Kesä 2026 – 20 teatteritärppiä

 Kesäkuu kurkkii kulman takana, joten on aika perinteisten teatteritärppien! Kaikenlaista kivaa ja kiinnostavaa on tulossa ympäri Suomen, ja muutama vaikea valinta piti tehdä sen suhteen, mitä kaikkea otin listalle mukaan. Alunperin suunnittelin vain kymmenen kohdan tärppilistaa, sitten viidentoista, mutta tämä kaksikymmentä oli pienin määrä mihin pystyin, joten sillä mennään. Liikaa houkuttelevia juttuja kesäteatterit täynnä! Moni oma suosikkitarinani versioidaan tulevana kesänä lavalle, ja niitä erityisesti odotan, mutta uusia tuttavuuksia tietenkin myös.

Pitemmittä puheitta, asiaan!

Tärppi #1: Romeo ja Julia – Karkkilan Työväen Näyttämö

Ei ole varmempaa tapaa napata itselleen tärppilistani kärkipaikkaa kuin tekemällä R&J! Klassikkotarinaan tarttuu minulle uusi tuttavuus Karkkilan Työväen Näyttämö, ja luvassa on Shakespearen tragedia musikaalin muodossa. Ohjaus, musikaalidramaturgia ja sanoitus on Mika Nikanderin, kapellimestarina ja musiikin sovittajana toimii Anna Tallgren. Käännöksen ja sovituksen on tehnyt Markku Pölönen. Musiikin säveltäjää/säveltäjiä ei ole mainittu, mutta mainostekstissä kerrotaan Karkkilassa nähtävän maailmanmusiikkiin pohjautuva musikaalisovitus. En malta odottaa, yhdistyyhän tässä kaksi suurta rakkauttani – Romeo ja Julia + musikaalimuoto! Pieni hämmentävä hetki koettiin myös, kun luin sanat "Romeo ja Julia" sekä "musikaali" ja näin mainoskuvan sinisen ja punaisen värimaailman. Olin nimittäin hetken kummallisen varma siitä, että tässä tulee nyt SEN Romeo ja Julia-musikaalin Suomen ensi-ilta. No, ei sentään nähdä suosikkiranskamusikaaliani Karkkilassa – mutta Romeo ja Julia-musikaali nähdään! Parasta!

Romeo ja Julia ensi-illassa 7.7.

© Otto-Ville Väätäinen / kuvankäsittely Hermanni Suppala

Tärppi #2: Notre Damen kellonsoittaja – Samppalinnan Kesäteatteri

Eeppistä menoa mäellä! Samppis on viime vuosina vedellyt hittejä kesä toisensa perään, ja huh sentään mitä nyt on tulossa. Mikään tuskin ikinä voittaa rakasta Bonnieta & Clydea, vaan voipi olla että Notre Dame hyppää kaikkien aikojen Samppis-suosikkieni listalla aikamoisen korkealle. En ole koskaan nähnyt Disneyn leffaversiota tai kuunnellut tämän musikaaliversion biisejä (paitsi Hellfiren), ja jäi viikosta kiinni että olisin aikoinaan nähnyt Tampereen Teatterin version. Koronasulku kuitenkin tuli ja se meni sitten siinä. Tarina toki on tuttu, ranskalaismusikaalista Notre-Dame de Paris, jonka olen tallenteena katsonut ja jonka biisejä olen hyvin ahkerasti kuunnellut. Harmi ettei näitä kuulla Samppiksessa... Olen tosi innoissani siitä, että juuri tämä on se produktio, joka juuri tämän version tästä tarinasta minulle esittelee. Työryhmähän on aivan täyttä timanttia, ja kylmät väreet menee jo kun ajatteleekin, miten Pariisin kadut, katedraalit ja kellojen kumina heräävät Turussa eloon.

Notre Damen kellonsoittaja ensi-illassa 17.6.

