miserables-musikaalista, Confrontation Jekyll & Hyde-musikaalista ja Gethsemane Jesus Christ Superstarista. Anni-Maija Koskinen, Marika Huomolin ja Anni Kajos esittivät hauskan version Nunnia ja konnia-musikaalin When I Find My Baby-biisistä (suomeksi muistaakseni Löydän naiseni), ja viimeisenä esityksenä kuultiin ruokapotpuri (loistavien esiintyjien nimet eivät valitettavsti jääneet muistiin), johon mahtui pätkiä ainakin Waitress-, Tytöt 1918- ja Rent-musikaaleista. Ja Heathersista, ihanaa! Candy Store-pätkästä erityiskiitos, Heathersia on aina kiva kuulla. Tämä rento ja hauska tapahtuma oli hieno päätös festareille, ja jätti jo odottamaan seuraavaa festivaalia.

Olipa ihanat päivät musiikkiteatterin parissa! Suuri kiitos kaikille Musiikkiteatterifestivaalia tekemässä olleille tyypeille, tämä oli ehdottomasti yksi kesän isoimmista kohokohdista. Ensi vuonna nähdään!

Harjoituksia seuraamassa, osa 2: Sontiainen - balladi koti-ikävästä @ Teatteri Avoimet Ovet

Pääsin seuraamaan harjoituksia Teatteri Avointen Ovien kutsumana.

Pian nämä penkit täyttyvät yleisöstä, kun Sontiainen - balladi koti-ikävästä saa ensi-iltansa keskiviikkona 5.2.
© Susanna Salmi

Sontiainen - balladi koti-ikävästä saa ensi-iltansa 5.2., paikkana on Teatteri Avoimet Ovet ja työryhmä seuraava: ohjaaja ja käsikirjoittaja Hanna Kirjavainen, skenografi Ia Ensterä, valosuunnittelu Jere Kolehmainen, musiikin sovitus ja johto Pekka Lehti ja lavalla Aarni Kivinen, Anna-Riikka Rajanen, Juha Pulli, Johanna Koivu ja Pekka Lehti. Sontiainen on musiikkiteatteriesitys suomalaisesta siirtolaisesta, Tom Sukasesta, joka rakentaa laivan seilatakseen takaisin kotiin Suomeen. Musiikkina kuullaan amerikansuomalaista kansanmusiikkia, sekä vanhoja kappaleita että uusia, tähän esitykseen tehtyjä sävellyksiä.

Kävin 29.1. katsomassa Sontiaisen harjoituksia toisen kerran, ensimmäisen kerran kurkistin kulissien taakse viikkoa aikaisemmin, siitä voit lukea tästä postauksesta. Vielä kolmas peräkkäinen keskiviikkoreissu Avoimiin Oviin on luvassa, kun suuntaan katsomaan esityksen valmiina ensi-illassa. Odotan sitä tosi innolla, näiden kahden harjoituskerran perusteella haluaisin jo tietää, miten koko juttu menee ja millainen tarina kokonaisuudessaan on. Nyt kun olen nähnyt palasen sieltä ja toisen täältä, olen väkisinkin alkanut rakentaa kohtausten välille yhteyksiä, jotka tuskin kuitenkaan pitävät paikkaansa. Kiinnostavaa nähdä, millaisia kohtauksia on ennen ja jälkeen niiden, jotka minä olen nähnyt, sillä hahmojen reaktiot ja ratkaisut selittyvät paljon juurikin sen mukaan, mitä on tapahtunut. Hahmot vaikuttavat mielenkiintoisilta ja erityisesti päähenkilö Tom Sukanen (Aarni Kivinen) on saanut minut kiinnostumaan elämäntarinastaan, siinä riittää monenlaisia tapahtumia. Myös musiikki on mainiota, ja lavastuksessa on tosi kivoja yksityiskohtia, samoin puvustuksessa. Hauska nähdä, miten tämä kaikki, visuaalisuus, näyttelijäntyö, musiikki ja muu toimii valmiissa esityksessä. Ainakin harjoituspätkien perusteella voisin sanoa, että monia tosi onnistuneita ratkaisuja on kaikilla osa-alueilla tehty, eiköhän kokonaisuus siis rakennu varsin onnistuneesti.

