maanantai 23. tammikuuta 2023

Lumen taju @ Taideyliopiston Talvimusikaali

 

kuva © Stiina Viitajylhä

Näin Lumen taju-musikaalin ensi-iltaa edeltäneessä ennakkonäytöksessä 20.1.

Esajas (Jesse Viinikangas) putoaa katolta ja kuolee. Pojan naapuri Smilla (Oona Muurinen) epäilee, ettei kyseessä ole onnettomuus, vaan jotain muuta, jotain kamalampaa. Niinpä hän pitää lupauksensa eikä jätä Esajasta pulaan – ei varsinkaan nyt.

Peter Høegin menestysromaaniin pohjaavan musikaalin on Pirkko Talvio-Jaatisen suomennoksen pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Sanna Paula Mäkelä ja säveltänyt Wäinö Wallenius (kahden kappaleen sävellyksessä mukana myös Aqqalu Berthelsen, yhdessä kappaleessa Hanna-Mari Lehtonen). Laulujen sanoituksista vastaavat Mäkelä ja Wallenius. Aloitin Høegin romaanin junassa matkalla Helsinkiin, ja ehdin lukea sitä viitisenkymmentä sivua, ja paluumatkalla vielä parikymmentä lisää, eli olen vasta aika alussa. Vähän ehdin kuitenkin fiilistellä tarinan tunnelmaa ja tutustua päähenkilöön, vaikka suunnitelmissa oli kyllä lukea koko kirja jo ennen musikaalin katsomista. No, onneksi sen ehtii näin jälkeenpäinkin lukea. Musikaalissa keskitytään lähes kokonaan nimenomaan Smillan hahmoon ja hänen kokemuksiinsa ja kohtaamisiinsa toisten hahmojen kanssa. Tunnelma on mystinen, melkeinpä unenomainen, ja esityksen rakenne episodimainen. Tarinaa, tai ainakin tarinan rikosmysteeri-juonta, seuratessa saa olla tarkkana, sillä se tapahtuu vähän taka-alalla, Smillan taustalla. Toki Smilla on tapahtumien keskipiste, se, johon kaikki kiteytyy, ja musikaali rakentaa tämän asetelman kiinnostavasti. Smillalla on pitkiä puhekohtauksia yksin lavalla, paljon kerrottavaa ja koettavaa, ja "perinteistä" musikaalikerrontaa lavalla ei paljoa nähdä. Mielenkiintoisesti tehty musikaali, täytyi hieman totutella kerrontatapaan, jossa pääosassa on selvästi yksi hahmo ja hänen kokemuksensa, ei niinkään suora tarinankerronta. Toisaalta myös Høegin romaanin kerrontatapa vaikuttaa olevan samantyylinen, eli episodimaisesti/epäkronologisesti etenevä ja vähän mystinen, ja tämä fiilis on musikaalissa hienosti tavoitettu.

Lumen tajun kohdalla kävi heti ensi hetkistä niin, että musiikki meni aivan suoraan sieluun. Huomasin jatkuvasti ihastelevani musiikkia, sen nyansseja ja melodiaa, ja musiikki onkin ehdottomasti suosikkiasiani musikaalissa. Väinö Walleniuksen sovellukset soivat muusikoiden käsissä kauniina ja vahvoina, ja koskettavat syvältä. Ja ihanasti jousisoittimia mukana, se on aina mahtavaa. Erityisesti Smillan uni, Kuun aika ja Lumi peittää jäljet olivat hienoja, sävellys kokonaisuudessaan on kuitenkin niin onnistunut, että kappaleista on vaikea suosikkiaan valita. Musiikki, mikä tahansa musiikki siis, on parhaillaan niin taianomainen juttu, ettei sitä voi kuin hämmästyneenä kokea, ja osa Lumen tajun sävellyksistä pääsee kyllä hyvin lähelle tätä. Esityksen taustalle heijastetaan paljon projisointeja, joiden kautta päästään niin Esajaksen jalanjälkiin, kaupunkimaisemiin kuin Grönlannin jäiden keskelle. Videomateriaali on Inuk Jørgensenin ja Sami Kustilan käsialaa, ja Kustila vastaa myös lavasteprojisoinneista. Videokuvan lisäksi lavastusta käytetään niukasti, on pari tuolia, laatikko ja silta, ei paljon enempää. Tyhjältä lava ei kuitenkaan tunnu, vaan näyttelijät ja tarina sekä videokuva täyttävät sen riittämiin ilman sen suurempia rakennelmia. Myös orkesteri on päässyt lavalle näkyviin, joka on aina plussaa, pidän siitä että myös soittajien työtä paitsi kuulee, myös näkee. Laura Waldenin valosuunnittelu on sujuvaa ja esityksen tunnelman kanssa toimivasti linjassa, ja puvustus (Liisa Pylkkänen, Heini Korhonen, Inka Karppi ja Kaisaesteri Rintala) sopii hahmoille hyvin. Varsinkin Smillan äitien asut sekä tanssikohtausten liehuvat helmat ja hihat valoihin yhdistettynä jäivät mieleen.