Tärppi #3: Niskavuoren naiset – Paimion Teatteri

Suosikki-Niskavuoreni! Ainakin näkemistäni. Olen nähnyt Niskavuoren naiset vuosia sitten, silloinkin kesäteatterissa (melkoisen helteisenä päivänä), ja tykästyin tarinaan heti. Tässäkin on kolmiodraamaa kuten Hetassa ja nuoressa emännässä, mutta Niskavuoren naiset ei muistaakseni ole ihan niin synkeä kuin nuo kaksi muuta niskavuorelaisten tarinaa, jotka olen lavalla nähnyt, vaan peräti hauska. Odotan innolla erityisesti sitä, että näen näytelmän pitkästä aikaa, ja voin katsoa pitävätkö muistikuvani paikkansa. Paimion Teatterissa tarinaan tulee mukaan Samuli Turusen säveltämä musiikki, ja sitäkin odotan. Tässä kesäteatterissa vierailin ensimmäistä kertaa viime kesänä, ja täytyypä sanoa, että Paimiossa on tarinoiden kertomiselle kyllä todella upeat puitteet.

Niskavuoren naiset ensi-illassa 26.6.

Tärppi #4: Missä kuljimme kerran – Ryhmäteatteri

Suomenlinnan kesäteatteri on yksi suosikkikesäteattereitani, onhan vanhassa linnakkeessa todella siistiä katsoa kuinka tarinat heräävät eloon. Ja tämä Kjell Westön romaanista dramatisoitu näytelmä sopinee Suokkiin aika tosi hyvin. En ole Westön romaania lukenut eikä tarina ole minulle kovin tuttu, mutta yhteiskuntaluokkien erilaiset arjet ja arvet, turbulenssi politiikassa ja maailmassa, ja itsenäistyvän Suomen kasvukivut kyllä kiinnostavat. Riikka Oksanen ohjaa tämän, ja sehän on myös aina syy kiinnostua. Oksanen on viime vuosina näitä 1900-luvun alkuvuosikymmenille sijoittuvia tarinoita ohjannut (ainakin) parin prokkiksen verran, ja Minna Craucher ja Muistopäivä (näissä molemmissa ja Suokissa näyttämöllä muuten myös Miiko Toiviainen) olivat molemmat aivan upeita. Poliittisia ja yhteiskunnallisia teemoja käsittelee siis myös Missä kuljimme kerran, ja Oksasen ohjauksissa nämä sekä yksilöiden ja yhteisöjen tarinat tuppaavat limittymään koskettavalla, puhuttelevalla ja oivaltavalla tavalla. Ja sehän on katsojalle varsin hieno kokemus.

Missä kuljimme kerran ensi-illassa 6.6.

Tärppi #5: Musiikkiteatterifestivaali

Yksi kesän ehdottomia kohokohtia! Viisi vuotta täyttävä Musiikkiteatterifestivaali tarjoilee jälleen tänä kesänä kolme päivää täynnä musateatteria, ja ohjelmistossa lienee taas vaikka ja mitä kiinnostavaa. Tähän mennessä on julkaistu neljä workshop-esitystä (Ruuhkavuosi, Kenen maailma muuttuu tänään, Miina Sillanpää-musikaali ja Broken Madonna) ja Musikaaliensi-illat Suomessa 2026-2027 Gaala. Näiden lisäksi ohjelmasta ei vielä ole hiiskuttu mitään, mutta aiempina vuosina festareilla on ollut mm. konsertteja, esityksiä, klubeja, kursseja ja keskustelupaneeleja. Eiköhän siis ainakin osa näistä ole myös tällä kertaa ohjelmistossa, ja oli mitä oli, niin katsomisen ja kokemisen arvoista varmasti. Eniten odotan workshoppeja ja musikaaligaalaa, jotka ovat joka vuosi tarjonneet ihania kokemuksia ja yllätyksiä.

Musiikkiteatterifestivaali 30.7.–1.8.