Harjoituksissa käytiin tällä kerralla läpi ja hiottiin kohtausvaihtoja, sitä, miten niissä pitää liikkua, kuka vie mitäkin tavaroita minnekin ja millaisilla valoilla ja muilla teknisillä yksityiskohdilla kohtaus vaihtuu. Tajusin ehkä vasta nyt, kuinka paljon kaikkea näyttelijöiden pitää tekstin ja liikkumisen lisäksi muistaa, heidän kun pitää joskus siirrellä esimerkiksi laatikoita, reppuja, lavastuspömpeleitä ja vaikka mitä tietyille paikoilleen tietyillä hetkillä, ja kaikki pitää toki muistaa myös ulkoa. Samoin en ehkä ole ihan tajunnut sitä, kuinka paljon muutakin kuin näyttelijöitä ohjaaja ohjaa, eli vaikkapa tiettyjen tavaroiden paikat ja se, mikä vaihtoehto niiden sijoittamiseen toimii parhaiten, löytyvät nimenomaan ohjaajan muistiinpanoista. Olen kai jotenkin kuvitellut, että tavarat vain ovat lavalla ja jotenkin maagisesti joku vain vie ne jonnekin ja taas tuo takaisin lavalle sen suuremmin suunnittelematta, varsinkin pienempien yksityiskohtien kohdalla. Totta kai ne jossain vaiheessa suunnitellaan, mutta oletin ehkä tarpeiston asettamisen näyttämölle menevän ilman erillistä harjoittelemista. Tarkemmin kun ajattelee, eivät tavarat tietenkään vain "mene paikoilleen" vaan täytyy päättää, mihin kohtaan ne näyttämöllä laitetaan, missä asennossa ja milloin, ja kuka ne tuo paikoilleen ja vie pois. Hyvin mielenkiintoista kunnolla tajuta tämä ja myös nähdä, kuinka ohjaaja ja näyttelijät hioivat vaihtoja tarpeiston näkökulmasta.

Pääsin vielä harjoitusten lopuksi yhteiskuviin näyttelijöiden ja ohjaajan kanssa.
© Ia Ensterä

Mielenkiintoista oli myös vaihtojen tarkentaminen muista näkökulmista, niin liikkumisen, äänen ja valon (ja näiden kaikkien yhdessä) kannalta. Pienilläkin muutoksilla saa selvästikin paljon aikaan, oli kiva seurata, miten kohtauksen tunnelma joko tiheni, muuttui tai säilyi pidempään, kun vaihto seuraavaan kohtaukseen muuttui vain vähän. Joskus tuntui riittävän sekin, että kohtauksen loppu ja seuraavan kohtauksen alku ajateltiin eri tavoin, eikä mitään periaatteessa tehty toisin, ja silti homma toimi paremmin. Myös valoilla pystyy (ymmärrettävästi) vaikuttamaan sekä tunnelmaan että siihen, mihin yleisön huomio vaihtojen aikana ja muutenkin keskittyy, ja tätä myös vähän muuteltiin ja säädettiin. Ja kyllä vain katse hakeutui sinne, missä valoa on, ja pimeydessä sitten suoritettiin vaikka millaista näyttämön muokkausta melkeinpä huomaamatta. Samalla tavalla äänisuunnittelu kiinnitti huomiota sen verran, että vaikka vaihto tapahtui näkyvästi, ei se "rikkonut" tarinaa vaan ääni auttoi säilyttämään esityksen maailman ja tunnelman. Toki lavalla siirrellään esityksen maailmaan kuuluvia elementtejä, eli vaihto ei sillä tavoin vieraannuta tarinasta, mutta tavaroiden siirtely harvoin saadaan joka vaihdossa toteutettua niin, että se kuuluu esityksen tapahtumiin. En kyllä ikinä ole näin tarkasti analysoinut sitä, mitä kaikkea vaihtoihin liittyy, ovatpa ne tärkeitä juttuja! Yleensä ne kai ovat niin sulavia ja tarkasti treenattuja, ettei vaihtoihin sen suuremmin kiinnitä huomiota. Hyvä juttu siis, että niitä treenattiin nyt Sontiaisen treeneissä, ja hyvin treenattiinkin, vaihdot menivät kerta kerralta luontevammin ja näppärämmin.