Smillaa näyttelevä Oona Muurinen tekee hahmostaan erilaisen tulkinnan kuin millaiseksi olin hahmon romaanin ensimmäisten muutaman kymmenen sivun jälkeen kuvitellut, mutta nyt kuvittelen hänet enemmän Muurisen roolihahmon kaltaiseksi. Muurinen tuo Smillaan hienosti vivahteita ja syvyyttä, ja puhuu pitkät repliikkinsä hyvällä rytmillä. Smilla on kiinnostava hahmo, ja Muurinen saa hänestä irti juuri ne tärkeimmät ja merkityksellisimmät piirteet. Muurisella on todella hieno lauluääni, ja hän tuo Smillan lauluihin herkkyyttä ja voimaa. Jesse Viinikangas on reipas Esajas, joka hurmaa karttakirjansa kanssa, ja mystinen Lumipoika, joka hurmaa viulunsoitollaan. Viinikankaan Lumipoika-hahmo häilyy tarinan reunoilla hienosti, muistuttamassa Esajaksen kohtalosta ja tuomassa tarinaan sekä salaperäisyyttä että haikeutta, ja myös kannustusta selvittää Esajaksen kohtalo. Tuomas Hovin mekaanikko on tärkeä tarinan ja hahmojen välisten suhteiden kannalta, ja Hovi tekee roolinsa onnistuneesti. Samoin Ville Pulkki Smillan isänä tarttuu hahmoonsa hyvällä otteella. Laura Asikainen, Kaisu Koivisto, Iida Lehtonen ja Hanna Paavilainen Smillan äiteinä ovat mainiosti sekoitus muistoja, aaveita, lihaa ja verta, unta ja painajaista. Atte Front ja Liisa Pylkkänen tutkijoina ovat erinomainen parivaljakko, ja tuovat esityksen melankoliseen tunnelmaan keveyttä ja komediaa. Christian Engelin tarkastaja on tarinan kannalta tärkeä, ja Engel tekee hahmostaan yllättävän monitasoisen lyhyen kohtauksen aikana.

Lumen taju on tosiaan on "arktinen aikuisten satu", jollaiseksi sitä musikaalin sivuilla sanotaan. Musikaali luo uniikin, unenomaisen ja kiehtovan tunnelman, ja tätä tunnelmaa tukevat kaikki osa-alueet. Kestoltaan esitys on vain napakka hieman alle parituntinen, olisin suonut sille pikkuisen lisää pituutta jotta mukaan olisi voitu ottaa vielä muutama kohta kirjasta. Vaikka en sitä kokonaan ole lukenut, luulen, että avainkohtia on karsittu reippaasti pois. Pidin Lumen tajusta tällaisenaankin, se on salaperäinen ja vetää mukaansa, mutta hieman selkeämpi juonenkuljetus olisi minulle tehnyt kokemuksesta vielä vähän onnistuneemman. Salaperäisyys kuitenkin toimii ja sopii tarinankerronnan tyyliin hyvin. Musiikillisesti Lumen taju on huippuluokkaa, ja sekä orkesteri että näyttelijät ovat taitavia. Myös visuaalisuus on pääosin toimivasti ratkaistu, erityisesti lavalle projisoidut jylhät grönlantilaismaisemat ovat vaikuttavia, ja kokonaisuus ihastuttaa. Hyvin taipuu siis rikosromaani näyttämölle, odotan innolla Lumen taju-romaanin lukemista kokonaan, jotta voin tutkiskella näitä enemmän toisiinsa heijastaen.

Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Talvimusikaali!

perjantai 20. tammikuuta 2023

Teatterinna-palkinto 2023 – Voittajaäänestys


Teatterinna-palkinnon ehdokasasettely on tältä vuodelta päättynyt, suurkiitos kaikille ehdotuksia jättäneille! Palkintoäänestykseen pääsivät jokaisessa kategoriassa kolme eniten ehdotettua ja – rumpujen pärinää – tässä tulevat Teatterinna-palkintoehdokkaat vuosimallia 2023:

Vuoden teatteri

kuvat © Vesa Huhtikangas / Kari Sunnari / Sami Tirkkonen

• Järvenpään Teatteri

• Tampereen Työväen Teatteri

• Kuopion kaupunginteatteri


Vuoden musikaali

kuvat © Kapina Oy / Heikki Järvinen - Tampereen Teatteri / Sampo Jaakkola

• Titanic (Järvenpään Teatteri)

• Anastasia (Tampereen Teatteri)

• Huomenna minä lähden (Kuopion kaupunginteatteri)

Vuoden puhenäytelmä

kuvat © Otto-Ville Väätäinen / Kapina Oy / Karri Lämpsä

• Fanny ja Alexander (Helsingin kaupunginteatteri)

• Gabriel, tule takaisin (Järvenpään Teatteri)

• Equus (Kuopion kaupunginteatteri)

Vuoden kesäteatteriesitys

kuvat © Kimmo Virtanen / Jukka Kontkanen / Orimattilan Teatteri

• Kekkonen – syntymästä kuolemattomuuteen (Koskenniskan kesäteatteri)

• Murhan ja rakkauden käsikirja herrasmiehille (Seinäjoen kaupunginteatteri)

• Seitsemän veljestä (Orimattilan Teatteri)

Vuoden kotimainen kantaesitys

kuvat © Kari Sunnari / Sampo Jaakkola / Jukka Kontkanen

• Momentum 1900 (Tampereen Työväen Teatteri)

• Huomenna minä lähden (Kuopion kaupunginteatteri)

• Patruunatehdas (Seinäjoen kaupunginteatteri)

Vuoden näyttelijä (päärooli, musikaali)

kuvat © Sampo Jaakkola / Robert Seger / Heikki Järvinen

• Reeta Vestman roolistaan musikaalissa Huomenna minä lähden

• Lauri Mikkola roolistaan musikaalissa Priscilla, aavikon kuningatar

• Pia Piltz roolistaan musikaalissa Anastasia

Vuoden näyttelijä (sivurooli, musikaali)

kuvat © Kapina Oy / Heikki Järvinen / Heikki Järvinen

• Kevin Sarinko roolistaan musikaalissa Titanic

• Kaisa Hela roolistaan musikaalissa Anastasia

• Ville Majamaa roolistaan musikaalissa Anastasia

Vuoden näyttelijä (päärooli, puhenäytelmä)

kuvat © Jere Riihinen / Kapina Oy / Sampo Jaakkola

• Pekka Heikkinen roolistaan näytelmässä Mieslive

• Eeva Jeskanen roolistaan näytelmässä Gabriel, tuke takaisin

• Toni Harjajärvi roolistaan näytelmässä Equus

Vuoden näyttelijä (sivurooli, puhenäytelmä)

kuvat © Otto-Ville Väätäinen / Jukka Kontkanen / Sampo Jaakkola

• Eero Aho roolistaan näytelmässä Fanny ja Alexander

• Jani Johansson roolistaan näytelmässä Patruunatehdas

• Sohvi Roininen roolistaan näytelmässä Equus


Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja. Teatterinna-palkinnon voittajille on tarjolla mainetta ja kunniaa.

Kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden kesken sain arvottavaksi viisi kahden hengen lippupakettia Helsingin kaupunginteatterin Ei kertonut katuvansa-näytelmän esitykseen lauantaina 25.3. klo 19. Arvontapalkinnoista kiitos Helsingin kaupunginteatterille!

"Ei kertonut katuvansa on Tommi Kinnusen rakastettuun, Finlandia-ehdokkaana olleeseen romaaniin pohjautuva kotimainen uutuusnäytelmä. Se kertoo suomalaisnaisista, jotka työskentelivät Saksan armeijalle jatkosodan aikana." – Ei kertonut katuvansa-näytelmän esittely

Kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden kesken arvottavaksi tarjoaa lippuja Kuopion kaupunginteatteri. Arvottavana on yksi lippu Huhtikuu-näytelmään, yksi lippu Hytti nro 6-näytelmään ja yksi lippu näytelmään Equus. Kiitos arvontapalkinnoista Kuopion kaupunginteatteri!

"Tarina elämän helppoudesta ja röyhkeästä rikoksesta. Kirjailija Makkonen palaa kotiseudulle – kohtaa menneisyytensä ja sekaantuu kylän tapahtumiin. Kylä vilisee tunnistettavia hahmoja ja tapahtumien liimana ovat huoltoaseman kahvila, kampaamo ja VPK. Kylä on täynnä salaisuuksia ja syyllisyyttä mutta myös iloa, auttamista ja yhteishenkeä." – Huhtikuu-näytelmän esittely

"Hytti nro 6 on voimakas matkakertomus muuttuvasta maailmasta ja toiseudesta. Kaksi sattuman yhteen heittämää ihmistä, suomalainen tyttö ja venäläinen mies matkustavat samassa junahytissä halki vanhan Neuvostoliiton. Hämmentävän epäsovinnainen ja epätahtinen tutustuminen. Parivaljakko pysyy paikallaan, kun muu maailma heidän ympärillään on jatkuvassa liikkeessä." – Hytti nro 6-näytelmän esittely

"Equus on näytelmä, jonka rakenne muistuttaa trilleriä. Se on tapauskuvaus, joka paljastaa julmat käänteensä kiehtovasti ja yllättävästi. Se on järkyttävä ja kaunis, kiihkeä ja rohkea! Ja ottaa kantaa hyvin ajankohtaiseen nuorten pahoinvointiin, jossa paineet, odotukset ja tukahduttavat roolimallit vyöryvät hyökyaaltoina päälle." – Equus-näytelmän esittely

Kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden kesken arvotaan yksi kahden hengen lippupaketti Tampereen Teatterin uutuusnäytelmään Hylkäämisen päivät. Kiitos palkinnosta Tampereen Teatterille!

"Eräänä tavallisena päivänä, ihan tavallisen päivällisen päätteeksi Olgan mies ilmoittaa lähtevänsä. Olga sukeltaa syvyyksiin. Hän hajoaa, vihaa, vertailee, kostaa, haukkoo happea, tukehtuu, mokaa, sekoilee, unohtaa lapsensa, hylkää itsensä, menettää kaiken hallinnan, katoaa, hapuilee, kunnes lopulta saa itsensä palaset uuteen järjestykseen." – Hylkäämisen päivät-näytelmän esittely

Teatterinna-palkintoäänestyksen järjestää Teatterinna-blogi, eikä siinä ole mukana muita tahoja. Arvontapalkinnoissa mukana Helsingin kaupunginteatteri, Kuopion kaupunginteatteri ja Tampereen Teatteri.

OHJEET:

Voit äänestää jokaisessa kategoriassa vain yhtä ehdokasta. 

Halutessaan ehdotuksen mukaan voi kirjoittaa myös perustelun, miksi äänestit juuri tätä teatteria/esitystä/näyttelijää. Näitä perusteluita hyödynnetään myöhemmin voittajien julkistuksen yhteydessä. Perustelut voidaan julkaista nimellä, nimimerkillä tai anonyymisti.

Voittajaäänestys tapahtuu Google Formsin kautta, vain sitä kautta annetut äänet otetaan huomioon.

Voittajaäänestys on auki 20.1. – 31.1.2023. Voittajat julkaistaan Teatterinna-blogissa (teatterinna.blogspot.fi) sunnuntaina 5.2.2023.