Tärppi #6: For the gaze-sateenkaarimusikaalikonsertti – Näästi Teatteri

Tässäpä herkku kaikille musikaalien ystäville! Rakastan musikaalikonsertteja, ja sateenkaareva sellainen erityisesti innostaa. Lavalla nähdään solisteina teatterikentän tähtiä (mm. Niki Rautén, Lauri Ketonen, Pia Piltz, Anna-Sofia Tuominen ja Jaakko Wuolijoki), ja luvassa on biisejä esimerkiksi sellaisista teoksista kuin Kinky Boots, Death Becomes Her ja Everybody's Talking About Jamie. Etenkin ETAJ ihastuttaa, sillä tämä brittimusikaali on minulle tuttu parista katsomiskerrasta Lontoossa. Harmikseni en ehdi konserttia katsomaan, mutta iloitsen silti siitä että tällainen järjestetään. Ehkä pieniä makupaloja tarjoillaan somessa, fingers crossed...

For the gaze-konsertti 11.6.

Tärppi #7: The Full Monty - tappiin asti – Miinan monttu

Viime vuonna Orimattilassa Suomen kantaesityksensä saanut näytelmäsovitus saa uuden version, kun rouheaa menoa ja rohkeita miehiä nousee lavalle nyt Miinan montun kesäteatterissa. Housut pois on yksi suosikkitarinoitani, pidän siinä erityisesti rehellisyydestä ja aitoudesta sekä siitä, miten hyvin huumori ja vakavuus ovat tasapainossa. Ja hahmot ovat ihania myös! Tämä sopii erinomaisesti kesäteatteriin, toki vähissä vaatteissa ei viileällä kelillä ehkä ole kaikista kivointa kirmailla lavalla, mutta tunnelmaltaan ja tyyliltään Housut pois istuu kesäteatterikentälle kuin strippaus duunarimiehen taitolistalle. Lämminhenkinen, hauska ja suora tarina, liikuttava ja viihdyttävä – kenties jopa villitsevä.

The Full Monty ensi-illassa 13.6.

Tärppi #8: Rock of Ages – Raseborgs Sommarteater

Kävin aikoinaan katsomassa Rock of Ages-musikaalin Turussa viisi tai kuusi kertaa, ja vaikka tämän reissaamisen taustalla vaikutti erityisesti pari näyttelijää, niin kyllä tämä musikaalikin on minun makuuni. Erityisesti pidän siitä, miten biisit on sidottu osaksi tarinaa, hahmoista noin yleisesti, sekä musikaalin tunnelmasta. Rokkia, romantiikkaa, menoa ja meininkiä! Pari vuotta sitten kävin ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran Raaseporin kesäteatterissa, ja paikka ja teatteri ovat aivan ihania. Oli todella tervetullut olo, ja tokihan reissun kruunasi kierros Raaseporin linnassa. Suosittelen siis ehdottomasti Rock of Agesin pariin suuntaavia käpsyttelemään myös linnan luokse, se on tosi mielenkiintoinen paikka tutustua.

Rock of Ages ensi-illassa 25.6.

Tärppi #9: Prinsessa – Ohkolan teatteri

Anna Lappalaisen tarina palaa "kotiin", kun Öljymäen kesäteatterissa nähdään tämän näytelmän puheteatterikantaesitys. Ohkolassa sijaitsevassa Kellokosken sairaalassa yli viisikymmentä vuotta asunut Anna Lappalainen kertoi itse olevansa Buckinghamin palatsissa syntynyt prinsessa, ja prinsessana hänet tunnettiin kellokoskelaisten kesken. Näin tämän tarinan teatterissa ensimmäistä kertaa Salossa, ja nyt onkin spesiaali juttu nähdä Prinsessa paikassa, jossa tarina on osa paikallishistoriaa. Omassa lähipiirissäni on ihmisiä, joille Lappalainen ja/tai joku muu näytelmän hahmoista oli/on tuttu, ja tämä tuo vielä yhden tason lisää esityksen kokemiseen. Ohkolassa tehdään vuosi toisensa perään hienoa kesäteatteria, ja onpa hienoa että tänä kesänä tartutaan lähihistoriaan ja oman kunnan tapahtumiin.