Vielä näin viikkoa ennen ensi-iltaa hiottiin myös näyttelijöiden ilmaisua ja olemusta sekä niitä viestejä, joita elekielellä annetaan. Vaikka teksti ja liikkuminen lavalla alkaa siis jo olla kasassa, on pienempiä juttuja, joita käydään läpi ja muutetaan, ja näitä varmaankin tarkennetaan ihan vikoihin treeneihin ja ensi-iltaan asti. Kuvittelisin, että pitkin harjoituskautta koko työryhmällä nousee ajatuksia ja ehdotuksia siitä, miten jotain voisi tehdä ja millaisia juttuja kokeilla, ja kun esitys löytää muotonsa, ehkä tulee vielä tarkempiakin ideoita siitä, miten jotkin yksityiskohdat toimisivat paremmin. Ja kun esityksen tekeminen on luovaa työtä ja jatkuvassa muutoksessa, niin luulisin pienten juttujen muuttuvan ja muotoutuvan sekä treenien viime metreille että esityskauden aikanakin. Muutamilla muutoksilla hahmon olemuksessa ja tunnetilassa on iso vaikutus koko kohtaukseen, ja tästä tuli pari tosi hyvää esimerkkiä näiden treenien aikana. Näyttelijät osasivat poimia ohjaaja Hannan ohjeista juuri oikeat palautteet ja niiden pohjalta kohtausten ilmaisu meni (ainakin minusta) ihan oikeaan suuntaan. Osalla näyttelijöistä on ainakin pari roolia, ja näissä onkin tosi tärkeää, että ilmaisu eroaa sen verran, että hahmot eroavat toisistaan. Olen monessa esityksessä jo todennut sen, että hyvin pienillä jutuilla saa erotettua roolihahmot toisistaan, ja hyvin nokkelasti eri hahmot erottuvat myös Sontiaisessa. Tämän sanon nyt kaksien näkemieni treenien perusteella siis, näissä harjoituksissa ei ihan kauheasti vaihdeltu hahmoja, muutamaa kyllä, mutta viime kerralla hahmoja oli lavalla enemmän ja hahmosta toiseen vaihdeltiin vähän enemmän. Ja kuten sanoin, mielenkiintoisia hahmoja on luvassa ja näyttelijät vaikuttavat omaksuneen roolinsa oikein hyvin.

Nämä kaksi treenikertaa antoivat mielenkiintoisen kurkistuksen siihen, miten esitys valmistuu, vaikka Sontiainen toki oli jo aika pitkällä siinä vaiheessa, kun näin treenejä ensimmäisen kerran kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ihan alusta asti en siis ole tietenkään katsellut sitä, miten tarina, hahmot, lavastus, ohjaus ja kaikki muu alkaa rakentumaan ja muotoutumaan, mutta aika paljon kaikenlaisia muutoksia ja eri juttujen testausta näille kahdellekin treenikerralle mahtui. Koska ensimmäisten ja toisten näkemieni treenien välillä oli viikko, oli esitys myös selvästi mennyt eteenpäin tuon viikon aikana. Vaikka vielä olikin vähän hakemista vaihdoissa, muutamat vuorosanat hypättiin vahingossa eteenpäin tai sanottiin väärässä kohtaa ja pakka oli vielä vähän sekaisin, oli tunnelma jo valmiimpi kuin viikkoa aikaisemmin. Ensi-iltaa edeltävään viikkoon varmasti myös kuuluu vähän sekalainen meininki, koska kaikki viimeistelyt ja varmistelut sijoittuvat viimeisiin hetkiin ennen sitä, kun esitys sitten esitellään yleisölle (ainakin kuvittelisin näin). Perusjutut ovat siis jo muistissa ja valmiina, ja sen myötä kaikenlainen yksityiskohtien hionta ja säätäminen saa tarvitsemansa tilan. Olen muutamat esitykset tehnyt näyttelijänä alusta loppuun yläasteella ja lukion alussa ollessani mukana teatteriryhmässä, mutta tosi paljon mielenkiintoisempaa on seurata sitä, kuinka muut tekevät ja itse saa katsella. Tai ei ihan niinkään, mielenkiintoista on se, kun katsoo, miten tarina lähtee elämään ja näyttelijät löytävät hahmonsa ja sen, miten esitys kannattaa tuoda lavalle, ja kuinka ohjaaja pitelee lankoja käsissään ja kuroo kaikkea kokoon. Siksipä käsikirjoittaminen onkin haaveammattini, siinä kun saisi antaa tarinan pois ja katsoa, miten se lähtee elämään omaa elämäänsä, mutta olisi silti kuitenkin mukana esityksen synnyssä. No, ehkäpä tämä joskus tapahtuukin. Sitä odotellessa oli mahtavaa päästä kurkkaamaan harjoituksia tämän esityksen muodossa.