Tästä linkistä pääset äänestämään suosikkiasi!

maanantai 9. tammikuuta 2023

Hiljaiset sillat @ Turun kaupunginteatteri


kuvat © Otto-Ville Väätäinen

Vuoden 2023 teatterikauteni käynnisti Turun kaupunginteatterin Hiljaiset sillat-musikaali, jonka näin 7.1.

On vuosi 1965 ja kotiäiti Francesca (Elli Vallinoja) elää tasaista, arjentäyteistä elämää maatilalla Iowassa miehensä Budin (Stefan Karlsson) ja lastensa Carolynin (Linda Hämäläinen) ja Michaelin (Akseli Ferrand) kanssa. Kun mies ja lapset lähtevät maatalousmessuille, Francesca jää kotiin nauttimaan omasta ajasta, rauhasta ja hiljaisuudesta. Mutta sitten tietä kyselemään ilmestyy National Geographic-lehden valokuvaaja Robert (Jonas Saari), ja kaikki muuttuu.

Olen kuunnellut Hiljaisten siltojen kappaleet läpi joskus muutama vuosi sitten, mutta minulla ei ollut niistä mitään muistikuvaa (muistiinpanoista tarkistin, että suosikkibiisini oli tuolloin Who We Are and Who We Want to Be, suomeksi Keitä ollaan). En myöskään ole lukenut tarinan alkuperäistä versiota eli Robert James Wallerin Bridges of Madison County-romaania tai nähnyt vuoden -95 leffaa, joten tarinasta ei sen suuremmin ollut tietoa katsomoon astellessa. Odotin suuria tunteita, amerikkalaista tarinaa ja pakahduttavaa rakkautta, ja kaikkia myös sain. Jostain syystä, ennen tämän näkemistä, yhdistin mielessäni Hiljaiset sillat ja enemmän kuuntelemani Bright Star-musikaalin jotenkin samanlaisiksi, vaikka en siis siinä vaiheessa ollut kumpaakaan edes nähnyt. Molemmissa toki liikutaan amerikkalaisella maaseudulla/pienissä kaupungeissa ja historiassa, Bright Star tosin sijoittuu 1940- ja 1920-luvuille, kun Hiljaisissa silloissa ollaan jo kuusikymmentäluvulla. Tarinallisesti näissä ei kyllä oikein samaa ole, eikä musiikillisestikaan ehkä kovin paljon, mutta alitajuntani teki silti tällaisen yhteyden musikaalien välille. Ehkä se on se "amerikkalaisuus", joka näissä tuntuu samalta. En ole itsekään oikein varma, mitä tarkoitan amerikkalaisella tarinalla Hiljaisten siltojen yhteydessä. Kyllä, tarina sijoittuu Iowaan ja on amerikkalaisten tekijöiden, mutta tekeekö se musikaalista jotenkin leimallisesti amerikkalaisen? Enemmän se lienee teemat ja niiden käsittelytyyli, se, miten rakkaustarinaa rakennetaan ja kerrotaan. Tätä olisi kiva osata avata enemmän, mutta vaatii lisää analyysiä aiheesta ennen kuin osaan ajatuksiani perustella. Joka tapauksessa – Hiljaisissa silloissa tosiaan saa seurata suuria tunteita ja pakahduttavaa rakkautta, jotka sujautetaan saumattomasti hahmojen arkeen ja joista rakentuu neljä päivää kestävä toteutunut unelma.

On pitkä aika siitä, kun olen viimeksi nähnyt samantyylisen musikaalin kuin tämä. Sellaisen siis, jossa ei ole suuria tanssinumeroita, paljoa porukkaa, meneviä biisejä tai isoja joukkokohtauksia, tai ylipäätään sellaista show-menoa. Toki näin viime vuonnakin muutaman pienemmän ensemblen musikaalin, mutta en muista, että ne olisivat tuntuneet samanlaisilta kuin Hiljaiset sillat. Tämä musikaali kulkee tarina ja tunne edellä, ja kokonaisuuden jokainen osa tukee tarinan kuljetusta. Tarinassa ei myöskään ole mitään arkea ihmeellisempää, kuten musikaaleissa yleensä, mutta tämähän ei ole mikään huono juttu. Arkimusikaalit ovat parhaita, ja myös tällainen melko läheiseen historiaan sijoittuva, toisaalta ajaton tarina on toimiva musikaalin aihe. Ja rakkaus, sehän nyt aina toimii. Oli tosi kiva nähdä Samuel Harjanteelta rauhallisemman ja vähemmän show-tyyppisen musikaalin ohjaus, niiden show-juttujen ohjauksessa hän on jo taitonsa näyttänyt. Harjanteen ote on varma myös tämäntyyppisessä musikaalikerronnassa, vaikkakin herkkävireinen kokonaisuus lipsahtaa välillä turhan hitaaseen kerrontaan. Muutamassa kohtauksessa intensiteettiä olisi tarvinnut lisää, jotta huippukohdat nousisivat kunnolla esiin, mutta kun tarina pääsee kunnolla alkuun, esitys rytmittyy hyvin. Harjanteen taito henkilöohjauksessa pääsee hienosti esiin varsinkin nyt, kun musikaalin "juttu" ovat juurikin henkilöhahmot ja heidän tunteensa, ajatuksensa, tekonsa ja päätöksensä. Tunne tulee katsomoon saakka ja on usein samaistuttavaa ja uskottavaa, aitoa. Hiljaisissa silloissa parasta on tunnelma, johon on lempeää ja lumoavaa upota, ja joka väreilee koko teatterisalissa alusta loppuun. Arki ja unelmat sekoittuvat, ja lopputulos on hurmaava.

Hiljaiset sillat on visuaalisesti arkinen, mutta kaunis ja yksityiskohtainen. Sanna Malkavaaran videosuunnittelu on upeaa, ja varsinkin Napoli-projisoinnit Haave vain-kappaleen taustalla jäävät varmasti pitkäksi aikaa mieleen. Todella hienot! Näyttämökuvan yksityiskohdat ovat myös mainioita, kuten se, että puun lehdet heiluvat sateessa ja Francescan piirros valmistuu yleisön silmien edessä. Lavastuksessa (Jani Uljas) on sopivan rouheaa maalaistunnelmaa ja arkisuutta, johon Francescan ja Robertin intohimoinen rakkaus peilautuu. Tiina Valkaman puvut ovat niin ikään arkisia ja 60-luvun Amerikkaan sopivia, ne tukevat tarinaa ja hahmojen persoonia onnistuneesti. Kalle Ropposen lämmin valosuunnittelu tuo helteisen kesän lavalle tunnelmallisella tavalla. Koreografi Osku Heiskasella ei ole ollut montaa tanssikohtausta rakennettavana, mutta niin rivitanssi kuin Robertin ja Francescan hidas pyörähtely sopivat esityksen tunnelmaan, toinen syventämään rakkaustarinaa ja toinen käynnistämään toisen näytöksen vauhdilla. Lisäksi koreografin tehtäviin lienee kuulunut näyttelijöiden asemointi, ainakin joidenkin kohtausten kohdalla, ja liikekieli yleensä. Myös tässä liikekielellisessä työssä näkyy hyvin musikaalin tarinan maailma ja sen arkisuus, mitään liian isoa tai ihmeellistä ei ole lavalle laitettu vaan kaikessa luotetaan tunnelmaan ja tunteisiin. Tämä ratkaisu toimii. Jason Robert Brownin säveltämä musiikki on kaunista ja vaikuttavaa, pidän näistä kappaleista kovasti ja Brownin sävellyksistä noin ylipäätään. Suosikkejani olivat Pian taas me tullaan kotiin, Et yksin sä jää, Sen jätin taa, Jäät miettimään, Siis matkaan/Maailmanmeno, Haave vain ja Niin muutit maailmain/Kanssain tuu. Erityisesti Kanssain tuu-biisin avaus pelkällä laululla jäi mieleen. Eeva Kontu kapellimestaroi bändiä tarkoin ottein, ja musiikki kuulostaa alusta loppuun vaikuttavalta.