Prinsessa ensi-illassa 17.7.

Tärppi #10: Egyptin prinssi – Salon Teatteri

Jos on Samppiksessa luvassa eeppistä menoa, niin melkoisen eeppiseen tarinaan tarttuu myös Salon Teatteri, kun Vuohensaaressa Suomen ensi-iltansa saa musikaali Egyptin prinssi – että sellaista sitten! DreamWorksin elokuvaan perustuvan musikaalin ohjaa ja suomentaa Peter Nyberg, jonka taidoista onkin Salon Teatterissa nautittu jo niin näyttelijän kuin ohjaajan rooleissa. Kuten Notre Damen kohdalla, en ole tätäkään tarinaa sen enempää leffana nähnyt kuin musiikkina kuullut. Raamattuun pohjautuva kertomus toki on joiltain osin tuttu, mutta aika puhtaalta pöydältä saa Salon Teatteri minut tähän juttuun tutustuttaa. Innolla odotan, miten kesäteatterin maisemat muuttuvat Egyprin prinssin tarinan tapahtumapaikoiksi.

Egyptin prinssi ensi-illassa 4.7.

© Matleena Takkinen

Tärppi #11: Anastasia – Teatteriyhdistys Kulissi

Kulissi jatkaa ohjelmistovalinnoissaan kunnianhimoista linjaa, ja tuo Laajavuoreen Anastasia-musikaalin ensimmäisen kesäteatterituotannon. Venäjän vallankumouksen jälkeisten vuosikymmenten aikaan sukeltava tarina seuraa Anjaa, joka yrittää selvittää sekalaista menneisyyttään, sekä huhuja siitä, että Romanovien keisariperheen surmaamisesta olisi selvinnyt suurruhtinatar Anastasia. Tässäkin pohjalla iso elokuva, kuten Egyptin prinssissä ja Notre Damessa, enkä ole sitäkään nähnyt. Vaan musikaalin olen! Tampereella kävin tämän kerran katsomassa, ja pidin kyllä. Musiikkiakin olen useamman kerran kuunnellut. Anastasiassa on kaikenlaista kivaa, on mysteeriä, romanssia, upeaa musaa, huumoria ja historian havinaa, ja taianomainen tunnelma. Odotan innolla, miten tämä toimii ulkoilmassa.

Anastasia ensi-illassa 17.7.

© Hanna Erämaja

Tärppi #12: Pikku naisia – Järvenpään teatteri

Vanhankylänniemessä pääsee tänä kesänä tutustumaan Marchin perheen tarinaan, kun Louisa May Alcottin klassikko nähdään Järvenpään kesäteatterissa. Pikku naisia on minulle aika vieras tarina, vaikka pääpiirteittäin onkin tuttu, ja yhden elokuvaversionkin olen nähnyt. Kuvittelisin muistavani ainakin siskosten persoonista ja unelmista jotain, sekä jonkinlaisia rakkauskuvioita, mutta hyvin on juoni haihtunut päästäni. Yhteisöllisyys, toivo ja sisaruuden voima nousevat Järvenpään teatterin versiossa isoiksi teemoiksi, ja luvassa on lämminhenkinen ja eloisa esitys.

Pikku naisia ensi-illassa 13.6.