Kiitoksia Teatteri Avoimille Oville mahdollisuudesta seurata Sontiaisen harjoituksia, ja kiitos työryhmälle myös, kun pääsin katsomaan, miten harjoitukset etenivät. Ensi-iltaa odotellessa!

Loppuun vielä muutama esityksen promokuva, tämänkaltaista meininkiä ja maisemaa luvassa sitten Avointen Ovien lavalla! Kuvat © Mitro Härkönen.

Harjoituksia seuraamassa, osa 1: Sontiainen - balladi koti-ikävästä @ Teatteri Avoimet Ovet

Pääsin seuraaman harjoituksia Teatteri Avointen Ovien kutsumana.

kuva © Susanna Salmi

Sontiainen - balladi koti-ikävästä saa ensi-iltansa 5.2., paikkana on Teatteri Avoimet Ovet ja työryhmä seuraava: ohjaaja ja käsikirjoittaja Hanna Kirjavainen, skenografi Ia Ensterä, valosuunnittelu Jere Kolehmainen, musiikin sovitus ja johto Pekka Lehti ja lavalla Aarni Kivinen, Anna-Riikka Rajanen, Juha Pulli, Johanna Koivu ja Pekka Lehti. Sontiainen on musiikkiteatteriesitys suomalaisesta siirtolaisesta, Tom Sukasesta, joka rakentaa laivan seilatakseen takaisin kotiin Suomeen. Musiikkina kuullaan amerikansuomalaista kansanmusiikkia, sekä vanhoja kappaleita että uusia, tähän esitykseen tehtyjä sävellyksiä.

Olen käynyt Teatteri Avoimissa Ovissa kerran aikaisemmin, silloin Villahousuhäpeä-esitystä katsomassa. Nyt sain mahdollisuuden mennä katsomaan harjoituksia pari kertaa ennen varsinaisen esityksen näkemistä, ja ilman muuta olin innoissani menossa. On tosi kiva päästä näkemään tätä esitystä näin harjoistusvaiheessa ja sitten vasta valmiina, se antaa kiinnostavan näkökulman koko juttuun kun on nähnyt palasia sieltä täältä ja sitä prosessia, kun kohtaukset muodostuvat ja muotoutuvat. Olen käynyt muutaman kerran aikaisemminkin seuraamassa eri esitysten harjoituksia, ja se on aina mielenkiintoista. Kun näkee treeneissä eri kohtauksia ja niiden tekemiseen erilaisia vaihtoehtoja, odottaa aina innolla valmiin esityksen näkemistä, jotta näkee kohtaukset valmiina ja saa tietää, millaisiin ratkaisuihin ohjaaja ja työryhmä ovat lopulta päätyneet. Sontiainen kiinnosti minua muutenkin, esityksen tarina on hyvin mielenkiintoinen (olin juuri ennen esityksestä kuulemista lukenut tämän jutun, joten tiesin, mistä on kyse) ja lavalla on näyttelijöitä, jotka ovat jo vakuuttaneet minut muissa jutuissa. Lisäksi amerikansuomalainen kansanmusiikki kuulosti varsin lupaavalta, eli tämä oli kevään katsomislistalla ennenkin tätä harjoitustenseuraamiskutsua. Mutta aina vain hauskempaa oppia vähän tuntemaan esitystä kulissien takaakin. Avointen Ovien tuottaja Inka Kunnala näytti minulle vielä ennen harjoituksia teatterin takatilat, eli ihan oikeastikin pääsin kurkistamaan kulissien taakse.