Näkemäni esitys oli tavallaan ensi-ilta, sillä Francescan rooliin kevätkaudeksi astuva Elli Vallinoja nähtiin silloin roolissa ensimmäistä kertaa. Hänen roolityönsä on maanläheistä mutta kuitenkin herkkää. Francescan aloilleen asettuminen ja arki sekä muistot kotimaasta ja nuoruudesta Napolissa tuovat hahmoon monitasoisuutta, ja Vallinojan tulkinta tekee Francescasta aidon, kokonaisen ihmisen. Jonas Saaren Robert on hurmaavan rento ja ystävällinen tyyppi, välitön ja hyväsydäminen. Saari näyttelee varmasti, hän tuo hahmoonsa lämpöä ja energiaa. Saari ja Vallinoja pelaavat hyvin yhteen, mutta aivan täysin en uskonut Francescan ja Robertin rakastuvan niin syvästi että kaikki muu unohtuu. Vallinojalla ja Saarella ei kuitenkaan ole vielä pitkää yhteistä näytöskautta takana, joten rakkaustarinaan löytyy varmasti vielä muutama taso lisää kevään edetessä. Hahmoista samaistun eniten, yllättävänkin paljon, Michaeliin ja Carolyniin. Heissä on samaa kuin minussa, he ovat kasvaneet maatilalla ja sekä rakastavat kotiaan ja maaseutua että haaveilevat jostain muusta. Minä tosin en halua enkä aiokaan erottaa maalla asumista kaikesta muusta, vaan tehdä molempia, mutta tunnistan unelmat, nuoruuden ja itsenäistymisen tarpeen, joka hahmoissa näkyy. Akseli Ferrandin ja Linda Hämäläisen roolityöt ovat tasapainoiset ja tarkat, he kuvaavat herkästi Michaelin ja Carolynin ajatuksia ja persoonia. Myös sisaruus ja vanhempien ja lasten väliset suhteet tulevat roolitöissä hienosti esiin, on uskottavaa kinaa ja yhteen hiileen puhaltamista. Stefan Karlsson tekee sujuvan roolin Budina. Karlssonilla on rooliin hyvä ote, ja Bud rakentuu lavalle kiinnostavaksi hahmoksi, joka on hyvä vastapari sekä Francescan että Robertin hahmoille, ja itse asiassa myös Michaelille. Kirsi Tarvaisen rempseästi näyttelemä Marge ja hänen miestään Charlieta leppoisasti näyttelevä Lasse Pajunen tuovat tarinaan keveyttä ja huumoria, ja tämän pariskunnan välinen sanailu on ihanan lämmintä ja suoraa. Reeta Vestman hurmaa sekä Marianin roolissa että ensemblessä, ja muu ensemble-porukka (Anna-Maija Jalkanen, Marika Huomolin, Julius Martikainen, Peter Nyberg) ansaitsee myös kiitokset. Näyttelijäntyö on kaikissa rooleissa sujuvaa ja sopivan vähäeleistä, musikaalin tyyliin sopivaa. Tarina on arkinen ja myös uskottava, ja se myös kerrotaan uskottavasti, nämä tyypit tuntuvat aidoilta.

Kokonaisuutena Hiljaiset sillat hurmasi ja vei mukanaan lämpimään tunnelmaansa. Tahdiltaan musikaali on rauhallinen ja kiireetön, ja välillä jännite pääsee hieman katoamaan, mutta tarina rakentuu kauniisti ja ihastuttaa. Kaunis on muutenkin se sana, jolla tätä musikaalia kuvailisin. Hiljaiset sillat on musikaali unelmista, haaveista ja elämästä, siitä että kaikkea ei voi saada mutta aika paljon kuitenkin, ja onnea löytyy vaikka mistä. Haaveet ja todellisuus ja niiden tasapaino jäivät päälimmäisenä mieleen, vahvan ja herkästi sävelletyn musiikin lisäksi.

Näin esityksen bloggaajalipulla, kiitos Turun kaupunginteatteri!

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Teatterinna-palkinto 2023: ehdokasasettelu alkaa

Ehdotusten jättäminen on päättynyt. Voittajaäänestys käynnistyy perjantaina 20.1.