Tärppi #13: Saha Saimaan rannalla – Millilleen Events

Joutsenossa, Honkalahden Sahalla kurkistetaan sahatalouden historiaan, kun sadan vuoden takaisen tarinan keskiössä on sahayhteisö 1920-luvulla, juuri itsenäistyneen Suomen myllerryksen keskellä. Käsikirjoituksesta vastaa Petter Sairanen, musiikin sävellyksestä Sari Kaasinen ja ohjauksesta Johanna Juslin. Näyttämö ja katsomo rakentuvat Honkalahden Sahan rantalaiturille, joka osaltaan herättää tarinan varmasti uudella tavalla eloon. Työtä, rakkautta ja muuttuvaa yhteiskuntaa käsittelevää esitystä tähdittävät muun muassa Martti Manninen ja Sonja Pajunoja.

Saha Saimaan rannalla ensi-illassa 8.7.

Tärppi #14: Perhe edellä puuhun – Teatteri Eurooppa 4

Mökille mennään ja mökillä viihdytään, vaikka pakotettuna. Riihivuoren kesäteatterissa kohdataan mökkielämän kauheudet ja kauneudet raikkaan musiikkinäytelmän muodossa. Tiina Iisala ja Antti Tuomas Heikkinen ovat käsikirjoittaneet tämän, Iisala vastaa myös ohjauksesta. Luvassa on perheen mökkeilyä, puutarhalehden toimittajan vierailu ja tavoite tehdä mökkinaapurit kateelliseksi – mutta kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Olen nähnyt hämmentävän vähän mökille sijoittuvia tai mökkeilyä käsitteleviä esityksiä – onkohan niitä edes kovin montaa? – vaikka tämä suomalaisten vakiotapa viettää vapaa-aikaa on aikamoisen monelle tunnistettava juttu. Sittemmin lopettanut Laukes teki vuonna 2016 Mökkinaapurit-nimisen komedian, mutta enpä ole tuon jälkeen tainnut katsomomatkailla mökille kertaakaan. Jo olisi siis aikakin!

Perhe edellä puuhun ensi-illassa 17.6.

Tärppi #15: Ronja Ryövärintytär – Taaborin kesäteatteri

Mitä olisi minun tärppipostaukseni ilman Ronjaa? No ei mitään! Tämä Astrid Lindgrenin satuklassikko on yksi suosikkitarinoitani ikinä, ja olenkin nähnyt Ronjasta monen monta erilaista versiota. Seikkailunhaluisen, oikeudentajuisen ja rohkean Ronjan kasvukertomus toimii teatterissa älyttömän hyvin, ja onhan Ronjan ja Birkin kielletyssä ystävyydessä ja kahden ryövärijengin välisessä vihanpidossa jotain samaa kuin eräässä klassikkotragediassa... Ei siis ihme että uppoaa minuun. Taaborin kesäteatteri tuli viime vuonna tutuksi Peter Panista, jossa oli hyvä ja energinen meno, ja työryhmässä on paljon samoja tyyppejä mukana myös nyt.

Ronja Ryövärintytär ensi-illassa 10.7.

© Marko Nurmi

Tärppi #16: Nummisuutarit – Kivi-juhlat

Samoissa maisemissa pysytään tässäkin tärpissä, sillä Taaborinvuoren tantereita tallaavat tänä kesänä ryöväreiden lisäksi myös Nummisuutarien Esko ja kumppanit. Tämä kosioretkien klassikko tarjoilee niin huumoria kuin hurjia hetkiä, ja kenties oivalluksia uskalluksesta ja rakastumisesta myös. Kivi-juhlille näytelmän ohjaa Kalle Tahkolahti, jonka ohjauksellisesta otteesta olen aina pitänyt. Kiinnostavaa nähdä, millaisia kulmia hän tästä Aleksis Kiven tekstistä esiin nostaa ja näyttämölle marssittaa.

Nummisuutarit ensi-illassa 26.6.

Tärppi #17: Nummisuutarit - joka menee pieleen – Tahkon kesäteatteri

Ja jos eivät Nummisuutarit noin perinteisesti nappaa, niin voihan aina katsoa, kuinka tämä klassikko menee pieleen! Antti Heikkisen sovittamassa musiikkikomediassa lähestytään kosioretkien klassikkoa raikkaalla otteella, eikä pelätä sitä että jokin menisi pieleen – päinvastoin! Neljän näyttelijän voimin esitettävä näytelmä tarjoillee monenlaista odottamatonta hetkeä, ja riemukkaita oivalluksia ja näkökulmia yhteen suomalaisen (näytelmä)kirjallisuuden kulmakiveen.