Olin katsomassa aamupäivän harjoituksia keskiviikkona 22.1., silloin ohjelmassa oli yhden kohtauksen hiomista ja pidemmän pätkän läpi käymistä. Kohtauksessa, jota harjoiteltiin enemmän, Tom Sukanen (Aarni Kivinen) kirjoittaa kotiin kirjettä ja paikalla oleva muu porukka (Johanna Koivu, Pekka Lehti, Anna-Riikka Rajanen) alkaa häntä sitten härnäämään, kunnes Sukasen kaveri (Juha Pulli) saapuu paikalle. Kohtausta käytiin läpi moneen otteeseen, siihen kokeiltiin erilaisia ratkaisuja ja tehtiin pieniä muutoksia, kunnes kaikki oli sopivasti kohdillaan. Oli mielenkiintoista seurata, kuinka yhtä kohtausta tehtiin tarkasti ja aina muutettiin vain vähän, työstettiin siis yksityiskohtia ja myös kokeiltiin sitä, miten ne toimivat käytännössä. Pala palalta kohtaukseen rakentui oikeanlainen tunnelma, sopiva jännite ja se alkoi toimimaan myös teknisesti paremmin, näyttelijöiden asemointi ja eleet sekä reaktiot tapahtumiin olivat kerta kerralta sujuvampia. Kuuntelin kiinnostuneena sitä, kuinka ohjaaja Hanna Kirjavainen ohjeisti näyttelijöitä siinä, miten heidän tulisi poimia muiden näyttelijöiden tarjoamia impulsseja ja toimia niiden mukaan, ja miten yksi näyttelijä johtaa kohtausta ja muut toimivat sen perusteella. Kummallisesti ohjaus alkoi kiinnostamaan myös sellaisena juttuna, jota olisi joskus kiva kokeilla. No, jospa nyt joskus saisin käsikirjoitushaaveitani etenemään jotain konkreettisempaa kohti, niin sitten voin alkaa haaveilemaan myös ohjaamisesta. Tosi kiva joka tapauksessa nähdä sitä, kuinka kohtaus rakentuu ja kuinka sitä tarkennetaan ja suunnitellaan sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei, ja millaisia tunnelmia siihen toivotaan.

Kun tämä kirje/ärsytys/tappelu-kohtaus oli saatu hiottua toimivaksi, mentiin läpi pidempi pätkä esitystä, eli muutama kohtaus tämän harjoitellun kohtauksen molemmilta puolilta. Kaikki vaikutti olevan jo aika hyvin kasassa, vuorosanat ja laulut sekä koreografiat olivat jengillä muistissa eikä niiden suhteen ollut suurempia haparointeja. Tarpeiston kanssa oli vähän etsimistä ja suunnittelua siitä, minne mikäkin laatikko kannattaisi sijoittaa ja miten ne edellisellä harjoituskerralla olivatkaan olleet, ja tämäkin on osa sitä, että ensi-iltaan mennessä jokainen osa-alue toimii. Kun lava on järjestyksessä, tavarat paikoillaan ja kaikki vaihdot ja esineiden liikuttelut paikasta toiseen hyvin suunniteltuja, ei niihin tarvitse esityksessä keskittyä vaan kaikki sujuu omalla painollaan, kuten myös näyttelemisen, laulun ja muun kohdalla. Hyvin harjoitelty esitys on hyvä esitys, ja näissä harjoituksissa oli oikein lupaava meininki. Tarinasta ja hahmoista oli helppo muodostaa selkeäkin kuva näiden kohtaus tai pari-pätkien avulla, eli näyttelijöillä on selvästi jo hyvä ote rooleihinsa ja ohjaaja-käsikirjoittaja Kirjavainen on luonut sellaisen tekstin ja ohjauksen, joka on sopivan selkeä ja kertoo tämän tarinan sujuvasti. Roolihahmojen rakentumisesta ja otteesta niihin vielä sellainen juttu, että aika mainioita hahmoja näyttelijät rakensivat ihan pienilläkin eleillä ja muutoksilla roliasuunsa. Kekseliäitä ratkaisuja, jotka toivottavasti päätyvät myös valmiiseen esitykseen, ainakin huvitti katsomossa, kun työmiesporukan habitus alkoi hahmottumaan. 

Odotan innolla toista vierailuani tämän jutun harjoituksiin, siellä on varmaankin ihan eri jutut treenin kohteena ja erilaisia yksityiskohtia hiottavana kuin tällä ekalla harjoitustenseuraamiskerralla, ja on tosi kiva päästä vielä kerran keskeneräisen jutun pariin, ennen kuin näen tämän valmiina. Ainakin näin ensimmäisten näkemieni kohtausten ja pätkien perusteella luulen, että tämä on varsin kiva esitys ja kertoo mielenkiintoisen tarinansa onnistuneella tavalla. Sontiaisen treenien seuraaminen muistutti taas siitä, kuinka paljon toivon, että joskus pääsen tekemään teatteria myös työkseni jossain vaiheessa. Oli nimittäin aika kivaa istua katsomossa ja seurata sitä, kuinka palaset loksahtavat kohdilleen ja homma muotoutuu kohti valmista.

Kiitos porukalle mielenkiintoisista harjoituksista, onpa kiva palata vielä uudelleen seuraamaan harjoituksia!

kuvat © Topi Raulo