Täällä ollaan taas, kahden vuoden tauon jälkeen! Teatterinna-palkinto palaa koronatauolta kategorioiden puolesta hieman uudistuneena ja allekirjoittaneen puolesta entistä innostuneempana. Teattereiden koronatauot ja -peruutukset veivät minulta valitettavasti innon järjestää Teatterinna-palkintoäänestystä vuosina 2020 ja 2021, vaikka esityksiä totta kai oli. Mutta olkoon tämä äänestys uusi alku, ja alku myös jokavuotiselle palkinnon jakamiselle. Edellisen kerran, ihka ensimmäistä kertaa, Teatterinna-palkinnot jaettiin 5.1.2020. Noita tuloksia pääsee tarkastelemaan tästä linkistä.

Teatterinna-palkinto tarkoittaa palkintoa, joka jaetaan teattereille, näyttelijöille ja esityksille. Palkinnon saajan päättävät katsojat. Teatterinna-palkintoprosessi etenee seuraavanlaisesti: ensin yleisö saa ehdottaa jokaiseen kategoriaan mieleistään ehdokasta, sitten kolme eniten ääniä saanutta ehdotusta siirtyvät seuraavalle kierrokselle, jossa niiden joukosta äänestetään voittaja.

Voittajille on tarjolla mainetta ja kunniaa, kaikkien ehdotuksia jättäneiden ja voittajaa äänestäneiden kesken taas arvotaan kaksi onnekasta, jotka saavat pienen teatteriaiheisen yllätyspalkinnon.

Teatterinna-palkintoäänestyksen järjestää Teatterinna-blogi, eikä siinä ole mukana muita tahoja.

OHJEET:

Esityskategorioissa ehdotuskelpoisia ovat kaikki vuoden 2022 aikana ensi-iltansa Suomessa saaneet musikaalit ja puhenäytelmät, sillä poikkeuksella, että koronan jalkoihin jääneet, enimmillään viisi kertaa ennen vuotta 2022 esitetyt esitykset ovat myös äänestyskelpoisia, mikäli niistä on ollut uusintaensi-ilta vuonna 2022.

Vuoden kotimainen kantaesitys tarkoittaa nimensä mukaisesti kotimaista esitystä, eli tässä kategoriassa ei ole ehdotuskelpoinen ensimmäistä kertaa Suomessa esitetty, jossain muualla kantaesityksensä saanut musikaali/näytelmä.

Näyttelijäkategoriassa ei kannata epäröidä, jos ei ole varma, onko kyseessä pää- vai sivurooli. Ehdotukset otetaan huomioon, vaikka ne osuisivat väärään tekstilaatikkoon.

Halutessaan ehdotuksen mukaan voi kirjoittaa myös perustelun, miksi haluat ehdottaa juuri tätä teatteria/esitystä/näyttelijää. Näitä perusteluita hyödynnetään myöhemmin voittajaäänestyksessä ja voittajien julkistuksen yhteydessä. Perustelut voidaan julkaista nimellä, nimimerkillä tai anonyymisti.

Ehdotuksia voi jättää tästä päivästä lähtien, ajalla 1.1. - 15.1.2023. Voittajaäänestys aukeaa 20.1. ja on auki 31.1.2023 saakka. Voittajat julkaistaan Teatterinna-blogissa (teatterinna.blogspot.fi) sunnuntaina 5.2.2023.

Vuoden 2023 Teatterinna-palkinnon kategoriat ovat: 

• Vuoden teatteri 

• Vuoden musikaali

• Vuoden puhenäytelmä

• Vuoden kesäteatteriesitys

• Vuoden kotimainen kantaesitys

• Vuoden näyttelijä (päärooli, musikaali)

• Vuoden näyttelijä (sivurooli, musikaali)

• Vuoden näyttelijä (päärooli, puhenäytelmä)

• Vuoden näyttelijä (sivurooli, puhenäytelmä)

Huom. Ehdokkaiden asettaminen ja äänestys tapahtuu Google Formsin kautta, eli vain sitä kautta jätetyt ehdotukset ja äänet huomioidaan.