Nummisuutarit - joka menee pieleen ensi-illassa 25.6.

Tärppi #18: Sitä saa mitä tilaa – Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri

HUKissa nähdään tänä kesänä Sitä saa mitä tilaa, joka siirtyy sinne Rauman kesäteatterista viime kesältä. Yölinnun musiikkia sisältävä, JP Koskisen ja Otto Kanervan kirjoittamassa musiikkikomediassa seurataan verkkokaupan varastomiestä Elmeriä, joka iltaisin hyppää Rytmipojat-bändin solistiksi. Katselin viime kesänä esityskuvia Raumalta, ja Sitä saa mitä tilaa näytti niiden perusteella oikein kiinnostavalta jutulta. Tarinasta tai juonesta ei kauheasti löytynyt esittelytekstistä tietoa, mutta eipä sitä kai etukäteen niin paljoa tarvitsekaan tietää, jos esitys houkuttelee.

Sitä saa mitä tilaa ensi-illassa 24.6.

Tärppi #19: Nelinpeli – Kangasalan kesäteatteri

Kangasalan kesäteatterissa jatketaan toimivalla kaavalla, kun sama tekijäporukka tarjoilee järvimaisemissa farssia. Luvassa on hätävalheita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuten farsseihin kuuluu, ja tietenkin myös parisuhteita ja niiden eri puolia. Sydämellisyyttä ja teräväsanaisuutta lupaillaan esittelyssä, ja jos nämä kaksi osuvat kohdilleen, niin silloin komedia on minusta juuri parhaimmillaan. Kangasalalla on ollut näyttämöllä mainio meno ja vastustamaton energia viime vuosina, ja Nelinpelin parissa jatkunee tämä iloinen fiilis.

Nelinpeli ensi-illassa 12.6.

© Justus Mättö

Tärppi #20: Myrskyluodon Maija – Kivinokan kesäteatteri

Myrskyluodon Maija on omasta mielestäni yksi kauneimpia suomalaisia musikaaleja, ja pidän tämän tarinan teemoista ja tunnelmista kovasti. Matti Puurtisen säveltämät kappaleet ovat aivan ihania, ja kuuntelenkin niitä aika usein. Kivinokalla on meri lähellä (vaikka ei ihan katsomoon näykään), ja sehän tähän tarinaan sopii. Maijan, Jannen ja muun Myrskyluodon väen tarinassa on vahvaa luonnonvoimaa, elämänvoimaa, rakkauden voimaa ja itseensä luottamisen voimaa, ja nämä teemat ovat sekä puhuttelevia että monitasoisia.

Myrskyluodon Maija ensi-illassa 25.6

Aurinkokuninkaani @ Musiikkiteatteri Kapsäkki (vierailu)

 mainos/kutsuvieraslippu saatu työryhmältä

kuvat © Mika Tervaskangas

Näin Aurinkokuninkaani-esityksen 20.5.

Aikuinen tytär, Kertoja, (Emmi Nieminen) hakee isälleen Aurinkokuninkaalle (Emma-Sofia Hautala) lähestymiskieltoa. Hovioikeudessa tökitään, kysellään ja kyseenalaistetaan, ja tyttären tarve perustella se, että hän tarvitsee tätä, vie hänet sukellukselle peiliin, alitajuntaan, muistoihin, kaikkeen siihen mikä on ollut läsnä lapsuudesta saakka. Isän kaikkivoipaisuus, keskipisteisyys ja äkkipikaisuus, rakkauden, manipulaation ja pois työntämisen ristiriita, aikuiseksi kasvaminen keskellä perhettä, jossa on jatkuvasti varuillaan. Isä, joka piinaa ja pehmittelee, ei jätä rauhaan eikä halua olla missään tekemisissä. Sen on loputtava, tytär ajattelee. Eihän kaikki voi olla vain hänen kuvitelmaansa?

Olen seurannut Sofia Lumen (oik. Hautala) ja Liila Jokelinin kirjoittamaa Aurinkokuninkaani-esitystä sosiaalisessa mediassa aika alusta asti, ja nyt vihdoin pääsin sen myös näkemään, kun koitti ensimmäinen Helsingin vierailu. Ainakin toinen on myös tulossa, marraskuussa Teatteri Avoimissa Ovissa. Esitys käsittelee vaikeita aiheita, kuten narsismia, henkistä (ja hengellistä) väkivaltaa ja perhesuhteiden rikkoutumista, sadun- ja unenomaisen kerronnan, Eerokoalan ja Hautalan säveltämän musiikin ja Annuska Hannulan ohjauksen kautta. Minulta kesti melko kauan totutella esityksen muotoon, jossa hypitään nykyhetken ja muistojen välillä, johon osaltaan vaikutti juuri kerronnan "irrallisuus" tosimaailmasta ja tarinan nykyhetkestä. Unenomaisen, muistoihin ja niiden subjektiivisuuteen ja henkilökohtaisuuteen nojaavan tekstin ja esityksen rakenne on samaan aikaan selkeä ja katsojaa haastava, ja jotenkin se ei heti päästänyt minua sisälle kokemukseen. Joko ehdin väliajalla prosessoida näkemääni tai sitten laitettiin ns. uusi vaihde silmään, sillä kakkospuoliskoon oli huomattavasti helpompi upottautua ja kiinnittyä. Tämä juttu ehkä myös vaatii sen, että luottaa esityksen kerrontatyyliin ja katsoo sen rauhassa loppuun saakka, jolloin kokonaisuus kyllä avautuu vahvasti ja monitasoisesti. Koko ajan tämä antoi enemmän, ja lopussa ajateltavaa ja sisäistettyä oli jo roppakaupalla. Tekstissä, hahmoissa, teemoissa ja tunnelmissa on myös vertauskuvallisuutta ja läpi esityksen hienosti toisiinsa kytkeytyviä yksityiskohtia, joiden kautta kokonaisuus kasvaa ja syventyy. Suoraan Kertojalle jutteleva jumalallinen ääni jäi kuitenkin turhan irralliseksi, vaikka henkisen väkivallan ja paineen teema esityksessä läsnä onkin. 

Esittelytekstissä tämän kuvaillaan olevan groteski näyttämösatu, ja satumainen kerronta, estetiikka, sävyt ja hahmot ovat toimiva tapa tuoda käsiteltävät aiheet ja teemat lavalle. Mira Roivaisen lavastus- ja pukusuunnittelussa yhdistyy näppärästi Aurinkokuninkaan hovi ja ylellisyys, kultaiset yksityiskohdat ja näyttävät elementit, ja sitten ihan tavallisen perheen ja ihan tavallisten ihmisten koti ja arki, josya ei kuninkaallista tunnelmaa löydy etsimälläkään. Visuaalisuudessa toistuu todella hyvin tarinan teema siitä, miten yhden ihmisen vaikutus voi tuntua samalla ylivoimaiselta ja kaiken keskipisteeltä, mutta ympärillä on kuitenkin maailma, jossa mikään ei pyöri tuon yhden ihmisen ympärillä. Pukusuunnittelussa ihastelin etenkin myllynkivikauluksia, maalaustaiteellisia yksityiskohtia ja sitä, miten sujuvasti puvustuksen yksityiskohdat liittyvät kerrontaan ja tarinaan. Olli Haakanan valosuunnittelussa liikutaan onnistuneesti tarinan kerrosten välillä, ja valosuunnittelun kyky painottaa, nostaa esiin ja tehdä tarkennuksia näkyy tässä esityksessä oivallisesti. Eerokoalan ja Hautalan säveltämä musiikki tuo esitykseen väkevästi tunteita, rosoja ja tasoja, ja musiikissa on kiehtovaa sävy- ja tyylivaihtelua. Lauluja on vain muutama, mutta riittävän monta jotta niiden kautta rakentuu onnistunut musiikillinen dramaturgia ja yhteys teoksen muihin osa-alueisiin. Musiikkia taas on mukana sitten enemmän, ja sillä on vahvaa kerronnallista läsnäoloa. Erityisesti voimakkaimmat ja pauhaavimmat musiikilliset hetket jäivät mieleen. Niklas Nybom on sovittanut musiikin ja tehnyt äänisuunnittelun, ja käsitellyt sekä musiikkia että niin puhe- ja lauluääntä kuin taustaääniä taitavalla otteella.

Kahden näyttelijän teoksessa lavalla ovat Emmi Nieminen Kertojan roolissa ja Emma-Sofia Hautala useassa roolissa, mm. Aurinkokuninkaana, hovioikeuden työntekijänä ja Kertojan peilikuvana. He ovat molemmat taitavasti läsnä hahmo(i)ssaan ja esityksen tyylilajissa ja tunnelmissa, ja tuovat lavalle energiaa, joka osuu niin herkkiin kuin hurjiin kohtauksiin. Näyttelemisessä on hienosti laajalla skaalalla isoa ja korostettua ilmaisua, tarkkaa ja herkkää tekemistä, ja monipuolisuutta ja nopeaa vaihtelua hahmon, tarinan kerrosten ja tunnelman välillä. Sekä Hautalan että Niemisen roolitöissä on monitasoista, puhuttelevaa tulkinnallista syvyyttä, ja he tutkivat, rakentavat ja avaavat hahmoja mainiolla otteella. Nieminen kuljettaa roolihahmonsa lapsuudesta aikuisuuteen ja tosimaailmasta muistojen maille herkällä ja väkevällä tavalla. Hänen roolityössään lapsen tasapainottelu perheensä dynamiikan, konfliktien ja hyvien hetkien aallokossa näkyy koskettavasti, ja kaikuja siitä yltää myös aikuiseksi kasvaneen kertojan hahmoon. Myös toivon ja muutoksen mahdollisuuden Nieminen tavoittaa kauniisti. Hautala hyppää roolista toiseen taitavasti, ja hänen näyttelijäntyössään on vakuuttavaa muuntautumiskykyisyyttä. Erityisesti Aurinkokuninkaan roolissa läsnä oleva manipuloinnin ja itsekeskeisyyden taso, sekä veljen ja peilikuvan rooleissa näkyvä herkkyys tekivät Hautalan roolitöissä vaikutuksen.

Olipa kiva nähdä tämä! Esityksen aiheet tai teemat eivät ehkä kokemuksesta tee kivaa, mutta iloinen olen että sain tämän katsoa. Aurinkokuninkaani on hieno esitys, joka katsoo teemojaan kiehtovasta ja mielenkiintoisesta kulmasta, tyylilajiin ja kerronnan tapoihin luottaen ja niitä oivallisesti hyödyntäen. Kahden näyttelijän yhteistyö ja läsnäolo lavalla on luontevaa ja monikerroksista, ja esityksen tapa luoda tunnelmia ja tilanteita tekee katsomiskokemuksesta vahvan. Näytelmän eri osa-alueet musiikista visuaalisuuteen ja tekstistä ohjaukseen ovat tasapainossa, ja vaikka minulla kestikin jonkin aikaa saada tästä kiinni, oli Aurinkokuninkaani varsin puhutteleva ja ajatuksia herättävä esitys. Erityisesti tapa, jolla narsismia, perhettä, itsenäistymistä ja muistoja käsitellään, toimii tässä erinomaisesti.