sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joululuukku 7

Esittelyssä Jäljitetty.


Jäljitetty on Susiraja- sarjan kolmas osa.

Nimi Jäljitetty (Susiraja 3)
Kirjailija Elina Rouhiainen
Ilmestymisvuosi 2014
Sivuja 483
Lukuja 18
Juoni Raisa Oja on kahdeksantoistavuotias tyttö. Hänen elämssään on kaikki vähän sekaisin, mutta paras asia on että Kuvataideakatemia avaa ovensa. Raisan pitkäaikainen unelma taiteilijan urasta on täyttymässä. Hänellä on kuitenkin paljon asioita elämässään. Kadonnut kaksoisveli joka pitää löytää, välien selvitys parhaan kaverin Nikon kanssa, koulussa pärjääminen. Raisan pitää selvittää kuka hän itse on. Myös Mikael Sarri on vieläkin olemassa, eikä Raisa osaa päästää hänestä irti. Yhtäkkiä Raisa temmataan Kreikkaan, ja hänen on keskityttävä itseensä.

»"Me kaksosia vastaan? Siistiä", Caoimhe kommentoi.
Vilkaisin Mitjaa. "Et sitten tyri. Minä haluan voittaa."
"Ajattelin juuri sanoa samaa."
Kumpikaan meistä ei tyrinyt. Ongelmaksi osoittautui se, ettei Mitja hennonnut iskeä palloa lujaa Caoimhen puolelle.
"Hän ei ole mikään hento kukkanen, jota täytyisi varoa", sanoin kreikaksi.
"Englantia!" sanoivat Mikael ja Caoimhe yhteen ääneen.«

Tässä kyllä sarja, joka vain paranee ja paranee. Luin Kesyttömän eli Susirajan ensimmäisen osan kun ei ollut muutakaan luettavaa, mutta jäinkin koukkuun. Ahmin Uhanalaisen eli Susiraja kakkosen heti sen ilmestyttyä ja tätä odottelinkin jo kuin kuuta nousevaa. Enkä odottanut turhaan.

Jäljitetyssä on mukana paljon hahmoja edellisistä osista, ja varsinkin Konstan rooli on kasvanut isommaksi ja hänestä puhutaan paljon. Uusiakin tyyppejä tulee mukaan, kuten Mitja, Caoimhe ja Shaun sekä Callista, Vlassis ja Antonia. Raisa ei ollut enään niin rasittava kuin edellisissä kirjoissa, minusta hän on valittanut kovin paljon eikä ollut mihinkään tyytyväinen. Nyt Raisa on selvästi itsenäisempi ja tietää mitä haluaa. Mitja taas oli aivan ihana ensi hetkistä lähtien. Suloinen, rento ja sopivan vaatimaton ja ujo. Mitjan ja Raisan keskustelut ja myös se että he osaavat saaren tapahtumien jälkeen esimerkiksi kreikkaa jota muut eivät osaa antaa sen vaikutelman että he tuntevat toisensa niin hyvin kuin mahdollista vaikka vasta tutustuivat. Rakastuin myös Shauniin, jota kyllä kohdeltiin kamalasti koko kirjan ajan eikä hänestä paljoa edes puhuttu. Pöh. Shaun oli ihana.

Alussa olin suunnilleen heittämässä kirjaa seinään kun selvisi että Raisa ja Mitja lähtivät Kreikkaan. Eieieieiei. Ei se ollutkaan niin kamalaa, ajattelin aluksi että se ei sovi juoneen ollenkaan eikä kirjasta tule mitään mutta olin onneksi väärässä. Kyllähän se sopi. Odotin myös koko ajan että milloin Mikael saapuu mutta yllätyin kun hän sitten ilmaantui. Mikaelkin oli vähemmän rasittava kuin ennen, ehkä se johtui maisemanvaihdoksesta. Hukkavaarassa Mikael oli jotenkin niin kaikkien yläpuolella, mutta Helsingissä hän oli palannut maanpinnalle.

Kirjan juoni oli kiinnostava ja ahminkin koko kirjan parissa päivässä koska en vain voinut laskea sitä käsistäni. Voisimpa melkein lukea heti uudelleen. En edes osaa sanoa mikä näissä Susirajoissa koukuttaa mutta ai että, on ne mahtavia! Myös kirjan kannesta tykkäsin tosi paljon. Susirajan kansissa on myös tietty tyyli, kansista sen tunnistaa. Odottelen innolla jatkoa, mutta Susiraja 4:n ilmestymisajaksi on veikkailtu syksyä 2015. Odottavan aika on pitkä..

Suosittelen Susiraja- sarjaa fantasian ystäville, myös rakkaustarinat ja kotimainen kirjallisuus ovat tässä esillä kuten myös kielellinen taito ja mahtavat vuoropuhelut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti